Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvotteluasemat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvotteluasemat. Näytä kaikki tekstit

2/16/2014

HS: Näin työnantaja velvoittaa palkattomiin ylitöihin

"Ekonomeille tämä on aivan arkipäivää", sanoo Suomen Ekonomiliitto Sefen asiamies Kosti Hyyppä. 
"Työnantaja sanoo harvoin suoraan, että 'jää palkattomiin ylitöihin', koska se on laitonta. Sen sijaan työnantaja voi määritellä työtehtävät sellaisiksi, että niistä ei suoriudu normaalissa työajassa, tai ilmoittaa, että ison projektin deadline onkin viikon kuluttua", Hyyppä jatkaa.
Työtä tekevien mahdollisuus päättää työtehtävistään ja heidän asemansa suhteessa työn tarjoajiin ja sen toteuttamisesta päättäviin on yksi tarkastelemisen arvoinen seikka kaikissa talousjärjestelmissä.

Lue myös:

"Rakenneuudistukset" – tie huonoon työelämään?
New York Times: Toistasataa kuollutta ompelimon tulipalossa
The Economist: Korkeampi minimipalkka saattaa parantaa työllisyyttä ja nostaa palkkoja

9/13/2013

"Rakenneuudistukset" – tie huonoon työelämään?

Suomen talouden yskiessä – yhdessä koko muun Euroopan ja Yhdysvaltojen kanssa – on yhä voimakkaammin äänenpainoin alkanut kuulua monelta suunnalta vaatimuksia niin sanotuista työmarkkinoiden rakenteellisista uudistuksista. Pahenevan taloustilanteen ja kasvavan työttömyyden taustalla ei näissä puheenvuoroissa nähdä kansainvälistä huonoa taloustilannetta, vaan syynä ovat yksinkertaisesti Suomen toimimattomat työmarkkinat rajoittavine säädöksineen. Työmarkkinoiden säätelyä halutaan purkaa, ja esimerkiksi paikallisen sopimisen lisäämisellä halutaan vähentää vähimmäispalkkojen yleissitovuutta.

Pelkän kansantaloudellisten kaavojen tarkastelun sijaan olisi tärkeää perehtyä tarkemmin myös maihin, joita käytetään onnistuneina esimerkkeinä. Kuinka hyvin säätelyn purkaminen ja markkinamekanismien vapauttaminen on auttanut taloutta ja ihmisiä? Mallimaiksi nostetaan usein esimerkiksi Saksan ja Iso-Britannian kaltaisia maita, joissa minimipalkkaa ei ole, tai se on hyvin alhainen.

Saksassa ei ole paremmin

Euroalueen kohdatessa taantuman kiroja monet kehuvat Saksan talouden tilaa ja kilpailukykyä. Noin vuosikymmen sitten Saksassa toteutetut rakenneuudistukset ovat saaneet Saksan talouden näyttämään monilla talousmittareilla menestystarinalta. Kääntöpuolena on kuitenkin yhteiskunta, joka tarjoaa kansalaisillaan yhä niukempaa toimeentuloa ja vähemmän mahdollisuuksia nousta köyhyydestä omalla ahkeruudella.

Adam Posen on nostanut Financial Timesissa esille, kuinka Saksan menestystarina ja kilpailukyky pohjautuvat mataliin palkkakustannuksiin. Tämä tarkoittaa käytännössä matalapalkka-alojen syntymistä, ja tilannetta, jossa työntekijät eivät ole oikeutettuja samanlaisiin etuihin kuin edellisen sukupolven työntekijät. 

The Guardian on nostanut yksityiskohtaisemmin esille, mistä työmarkkinamuutoksissa on kysymys työntekijän näkökulmasta. Neljännes saksalaisista työntekijöistä työskentelee matalapalkkaisissa, epävarmoissa, tai osa-aikaisissa työsuhteissa. Neljännes saksalaisista työntekijöistä tienaa alle 9,54 euroa tunnilta. Työmarkkinauudistukset ovat mahdollistaneet myös niin kutsuttujen minitöiden syntymisen ja lisääntymisen. Näissä työsuhteissa työntekijälle tarjotaan vain vähän työtunteja ja vaatimaton 450 euron palkka.

Työntekijöiden lisäksi palkkakilpailusta kärsii kansantalous – ainakin pitkällä aikavälillä. Matala palkkataso johtaa helposti tilanteeseen, jossa investointien määrä ja työn tehokkuuden kehitys alkavat laahata muiden maiden perässä. Kun samaan aikaan kotimainen kysyntä hiipuu, rakennetaan palkkakilpailulla itse asiassa ongelmia tulevaisuuteen. Esimerkiksi Saksan valtiovarainministeriön entinen korkein virkamies Heiner Flassbeck on varoitellut Suomea Saksan mallin seuraamisen negatiivisista vaikutuksista.

Kunnon työt vähissä myös Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa

Tutkimusten mukaan myös Iso-Britanniassa työmarkkinat pystyvät tarjoamaan entistä huonommin työtä ja toimeentuloa. Britanniassa noin viidennes työvoimasta työskentelee matalapalkka-aloilla. Tutkimuslaitos Resolution Foundationin mukaan Britanniassa on 4,8 miljoonaa työntekijää, joiden ansiot jäävät minimitoimeentulon alle. Työtätekevien köyhien määrä kattaa 20 prosenttia brittityöntekijöistä. 

Myös brittityömarkkinat tarjoavat matalien tulojen lisäksi vähän työtunteja. Esimerkiksi nollatyösopimuksiin perustuvat työsuhteet ovat Britanniassa yleisempiä kuin luullaan. Virallisten tilastojen mukaan nollatyösopimuksien piirissä olevia brittejä arvioitiin olevan noin 200 000, mutta toisten arvioiden mukaan määrä saattaa kuitenkin lähennellä jopa miljoonaa työntekijää. Lisäksi nollatyösopimukset koskevat yhä laajemmalti uusia työntekijäryhmiä, ja yhä useammin myös korkeapalkkaisia työsuhteita.

Ei myöskään tiedetä, kuinka moni on tehnyt nollatyösopimuksen omasta tahdostaan. Erään arvion mukaan noin neljännes työntekijöistä toivoisi saavansa lisätunteja.

Ihmisille yhä vähemmän tarjoavat työmarkkinat ovat arkipäivää myös Yhdysvalloissa. Center for Economic and Policy Research –tutkimuslaitoksen blogissa nostettiin elokuun loppupuolella esille, kuinka Yhdysvaltoihin syntyneet työpaikat ovat keskittyneet matalapalkka-aloille. 

Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että työtä on yhä harvemmalle – ja se on yhä huonompaa.

Temppu-uudistuksista todellisiin uudistuksiin

On siis hyviä syitä uskoa, että yksisilmäiset rakenteelliset uudistukset ja työmarkkinoiden niin kutsuttu vapauttaminen eivät ole oikotie parempaan talouteen. Huolimattomat ja naiiveihin ennakko-oletuksiin perustuvat rakenneuudistukset voivat päinvastoin tuoda mukanaan yhä huonompia työpaikkoja ja työsuhteita, joissa työntekijöiden ahkeruutta palkittaisiin yhä epäjohdonmukaisemmin ja joissa työntekijöillä olisi yhä vähemmän taloudellista vapautta ja mahdollisuuksia parantaa ahkeruudella ja kovalla työllä omaa asemaansa.

Työmarkkinoiden pelisääntöjen purkamisen sijaan olisi keskityttävä syvälle meneviin rakenteellisiin uudistuksiin, jotka mahdollistaisivat aidon taloudellisen kehityksen. Esimerkiksi tutkijat Jussi Ahokas ja Lauri Holappa ovat esittäneet aitoja rakenteellisia ratkaisuja talouden saamiseksi takaisin nousu-uralle, mikä kääntäisi myös työllisyyden nousuun. 

Talouden tervehtymiseen tähtäävät korjausliikkeet näyttäisivätkin edellyttävän kulutuskysynnän lisäämistä, nousevia palkkoja ja voimakkaita investointeja julkisiin palveluihin, ympäristöystävälliseen talouteen ja toimivaan infrastruktuuriin. Nousevat palkat ja julkiset investoinnit olivat suuressa osassa Länsi-Euroopassa myös toisen maailmansodan jälkeisellä kasvukaudella. Tuota aikaa on kutsuttukin kapitalismin kulta-ajaksi tai vaurauden ajaksi kasvu- ja työllisyyslukujen perusteella. Katse olisikin suunnattava putkinäköisen markkinauskon sijasta historian opetuksiin sekä suuria ihmismääriä aidosti auttaviin rakenteellisiin ratkaisuihin.

Lue myös:

New Statesman: Työttömien rankaiseminen ei edistä työllistymistä
Taloussanomat: Työpaikan epävarmuus altistaa sydäntaudille
Talousoikeuden asiantuntija: Bangladeshin työntekijöiden heikko asema johtuu säätelemättömistä markkinoista

5/06/2013

Dean Baker: Reinhartin ja Rogoffin tutkimuksen virheiden merkityksestä

Dean Baker - arvostettu taloustieteilijä ja toinen Center for Economic and Policy Recearch -instituutin perustajista - kirjoittaa paljon huomiota saaneesta ja laajasti julkiseen taloudenpitoon vaikuttaneesta julkista velkaa ja talouskasvua käsitelleestä Carmen Reinhartin ja Ken Rogoffin tutkimuksesta, jonka johtopäätöksiä tutkimusaineiston tarkempi analysointi on tehnyt kyseenalaiseksi.

Reinhartin ja Rogoffin tutkimus käy vastoin keynesiläisen taloustieteen perusopinkappaleita, joiden mukaan taantumassa tulisi lisätä julkista kulutusta, väittäessään nimenomaan päinvastaista. Tutkimuksen mukaan julkisen talouden velkaantumisen ylittäessä 90 prosentin tason bruttokansantuotteesta kääntyy talouskasvu laskuun suhteessa vähemmän velkaisiin maihin. Tutkimuksen virheellisiä lähtökohtia nostettiin esiin jo pian sen julkaisun jälkeen. Huomioista piittaamatta Reinhartin ja Rogoffin tutkimusta on käytetty perustelemaan euroalueen, Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen harjoittamaa vyönkiristyspolitiikkaa, koska on pelätty alijäämäisten budjettien syöksevän maat hitaan kasvun kierteeseen.

Reinhartin ja Rogoffin tutkimus kärsii kuitenkin monista puutteista. Baker nostaa analyysissään ensimmäisenä esiin syy-seuraussuhteiden väärinkäsittämisen. Hänen mukaansa valtiot velkaantuvat voimakkaasti talouden yskiessä, mistä Japani on hyvä esimerkki. Kuplat Japanin maa- ja osakemarkkinoilla sai maan talouden porskuttamaan 1980-luvulla, jolloin valtion budjetit olivat myös tasapainoisia ja velkaa oli hyvin vähän. Kuplien puhjetessa 1990-luvulla maan talous romahti, joten valtio teki vahvasti alijäämäisiä budjetteja paikatakseen yksityisen kysynnän hiipumisen. Reinhartin ja Rogoffin tutkimuksessa Japanin alhaisten kasvulukujen syynä pidetään korkeaa valtionvelkaa, vaikka todellisuudessa valtio velkaantui, koska talous oli ongelmissa.

Bakerin mukaan tutkimusta vaivasivat lisäksi yksinkertaiset loogiset ongelmat. Valtioilla on sekä velkoja että varallisuutta, joten valtioiden olisi järkevää myydä varallisuuttaan velan ylittäessä 90 prosentin rajan, jos kyseisen rajan ylittäminen riskeeraa maan talouden. Tämä tarkoittaisi käytännössä valtion maiden, kalastusoikeuksien, televisiokanavien yms. myyntiä. Vaikka tämänkaltaisen omaisuuden yksityistäminen olisi Bakerin mukaan typerää, Reinhartin ja Rogoffin tutkimus viittaisi siihen, että velan vähentämisen seuraukset talouskasvulle ovat niin hyvät, että valtioiden kannattaisi myydä omaisuuttaan saadakseen julkisen velan tason alle 90 prosenttiin BKT:sta.

Huolimatta sitä vaivaavista selkeistä puutteista, Reinhartin ja Rogoffin tutkimus saavutti vaikutusvaltaisen aseman päättäjien keskuudessa. Tämän takia oli äärimmäisen tärkeää, että Massachusettsin yliopiston tutkijat Thomas Herndon, Michael Ash ja Robert Pollin kävivät huolellisesti läpi tutkimuksessa tehdyt virheet. He tutkivat Reinhartin ja Rogoffin aineistoa uudestaan ja huomasivat useita tärkeitä laskuvirheitä, joiden korjaamisen jälkeen tutkimuksen lopputulos muuttui. Julkisen velan kohoamisella yli 90 prosentin tasolle ei ollut aiemmin väitettyjä vaikutuksia talouskasvulle.

Bakerin mukaan tutkimuksen virheiden tunnistamisella tulisi olla suuria vaikutuksia harjoitettuun talouspolitiikkaan, sillä tutkimus oli keskeisessä asemassa perusteissa talouden elvyttämistä vastaan sekä leikkauspolitiikkaa puoltavien perustelujen tärkeimpiä kulmakiviä. Teoriassa tämän tulisi johtaa harjoitetun talouspolitiikan uudelleenarviointiin. Leikkauspolitiikka on kuitenkin Bakerin mukaan jättänyt jälkeensä voittajia ja häviäjiä, ja viimeisen viiden vuoden korkea työttömyys ja työmarkkinoiden heikkous on heikentänyt suunnattomasti työntekijöiden neuvotteluasemia.

Tästä johtuen käytännössä kaikki kriisin jälkeiset tuottavuuden kasvun hyödyt ovat valuneet työnantajille. Pääomatuottojen osuus kansantulosta on korkeimmillaan sitten vuoden 1951. Yritysten voittojen kasvu on kiihdyttänyt arvopaperimarkkinoita, jotka ovat toipuneet talouskriisin aiheuttamista menetyksistä. Häviäjien lista taas on huomattavasti pidempi kuin voittajien. Osakkeenomistajat ovat suhteellisen pieni osa väestöstä. Valtaosa ihmisistä saa suurimman osan tuloistaan työstään osakkeiden sijaan. Nimenomaan nämä ihmiset ovat leikkauspolitiikan häviäjiä.

Kampanja- ja poliittisten puolueiden rahoituksen tullessa rikkaalta vähemmistöltä on poliitikkojen asialistalla tulevaisuudessakin Bakerin mukaan ensisijaisina tämän rahoittavan vähemmistön huolenaiheet, vaikka heidän etunsa olisi ristiriidassa väestön valtaosan etujen kanssa. Tästä johtuen leikkaukset sosiaalipalveluihin ja terveydenhuoltoon ovat jatkuvasti esillä, vaikka nämä ohjelmat hyödyttävät väestön suurta enemmistöä, puoluekannasta huolimatta.

Herndonin, Ashin ja Pollinin tuore tutkimus on tehnyt Bakerin mukaan selväksi, etteivät päättäjät pyri vähentämään julkista velkaa, koska voitaisiin uskoa tämän tekevän hyvää taloudelle. Sen sijaan he pyrkivät leikkaamaan julkista velkaa, koska on rikkaamman väestönosan etujen mukaista ylläpitää tilannetta, jossa korkeat työttömyysluvut heikentävät työntekijöiden neuvotteluvoimaa.

Lue myös:

Yle: Mainosjakelussa kahden euron tuntipalkka
Tutkimus: Keskimääräinen tulotaso laskee ammattiliittoihin kuulumisen vähentyessä
The Real News: Korkeammat palkat johtavat talouskasvuun
Krugman: Ammattiliitot tärkeä vastapaino keskittyvää varallisuutta ja poliittista vaikutusvaltaa vastaan
Ha-Joon Chang: Leikkauspolitiikka ei ole koskaan toiminut
Krugman: Leikkauspolitiikka ei ole toiminut

5/03/2013

Talousoikeuden asiantuntija: Bangladeshin työntekijöiden heikko asema johtuu säätelemättömistä markkinoista



Taloustieteen ja oikeustieteen apulaisprofessorina Missourin yliopistossa toimiva juristi ja kirjailija William K. Black käy videohaastattelussa läpi talouden mekanismeja ja sopimuksia (tai niiden puutetta), jotka ovat johtaneet Bangladeshin kammottaviin työolosuhteisiin. Viimeisimmät onnettomuudet vaativat suoraan satoja kuolonuhreja, ja vuosikausia jatkunut, työtätekevien äärimmäinen köyhyys maassa on inhimilliseltä hinnaltaan valtava.

Kuten olemme aiemmin Bangladeshista kirjoittaneet, on kyseessä ehdottomasti tarkastelemisen arvoinen esimerkki niistä markkinatalouden vahingollisista kannustimista, joiden suhteen vaaditaan jatkuvaa valppautta ja työntekijöiden palkkausta, turvallisuutta ja asemaa parantavia reformeja.

Professori Black käy läpi niitä seikkoja, jotka aiheuttavat tämän vahingollisen tilanteen. Usein valitettavan monin osin yksinkertaistaen ratkaisuksi virheellisesti esitetyt kuluttajaboikotit eivät kykene korjaamaan Bangladeshin tekstiiliteollisuuden ongelmia, ja Black alleviivaakin välittömien korjaustoimenpiteiden tarvetta. Haastattelussaan Black osoittaa kuinka sitovat säädökset ja markkinoiden pelisääntöjen uudelleenneuvottelu ovat välttämättömiä mm. palkkauksen jatkuvan alihinnoittelun ja kammottavan työturvallisuustilanteen parantamiseksi.

Lue lisää:

New York Times: Toistasataa kuollutta ompelimon tulipalossa
The Economist: Korkeampi minimipalkka saattaa parantaa työllisyyttä ja nostaa palkkoja
Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys
The Real News: Korkeammat palkat johtavat talouskasvuun
YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä

2/20/2013

Yle: Mainosjakelussa kahden euron tuntipalkka

YLE:
- Se ensimmäinen palkka kesäkuulta oli 84,60 euroa ja tehtyjä tunteja oli 42,5, niin siitä jää palkaksi 1,99 euroa tunti, että siihen työhön nähden aivan kohtuuton palkka.
Yle uutisoi suorajakeluyhtiö Janton Oy:n toiminnasta mainostenjakelualalla. Pääosin maahanmuuttajia ja alaikäisiä työllistävä yhtiö maksaa työntekijöilleen selkeästi alle yleisen alan palkkatason. Uutisessa esitettiin yrityksen erään alaikäisen työntekijän isän tekemät laskelmat, joiden mukaan työntekijän tuntipalkaksi muodostui noin kaksi euroa.

Ylen uutinen on käytännön esimerkki markkinatalouksien haitallisista kannustimista ja rakenteista. Kuten esimerkki osoittaa, markkinatalouksissa työnantajilla on palkkaneuvotteluissa lähes poikkeuksetta vahvempi asema. Asema perustuu työnantajan kykyyn korvata työntekijä toisella työntekijällä. Toisin sanoen työntekijä on työnantajaansa nähden sitä huonommassa asemassa, mitä helpommin työntekijä on vaihdettavissa toiseen. Mikäli kansantaloudessa on työttömyyttä, on työnantajalla varaa valita työntekijänsä, kun taas työntekijän mahdollisuudet ovat selkeästi rajatummat.

Markkinakilpailu taas heikentää yksittäisen yrityksen mahdollisuuksia maksaa työntekijöilleen markkinahintoja korkeampaa palkkaa. Mikäli yritys maksaa syystä tai toisesta työntekijöilleen suurempaa palkkaa kuin kilpailijansa, ei yrityksen toiminta ole enää yhtä kannattavaa suhteessa kilpailijoihinsa. Näin kilpailupaineet ajavat yrityksiä maksamaan työntekijöilleen yhtä alhaista palkkaa kuin muutkin, ja tämän takia markkinatalouden rakenteet ja kannustimet ajavatkin työntekijöiden palkkoja jatkuvasti alas.

Historiallisesti monessa markkinatalousmaassa, kuten Suomessa, on rakenteellista epätasapainoa korjaamaan perustettu ammattiliittoja ja säädetty minimipalkkoja. Ammattiliitot ja minimipalkat ovatkin onnistuneet takaamaan suurelle osasta väestöä paremmat elinolosuhteet, kuin mitä vapaiden markkinoiden lopputulema olisi ollut.

Markkinoiden säätelyn lisäksi on myös tärkeää kiinnittää huomiota alkuperäiseen asetelmaan työntekijöiden ja työnantajien välillä. Valta- ja omistussuhteet, sekä se, toimiiko työntekijänä vai työnantajana, vaikuttaa paljon mahdollisuuksiin hallita omaa taloudellista toimintaansa ja nauttia taloudellisesta vapaudesta.

On myös tarpeellista tarkastella niitä prosesseja, jotka määrittävät, kenestä tulee työnantaja ja kenestä työntekijä. Työnantajaksi pääseminen edellyttää pääomia, joihin ihmisillä on lähtökohtaisesti erilaiset mahdollisuudet päästä käsiksi, johtuen yksilöiden välisistä eroista suhteessa varallisuuteen, tietotaitoon, yhteiskunnalliseen valtaan ja sosiaalisiin verkostoihin.

Rikkaammista taustoista tulevien on helpompi saada tarvittavia pääomia työnantajaksi ryhtymiseen ja heidän sosiaaliset verkostonsa helpottavat työelämän hierarkiassa kipuamista tai itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtymistä. Köyhemmistä taustoista tulevien on taas monessa tilanteessa taloudellisesti edullisempaa ryhtyä työntekijäksi jonkun toisen palvelukseen kuin maksaa korkea hinta oikeudesta hallita omaa työtään.

Lue myös:

HS: Firma riisti kymmeniä siivoojia
YLE: Ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö lisääntyy Suomessa
TS: Tällaista on työelämä Suomessa pahimmillaan

2/16/2013

The Economist: Korkeampi minimipalkka saattaa parantaa työllisyyttä ja nostaa palkkoja

The Economist:
Economists have tended to oppose minimum wages on the grounds that they reduce employment, hurting many of those they are supposed to help. Milton Friedman called them a form of discrimination against low-skilled workers. In standard models of competitive markets, anything that artificially raises the price of labour will curb demand for it, and the first to lose their jobs will be the least-skilled workers. 
Yet economic theory allows for the possibility that wage floors can boost both employment and pay. If employers have monopsony power as buyers of labour and are able to set wages, for instance, they can keep pay below its competitive rate. Academic supporters of wage floors, mainly economists on the left, appealed to this logic.
Valtavirran taloustieteen mukaan markkinoilla työstä maksettavan hinnan katsotaan määräytyvän oletetuilla, tasapainoisilla markkinoilla vallitsevan kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jos työstä on enemmän tarjontaa kuin kysyntää, eli työttömiä työnhakijoita on enemmän kuin avoimia työpaikkoja, laskee tämä palkkatasoa. Tämä pätee etenkin tilanteissa, joissa työntekijä on helposti vaihdettavissa toiseen, eli vähän erikoistumista vaativissa työtehtävissä. Koska markkinat painavat tämänkaltaisesta työstä saatavia palkkoja alas, on monissa maissa ongelmaa pyritty ratkaisemaan erilaisilla minimipalkkasäädöksillä.

Valtavirran taloustieteessä minimipalkat nähdään ongelmallisina, koska niiden katsotaan vääristävän muutoin tasapainossa olevia markkinoita. Tämän logiikan mukaan palkkojen tulisi määräytyä kysynnän ja tarjonnan mukaisesti, jotta markkinat toimisivat tehokkaasti. Jos palkkatasoa nostetaan lainsäädännön toimesta markkinahintoja korkeammalle, johtaa se vähäisempään työllisyyteen, koska yritykset eivät nyt palkkaa niin paljon työntekijöitä palkkakustannuksien ollessa kovempia. Täten minimipalkkalainsäädännöstä kärsisivät eniten juuri matalapalkka-aloilla työskentelevät työntekijät, joiden asemaa minimipalkalla on pyritty parantamaan.

Kuitenkin palkkojen tasoon vaikuttavat muutkin tekijät kuin pelkästään markkinavoimat. Ansiotasoon vaikuttaa myös se, kuinka vahvat neuvotteluasemat työntekijöillä on pyytää korkeampaa palkkaa sekä se, kuinka alhaista palkkaa työnantaja voi tarjoutua maksamaan. Kun työttömiä työnhakijoita on enemmän kuin avoimia työpaikkoja, asettaa se työnantajan edulliseen asemaan palkan tasosta neuvoteltaessa. Työntekijällä on vain vähän sananvaltaa palkkaneuvotteluissa, jos hänet on helposti vaihdettavissa toiseen. Mitä vähemmän markkinat ovat kilpaillut, eli mitä vähemmän alalla on työnantajia, sitä voimakkaammin tämä korostuu.

Näin työnantajien valta-asema saattaa mahdollistaa heidän asettaa palkkatason alemmaksi kuin se kilpaillussa markkinatilanteessa olisi. Tällaisessa tilanteessa minimipalkkalainsäädännöt ja ammattiliittojen kautta tapahtuvat neuvottelut voivat markkinoiden vääristämisen sijaan korjata markkinahintoja lähemmäksi tasapainoista tasoa ja näin edesauttaa tehokkaampaa lopputulosta markkinoilla.

The Economistin mukaan tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, ettei minimipalkka välttämättä vähentäisi työllisyyttä, vaan saattaa joissakin tilanteissa jopa lisätä sitä. David Card ja Alan Krueger tutkivat 1990-luvulla New Jerseyn osavaltion pikaruokaravintolojen reaktioita uuteen minimipalkkalakiin. Vertailukohtana he käyttivät Pennsylvaniann osavaltiota.

New Jerseyn osavaltio nosti minimipalkaa 4,25 dollarista 5,05 dollariin, kun se Pennsylvaniassa säilyi tarkasteltavalla ajanjaksolla 4,25 dollarissa. Heidän tutkimustensa mukaan minimipalkkalain jälkeen työllisyys New Jerseyn pikaruokaloissa kasvoi suhteessa Pennsylvanialaisiin pikaruokaloihin.

Arindrajit Dube Massachusetts-Amherstin yliopistosta ja Michael Reich Berkeleyn yliopistosta Kaliforniasta tarkastelivat minimipalkan vaikutusta työllisyyteen eri osavaltioissa vuosien 1990 ja 2006 välillä. He eivät tutkimuksissaan havainneet minimipalkalla olleen mitään haitallisia vaikutuksia.

The Economistin artikkelissa esitetään, kuinka myös Iso-Britanniassa saadut kokemukset viittaisivat samansuuntaisiin tuloksiin. Maassa saatettiin voimaan minimipalkka, joka asetettiin 46 prosentin tasolle väestön mediaanipalkasta. Ennen lain voimaansaattamista se kohtasi voimakasta vastustusta, joka perustui sen oletettuihin työllisyyttä heikentäviin seurauksiin. Kuitenkin tänä päivänä yleinen mielipide on, että minimipalkasta ei ole ollut haittaa, tai jos on, niin hyvin vähäistä.

Huomattavaa Iso-Britannian tapauksessa on ollut minimipalkan vaikutus yleiseen palkkatasoon. Sen lisäksi, että minimipalkka on nostanut vähiten tienaavan viiden prosentin palkkoja, on se nostanut korkeampipalkkaistenkin ansoita. Minimipalkan käyttöönottamisen jälkeen tuloerot vähemmän tienaavan 50 prosentin sisällä ovat kaventuneet. Monet tutkijat pitävät tätä minimipalkan ansiona. Eniten tuloerot vähenivät maan matalapalkka-alueilla sekä naisten keskuudessa, joista suurempi prosenttiosuus työskentelee minmipalkalla.

The Economistin mukaan sekä OECD:n että Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kanta onkin nykyisin, että sopivan tasoisesta minimipalkasta on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Vaikka yksittäisen yrityksen näkökulmasta korkeammat palkkakustannukset saattavatkin vaikuttaa työllistämiseen negatiivisesti, saattaa tilanne laajassa mittakaavassa olla toinen. Korkeammat palkat tarkoittavat suurempaa ostovoimaa kuluttajille, mikä lisää talouden kokonaiskysyntää ja johtaa näin talouskasvuun ja parempaan työllisyyteen.

On myös huomattava, että kysynnän ja tarjonnan suhteiden määrittäessä työn hinnan perustuu yksilön palkkaus hyvin pitkälle tekijöihin, joihin hän ei itse voi vaikuttaa. Työstä saatava palkkio heijastelee enemmänkin muiden samanlaista työtä tekevien ja avoimien työpaikkojen määrää kuin itse tehtävän työn raskautta tai työntekijän ahkeruutta. Tämä on ongelmallista niin reiluuden kuin motivaationkin näkökulmasta.

Kun markkinat hinnoittelevat vähän erikoistumista vaativan työn hinnan alas, on minimipalkkalainsäädäntö yksi tapa turvata raskasta ja huonosti palkattua työtä tekeville kunnollinen toimeentulo. Sen lisäksi, että tämänkaltainen työ on usein huonosti palkattua, on se myös useimmiten hyvin kuluttavaa ja raskasta sekä tarjoaa hyvin vähän muunlaisia palkintoja tekijälleen, kuten valinnanmahdollisuuksia ja vapauksia päättää omasta työstään, onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuksia kehittyä sekä sosiaalista tunnustusta ja ihailua. Tämän takia on reilua, että työn tekijät vähintäänkin saavat työstään käyvän palkan, jonka turvin saattaa tulla toimeen.

2/08/2013

Tutkimus: Keskimääräinen tulotaso laskee ammattiliittoihin kuulumisen vähentyessä

Center for American Progress Action Fund:
The middle 60 percent of households received only 45.7 percent of the nation’s income in 2011, down from the historical peak of 53.2 percent in 1968. The declining share of income received by the nation’s middle class has been driven by stagnant incomes for middle-class earners coupled with rapidly rising incomes for the highest earners.
It’s a major shift brought about by many factors—factors that have either led to slower growing middle-class incomes, such as increased globalization, and factors that increase the pay of those at the top, such as the increasing financial benefit of a college education.

And then there is another often overlooked dynamic: the decline of labor unions. [O]ver the past several decades, the decline in the unionization rate tracks almost perfectly with the decline in the share of income going to the middle class.
David Madland American Worker Project:sta ja Nick Bunker Center for American Progress Action Fund:sta kirjoittavat tutkimuksista, joissa on havaittu selkeä yhteys ammattiliittoihin kuulumisen ja keskiluokan tulotason välillä. Samalla kun ammattiliittoihin kuuluvien prosentuaalinen osuus koko väestöstä on laskenut Yhdysvalloissa, on myös keskiluokan saama osuus kansantulosta laskenut suurinpiirtein samaa tahtia.

























Kuten yllä olevasta kuvaajasta voidaan havaita, sinisen käyrän kuvaama tulojakauman keskimmäisen 60 prosentin osuus kansantulosta oli vuoteen 2011 mennessä laskenut 45,7 prosenttiin vuoden 1968 huippulukemista, jolloin keskiluokan osuus kansantulosta oli 53,2 prosenttia. Samalla punaisen käyrän kuvaama ammattiliittoihin kuuluvien työntekijöiden prosentuaalinen osuus on laskenut vajaasta kolmestakymmenestä reiluun kymmeneen prosenttiin.

Madland ja Bunker havaitsivat aiemmassa tutkimuksessaan, että kymmenen prosentin lisäys ammattiliitoihin kuuluvien osuudessa tarkoittaisi 1,479 dollarin lisäystä keskimääräisen kotitalouden tuloihin, riippumatta siitä, kuuluko tästä kotitaloudesta kukaan ammattiliittoihin. Saman tutkimuksen mukaan kymmenen prosentin lisäys yliopistosta valmistuneiden määrässä tarkoittaisi 1,638 dollarin lisäystä ja työttömyysasteen 4 prosentin lasku taas 772 dollarin lisäystä kotitalouksien tuloihin. Ammattiliittoihin kuulumisen merkitys olisi siis lähes yhtä suuri kuin korkeamman koulutuksen.

Myös sosiologian professorit Bruce Western Harvardin yliopistosta ja Jake Rosenfeld Washingtonin yliopistosta ovat selvittäneet tekijöitä tuloerojen taustalla. He tutkivat tuloeroja kahden eri ryhmän sisällä: samankaltaisilla teollisuudenaloilla ja samanlaisista taustoista tulevien välillä sekä eri aloilla ja eri taustoista tulevien työntekijöiden välillä. He arvioivat tutkimuksensa perusteella, että ensimmäisen ryhmän kohdalla vuosien 1973 ja 2007 välisestä tulojen eriarvoistumisesta kolmasosa johtuu ammattiliittoihin kuuluvien työntekijöiden osuuden laskusta. Heidänkin tutkimustensa mukaan ammattiliittoihin kuulumisen vaikutus on yhtä suuri kuin korkeamman koulutuksen osuus palkkaerojen taustalla.

Ammattiliitojen vaikutuksesta palkkataso eri teollisuudenalojen sisällä säilyy tasaisena, eikä heijasta niin voimakkaasti eroja yksittäisten työntekijöiden neuvotteluasemissa. Westernin ja Rosenfeldin havaintojen mukaan liittojen vaikutus heijastuu myös ammattiliittoihin kuulumattomiin työntekijöihin, koska aloilla, joilla liittojen vaikutus on voimakas, työnantajat maksavat myös liittoihin kuulumattomille ammattiliittojen sopimusten tasoista palkkaa, jotta useammat työntekijät eivät liittyisi ammattiliittoihin.

Myös Madlandin ja Bunkerin mukaan ammattiliittoihin järjestäytyneiden työntekijöiden asema on vahvempi palkkaneuvotteluissa työnantajien kanssa ja tämä vaikuttaa postiivisesti kaikkien palkansaajien tilanteeseen. Ammattiliitojen myötä työntekijät voivat saavuttaa korkeammat palkat ja paremmat etuudet, ei ainoastaan ammattiliittoon kuuluville vaan myös liittoihin kuulumattomille työntekijöille.

Lue myös:

Vuosien 1978 ja 2011 välillä toimitusjohtajien palkat ovat nousseet Yhdysvalloissa 127 kertaa nopeammin kuin työntekijöiden palkat
New York Timesin kolumni: Kasautuva varallisuus ja politiikka
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika
Krugman: Ammattiliitot tärkeä vastapaino keskittyvää varallisuutta ja poliittista vaikutusvaltaa vastaan

11/21/2012

SAK: Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön huonontuneet

Helsingin Sanomat uutisoi SAK:n tettämästä työolokyselystä, jonka mukaan liittojen jäsenten vaikutusmahdollisuudet omaan työhönsä ovat heikentyneet.

SAK:laisten liittojen jäsenten mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä on heikentynyt viime vuosien aikana kaikilla osa-alueilla, selviää Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n teettämästä työolokyselystä.  
Eniten ovat vähentyneet mahdollisuudet vaikuttaa työtehtävien sisältöön ja työtahtiin. Muutos huonompaan suuntaan on näissä huomattava. 
Yhä useamman SAK:laisen mielestä myös työn mielekkyys on huonontunut. 
(...)Puolet kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että työnantaja ei mitoita työmäärää oikein ja että työnantaja asettaa tehokkuuden kaiken muun edelle. Siksi töissä on heidän mielestään aina kiire.
Lue myös:

TS: Tällaista on työelämä Suomessa pahimmillaan 
YLE: Mielekkyys työntekoon rapisee
SAK: Työelämän epävarmuus suurin huoli
Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta

10/12/2012

HS: Firma riisti kymmeniä siivoojia

Helsingin Sanomat uutisoi tapauksesta, jossa espoolainen siivousfirma oli riistänyt ulkomaalaisia työntekijöitään.
Es­poo­lai­sen sii­vous­fir­man toi­mi­tus­joh­ta­ja ja kak­si työn­joh­ta­jaa tuo­mit­tiin ul­ko­maa­lais­ten työn­te­ki­jöi­den oi­keuk­sien pol­ke­mi­ses­ta ja ta­lou­del­li­ses­ta riis­tä­mi­ses­tä.

Kie­li­tai­dot­to­mat työn­te­ki­jät sai­vat palk­kaa al­le alan mi­ni­mi­pal­kan (...) Uh­rei­na oli 30 sri­lan­ka­lais­ta, nel­jä ma­rok­ko­lais­ta ja yk­si in­tia­lai­nen työn­te­ki­jä. He ei­vät saa­neet il­ta- ja yö­li­siä bus­si­va­ri­koi­den sii­voa­mi­ses­ta.

Työn­te­ki­jät ei­vät tun­te­neet Suo­men la­ke­ja, työn­an­ta­jan vel­vol­li­suuk­sia tai oi­keuk­siaan työn­te­ki­jöi­nä. Työ­so­pi­muk­set oli­vat suo­mek­si, ei­vät­kä työn­te­ki­jät ym­mär­tä­neet nii­tä.

Työn­te­ki­jöi­den oles­ke­lu­lu­pa oli kiin­ni työ­pai­kas­ta. Fir­man toi­mi­tus­joh­ta­ja to­dis­ti, et­tä yri­tys oli alal­la käy­tän­nös­sä mo­no­po­lia­se­mas­sa.
Vaikka esimerkki on äärimmäinen, havainnollistaa se kuitenkin nykytalouden rakenteellisia valtaeroja työntekijöiden ja työnantajien välillä. Neuvoteltaessa työntekijöiden palkkauksesta, työn luonteesta ja sen tekemisen ehdoista sekä siitä saatavasta korvauksesta on työnantaja lähes poikkeuksetta vahvemmassa asemassa neuvottelupöytään istuttaessa.

Työntekijä on sitä heikommassa asemassa suhteessa työnantajaan mitä helpommin kyseinen työntekijä on vaihdettavissa toiseen eli mitä enemmän kyseisestä työpanoksesta on ylitarjontaa. Tällöin työnantajan on aina helppo löytää joku toinen työntekijä, joka suostuu tekemään työn halvemmalla ja heikommin sopimusehdoin. Työntekijän taas on vaikeampi löytää toinen työnantaja, joka maksaisi työstä parempaa hintaa. Tästä johtuen markkinoilla on taipumus ajaa tämänkaltaisen työn tekijöiden palkkoja alas.

Tämän kapitalististen markkinatalouksien rakenteellisen valtavinouman korjaamiseksi ovat työntekijät monissa maissa järjestäytyneet ammattiliittoihin ja vaatineet kollektiivisia palkkojen ja työehtojen neuvotteluja. Lisäksi hallitukset ovat säätäneet erilaisia minimipalkkalakeja, jottei markkinat ajaisi vähäistä koulutusta ja erikoistumista vaativan työn hintaa - eli siitä työntekijälle maksettavaa palkkaa - liian alas.

Suomessakin on esitetty vaatimuksia siirtymisestä enemmän kohti työpaikkakohtaista palkka- ja työsopimusneuvottelujen käytäntöjä. Toteutuessaan tämä saattaisi työntekijät entistä heikompaan asemaan suhteessa työnantajiin sekä heikentäisi heidän sopimusehtojaan ja palkkatasoaan. Tämä pätisi kaikista voimakkaimmin sellaisten työntekijöiden kohdalla, jotka jo työskentelevät matalapalkkaisilla aloilla, joilla työn tekijöistä on ylitarjontaa suhteessa vapaisiin työpaikkoihin.

On myös huomattava, että jo alkuperäinen asetelma - eli jako työntekijöihin ja työnantajiin - on hyvin ongelmallinen tasavertaisten taloudellisten lähtökohtien ja taloudellisen vapauden näkökulmasta. Valta- ja omistussuhteet vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka paljon eri yksilöillä on mahdollisuuksia vaikuttaa työn tekemisen ehtoihin eli heidän taloudellista vapauttaan rajoittaviin tekijöihin.

Lisäksi kapitalistisissa markkinatalouksissa se, kuka päätyy työnantajaksi tai työntekijäksi ei määräydy sattumanvaraisesti tai täysin ihmisten omien mieltymyksien mukaisesti. Työnantajaksi pääseminen edellyttää pääomia, johin ihmisillä on lähtökohtaisesti erilaiset mahdollisuudet päästä käsiksi, johtuen yksilöiden välisistä eroista suhteessa varallisuuteen, tietotaitoon, yhteiskunnalliseen valtaan ja sosiaalisiin verkostoihin.

Rikkaammista taustoista tulevien on helpompi saada tarvittavia pääomia työnantajaksi ryhtymiseen ja heidän sosiaaliset verkostonsa helpottavat työelämän hierarkiassa kipuamista tai itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtymistä. Köyhemmistä taustoista tulevien on taas monessa tilanteessa taloudellisesti edullisempaa ryhtyä työntekijäksi jonkun toisen palvelukseen kuin maksaa korkea hinta oikeudesta hallita omaa työtään.

Lue myös:

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää
YLE: Ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö lisääntyy Suomessa
TS: Tällaista on työelämä Suomessa pahimmillaan

5/13/2012

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää: osa 2

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle osalle, jossa tarkasteltiin luokkayhteiskunnan vaikutuksia ihmisten asenteisiin ja ihmisten mahdollisuuksia nousta köyhyydestä sekä pärjätä kilpailussa työmarkkinoilla.

Tässä osiossa tarkastelemme tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisten tulotasoon ja menestymiseen työmarkkinoilla. Yrittämisen ja ahkeruuden merkitystä ei tule väheksyä. On kuitenkin perusteltua olettaa, että niiden roolia korostetaan yleisesti liikaa yksilön menestymisen syitä arvioitaessa ja että monet muut tekijät vaikuttavat etenkin ihmisen tulotason määrittymiseen huomattavasti voimakkaammin kuin ahkeruus, työnteko ja yrittäminen.


Taloussanomat:
Akatemiatutkija Jani Erola Turun yliopistosta sanoo, että kaikki menestys ei liity omiin ansioihin, vaikka tätä usein tuntuu pidettävän totuutena.
Yksilön menestymiseen työmarkkinoilla - ja siten hänen tulotasoonsa - vaikuttavat monet seikat. Ensinnäkin koulutus vaikuttaa voimakkaasti siihen, kuinka ihminen tulee sijoittumaan työelämässä, ja koulutus on tekijä, joka perityy voimakkaasti. Sen lisäksi, että köyhempien perheiden lapset ovat jo fysiologisella ja psykologisella tasolla lähtökohtaisesti huonommassa asemassa suhteessa opiskelumenestykseen, rikkaampien perheiden lapset saavat monessa muussakin suhteessa paremmat eväät opiskelumenestykseen.
Koulutussosiologit puhuvat ”koulunsiedosta” – ylempien luokkien lapset on kasvatettu siihen paremmin. Kun kotikulttuuri tukee koulun arvomaailmaa, lapset eivät pidä koulua niin ikävänä paikkana. He saavat enemmän irti opetuksesta ja sosiaalisesta ympäristöstä. Tyypillistä on hyvä ”koulutusitsetunto”. (Taloussanomat, 08.05.2011)
Siihen, mihin perheeseen kukakin meistä sattuu syntymään, ei kenelläkään meistä ole mitään vaikutusvaltaa. Tämä on täyttä arpapeliä, joka kuitenkin määrittää hyvin pitkälle jokaisen mahdollisuuksia - niin asenteiden kuin kykyjenkin tasolla - kilpailussa paremmista työpaikoista ja ansioista. Kotoa omaksuttu arvomaailma sekä saatu kannustus ja tuki määrittävät hyvin pitkälle kuinka suhtaudumme omaan itseemme, työhön ja mitä tavoittelemme elämässä. Tämä muodostaa hyvin suuren osan tulevasta "menestyksestämme", ja riippuu tekijöistä, joihin emme itse voi vaikuttaa.
Olennaista on, minkä keskellä on elänyt. Jos perheystävät ja kummit ovat koulutettuja ja hyvässä asemassa, lapsestakin vähän huomaamatta tulee heidän verkostojensa osa.
Miles Corak ja Patrizio Piraino havaitsivat tutkimuksissaan,että isän tulotaso korreloi erittäin voimakkaasti sen todennäköisyyden kanssa, että lapsi tulee työskentelemään saman työnantajan palveluksessa. Useat työpaikat löydetään perhe-, ystävä, ja tuttavaverkostojen kautta tai usein saattaa olla helpompi saada työpaikka, jos hakijaa suosittelee joku, jonka työhönottaja tuntee ja joka voi mennä takuuseen hakijan pätevyydestä ja luotettavuudesta. Kaikki vanhemmat ja sukulaiset haluavat auttaa lapsia niin paljon kun vaan voivat. On melko itsestäänselvää, että mitä vaikutusvaltaisemmissa asemissa he ovat, sitä voimakkaammin he voivat vaikuttaa toisten etenemiseen uralla tai mahdollisuuksiin päästä alkuun. Lisäksi etenkin perheen ja sukulaisten kautta ihminen saa suuren osan sosiaalisesta ja kulttuurisesta pääomastaan, olemisen tavan, puhetyylin, keskustelukulttuurin, oikeanlaisen käytöksen, ihmissuhteiden muodostamisen mallit yms. jotka ovat huomattavan merkittävässä asemassa tulevaisuuden työelämässä.

On monta tekijää, joita ihmiset eivät ota huomioon arvioidessaan omaa menestymistään - kuinka paljon siitä on omaa ansiota ja kuinka paljon onnea, sattumaa tai muista ihmisistä riippuvaista. Monet ihmiset ovat taipuvaisia ylikorostamaan omaa kovaa työtään, mikä on täysin ymmärrettävää. Monet edellä kuvatun kaltaiset seikat otetaan monesti itsestäänselvyytenä, ei ymmärretä niiden vaikutusta tai oletetaan asetelmien olevan samankaltaiset kaikilla - paitsi mitä tulee jokaisen yksilön biologiseen erilaisuuteen - varsinkin jos omassa tuttavapiirissä ei ole ihmisiä erilaisista perhetaustoista. Tämä luokkayhteiskunnan ilmiö tuli esille Työterveyslaitoksen hiljattaisessa tutkimuksessa.
Suomalainen yhteiskunta on hankkeen tulosten mukaan eriytynyt sosiaaliluokkien ja ammattien mukaan. Perhe- ja ystävyysverkostoihin valikoituvat samaan sosiaaliluokkaan kuuluvat. Toimihenkilöt ystävystyvät keskenään, työntekijät keskenään ja johtajat keskenään.
Ihmisten menestymisen mittarina käytetään usein tämän ansioita ja varallisuutta, varsinkin kun tarkastellaan ihmisen menestymistä työmarkkinoilla. Tämän vuoksi on syytä myös pohtia hieman, mistä yksilön ansiot koostuvat, ja mitä tekijöitä tässä on taustalla.

Yksi tekijä ihmisen ansioista on tuottavan omaisuuden omistaminen. Olemme pohtineet tämän kaltaisen palkitsemiseen liittyvää problematiikkaa toisaalla, tässä yhteydessä tarkastelemme kysymystä ainoastaan siitä näkökulmasta, ovatko tuottavan omaisuuden suomat tulot yksilön omaa ansiota. Tuottavaa omaisuutta eli tuotantovälineiden omistusta voidaan saada perimällä tai lahjana, tai sitten hankkia omalla työllä. Lienee itsestään selvää, ettei ensin mainitussa tapauksessa yksilön omilla ansioilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Toisessa tapauksessa, jossa yksilö on itse hankkinut omaisuutensa, ei kuvio ole niin selkeä. Tässäkin tapauksessa perhe- ja tuttavaverkosto on tärkeässä asemassa, koska niillä, joilla on paremmat yhteydet tai sisäpiirin tietoa, on paremmat asemat tuottavan omaisuuden hankkimiseen. Lisäksi tuotantovälineiden avulla tienatut voitot perustuvat siihen, että omistajat saavat osuuden muiden ihmisten tuottavuuden kasvusta, joka syntyy muiden tehdessä töitä tuotantovälineillä. Tässäkin tapauksessa ajatus yksilön omista ansioista on erittäin kyseenalainen.

Toinen tapa ansaita tuloja on työn tekeminen. Jos oletetaan, että ihmisen asema työmarkkinoilla ja palkka määrittyy edes jossain määrin sen perusteella, kuinka ahkera ja tuottava kukin on, on perusteltua ajatella, että suuret tulot ovat jossain määrin omaa ansiota. Varsinkin jos emme ota huomioon edellä mainittuja perhetaustaan liittyviä tekijöitä.

Taloustieteilijät määrittelevät mihin tahansa tuotantopanokseen sijoitetun työn tuon panoksen "rajatuotoksi". Toisin sanoen, jos lisäämme yhden kysymyksessä olevan panosyksikön kaikkiin tuotannossa jo käytettyihin tuotantopanoksiin, paljonko tuotannon arvo kasvaisi? Vastaus määritellään kysymyksessä olevan panoksen rajatuotoksi.

Mutta valtavirran taloustieteilijät opettavat, että rajatuotos eli panoksen lisääminen riippuu yhtä paljon tuon panoksen tarjolla olevien yksiköiden määrästä ja muiden, sitä korvaavien panosten määrästä ja laadusta kuin mistään itse panoksen perimmäisestä ominaisuudesta. Eli jos vastaavaa työtä on helposti saatavilla muualta, kyseisen työn rajatuotos laskee. Jos taas vastaavaa työtä ei ole saatavilla helposti, eli työntekijä ei ole helposti korvattavissa, rajatuotos kasvaa.

Erilaisten työsuoritusten rajatuotos riippuu etupäässä kuhunkin työntekijäryhmään kuuluvien ihmisten lukumäärästä ja heidän käytössään olevien muusta kuin työstä koostuvien panosten määrästä ja laadusta. Ihmisen työn arvo määrittyy tästä näkökulmasta hyvin sattumanvaraisesti, sen perusteella onko vastaavanlaista työtä tai "kyvykkyyttä" paljoa tarjolla vai ei.

Tämän ohella useimmat jäljelle jäävät erot ihmisten henkilökohtaisessa tuottavuudessa aiheutuvat henkilökohtaisista eroista. Nämä taas riippuvat sekä biologisista että kasvuympäristöön liittyvistä tekijöistä, eikä näihin kumpaankaan ihminen voi juurikaan vaikuttaa, joten on harhaanjohtavaa sanoa, että yksilön tuottavuus perustuisi hänen omiin ansioihinsa. Ainoastaan jokaisen ahkeruus ja työn määrä on tiettyjen reunaehtojen puitteissa yksilön itsensä määriteltävissä.

Käsitys työnsä tuloksista omien ansioiden seurauksena saattaa jopa joskus lähemmässä tarkastelussa osoittautua täydellisessä harhaksi. Taloustieteen nobelisti, psykologi Daniel Kahneman seurasi tutkimuksissaan rahoitusmarkkinoilla työskenteleviä sijoittajia kahdeksan vuoden ajan. Hän havaitsi, että vaikka he elättelevät suuria luuloja kyvykkyydestään, todellisuudessa heidän suoriutumisensa oli tällä aikavälillä täysin sattumanvaraista, ilman minkäänlaista jatkuvuutta. Ne, jotka onnistuivat, olivat ainoastaan onnekkaita. Aivan kuin nopanheitossa, kyvykkyydellä ei ollut mitään tekemistä heidän menestymisensä taustalla. Kuitenkin he pitivät kiinni uskostaan oman työnsä vaikuttavuuteen, jopa vielä senkin jälkeen, kun olivat kuulleet tutkimuksen tuloksista.

Markkinatalouden työnjako jakaa erilaiset työtehtävät hierarkkisesti. Tällöin yksilöiden neuvotteluasemat työmarkkinoilla nousevat suureen rooliin heidän palkkansa määrittelyssä, kun työstä maksettava palkka määräytyy markkinatilanteiden mukaan. Ne, joille markkina-asetelmat takaavat voimakkaat neuvotteluasemat -  joiden työpanos ei ole helposti korvattavissa toisella vastaavalla - pääsevät edulliseen asemaan työnsä hinnan määrittelyssä. Myös työntekijän sosiaaliset verkosto nousevat merkittävään rooliin. Havainnollistava esimerkki on toimitusjohtajien palkat Suomessa, mistä Helsingin Sanomat uutisoi viime vuoden puolella.
Osa suomalaisista toimitusjohtajista päättää toistensa palkoista ja palkitsemisesta ristiin yritysten hallituksissa. Hyvä esimerkki on Suomen suurimman työeläkeyhtiön Varman ympärille muodostunut piiri, joka päättää vastavuoroisesti miljoonien eurojen eduista. (HS, 19.5.2011)

Toimitusjohtajien palkkioista päättävät hallitukset ja konsultit eivät ole olleet riittävän riippumattomia toimitusjohtajista itsestään. Tämä johtuu muun muassa siitä, että Suomessa palkoista ja palkkioista päättävät piirit ovat pienet (...) "Toimiva johto on päässyt nauttimaan valta-asemastaan suhteessa hallituksiin pitkään. Tämä haaste on edelleen ajankohtainen". (HS, 18.08.2011)
Kun ihmiset toteuttavat ahkeruuttaan erilaisissa työtehtävissä, erilaisista töistä maksetaan erilaista palkkaa. Työn hinnan määrittyessä markkinoilla, jäävät toiset taas huomattavan epäedullisiin asemiin. Toiset eivät ole halunneet tai heillä ei ole ollut mahdollisuuksia kouluttautua ja erikoistua pitkälle. Tällöin kun he päätyvät tekemään työtä, josta on paljon tarjontaa ja jonka tekijät ovat helposti vaihdettavissa keskenään, markkinat hinnoittelevat heidän työpanoksensa verraten alhaiseksi, huolimatta siitä, miten raskasta ja kuluttavaa heidän tekemänsä työ on. Heidän huono neuvotteluasemansa markkinoilla johtaa siihen, että tekivätpä he työnsä kuinka ahkerasti tahansa, heille maksetaan silti alhaista palkkaa, koska markkinat hinnoittelevat heidän työnsä niin alas. Näin ahkera ja työtä tekevä ihminen saattaa jäädä tulotasonsa johdosta suhteellisen köyhäksi, ja on hyvin harhaanjohtavaa väittää, että tämä on yksilön omaa syytä.

Tämä pätee varsinkin sen takia, koska yhteiskunnassa jonkun täytyy aina nämä työt tehdä. Hierarkkisesta ja eriarvoisesta työnjaosta johtuen osa työtätekevästä väestöstä on "tuomittu" suhteelliseen köyhyyteen, eikä se johdu pelkästään heidän yritteliäisyyden puutteesta tai "tyhmyydestään". Samaa pätee osaan työttömistä. Silloin kun yhteiskunnassa on rakenteellista työttömyyttä, osa työkykyisestä ja -haluisesta väestöstä päätyy väistämättä työttömäksi. Esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan suomessa oli vuoden 2012 maaliskuussa 250 000 työtöntä työnhakijaa ja ainoastaan 115 000 avointa työpaikkaa.

Usein kuulee tähän väittämään esitetyn vastalauseen, jonka mukaan he voisivat itse työllistää itsensä ryhtymällä yrittäjiksi. Kuitenkaan todellisuudessa kyse ei ole ainoastaan yksinkertaisesta valinnasta ryhtyäkö yrittäjäksi vai ei. Kuten edellisessä osassa esitimme, jo pelkkä epävarman toimeentulon tilanteessa eläminen tekee tulevaisuuteen tähtäävän ja rationaalisen ajattelun vaikeaksi, tämän hetken tarpeiden kuormittaessa ajattelun kapasiteettia niin voimakkaasti. Lisäksi yrittäjäksi ryhtyminen vaatii pääomia, joita kaikille halukkaille ei ole täysin vastikkeetta ja helposti tarjolla.

Monet silti peräänantamattomasti väittävät, että on ihmisten oma vika, kun he jäävät joko työttömiksi tai alhaisen palkkatason töihin, eivätkä pyri korkeammalle. He olettavat, että jokainen, jolla on tarpeeksi älykkyyttä, yritystä ja peräänantamattomuutta voi nousta korkeammalle työnjaon hierarkiassa kohti parempia palkkoja ja asemia. Kuitenkin tämä vaatii tietynlaisia luonteenpiirteitä tai tietynlaista sopeutumista ja muovautumista, joihin kaikki eivät täysin luonnollisista syistä ole kykeneväisiä tai edes halukkaita.

Belinda Board ja Katarina Fritzon tutkivat 39:ää johtavissa tehtävissä yritysmaailmassa toimivaa henkilöä. He vertasivat kokeiden tuloksia toisiin samanlaisiin kokeisiin, jotka oli tehty eräässä vankimielisairaalassa. Vertailussa kävi ilmi, että yritysmaailman johtajat saivat joko yhtäläiset tai suuremmat pisteet eräillä osa-alueilla, jotka ilmentävät psykopaattista persoonallisuushäiriötä. Jotkut, jopa "peittosivat" potilaita, jotka oli diagnosoitu psykopaateiksi. Näitä piirteitä olivat egosentrisyys, valmius hyväksikäyttää muita, voimakas kokemus oikeutuksesta oman asemansa ajamisessa sekä empatian ja omatunnon puute. Tämän kaltaiset ihmiset ovat erittäin kykeneväisiä miellyttämään ja manipuloimaan toisia ihmisiä, mikä palvelee vahvasti sekä heidän omaansa että edustamansa yrityksen etua.

Jos yritysjohtajan asema otetaan kriteeriksi menestykselle työelämässä, vaikuttaisi väite "pelurit pärjäävät" pitävän paikkansa. Muiden manipuloiminen ja säälimätön oman edun tavoitteleminen edesauttaa etenemistä yritysmaailman hierarkiassa. Voimakkaisiin neuvotteluasemiin hankkiutuminen ja niiden häikäilemätön hyväksikäyttö auttaa neuvottelemaan itselleen tähtitieteelliset ansiot suhteessa muihin palkansaajiin. Kapitalistisen markkinatalouden hierarkkinen organisaatiorakenne ja työnjako sekä yksityiseen voitontavoitteluun valjastettu talous edesauttaa ja kannustaa edellä kuvatun kaltaisilla luonteenpiirteillä varustettujen ihmisten nousemista yrityshierarkiassa vaikutusvaltaisimpien ja kovimpia ansioita tienaavien palkansaajien pallille.

Samalla "tavalliset" ihmiset, jotka ovat joko tehneet valinnan tai ajautuneet tekemään töitä, jotka vaativat vain vähän kouluttautumista tai erikoistumista ovat tuomitut suhteellisen epäedulliseen asemaan mitä tulee heidän tuloihinsa ja etuoikeuksiinsa, markkinajärjestelmän hinnoitellessa heidän työnsä hinnan alhaiseksi ja tarjotessa heille heikot neuvotteluasemat vaatia etuoikeuksia ja joustavuutta työhönsä. Näiden ihmisten tulotaso jää suhteellisen alhaiseksi huolimatta siitä, kuinka tärkeää heidän työnsä on tai kuinka ahkerasti he yrittävät ja työskentelevät.

4/26/2012

Kauppalehti: Suomalaisten usko palkitsemisen oikeudenmukaisuuteen hiipunut

Kauppalehti:
Suomalaisten usko siihen, että yritykset palkitsevat työntekijöitään oikeudenmukaisesti, on hieman hiipunut.

TNS Gallupin tekemään tutkimukseen haastateltiin tuhatta ihmisiä maaliskuussa. Täysin tai jokseenkin eri mieltä palkitsemisen oikeudenmukaisuudesta oli 56 prosenttia vastaajista. Määrä on hieman suurempi kuin asiaa edellisen kerran vuonna 2010 kysyttäessä.

Tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta myös yhtyy väitteeseen, että yritysjohdon puheet palkkamaltista ja uhrauksista ovat epäuskottavia, koska he ajavat vain itselleen lisäetuja.
Lue myös:

Jorma Ollilan pojanpojan tapaus
Historioitsija Howard Zinn palkitsemisesta
TS: "Suomalaisilla vääristynyt käsitys siitä, millä tasolla toimitusjohtajien ansiot liikkuvat"
HS: Yritysten huippujohtajat päättävät toistensa palkoista
Helsingin Sanomat: Johtajat päässeet liikaa vaikuttamaan omiin palkkioihinsa

3/14/2012

Maailma.net: Osuuskunnat luovat voittoa ja parantavat elämänlaatua

Maailma.net uutisoi Worldwatch-instituutin tuoreesta tutkimuksesta:
Demokraattiseen omistajuuteen ja johtamiseen perustuva osuustoiminta on huimassa kasvussa maailmanlaajuisesti ja osuuskuntien jäsenien määrä on tutkimuksen mukaan kasvanut yli miljardiin 96 maassa.

[...] Lähes joka kolmas isoimmista osuuskunnista perustuu maatalouteen. Näissä osuuskunnissa viljelijät hyötyvät yhteisistä työkaluista ja koneista, mutta käyttävät myös kollektiivista voimaansa hyväkseen taistellakseen työajoista ja palkoista sekä neuvotellakseen korkeampia hintoja tuotteilleen markkinoilla.

Worldwatch Instituutin mukaan osuuskunnat myös tarjoavat esimerkin demokraattisesta hallinnosta lukuisissa epäoikeudenmukaisissa yhteiskunnissa ja levittävät ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa maailmanlaajuisesti.

Tutkimuksen mukaan demokraattisen johtamisen ansiosta osuuskunnat myös pärjäävät taloudellisesti paremmin kuin monet tavalliset yritykset, kestävät yhteiskunnallisia muutoksia ja menestyvät maailmanlaajuisen talouskriisin keskelläkin.

9/26/2011

Taloussanomat: Vain täysi työkyky kelpaa työnantajille

Taloussanomat:
Valtaosassa työpaikoista ei ole valmiutta siihen, että työntekijä voisi jatkaa töissä työkyvyn heikentymisen jälkeen. Näin uskovat luottamusmiehet, joilta selvitettiin työntekijöiden työkyvyn tukemista SAK:n paneelissa.

Seitsemän kymmenestä luottamusmiehestä on sitä mieltä, että heidän työpaikoillaan olisi mahdollista muokata työtä tai työoloja niin, että työntekijä voisi jatkaa töissä työkyvyn heikennyttyä.

Kuitenkin vain alle puolet uskoo, että työnantaja olisi valmis muokkaamaan työoloja. Julkisen sektorin työpaikoissa 62 prosenttia luottamusmiehistä luottaa työnantajan valmiuteen, mutta teollisuudessa vain 43 prosenttia.
Kysymys mahdollisuudesta työn muokkaamiseen työntekijän työkyvyn ja halukkuuden mukaan palautuu loppujen lopuksi työntekijöiden neuvotteluasemiin työpaikalla - ja laajemmin taloudessa.

Yksityisomistukseen nojautuvassa markkinataloudessa valta päättää työn järjestämisestä - eli esimerkiksi mitä työtä tehdään, mitä varten, milloin ja kuka tekee - on pääasiallisesti omistajien sekä johtajien käsissä, tavallisella työntekijällä on vain vähän mahdollisuuksia osallistua ja valtaa vaikuttaa tässä päätöksenteossa. Yrityksen pääasiallinen tehtävä on tuottaa omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa, ei taata työntekijöilleen mahdollisimman hyvä elämä.

Työpaikalla, jossa työn järjestämisestä päätettäisiin demokraattisesti ja työ jaettaisiin tasapainoisemmin työntekijöiden kesken, ei työn räätälöinti yksittäisen työntekijän tarpeiden mukaisesti olisi ollenkaan näin mahdotonta. Aiemmassa SAK:n tutkimuksessa kävi ilmi, että työntekijöiden suurin huoli on epävarmuus työpaikan säilymisestä. Huoli on erittäin aiheellinen, jos työntekijän täytyy pelätä sairastumisen johtavan työpaikan menetykseen.