Näytetään tekstit, joissa on tunniste omaehtoisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omaehtoisuus. Näytä kaikki tekstit

2/16/2014

HS: Näin työnantaja velvoittaa palkattomiin ylitöihin

"Ekonomeille tämä on aivan arkipäivää", sanoo Suomen Ekonomiliitto Sefen asiamies Kosti Hyyppä. 
"Työnantaja sanoo harvoin suoraan, että 'jää palkattomiin ylitöihin', koska se on laitonta. Sen sijaan työnantaja voi määritellä työtehtävät sellaisiksi, että niistä ei suoriudu normaalissa työajassa, tai ilmoittaa, että ison projektin deadline onkin viikon kuluttua", Hyyppä jatkaa.
Työtä tekevien mahdollisuus päättää työtehtävistään ja heidän asemansa suhteessa työn tarjoajiin ja sen toteuttamisesta päättäviin on yksi tarkastelemisen arvoinen seikka kaikissa talousjärjestelmissä.

Lue myös:

"Rakenneuudistukset" – tie huonoon työelämään?
New York Times: Toistasataa kuollutta ompelimon tulipalossa
The Economist: Korkeampi minimipalkka saattaa parantaa työllisyyttä ja nostaa palkkoja

10/18/2013

Forbes: Orjakaupan ajan käytännöt näkyvät työelämässä

Forbes:
The evolution of modern management is usually associated with good old-fashioned intelligence and ingenuity—”a glorious parade of inventions that goes from textile looms to the computer,” Rosenthal says. But in reality, it’s much messier than that. Capitalism is not just about the free market; it was also built on the backs of slaves who were literally the opposite of free. 
“It’s a much bigger, more powerful question to ask, If today we are using management techniques that were also used on slave plantations,” she says, “how much more careful do we need to be? How much more do we need to think about our responsibility to people?”
Johtamiskäytäntöjä tutkinut palkittu apulaisprofessori Caitlin Rosenthal avaa yhtä yleensä ruusuisena kuvattua markkinatalouksien historian osa-aluetta Forbes-lehden haastattelussa. Tutkimustyössään Rosenthal on tullut törmänneeksi useisiin oleellisiin yhteyksiin yritysten nykyisten palkitsemis- ja kannustinkäytäntöjen ja Yhdysvalloissa 1800-luvulla miljoonia ihmisiä pakkotyövoimana käyttäneiden 1800-luvun orjaplantaasien välillä.

Haastattelussa käydään läpi esimerkkejä plantaaseilla kehitetyistä työntekijöiden tuloksen mittaamisen ja työntekijöiden rankaisemisen tavoista, joiden vaikutus on edelleen nähtävissä työelämässä nykytalouksissa.

Lue myös:

Peliyritys ilman pomoja
Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin

2/22/2013

Perustulosta

Tuloerojen voimakas kasvu ja köyhyyden lisääntyminen ovat vakavia ongelmia missä tahansa taloudessa. Suomessa nämä kasvaneet ongelmat ovat tuoneet mukanaan aiheellisia kysymyksiä myös talousjärjestelmämme tehokkuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Lisäksi lukuisten tutkimusten mukaan hyvinkin yleismaailmallisesti kannatetun mahdollisuuksien tasa-arvon näkökulmasta köyhyyden ja tuloerojen kasvaminen on ongelmallista. Näihin ja moniin muihin markkinamekanismeihin sisäänrakennettuihin, mutta epätoivottuihin kehityskulkuihin on pyritty vastaamaan erilaisin korjaustoimenpitein vapaamman yhteiskunnan ja toimivamman talouden edistämiseksi. Näitä tavoitteita voitaisiin edistää esimerkiksi juuri nyt ajankohtaisen, kaikille täysi-ikäisille maksettavan perustulon avulla.

Suomessa keskustelu perustulosta on lisääntynyt aihetta suoraan koskevan kansalaisaloitteen myötä, jossa esitetään perustuloa koskevan lainsäädäntötyön valmistelujen aloittamista eduskunnassa. Uudistuksen laaja-alaisuus olisi huomattava, kuten myös niiden äärimmäisen tärkeiden ongelmien laajuus, joita sillä pyritään ratkaisemaan. Perustulokeskustelu kattaa monia kysymyksiä sosiaalipolitiikasta, verotuksesta ja köyhyydestä aina yhteiskuntapoliittisiin paradigmoihin ja ekologiseen kestävyyteen.

Keskustelua on käyty niin olemassa olevien tukijärjestelmien uudistamisesta ja/tai lopettamisesta perustulon tuomien muutosten myötä, tulon tarkasta suuruudesta kuin perustulon vastikkeellisuudestakin. Lisäksi on keskusteltu perustulon vaikutuksista valtiontalouteen ja kokonaiskysyntään sekä perustulon kaltaisen uudistuksen tarjoamien etujen yksityiskohdista eri tilanteissa oleville ihmisryhmille työmarkkinoilla tai niiden ulkopuolella. Nyt käynnissä oleva aloite onkin selkeästi keskustelunavaus näihin kaikkiin kysymyksiin ja käytännön ratkaisujen nopeampaan löytämiseen.

Näiden seikkojen lisäksi on kuitenkin tärkeää nostaa esille kysymyksiä perustulon suhteesta talousjärjestelmäämme, jotta pitkäjänteinen työ vapaamman yhteiskunnan puolesta voi edistyä. Perustulon voidaan nähdä vastaavan joihinkin markkinatalouden rakenteellisista ongelmista. Vaikka perustulouudistus voi näin avata tietä toimivammalle taloudelle ja samalla lisätä yksilöiden autonomiaa ja taloudellisia vapauksia, on tärkeää muistaa myös perustuloon liittyvien uudistusten rajat. Perustulo ei korvaa markkinoita, ja markkinoiden ihmisyhteisöille ja luonnolle haitalliset rakenteet jäävät yhä määrittämään valtaosaa talouden toiminnasta. Uudistuksen rajojen tarkastelu ei kuitenkaan vähennä uudistuksen merkitystä, vaan pikemminkin helpottaa sijoittamaan sen laajempaan kontekstiin, jossa tavoitteena on talouden kehittäminen demokraattisemmaksi ja ekologisemmaksi.

Markkinoiden palkitsemisperiaatteiden ongelmista

Sekä reiluuden että motivationaalisen tehokkuuden näkökulmasta olisi tärkeää, että työstä palkitseminen perustuisi ihmisten ansioihin. Jos yksilö vaurastuu suunnattomasti tai saa ylenpalttista julkista tunnustusta ilman merkittävää ahkeruutta, työpanosta tai muuta huomattavaa ansiokkuutta, nostattaa tämä usein yhteisön muissa jäsenissä ymmärrettävästi epäoikeudenmukaisuuden tunteita.

Lisäksi, jos yksilöitä palkitaan usein muiden periaatteiden perusteella, esimerkiksi sattuman, perityn aseman tai sosiaalisten verkostojen avulla, aiheuttaa tämä ongelmia työmotivaatiossa. Miksi yrittää ahkerammin, jos kaikesta puurtamisesta huolimatta palkkio tehdystä työstä säilyy alhaisena? Varsinkin, jos ympärillä on lukuisia esimerkkejä palkitsemisesta, joka ei perustu yksilön omiin ansioihin.

Onkin tärkeää olla tietoinen siitä, että markkinatalouden palkitsemisperusteet perustuvat pitkälti tekijöihin, joihin yksilöllä on vähän, ja usein ei lainkaan, vaikutusmahdollisuuksia. Niinpä esimerkiksi omistettu pääoma, synnynnäiset ominaisuudet, perheiden tai muun lähiverkoston suomat sosiaaliset suhteet ja käytännössä hyvin usein puhdas sattuma määrittävät pitkälti monissa tilanteissa yksilön palkitsemisen perusteet – eivät niinkään ahkeruus, yritteliäisyys ja vaivannäkö. Markkinatalouden epäoikeudenmukaisia palkitsemisperiaatteita on historiassa korjattu erilaisin uudistuksin ja veroin. Esimerkiksi pääomaverot, vähimmäispalkat ja julkiset palvelut ovat olleet merkittävästi tasapainottamassa palkitsemista reilumpaan suuntaan.

Myös perustulo voi omalta osaltaan korjata markkinatalouden epäoikeudenmukaista palkitsemista siirtämällä painopistettä ahkeruuden, yritteliäisyyden ja vaivannäön palkitsemiseen. Esimerkiksi Suomessa viime vuosina lisääntynyt työtätekevien köyhyys on todennäköisen inhimillisen kärsimyksen ja mahdollisuuksien tasa-arvon heikkenemisen lisäksi ongelmallinen ilmiö ahkeruuden ja reilun palkitsemisen kannalta. Perustulo antaisi työtätekeville köyhille oikeudenmukaisemman palkkion heidän työstään, joka usein on raskasta, mutta hintasignaalien puutteellisuuden ja neuvotteluasemiin liittyvien vääristymien vuoksi huonosti palkattua.

Perustulo antaisi tunnustusta myös markkinoiden ulkopuolella tehtävästä yhteisöille ja yksilöille elintärkeästä työstä. Tästä työstä eräinä konkreettisina esimerkkeinä ovat kotiäidit ja -isät sekä erilaista vapaaehtoistyötä tekevät. Perustulo palkitsisi myös työstä, jota ei tehdä työnantajan mittaaman työajan aikana. Esimerkiksi suuri osa tieto- ja palvelutyöstä rakentuu tiedon kasautumiselle ja sosiaalisille suhteille. Näin työn onnistuneeseen suorittamiseen tarvitaan tietoja ja taitoja, joita on kerätty, ja kerätään myös työajan ulkopuolella. Perustulon voidaankin nähdä olevan palkinto tästä tuotannon kannalta tarpeellisesta, mutta silti palkitsematta jäävästä työstä.

Perustulon kriitikot ovat nostaneet esille huomionarvoisen huolenaiheen perustulon mahdollisesta passivoivasta vaikutuksesta, minkä mukaan vastikkeeton raha kannustaa jäämään kotiin makaamaan yrittämisen ja työskentelemisen sijaan. Tämä näkemys perustuu mielestämme kuitenkin hieman tietämättömään käsitykseen ihmisestä ja motivaation taustalla vaikuttavista tekijöistä. Monet ihmiset toteuttavat nykyisinkin erilaisia sekä itselleen että yhteiskunnalle tärkeitä projekteja, jotka vaativat aktiivisuutta ja vaivannäköä, ilman että saavat tästä minkäänlaista rahallista vastinetta. Motivaatiota koskeva tutkimustieto on myös vahvistanut toistuvasti, että ihmisen toiminnan taustalla vaikuttaa myös perustavanlaatuinen tarve olla aktiivinen ja osallistua yhteisön toimintaan sekä tehdä itselleen merkityksellisiä asioita, joissa voi tuntea onnistumisen kokemuksia. Materiaaliset palkinnot ovatkin vain yksi osatekijä motivaation taustalla, eikä suinkaan edes merkittävin sellainen.

Perustulo ei kuitenkaan vähentäisi työnteon syitä niiltä, joiden motivaation taustalla materiaaliset palkinnot ovat merkittävämmässä osassa. Perustulo ei kuitenkaan takaisi kuin minimaalisen toimeentulon, joten suurempaa kulutusvoimaa kaipaavat yksilöt varmasti hakeutuisivat palkkatöihin lisätienestien toivossa. Nykyiseen verrattuna kannustimet työntekoon sosiaalitukien varassa elävien kohdalla vain kasvaisivat, kun sosiaaliturvaan liittyvät kannustinloukut poistuisivat, ja työstä tienatut rahat jäisivät oikeasti käteen eivätkä poistaisi muita tukia.

Taloudellinen vapaus ja yhteistyö

Toteutuessaan perustulo lisäisi myös enemmistön taloudellista vapautta. Perustulo mahdollistaa ainakin jossain määrin ihmisten taloudellisen itsenäisyyden, mikä helpottaa työnantajien kilpailuttamista. Epätoivoisessa tilanteessa työtä etsivä joutuu usein työmarkkinoilla tarttumaan ensimmäiseen oljenkorteen, eli mihin tahansa tarjolla olevaan työhön – erityisesti silloin, kun halvasta työvoimasta on ylitarjontaa. Tällaisessa tilanteessa työntekijän ja työnantajan neuvotteluasemat ovat merkittävässä, markkinoille haitallisessa epätasapainossa. Tämä voi lisäksi johtaa todennäköisesti huonoihin työoloihin, riittämättömään palkkaan tai pahimmillaan työntekijöiden suoranaiseen riistoon.

Lisäksi yksilö pystyy perustulon avulla siirtymään joustavasti ja omista lähtökohdistaan eri yhteiskunnallisten statusten välillä. Yksilö pystyy yhdistelemään ja vaihtelemaan esimerkiksi opiskelijan, yrittäjän ja työntekijän statusten välillä, ja näin osallistua taloudelliseen tuotantoon omaehtoisemmista lähtökohdista käsin. Perustulo voi myös lisätä työmarkkinoiden ulkopuolella olevien mahdollisuuksia toimia työmarkkinoilla ja parantaa näin taloudellista asemaansa.

Perustulo voi osaltaan mahdollistaa myös yrittäjäksi ryhtymistä. Yrittäjäksi ryhtymisen helpottaminen alentaa markkinoille tulemisen kustannuksia, mikä tekee markkinoista tehokkaampia. Jokapäiväisen toimeentulon turvaamisesta huolehtimisen sijaan ihmisille jäisi aikaa ja resursseja suunnitella, keksiä ja kokeilla erilaisia yksityisyrittämisen muotoja. Mahdollisuus ryhtyä yrittäjäksi avaakin jokaiselle työntekijälle myös kapeita ja jäykkiä markkinaratkaisuja korjaamalla paremman mahdollisuuden osallistua taloudelliseen tuotantoon ja tuoda uusia, yleishyödyllisiä palveluita tai tuotteita yhteiseen tarjontaan.

Perustulo voi auttaa myös työn markkinasuhteiden purkua ja mahdollistaa uudenlaisia, demokraattisempia ja tasa-arvoisempia taloudellisia kokeiluja. Perustulo voi edesauttaa toimimista osuuskunnissa tai vaikkapa aikapankkitoiminnan piirissä. Lisäksi perustulo voisi myös mahdollistaa uusien tuotannon tapojen kehittämisen ja erilaisten edistyneiden taloudellisten kokeilujen toteuttamisen pienessä mittakaavassa.

On myös syytä muistaa, että mikäli perustulo onnistuu tuloerojen tasaamisessa ja köyhyyden lieventämisessä, se on jo monilta osin onnistunut turvaamaan tasa-arvoisemmat lähtökohdat tuleville sukupolville.

Perustulouudistuksen rajat

Vaikka perustulo olisi syntyessään tärkeä askel tasa-arvoisemman ja oikeudenmukaisemman talouden suuntaan, on tärkeää muistaa perustulouudistuksen rajat. Ensinnäkin argumentit perustulon puolesta tai sitä vastaan sisältävät taustaoletuksina usein tietyn tasoisen perustulon. On selvää, että sadan euron perustulolla on käytännössä täysin erilaiset vaikutukset kuin tuhannen euron perustulolla. Perustulon tason lisäksi on tarkasteltava myös muuta taloudellista ympäristöä. Laajojen julkisten palveluiden ja täystyöllisyyden vallitessa perustulon avaamat mahdollisuudet ovat suuremmat kuin yhteiskunnassa, jossa hyödyke- ja työmarkkinat ovat säätelemättömiä.

Perustulo muuttaisi myös suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää. Perustulon kiistaton etu on sen kyky saada kaikki täysi-ikäiset edes jonkinasteisen sosiaalisen turvaverkon piiriin. Sosiaaliturvajärjestelmän muutos liittyy myös kysymykseen perustulon suuruudesta: käytännössä perustulolla pyritään usein muuttamaan suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää yksinkertaisemmaksi, vähemmän kontrolloivaksi ja inhimillisemmäksi. Tarpeetonta byrokraattista koneistoa ja kannustinloukkuja purkamalla saatetaan ihmisille tarjota kannustimia ja vapautta työntekoon sekä omien ideoiden eteenpäinviemiseen. Mitä suurempi perustulo on, sitä paremmin se pystyy vastaamaan näihin sosiaaliturvajärjestelmän kehittämiseen tähtääviin tavoitteisiin. Kysymys perustulosta ja sen seurauksista ei siis ainoastaan koske perustulon käyttöönottamista, vaan etenkin sitä, minkälainen perustulo on kyseessä, ja minkälaisessa taloudellisessa ympäristössä.

Tärkeää on myös muistaa, ettei perustulo muuta markkinoiden määräävää roolia taloudellisessa elämässä, vaikka perustulouudistuksella pyritäänkin hillitsemään markkinoiden haitallisia seurauksia. Markkinatalouden yleisesti tunnustettuihin rakenteellisiin ongelmiin perustulo ei siis tuo muutosta. Perustulo ei myöskään muuta nykyistä taloudellista palkitsemisjärjestelmää kannustamaan ahkeruudesta ja vaivannäöstä, vaan jättää markkinatalouden palkitsemisperiaatteet pääosin koskemattomiksi.

Perustulo ei myöskään muuttaisi taloudellista järjestelmäämme demokraattiseksi, vaikka se pystyisikin edesauttamaan kokeiluja yhteistyöhön ja solidaarisuuteen perustuvan talouden tiellä. Lisäksi on tärkeää muistaa, että uudistukset ovat aina uhattuina markkinatalouden rakenteiden puristuksissa. Niin kauan kun jättiläismäiset suuryritykset hallitsevat suurinta osaa taloudellisesta tuotannosta, ja niin kauan kun markkinavoimat määräävät taloudellisesta hengissä pysymisestä, niin kauan kilpailun ja ahneuden talous uhkaa reformeja sekä johtaa yhä uusiin yrityksiin heikentää kahleita, joita reformit asettavat suuryritysten toimintavapaudelle.

Tärkeä uudistus

Perustulo on edellä kuvatuista rajoitteistaan huolimatta erinomainen mahdollisuus parantaa lukuisien ihmisten taloudellista turvaa. Lisäksi perustulouudistus voi osaltaan herättää aiheellista keskustelua kaivatuista laajemmista talouden uudistuksista. Demokraattinen tuotanto, oikeudenmukainen palkitseminen ja taloudellinen vapaus eivät kuulu markkinatalouden perustavanlaatuisiin piirteisiin. Tärkeiden ja tavoiteltavissa olevien uudistusten puolesta toimimisen lisäksi onkin tarkasteltava kriittisesti talousjärjestelmäämme ja tarvittaessa uskallettava aloittaa keskustelu paremmista, arvojemme kanssa yhteensopivista talouden rakenteista.

Parecon Finland tukee kansalaisaloitetta perustulosta. Aloitteen voi allekirjoittaa kansalaisaloite.fi sivustolla.

12/18/2012

HS: Lastensuojelun työntekijöillä on hoidettavia yli suositusten

Helsingin Sanomat:
Kuntien lastensuojelun työntekijöillä on enemmän työtä kuin suosituksessa opastetaan. Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän suosituksen mukaan yhdellä työntekijällä saisi olla noin 35 asiakasta, mutta useissa kunnissa heitä on jopa moninkertainen määrä. 
Työntekijät itse pitävät 20–30 lasta tai nuorta sopivana määränä. Silloin työmääränsä pystyisi hallitsemaan, eikä olisi jatkuva kiire, he perustelevat.
Lastensuojelu on yksi esimerkki taloudelle monin tavoin keskeisestä julkisesta, yleishyödyllisestä palvelusta, johon sijoitetut resurssit tulevat useimmiten moninkertaisesti takaisin. Tämä tapahtuu esimerkiksi paremmin taattuina lähtökohtien tasa-arvoisuutena, todennäköisemmin yleishyödylliseen työhön ja toisten auttamiseen huomattavasti paremmin valmiina aikuisina ja vähäisempänä tarpeena kalliisiin panostuksiin myöhemmin, jos kasautuvien ongelmien kierre onnistutaan katkaisemaan ennen aikuisuutta.

Huomionarvoista on myös kuntien lastensuojelussa työskentelevien ammattilaisten mielipiteen vähäinen vaikuttavuus tässä kysymyksessä. Niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin työpaikoilla on molemmilla äärimmäisen huono historia työntekijöiden huomioiden ja kokemuksen hyödyntämisessä konkreettisen päätöksentekovallan ja omaehtoisuuden muodossa. Ehkä erityisesti lastensuojelun alalla olisi keskeistä kuunnella työntekijöiden huomioita heidän erinomaisesti tuntemastaan kentästä ja tavoista toteuttaa palvelu hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla. Onnistuessaan nämä ratkaisut voisivat tuoda kipeästi kaivattua apua äärimmäisen heikossa asemassa oleville lapsille ja nuorille.

Lastensuojelun resurssipula ja näiden resurssien leikkaaminen entisestään on tuhoisaa erityisesti markkinatalouksia toistuvasti vaivaavien taloudellisten taantumien aikoina. Lisätaakan tuo palveluiden jatkuva yksityistäminen ja kapeakatseisen voitontavoittelun lisääntyminen. Tämä aiheuttaa erityisesti ongelmia sellaisilla aloilla, joilla markkinatalouksien yksi luontainen heikkous – kaupankäynnin ja tuotannon etenkin pitkälle aikavälille jakautuvien vaikutusten tarkka seuraaminen – vaikeuttaa tasapainoisten markkinoiden saavuttamista. Markkinamekanismien sinisilmäistä käyttämistä yleishyödyllisten ja tarkoituksenmukaisten tavoitteiden saavuttamiseen tulisikin arvioida erityisen tarkkaan kaikissa tapauksissa. 

Lastensuojelun kannalta on kuitenkin ajankohtaista uhka niin kutsutun "budjetin tasapainottamisen" nimissä toteutetuista leikkauksista julkiselle sektorille. Nämä saavat aikaan ongelmia myös laajemmin taloudessa esimerkiksi yritysten tuotteiden kysynnän vähenemisen muodossa ja peruspalveluiden saatavuudessa sekä jakautumisessa. Mutta erityisen kauaskantoisia ja perustavanlaatuisia nämä negatiiviset seuraukset ovat lasten ja nuorten kohdalla.

11/21/2012

SAK: Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön huonontuneet

Helsingin Sanomat uutisoi SAK:n tettämästä työolokyselystä, jonka mukaan liittojen jäsenten vaikutusmahdollisuudet omaan työhönsä ovat heikentyneet.

SAK:laisten liittojen jäsenten mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä on heikentynyt viime vuosien aikana kaikilla osa-alueilla, selviää Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n teettämästä työolokyselystä.  
Eniten ovat vähentyneet mahdollisuudet vaikuttaa työtehtävien sisältöön ja työtahtiin. Muutos huonompaan suuntaan on näissä huomattava. 
Yhä useamman SAK:laisen mielestä myös työn mielekkyys on huonontunut. 
(...)Puolet kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että työnantaja ei mitoita työmäärää oikein ja että työnantaja asettaa tehokkuuden kaiken muun edelle. Siksi töissä on heidän mielestään aina kiire.
Lue myös:

TS: Tällaista on työelämä Suomessa pahimmillaan 
YLE: Mielekkyys työntekoon rapisee
SAK: Työelämän epävarmuus suurin huoli
Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta

11/02/2012

YLE: Eriarvoisuuden kasvu vähäisen äänestysinnon takana

Politiikan tutkijatohtori Hanna Wass Helsingin yliopistosta näkee äänestysaktiivisuuden laskun taustalla eriarvoisuuden lisääntymisen, kertoo YLE.

Näkisin lähinnä, että äänestysaktiivisuuden kehitys heijastelee sellaista yleisempää suuntausta kohti yhteiskunnallista eriarvoistumista. Näyttäisi aika lailla siltä, että äänestäminen kasautuu hyväosaisille äänioikeutetuille.

(...)Tutkimuksista tiedetään, että mitä matalampi on kokonaistason äänestysosallistuminen, sitä jyrkempiä siellä ovat erilaiset ikään tai sosiaaliseen taustaan, kuten koulutukseen tai tulotasoon liittyvät erot.

Lue lisää:

YLE: Tutkija kaipaa kansalle lisää vaikutuskanavia
Talouden demokraattisesta suunnittelusta

10/12/2012

HS: Firma riisti kymmeniä siivoojia

Helsingin Sanomat uutisoi tapauksesta, jossa espoolainen siivousfirma oli riistänyt ulkomaalaisia työntekijöitään.
Es­poo­lai­sen sii­vous­fir­man toi­mi­tus­joh­ta­ja ja kak­si työn­joh­ta­jaa tuo­mit­tiin ul­ko­maa­lais­ten työn­te­ki­jöi­den oi­keuk­sien pol­ke­mi­ses­ta ja ta­lou­del­li­ses­ta riis­tä­mi­ses­tä.

Kie­li­tai­dot­to­mat työn­te­ki­jät sai­vat palk­kaa al­le alan mi­ni­mi­pal­kan (...) Uh­rei­na oli 30 sri­lan­ka­lais­ta, nel­jä ma­rok­ko­lais­ta ja yk­si in­tia­lai­nen työn­te­ki­jä. He ei­vät saa­neet il­ta- ja yö­li­siä bus­si­va­ri­koi­den sii­voa­mi­ses­ta.

Työn­te­ki­jät ei­vät tun­te­neet Suo­men la­ke­ja, työn­an­ta­jan vel­vol­li­suuk­sia tai oi­keuk­siaan työn­te­ki­jöi­nä. Työ­so­pi­muk­set oli­vat suo­mek­si, ei­vät­kä työn­te­ki­jät ym­mär­tä­neet nii­tä.

Työn­te­ki­jöi­den oles­ke­lu­lu­pa oli kiin­ni työ­pai­kas­ta. Fir­man toi­mi­tus­joh­ta­ja to­dis­ti, et­tä yri­tys oli alal­la käy­tän­nös­sä mo­no­po­lia­se­mas­sa.
Vaikka esimerkki on äärimmäinen, havainnollistaa se kuitenkin nykytalouden rakenteellisia valtaeroja työntekijöiden ja työnantajien välillä. Neuvoteltaessa työntekijöiden palkkauksesta, työn luonteesta ja sen tekemisen ehdoista sekä siitä saatavasta korvauksesta on työnantaja lähes poikkeuksetta vahvemmassa asemassa neuvottelupöytään istuttaessa.

Työntekijä on sitä heikommassa asemassa suhteessa työnantajaan mitä helpommin kyseinen työntekijä on vaihdettavissa toiseen eli mitä enemmän kyseisestä työpanoksesta on ylitarjontaa. Tällöin työnantajan on aina helppo löytää joku toinen työntekijä, joka suostuu tekemään työn halvemmalla ja heikommin sopimusehdoin. Työntekijän taas on vaikeampi löytää toinen työnantaja, joka maksaisi työstä parempaa hintaa. Tästä johtuen markkinoilla on taipumus ajaa tämänkaltaisen työn tekijöiden palkkoja alas.

Tämän kapitalististen markkinatalouksien rakenteellisen valtavinouman korjaamiseksi ovat työntekijät monissa maissa järjestäytyneet ammattiliittoihin ja vaatineet kollektiivisia palkkojen ja työehtojen neuvotteluja. Lisäksi hallitukset ovat säätäneet erilaisia minimipalkkalakeja, jottei markkinat ajaisi vähäistä koulutusta ja erikoistumista vaativan työn hintaa - eli siitä työntekijälle maksettavaa palkkaa - liian alas.

Suomessakin on esitetty vaatimuksia siirtymisestä enemmän kohti työpaikkakohtaista palkka- ja työsopimusneuvottelujen käytäntöjä. Toteutuessaan tämä saattaisi työntekijät entistä heikompaan asemaan suhteessa työnantajiin sekä heikentäisi heidän sopimusehtojaan ja palkkatasoaan. Tämä pätisi kaikista voimakkaimmin sellaisten työntekijöiden kohdalla, jotka jo työskentelevät matalapalkkaisilla aloilla, joilla työn tekijöistä on ylitarjontaa suhteessa vapaisiin työpaikkoihin.

On myös huomattava, että jo alkuperäinen asetelma - eli jako työntekijöihin ja työnantajiin - on hyvin ongelmallinen tasavertaisten taloudellisten lähtökohtien ja taloudellisen vapauden näkökulmasta. Valta- ja omistussuhteet vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka paljon eri yksilöillä on mahdollisuuksia vaikuttaa työn tekemisen ehtoihin eli heidän taloudellista vapauttaan rajoittaviin tekijöihin.

Lisäksi kapitalistisissa markkinatalouksissa se, kuka päätyy työnantajaksi tai työntekijäksi ei määräydy sattumanvaraisesti tai täysin ihmisten omien mieltymyksien mukaisesti. Työnantajaksi pääseminen edellyttää pääomia, johin ihmisillä on lähtökohtaisesti erilaiset mahdollisuudet päästä käsiksi, johtuen yksilöiden välisistä eroista suhteessa varallisuuteen, tietotaitoon, yhteiskunnalliseen valtaan ja sosiaalisiin verkostoihin.

Rikkaammista taustoista tulevien on helpompi saada tarvittavia pääomia työnantajaksi ryhtymiseen ja heidän sosiaaliset verkostonsa helpottavat työelämän hierarkiassa kipuamista tai itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtymistä. Köyhemmistä taustoista tulevien on taas monessa tilanteessa taloudellisesti edullisempaa ryhtyä työntekijäksi jonkun toisen palvelukseen kuin maksaa korkea hinta oikeudesta hallita omaa työtään.

Lue myös:

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää
YLE: Ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö lisääntyy Suomessa
TS: Tällaista on työelämä Suomessa pahimmillaan

6/01/2012

Peliyritys ilman pomoja

Teknologiablogeissa kuhistiin, kun pari kuukautta sitten suuren tietokonepeliyrityksen Valven sisältä vuodettiin julkaisu, joka jaetaan yrityksen uusille työntekijöille. Käsikirjan alaotsikko "A fearless adventure in knowing what to do when no one's there telling you what to do" antaa ensimmäisen vihjeen käsikirjan sisällöstä. Lukijalle selviää nopeasti, että yrityksessä on pyritty poistamaan perinteisiä työntekijöiden välisiä hierarkioita, toisin sanoen pomoja ei ole ollenkaan. Työnjako perustuu työntekijöiden oma-aloitteisuuteen, autonomiaan ja keskinäiseen sopimiseen. Julkaisun tarkoituksena on helpottaa uusien työntekijöiden sopeutumista poikkeukselliseen työilmapiiriin ja toimintaympäristöön.

Käsikirjan kantavana teemana on työntekijöiden omaehtoisuuden tukeminen. Työprojekteja ei määritellä ulkoapäin, esimerkiksi johtoportaan toimesta, vaan työntekijä saa itse ratkaista, mitä hän ryhtyy tekemään ja miten hän aikoo kyseisen projektin toteuttaa. Työntekijät jakautuvat keskenään tarkoituksenmukaisiin ryhmiin toteuttamaan isompia projekteja ja nämä ryhmät muuttuvat ja elävät tilannekohtaisesti. 

Ratkaisu muistuttaa osallisuustalouden ideassa ehdotettuja institutionaalisia ratkaisuja, joilla pyritään takaamaan työpaikoille ja työntekijöille runsaasti sananvaltaa heitä itseään koskevissa päätöksissä. Osallisuustalouden visiossa työpaikat saavat sisäisesti päättää toimintatavoistaan, ja esimerkiksi työntekijöillä on täysi valta päättää työnsä toteuttamisen tavoista. Työpaikkojen sisällä noudatetaan osallistuvaa demokraattista päätöksentekoa, mutta sen muoto voi luonnollisesti osallisuustaloudessa vaihdella työpaikkojen välillä, kunhan ratkaisut noudattavat omaehtoisuuden periaatetta siitä, että ihmisillä on oikeus vaikuttaa asioihin suhteessa siihen, kuinka paljon asiat koskettavat heitä.

Jo nykyään lukuisissa yrityksissä on käytössä Valven käsikirjassa kuvatun kaltaista horisontaalista, ei hierarkista, päätöksentekoa ja työnjakoa. Esimerkiksi monissa osuuskuntamuotoisissa yrityksissä demokraattisuutta pyritään tukemaan sillä, että työntekijät omistavat yhdessä yrityksen. Valvesta erityisen tekee kuitenkin sen mittakaava. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä lähes 300 työntekijää, joten kyseessä on horisontaalisen päätöksenteon kannalta poikkeuksellisen suuri työpaikka. On tietysti tärkeää huomata, ettei pelkän työntekijöille tarkoitetun käsikirjan perusteella voi vetää pitkälle vietyjä johtopäätöksiä Valven rakenteiden toimivuudesta, mutta Valven menestys pelisuunnittelun ja -levityksen aloilla kertovat osaltaan siitä, että työpaikkojen työnjako ja päätöksenteko voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Näin ollen voidaan myös huomata, etteivät demokraattisuuden lisääminen ja hierarkioiden vähentäminen automaattisesti vähennä työpaikan tuottavuutta, toisin kuin yleisesti oletetaan.

On kuitenkin perusteltua kysyä, miksi nykyisille työpaikoille niin epätyypillinen rakenne näyttäisi toimivan Valven kohdalla? Valveen kohdistuu kuitenkin samat markkinoiden asettamat kilpailupaineet kuin muihin yrityksiin, joissa puolestaan työntekijöiden asema on merkittävästi heikompi. Yksi syy omaehtoisuuden tukemisen onnistumiseen Valven sisällä voi olla siinä, että pelisuunnitteluun liittyvät työtehtävät ovat pitkälti luovuutta vaativaa, käsitteellistä työtä. Tämän tyyppisessä työssä vapaus määritellä työn tekemisen tapoja johtaa tutkitusti tuottavuuden lisääntymiseen. 

On realistista olettaa, ettei nykytaloudessa Valvella toteutetun kaltainen vapaus valita työtehtäviä ja määritellä kollegojen palkkausta välttämättä johda samanlaisiin tuloksiin yrityksessä, jossa tehdään esimerkiksi paljon mekaanisia työtehtäviä. Liukuhihnapakkaukseen erikoistunut yritys, jossa työntekijät päättäisivät työntekemisen tavoistaan ja palkoistaan, voisi ajautua nopeasti vaikeuksiin markkinakilpailun aiheuttamien paineiden takia, sillä muut firmat voisivat hinnoitella oikeudenmukaisemman ja demokraattisemman pakkausyrityksen pois markkinoilta. Esimerkiksi reilun pakkausyrityksen työntekijöiden hyvinvointi tai valtautuneisuus, työpaikan toimintatapojen todennäköinen positiivinen ulkoisvaikutus, ei näkyisi suoraan markkinahinnoissa ja näin ollen kehnompien palkkojen ja työolojen yritykset voisivat hinnoitella reilun yrityksen konkurssiin.

Onkin tärkeää huomata, ettei nykyisten markkinatalouksien suuria rakenteellisia ongelmia pystytä korjaamaan yksittäisillä taikaresepteillä, esimerkiksi korkeasti koulutettujen ja käsitteellistä työtä tekevien ihmisten työpaikkojen demokratisoinnilla. Siirtyminen kilpailun ja ahneuden kestämättömästä kasvutaloudesta kohti ekologisesti kestävää tasavertaisen yhteistyön taloutta edellyttää uudistuksia talouteen mikro- sekä makrotasolla. Tästä syystä osallisuustalouden ideassa esitetään institutionaalisia uudistuksia eri talouden tasoille siihen, miten työviihtyvyyttä ja -hyvinvointia voitaisiin tasapainottaa sekä työpaikkojen sisällä että työpaikkojen välillä. 

Osallisuustalouden kaltaiset talouden demokraattisen suunnittelun mallit ovat arvokkaita apuvälineitä paremman talouden hahmottamisessa, sillä ne tarjoavat ihmisille taloudellista mielikuvitusta ja helpottavat kuvittelemaan nykyisten talouden instituutioiden rajojen ulkopuolelle. Valven kaltaiset yritykset puolestaan tarjoavat tärkeää käytännöllistä tietoa siitä, miten ja missä määrin työpaikkoja voidaan demokratisoida jo nykyisten markkinatalouksien sisällä. Mitä enemmän saadaan näkyviä esimerkkejä siitä, etteivät hierarkiat ole välttämättömiä työpaikkojen päätöksenteossa ja työnjaossa, sitä helpompi on kehittää edelleen uusia ratkaisuja demokratian lisäämiseksi talouden eri tasoilla.

Lue myös:

3/09/2012

Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin

Työnjaon merkitys ihmisten hyvinvointiin nousi viime viikolla uutisotsikoihin, kun eri ammattiryhmien kuolleisuutta tarkastelleen tutkimuksen tulokset julkaistiin.

Uusi Suomi uutisoi Kuntoutussäätiön tutkimuksesta:
Tuoreen tutkimuksen mukaan kuolleisuuserot eri ammattiryhmissä ovat Suomessa merkittävät. 
[…] Kuolleisuus oli tutkimuksen perusteella pieni muun muassa seuraavissa ammateissa: opettajat, lastentarhanopettajat, papit, lääkärit, elektroniikka- ja it-alan erityisasiantuntijat, teknikot, asiantuntijajohtajat ja miehillä myös muut johtajat. 
Keskimääräistä korkeampi naisten ja miesten kuolleisuus oli ammateissa, joihin sisältyi rutiinityötä ja joissa oli vähäiset koulutusvaatimukset sekä korkea työttömyysprosentti. Näitä olivat muun muassa sekatyöntekijät, tarjoilijat, siivoojat, kiinteistönhuoltajat, sairaala- ja hoitoapulaiset, rahdinkäsittelijät ja varastotyöntekijät sekä henkilökohtaiset avustajat ja omaishoitajat.
Nykyisissä markkinatalouksissa eri ammattien välillä on suurta eroa siinä, kuinka miellyttäviä ja valtauttavia niiden tyypilliset työtehtävät ovat. Esimerkiksi siivoojan ja varastotyöntekijän työtehtävät ovat keskimäärin varsin yksitoikkoisia ja mekaanisia. Lääkärin tai asiantuntijajohtajan työ puolestaan sisältää käsitteellisempiä, luovempia ja luonteeltaan yleensä vaihtelevampia työtehtäviä.

Työtyytyväisyyteen keskittyneiden tutkimusten tulokset eivät siis tule yllätyksenä. Psykologian professori Markku Ojasen mukaan johtajat ovat keskimäärin alaisiaan tyytyväisempiä, koska heidän työssään on runsaammin hyväksi koetun työn ominaisuuksia: mahdollisuus omaehtoisesti hallita työtehtäviä, vaihtelua, sosiaalista arvostusta ja hyvää palkkaa. Vastikään Journal of Business Psychology –journaalissa julkaistun tutkimuksen mukaan kontrolloiva ilmapiiri työpaikalla altistaa muun muassa pitempiaikaisille sydänsairauksille ja äkillisille sydänkohtauksille. Tutkimuksen perusteella ne työntekijät, jotka tunsivat saavansa ohjata omaa työtään ja jotka kokivat saavansa kannustusta työstään, voivat paremmin. Tuoreen tutkimustiedon valossa on siis perusteltua väittää, että työntekijöiden kokema omaehtoisuus työssään ja sosiaalinen arvostus omaa työtään kohtaan vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin.

Työnjaolla on vaikutusta myös päätöksentekovalmiuksiin. Valtauttavampien ja vaihtelevampien työtehtävien parissa työskentelevät ihmiset kykenevät helpommin kehittämään itsessään niitä taitoja ja ominaisuuksia, joita tarvitaan, kun pyritään tehokkaasti osallistumaan erilaisiin poliittisiin foorumeihin. Rutiininomaisissa ja tylsistyttävissä työtehtävissä päivänsä viettävät työntekijät ovat heikommassa asemassa omien oikeuksiensa puolustamisessa poliittisten instituutioiden kautta, koska heidän työssään ei kykene samalla tavalla luomaan hyödyllisiä kontakteja, opettelemaan päätöksenteon rakennetta ja kehittämään strategista ymmärrystä instituutioiden toiminnasta. Valtauttavamman työn tekijät kykenevät hyötymään päätöksentekojärjestelmistä tehokkaammin, koska he saavat äänensä päätöksentekoprosessissa paremmin kuuluville.

Työnjaolla tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että jokaisella työpaikalla on valikoima erilaisia välttämättömiä työtehtäviä ja nämä työtehtävät on jaettava jollain tavalla työntekijöiden kesken. Osallisuustalouden visiossa työnjaon eriarvoisuutta pyritään korjaamaan tasapainotettujen työkokonaisuuksien avulla. Koska tasavertaisuus, omaehtoisuus ja solidaarisuus kuuluvat osallisuustalouden idean lähtökohtaisiin arvoihin, olisi myös työnjaon tuettava näitä tavoitteita. Tasapainotetut työkokonaisuudet voitaisiin rakentaa niin, että ensin työntekijät arvioisivat työtehtävät valtauttavuuden ja raskauden perusteella, jonka jälkeen työntekijöille muodostettaisiin työkokonaisuuksia, jotka ovat valtauttavuudeltaan ja raskaudeltaan keskimäärin samantasoisia.

Jos tasapainotetut työkokonaisuudet olisivat käytössä laajemmalla tasolla, esimerkiksi kaikissa kunnan työpaikoissa, työkokonaisuudet tasapainotettaisiin myös eri työpaikkojen välillä. Tasapainottaminen voidaan toteuttaa tietyn aikavälin sisällä, esimerkiksi vuoden aikana, jos työpaikkojen välinen säännöllinen tasapainotus koetaan epämiellyttävänä tai jos se aiheuttaa tuottavuuden heikentymistä. On tärkeää huomata, ettei tasapainotetussa työkokonaisuudessa tarvitse tehdä kaikkia työpaikan työtehtäviä, vaan tarkoituksena on pelkästään tarjota kaikille tasavertainen kokoelma valtauttavia ja tylsistyttäviä työtehtäviä.

Osallisuustalouden esimerkkiä oikeudenmukaisemmasta työnjaosta voi pyrkiä toteuttamaan osittain jo nykyisten talousinstituutioiden sisällä. Tasapainotettujen työkokonaisuuksien idea sisältää hyödyllisiä elementtejä esimerkiksi demokraattisten osuuskuntien ja yhteiskunnallisten yritysten työnjaon suunnitteluun. Myös muut omaehtoisuutta ja tasavertaisuutta kannattavat instituutiot, kuten lukuisat kansalaisjärjestöt, voisivat pyrkiä toteuttamaan sisäisessä työnjaossaan erilaisin kokeiluin niitä samoja arvoja, joita järjestöt pyrkivät edistämään laajemmin yhteiskunnassa.

3/07/2012

Tietoviikko: Kontrolloiva johtaminen aiheuttaa sairauksia

Tietoviikko:
Uusi Journal of Business Psychologyssä julkaistu amerikkalaistutkimus väittää, että huono pomo vaikuttaa alaistensa fyysiseen terveyteen enemmän kuin on uskottu. Huono johtaminen todellakin altistaa sekä pitempiaikaisille sydänsairauksille että äkilliselle sydänkohtaukselle. 
Business Insider -verkkopalvelun mukaan johtajan negatiivinen suhtautuminen säteilee myös alaisiin. Kontrolloivien ja käskyttävien johtajien alaiset voivat huonommin kuin kannustavien. 
Kun työntekijät taas tunsivat, että he saivat työskennellä itsenäisesti ja että heitä kannustettiin vastuunottoon, he voivat paremmin.

2/09/2012

YLE: Huostaanotoista on tullut kasvubisnes

YLE:
Suuret kansainväliset hoitoalan toimijat ovat levittäytymässä sijaishuoltoon. Esimerkiksi terveyspalveluita tarjoava Mehiläinen laajentaa toimintaansa sadalla lastensuojelupaikalla tänä ja ensi vuonna.

- Ei ole sattumaa että kansainväliset yritykset tulevat Suomen sijaishuoltomarkkinoille. Nyt on puhuttu jo muutaman vuoden sijaishuoltomarkkinoista. Se kuulostaa pahalta, koska sijaishuolto ja markkinat ovat sanapari, jonka ei pitäisi kuulua yhteen, sanoo lastensuojelun erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen Kuntaliitosta.

Kansainväliset sijoittajat ovat ostamassa pieniä toimijoita pois markkinoilta. Kehitys on samansuuntainen kuin aiemmin terveyspalveluissa. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) mukaan lastensuojelu muuttuu sitä vaikeammin hallittavaksi, mitä enemmän se siirtyy markkinoiden armoille.

- Siitä on tullut kyllä paikoin aika kova bisnes. Samalla tavalla kuin ennen oli huutolaisjärjestelmä, nyt meillä on kansainvälisiä yrityksiä, jotka tekevät rahaa sillä, että meillä apua tarvitsevia on lapsia.

Lue lisää:
Parecon Finland: Yksityistämisestä
YLE: Apteekkien annosjakelussa on villit markkinat
Marjut Lindberg: Hoitoa ja palveluita yksityistetään hivuttamalla
YLE: Kansainväliset sijoittajat tahkoavat rahaa Suomen terveydenhoidossa

2/06/2012

YLE: Mielekkyys työntekoon rapisee

YLE uutisoi Työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrin ennakkotiedoista, joiden mukaan työpaikkojen ja -tehtävien miellyttävyys on laskenut.
Työnteon mielekkyys on vähentynyt. Työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrin ennakkotietojen mukaan työ koetaan sitä epämieluisammaksi mitä vanhemmasta työntekijästä on kyse. Viime vuonna ainoastaan alle 25-vuotiaat kokivat työn olevan mielekkäämpää kuin vuonna 2010.

Työ- ja elinkeinoministeriö tosin arvioi, että yksi syy alle 25-vuotiaiden myönteiseen suhtautumiseen on se, ettei niin nuorilla ole vielä juuri kertynyt kokemusta työelämän ongelmista tai jos onkin, ne eivät nuoria askarruta.
Työpaikkojen epämiellyttävyys, hierarkkisuus ja vähäinen omaehtoisuus ovat piirteitä, jotka osallisuustalouden esimerkissä on pyritty minimoimaan. Esimerkkinä tästä on ehdotus tasapainotetuista työkokonaisuuksista, jotka antavat työn tekemiselle mielekkäämmät, tehokkaammat ja omaehtoisemmat yleisluontoiset puitteet.

Nykyisin markkinataloudessa valta päättää työn järjestämisestä - eli esimerkiksi mitä työtä tehdään, mitä varten, milloin ja kuka tekee - on rakenteellisesti tarkasteltuna ensisijaisesti omistajien sekä johtajien käsissä, ja tavallisella työntekijällä on vain vähän mahdollisuuksia osallistua ja valtaa vaikuttaa tässä päätöksenteossa. Yrityksen pääasiallinen tehtävä on tuottaa omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa, ei taata työntekijöilleen mahdollisimman hyvä elämä.

Työpaikalla, jossa työn järjestämisestä päätettäisiin demokraattisesti ja työ jaettaisiin tasapainoisemmin työntekijöiden kesken, ei työn räätälöinti yksittäisen työntekijän tarpeiden mukaisesti todennäköisesti olisi yhtä haastavaa. Esimerkkejä tämänhetkisistä, tämänkaltaisista järjestelyistä ovat esimerkiksi Mondragonin osuuskunnat sekä myös aiemmin esilletuomamme Park Slopen ruokaosuuskunta Yhdysvalloissa.

Tasapainotetut työkokonaisuudet ja osallisuustalouden esimerkki katsovat työpaikkaa laajasti ihmisten omaehtoisuuden, tasavertaisuuden ja myös tehokkuuden näkökulmasta. Pyrkimyksenä on antaa yleisluontoisia vastauksia kysymykseen siitä, millaisin järjestelyin työpaikka voisi toimia tavalla, joka takaisi kaikkien osallisuuden ja yhteisen, demokraattisten ideaalien mukaisen päätöksenteon.

Lue lisää:

Parecon.fi: Tasapainotetut työkokonaisuudet osallisuustaloudessa
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta
Taloustieteilijöiden suositus: Työviikon pituutta tulisi leikata huomattavasti
TS: Väitöskirja suosittelee tasavertaista päätöksentekoa työpaikalla

1/13/2012

YLE: Monet huono-osaiset eivät osaa tai jaksa hakea toimeentulotukea

YLE:
Arviolta puolet toimeentulotukeen oikeutetuista jättää etuutensa käyttämättä. Tuen hakumenettely koetaan niin byrokraattiseksi, etteivät huono-osaiset osaa tai jaksa ryhtyä paperisotaan. Myös sosiaalipalvelujen keskittäminen suurimmissa kaupungeissa yhdelle luukulle voi vaikeuttaa asiointia entisestään.
Myös Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta viime elokuussa:
Useat tutkimukseen haastatelluista kertoivat luopuneensa esimerkiksi toimeentulotuen hakemisesta, vaikka sitä tulojen perusteella olisi ollut mahdollista saada. Taustalla oli kokemus, että tukea saadakseen on selvittävä raskaasta byrokratiasta ja paperisodasta.

Sosiaalityöntekijät vahvistavat tutkimuksessa, että sosiaalietuuksien alikäyttö on yleisempää kuin niiden ylikäyttö.

12/20/2011

TE: Itsemurhien määrä on noussut Kreikassa ennätyslukemiin talouskriisin myötä

Talouselämä referoi The Guardian lehden artikkelin synkkiä uutisia maailmanpankin ja EU:n sanelemien ankarien leikkaustoimien kohteena pitkään olleesta Kreikasta:
Raskailla säästötoimilla ja tiukalla taloustilanteella on järkyttäviä vaikutuksia Krekan väestöön. Maan terveysviranomaisten tilastot kertovat tammi-toukokuun aikana tehtyjen itsemurhien määrän kasvaneen 40 prosenttia viime vuoden vastaavalta ajanjaksolta.

Kreikan itsemurhien määrä suhteessa väestön kokoon oli Euroopan alhaisin ennen kolme vuotta sitten alkanutta talouskriisiä. Tuolloin 2,8 henkilöä 100 000 päätyi itsemurhaan. Nyt luku on lähes kaksinkertaistunut ja noussut maanosan suurimmaksi. Myös itsemurhayritysten määrä on lisääntynyt.
Taloustieteen professori Robin Hahnel varoitti ankaran leikkauspolitiikan seurauksista kesällä Parecon Finlandin tekemässä haastattelussa. Kreikan räjähdysmäisesti kasvavat itsemurhaluvut ovat yksi synkkä esimerkki tavoista, joilla julkisen sektorin kurittaminen ja yksilöiden perusturvan murentaminen vaikuttavat yhteiskunnassa.

Lue lisää: Robin Hahnel - Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu

11/17/2011

YLE: Asunnottomien tilanne kurjistui Helsingissä

YLE:
Uutta asunnottomuutta syntyy pelottavaa tahtia, sanovat helsinkiläisten asunnottomien parissa työskentelevät. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmasta huolimatta jonot pienasuntoihin, solutukiasuntoihin ja tukikoteihin ovat pisimmät yli kymmeneen vuoteen.
Lue myös:

YLE: Vuokrat nousevat rytinällä pääkaupunkiseudulla
YLE: Viidennes helsinkiläisistä elää köyhyysrajan alapuolella
HS: Leipäjonot kasvavat joka puolella Suomea
Taloussanomat: Jo 20 000 taloutta elää ilman tuloja

Näiden vakavien ongelmien taustalla on lukuisia syitä. Muutamia perustavia, taloustieteellisiä seikkoja jotka osaltaan vaikuttavat tähän, käsitellään myös Parecon Finlandin ensimmäistä kertaa suomeksi julkaisemassa Robin Hahnelin tekstissä "Perusteet markkinoita vastaan".

10/11/2011

TS: Siivousalan työolot katastrofaaliset

Taloussanomat:
Kun työehtosopimuksen täyttäminen jää laillisestikin toimivissa yrityksissä Jenun mukaan usein puolitiehen, ei laittomalla puolella huolehdita työntekijöiden oikeuksista juuri lainkaan.

– Laittomasti maassa oleskelevat työntekijät ovat täysin haavoittuvaisessa asemassa. Työnantajat kiristävät heitä ilmiannon uhalla, Jenu sanoo.

Jenu muistuttaa, että myös laillisesti maassa oleskelevia voidaan kiristää uhkaamalla jättää oleskelulupa uusimatta, jos työntekijä ryhtyy hankalaksi. Seurauksena on jatkuva pelkotila.
Taloussanomien artikkeli listaa kattavasti esimerkkejä siivousalalta liittyen työntekijöiden puuduttaviin ja raskaisiin olosuhteisiin. Erityisesti eri tavoin heikossa asemassa olevat ryhmät, kuten esimerkiksi pitkäaikaistyöttömät, nuoret tai maahanmuuttajat ovat selkeästi eriarvoisessa asemassa suhteessa työnantajaan, kuten olemme aiemmin nostaneet esiin.

Taloussanomien artikkeli nostaa esiin harmaan talouden siivousalalla. Elokuussa kirjoitimme myös miten Googlen kaltaiset yleensä lainmukaisina toimijoina nähdyt suuryritykset kierrättävät vastaavasti valtaosia voitoistaan harmaasti, verotuksen ulottumattomissa. Tämä kehitys puolestaan vahvistaa entisestään yksityisiä markkinatoimijoita, perustellusti jopa suoraan julkisen sektorin ja tasa-arvoisten peruspalveludien kustannuksella.

8/29/2011

HS: Köyhät jättävät sosiaalitukia hakematta byrokratian takia

Helsingin Sanomat:
Eniten apua tarvitsevien on usein vaikea saada sitä sosiaalitoimistosta, kertoo tuore tutkimus. Jo sosiaalityöntekijän puheille pääseminen voi olla asiakkaalle ylivoimaisen työlästä.

Useat tutkimukseen haastatelluista kertoivat luopuneensa esimerkiksi toimeentulotuen hakemisesta, vaikka sitä tulojen perusteella olisi ollut mahdollista saada. Taustalla oli kokemus, että tukea saadakseen on selvittävä raskaasta byrokratiasta ja paperisodasta.
Sosiaalietuuksien tarkoitus on toimia tasapainottavana voimana markkinajärjestelyjen eriarvoistavia ja valtaa sekä varallisuutta keskittäviä ominaispiirteitä vastaan. Ne ovat osa järjestelyjä, joiden jatkuva korjaaminen on välttämätöntä yhteiskunnan toimivuuden säilyttämiseksi. Niiden korjaaminen on kuitenkin samaan aikaan vaivalloista johtuen juuri vallan ja varallisuuden jatkuvasta keskittymisestä, joka ei johda tasa-arvoisempaan ja omaehtoisempaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen (jota on tutkimuksissa todettu toistuvasti valtaosan väestöstä kannattavan) vaan päinvastoin yhä pahentaa tilannetta.

Köyhillä on keskimäärin vähemmän mahdollisuuksia vaihtoehtojensa punnitsemiseen, johtuen köyhyyden ja heikompien olosuhteiden aiheuttamasta stressistä. Tämä näkyy todennäköisesti oikeiden byrokraattisten kanavien etsimisessä tai moniosaisten lomakkeiden täyttämisessä tukia haettaessa.

Samaan aikaan tukia ylipäätään ajetaan voimakkaalla poliittisella tahdolla leikattavaksi entisestään. Usein "reilun kilpailun" kulmakiveksi aivan oikein nostettu ihmisten lähtökohtien tasa-arvoisuus ei kasva tällaisten ratkaisujen myötä, ja päätösten seurauksena enemmistön ihmisistä mahdollisuudet omaehtoiseen oman elämänsä asioiden määräämiseen vähenevät.

8/12/2011

HS: Toivottomien raivoa Britanniassa

Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan Lontoon köyhillä alueilla syttyneistä mellakoista, yhdistäen niihin asianmukaisesti Iso-Britanniassakin kiihtyneen leikkauspolitiikan lähes rikollisiksi (leikkauspolitiikan rikkoessa useiden maiden perustuslaeissa sekä YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa määritettyä tasa-arvoista oikeutta esimerkiksi asialliseen terveydenhoitoon ja koulutukseen) luettavat seuraukset.
Kun sosiaalipalveluja, koulutustukia ja nuorisotoiminnan määrärahoja leikataan, poliisi jää köyhissä lähiöissä monien ainoaksi kontaktiksi viranomaisiin.
Helsingin Sanomat nostaa keskeiseksi ongelmaksi ja leikkauspolitiikan seuraukseksi viranomaiskontaktien kapenemisen, mutta tämä tuskin on eriarvoistavan politiikan keskeisimpiä ongelmia. Parecon Finlandin blogissa on kerätty huolestuttavaa tilastotietoa ja uutisointia eriarvoistumisen seurauksista, ja Lontoon mellakoiden takana yksiä keskeisiä tekijöitä ovat päätösvallan keskittymisestä seuraava vieraantuminen omasta yhteisöstä ja sen päätöksenteosta, epätasapainosten neuvotteluasemien seurauksena kurjistuva mahdollisuus omaehtoisuuteen omassa elämässä ja työnteossa sekä mahdollisesti veronkiertoa, miljoonavoittojen piilottamista ja vain oman edun tavoittelua (toisille siitä koituvista seurauksista piittaamatta) ruokkiva ilmapiiri.

Esimerkiksi veroa kiertävien yritysten jatkuva rankaisemattomuus ja finanssiyritysten miljoonatuhlausten palkitseminen julkisella rahalla sekä julkisten palvelujen myymisellä pilkkahintaan ovat kaikki seurauksiltaan äärimmäisen vahingollisia ja taloudellisesti kalliita virheitä, joiden syitä on mahdollista jäljittää talouden rakenteellisiin ongelmiin.

Helsingin Sanomien kirjoitus ei myöskään osoita aivan selvästi, että mellakat eivät ole millään muotoa yllätys kun esimerkiksi poliisiväkivallan merkille pantava rankaisemattomuus, kaikkein vähäosaisimpien laajamittainen huono terveydentila ja jatkuvasti leikattavat terveyspalvelut, nuorisotalojen sulkeminen sekä asumisen ja ruoan hintojen kallistuminen otetaan huomioon.

Lisäksi, jo ainoana vaihtoehtona esitetyn leikkauspolitiikan on selkeästi nähty johtavan mellakoinnin ja epävakauden lisääntymiseen. Eriarvoisuus ja omaehtoisuuden puute omaa elämää ja yhteisöä koskevista asioista eivät yksinkertaisesti ole hyväksyttäviä piirteitä yhteiskunnassa, ja talouden osalta sen rakenteiden tulisi ottaa tämä huomioon järkevästi ja ennaltaehkäisevästi.

4/04/2011

SAK: Työelämän epävarmuus suurin huoli

YLE uutisoi SAK:n jäsentutkimuksesta, johon vastanneet nostivat suurimmaksi huolenaiheekseen epävarmuuden työpaikan pysyvyydestä.
Tärkeimpänä työssä pidettiin työpaikan pysyvyyttä, toiseksi tärkeimmäksi nousivat hyvät työkaverit ja kolmanneksi nimettiin mielenkiintoinen työ. Työaika ja palkka mainittiin neljäntenä.
Sen lisäksi, että tutkimus kertoo ihmisten luonnollisesta tarpeesta tuntea taloudellisen tulevaisuutensa turvatuksi, se ilmentää kapitalistisessa taloudessa vallitsevaa perinteistä ristiriitaa työnantajien ja työntekijöiden välillä.

Työnantajan näkökulmasta ihanteellinen tilanne on "joustavat työmarkkinat", mikä tarkoittaa että työntekijöiden sekä palkkaaminen että irtisanominen onnistuu mahdollisimman vähäisin kustannuksin. Täten markkinoiden kannustimet ohjaavat työnantajia tavoittelemaan tilannetta, jossa työntekijöiden irtisanomissuoja on mahdollisimman heikko ja irtisanomisesta koituvat kustannukset on sälytetty kolmannen osapuolen eli julkisen sektorin kustannukseksi. Näin mahdollisessa laskusuhdanteessa päästään ylimääräisistä kustannuseristä helposti eroon ja yritys säilyy omistajilleen voittoa tuottavana.

Epävarmuus työpaikan pysyvyydestä vaikuttaa myös työntekijöiden työyhteisöönsä sitoutumiseen ja täten yhteisön keskinäiseen solidaarisuuteen, mikä vaikuttaa positiivisesti työnantajan neuvotteluasemiin eli siten alentaa palkkoja, heikentää työolosuhteita ja myös ehkäisee työpaikkojen demokratisoitumista.

3/08/2011

MT: Ihmiskauppa leviää maaseudulle Suomessakin

Maaseudun tulevaisuus uutisoi tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan suora ihmiskauppa lisääntyy Suomessa:
Suomen marja- ja puutarhatiloilla on töissä ihmisiä, jotka asuvat ahtaasti, tekevät pitkiä päiviä nälkäpalkalla ja ovat riippuvaisia työnantajistaan.
Tutkijat antavat kapean listauksen ihmiskaupan tuntomerkeistä, joka sopii moniin, mahdollisesti useimpiin, työsuhteisiin maailmassa.
Työnantaja käyttää hyväkseen työntekijän turvatonta asemaa. Turvaton tila voi johtua ulkomaalaisuudesta, nuoresta iästä, päihteistä tai sosiaalisesta asemasta.

Työntekijä on riippuvainen työnantajasta. Riippuvuus voi johtua veloista, sukulaisuudesta tai työsuhdeasunnosta.

Työnantaja johtaa työntekijää harhaan antamalla vääriä tietoja työsuhteesta.

Työnantaja maksaa palkkion turvattomia työntekijöitä kauppaavalle välittäjälle.

Myös palkkion vastaanottaminen on ihmiskauppaa.
Heikkenevän perusturvan ja kasvavan köyhyyden myötä kuvaus sopii myös kasvavaan määrään työsuhteita Suomessa.