Weisbrot: Latvian kutsuminen leikkauspolitiikan "menestystarinaksi" harhaanjohtavaa

Mark Weisbrot:

IMF Managing Director Christine Lagarde has made conflicting remarks in the last few months indicating that she might have doubts – shared by IMF economists – about the self-destructive economic policies that are pushing the eurozone deeper into recession and causing a financial crisis.

But this week, she flipped to the far-right end of the policy spectrum. In a 5 June speech in Latvia, she praised that country's government's economic policy as a "success story" that "could serve as an inspiration for European leaders grappling with the euro crisis".

Weisbrotin mielestä IMF:n pääjohtaja Lagarden ja muiden leikkauspolitiikan ylistäjien viesti Latviasta "menestystarinana" on harhaanjohtava. Hän kirjoittaa, kuinka finanssikriisin ja vuosien 2009-2009 laman myötä Latvia menetti lähes neljänneksen kansantulostaan. Samanaikaisesti työttömyys kasvoi 5,3 prosentista aina 20 prosenttiin työkykyisistä. Jos työttömyyslaskelmiin sisällytetään ne ihmiset, jotka jäivät pois työelämästä tai siirtyivät työskentelemään ainoastaan osa-aikaisesti, työttömyyslukemaksi nousee yli 30 %. Tämän lisäksi kriisien johdosta n. 10 % työtätekevistä lähti ulkomaille, useat pysyvästi.

Latvian talous kasvoi viime vuonna 5,5 % ja ennusteet tälle vuodelle liikkuvat 2 prosentin tienoilla. Työttömyysaste on edelleen korkea, 16,3% virallisen arvion mukaan ja 23,6% kun mukaan lasketaan osa-aikaiset ja työelämän ulkopuolelle jääneet. IMF:n ennusteiden mukaan Latvia tarvitsee vuosikymmenen saavuttaakseen kriisiä edeltäneen BKT:n tason.

Weisbrotin mukaan pahinta Lagarden viestissä on ajatus, jonka mukaan muut euroalueen maat voisivat ottaa oppia Latviasta. Latviassa yritettiin "sisäisen devalvaation" (internal devaluation) avulla laskea maan työvoimakustannuksia ja täten parantaa maan asemaa maailmanmarkkinoilla. "Sisäisellä devalvaatiolla" tarkoitetaan valtion suhteellisen kilpailukyvyn parantamista erilaisin toimin, jotka laskevat tuotantokustannuksia. Työvoima- ja tuotantokustannuksien laskeminen voidaan saavuttaa luomalla suurtyöttömyyttä ja ajamalla sitä kautta palkkoja alemmas, kuten Weisbrotin mukaan uusliberaalien talousoppien mukaisesti Latvian tapauksessa yritettiin. Kun tämän johdosta vienti kasvaisi ja tuonti laskisi, maksutase, joka on karkeasti ottaen viennin ja tuonnin erotus, paranisi. Tämä parantaisi maan taloudellista tilannetta.

Weisbrot kirjoittaa, että Latvia ei kuitenkaan onnistunut työvoimakustannuksiaan laskemalla saavuttamaan kilpailukykyisempää asemaa maailmanmarkkinoilla ja näin parantamaan maksutasettaan. Latvia onnistui kyllä luomaan massatyöttömyyttä, mutta tämä ei saanut aikaiseksi kasvaavaa vientiä tai laskenutta tuontia, joten maan maksutaseen paraneminen ei ollut syynä Latvian talouden "elpymiseen".

Pääsyynä Latvian talouden elpymiseen oli Weisbrotin mukaan se, että he eivät toimineet kuten olivat luvanneet Kansainväliselle valuuttarahastolle ja Euroopan viranomaisille. He olivat luvanneet kiristää huomattavasti budjettiaan, mitä he eivät kuitenkaan tehneet. Odottamaton inflaatio sai aikaan suunniteltua voimakaamman ekspansiivisen rahapolitiikan ja vähensi julkisen velan kasvua. Latvia sai myös paljon rahallista tukea Euroopan viranomaisilta, jotka halusivat varmistaa, ettei Latvia devalvoi valuuttaansa, koska se olisi aiheuttaneet mittavat tappiot mm. ruotsalaisille pankeille.

Weisbrotin mielestä Latvian esimerkistä tulisi oppia, että perinteinen vyönkiristyspolitiikka johtaa laajaan työttömyyteen ja pahaan taantumaan, kuten Kreikassa ja Espanjassa. Työvoima- ja tuotantokustannuksien laskeminen Latvian tyyliin ei toimi. Jos euroalueen maat lakkaisivat harjoittamasta leikkauspolitiikkaa, saattaisi niiden talouksien elpymisestä olla toivoa. Hänen mukaansa on erittäin harhaanjohtavaa kutsua Latvian tapausta menestykseksi. Samalla logiikalla voitaisiiin Yhdysvaltain 1930-luvun lamaa kutsua menestykseksi, koska siitäkin Yhdysvaltain talous lopulta elpyi.

It is amazing to hear Lagarde, who almost certainly knows better, calling Latvia a "success". It is like calling the Great Depression a success – after all, the US economy did eventually recover in the 1940s. And the US lost a comparable amount of output during 1929-33 to what Latvia lost in just two years (2008 and 2009). Spain, Greece, Portugal, Ireland and the rest of the eurozone will also recover, eventually – and most likely, they will do so after a change of macroeconomic policy.

Lue myös:

Ha-Joon Chang: Austerity has never worked
Weisbrot: EU:n johto ja EKP purkavat hyvinvointirakenteita
Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä

Ha-Joon Chang: Leikkauspolitiikka ei ole koskaan toiminut

Ha-Joon Chang:

Last week saw a string of bad economic news reports. (...) The remedies on offer are well known. Reduce budget deficits by cutting spending – especially "unproductive" social welfare spending that reduces growth by making poor people less willing to work. Cut taxes at the top and deregulate business (euphemistically called "cutting red tape") so that the "wealth creators" have greater incentives to invest and generate growth; and make hiring and firing easier.

Ha-Joon Chang Cambridgen yliopistosta kyseenalaistaa The Guardianissa perinteisten vyönkiristysreseptien mahdollisuudet taata talouden elpymistä. Hänen mukaansa sen lisäksi etteivät nämä keinot toimi nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, historia tarjoaa paljon näyttöä sen puolesta, etteivät ne ole koskaan muulloinkaan toimineet. Hän nostaa esimerkeiksi vuoden 1982 kehittyvien maiden velkakriisin, vuoden 1994 Meksikon kriisin, vuoden 1997 Aasian kriisin, vuoden 1998 Brasilian ja Venäjän kriisit sekä Argentiinan talouskriisin vuodelta 2002, joista kärsivät maat pakotettiin - useimmiten IMF:n toimesta - leikkaamaan julkista kulutusta ja tekemään ylijäämäisiä budjetteja velkojen maksamisesksi. Tämän seurauksena kyseisten maiden taloudet ainoastaan ajautuivat pahempaan lamaan.

Chang kyseenalaistaa todistusaineistoon vedoten myös näkemyksen, jonka mukaan sosiaalipalvelujen leikkaaminen elvyttäisi kasvua. Hänen mukaansa vuosien 1945 ja 1990 välillä väestön keskiansiot kasvoivat huomattavasti voimakkaammin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa, huolimatta siitä, että Euroopan maiden hyvinvaltiorakenteet olivat keskimäärin kolmanneksen Yhdystvaltoja suuremmat. Kun Euroopan talouskasvu hidastui vuoden 1990 jälkeen, kasvoivat esimerkiksi Suomen ja Ruotsin taloudet nopeammin kuin Yhdysvaltojen, vaikka nämä maat kuluttivat sosiaalipalveluihin huomattavasti enemmän kuin Yhdysvallat.

Chang muistuttaa myös, että vuoden 1980 jälkeen yritettiin sijoituksia ja talouskasvua kannustaa leikkaamalla rikkaiden verotusta ja purkamalla talouden sääntelyä. Verrattuna sitä edeltäneisiin kolmeen korkeamman verotuksen ja tiukemman sääntelyn vuosikymmeneen, sijoitukset suhteessa BKT:hen sekä talouskasvu laskivat kyseistä politiikkaa harjoittaneissa maissa. Lisäksi hänen mukaansa huolimatta alhaisemmasta verotuksesta (osalla maista ei ollut edes tuloverotusta) ja vähäisestä sääntelystä, maailmantalous kasvoi 1800-luvulla huomattavasti hitaammin kuin korkean verotuksen ja tiukan sääntelyn vuosikymmeninä 1945-80.

Changin mukaan myöskään politiikat, jotka tähtäävät työvoiman joustavuuden lisäämiseen, palkkaamisen ja irtisanomisen helpottamiseen, eivät saa historiallisesta näytöstä tukea toimivina keinoina työllisyyden parantamiseksi. Vuosina 1945-80 työllisyysaste merkittävimmissä kapitalistisissa talouksissa oli 0% ja 4% välillä, huolimatta voimistuvasta työmarkkinoiden sääntelystä. Työttömiä oli huomattavasti enemmän 1800-luvulla, jolloin työntekijöiden palkkaamista ja irtisanomista ei säännelty juuri lainkaan.

Chang kysyykin, miksi tämän päivän poliittiset ja taloudelliset johtohahmot kannattavat keinoja, jotka historian valossa eivät selvästikään toimi. Hän epäilee, että selitys piileekin heidän halussaan säilyttää ja jopa vahvistaa taloudellista järjestelmää, joka on palvellut heitä hyvin viimeisten vuosikymmenien aikana.

Do we want a society where 50% of young people are kept out of work in order to bring the deficit down from 9% of GDP to 3% in three years? A society in which the rich have to be made richer to work harder (at their supposed jobs of investing and creating wealth) while the poor have to be made poorer in order to work harder?

Where a tiny minority (often called the 1% but more like the 0.1% or even 0.01%) control a disproportionate, and increasing, share of everything – not just income and wealth but also political power and influence (through control of the media, thinktanks, and even academia)?

Lue myös:

Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä
Robin Hahnel: Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu
Taloussanomat: Islanti osoittautumassa ihannevelalliseksi
Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin
Jussi Ahokas: Talouden realiteetit ja yhteiskuntapolitiikka
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika

Jani Kaaro: Kannustin kaverille kanssa

Jani Kaaro:

Lajimme mielenlaatu on kehittynyt metsästäjä-keräilijäyhteisöissä, jotka ovat tasa-arvoisia, ja joissa tärkein operatiivinen periaate on "kaverille kanssa". Aivokuvaukset ovat osoittaneet, ettei mielenlaatumme ole noista päivistä mihinkään muuttunut. Kun olemme epäitsekkäitä, annamme pois tai teemme pyyteettömiä palveluksia, mielihyväkeskuksemme tulkitsee sen yhtä palkitsevana kuin suklaan syömisen.

Harvard Business Schoolin tutkijat tarkastelivat hiljattain, voisiko tämän epäitsekkyyden ulottaa kannustinjärjestelmiin. He valitsivat joukon työntekijöitä parista firmasta ja antoivat heille muutaman kympin. Ihmiset jaettiin ryhmiin siten, että yhdellä osastolla ihmiset saivat ostaa rahalla jotakin itselleen, mutta toisella osastolla ihmisten piti käyttää raha tavalla tai toisella työkavereidensa hyväksi.

Kun ihmiset törsäsivät rahat itseensä, mikään ei työpaikan ilmapiirissä muuttunut. Sen sijaan ryhmässä, jossa rahat käytettiin työkaverin hyväksi, kaikki oli toisin. Työilmapiiri parani ropisten, ja ihmiset kertoivat olevansa huomattavasti kiinnostuneempia sen työtoverin elämästä, jolle he olivat palveluksen tehneet, ja halukkaita auttamaan häntä jatkossakin.

Kaaro kirjoittaa myös toisesta tutkimuksesta, jossa tutkittiin rahallisen palkitsemisen vaikutuksia. Psykologi Dan Ariely suoritti Intiassa tutkimuksia, joissa testattiin aineellisten kannustimien vaikutuksia luovaan työhön. Palkkioiden suuruus vaihteli ryhmittäin, yhdet saivat päivän palkkaa vastaavan summan, toiset kahden kuukauden palkkaa vastaavan summan ja kolmansien palkkio vastasi puolen vuoden palkkaa. Palkkion suuruus ennusti ihmisten suoriutumista, mutta päinvastoin kuin voisi kuvitella. Mitä suurempi kannustin, sitä huonommin ihmiset suoriutuivat tehtävistään.

Kaaron mukaan tämä johtuu sisäisen motivaation korvautumisesta ulkoisella. Aiemmin jo palkitseva ja itsessään motivoiva työ kannustaa ihmisiä tekemään sen hyvin, mutta tulospalkkoiden tullessa mukaan kuvioihin kääntyy ihmisten huomio niihin. Kun ihmiset tavoittelevat työstä saatavia aineellisia palkkioita, erittäin voimakkaasti kannustavat sisäiset motivaatiotekijät lakkaavat vaikuttamasta, ja yleinen motivaatiotaso sekä tehtävästä suoriutumisen taso laskee.

Lue myös:

Taloussanomat: Korkeat palkat eivät kannusta
Talouselämä: Itsekkyyden myytti murtuu
Tutkimus: Muiden rahallinen auttaminen tekee onnelliseksi
WSJ: Tasavertaisuus on ihmiselle tärkeämpää kuin raha
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta
Talouselämä: Loppukäyttäjien palaute voi tehostaa työntekoa enemmän kuin omat päälliköt

Tutkimus: Kannustimet eivät kannusta johtajia

Helsingin Sanomat:

Yritysjohdon kannustinjärjestelmistä on tullut niin monimutkaisia ja epävarmoja, että ne eivät enää motivoi johtohenkilöitä. Kannustimet tulevat usein yrityksille suhteessa kalliimmaksi kuin johtohenkilöiden niille antama arvo, ilmenee konsulttiyhtiö PwC:n ja London School of Economicsin tutkimuksesta.

Moni tutkimukseen osallistunut henkilö työskentelisi mieluummin nykyistä pienemmällä palkalla, jos kannustimet olisivat selkeämpiä ja vähemmän alttiita vaihteluille. (...) "Hieman kärjistäen tutkimuksesta voi vetää sen johtopäätöksen, että jos meillä olisi yksinkertaisempia ja varmempia kannustinjärjestelmiä, useat johtohenkilöt tyytyisivät pienempään kokonaiskompensaatioon"

Yli puolelle vastaajista kokonaiskorvauksen määrän kasvattamista tärkeämpää oli se, että heillä on suurempi palkka kuin kollegoilla.

Lue myös:

Taloussanomat: Korkeat palkat eivät kannusta
Tutkimus: Tulospalkkiolla voi olla kielteisiä merkityksiä työntekijälle
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta

Noam Chomsky Parecon Finlandista

Parecon Finland on perustamisestaan asti ollut jatkuvasti yhteydessä lukuisiin eri järjestöihin, asiantuntijoihin, aktivisteihin ja toimittajiin. Tavoitteena on kerätä tietoa ja palautetta niin toiminnastamme kuin osallisuustalouden vision ehdottamista instituutioista ja ideoista.

Toimintaamme aloittaessamme kysyimme ajatuksia ja suuntaviivoja toiminnalle myös lukuisilta talouden asiantuntijoilta ja yhteiskunnallisilta ajattelijoilta. Saimme rohkaisevaa palautetta myös yhdysvaltalaiselta kielitieteilijältä, emeritusprofessori Noam Chomskylta. Chomsky on tunnettu yhteiskunnallisten kysymysten kommentaattori, ja olemme olleet iloisia häneltä saamastamme tuesta. Chomsky kommentoi keväällä viimeaikaista toimintaamme, ja oheisen lainauksen lisäksi olemme nostaneet hänen ystävälliset sanansa myös kotisivuillemme.

Noam Chomsky Parecon Finlandista:

On ajankohtaista ja erityisen rohkaisevaa, että Parecon Finland vie eteenpäin demokraattisen suunnittelun projektia yhteiskunnan eri alueille. Järjestöllä on käytännöllisiä ehdotuksia nykypäivään sekä pohdittu visio merkittävästi oikeudenmukaisemmasta ja vapaammasta yhteiskunnasta. Tämä visio tarjoaa suuntaviivoja tulevaisuuden toiminnalle.

Parecon Finlandin toiminnasta voi lukea englanniksi myös artikkeleita, joita olemme kirjoittaneet kuluneiden kahden vuoden aikana kansainvälisesti tunnetulle ZCommunications sivustolle.

Parecon's First Steps in Finland
Designing Parecon Finland
Campaigning for Participatory Economics in Finland: An Update

Chomskyn alkuperäinen kommentti kokonaisuudessaan alla.

Stiglitz: The Price Of Inequality

Joseph E. Stiglitz:

America likes to think of itself as a land of opportunity, and others view it in much the same light. While we can all think of examples of Americans who rose to the top on their own, what really matters are the statistics: to what extent do an individual’s life chances depend on the income and education of his or her parents?

Nowadays, these numbers show that the American dream is a myth. There is less equality of opportunity in the United States today than there is in Europe – or, indeed, in any advanced industrial country for which there are data.

Taloustieteen nobelisti Jospeh E. Stiglitzin mukaan vuosina 2009-2010 rikkain prosentti Yhdysvaltain palkansaajista kahmi itselleen 93% palkkojen kasvusta. Mitattuna muiden indikaattoreiden, kuten varallisuuden, terveyden tai elianajanodotteen mukaan, eriarvoisuus näyttäytyy aivan yhtä pahana tai pahempana. Hän myös kyseenalaistaa täysin ns. trickle-down -teoriat, eli että rikkaimpien vaurastuminen hyödyttäisi automaattisesti kaikkia. Stiglitzin mukaan suurimman osan amerikkalaisista reaalipalkat ovat - inflaatio huomioon ottaen - matalammat nyt, kuin mitä ne olivat vuonna 1997. Tämän aikavälin talouskasvun hedelmät ovat päätyneet pääosin rikkaimpien käsiin.

Stiglitz kyseenalaistaa myös olettamuksen, että rikkaimman väestönosan suurempi osuus talouden kakusta johtuisi heidän suuremmasta panoksestaan kakun kasvattamiseen. Tosiasiassa jopa pankkiirit, jotka ajoivat sekä omat yrityksensä että kansainvälisen talouden konkurssin partaalle, nauttivat palkinnoksi mittavista bonuksista. Stiglitzin mukaan monet eniten tienanneet saivat tähtitieteelliset tulonsa monopoliasetelmien ansiosta. Toimitusjohtajat käyttivät hyväkseen neuvotteluasemiaan yhtiöiden johdossa ja junailivat itselleen leijonanosan yhtiöiden tuotoista. Monet käyttivät hyväkseen poliittisia kytköksiään hyötyäkseen julkisesta kulutuksesta ja tuesta, joko myymällä julkiselle sektorille kalliilla esim. lääkkeitä tai ostamalla valtiolta halvalla esim. kaivosoikeuksia. Lisäksi osa rikkaampien tuloista tulee suoraan köyhempien kustannuksella esimerkiksi lainojen korkojen sekä luottokorttimaksujen muodossa.

Rikkaiden puolustajat esittävät usein, että matala- ja keskituloisten ei tulisi valittaa. Vaikka he saavatkin nykyisin pienemmän osuuden talouden kakusta, se kasvaa rikkaiden ansiosta niin voimakkaasti, että köyhempien ja keskituloisten osuus on todellisuudessa suurempi kuin aiemmin. Stiglitz kyseenalaistaa tämänkin väittämän vedoten tutkimuksiin, joiden mukaan Yhdysvaltain talous kasvoi nopeammin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, kun taloudellinen eriarvoisuus väheni, kuin talous on kasvanut vuoden 1980 jälkeen, jolloin taloudellinen eriarvoisuus kääntyi taas nousuun.

Taloudellisella eriarvoisuudella on sen inhimillisten vaikutusten lisäksi suuri vaikutus myös talouden tehokkuuteen sekä talouskasvuun, kuten Stiglizkin korostaa.

Inequality leads to lower growth and less efficiency. Lack of opportunity means that its most valuable asset – its people – is not being fully used. Many at the bottom, or even in the middle, are not living up to their potential, because the rich, needing few public services and worried that a strong government might redistribute income, use their political influence to cut taxes and curtail government spending. This leads to underinvestment in infrastructure, education, and technology, impeding the engines of growth.

Lue myös:

New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika
New York Times: Rikkaat heikentävät julkista sektoria
New York Timesin kolumni: Kasautuva varallisuus ja politiikka
Ketkä rikastuvat keskitulotason kasvaessa Yhdysvalloissa?
Yhdysvalloissa suurempi eriarvoisuus kuin Egyptissä, Jemenissä ja Tunisiassa
New York Timesin kolumni: Yhdysvaltojen tuloerot banaanitasavaltojen luokkaa
Talouselämä: Tuloerot nakertavat talouskasvua
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
Väitös: Suuret tuloerot haittaavat talouskasvua

Parecon Finlandin sähköpostilista

Parecon Finlandilla on lukuisia tilaisuuksia tulevana syksynä. Taloustieteen professori Robin Hahnelin teoksen "Kilpailusta yhteistyöhön - kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää" (Like 2012) julkaisun yhteydessä Suomeen kutsumamme Hahnel luennoi lukuisissa tilaisuuksissa, joita järjestetään yhteistyössä mm. Kansaneläkelaitoksen, Helsingin ja Joensuun yliopistojen sekä Aallon kauppakorkeakoulun kanssa.

Myöhemmin syksyllä Parecon Finland jatkaa erilaisten tilaisuuksien järjestämistä sekä uusien artikkelien julkaisemista. Kaikista tapahtumistamme saa tietoa kotisivujemme ja blogimme kautta, sekä pian myös sähköpostilistamme välityksellä. Jos olet kiinnostunut saamaan lisätietoa Parecon Finlandin toiminnasta, lähetä tyhjä viesti osoitteeseen lista@parecon.fi.

Keräämme aluksi yhteystietoja, ja lähetämme elokuussa ensimmäinen kokoavan viestin koskien professori Robin Hahnelin vierailun ja kirjajulkaisun yleisötilaisuuksien aikataulua.

Robin Hahnel: Ekologisesta paikallistaloudesta

Parecon Finlandin käännösartikkelien julkaisusarjan toinen osa on taloustieteen professori Robin Hahnelin artikkeli Ekologisesta paikallistaloudesta. Hahnel kartoittaa artikkelissaan kahden vaihtoehtoisen talousmallin, paikallistalouden ja osallisuustalouden, yhtäläisyyksiä ja eroja.

Artikkelin esimerkit käsittelevät kysymyksiä oikeudenmukaisesta työnjaosta ja eri yhteisöjen välisestä vaihdannasta. Tämä keskustelu on erittäin ajankohtaista aikana, jolloin erilaiset paikallistalouden kokeilut pyrkivät löytämään rakenteita paremman talouden saavuttamiseksi. Hahnel pyrkii artikkelillaan rakentamaan pohjaa eri vaihtoehtojen kannattajien keskinäiselle yhteistyölle ja rakentavalle ajatustenvaihdolle nostaen samalla esille tärkeitä kysymyksiä talouskeskustelun jatkeeksi.

Toivomme järjestössämme että artikkelin esimerkit voivat toimia apuna eri paikallistalouskokeilujen kanssa työskenteleville, esimerkiksi tarjoamalla työkaluja kokeilujen erilaisten haasteiden voittamiseen tai kokeilujen arvon osoittamiseen laajemmin.

Vastaamme mielellämme uusimmasta artikkelistamme nouseviin kysymyksiin, kommentteihin ja yhteistyöideoihin.

Julkaisu on ladattavissa kotisivuiltamme.

Peliyritys ilman pomoja

Teknologiablogeissa kuhistiin, kun pari kuukautta sitten suuren tietokonepeliyrityksen Valven sisältä vuodettiin julkaisu, joka jaetaan yrityksen uusille työntekijöille. Käsikirjan alaotsikko "A fearless adventure in knowing what to do when no one's there telling you what to do" antaa ensimmäisen vihjeen käsikirjan sisällöstä. Lukijalle selviää nopeasti, että yrityksessä on pyritty poistamaan perinteisiä työntekijöiden välisiä hierarkioita, toisin sanoen pomoja ei ole ollenkaan. Työnjako perustuu työntekijöiden oma-aloitteisuuteen, autonomiaan ja keskinäiseen sopimiseen. Julkaisun tarkoituksena on helpottaa uusien työntekijöiden sopeutumista poikkeukselliseen työilmapiiriin ja toimintaympäristöön.

Käsikirjan kantavana teemana on työntekijöiden omaehtoisuuden tukeminen. Työprojekteja ei määritellä ulkoapäin, esimerkiksi johtoportaan toimesta, vaan työntekijä saa itse ratkaista, mitä hän ryhtyy tekemään ja miten hän aikoo kyseisen projektin toteuttaa. Työntekijät jakautuvat keskenään tarkoituksenmukaisiin ryhmiin toteuttamaan isompia projekteja ja nämä ryhmät muuttuvat ja elävät tilannekohtaisesti. 

Ratkaisu muistuttaa osallisuustalouden ideassa ehdotettuja institutionaalisia ratkaisuja, joilla pyritään takaamaan työpaikoille ja työntekijöille runsaasti sananvaltaa heitä itseään koskevissa päätöksissä. Osallisuustalouden visiossa työpaikat saavat sisäisesti päättää toimintatavoistaan, ja esimerkiksi työntekijöillä on täysi valta päättää työnsä toteuttamisen tavoista. Työpaikkojen sisällä noudatetaan osallistuvaa demokraattista päätöksentekoa, mutta sen muoto voi luonnollisesti osallisuustaloudessa vaihdella työpaikkojen välillä, kunhan ratkaisut noudattavat omaehtoisuuden periaatetta siitä, että ihmisillä on oikeus vaikuttaa asioihin suhteessa siihen, kuinka paljon asiat koskettavat heitä.

Jo nykyään lukuisissa yrityksissä on käytössä Valven käsikirjassa kuvatun kaltaista horisontaalista, ei hierarkista, päätöksentekoa ja työnjakoa. Esimerkiksi monissa osuuskuntamuotoisissa yrityksissä demokraattisuutta pyritään tukemaan sillä, että työntekijät omistavat yhdessä yrityksen. Valvesta erityisen tekee kuitenkin sen mittakaava. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä lähes 300 työntekijää, joten kyseessä on horisontaalisen päätöksenteon kannalta poikkeuksellisen suuri työpaikka. On tietysti tärkeää huomata, ettei pelkän työntekijöille tarkoitetun käsikirjan perusteella voi vetää pitkälle vietyjä johtopäätöksiä Valven rakenteiden toimivuudesta, mutta Valven menestys pelisuunnittelun ja -levityksen aloilla kertovat osaltaan siitä, että työpaikkojen työnjako ja päätöksenteko voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Näin ollen voidaan myös huomata, etteivät demokraattisuuden lisääminen ja hierarkioiden vähentäminen automaattisesti vähennä työpaikan tuottavuutta, toisin kuin yleisesti oletetaan.

On kuitenkin perusteltua kysyä, miksi nykyisille työpaikoille niin epätyypillinen rakenne näyttäisi toimivan Valven kohdalla? Valveen kohdistuu kuitenkin samat markkinoiden asettamat kilpailupaineet kuin muihin yrityksiin, joissa puolestaan työntekijöiden asema on merkittävästi heikompi. Yksi syy omaehtoisuuden tukemisen onnistumiseen Valven sisällä voi olla siinä, että pelisuunnitteluun liittyvät työtehtävät ovat pitkälti luovuutta vaativaa, käsitteellistä työtä. Tämän tyyppisessä työssä vapaus määritellä työn tekemisen tapoja johtaa tutkitusti tuottavuuden lisääntymiseen. 

On realistista olettaa, ettei nykytaloudessa Valvella toteutetun kaltainen vapaus valita työtehtäviä ja määritellä kollegojen palkkausta välttämättä johda samanlaisiin tuloksiin yrityksessä, jossa tehdään esimerkiksi paljon mekaanisia työtehtäviä. Liukuhihnapakkaukseen erikoistunut yritys, jossa työntekijät päättäisivät työntekemisen tavoistaan ja palkoistaan, voisi ajautua nopeasti vaikeuksiin markkinakilpailun aiheuttamien paineiden takia, sillä muut firmat voisivat hinnoitella oikeudenmukaisemman ja demokraattisemman pakkausyrityksen pois markkinoilta. Esimerkiksi reilun pakkausyrityksen työntekijöiden hyvinvointi tai valtautuneisuus, työpaikan toimintatapojen todennäköinen positiivinen ulkoisvaikutus, ei näkyisi suoraan markkinahinnoissa ja näin ollen kehnompien palkkojen ja työolojen yritykset voisivat hinnoitella reilun yrityksen konkurssiin.

Onkin tärkeää huomata, ettei nykyisten markkinatalouksien suuria rakenteellisia ongelmia pystytä korjaamaan yksittäisillä taikaresepteillä, esimerkiksi korkeasti koulutettujen ja käsitteellistä työtä tekevien ihmisten työpaikkojen demokratisoinnilla. Siirtyminen kilpailun ja ahneuden kestämättömästä kasvutaloudesta kohti ekologisesti kestävää tasavertaisen yhteistyön taloutta edellyttää uudistuksia talouteen mikro- sekä makrotasolla. Tästä syystä osallisuustalouden ideassa esitetään institutionaalisia uudistuksia eri talouden tasoille siihen, miten työviihtyvyyttä ja -hyvinvointia voitaisiin tasapainottaa sekä työpaikkojen sisällä että työpaikkojen välillä. 

Osallisuustalouden kaltaiset talouden demokraattisen suunnittelun mallit ovat arvokkaita apuvälineitä paremman talouden hahmottamisessa, sillä ne tarjoavat ihmisille taloudellista mielikuvitusta ja helpottavat kuvittelemaan nykyisten talouden instituutioiden rajojen ulkopuolelle. Valven kaltaiset yritykset puolestaan tarjoavat tärkeää käytännöllistä tietoa siitä, miten ja missä määrin työpaikkoja voidaan demokratisoida jo nykyisten markkinatalouksien sisällä. Mitä enemmän saadaan näkyviä esimerkkejä siitä, etteivät hierarkiat ole välttämättömiä työpaikkojen päätöksenteossa ja työnjaossa, sitä helpompi on kehittää edelleen uusia ratkaisuja demokratian lisäämiseksi talouden eri tasoilla.

Lue myös:

Valve Handbook For New Employees

Tietoviikko: Kontrolloiva johtaminen aiheuttaa sairauksia

Tutkimus: Tulospalkkiolla voi olla kielteisiä merkityksiä työntekijälle

Talouselämä: Loppukäyttäjien palaute voi tehostaa työntekoa enemmän kuin omat päälliköt

Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta

Weisbrot: EU:n johto ja EKP purkavat hyvinvointirakenteita

Mark Weisbrot:

I have argued for some time now that the recurring crisis in the eurozone is not driven by financial markets' demands for austerity in a time of recession, as is commonly asserted. Rather, the primary cause of the crisis and its prolongation is the political agenda of the European authorities – led by the European Central Bank (ECB) and European commission.

(…) Of course, the deficit reduction is making Spain's current recession worse – the Spanish government has estimated that this years' budget tightening will by itself reduce GDP by 2.6%. In a country that has about 25% unemployment and more than half its youth unemployed, this will push hundreds of thousands more people out of work. 

Taloustieteilijä Mark Weisbrot kirjoittaa Guardianissa julkaistussa kolumnissaan, että Euroopan jatkuvan talouskriisin taustalla vaikuttaa EU:n johdon ja Euroopan keskuspankin ajama politiikka, jolla pyritään hyvinvointirakenteiden purkamiseen. Weisbrotin mukaan yleinen käsitys siitä, että nykyinen julkisen sektorin leikkausinto johtuisi pääasiallisesti kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden aiheuttamasta paineesta lamamaille, on virheellinen. Euroopan heikommissa talouksissa ajetaan nyt väkisin läpi poliittisia uudistuksia, jotka eivät menisi normaalissa poliittisessa prosessissa läpi kansalaisten vastustusten takia. 

Espanjan valtavat leikkaukset valtion budjettiin, muun muassa terveydenhuoltoon, ja heikennykset työntekijöiden oikeuksiin ajavat valtion entistä syvemmälle lamaan ja aiheuttavat lisääntyvää työttömyyttä sekä samalla tarpeetonta kärsimystä Espanjan kansalaisille. Espanjan vuotuiset velanhoitokulut ovat Weisbrotin mukaan edelleen keskitasoa ja rahoitusmarkkinoiden nostamat korot saataisiin rauhoitettua Euroopan keskuspankin yksinkertaisella väliintulolla Espanjan velkakirjamarkkinoille – tämän voisi toteuttaa ilman kustannuksia muiden Euroopan maiden veronmaksajille. EKP teki vastaavanlaisia väliintuloja viime vuonna useampaan kertaan. 

Weisbrot varoittaa, että Euroopan unionin johto, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Euroopan hallitukset, tietoisesti tai tietämättään, ajavat tarpeettomia rajoituksia valtioiden julkisen kulutuksen rahoitukseen, ja näin ollen eurooppalaisia hyvinvointivaltion rakenteita puretaan systemaattisesti talouskriisin varjolla.

Lue myös:

Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin
Robin Hahnel: Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu
Joseph Stiglitz: Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä
Jussi Ahokas: Talouden realiteetit ja yhteiskuntapolitiikka

YLE: Huipputuloisilla ei veroprogressiota

YLE:

Kaikkein suurituloisimmat, miljoonan tai enemmän saavat suomalaiset, maksavat veroja keskimäärin noin 29 prosenttia. Heidän veroasteensa on sama kuin tulonsaajilla, joiden keskimääräinen bruttotulo on noin 45 000 euroa vuodessa. Bruttotuloissa ovat mukana sekä pääoma- että ansiotulot ja veroasteessa kaikki välittömät verot ja maksut, kirkollisveroa lukuun ottamatta. 

Veroprogression loppuminen tulohuipulla on seurausta eriytetystä tuloverojärjestelmästä, joka otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1993. Suurituloisimpien suomalaisten tulot ovat pääasiassa osinkoja ja myyntivoittoja. Niitä verotetaan pääomatulojen tasaveroprosentilla, joka nyt on 28.

Aalto-yliopiston vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas huomioi uutisessa mainitussa MOT-ohjelmassa, kuinka nykyinen verotustilanne on epäoikeudenmukainen: kaikkein suurituloisimmat, joiden tulot muodostuvat osingoista ja myyntivoitoista, maksavat selvästi vähemmän veroja kuin esimerkiksi suurehkojen ansiotulojen saajat. Nykyinen tilanne mahdollistaa sen, että monet suurituloiset maksavat tuloistaan selvästi alhaisempaa veroprosenttia, kuin alemman tulotason palkansaajat.

Nykyinen järjestelmä juontaa juurensa vuonna 1993 toteutettuun verouudistukseen, jolloin pääomatulot irrotettiin progression piiristä. Tämä uudistus mahdollisti nykyisen kehityksen, jossa tulo- ja varallisuuserot kasvavat.

Lue myös:

Tutkijat: Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?
Tutkimus: Verotuksen korkeampi progressiivisuus lisää ihmisten hyvinvointia
Tilastokeskus: Varallisuus on hyvin epätasaisesti jakautunut
TE: Tuloerojen kasvu muuttuu terveyserojen kasvuksi

Tilastokeskus: Tuloerot taas kasvuun

Tilastokeskus:

Kotitalouksien tuloerot kääntyivät parin supistumisvuoden jälkeen kasvuun vuonna 2010. Tuloerojen kasvu ilmenee kotitalousväestön tulokymmenysten eli desiiliryhmien tulo-osuuksien muutoksissa.

Suurituloisimman tulokymmenyksen saama tulo-osuus kokonaiskakusta oli 22,2 prosenttia vuonna 2010, kun se vuotta aikaisemmin oli 0,2 prosenttiyksikköä vähemmän. Tulo-osuudet kasvoivat saman verran myös toiseksi ja kolmanneksi suurituloisimmassa tulokymmenyksessä.

(...) Tulojen kasvu oli hyvätuloisilla parempaa kuin keskituloisilla kotitalouksilla. Hyvätuloisten suotuisampi tulokehitys johtuu ennen kaikkea siitä, että voimakkaasti kasvaneet omaisuustulot kohdentuivat enemmän hyvätuloisille kotitalouksille vuonna 2010.

Tulonjaon kehitys näkyy havainnollistavasti seuraavista Tilastokeskuksen julkaisemista kuvaajista.

Tämä kuvaaja havainnollistaa, kuinka suurituloisin kymmenys on vuodesta 1987 kasvattanut tasaisesti prosentuaalista osuuttaan talouden kokonaiskakusta. Samana aikana alimman tulokymmenyksen suhteellinen osuus kokonaikakusta on laskenut.

Eri tuloluokkien talouden kokonaispotista saamien osuuksien muutos noudattaa samankaltaista trendiä kuin Yhdysvalloissa, jossa talouden tuottavuuden kasvu johti toisen maailmansodan jälkeisillä vuosikymmenillä työväestön elintason paranemiseen (vuosina 1947-1979), kun taas 1980-luvulta alkaen työntekijöiden tulot polkivat käytännössä paikallaan. Ennen 1980-lukua, kun hyödykkeiden ja palvelujen arvo kasvoi (tuottavuus nousi), myös palkat nousivat. 1980-luvulta eteenpäin yhteiskunnan rikkaimmat keräsivät selvästi suurimman potin talouden tuottavuuden kasvusta, kun taas heikoimmat tuloluokat polkivat lähes paikallaan tai heidän tulonsa jopa heikkenivät.

Tässä kuvaajassa taas tarkastellaan tulokehitystä suhteessa vuoden 1987 tasoon, jolloin eri tuloluokkien osuuksien muutos näkyy vieläkin dramaattisemmin. Suurituloisimman tulokymmenyksen osuus on nyt lähes 30 prosenttia korkeampi kuin vuonna 1987. Samalla ajanjaksolla pienituloisimman kymmenyksen osuus talouden kokonaiskakusta on piennentynyt lähes 20 prosenttia.

Vuoden 1993 jälkeistä voimakasta ylimmän kymmenyksen tulo-osuuden nousua selittää pitkälti kyseisenä vuonna tehty verouudistus, jossa ansio- ja pääomatulojen verotus eriytettiin toisistaan.  Tämän jälkeen joidenkin hyvätuloisten on ollut mahdollista nostaa palkkansa progressiivisen verotuksen alaisten ansiotulojen sijaan pääomatuloina, joihin sovelletaan veroprosenttia 28, riippumatta tulojen suuruudesta. Tämän lisäksi pörssiin osinkoa saa nostaa verottomana aina 90 000 euroon asti pörssiin listautumattomista yhtiöistä sekä yhtiöistä, joista osinkojen nostaja omistaa yli 10 prosenttia.


Tässä kuvaajassa taas kuvataan kaikkien tulokymmenysten ansiokehitystä käytettävissä olevien tulojen mukaan.

Vuosina 1990–2007 parhaiten ansaitsevien 50 000 suomalaisen tulot kasvoivat viisi kertaa nopeammin kuin keskituloisen suomalaisen tulot. Kaikkien suomalaisten tulot kasvoivat 41 prosenttia, mutta hyvätuloisimmalla prosentilla ne nousivat 209 prosenttia. Pienituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat tänä aikana yhdellä prosentilla.

Lue myös:

TE: Suomessa tuloerot kasvavat nopeimmin
Tutkimus: 1990-luvulla rikkaimman prosentin tulot lisääntyivät räjähdysmäisesti
Taloussanomat: Tuloerot kasvavat kehittyneissä maissa
Tutkijat: Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika
Väitös: Suuret tuloerot haittaavat talouskasvua
Kepa: IMF:n pääjohtaja vaatii tuloerojen kaventamista
Marjut Lindberg: Tuloerot rakentavat luokkayhteiskuntaa
Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia

Tutkimus: Tulospalkkiolla voi olla kielteisiä merkityksiä työntekijälle

Talouselämä uutisoi Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen tutkija Anu Hakosen väitöskirjatutkimuksesta.

"Aiemmat tutkimustulokset tulospalkkioiden vaikutuksesta työsuoritukseen ovat olleet ristiriitaisia, eikä ole tiedetty, milloin palkkiot vaikuttavat. Vaikutukset syntyvät tutkimukseni perusteella palkkioihin liitettyjen merkitysten kautta," Hakonen tiivistää työnsä tuloksen.

Palkkioilla on merkitystä silloin, kun ne kuvastavat työssä onnistumista, työntekijän asemaa organisaation hierarkiassa sekä johdolta saatua arvostusta.

(...) Esimerkiksi palkkioiden määrän pienentäminen voidaan tulkita arvostuksen puutteeksi. Palkkiojärjestelmä saatetaan kokea myös kontrollin ja hiostamisen välineeksi.

"Todella suuret palkkiot motivoivat toki vain rahankin vuoksi, mutta voimakkain motivaatio työhön syntyy symbolisista merkityksistä. Ihmisiä ei kannata motivoida vain rahalla."

Lue myös:

Talouselämä: Loppukäyttäjien palaute voi tehostaa työntekoa enemmän kuin omat päälliköt
Taloussanomat: Korkeat palkat eivät kannusta
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta
Tutkimus: Muiden rahallinen auttaminen tekee onnelliseksi
Talouselämä: Itsekkyyden myytti murtuu

Suomenlinnaan oma valuutta?

Pixelache:

Suomenlinna Money Lab -projekti tutkii saarta paikkana, jossa tapahtuu sekä sosiaalista ja kulttuurista kanssakäymistä että taloudellista vaihtoa. Tarkoituksena on tutkia ”paikallista rahaa” sekä sosiaalisena konseptina, joka yhdistää ihmisiä sekä konkreettisena esineenä, joka edustaa Suomenlinnaa maantieteellisenä paikkana. Tarkoituksena on toteuttaa sarja työpajoja, joiden kautta tutkitaan miten erilaiset sosiaaliset ja maantieteelliset seikat luovat ja muokkaavat paikallista käsitystä ”arvosta”.  Projekti on avoin kaikille jotka haluavat osallistua.

Suomenlinnassa toteutettava paikallisrahaprojekti on yksi esimerkki niistä kiinnostavista konkreettisista talouskokeiluista, joita jo tällä hetkellä toteutetaan ympäri maailmaa. Nämä kokeilut ovat arvokkaita, sillä osallisuustalouden kaltaisten demokraattisuuteen ja ekologiseen kestävyyteen pyrkivien vaihtoehtoisten talousteoreettisten mallien kehittämisen ja vertailun ohella on ensisijaisen tärkeää etsiä tapoja luoda kestäviä taloudellisia verkostoja nykyisen kapitalismin sisälle, joiden avulla voidaan testata erilaisia tasavertaiseen yhteistyöhön perustuvan talouden käytännön kokeiluja.

Mitä on paikallisraha? Paikallisrahajärjestelmiä eri muodoissaan on toteutettu tähän asti muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Iso-Britanniassa ja Australiassa. Kaikissa paikallisrahajärjestelmissä perusideana on, että toisen yhteisön jäsenen voi palkata tekemään jonkun palvelun, ja tästä palvelusta maksetaan paikallisessa valuutassa. Yhdysvalloissa kenties laajimmalle levinnyt paikallisrahakokeilu on Time Dollar -järjestelmä, jossa työtä vaihdetaan "työtunti työtunnista" -periaatteella.

Järjestelmä on muun muassa mahdollistanut vanhusten palveluiden tuotannon ja kuluttamisen organisointia niin, että hyödyllisiä palveluita on pystytty tuottamaan yhteisöllisellä tavalla. Esimerkiksi 60-vuotias voi lukea 80-vuotiaalle tietyn tuntimäärän tai ajokortin omaava henkilö voi viedä toisen ajokortittoman kauppareissulle, joka kestää puolestaan tietyn tuntimäärän. Nämä kerätyt "aikadollarit" voi käyttää myöhemmin palveluihin, joita itse tarvitsee. Suomalainen Aikapankki-järjestelmä muistuttaa Yhdysvaltalaista Time Dollar -järjestelmää ja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. 

Ideoiden taustalla vaikuttaa kritiikki nykyistä rahajärjestelmää sekä rahoitusmarkkinoita kohtaan. Paikalliset alueet eivät usein välttämättä nousekaan lamasta, vaikka kansantalouden rattaat alkaisivatkin pyöriä rivakammin. Rahoitusmarkkinat myös usein keräävät köyhien yhteisöjen säästöt ja investoivat nämä pääomat muualle, vaikka alueella olisi huutava tarve investoinneille.

Paikallisrahajärjestelmät ovat hyödyllisiä vähentämään paikallista työttömyyttä ja palkitsemaan ihmisiä työstään reilummin kuin työmarkkinoilla. On kuitenkin tärkeää huomioida, että vaikka paikallisrahat voivat tuoda mukanaan edellä kuvatun kaltaisia parannuksia, muut reformit voivat olla yhtä tehokkaita tai tehokkaampia samojen tavoitteiden toteuttamisessa. Esimerkiksi rahoituslaitosten pääomien vienti köyhiltä alueilta muualle on yleensä estettävissä tehokkaammin muun muassa yhteisön kehitykseen tarkoitetuilla rahoitushankkeilla ja pankkeihin kohdistetuilla velvoitteilla paikallisen investoinnin lisäämisestä. 

Paikallisrahakokeilujen yksi keskeinen etu on kuitenkin siinä, että ne tarjoavat osallistujilleen työkaluja talouden instituutioiden uudelleen arviointiin – esimerkiksi pohdinnat työnjaon oikeudenmukaisuudesta syntyvät automaattisesti paikallisrahajärjestelmien toteuttamisen yhteydessä.

Parecon Finland on osallistunut Suomenlinna Money Lab -projektin suunnitteluprosessiin.

WWF: Vauraat länsimaat ulkoistavat luonnon köyhtymisen

WWF:

”Olemme rikkaissa länsimaissa onnistuneet muun muassa lainsäädännön ja suojelualueiden avulla kääntämään useiden eliölajien, kuten merikotkan, saukon ja saimaannorpan, kehitystä parempaan suuntaan. Emme voi kuitenkaan huokaista helpotuksesta, sillä samalla kulutus- ja tuotantotapamme hävittävät lajeja ja niiden elinympäristöjä trooppisissa maissa”, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen. 

Living Planet -indeksin mukaan luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on jatkunut maailmassa. Monimuotoisuus on vähentynyt lähes 30 prosentilla vuodesta 1970 vuoteen 2008.  Erityisesti lajien tila on heikentynyt trooppisella vyöhykkeellä, yli 60 prosentilla.

WWF:n raportti kuvaa huolestuttavasti niitä valtavan mittaluokan ympäristökatastrofeja, joita syntyy nykyisen taloustuotannon ja -kulutuksen seurauksena. Ongelmat juontavat juurensa markkinoiden hinnanmuodostusmenetelmään, markkinakilpailuun, jossa ei huomioida lainkaan tuotannon ja kulutuksen ohessa syntyviä haittoja ympäristölle ja ihmisille – negatiivisia ulkoisvaikutuksia.

Markkinoilla ainoa tapa hillitä WWF:n raportin kuvaamaa luonnon köyhtymistä on asettaa rajoituksia ja korjaavia veroja kehityksen hillitsemiseksi. Näillä korjausliikkeillä voidaan pyrkiä huomioimaan taloustoiminnan sosiaalisisa, ympäristöllisiä ja taloudellisia vaikutuksia ja tuomaan hyödykkeiden ja palveluiden hintoja lähemmäs niiden todellisia kustannuksia.

Markkinamekanismeissa ei siis itsessään ole rakenteellista keinoa ottaa ulkoisvaikutuksia huomioon, ja tästä syystä edellä mainitun kaltaiset korjausliikkeet etenevät usein taloudessa vastavirtaan. Johtuen tuotantoyksiköiden omistusten lisääntyvästä keskittymisestä kansainväliset suuryhtiöt kykenevät myös tehokkaasti lobbausvoimallaan pysäyttämään kansalaisjärjestöjen tai asiantuntijoiden vaatiman tehokkaan sääntelyn toteutumisen.

HS: Yrityksille ja kuluttajille myönnetyt lainat vähentyneet

Helsingin Sanomat:

Euroalueen pankkien myöntämien lainojen määrän vähenemiseen on kaksi syytä, sanoo OP-Pohjola-pankin pääekonomisti Reijo Heiskanen. 

Pankit ovat kiristäneet lainaehtojaan, koska pelkäävät taantumaa ja asiakkaiden maksukyvyttömyyttä. Mutta myös esimerkiksi yritykset, jotka tuntevat heikon talouskehityksen nahoissaan, ovat haluttomia investoimaan lainarahalla. 

Edes huomattavan alhaiset korot eivät rohkaise yrityksiä pahimmissa velkamaissa. 

"Kun taloustilanne on vaisu, niin ei kysyntää luotoillekaan juuri ole", Heiskanen sanoo.

OP Pohjolan pääekonomistin lausunnot tukevat huomioita, joita useat arvovaltaiset asiantuntijat, kuten taloustieteen nobelistit Paul Krugman ja Joseph Stiglitz, ovat esittäneet leikkauspolitiikan vaaroista talouskehityksen kannalta. Ilmiselvien valtavan mittakaavan sosiaalisten ongelmien lisäksi julkisen kulutuksen leikkaaminen heikentää julkisen sektorin työntekijöiden ostovoimaa sekä myöskin yksityisen sektorin tulevaisuudennäkymiä, sillä valtio ja kunnat tilaavat hyödykkeitä ja palveluja runsaasti yksityiseltä sektorilta.

Köyhät ja keskituloiset käyttävät suuremman osan tuloistaan arkipäiväiseen kulutukseen, kuin rikkaat, joten heidän tulojensa alentuminen ja palveluiden leikkaukset vähentävät merkittävällä tavalla kokonaiskysyntää. Kun kokonaiskysyntä laskee, yksityisen sektorin investointihalukkuus heikkenee, sillä heidän tuotteilleen ei ole samaa määrää ostajia, kuin ennen. Näin ollen leikkaukset aiheuttavat talouteen itseään toistavan kierteen, joka johtaa entistä syvempään lamaan.

Lue myös:

Robin Hahnel: Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu
Joseph Stiglitz: Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä
Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin
YLE: Leikkauksien tilalle talouden elvytystä

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää: osa 2

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle osalle, jossa tarkasteltiin luokkayhteiskunnan vaikutuksia ihmisten asenteisiin ja ihmisten mahdollisuuksia nousta köyhyydestä sekä pärjätä kilpailussa työmarkkinoilla.

Tässä osiossa tarkastelemme tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisten tulotasoon ja menestymiseen työmarkkinoilla. Yrittämisen ja ahkeruuden merkitystä ei tule väheksyä. On kuitenkin perusteltua olettaa, että niiden roolia korostetaan yleisesti liikaa yksilön menestymisen syitä arvioitaessa ja että monet muut tekijät vaikuttavat etenkin ihmisen tulotason määrittymiseen huomattavasti voimakkaammin kuin ahkeruus, työnteko ja yrittäminen.

Taloussanomat:

Akatemiatutkija Jani Erola Turun yliopistosta sanoo, että kaikki menestys ei liity omiin ansioihin, vaikka tätä usein tuntuu pidettävän totuutena.

Yksilön menestymiseen työmarkkinoilla - ja siten hänen tulotasoonsa - vaikuttavat monet seikat. Ensinnäkin koulutus vaikuttaa voimakkaasti siihen, kuinka ihminen tulee sijoittumaan työelämässä, ja koulutus on tekijä, joka perityy voimakkaasti. Sen lisäksi, että köyhempien perheiden lapset ovat jo fysiologisella ja psykologisella tasolla lähtökohtaisesti huonommassa asemassa suhteessa opiskelumenestykseen, rikkaampien perheiden lapset saavat monessa muussakin suhteessa paremmat eväät opiskelumenestykseen.

Koulutussosiologit puhuvat ”koulunsiedosta” – ylempien luokkien lapset on kasvatettu siihen paremmin. Kun kotikulttuuri tukee koulun arvomaailmaa, lapset eivät pidä koulua niin ikävänä paikkana. He saavat enemmän irti opetuksesta ja sosiaalisesta ympäristöstä. Tyypillistä on hyvä ”koulutusitsetunto”. (Taloussanomat, 08.05.2011)

Siihen, mihin perheeseen kukakin meistä sattuu syntymään, ei kenelläkään meistä ole mitään vaikutusvaltaa. Tämä on täyttä arpapeliä, joka kuitenkin määrittää hyvin pitkälle jokaisen mahdollisuuksia - niin asenteiden kuin kykyjenkin tasolla - kilpailussa paremmista työpaikoista ja ansioista. Kotoa omaksuttu arvomaailma sekä saatu kannustus ja tuki määrittävät hyvin pitkälle kuinka suhtaudumme omaan itseemme, työhön ja mitä tavoittelemme elämässä. Tämä muodostaa hyvin suuren osan tulevasta "menestyksestämme", ja riippuu tekijöistä, joihin emme itse voi vaikuttaa.

Olennaista on, minkä keskellä on elänyt. Jos perheystävät ja kummit ovat koulutettuja ja hyvässä asemassa, lapsestakin vähän huomaamatta tulee heidän verkostojensa osa.

Miles Corak ja Patrizio Piraino havaitsivat tutkimuksissaan,että isän tulotaso korreloi erittäin voimakkaasti sen todennäköisyyden kanssa, että lapsi tulee työskentelemään saman työnantajan palveluksessa. Useat työpaikat löydetään perhe-, ystävä, ja tuttavaverkostojen kautta tai usein saattaa olla helpompi saada työpaikka, jos hakijaa suosittelee joku, jonka työhönottaja tuntee ja joka voi mennä takuuseen hakijan pätevyydestä ja luotettavuudesta. Kaikki vanhemmat ja sukulaiset haluavat auttaa lapsia niin paljon kun vaan voivat. On melko itsestäänselvää, että mitä vaikutusvaltaisemmissa asemissa he ovat, sitä voimakkaammin he voivat vaikuttaa toisten etenemiseen uralla tai mahdollisuuksiin päästä alkuun. Lisäksi etenkin perheen ja sukulaisten kautta ihminen saa suuren osan sosiaalisesta ja kulttuurisesta pääomastaan, olemisen tavan, puhetyylin, keskustelukulttuurin, oikeanlaisen käytöksen, ihmissuhteiden muodostamisen mallit yms. jotka ovat huomattavan merkittävässä asemassa tulevaisuuden työelämässä.

On monta tekijää, joita ihmiset eivät ota huomioon arvioidessaan omaa menestymistään - kuinka paljon siitä on omaa ansiota ja kuinka paljon onnea, sattumaa tai muista ihmisistä riippuvaista. Monet ihmiset ovat taipuvaisia ylikorostamaan omaa kovaa työtään, mikä on täysin ymmärrettävää. Monet edellä kuvatun kaltaiset seikat otetaan monesti itsestäänselvyytenä, ei ymmärretä niiden vaikutusta tai oletetaan asetelmien olevan samankaltaiset kaikilla - paitsi mitä tulee jokaisen yksilön biologiseen erilaisuuteen - varsinkin jos omassa tuttavapiirissä ei ole ihmisiä erilaisista perhetaustoista. Tämä luokkayhteiskunnan ilmiö tuli esille Työterveyslaitoksen hiljattaisessa tutkimuksessa.

Suomalainen yhteiskunta on hankkeen tulosten mukaan eriytynyt sosiaaliluokkien ja ammattien mukaan. Perhe- ja ystävyysverkostoihin valikoituvat samaan sosiaaliluokkaan kuuluvat. Toimihenkilöt ystävystyvät keskenään, työntekijät keskenään ja johtajat keskenään.

Ihmisten menestymisen mittarina käytetään usein tämän ansioita ja varallisuutta, varsinkin kun tarkastellaan ihmisen menestymistä työmarkkinoilla. Tämän vuoksi on syytä myös pohtia hieman, mistä yksilön ansiot koostuvat, ja mitä tekijöitä tässä on taustalla.

Yksi tekijä ihmisen ansioista on tuottavan omaisuuden omistaminen. Olemme pohtineet tämän kaltaisen palkitsemiseen liittyvää problematiikkaa toisaalla, tässä yhteydessä tarkastelemme kysymystä ainoastaan siitä näkökulmasta, ovatko tuottavan omaisuuden suomat tulot yksilön omaa ansiota. Tuottavaa omaisuutta eli tuotantovälineiden omistusta voidaan saada perimällä tai lahjana, tai sitten hankkia omalla työllä. Lienee itsestään selvää, ettei ensin mainitussa tapauksessa yksilön omilla ansioilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Toisessa tapauksessa, jossa yksilö on itse hankkinut omaisuutensa, ei kuvio ole niin selkeä. Tässäkin tapauksessa perhe- ja tuttavaverkosto on tärkeässä asemassa, koska niillä, joilla on paremmat yhteydet tai sisäpiirin tietoa, on paremmat asemat tuottavan omaisuuden hankkimiseen. Lisäksi tuotantovälineiden avulla tienatut voitot perustuvat siihen, että omistajat saavat osuuden muiden ihmisten tuottavuuden kasvusta, joka syntyy muiden tehdessä töitä tuotantovälineillä. Tässäkin tapauksessa ajatus yksilön omista ansioista on erittäin kyseenalainen.

Toinen tapa ansaita tuloja on työn tekeminen. Jos oletetaan, että ihmisen asema työmarkkinoilla ja palkka määrittyy edes jossain määrin sen perusteella, kuinka ahkera ja tuottava kukin on, on perusteltua ajatella, että suuret tulot ovat jossain määrin omaa ansiota. Varsinkin jos emme ota huomioon edellä mainittuja perhetaustaan liittyviä tekijöitä.

Taloustieteilijät määrittelevät mihin tahansa tuotantopanokseen sijoitetun työn tuon panoksen "rajatuotoksi". Toisin sanoen, jos lisäämme yhden kysymyksessä olevan panosyksikön kaikkiin tuotannossa jo käytettyihin tuotantopanoksiin, paljonko tuotannon arvo kasvaisi? Vastaus määritellään kysymyksessä olevan panoksen rajatuotoksi.

Mutta valtavirran taloustieteilijät opettavat, että rajatuotos eli panoksen lisääminen riippuu yhtä paljon tuon panoksen tarjolla olevien yksiköiden määrästä ja muiden, sitä korvaavien panosten määrästä ja laadusta kuin mistään itse panoksen perimmäisestä ominaisuudesta. Eli jos vastaavaa työtä on helposti saatavilla muualta, kyseisen työn rajatuotos laskee. Jos taas vastaavaa työtä ei ole saatavilla helposti, eli työntekijä ei ole helposti korvattavissa, rajatuotos kasvaa.

Erilaisten työsuoritusten rajatuotos riippuu etupäässä kuhunkin työntekijäryhmään kuuluvien ihmisten lukumäärästä ja heidän käytössään olevien muusta kuin työstä koostuvien panosten määrästä ja laadusta. Ihmisen työn arvo määrittyy tästä näkökulmasta hyvin sattumanvaraisesti, sen perusteella onko vastaavanlaista työtä tai "kyvykkyyttä" paljoa tarjolla vai ei.

Tämän ohella useimmat jäljelle jäävät erot ihmisten henkilökohtaisessa tuottavuudessa aiheutuvat henkilökohtaisista eroista. Nämä taas riippuvat sekä biologisista että kasvuympäristöön liittyvistä tekijöistä, eikä näihin kumpaankaan ihminen voi juurikaan vaikuttaa, joten on harhaanjohtavaa sanoa, että yksilön tuottavuus perustuisi hänen omiin ansioihinsa. Ainoastaan jokaisen ahkeruus ja työn määrä on tiettyjen reunaehtojen puitteissa yksilön itsensä määriteltävissä.

Käsitys työnsä tuloksista omien ansioiden seurauksena saattaa jopa joskus lähemmässä tarkastelussa osoittautua täydellisessä harhaksi. Taloustieteen nobelisti, psykologi Daniel Kahneman seurasi tutkimuksissaan rahoitusmarkkinoilla työskenteleviä sijoittajia kahdeksan vuoden ajan. Hän havaitsi, että vaikka he elättelevät suuria luuloja kyvykkyydestään, todellisuudessa heidän suoriutumisensa oli tällä aikavälillä täysin sattumanvaraista, ilman minkäänlaista jatkuvuutta. Ne, jotka onnistuivat, olivat ainoastaan onnekkaita. Aivan kuin nopanheitossa, kyvykkyydellä ei ollut mitään tekemistä heidän menestymisensä taustalla. Kuitenkin he pitivät kiinni uskostaan oman työnsä vaikuttavuuteen, jopa vielä senkin jälkeen, kun olivat kuulleet tutkimuksen tuloksista.

Markkinatalouden työnjako jakaa erilaiset työtehtävät hierarkkisesti. Tällöin yksilöiden neuvotteluasemat työmarkkinoilla nousevat suureen rooliin heidän palkkansa määrittelyssä, kun työstä maksettava palkka määräytyy markkinatilanteiden mukaan. Ne, joille markkina-asetelmat takaavat voimakkaat neuvotteluasemat -  joiden työpanos ei ole helposti korvattavissa toisella vastaavalla - pääsevät edulliseen asemaan työnsä hinnan määrittelyssä. Myös työntekijän sosiaaliset verkosto nousevat merkittävään rooliin. Havainnollistava esimerkki on toimitusjohtajien palkat Suomessa, mistä Helsingin Sanomat uutisoi viime vuoden puolella.

Osa suomalaisista toimitusjohtajista päättää toistensa palkoista ja palkitsemisesta ristiin yritysten hallituksissa. Hyvä esimerkki on Suomen suurimman työeläkeyhtiön Varman ympärille muodostunut piiri, joka päättää vastavuoroisesti miljoonien eurojen eduista. (HS, 19.5.2011)

Toimitusjohtajien palkkioista päättävät hallitukset ja konsultit eivät ole olleet riittävän riippumattomia toimitusjohtajista itsestään. Tämä johtuu muun muassa siitä, että Suomessa palkoista ja palkkioista päättävät piirit ovat pienet (...) "Toimiva johto on päässyt nauttimaan valta-asemastaan suhteessa hallituksiin pitkään. Tämä haaste on edelleen ajankohtainen". (HS, 18.08.2011)

Kun ihmiset toteuttavat ahkeruuttaan erilaisissa työtehtävissä, erilaisista töistä maksetaan erilaista palkkaa. Työn hinnan määrittyessä markkinoilla, jäävät toiset taas huomattavan epäedullisiin asemiin. Toiset eivät ole halunneet tai heillä ei ole ollut mahdollisuuksia kouluttautua ja erikoistua pitkälle. Tällöin kun he päätyvät tekemään työtä, josta on paljon tarjontaa ja jonka tekijät ovat helposti vaihdettavissa keskenään, markkinat hinnoittelevat heidän työpanoksensa verraten alhaiseksi, huolimatta siitä, miten raskasta ja kuluttavaa heidän tekemänsä työ on. Heidän huono neuvotteluasemansa markkinoilla johtaa siihen, että tekivätpä he työnsä kuinka ahkerasti tahansa, heille maksetaan silti alhaista palkkaa, koska markkinat hinnoittelevat heidän työnsä niin alas. Näin ahkera ja työtä tekevä ihminen saattaa jäädä tulotasonsa johdosta suhteellisen köyhäksi, ja on hyvin harhaanjohtavaa väittää, että tämä on yksilön omaa syytä.

Tämä pätee varsinkin sen takia, koska yhteiskunnassa jonkun täytyy aina nämä työt tehdä. Hierarkkisesta ja eriarvoisesta työnjaosta johtuen osa työtätekevästä väestöstä on "tuomittu" suhteelliseen köyhyyteen, eikä se johdu pelkästään heidän yritteliäisyyden puutteesta tai "tyhmyydestään". Samaa pätee osaan työttömistä. Silloin kun yhteiskunnassa on rakenteellista työttömyyttä, osa työkykyisestä ja -haluisesta väestöstä päätyy väistämättä työttömäksi. Esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan suomessa oli vuoden 2012 maaliskuussa 250 000 työtöntä työnhakijaa ja ainoastaan 115 000 avointa työpaikkaa.

Usein kuulee tähän väittämään esitetyn vastalauseen, jonka mukaan he voisivat itse työllistää itsensä ryhtymällä yrittäjiksi. Kuitenkaan todellisuudessa kyse ei ole ainoastaan yksinkertaisesta valinnasta ryhtyäkö yrittäjäksi vai ei. Kuten edellisessä osassa esitimme, jo pelkkä epävarman toimeentulon tilanteessa eläminen tekee tulevaisuuteen tähtäävän ja rationaalisen ajattelun vaikeaksi, tämän hetken tarpeiden kuormittaessa ajattelun kapasiteettia niin voimakkaasti. Lisäksi yrittäjäksi ryhtyminen vaatii pääomia, joita kaikille halukkaille ei ole täysin vastikkeetta ja helposti tarjolla.

Monet silti peräänantamattomasti väittävät, että on ihmisten oma vika, kun he jäävät joko työttömiksi tai alhaisen palkkatason töihin, eivätkä pyri korkeammalle. He olettavat, että jokainen, jolla on tarpeeksi älykkyyttä, yritystä ja peräänantamattomuutta voi nousta korkeammalle työnjaon hierarkiassa kohti parempia palkkoja ja asemia. Kuitenkin tämä vaatii tietynlaisia luonteenpiirteitä tai tietynlaista sopeutumista ja muovautumista, joihin kaikki eivät täysin luonnollisista syistä ole kykeneväisiä tai edes halukkaita.

Belinda Board ja Katarina Fritzon tutkivat 39:ää johtavissa tehtävissä yritysmaailmassa toimivaa henkilöä. He vertasivat kokeiden tuloksia toisiin samanlaisiin kokeisiin, jotka oli tehty eräässä vankimielisairaalassa. Vertailussa kävi ilmi, että yritysmaailman johtajat saivat joko yhtäläiset tai suuremmat pisteet eräillä osa-alueilla, jotka ilmentävät psykopaattista persoonallisuushäiriötä. Jotkut, jopa "peittosivat" potilaita, jotka oli diagnosoitu psykopaateiksi. Näitä piirteitä olivat egosentrisyys, valmius hyväksikäyttää muita, voimakas kokemus oikeutuksesta oman asemansa ajamisessa sekä empatian ja omatunnon puute. Tämän kaltaiset ihmiset ovat erittäin kykeneväisiä miellyttämään ja manipuloimaan toisia ihmisiä, mikä palvelee vahvasti sekä heidän omaansa että edustamansa yrityksen etua.

Jos yritysjohtajan asema otetaan kriteeriksi menestykselle työelämässä, vaikuttaisi väite "pelurit pärjäävät" pitävän paikkansa. Muiden manipuloiminen ja säälimätön oman edun tavoitteleminen edesauttaa etenemistä yritysmaailman hierarkiassa. Voimakkaisiin neuvotteluasemiin hankkiutuminen ja niiden häikäilemätön hyväksikäyttö auttaa neuvottelemaan itselleen tähtitieteelliset ansiot suhteessa muihin palkansaajiin. Kapitalistisen markkinatalouden hierarkkinen organisaatiorakenne ja työnjako sekä yksityiseen voitontavoitteluun valjastettu talous edesauttaa ja kannustaa edellä kuvatun kaltaisilla luonteenpiirteillä varustettujen ihmisten nousemista yrityshierarkiassa vaikutusvaltaisimpien ja kovimpia ansioita tienaavien palkansaajien pallille.

Samalla "tavalliset" ihmiset, jotka ovat joko tehneet valinnan tai ajautuneet tekemään töitä, jotka vaativat vain vähän kouluttautumista tai erikoistumista ovat tuomitut suhteellisen epäedulliseen asemaan mitä tulee heidän tuloihinsa ja etuoikeuksiinsa, markkinajärjestelmän hinnoitellessa heidän työnsä hinnan alhaiseksi ja tarjotessa heille heikot neuvotteluasemat vaatia etuoikeuksia ja joustavuutta työhönsä. Näiden ihmisten tulotaso jää suhteellisen alhaiseksi huolimatta siitä, kuinka tärkeää heidän työnsä on tai kuinka ahkerasti he yrittävät ja työskentelevät.

YLE: Joka neljännellä työntekijällä työuupumuksen oireita

YLE:

Työuupumuksen oireita on Suomessa joka neljännellä työntekijällä. Vakavasta työuupumuksesta kärsii pari prosenttia työntekijöistä. 

(...) Helsingin kaupungin työterveyskeskuksen tuoreessa työterveyskyselyssä noin kolmannes työntekijöistä koki, että voimavarat työssä ovat heikentyneet. Vaikka työ innostaa, siitä ei palauduta hyvin tai stressiä on paljon.

Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä

Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz kirjoittaa kolumnissaan, kuinka julkisen kulutuksen säästöohjelmat eivät auta palauttamaan sijoittajien, kuluttajien ja liike-elämän luottamusta talouteen.

"How can confidence be restored as the crisis economies plunge into recession? How can growth be revived when austerity will almost surely mean a further decrease in aggregate demand, sending output and employment even lower?

This we should know by now: markets on their own are not stable. Not only do they repeatedly generate destabilizing asset bubbles, but, when demand weakens, forces that exacerbate the downturn come into play. Unemployment, and fear that it will spread, drives down wages, incomes, and consumption – and thus total demand."

Markkinat ovat luonnostaan epävakaat, ja kokonaiskysynnän laskemisesta aiheutuvasta laskusuhdanteesta syntyy helposti itseään vahvistava kierre. Stiglitzin mukaan julkisen kulutuksen säästöohjelmat vain pahentavat kriisiä, koska ne vähentävät kokonaiskysyntää entisestään, mikä taas ajaa yrityksiä vähentämään tuotantoa ja työllistämään vähemmän. Myös toinen taloustieteen nobelisti Paul Krugman ja IIF:n johtaja Charles Dallara ovat samoilla linjoilla.

Kansan Uutiset:

Krugmanin mukaan kahden viime vuoden kokemukset ovat vakuuttavasti osoittaneet, ettei julkisten menojen leikkaaminen rohkaise kuluttajia ja liike-elämää kuluttamaan enemmän. ”Menoleikkaukset laskusuhdanteessa saavat laskukauden vain syvemmäksi”, kirjoittaa Krugman.

Krugman toteaa, että oikeaoppiset käyttävät Irlantia esimerkkinä leikkauspolitiikan onnistumisesta, mutta todellisuudessa Irlannin lainakulut ovat edelleen korkeammat kuin Espanjan tai Italian.

Taloussanomat:

Eurooppa ja ennen kaikkea sen päärahoittaja Saksa ovat keskittyneet liian paljon säästötoimiin kasvun kustannuksella, kansainvälisen rahoitusalan yritysten Institute of International Finance -yhdistyksen johtaja Charles Dallara sanoo.

Markkinat ovat luonnostaan epävakaat, koska niillä vaikuttavat epävakauttavat voimat - markkinatoimijoiden täysin rationaalinen toiminta - ajavat markkinoita koko ajan kohti kuplia ja taantumia. Laskusuhdanteessa kokonaiskysynnän väheneminen kannustaa yrityksiä vähentämään tuotantoa ja työllistämään vähemmän, koska nyt on odotettavissa, etteivät he saa tuotteitaan myydyksi yhtä hyvin kuin ennen. Ja kun yritykset vähentävät tuotantoa, tämä vähentää kokonaiskysyntää entisestään ja vahvistaa kierrettä. Tämän vuoksi julkisen kulutuksen leikkaaminen laskusuhdanteessa pahentaa tilannetta, koska se edesauttaa kokonaiskysynnän pienenemistä ja täten pahentaa laskusuhdannetta. Julkista kulutusta lisäämällä taas voidaan kasvattaa kokonaiskysyntää ja yrittää kääntää talouden suunta noususuhdanteiseksi.

Lue myös:

Taloussanomat: Islanti osoittautumassa ihannevelalliseksi
Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin
Jussi Ahokas: Talouden realiteetit ja yhteiskuntapolitiikka
Robin Hahnel: Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu
Harvard Business Review: There is no invisible hand
Robin Hahnel: Perusteet markkinoita vastaan

Usein kysyttyjä kysymyksiä, osa 1

Julkaisemme vastedes blogissamme ajoittain vastauksia yleisimpiin osallisuustalouden visiota ja järjestömme toimintaa koskeviin kysymyksiin. Vastaamme mielelläme kysymyksiin sähköpostitse ja järjestämissämme tilaisuuksissa paikan päällä. Kysymykset voi lähettää osoitteeseen kommentit(at)parecon.fi.

Tekisivätkö osallisuustaloudessa kaikki töitä? Eikö tämä vaatisi väkivaltakoneiston, sillä aina on ihmisiä, jotka eivät halua tehdä töitä?

Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan, että kaikki työkykyiset tekisivät töitä. Töihin kykenemättömistä ihmisistä pidettäisiin puolestaan huolta julkisin varoin.

Vaikka oletettaisiinkin, että on merkittävä määrä ihmisiä, jotka eivät halua osallistua edes mielekkäiden ja yhteisölle tärkeiden töiden toteuttamiseen, niin siinäkin tapauksessa ihmisiä voidaan talouden rakenteilla kannustaa hyödyllisten töiden tekemiseen ilman väkivaltaa. Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan useita eri talouden instituutioita, jotka osaltaan kannustavat työn tekemiseen.

Työnjaon perustaksi ehdotetaan tasapainotettuja työkokonaisuuksia, jotka mahdollistaisivat sen, että työ olisi kaikille ihmisille mielekästä (ei vain pienen eliitin tai korkeakoulutetun koordinaattoriluokan etuoikeus). Näin ollen ihmisillä olisi suurempi valinnanvapaus työtehtäviensä suhteen. Voidaan hyvällä syyllä olettaa, että laiskottelijoiden määrä olisi vähäisempi, sillä työ ei olisi läheskään niin vieraannuttavaa ja uuvuttavaa kuin nykyään. Päinvastoin työ voi olla parhaimmillaan tärkeä osa ihmisen kasvua ja luovaa toimintaa. Tätä tunnetta kuvaavat nykyisilläkin työmarkkinoilla monet niistä ihmisistä, jotka ovat onnekseen päässeet kiinnostavaan työhön, jossa he pääsevät hyödyntämään monipuolisesti omia kykyjään. Esimerkiksi lukuisat tiedemiehet, insinöörit ja suunnittelijat saattavat puurtaa omaehtoisten työtehtäviensä parissa vuorokauden ympäri, vaikkei palkka olisikaan tähtitieteellinen.

On myös tärkeää pohtia tarkemmin, mikä ihmisiä motivoi töihin? Viime aikainen tutkimus eri aloilta on osoittanut laaja-alaisesti, kuinka ihmistä motivoi työhön muun muassa työn merkittävyys lähiympäristölle ja mahdollisuus vaikuttaa oman työn toteuttamistapoihin. Ja vaikka ihminen olisikin perinpohjaisen laiska ja itsekäs, osallisuustalouden kannustimet pyrkivät ottamaan tämän huomioon, sillä palkitsemisperusteena on työntekijöiden uutteruus.

Sosiaalinen paine yhteisölle hyödyllisten töiden tekemiseen olisi myös verrattain suurempi kuin nykyään, eikä nykyisen kaltaista työntekijän ja työnantajan alituista jännitettä olisi heikentämässä työmotivaatiota.

Eikö tasapainotetuissa työkokonaisuuksissa ole se vaara, että ihmisistä tehdään "klooneja", kun kerran kaikki tekevät samaa työtä?

On totta, että jos kaikki työntekijät tekisivät samaa työtä, tällainen vaara olisi ilmeinen. Samoin voidaan ajatella, että jos jokainen työntekijä työpaikalla tekisi kaikkia työtehtäviä, siitä seuraisi epäselvyyksiä ja merkittävää tehottomuutta. Tasapainotetuissa työkokonaisuuksissa ei onneksi ehdoteta kumpaakaan näistä skenaarioista.

Tasapainotetun työkokonaisuuden tarkoituksena on pyrkiä takaamaan jokaiselle työntekijälle miellyttävä päätyö, johon sitten sisällytetään ohessa myös hieman ikävämpinä koettuja työtehtäviä. Yksinkertaisesti ilmaistuna työkokonaisuuden raskaus ja epämiellyttävyys pyritään tasoittamaan tietyllä aikavälillä työntekijöiden välillä. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että työntekijä tekisi kaikkia työpaikan työtehtäviä eikä sitä, että kaikkien työkokonaisuudet olisivat samanlaisia.

Miten osallistuvassa suunnittelussa päästäisiin ikinä toteutukseen, jos kaikkien mielipiteet pitää huomioida?

Jos kaikki sopisivat yhdessä kaikista talouden asioista, ei toteutukseen luultavasti ikinä päästäisikään! Osallistuvassa suunnittelussa jokainen kuluttaja tekisi vain oman ehdotuksensa ja hän on myöskin ainoa taho, joka ylipäätään pystyy hiomaan omaa suunnitelmaansa. Alueen yhdistykset ilmoittavat, onko suunnitelma mahdollinen ja vastaako se työntekijän palkkaa. Jos ongelmia ilmenee, tai hinnat muuttuvat ensimmäisen kierroksen aikana merkittävästi, omaa ehdotusta hiotaan hieman lisää.

Sama periaate pätisi työpaikoilla. Esimerkiksi viinipullottamo huolehtisi korkkien ja lasipullojen sekä työvoiman riittävyydestä. Jos pullottamo vaatisi liikaa työvoimaa suhteessa ehdotettuihin tuotoksiin, pullottamon on tehostettava toimintaansa tai muuten panokset menisivät muualle. Muut eivät päsmäröi työpaikan asioihin, paitsi jos suunnitelma kokonaisuudessaan on liian optimistinen. Siinäkin tapauksessa suunnitelman hiominen jää pullottamon itsensä tehtäväksi.

--

Yksityiskohtaisempia vastauksia voi lukea aihetta koskevasta kirjallisuudesta. Michael Albertin teoksessa Parecon – Kapitalismin jälkeinen elämä (Sammakko 2004) sekä Robin Hahnelin teoksessa Economic Justice and Democracy – From Competition to Cooperation (Routledge 2005) on kattavat osiot, joissa käsitellään osallisuustalouden instituutioita kohtaan esitettyä kritiikkiä.

Suomalaisnuorten terveyserot kasvussa

Talouselämä:

Suomalaisnuorten terveyserot ovat kasvussa, kertoo kansainvälinen koululaistutkimus. Perheen taloustilanne on yhä selvemmin yhteydessä nuoren terveyteen ja elintapoihin. 

Tutkijat pitävät hälyttävinä tuloksia, joiden mukaan nuorten sosioekonominen asema vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa. Aiemmin tätä eroa ei vastaavassa tutkimuksessa ole havaittu. 

WHO-tutkimukseen osallistui Suomesta keväällä 2010 noin 6 600 oppilasta.

Myös Helsingin sanomat ja Kansan uutiset uutisoivat WHO:n tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimuksen lehdistötiedotteessa kuvataan tutkimustulosten merkitystä tarkemmin:

Perheen korkea koettu taloudellinen tilanne oli yhteydessä nuorten terveempiin elämäntapoihin. Nuorten elintavat myötäilevät perheen tapoja. Heikomman sosioekonomisen aseman on todettu liittyvän terveyden kannalta epäedullisempiin terveystottumuksiin. Kansainvälisessä aineistossa perheen korkea koettu taloudellinen tilanne oli lisäksi yhteydessä nuorten ja vanhempien väliseen parempaan vuorovaikutukseen, koulussa luokkatovereilta saatuun runsaampaan tukeen sekä nuorten ilmoittamaan vähäisempään psykosomaattiseen oireiluun. 

Tutkimustulokset ovat hälyttäviä nuorten sosioekonomisten terveyserojen suhteen. Aiemmissa koululaistutkimuksissa suomalaiset nuoret eivät ole erottuneet kielteisesti terveyserojen suhteen, tilanne on nyt kuitenkin muuttunut. Lasten ja nuorten terveyserot indikoivat terveyseroja aikuisuudessa, mikä tietää suuria yhteiskunnallisia kustannuksia niin taloudellisesti kuin inhimillisesti.

Tutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan WHO:n sivustolta.

Lue myös:

Jani Kaaro: Köyhyyden anatomia
TE: Tuloerojen kasvu muuttuu terveyserojen kasvuksi
Turun Sanomat: Rikkaiden ja köyhien väliset kuolleisuuserot Suomessa jyrkemmät kuin muissa Länsi-Euroopan maissa

Näillä 10 yhtiöllä on hallussaan valtava määrä tuotemerkkejä

Ranskalainen blogi Convergence Alimentaire julkaisi havainnollisen infografiikan 10 suuryhtiön omistamista tuotemerkeistä. Grafiikkaa kuvaa osuvasti omistusten keskittymistä yhä suurempien monikansallisten suuryritysten haltuun.

Kehityksen tulisi huolestuttaa markkinakriitikoiden ohella myös vankimpia markkinatalouden tukijoita, sillä taloustieteissä kautta linjan ymmärretään, että muutaman suuryhtiön oligopoli vähentää markkinakilpailua ja näin ollen heikentää taloudellista tehokkuutta. Kehitys ei ole varsinaisesti uusi, sillä esimerkiksi yhdysvaltalaisten markkinoiden kilpailua tutkineen John Munkirsin mukaan jo vuonna 1980 suurimmasta osasta Yhdysvaltojen BKT:sta vastasivat yritykset, jotka toimivat vähäisen kilpailun markkinoilla. Suuryritysten fuusiot ovat entisestään kiihtyneet 1980-luvusta lähtien, ja esimerkiksi Thom Hartmannin laskelmien mukaan 2000-luvun alussa 1000 suurinta yritystä tuotti suurin piirtein 70 %:a Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta.

Valtavirran taloustieteissä korostetaan voimakkaasti, kuinka markkinataloudessa liikevoittoa voi saada yhteiskunnallisesti tuottoisalla ja hyödyllisellä toiminnalla, mutta voittoja on usein helpompi saada esimerkiksi markkinakilpailua vähentämällä. Innovaatioihin panostamisen sijaan suuryhtiöt voivat ostaa innovatiivisia pienyrityksiä, ja näin ollen kasvattaa liikevoittojaan. Näin ollen yhä useammilla markkinoilla kilpailu vähentyy.

Lue myös:

Robin Hahnel: Perusteet markkinoita vastaan

New York Times: Apple kiertää miljardien edestä veroja

New York Times:

Apple serves as a window on how technology giants have taken advantage of tax codes written for an industrial age and ill suited to today’s digital economy. Some profits at companies like Apple, Google, Amazon, Hewlett-Packard and Microsoft derive not from physical goods but from royalties on intellectual property, like the patents on software that makes devices work. Other times, the products themselves are digital, like downloaded songs. It is much easier for businesses with royalties and digital products to move profits to low-tax countries than it is, say, for grocery stores or automakers. A downloaded application, unlike a car, can be sold from anywhere.

New York Timesin artikkelissa paljastetaan seikkaperäisesti innovaatioita kansainvälisen verosuunnittelun saralla, joiden avulla maailman suurin yhtiö välttelee vuosittain miljardien edestä veroja. Liikevoitot, jotka tulevat ohjelmistopatenteista tai digitaalisten tuotteiden myynnistä, on helppo reitittää esimerkiksi "tuplairlantilaisen avulla" niihin maihin, jotka tarjoavat alhaisimmat veroasteet. "Tuplairlantilaisella" tarkoitetaan sitä, kun yritys kierrättää liikevoittojaan tytäryhtiöihinsä Irlannin kaltaisten alhaisen yritysverotusten maihin, ja siitä vielä eteenpäin Karibian veroparatiiseihin.

Suuryritysten veronkierto on ollut aiemminkin esillä blogissamme:

M&M: Näin Google kiertää verot Suomessa
Talouden suunnittelusta
TS: GE ei maksa lainkaan veroja USA:han

Harvard Business Review: There is no invisible hand

Harvard Business Review:

One of the best-kept secrets in economics is that there is no case for the invisible hand. After more than a century trying to prove the opposite, economic theorists investigating the matter finally concluded in the 1970s that there is no reason to believe markets are led, as if by an invisible hand, to an optimal equilibrium — or any equilibrium at all.

Klassinen talousteoria nojaa oletukselle, että markkinoita ohjaavat kysynnän ja tarjonnan lait saattavat markkinat tasapainoon. Artikkelin kirjoittaja toteaa, etteivät talousteoreetikot ole pystyneet osoittamaan näin todellisuudessa tapahtuvan. Sen lisäksi on vakuuttavat teoreettiset perusteet olettaa, että todelliset markkinat eivät tasapainotu nopeasti, ja että markkinoilla epätasapainottavat voimat saattavat olla jopa voimakkaampia kuin tasapainottavat.

Kun markkinoilla kysyntä ylittää tarjonnan, eli syntyy ylikysyntää, nostaa se tuotteiden hintaa, koska nyt myyjät voivat pyytää korkeampaa hintaa kun ostajia on enemmän kuin myytäviä tuotteita. Kysynnän ja tarjonnan lait ennustavat, että markkinahintojen noustessa tarjonnan määrä kasvaa ja kysynnän määrä laskee. Hintojen noustessa myyjien on järkevää tarjoutua myymään enemmän ja ostajien tarjoutua ostamaan vähemmän kuin aiemmin.

Kun markkinoilla tarjonta ylittää kysynnän, eli syntyy ylitarjontaa, se taas laskee tuotteiden hintaa, koska nyt ostajat voivat tarjota alhaisempia hintatarjouksia kun heitä on vähemmän kuin myytäviä tuotteita. Kysynnän ja tarjonnan lait ennustavat, että markkinahintojen laskiessa tarjonnan määrä laskee ja kysynnän määrä kasvaa. Hintojen laskiessa myyjien on järkevää tarjoutua myymään vähemmän ja ostajien tarjoutua ostamaan enemmän kuin aiemmin.

Näin markkinoilla ostajien ja myyjien rationaalinen ja omaa etua tavoitteleva toiminta ajaa markkinoita - eli hintoja, kysyntää ja tarjontaa - koko ajan kohti pistettä, jossa hinnat sekä kysyntä ja tarjonta ovat asettuneet tasapainoiselle tasolle. Tämä perustuu ääneen lausumattomalle olettamukselle siitä, miten markkinoiden osalliset tulkitsevat hinnan muutoksia. Perinteinen teoria olettaa, että hintojen noustessa ostajat ja myyjät olettavat uuden korkeamman hinnan olevan uusi vakaa hinta. Tai että markkinahintojen noustessa ostajat ja myyjät olettavat, että uusi korkeampi hinta yhtä todennäköisesti joko laskee tai jatkaa nousuaan.

Kuitenkin joskus ostajat ja myyjät hyvin järkeenkäyvästi tulkitsevat hintojen muutoksen olevan viitteitä siitä, että hinta tulee muuttumaan lisää samaan suuntaan. Tässä tapauksessa ostajien on rationaalista vastata nousevaan hintaan nostamalla kysynnän määrää ennen kuin hinta nousee vielä korkeammalle, ja myyjien vähentää tarjonnan määrää odottaen vielä korkeampia hintoja. Kun ostajat ja myyjät käyttäytyvät tällä tavalla he luovat suurempaa ylikysyntää ja saavat hinnat nousemaan yhä korkeammalle, mikä johtaa ns. kuplaan markkinoilla. Kun ostajat ja myyjät tulkitsevat hinnanlaskun viestivän hintojen putoamisesta, ostajien on rationaalista odottaa vielä alhaisempia hintoja ja vähentää kysynnän määrää, ja myyjien lisätä tarjonnan määrää ennen kuin hinta putoaa vielä alemmaksi. Tässä tapauksessa heidän toimintansa luo vielä suurempaa ylitarjontaa, alentaa hintoja entisestään ja johtaa markkinoiden romahtamiseen.

Tämä tarkoittaa, että jos markkinatoimijat tulkitsevat hinnanmuutokset merkiksi todennäköisestä hintakehityksestä, ja jos he toimivat rationaalisesti ja omaa etuaan tavoitellen, he eivät ainoastaan käyttäydy eri tavoin kuin kysynnän ja tarjonnan lait antaisivat odottaa, vaan jopa täysin päinvastaisesti kuin mitä kyseiset lait ennustavat. Näin markkinoiden kuplat ja romahdukset voivat syntyä ostajien ja myyjien täysin rationaalisen toiminnan seurauksena, kun he tulkitsevat hinnanmuutokset viitteinä hintakehityksestä. Tämä toiminta johtaa ennemminkin poispäin markkinoiden tasapainosta kuin sitä kohti.

Vaikkakin tietyllä, erillisellä markkina-alueella tasapainottavat voimat olisivat vahvempia kuin epätasapainottavat, silloin kun tasapainottaminen ei tapahdu hetkessä - niin kuin useimmiten ei tapahdu - voi epätasapainottava dynamiikka vaikuttaa kahden toisiinsa yhteydessä olevan markkina-alueen välillä.

Kuvitellaan yksittäiset työmarkkinat ja yksittäiset hyödykemarkkinat. Kun jompikumpi näistä ajautuu epätasapainoon, ylikysyntä tai -tarjonta johtaa loppujen lopuksi joko hintojen tai palkkojen muutoksiin ja sitä kautta markkinoiden tasapainoon. Oletetaan, että hyödykemarkkinat ovat tasapainossa mutta työmarkkinat eivät, koska palkkataso on hetkellisesti korkeampi kuin tasapainotilanteessa. Ylitarjonta muodostaa tasapainottavan voiman, joka alentaa palkkoja kohti tasapainoista tasoa. Jos se ei saavuta tätä hetkessä, solmitaan samaan aikaan työsopimuksia aiemmalla, tasapainotilanteen mukaista palkkaa korkeammalla tasolla. Jos työvoiman kysyntä on joustavaa, tämä johtaa matalampiin työvoiman tuottoihin kuin tilanteessa, jossa palkkataso olisi jo saavuttanut tasapainon.

Kysyntä hyödykemarkkinoilla perustui olettamukselle, että työmarkkinat olivat tasapainossa eli että palkkataso olisi korkeampi, mitä se todellisuudessa tulee olemaan. Työmarkkinoiden todellisessa lopputulemassa palkkataso onkin matalampi kuin mitä se olisi ollut tasapainotilanteessa. Kun tämän perusteella määrittelemme uudelleen kysynnän hyödykemarkkinoilla, on se matalampi kuin aiemmin oletettiin. Lopputuloksena on notkahdus myynnissä ja voitoissa hyödykemarkkinoilla huolimatta siitä, miten nopeasti tai hitaasti hinnat asettuvat ylitarjontatilanteen mukaisiksi.

Vähäisempi myynti ja matalammat tuotot hyödykemarkkinoilla vähentävät sitten vuorostaan kysyntää työmarkkinoilla. Aiempi kysyntä työmarkkinoilla perustui olettamukseen, että hyödykemarkkinat olivat tasapainossa. Nyt kun myynti ja voitot supistuvat, on tähän hyödykemarkkinoiden todelliseen tilanteeseen perustuva työvoiman kysyntä aiemmin määriteltyä alhaisempi. Täten kysyntä hyödykemarkkinoilla taantuu entisestään, sillä työllisyys ja palkkatulot putoavat huolimatta siitä, miten nopeasti tai hitaasti palkkataso asettuu ylitarjontatilanteen mukaiseksi.

Sen sijaan, että edellä kuvailtu markkinoiden dynamiikka johtaisi tasapainotilaan hyödykemarkkinoilla ja sitä kautta kohti korkeampaa tasapainoista työllisyystasoa työmarkkinoilla, se johtaa epätasapainoon hyödykemarkkinoilla ja vielä kauemmas tasapainoisesta työllisyystilanteesta työmarkkinoilla. Kun hintojen mukautumiset eivät ole salamannopeita ja tapahtuu  "virheellistä kauppaa” epätasapainon mukaisilla hinnoilla, seurauksena on helposti epätasapainottava dynamiikka kaksien keskenään riippuvaisten markkinoiden välillä.

Riittävät olosuhteet tämänkaltaisen dynamiikan syntymiselle kaksien markkinoiden välille ovat: 1) Toisen markkinoista täytyy alkujaan olla hetkellisesti epätasapainossa. (Toiset markkinat voivat olla alkutilanteessa tasapainossa.) 2) Hinnat epätasapainoisilla markkinoilla voivat sopeutua, mutta eivät välittömästi, jotta sopimuksia tulisi solmituksi epätasapainoisilla hinnoilla. (Toisilla markkinoilla hintojen sopeutuminen voi olla välitöntä.) 3) Kysynnän epätasapainoisilla markkinoilla täytyy alkutilanteessa olla joustavaa. Nämä hyvin mahdolliset olosuhteet voivat saada aikaan epätasapainottavan dynamiikan kaksien markkinoiden välille, jotka edellä kuvaillulla tavalla olisivat omillaan tältä säästyneet.

Klassinen talousteoria olettaa, että ostajien ja myyjien omaa etua tavoitteleva toiminta johtaa tasapainoisiin hintoihin, kun markkinoilla on ylikysyntää tai -tarjontaa. Kuitenkin markkinaosapuolten omaa etua tavoittelevasta toiminnasta johtuvat myös epätasapainottavat voimat, jotka usein ovat voimakkaampia kuin Adam Smithin satojen vuosien takaisiin kirjoituksiin vedoten kuuluisaksi tehdyt tasapainottavat voimat.

Lue lisää:

Robin Hahnel: Perusteet markkinoita vastaan

Kauppalehti: Suomalaisten usko palkitsemisen oikeudenmukaisuuteen hiipunut

Kauppalehti:

Suomalaisten usko siihen, että yritykset palkitsevat työntekijöitään oikeudenmukaisesti, on hieman hiipunut.

TNS Gallupin tekemään tutkimukseen haastateltiin tuhatta ihmisiä maaliskuussa. Täysin tai jokseenkin eri mieltä palkitsemisen oikeudenmukaisuudesta oli 56 prosenttia vastaajista. Määrä on hieman suurempi kuin asiaa edellisen kerran vuonna 2010 kysyttäessä.

Tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta myös yhtyy väitteeseen, että yritysjohdon puheet palkkamaltista ja uhrauksista ovat epäuskottavia, koska he ajavat vain itselleen lisäetuja.

Lue myös:

Jorma Ollilan pojanpojan tapaus
Historioitsija Howard Zinn palkitsemisesta
TS: "Suomalaisilla vääristynyt käsitys siitä, millä tasolla toimitusjohtajien ansiot liikkuvat"
HS: Yritysten huippujohtajat päättävät toistensa palkoista
Helsingin Sanomat: Johtajat päässeet liikaa vaikuttamaan omiin palkkioihinsa

Talouselämä: Tuloerot nakertavat talouskasvua

Talouselämä:

Suuret tuloerot eivät edistä talouskasvua. Tutkija Elina Tuomisen mukaan niistä on pikemminkin haittaa.

"On väitetty, että tuloerojen kasvu olisi kaikille hyödyksi, mutta tilastojen mukaan ylimpien tulojen kasvu ei heijastukaan koko yhteiskunnan hyväksi", Tampereen yliopistossa tuloerojen ja talouskasvun yhteydestä väitöskirjaa tekevä Tuominen sanoo.

Lue myös:

Kepa: IMF:n pääjohtaja vaatii tuloerojen kaventamista
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
Väitös: Suuret tuloerot haittaavat talouskasvua
Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia