Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuloerot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuloerot. Näytä kaikki tekstit

1/27/2014

Miksi taloudellinen epätasa-arvo on ongelma?

Varallisuus keskittyy globaalisti yhä harvempiin käsiin. Näin kertoo kansalaisjärjestö Oxfam raportissaan, jonka mukaan maailman 85 rikkainta omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia köyhintä.

Varallisuuden ja tulojen epätasa-arvo on vakava globaali ja yhteiskunnallinen ongelma. Taloudellinen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon, heikentää talouden tehokkuutta ja vähentää ahkeruudesta palkitsemista. Epätasa-arvo rapauttaa myös demokratiaa. 

Poliittiset päätökset ovat olleet edesauttamassa taloudellisen epätasa-arvon kasvua viime vuosikymmeninä. Taloudellisen epätasa-arvon perustana ovat kuitenkin markkinatalouden rakenteet.

Taloudellisen epätasa-arvon vähentäminen tärkeää kehitykselle ja hyvinvoinnille

Taloudellinen tasa-arvon edistäminen on tärkeää yhteiskunnan kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta. Tulojen eriarvoisuutta tutkineen Kate Pickettin mukaan taloudellinen epätasa-arvo heijastuu laajasti ympäri yhteiskuntaa. Taloudellinen epätasa-arvo on yhteydessä esimerkiksi väestön heikkoon terveyteen, lyhyeen elinajanodotteeseen ja korkeampaan kuolleisuuteen.

Lisäksi tasa-arvoisemmissa maissa luottamus yhteiskuntaan ja niin kutsuttu sosiaalinen pääoma ovat korkeampia kuin epätasa-arvoisissa maissa. Unicefin ylläpitämän lasten hyvinvointia tarkastelevan indeksin mukaan myös lasten hyvinvointi on merkittävästi parempi taloudelliseti tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa.

Taloudellisella epätasa-arvolla on myös ekologisesti vahingollinen ulottuvuutensa. Epätasa-arvoinen tulonjako rohkaisee kulutuspohjaiseen statuskamppailuun, joka rasittaa sekä elinympäristöä että oravanpyörässä ahkeroivia ihmisiä. Rikkaiden rikastuminen käy siis muille kalliiksi.

Tulojen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon

Toisin kuin usein väitetään, mahdollisuuksien tasa-arvo edellyttää tulojen suhteellisen tasaista jakautumista yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien epätasa-arvo konkretisoituu esimerkiksi siinä, kuinka lapsen tulevaisuus määräytyy sosiaalisten olojen perusteella, tarkemmin sanottuna syntymäpaikan ja vanhempien sosio-ekonomisen aseman pohjalta, eikä niinkään oman osaamisen, kyvykkyyden, lahjakkuuden tai ahkeruuden perusteella. Tutkimusten perusteella onkin yhä selvempää, että sosioekonominen asema vaikuttaa merkittävästi ihmisen toimintakykyyn (1,2).

Jopa Suomessa, joka on kansainvälisesti verraten tasa-arvoinen maa, sosiaaliset tekijät määrittävät merkittävästi yksilön tulevaisuutta. Uuden tutkimuksen mukaan esimerkiksi vanhempien tulotaso periytyy voimakkaasti, etenkin suurituloisten ja pienituloisten keskuudessa. Tulotasossa ei ole kyse ainoastaan kulutusmahdollisuuksista, vaan laajasti elämän edellytyksistä, kuten koulutuksesta tai terveydenhuollosta. Tuloerojen kasvu näkyy Suomessa esimerkiksi terveyserojen kasvuna tai äänestysaktiivisuuden laskuna.

Epätasa-arvo rapauttaa demokratian

Ennen kaikkea on tärkeää muistaa, että tulojen epätasa-arvoinen jakautuminen tarkoittaa myös epätasa-arvoa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Markkinataloudessa päätöksiä tehdään ääni per euro -periaatteella. Toisin sanoen niiden ihmisten toiveita ja haluja kuunnellaan tarkemmin, joilla on enemmän maksuvalmiutta. Kapitalismissa tuotetaan rikkaille yleisen hyödyn jäädessä jalkoihin. Tämä selittää myös sen, miksi markkinataloudessa resurssit kohdentuvat usein järjettömällä tavalla: samaan aikaan kun Guggenheimille suunnitellaan tonttia Helsingin parhaille paikoille, ovat tontit kaupungin edullisille vuokra-asunnoille tiukassa.

Epätasa-arvoinen toiveiden kuuleminen markkinataloudessa tulee esille kahta kautta. Ensinnäkin epätasa-arvo vahvistuu suoran kulutuksen kautta. Koska kulutus ohjaa tuotantoa, vaikuttaa tulonjako merkittävästi siihen, mitä tuotetaan. Kun tulonjako on suhteellisen tasainen, on kulutuskin tasaisempaa ja kohdistuu perushyödykkeisiin. Voimakkaan epätasaisen tulonjaon vallitessa löytyy kysyntää ökytuotteille ja mahdollisimman halvalla tehdyille tuotteille, vaikka ympäristön ja hyvinvoinnin kannalta viisas tuotanto rakentuisi eri tavalla.

Hyvätuloisilla on lisäksi muita parempi mahdollisuus tukea sellaisia poliitikkoja, ajatuspajoja ja ideologioita, jotka he kokevat tärkeiksi. Näin tulojen epätasa-arvo johtaa rikkaiden äänen voimakkaampaan kuulemiseen yhteiskunnassa. Kun taloudellinen ja poliittinen valta yhdistyvät, alkaa päätöksentekoa hallita hyvätuloisten intressit – demokratian kustannuksella.

Epätasa-arvo syvällä markkinatalouden rakenteissa

Talouden epätasa-arvon taustalla vaikuttavat markkinatalouden rakenteet. Markkinatalouden oppikirjaversiossa ihmisiä palkitaan heidän omaisuutensa ja tuottavuutensa mukaan. Tämä markkinoiden palkitsemisperuste on epäoikeudenmukainen yksinkertaisesti siitä syystä, etteivät ihmiset voi vaikuttaa, mihin perheeseen he syntyvät, tai siihen, minkälaisia geneettisiä tai synnynnäisiä ominaisuuksia heissä on. Usein tuottavuudenkin lisääntyminen on tuurista ja mahdollisuuksista kiinni. Esimerkiksi Rovion Angry Birds -pelisarjan huippumenestystä edelsi vuosien tappiollinen toiminta. Menestystä avittivat vauraan suvun kärsivälliset investoinnit ja onnekas ajoitus mobiilipelien läpimurron kynnyksellä.

Merkittävä tekijä varallisuuden epätasaisessa jakautumisessa ovat perinnöt. Olemme kuvailleet perintöoikeuden ongelmaa tarkemmin Jorma Ollilan pojanpojan tapauksen yhteydessä. On totta, että kun perinnön saanut ihminen tuo perintönsä kansantalouden käyttöön, hän kasvattaa sillä kansantaloutta. Voi myös olla, että perinnön antaja on tehnyt paljon työtä perinnön kasaamiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että oikeus antaa perintöä olisi muiden oikeuksien yläpuolella, tai että perintö-oikeus olisi yhteiskunnallisesti tehokasta.

Tulojen epätasa-arvon myötä perintöjen määrät eriytyvät, jolloin myös seuraavien sukupolvien mahdollisuuksien tasa-arvo heikentyy. Perintöjen avulla toiset lähtevät talouden sadan metrin kilpajuoksuun 90 metriä muita edellä. Perintöjen rooli varallisuuden määrittäjänä on todella merkittävä: esimerkiksi Huffington Postin mukaan puolet maailman rikkaimpien ihmisten terävimmästä kärjestä tulee vain kahdesta perheestä.

On selvää, että perintöjen kasvava merkitys taloudessa tarkoittaa, että työnteolla ja ahkeruudella on yhä pienempi merkitys.

Lisäksi perinnöt heikentävät talouden tehokkuutta. Esimerkiksi taloustieteilijät Thomas Piketty ja Emmanuel Saez ovat tulleet tutkimuksessaan lopputulokseen, jonka mukaan optimaalinen perintövero olisi jopa 50 prosenttia tai yli. 

Myös työmarkkinat palkitsevat ihmisiä epäoikeudenmukaisesti. Kun työmarkkinat palkitsevat ihmisten tuottavuuden mukaan, saattaa toimitusjohtaja tienata vuodessa saman verran kuin ahkera ja pitkää päivää tekevä siivooja viidessäkymmenessä vuodessa. Palkitsemisen epätasa-arvo ei tietenkään johdu siitä, että toimitusjohtaja olisi tehnyt suhteessa yhtä paljon ahkerammin töitä tai ikävämpiä töitä. Hänen työsuoritustaan vain arvostetaan markkinoilla enemmän. Vaikka toimitusjohtajan suhteeton palkitseminen olisi tehokasta yrityksen kannalta, se ei tarkoita, että palkitseminen olisi yhteiskunnallisesti tehokasta, saati oikeudenmukaista.

Epätasa-arvo on aito ongelma

Tulojen ja varallisuuden epätasa-arvo on aito ongelma, joka tulisi ottaa vakavasti niin globaalisti kuin valtiollisessa mittakaavassakin. Taloudellinen epätasa-arvo vähentää hyvinvointia, rapauttaa demokratiaa, haittaa talouden tehokkuutta ja heikentää ahkeruuden merkitystä. 

Taloudellinen epätasa-arvo ja epäoikeudenmukainen palkitseminen juontuvat pohjimmiltaan suurelta osin talousjärjestelmästämme. Markkinatalouden rakenteellisiin ongelmiin on tästä syystä puututtu historiassa muun muassa erilaisin veroin, minimipalkoin ja julkisin palveluin. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovatkin olleet merkittävä esimerkki, miten markkinataloudesta voidaan tehdään oikeudenmukaisempi, ekologisempi, kestävämpi ja tehokkaampi.

Tästä syystä on tärkeää ylläpitää ja edistää hyvinvointivaltion rakenteita. Markkinataloutta korjaavien poliittisten liikkeiden rinnalla on tarkasteltava, minkälaiset talouden instituutiot olisivat lähtökohtaisesti oikeudenmukaisempia ja kestävämpiä kuin markkinatalouden puutteelliset ratkaisut.

Lue myös:

1/21/2014

Maailman 85 rikkainta omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia köyhintä

Maailman varallisuus kasaantuu yhä harvempiin käsiin. 
Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam sanoi raportissaan maanantaina, että maailman 85 rikkaimman ihmisen omistama 1,7 biljoonan dollarin eli noin 1250 miljardin euron varallisuus on yhtä suuri kuin maailman köyhimmän puoliskon varallisuus. 
"On hämmästyttävää, että 2000-luvulla puolet maailman ihmisistä - yli kolme ja puoli miljardia ihmistä - omistavat vähemmän kuin pieni eliitti, joka mahtuisi mukavasti kaksikerroksiseen bussiin", sanoo Oxfamin toimitusjohtaja Winnie Byanyima tiedotteessa. 
Oxfam sanoo raportissaan myös, että maailma rikkain prosentti väestö omistaa lähes puolet kaikesta varallisuudesta.
Lue myös:

Jorma Ollilan pojanpojan tapaus
Yritysten veronkierto riistää kehitysmailta miljardeja
Rikkain prosentti omistaa 40 prosenttia maailman varallisuudesta

1/20/2014

Taloussanomat: Harva pienituloisen perheen lapsi on 30-vuotiaana isotuloinen

Taloussanomat:
Pieni- ja suurituloisuus näyttää tutkimuksen mukaan periytyvän varsinkin kaikkein pienituloisimmassa ja suurituloisimmassa päässä. 
[…] Pienituloisen perheen kasvatista tulee siis neljä kertaa todennäköisemmin pienituloinen kuin suurituloisesta perheestä tulevalla. 
Tutkimuksessa tarkasteltiin 1973–1976 syntyneiden suomalaisten tulotasoa 30-vuotiaana ja heidän lapsuudenperheidensä tuloa silloin, kun tutkittavat olivat 14–17-vuotiaita. Aiempien tutkimusten mukaan 30-vuotiaana saavutettu sosioekonominen asema ennustaa loppuelämän asemaa. 
Voimakkaimmin tulotaso periytyy pienituloisimmassa ja suurituloisimmassa viidenneksessä. Lapsuudenperheen tulotaso selittää enemmän miesten kuin naisten tuloja 30-vuotiaana, mikä voi johtua perinteisten naisten ja miesten alojen erilaisuudesta.
Lue myös:


12/02/2013

Yle: Suomalaisten tuloerot jatkavat kasvuaan

Yle:
Suomalaisten suurituloisin kymmenys saa käteen melkein 5,5-kertaisesti sen, mikä pienituloisimmalle kertyy. Ero vaikuttaa edelleen kasvavan, vaikka toisinkin on joskus väitetty.

[…] Tuloerojen kasvua selittää ennen kaikkea suurten osinkojen keventynyt verotus. Samalla esimerkiksi palkansaajilla nollakorotukset vievät reaalitulot todennäköisesti miinukselle.
Lue myös:

Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi
The Real News: Taloudellinen eriarvoisuus talouskriisin taustalla
Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys

10/09/2013

Psykologi: Rikkaat eivät välitä toisista

Turning a blind eye. Giving someone the cold shoulder. Looking down on people. Seeing right through them. 
These metaphors for condescending or dismissive behavior are more than just descriptive. They suggest, to a surprisingly accurate extent, the social distance between those with greater power and those with less — a distance that goes beyond the realm of interpersonal interactions and may exacerbate the soaring inequality in the United States. 
A growing body of recent research shows that people with the most social power pay scant attention to those with little such power.
Motivaatiota ja menestystä tutkinut palkittu psykologi ja kirjailija Daniel Goleman kirjoittaa New York Timesissa miksi tulo- ja varallisuuserojen kasvulla on perustavia vaikutuksia mahdollisuuksien tasa-arvon rapautumisen lisäksi ihmisten väliseen empatiakykyyn.

Nämä havainnot tukevat osaltaan myös muun muassa Parecon Finlandin julkaisussa läpikäytyjä esimerkkejä markkinatalouden vaikutuksista ihmisten käyttäytymiseen, sekä antavat pohdittavaa ihmisten vapaan toiminnan edistämisestä kiinnostuneille.

Lue myös:

Tutkimus: Ihmisen vaistot ohjaavat yhteistyöhön, ei oman edun ajamiseen
The Atlantic: Rikkaat lahjoittavat vähemmän hyväntekeväisyyteen kuin köyhät
Frans de Waal: How bad biology killed the economy
Harvard Business Review: The Unselfish Gene

9/30/2013

Yle: Viidenneksellä amerikkalaisista ei raha aina riitä ruokaan

Yle:
Joka viidennellä amerikkalaisella aikuisella on toisinaan pulaa ruoasta, käy ilmi tuoreesta kyselystä.
[…] Tutkimusraportin mukaan kyselytulokset viittaavat sihen, että talouskriisin jälkeinen elpyminen on hyödyttänyt suhteettoman paljon suurituloisia niiden kustannuksella, joille perustarpeiden tyydyttäminenkin on ollut hankalaa.
Lue myös:

WSJ: Noin joka seitsemäs yhdysvaltalainen ruoka-avun piirissä
Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi
The Washington Post: Research ties economic inequality to gap in life expectancy

9/13/2013

"Rakenneuudistukset" – tie huonoon työelämään?

Suomen talouden yskiessä – yhdessä koko muun Euroopan ja Yhdysvaltojen kanssa – on yhä voimakkaammin äänenpainoin alkanut kuulua monelta suunnalta vaatimuksia niin sanotuista työmarkkinoiden rakenteellisista uudistuksista. Pahenevan taloustilanteen ja kasvavan työttömyyden taustalla ei näissä puheenvuoroissa nähdä kansainvälistä huonoa taloustilannetta, vaan syynä ovat yksinkertaisesti Suomen toimimattomat työmarkkinat rajoittavine säädöksineen. Työmarkkinoiden säätelyä halutaan purkaa, ja esimerkiksi paikallisen sopimisen lisäämisellä halutaan vähentää vähimmäispalkkojen yleissitovuutta.

Pelkän kansantaloudellisten kaavojen tarkastelun sijaan olisi tärkeää perehtyä tarkemmin myös maihin, joita käytetään onnistuneina esimerkkeinä. Kuinka hyvin säätelyn purkaminen ja markkinamekanismien vapauttaminen on auttanut taloutta ja ihmisiä? Mallimaiksi nostetaan usein esimerkiksi Saksan ja Iso-Britannian kaltaisia maita, joissa minimipalkkaa ei ole, tai se on hyvin alhainen.

Saksassa ei ole paremmin

Euroalueen kohdatessa taantuman kiroja monet kehuvat Saksan talouden tilaa ja kilpailukykyä. Noin vuosikymmen sitten Saksassa toteutetut rakenneuudistukset ovat saaneet Saksan talouden näyttämään monilla talousmittareilla menestystarinalta. Kääntöpuolena on kuitenkin yhteiskunta, joka tarjoaa kansalaisillaan yhä niukempaa toimeentuloa ja vähemmän mahdollisuuksia nousta köyhyydestä omalla ahkeruudella.

Adam Posen on nostanut Financial Timesissa esille, kuinka Saksan menestystarina ja kilpailukyky pohjautuvat mataliin palkkakustannuksiin. Tämä tarkoittaa käytännössä matalapalkka-alojen syntymistä, ja tilannetta, jossa työntekijät eivät ole oikeutettuja samanlaisiin etuihin kuin edellisen sukupolven työntekijät. 

The Guardian on nostanut yksityiskohtaisemmin esille, mistä työmarkkinamuutoksissa on kysymys työntekijän näkökulmasta. Neljännes saksalaisista työntekijöistä työskentelee matalapalkkaisissa, epävarmoissa, tai osa-aikaisissa työsuhteissa. Neljännes saksalaisista työntekijöistä tienaa alle 9,54 euroa tunnilta. Työmarkkinauudistukset ovat mahdollistaneet myös niin kutsuttujen minitöiden syntymisen ja lisääntymisen. Näissä työsuhteissa työntekijälle tarjotaan vain vähän työtunteja ja vaatimaton 450 euron palkka.

Työntekijöiden lisäksi palkkakilpailusta kärsii kansantalous – ainakin pitkällä aikavälillä. Matala palkkataso johtaa helposti tilanteeseen, jossa investointien määrä ja työn tehokkuuden kehitys alkavat laahata muiden maiden perässä. Kun samaan aikaan kotimainen kysyntä hiipuu, rakennetaan palkkakilpailulla itse asiassa ongelmia tulevaisuuteen. Esimerkiksi Saksan valtiovarainministeriön entinen korkein virkamies Heiner Flassbeck on varoitellut Suomea Saksan mallin seuraamisen negatiivisista vaikutuksista.

Kunnon työt vähissä myös Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa

Tutkimusten mukaan myös Iso-Britanniassa työmarkkinat pystyvät tarjoamaan entistä huonommin työtä ja toimeentuloa. Britanniassa noin viidennes työvoimasta työskentelee matalapalkka-aloilla. Tutkimuslaitos Resolution Foundationin mukaan Britanniassa on 4,8 miljoonaa työntekijää, joiden ansiot jäävät minimitoimeentulon alle. Työtätekevien köyhien määrä kattaa 20 prosenttia brittityöntekijöistä. 

Myös brittityömarkkinat tarjoavat matalien tulojen lisäksi vähän työtunteja. Esimerkiksi nollatyösopimuksiin perustuvat työsuhteet ovat Britanniassa yleisempiä kuin luullaan. Virallisten tilastojen mukaan nollatyösopimuksien piirissä olevia brittejä arvioitiin olevan noin 200 000, mutta toisten arvioiden mukaan määrä saattaa kuitenkin lähennellä jopa miljoonaa työntekijää. Lisäksi nollatyösopimukset koskevat yhä laajemmalti uusia työntekijäryhmiä, ja yhä useammin myös korkeapalkkaisia työsuhteita.

Ei myöskään tiedetä, kuinka moni on tehnyt nollatyösopimuksen omasta tahdostaan. Erään arvion mukaan noin neljännes työntekijöistä toivoisi saavansa lisätunteja.

Ihmisille yhä vähemmän tarjoavat työmarkkinat ovat arkipäivää myös Yhdysvalloissa. Center for Economic and Policy Research –tutkimuslaitoksen blogissa nostettiin elokuun loppupuolella esille, kuinka Yhdysvaltoihin syntyneet työpaikat ovat keskittyneet matalapalkka-aloille. 

Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että työtä on yhä harvemmalle – ja se on yhä huonompaa.

Temppu-uudistuksista todellisiin uudistuksiin

On siis hyviä syitä uskoa, että yksisilmäiset rakenteelliset uudistukset ja työmarkkinoiden niin kutsuttu vapauttaminen eivät ole oikotie parempaan talouteen. Huolimattomat ja naiiveihin ennakko-oletuksiin perustuvat rakenneuudistukset voivat päinvastoin tuoda mukanaan yhä huonompia työpaikkoja ja työsuhteita, joissa työntekijöiden ahkeruutta palkittaisiin yhä epäjohdonmukaisemmin ja joissa työntekijöillä olisi yhä vähemmän taloudellista vapautta ja mahdollisuuksia parantaa ahkeruudella ja kovalla työllä omaa asemaansa.

Työmarkkinoiden pelisääntöjen purkamisen sijaan olisi keskityttävä syvälle meneviin rakenteellisiin uudistuksiin, jotka mahdollistaisivat aidon taloudellisen kehityksen. Esimerkiksi tutkijat Jussi Ahokas ja Lauri Holappa ovat esittäneet aitoja rakenteellisia ratkaisuja talouden saamiseksi takaisin nousu-uralle, mikä kääntäisi myös työllisyyden nousuun. 

Talouden tervehtymiseen tähtäävät korjausliikkeet näyttäisivätkin edellyttävän kulutuskysynnän lisäämistä, nousevia palkkoja ja voimakkaita investointeja julkisiin palveluihin, ympäristöystävälliseen talouteen ja toimivaan infrastruktuuriin. Nousevat palkat ja julkiset investoinnit olivat suuressa osassa Länsi-Euroopassa myös toisen maailmansodan jälkeisellä kasvukaudella. Tuota aikaa on kutsuttukin kapitalismin kulta-ajaksi tai vaurauden ajaksi kasvu- ja työllisyyslukujen perusteella. Katse olisikin suunnattava putkinäköisen markkinauskon sijasta historian opetuksiin sekä suuria ihmismääriä aidosti auttaviin rakenteellisiin ratkaisuihin.

Lue myös:

New Statesman: Työttömien rankaiseminen ei edistä työllistymistä
Taloussanomat: Työpaikan epävarmuus altistaa sydäntaudille
Talousoikeuden asiantuntija: Bangladeshin työntekijöiden heikko asema johtuu säätelemättömistä markkinoista

5/20/2013

WSJ: Noin joka seitsemäs yhdysvaltalainen ruoka-avun piirissä

Wall Street Journal:
One of the federal government’s biggest social welfare programs, which expanded when the economy convulsed, isn’t shrinking back alongside the recovery. […] The number of recipients in the food stamp program, formally known as the Supplemental Nutrition Assistance Program (SNAP), reached 47.3 million, or nearly one in seven Americans.
Talouskriisin kasvattama ruoka-avun tarve Yhdysvalloissa ei ole vähentynyt kriisin lievennyttyä, sillä noin 15 prosenttia Yhdysvaltojen kansalaisista vastaanottaa ruoka-apua. Ruoka-avun tarve on yksi esimerkki talouskriisin haitallisten seurausten epätasa-arvoisesta jakautumisesta.

Köyhien yhdysvaltalaisten tilanne ei ole kohentunut, vaikka talous on alkanutkin näyttää asteittaisen toipumisen merkkejä. Samanaikaisesti kriisin aiheuttaneet pankit ovat vastaanottaneet valtavan mittakaavan pelastuspaketteja ja muita tukia julkisista varoista. Näiden tukien mahdollistamana pankit ovat tehneet huikeita liikevoittoja ja maksaneet johtajilleen ennätyssummia erilaisin palkkioin.

Lue myös:

Tutkija: Perusturva ei riitä kohtuulliseen elämään
Tutkimus: Hyvinvointi riippuu yhteiskunnallisesta asemasta
Tutkimus: Köyhyys heikentää päätöksentekoa

5/15/2013

Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi

The Washington Post -blogi:
As income inequality in the United States has soared and median wages have flatlined since 1980 [a] pressing question is what those increasingly hefty incomes at the very top mean for the lives of everyone else. And a big, newly revised paper by the University of Chicago’s Marianne Bertrand and Adair Morse finds that there is a connection, but not a happy one: The gains of the rich have come alongside losses for the middle class.

As the wealthy have gotten wealthier, the economists find, that’s created an economic arms race in which the middle class has been spending beyond their means in order to keep up. The authors call this “trickle-down consumption.” The result? Americans are saving less, bankruptcies are becoming more common, and politicians are pushing for policies to make it easier to take on debt.
Washington Postin toimittaja Brad Plumer tarkastelee blogissaan kuinka Yhdysvaltojen huipputuloisten huimasti nousseet palkat ovat vaikuttaneet paikallaan polkevasta tulokehityksestä kärsivien keskituloisten kulutus- ja säästämiskäyttäytymiseen. Plumer viittaa Chicagon yliopiston Marianne Bertrandin ja Adair Morsen tuoreeseen tutkimukseen, jonka perusteella voidaan havaita, että rikkaimpien rikastuminen on tapahtunut keskiluokan kustannuksella.

Tutkijoiden mukaan rikkaiden rikastuminen saa helposti aikaan myös kulutuksen kilpavarustelun, joka saa keskiluokan kuluttamaan yli varojensa pysyäkseen ylempien tuloluokkien perässä. Tämän johdosta amerikkalaiset säästävät tuloistaan huomattavasti vähemmän kuin aiemmin, henkilökohtaiset konkurssit ovat yleistyneet ja päättäjät ajavat politiikkaa, joka helpottaa velkaantumista entisestään.

Plumer yhdistää tutkimuksen havainnot taloustieteilijä Robert H. Frankin ajatuksiin. Frank on vuosia tutkinut tuloluokkien vaikutuksia toistensa kuluttamiseen. Hänen muotoilemansa teorian mukaan ylimpien tuloluokkien käyttäessä rahojaan luksustuotteisiin ja ajaessa asumisen hintaa ylöspäin, heitä hieman vähemmän rikkaat joutuvat käyttämään enemmän rahaa pysyäkseen perässä. Tuloluokka tuloluokalta nämä vaikutukset aaltoilevat sitten keski- ja matalatuloisiinkin, joiden palkat nyt polkevat paikallaan.

Frankin havainnot pohjaavat ajatukseen tiettyjen hyödykkeiden suhteellisista arvoista. Tämänkaltaisten hyödykkeiden arvot kuluttajille määrittyvät siinä kontekstissa, jossa kuluttajat kyseistä hyödykettä kuluttavat sekä nimenomaan suhteessa muihin kuluttajiin ja hyödykkeisiin. Kun tietystä hyödykkeestä tulee kuluttajien keskuudessa erittäin suosittu, muuttuu myös konteksti, jossa hyödykettä kulutetaan. Samalla myös muidenkin hyödykkeiden suhteellinen arvo muuttuu.

Ihmiset arvioivat omistamiansa ja kuluttamiansa hyödykkeitä suhteessa muihin ihmisiin ympärillään.  Vertailemalla omaa tilannettaan muihin ihmiset tulevat tietoisiksi heiltä uupuvista hyödykkeistä suhteessa omaan kontekstiinsa ja sen muihin ihmisiin. Frankin mukaan ihmiset valitsevat mielummin tilanteen, jossa omistavat naapureitaan suuremman asunnon, kuin tilanteen, jossa kaikkien asunnot ovat suurempia, mutta oma asunto on pienempi suhteessa naapureiden asuntoihin.

Tämä ilmiö selittää, miksi talouskasvun kohentaessa yleistä elintasoa ei ihmisillä välttämättä mene hyvin. Vaikka taloudellisilla mittareilla elämänlaatu olisi parempi kuin edellisillä sukupolvilla, on kokemus omasta menestyksestä kuitenkin riippuvainen omasta asemasta taloudellisessa hierarkiassa. Esimerkiksi sukunsa ensimmäinen korkeakoulututkinnon suorittanut on pärjännyt paremmin kuin edeltäjänsä. Kuitenkin korkeakoulututkinnon arvo yksilölle määrittyy ennen kaikkea muiden ihmisten koulutustasolla, ja työtä hakiessa merkittävämpää onkin, minkälainen tutkinto itsellä on suhteessa muihin työnhakijoihin.

Näin elintason kasvu ja kulutuksen kilpavarustelu tämänkaltaisten hyödykkeiden osalta on loppujen lopuksi nollasummapeliä. Näitä hyödykkeitä on jo määritelmällisesti niukasti ja pyrkimykset niiden saavuttamiseksi voivat hyödyttää vain muutamia ihmisiä muiden kustannuksella. Jokainen ei voi olla korkeimmin koulutettu, pätevin, muodikkaimmin pukeutunut tai huippu-urheilija. Kaikkiin näihin liittyy paremmuus nimenomaan suhteessa muihin.

Frankin mukaan ihmisen tarpeet riippuvat ympäristöstä ja riittävän elintason mittarit ovat yleensä paikallisia. Kun suurin osa tuloista menee rikkaimmalle vähemmistölle, heidän ympärillään olevat tuntevat itsensä köyhemmiksi suhteessa heihin, ja kuluttavat enemmän rahaa tämän johdosta. Bertrand ja Morse ovat tutkimuksellaan osoittaneet empiirisesti tämän tosiaan pitävän paikkansa ja että tämä on vaikuttanut voimakkaasti kotitalouksien säästämisasteen laskuun 1980-luvulta. Heidän mukaansa keskituloiset olisivat säästäneet 2,6-3,2 prosenttia enemmän tuloistaan, jos rikkaimpien ansiot olisivat kasvaneet samaa tahtia keskipalkan kanssa.

Käytännössä tämä tapahtuu esimerkiksi asumiskustannusten kautta. Rikkaiden kilpaillessa hienoimmista asunnoista nostavat he asuntojen hintoja, minkä vaikutukset heijastuvat laajemmin talouteen. Tämän lisäksi rikkaiden ostaessa aina vaan suurempia asuntoja, heidän alapuolellaan olevat tuloluokat muuttavat hekin hiljalleen suurempiin asuntoihin, kun asumisen standardit kasvavat. Frankin mukaan yhden perheen asunnon keskimääräinen koko on kasvanut 50 prosentilla vuodesta 1970.

Tämän lisäksi Bertrand ja Morse havaitsivat tutkimuksessaan kuinka rikkaiden rikastuessa myös palvelut heidän asuinalueillaan muuttuvat heijastamaan heidän kulutustarpeitaan. Tällöin kalliimmat ja erikoisemmat baarit ja ravintolat korvaavat perinteiset ja halvemmat sekä ketjukauppojen tilalle tulee erikoisruokakauppoja. Näin vähemmän varakkaatkin kuluttavat koko ajan enemmän.

Myös kulutuksen kilpajuoksu kiihdyttää ilmiötä. Rikkaampien kuluttaessa entistä enemmän rahaa kalliisiin yksityiskouluihin, kuntosaleihin tai muotiin, alkavat heidän keskituloiset naapuritkin kuluttaa näihin enemmän. Usein he eivät tämän lisäksi kuitenkaan tingi menoistaan muilla osa-alueilla. Tämä selittää osaltaan Robert Frankin, Adam Seth Levinen ja Oege Dijkin tutkimuksessaan löytäneet havainnot, kuinka kulutuskäyttäytymisen heijastuminen johtaa lisääntyneisiin konkursseihin, korkeampiin avioerotilastoihin ja pidempiin työmatkoihin.

Myös Bertrandin ja Morsen tutkimuksista löytyy tätä tukevia havaintoja. Asuinaluellaan tuloerojen kasvulle altistuneet keskituloiset kotitaloudet tuntevat entistä enemmän taloudellista huolta. Osavaltioiden mittakaavassa tuloerojen kasvu ennustaa kasvua henkilökohtaisissa konkursseissa. Tutkimuksessa havittiin heikkoja viitteitä myös siitä, että tuloerojen kasvu vaikuttaa poliitikkojen päätöksiin, jotka suosivat lainanoton ehtojen höllentämistä.

Edellä kuvatun kaltainen dynamiikka saattaa pitkässä juoksussa olla hyvin haitallista talouskasvulle. Kansainvälisen Valuuttarahasto IMF:n mukaan tuloerojen kasvaessa alemmat tuloluokat lisäävät lainaamista pysyäkseen perässä ja kasvanut velkaantuminen taas lisää talouskriisin riskiä. Bertrandin ja Morsen tutkimus havainnollistaa huomionarvoisia tekijöitä ilmiön taustalla.

Lue myös:

The Real News: Taloudellinen eriarvoisuus talouskriisin taustalla
Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys
The Real News: Korkeammat palkat johtavat talouskasvuun
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä

4/25/2013

The Rules: Maailman 300 rikkainta omistaa saman verran kuin maailman kolme miljardia köyhintä yhteensä



The Rules -liike on luonut havainnollistavan animaation varallisuuden maailmanlaajuisesta jakautumisesta. Videolla liike haluaa kiinnittää huomiota maailmantalouden sääntöihin ja rakenteisiin, jotka aiheuttavat suunnatonta varallisuuden eriarvoista jakautumista.

Videolla esitetään, kuinka rikkain prosentti maailman asukkaista omistaa 43 prosenttia maailman varallisuudesta, köyhin viidennes omistaa suurin piirtein 0,5 prosenttia ja valtaosa ihmisistä, neljä viidesosaa maailman asukkaista omistaa vaivaiset 6 prosenttia kaikesta varallisuudesta. Kuitenkin ero rikkaimpien ja köyhimpien välissä havainnollistuu vasta verrattaessa kaikkein rikkaimpia kaikkein köyhimpiin, jolloin 300 maailman rikkainta ihmistä omistaa saman verran varallisuutta kuin maailman kolme miljardia köyhintä yhteensä, saman verran kuin Kiinan, Intian, Brasilian ja Yhdysvaltojen kokonaisvarallisuus yhteensä.

Videon mukaan rikkaat maat olivat 200 vuotta sitten kolme kertaa rikkaampia kuin köyhemmät maat, 60-luvulla ero oli 35 kertainen ja nykyään ero on kasvanut jo 80 kertaiseksi. Ero kasvaa koko ajan, vaikka kehitysavun myötä rikkaat maat antavat vuodessa köyhemmille maille 130 miljardia dollaria, koska verosuunnittelun myötä suuryhtiöt välttävät maksamasta veroja 900 miljardin dollarin edestä köyhempiin maihin. Tämä lisäksi köyhät maat maksavat rikkaimmille maille 600 miljardia dollaria vuosittain velkojensa takia, ja tutkijat ovat arvioineet, että rikkaimpien maiden neuvottelemat köyhemmille maille epäedulliset kauppasopimukset aiheuttavat köyhemmille maille vuosittain 500 miljardin dollarin menetykset. Tämä tarkoittaa siis vuosittain yli 2 biljoonan dollarin siirtymistä köyhemmistä maista rikkaampiin vastineena 130 miljardin dollarin kehitysavulle.

4/06/2013

The Real News: Taloudellinen eriarvoisuus talouskriisin taustalla


Yhdysvalloista alkaneen finanssikriisin syntymisen taustalla oli kasvanut tulojen epätasa-arvo, sanoo The Real Newsin haastattelema taloustieteen professori Stephanie Seguino. Professori pohjustaa väitettään tutkimustuloksilla, joiden mukaan tulojen epätasa-arvo on noussut Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa 1970-luvulta lähtien. Yhdysvalloissa palkkojen osuus kansantulosta on tippunut samaan aikaan reaalipalkkojen alenemisen kanssa. Tämä puolestaan on johtanut palkansaajien alenevaan kulutusvoimaan ja yritysten käyttäytymisen muuttumiseen.

Varat reaalitaloudesta finanssisektorille

Professorin mukaan palkansaajien kulutuksen hiipuminen sai yritykset etsimään voittoja tuotannon laajentamisen ulkopuolelta. Yleisen kulutustason laskiessa yritykset eivät enää investoineet tai palkanneet uusia työntekijöitä, vaan hakivat voittoja finanssisektorilta.

Uusia varoja saanut finanssisektori puolestaan lainasi luottokelpoisten asiakkaiden loppuessa rahat vähävaraisille henkilöille, jotka tarvitsivat kipeästi rahoitusta riittämättömien palkkojen ja kasvavien kustannusten ristipaineessa. Kasvanut finanssisektori sai samalla lisää poliittista valtaa, ja finanssisektorin säätelyä purettiin voimakkaasti. Nämä uudistukset loivat puolestaan pohjan asuntokuplalle ja maailmanlaajuiselle finanssikriisille.

Kasvanut epätasa-arvo johti siis kehityskulkuun, jossa kansalaisten kulutusvoiman hiipuminen johti finanssisektorin paisumiseen. Finanssisektorin laajeneminen ja sen kasvanut poliittinen valta johtivat puolestaan taloudellisesti ja sosiaalisesti tuhoisaan yhteiskuntapolitiikkaan ja maailmanlaajuiseen taloudelliseen kriisiin.

Muutos hyvätuloisten eduksi

Kasvanut epätasa-arvo ja finanssisektorin lisääntynyt valta vaikuttavat Seguinon mukaan laajemminkin yhteiskuntaan. Epätasa-arvon kasvaessa taloudellisen vallan lisäksi myös poliittinen valta kasautuu rikkaimmille. Tämä puolestaan johtaa siihen, että julkisia varoja käytetään yhä enemmän hyvätuloisten toivomalla tavalla, ja suurimmassa tarpeessa olevien toiveet jäävät vähemmälle huomiolle myös poliittisen päätöksenteon piirissä.

Lue lisää:

The Economist: Korkeampi minimipalkka saattaa parantaa työllisyyttä ja nostaa palkkoja
Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys
The Real News: Korkeammat palkat johtavat talouskasvuun
YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä

3/29/2013

Tutkija: Perusturva ei riitä kohtuulliseen elämään

Kelan tutkija Minna Ylikännö kirjoittaa Kelan tutkimusblogissa, kuinka perusturvan taso on jäänyt selvästi jälkeen yleisesä tulokehityksestä, eikä enää kata edes kohtalaisia elinkustannuksia.
Yksin asuvista työmarkkinatuen saajista vuokran maksu oli viivästynyt joka neljännellä, laskujen maksu viivästynyt joka kolmannella ja lisäksi omaisuutta tai tuloja oli ulosmitattu lähes joka viidennellä. Harrastusmenoista oli joutunut tinkimään reilusti yli puolet yksin asuvista työmarkkinatuen saajista. Samoin vaatemenoista oli joutunut tinkimään yli puolet.

Huolestuttavinta on, että yksin asuvista työmarkkinatuen varassa elävistä joka neljäs oli joutunut olemaan nälässä johtuen pienistä tuloista. Eikä suinkaan yksi tai kaksi kertaa, vaan usein tai jopa jatkuvasti kyselyä edeltävän vuoden aikana.

[P]uolet tutkimukseen osallistuneista yksin asuvista työmarkkinatuen saajista koki toimeentulon olevan nykyisillä tuloilla erittäin vaikeaa (48 %). Vastaava osuus koko väestössä on kahdeksan prosenttia. Helpoksi elämänsä kokee vain kolme prosenttia yksin asuvista työmarkkinatuen saajista. Koko väestössä vastaava osuus on 43 prosenttia.
Lue myös:

YLE: Kolmannes leipäjonon asukkaista lapsiperheitä
Tutkimus: Hyvinvointi riippuu yhteiskunnallisesta asemasta
Tilastokeskus: Tuloerot taas kasvuun
YLE: Suomessa noin 700 000 pienituloista
Tutkimus: Köyhyys heikentää päätöksentekoa

3/14/2013

The Washington Post: Research ties economic inequality to gap in life expectancy

The Washington Post:
[In St. Johns County, Florida] women can expect to live to be nearly 83, four years longer than they did just two decades earlier, according to research at the University of Washington. Male life expectancy is more than 78 years, six years longer than two decades ago.

But in neighboring Putnam County (...) incomes and housing values are about half what they are in St. Johns. And life expectancy in Putnam has barely budged since 1989, rising less than a year for women to just over 78. Meanwhile, it has crept up by a year and a half for men, who can expect to live to be just over 71, seven years less than the men living a few miles away in St. Johns.

The widening gap in life expectancy between these two adjacent Florida counties reflects perhaps the starkest outcome of the nation’s growing economic inequality: Even as the nation’s life expectancy has marched steadily upward, reaching 78.5 years in 2009, a growing body of research shows that those gains are going mostly to those at the upper end of the income ladder.
The Washington Post käsittelee artikkelissaan varallisuuden ja elinajanodotteen yhteyttä. Esimerkkinä artikkelissa käytetään kahta kuntaa Floridan osavaltiossa. Floridan St. Johns Countyssa naisten elinajanodote on noin 83 vuotta ja miesten 78 vuotta, ja elinajanodote on kasvanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana naisten kohdalla neljällä vuodella ja miehillä kuudella. Viereisessä Putnam Countyssa, jossa keskimääräinen tulotaso on puolet St. Johns Countyn tulotasosta, naisten elinajanodote on 78 vuotta ja miesten 71 vuotta. Elinajanodote on siellä myös kasvanut huomattavasti vähemmän. Miehillä se on kasvanut 1,5 vuodella ja naisilla vähemmän kuin vuodella.

Samanlaisia alueellisia eroja löytyy artikkelin mukaan myös Washingtonin alueelta. Montgomery Countyssa elinajanodote miehillä on 81,4 vuotta ja naisilla 85 vuotta. Districtin alueella taas, jossa 18,7 prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, vastaavat lukemat ovat 72,6 vuotta miehillä ja 79,6 vuotta naisilla. The Washington Postin mukaan kyseiset kunnat ovat tyypillinen esimerkki Yhdysvaltojen taloudellisesta eriarvoistumisesta. Vaikka maan elinajanodote on kasvanut tasaista tahtia, lehden mukaan yhä useammat tutkimukset osoittavat selvästi, että eniten tästä on hyötynyt kaikkein varakkain kansanosa.

Artikkelissa viitataan muun muassa paikallisen sosiaaliviraston tekemään tutkimukseen, jonka mukaan 65-vuotiaana eläkkeelle jäävien miespuolisten työtätekevien kohdalla elinajanodote on kasvanut tulojakauman ylemmän puolikkaan osalta kuudella vuodella, mutta ainoastaan 1,3 vuodella alemman puolikkaan kohdalla. Toisen tutkimuksen mukaan ylimmän sosioekonomisen luokan elinajanodote syntymähetkellä oli vuonna 1980 hieman vajaa kolme vuotta alimman sosioekonomisen luokan elinajanodotetta korkeampi. Vuonna 2000 tämä ero oli kasvanut jo 4,5 vuoteen.

Lue myös:

Taloussanomat: Köyhät vanhenevat nopeammin
HS: Köyhän sydäntautiriski pysyy elämäntavoista huolimatta
Talouselämä: Rikas elää 12 vuotta pidempään kuin köyhä
YLE: Rikkaiden ja köyhien terveyserot Suomessa länsimaiden jyrkimpiä

3/06/2013

Dean Baker: Tuottavuuden kasvu kumoaa huoltosuhteen heikkenemisestä aiheutuvat kustannukset

Center for Economic and Policy Research:
"Productivity is the measure of the value of the goods and services that workers produce in an hour of work. When productivity rises through time it means that workers are producing more value through time. If workers get their share of the gains of productivity growth then they will be getting richer through time. (...) [T]he basic story is not debatable. All plausible projections of productivity growth show that average wage growth will swamp any negative impact on workers' living standards from a growing burden of retirees. 
This is why the yapping about the burden of Social Security is so pernicious. If workers share in the gains of economic growth then there is no way that the cost of these programmes will impose a serious burden on their living standards. In fact, workers' living standards rose rapidly in the past in spite of large increases in the payroll taxes used to support these programmes."
Dean Baker - arvostettu taloustieteilijä ja toinen Center for Economic and Policy Recearch -instituutin perustajista - kirjoittaa väestön ikääntymisestä ja huoltosuhteen heikkenemisestä. Bakerin mukaan ajatus siitä, että väestön ikääntymisen ja huoltosuhteen heikkenemisen takia ei valtiolla ole varaa tarjota samoja julkisia palveluja on yksinkertaisen matematiikan näkökulmasta naurettava. Koska vastuullisissa yhteiskunnallisissa asemissa olevat päättäjät kuitenkin jatkuvasti toistavat kyseistä näkemystä, on siihen hänen mukaansa syytä perehtyä tarkemmin.

Jokaisessa taloudessa tuottavuus kasvaa ajan myötä. Näin on tapahtunut vuosisatojen saatossa, eikä ole mitään perusteita olettaa, etteikö kehitys jatkuisi samankaltaisena. Baker käyttää esimerkkinä Yhdysvaltain taloutta, jonka tuottavuus on kasvanut vuodesta 1947 keskimäärin 2,2 prosentin vuositahtia, välillä nopeammin, välillä hitaammin. Nopeinta tuottavuuden kasvu oli sodanjälkeisinä vuosina, jolloin kasvu oli keskimäärin 2,9 prosentin luokkaa, ja hitainta vuosien 1973 ja 1995 välillä, jolloin sama lukema oli 1,3 prosenttia. Vuoden 1995 jälkeen tuottavuus on kasvanut keskimäärin 2,3 prosentin vuosivauhtia.

Tuottavuudella tarkoitetaan työntekijöiden työtuntia kohti tuottamia hyödykkeitä ja palveluita. Tuottavuuden kasvaessa ajan mittaan myös työntekijöiden luoma arvo kasvaa, ja jos työntekijät saavat osansa tuottavuuden kasvun hyödyistä, he myös rikastuvat ajan myötä.

Baker havainnollistaa kasvun vaikutuksia elintasoon. Jos tuottavuuden kasvu jatkuisi seuraavan 25 vuoden aikana samaa tahtia kuin se on kasvanut viimeisen 15 vuoden aikana - eli 2,3 prosentin vuositahtia - tarkoittaisi tämä työntekijöille keskimäärin 75 prosenttia suurempaa palkkaa, siinä tapauksessa että he saavat osansa tuottavuuden kasvun hyödyistä. Ja tällä tarkoitetaan Bakerin mukaan nimenomaan inflaatiokorjattua palkaa, eli keskivertotyöntekijän ostovoima todella kasvaisi 75 prosenttia suhteessa nykypäivään.

Pessimistisemmänkin arvion mukaan, jossa tuottavuus kasvaa 1,3 prosentin vauhtia, vuonna 2038 keskivertotyöntekijän palkka olisi 38 prosenttia nykyistä keskipalkkaa suurempi. Eli toisin sanoen, jopa pahimmassa tapauksessa olisi keskivertotyöntekijä vuonna 2038 selvästi nykyistä varakkaampi.

Mitä tämä sitten tarkoittaa suhteessa huoltosuhteen heikkenemiseen? Oletetaan, että jokaisen työntekijän täytyy maksaa 5 prosenttia enemmän veroja, jotta voidaan kattaa julkisen sektorin kasvavat menot. Siinä tapauksessa että talouden tuottavuus kasvaa 2,3 prosentin vuositahtia, olisivat palkat 25 vuoden päästä silti yli 65 prosenttia suuremmat kuin nykyisin. Hitaamman tuottavuuden kasvun tapauksessa palkat olisivat vuonna 2038 edelleen yli 30 prosenttia suuremmat kuin nykyisin. Tämän lisäksi vuoden 2038 jälkeen väestön ikäjakauma pysyttelee suurin piirtein samanlaisena, joten heikentynyt huoltosuhde ei enää vaikuta heidän kasvaviin tuloihinsa.

Todellisuudessa tuottavuuden kasvun muuntaminen palkkojen kasvuksi ei ole näin yksinkertaista, mutta se ei silti Bakerin mukaan vaikuta yllä mainitun paikkansapitävyyteen. Kaikki mahdolliset skenaariot tuottavuuden ja palkkojen kasvusta osoittavat, että keskimääräinen palkkakehitys kumoaa kaikki väestön ikääntymisestä koituvat negatiiviset vaikutukset palkansaajien elintasoon.

Kuitenkin todellisuudessa työntekijät eivät ole päässeet viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana täysin nauttimaan tuottavuuden kasvun hyödyistä. Yhdysvalloissa suurimman osan palkat ovat hädin tuskin kasvaneet vuoden 1980 jälkeen, ja käytännössä kaikki tuottavuuden kasvun hyödyt ovat valuneet huipputuloisille. Bakerin mukaan tätä ei voi painottaa liikaa. Suurin osa työntekijöistä ei ole hyötynyt tuottavuuden kasvusta ollenkaan, koska kaikki hyödyt ovat menneet huipputuloisille.

Bakerin mukaan tämän takia huoltosuhteen heikkenemisestä jankuttaminen on niin haitallista. Jos työntekijät todella saisivat osansa tuottavuuden kasvun hyödyistä, lisääntyneet julkisen sektorin menot eivät muodostaisi suurta rasitetta heidän elintasolleen. Työntekijöiden elintaso on itse asiassa kasvanut voimakkaasti myös niinä menneinä vuosina, jolloin veroja korotettiin hyvinvointirakenteita pystytettäessä.

Ihmisten elintason ja ostovoiman kannalta on tärkeämpää, saavatko he osansa tuottavuuden kasvun hyödyistä kuin se, joutuvatko he maksamaan enemmän veroja taatakseen julkisten palvelujen ylläpitämisen väestön ikääntyessä. Bakerin mukaan yksinkertainen matematiikka osoittaa, että tulojen epätasainen jakautuminen on paljon suurempi ongelma kuin väestön ikääntymisestä johtuva huoltosuhteen heikkeneminen.

Lue myös:

Vuosien 1978 ja 2011 välillä toimitusjohtajien palkat ovat nousseet Yhdysvalloissa 127 kertaa nopeammin kuin työntekijöiden palkat
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika
HS: Huipputulot puskivat ylöspäin
Tilastokeskus: Tuloerot taas kasvuun
Tutkimus: 1990-luvulla rikkaimman prosentin tulot lisääntyivät räjähdysmäisesti

3/01/2013

New York Times: Rikkaat eivät muuta verotuksen takia

New York Times:
It’s an article of faith among low-tax advocates that income tax increases aimed at the rich simply drive them away. (...) That, at least, is what low-tax advocates want us to think, and on its face, it seems to make sense. But it’s not the case. It turns out that a large majority of people move for far more compelling reasons, like jobs, the cost of housing, family ties or a warmer climate. At least three recent academic studies have demonstrated that the number of people who move for tax reasons is negligible, even among the wealthy.

The notion of tax flight “is almost entirely bogus — it’s a myth,” said Jon Shure, director of state fiscal studies at the Center on Budget and Policy Priorities, a nonprofit research group in Washington. “The anecdotal coverage makes it seem like people are leaving in droves because of high taxes. They’re not. There are a lot of low-tax states, and you don’t see millionaires flocking there.”
Matalan verotuksen kannattajat usein puolustelevat kantaansa väittämällä verojen korottamisen kannustavan rikkaita veronmaksajia muuttamaan muualle. Vaikka ajatus tuntuu intuitiivisesti järkevältä, New York Timesin mukaan viimeaikainen tutkimustieto on osoittanut selvästi, ettei tämä kuitenkaan pidä paikkaansa. Vain marginaalinen vähemmistö muuttaa verotuksen takia, ja muuttamisen taustalla verotuksen sijaan tärkeämpinä tekijöinä vaikuttavatkin esimerkiksi työpaikat, asumisen kustannukset, perhesuhteet tai lämpimämpi ilmasto.

Sosiologian apulaisprofessori Cristobal Young Standfordin yliopistosta tutki New Jerseyn ja Kalifornian osavaltioiden viimeaikaisten veronkorotusten vaikutuksia. Hänen mukaansa on selvää, etteivät maltilliset muutokset verotuksessa vaikuta rikkaiden muuttoliikkeeseen. Youngin mukaan muuttoasteeseen eivät vaikuttaneet verojen korotukset tai vähennykset. Tätä ei hänen mukaansa tapahtunut edes New Jerseyssä, jossa rikkaat voisivat muuttaa ainoastaan puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Connecticutin osavaltioon, jossa verotus on selvästi New Jerseytä matalampaa.

Myös verotuksen tutkija Jon Shure yhdysvaltalaisesta Center on Budget and Policy Priorities -tutkimusyksiköstä sanoo veropakolaisuuden olevan pelkkä myytti. Hänen mukaansa julkisesta keskustelusta saa helposti sellaisen kuvan, että monet muuttavat verotusta pakoon matalamman verotuksen alueille, mutta todellisuudessa tämä ei pidä paikkaansa.

New York Timesin mukaan osa ihmisistä silti muuttaa verotuksen takia. Tämä pätee etenkin varakkaisiin eläkeläisiin, urheilijoihin ja muihin julkisuuden henkilöihin, joilla ei ole korkeamman verotuksen alueisiin voimakkaita siteitä, kuten työpaikkaa tai perhettä. Taloustieteilijä Gregory Mankiw Harvardin yliopistosta vahvistaa tämän pitävän paikkansa joidenkin erittäin varakkaiden ihmisten kohdalla. Eläkeläisille, jotka valitsevat kahden lämpimässä ilmastossa sijaitsevan asuinpaikan välillä, verotuksella on väliä. Monille rikkaille on melko samantekevää, missä heidän virallinen asuinpaikkansa on, koska he omistavat useita asuntoja eri paikoissa, ovat paljon liikkeessä ja voivat matkustella muutenkin mielensä mukaan.

New York Timesin mukaan matalan verotuksen puolestapuhujat käyttävät usein esimerkkinä Marylandin osavaltiota, joka vuonna 2008 otti käyttöön miljonääreille kohdistetun veron. Vuoden päästä veron käyttöönoton jälkeen veroja maksavien miljonäärien määrä väheni kolmanneksella, ja heidän yhteensä maksamien verotulojen määrä laski, veronkorotuksesta huolimatta.

Kuitenkin Institute on Taxation and Economic Policy:n  tekemän tutkimuksen mukaan miljonäärien määrän lasku johtui muuttoliikkeen sijasta talouskriisistä ja osakemarkkinoiden laskusta, joka johti rikkaiden varallisuuden laskuun. Tutkimuksen mukaan vuonna 2009 osavaltiosta muutti yhtä suuri määrä miljonäärejä kuin ennen veron käyttöönottoa. Lisäksi samana vuonna osavaltioon muutti 1500 miljonäärien luokkaan laskettavaa veronmaksajaa. Nämä tulokset ovat selvästi ristiriidassa sen näkemyksen kanssa, jonka mukaan korkeampi verotus ajaa rikkaita muuttamaan pois.

Cristobal Youngin tutkimuksessa tarkasteltiin miljonäärien muuttoliikettä viimeisen 20 vuoden ajalta, eikä tällä ajanjaksolla veronkorotuksilla tai -leikkauksilla ollut havaittavissa minkäänlaista vaikutusta. Yli kaksi miljoona dollaria vuodessa tienaavien kohdalla muuttoaste itse asiassa väheni hieman vuoden 2005 veronkorotusten jälkeen.

Youngin selitys ilmiölle on yksinkertainen. Muuttaminen paikasta toiseen on hankalaa - jopa superrikkaille. Menestyvät yritykset ja kovapalkkaiset työpaikat ovat usein sidottuja tietylle alueelle, ja niillä on tapana keskittyä. Youngin mukaan korkeapalkkaiset työntekijät ovat tehneet pitkään töitä asemiensa eteen ja ovat nyt uransa huipulla, eikä tästä asemasta niin vaan luovuta ja muuteta pois.

Tutkimuksessaan Young havaitsi New Jerseyn osavaltion kohdalla, että vaikka osa ihmisistä muutti pois, verotuotot korkeammasta verotuksista enemmän kuin korvasivat pois muuttaneiden aiheuttamat menetykset.

Myös Jon Shure vakuuttaa, että verojen korottaminen ei varmasti johda verotuottojen laskuun. Silti mediassa huomiota saavat julkisuuden henkilöt, jotka muuttavat maasta toiseen matalamman verotuksen perässä. He edustavat kuitenkin New York Timesin mukaan pientä vähemmistöä, joilla on mahdollisuus ja syy vaihtaa asuinpaikkaa verotuksen takia. Shuren mukaan tämä ei päde suurimpaan osaan ihmisistä, ja keskittyminen pieneen poikkeusryhmään ei anna totuudenmukaista kuvaa ilmiöstä.

Lue myös:

The Real News: Korkeammat verot eivät saa rikkaita muuttamaan
Talouselämä: Rikkaat eivät vähennä työntekoa verotuksen kiristyessä
The Real News: Rikkaiden korkeampi verottaminen ei hidasta talouskasvua
Tutkimus: Rikkaiden veroaste ei yhteydessä kasvuun

2/08/2013

Tutkimus: Keskimääräinen tulotaso laskee ammattiliittoihin kuulumisen vähentyessä

Center for American Progress Action Fund:
The middle 60 percent of households received only 45.7 percent of the nation’s income in 2011, down from the historical peak of 53.2 percent in 1968. The declining share of income received by the nation’s middle class has been driven by stagnant incomes for middle-class earners coupled with rapidly rising incomes for the highest earners.
It’s a major shift brought about by many factors—factors that have either led to slower growing middle-class incomes, such as increased globalization, and factors that increase the pay of those at the top, such as the increasing financial benefit of a college education.

And then there is another often overlooked dynamic: the decline of labor unions. [O]ver the past several decades, the decline in the unionization rate tracks almost perfectly with the decline in the share of income going to the middle class.
David Madland American Worker Project:sta ja Nick Bunker Center for American Progress Action Fund:sta kirjoittavat tutkimuksista, joissa on havaittu selkeä yhteys ammattiliittoihin kuulumisen ja keskiluokan tulotason välillä. Samalla kun ammattiliittoihin kuuluvien prosentuaalinen osuus koko väestöstä on laskenut Yhdysvalloissa, on myös keskiluokan saama osuus kansantulosta laskenut suurinpiirtein samaa tahtia.

























Kuten yllä olevasta kuvaajasta voidaan havaita, sinisen käyrän kuvaama tulojakauman keskimmäisen 60 prosentin osuus kansantulosta oli vuoteen 2011 mennessä laskenut 45,7 prosenttiin vuoden 1968 huippulukemista, jolloin keskiluokan osuus kansantulosta oli 53,2 prosenttia. Samalla punaisen käyrän kuvaama ammattiliittoihin kuuluvien työntekijöiden prosentuaalinen osuus on laskenut vajaasta kolmestakymmenestä reiluun kymmeneen prosenttiin.

Madland ja Bunker havaitsivat aiemmassa tutkimuksessaan, että kymmenen prosentin lisäys ammattiliitoihin kuuluvien osuudessa tarkoittaisi 1,479 dollarin lisäystä keskimääräisen kotitalouden tuloihin, riippumatta siitä, kuuluko tästä kotitaloudesta kukaan ammattiliittoihin. Saman tutkimuksen mukaan kymmenen prosentin lisäys yliopistosta valmistuneiden määrässä tarkoittaisi 1,638 dollarin lisäystä ja työttömyysasteen 4 prosentin lasku taas 772 dollarin lisäystä kotitalouksien tuloihin. Ammattiliittoihin kuulumisen merkitys olisi siis lähes yhtä suuri kuin korkeamman koulutuksen.

Myös sosiologian professorit Bruce Western Harvardin yliopistosta ja Jake Rosenfeld Washingtonin yliopistosta ovat selvittäneet tekijöitä tuloerojen taustalla. He tutkivat tuloeroja kahden eri ryhmän sisällä: samankaltaisilla teollisuudenaloilla ja samanlaisista taustoista tulevien välillä sekä eri aloilla ja eri taustoista tulevien työntekijöiden välillä. He arvioivat tutkimuksensa perusteella, että ensimmäisen ryhmän kohdalla vuosien 1973 ja 2007 välisestä tulojen eriarvoistumisesta kolmasosa johtuu ammattiliittoihin kuuluvien työntekijöiden osuuden laskusta. Heidänkin tutkimustensa mukaan ammattiliittoihin kuulumisen vaikutus on yhtä suuri kuin korkeamman koulutuksen osuus palkkaerojen taustalla.

Ammattiliitojen vaikutuksesta palkkataso eri teollisuudenalojen sisällä säilyy tasaisena, eikä heijasta niin voimakkaasti eroja yksittäisten työntekijöiden neuvotteluasemissa. Westernin ja Rosenfeldin havaintojen mukaan liittojen vaikutus heijastuu myös ammattiliittoihin kuulumattomiin työntekijöihin, koska aloilla, joilla liittojen vaikutus on voimakas, työnantajat maksavat myös liittoihin kuulumattomille ammattiliittojen sopimusten tasoista palkkaa, jotta useammat työntekijät eivät liittyisi ammattiliittoihin.

Myös Madlandin ja Bunkerin mukaan ammattiliittoihin järjestäytyneiden työntekijöiden asema on vahvempi palkkaneuvotteluissa työnantajien kanssa ja tämä vaikuttaa postiivisesti kaikkien palkansaajien tilanteeseen. Ammattiliitojen myötä työntekijät voivat saavuttaa korkeammat palkat ja paremmat etuudet, ei ainoastaan ammattiliittoon kuuluville vaan myös liittoihin kuulumattomille työntekijöille.

Lue myös:

Vuosien 1978 ja 2011 välillä toimitusjohtajien palkat ovat nousseet Yhdysvalloissa 127 kertaa nopeammin kuin työntekijöiden palkat
New York Timesin kolumni: Kasautuva varallisuus ja politiikka
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika
Krugman: Ammattiliitot tärkeä vastapaino keskittyvää varallisuutta ja poliittista vaikutusvaltaa vastaan

2/05/2013

YLE: Suomessa noin 700 000 pienituloista

YLE:
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 pienituloisuusaste oli 12,9 prosenttia. Pienituloisia henkilöitä oli 688 000.

Tilastokeskus määrittelee pienituloisuuden suhteessa väestön mediaanituloihin. Mediaanilla tarkoitetaan jakauman lukuarvoista suuruusjärjestyksessä keskimmäistä.

Pienituloiseksi katsotaan henkilö, jonka kotitalouden tulot kulutusyksikköä kohden ovat vähemmän kuin 60 prosenttia keskituloista.

Kyseinen tuloraja vuonna 2011 oli yhden hengen taloudessa noin 13 700 euroa vuodessa ja noin 1 140 euroa kuukaudessa.
Lue myös:

YLE: Kolmannes leipäjonon asiakkaista lapsiperheitä
TS: Työssäkäyvät köyhät juurtuivat Suomeen
YLE: Joka neljäs yksinhuoltajaperhe tarvitsee toimeentulotukea
YLE: Köyhien määrä kaksinkertaistunut vuodesta 1995
Talouselämä: Neljäsosalla toimeentulovaikeuksia

2/01/2013

Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys

Blogissammekin kommentoitu kansalaisjärjestö Oxfamin viime viikolla julkaisema raportti herätti myös Suomessa jonkin verran keskustelua tuloeroista ja globaalista köyhyydestä. Raportin mukaan maailman sadan rikkaimman henkilön vuositulot riittäisivät poistamaan äärimmäisen köyhyyden maailmasta. Raporttia ja sen esittämää väitettä on kritisoitu muun muassa virheellisistä lähdemerkinnöistä, vaillinaisesta kuvasta köyhyyden syistä, realististen ratkaisumahdollisuuksien puutteesta ja jopa suoranaisesta vääristelystä.

On totta, että raportin esittämä väite on äärimmäisen yksinkertaistettu. Raporttia kohtaan esitetty kritiikki ampuu kuitenkin hieman ohi maalin, sillä raportin julkaisemisen yhteydessä Oxfamin johtaja Barbara Stocking korosti epätasa-arvoisen tulonjaon tapahtuvan köyhimpien ihmisten palkkojen ja työpaikkojen kustannuksella, jolloin äärimmäisessä köyhyydessä elävien on vaikeampaa nostaa itsensä köyhyydestä. Hän kiinnitti huomiota myös viimeaikaiseen tutkimustietoon, jossa on havaittu epätasaisen tulonjaon ja heikomman talouskasvun yhteys. Tämän pohjalta on perusteltua olettaa, että Oxfamin raportin taustalla ei ollut ajatus yksisilmäisestä vastikkeettoman rahan syytämisestä köyhyyden poistamiseksi.

Keskittyminen kriitikoiden osoittamiin puutteisiin jättää kuitenkin Stockingin esiinnostamat erittäin tärkeät ongelmat liian vähälle huomiolle. Markkinatalouksien rakenteellisten ongelmien ja yhä lisääntyvän epätasa-arvon vaikutusten tarkastelu voikin metodologisen keskustelun ohella auttaa paremman kokonaiskuvan hahmottamisessa.

Tunnetun sosiologin, emeritusprofessori Zygmunt Baumanin Social Europe Journal -lehdessä julkaistu artikkeli “Does the Richness of the Few Benefit Us All?” tarjoaa hyödyllisiä näkökulmia taloudellisen eriarvoisuuden laajempaan tarkasteluun. Artikkelissa Bauman käy läpi tulonjaossa tapahtuneita muutoksia ja yhdistää niitä laajemmin yhteiskunnan kehitykseen.

Onko epätasa-arvo lisääntynyt?

Viimeisimmän World Institute for Development Economics Researchin julkaiseman tutkimuksen mukaan rikkain prosentti maailman aikuisista omisti vuonna 2000 noin 40 prosenttia maailman varallisuudesta. Rikkain kymmenys aikuisista omisti puolestaan 85 prosenttia maailman varallisuudesta. Köyhempi puolikas maailman aikuisista omisti noin prosentin maailman varallisuudesta.

Professori Baumanin mukaan kahden vuosikymmenen aikana ennen viimeisintä finanssikriisiä suuressa osassa OECD-maita kotitalouksien reaalitulot nousivat rikkaimmalla kymmenellä prosentilla merkittävästi enemmän kuin köyhimmällä kymmenellä prosentilla. Joissain maissa köyhimmän kymmenen prosentin reaalitulot jopa laskivat. Desiilejä tulkittaessa on lisäksi aina tärkeää muistaa, että mittari ei kerro eroista desiilien sisällä. Esimerkiksi rikkaimman ja köyhimmän kymmenyksen sijasta tulisi tarkastella rikkainta tai köyhintä prosenttia tai prosentin kymmenystä tarkemman kuvan saamiseksi, sillä erot kymmenysten sisällä voivat olla hyvinkin merkittäviä.

Bauman kuvaileekin merkittävimmän tuloeron syntyneen monessa maassa pienen superrikkaiden muodostaman ryhmän ja muiden tuloluokkien välille. Esimerkkinä Bauman mainitsee miljardöörien määrän kasvamisen Yhdysvalloissa vuosien 1982 ja 2007 välisenä aikana. Miljardöörien määrä lisääntyi tuona aikana nelikymmenkertaiseksi ja samalla neljänsadan rikkaimman amerikkalaisen keskivarallisuus nousi 169 miljardista 1500 miljardiin dollariin.

Edes työttömyyttä ja taloudellista turvattomuutta lisännyt finanssikriisi ei vaikuttanut ylimmän tuloluokan tuloihin kovinkaan raskaasti, päinvastoin. Yhdysvaltalaisten miljardöörien varallisuus kasvoi merkittävästi vuodesta 2007 vuoteen 2010 ja vuonna 2011 heitä oli enemmän kuin koskaan. Tuloerot eivät ole kasvaneet merkittävästi ainoastaan omistajien ja ei-omistajien välillä, vaan myös työntekijöiden palkkauksessa on nähtävissä voimakasta eriytymistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuosien 1978 ja 2011 välillä toimitusjohtajien palkat ovat nousseet keskimäärin 127 kertaa nopeammin kuin työntekijöiden palkat. Myös Suomessa huipputulot ovat nousseet samanaikaisesti, kun tuloerot ja köyhyys ovat kasvaneet.

Bauman kyseenalaistaa myös usein toistetun väitteen taloudellisten erojen kutistumisesta maiden välillä. Väite saa tukea, kun tilastoja tarkastellaan keskiarvojen avulla. Mikäli tarkastelu siirretään kaikista rikkaimpien ja köyhimpien maiden välille, nähdään, että rikkaimman ja köyhimmän maan ero onkin kasvanut yhä suuremmaksi. Samaan aikaan on tärkeää huomioida, että taloudellinen epätasa-arvo on kasvanut merkittävästi myös maiden sisällä. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät niin maiden sisällä kuin maiden välilläkin.

Baumanin esittämä johtopäätös eri tutkimuksista onkin selkeä: lähes kaikkialla maailmassa tulojen epätasa-arvo lisääntyy nopeasti, mikä tarkoittaa, että rikkaat – ja nimenomaan todella rikkaat – tulevat rikkaammiksi samanaikaisesti kuin köyhät – ja etenkin todella köyhät – tulevat köyhemmiksi. Erot eivät ole ainoastaan suhteellisia, vaan erot lisääntyvät myös absoluuttisin mittarein.

Mitä kasvanut tulojen epätasa-arvo tarkoittaa?

Professori Bauman nostaa esille myös tärkeän huomion talouden epätasa-arvon vaikutuksista demokratiaan ja kansalaisten tasa-arvoon. Vaikka Bauman ei artikkelissaan syvenny tarkemmin poliittisen järjestelmän rakenteisiin, on aiheellista korostaa, kuinka yhä epätasaisempi varallisuus aiheuttaa yhä epätasaisempia mahdollisuuksia tulla kuulluksi yhteiskunnassa. Selkein esimerkki varallisuuden merkityksestä on parempituloisten parempi kyky tukea rahallisesti niitä poliitikkoja, näkökulmia, ajatuksia tai ideologioita, joita he itse pitävät tärkeimpinä. Näin yhteiskunnan hyvätuloiset saavat yhteiskunnassa äänensä paremmin kuuluviin, vaikka heidän suhteellinen osuutensa olisikin verrattain pieni. Yhä kasvava eriarvoisuus liitetään usein myös äänestysaktiivisuuden laskuun. Suomessakin on nähtävissä äänestysaktiivisuuden laskua tulojen epätasa-arvon kasvaessa. Mikäli parempituloiset käyttävät äänestysoikeuttaan aktiivisemmin, tulee heidän äänensä ja mielipiteensä paremmin kuulluksi myös edustuksellisissa elimissä.

Tulojen epätasa-arvo näkyy myös mahdollisuuksien epätasa-arvona. Mahdollisuuksien epätasa-arvo konkretisoituu siinä, kuinka lapsen tulevaisuus määräytyy sosiaalisten olojen perusteella, tarkemmin sanottuna syntymäpaikan ja vanhempien sosio-ekonomisen aseman pohjalta, eikä niinkään oman osaamisen, kyvykkyyden, lahjakkuuden tai ahkeruuden perusteella. Baumanin mukaan sosiaalisilla oloilla on yhä suurempi rooli lapsen tulevaisuuden määrittelijänä. Myös Suomessa voidaan nähdä merkkejä samankaltaisista ilmiöistä. Kyse ei ole ainoastaan oikeudenmukaisuudesta, vaan myös yhteiskunnallisesta tehokkuudesta. Yhteiskunnallisesti on tehokasta ottaa käyttöön mahdollisimman suuri osa ihmisten potentiaalista ja lahjakkuuksista.

Useat tutkimukset ovat lisäksi todenneet, että rikkaiden rikastuminen ei lisää talouskasvua. Päinvastoin, tulojen epätasa-arvolla ja hitaalla kasvulla on nähty olevan voimakas yhteys. Bauman tuo artikkelissaan esille, miksi tulonjaolla on yhteys talouskasvuun. Talouskasvu perustuu suuressa osassa kansantalouksia pitkälti kysyntään. Kysyntään vaikuttaa merkittävästi tulonjako, koska pienituloiset kuluttavat keskimääräisesti suuremman osan tuloistaan kuin suurituloiset. Voidaan siis olettaa, että rikkaiden rikastuminen ei lisää kysyntää yhtä voimakkaasti kuin köyhempien väestönosien tulojen kasvaminen. Näin varallisuuden kasautuminen rikkaille vaikuttaa negatiivisesti kysyntään ja sitä kautta talouskasvuun.

Hyödyttääkö rikkaiden rikastuminen kaikkia?

Artikkelinsa lopussa Bauman vastaa alussa esittämäänsä kysymykseen. Harvojen rikastuminen ei hyödytä meitä kaikkia. Tuloerojen kasvaminen ei ole hyväksi meille kaikille eikä yhteiskunnalle. Harjoitettu talouspolitiikka ei ole vähentänyt globaalia eriarvoisuutta, vaan pikemminkin lisännyt sitä. Eriarvoisuus on lisääntynyt niin maiden sisällä kuin myös rikkaimman ja köyhimmän maan välillä. Voimakkaat eriarvoisuudet ovat ongelmallisia muutenkin kuin taloudellisen suorituskyvyn näkökulmasta: tulojen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon ja muihin yhteiskuntaa rapauttaviin ongelmiin.

Globaalista tasa-arvosta puhuttaessa olisikin ensisijaisen tärkeää kiinnittää huomiota harjoitettuun talouspolitiikkaan, talouspolitiikan seurauksiin ja köyhyyden moninaisiin syihin sekä kasvavan eriarvoisuuden tuomiin laajoihin yhteiskunnallisiin seurauksiin. Viime vuosikymmenten kehitys myös osoittaa, että sekamarkkinataloudet voidaan järjestää lukuisin eri tavoin, ja näillä eri sekatalouksien variaatioilla on toisistaan poikkeavia vaikutuksia tulonjakoon ja yleisemmin hyvinvointiin.

Näiden erilaisten vaihtoehtojen lisäksi on tarkasteltava yksityiskohtaisesti ja kriittisesti markkinaratkaisujen keskeisiä ominaisuuksia ja merkittäviä ongelmia, jotta vakaviin ajankohtaisiin talousongelmiin voidaan etsiä toimivia ratkaisuja. Esimerkiksi viime vuosikymmenten kokemukset omalta osaltaan vahvistavat teoreettista tietämystä siitä, että sääntelemättömät työ- ja luottomarkkinat johtavat kasvaviin tulo- ja varallisuuseroihin. Vaikka kansalaisjärjestö Oxfamin esittämä väite absoluuttisen köyhyyden torjumisesta olisikin yksinkertaistettu ja naiivi, ongelmien ratkaisemiseksi olisi yhteiskunnallisessa keskustelussa hedelmällisempää keskittyä raportin viitoittamaan suuntaan, eli harjoitetun talouspolitiikan syihin ja laajemmin talouspolitiikan yhteiskunnallisiin seurauksiin.

Lue myös:

Talouselämä: Rikkain prosentti omistaa 40 prosenttia maailman varallisuudesta
YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia

1/31/2013

Vuosien 1978 ja 2011 välillä toimitusjohtajien palkat ovat nousseet Yhdysvalloissa 127 kertaa nopeammin kuin työntekijöiden palkat

The Huffington Post:
CEO pay spiked 725 percent between 1978 and 2011, while worker pay rose just 5.7 percent, according to a study by the Economic Policy Institute. That means CEO pay grew 127 times faster than worker pay.
Yhdysvaltalaisen Economic Policy Insituten tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaisten yritysjohtajien palkat suhteessa tavallisten työntekijöiden palkkoihin ovat nousseet huimasti viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Tänä aikana yritysjohtajien palkat ovat nousseet 725 prosenttia, kun työntekijöiden palkat ovat nousseet samalla ajanjaksolla ainoastaan 5,7 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että yritysjohtajien palkat ovat kasvaneet 127 kertaa työntekijöiden palkkoja nopeammin.

Myös yritysjohtajien ja tavallisten työntekijöiden väliset tuloerot ovat kasvaneet huimasti samalla ajanjaksolla. Vuonna 1978 keskiverto yritysjohtaja tienasi Yhdysvalloissa 26,5 kertaa työntekijää enemmän. Vuonna 2011 heidän palkkansa oli jo 209,4-kertainen verrattuna keskivertotyöntekijän palkkaan. Seuratulla ajanjaksolla tämä lukema oli korkeimmillaan vuosituhannen vaihteessa, jolloin yritysjohtajien palkka oli 411,3-kertainen työntekijään verrattuna.

Palkkakehitys on ollut edellä kuvatun mukainen siitä huolimatta, että samalla ajanjaksolla työntekijöiden tuottavuus on lähes tuplaantunut. Vuosien 1978 ja 2011 välillä työntekijöiden tuottavuus suhteessa tehtyihin tunteihin parani 93 prosenttia ja työntekijäkohtainen tuottavuus kasvoi 83 prosenttia.

Tuottavuuden kasvun hyödyt ovatkin valuneet yritysten omistajille sekä johtoportaalle. Vuonna 2011 yhdysvaltalaisten reaalipalkat laskivat kahdella prosentilla, kun samaan aikaan yritysjohtajien palkat nousivat 15 prosentilla ja yritykset tekivät suurimmat voitot sitten Toisen maailmansodan.

Lue myös:

Yhdysvalloissa suurempi eriarvoisuus kuin Egyptissä, Jemenissä ja Tunisiassa
Ketkä rikastuvat keskitulotason kasvaessa Yhdysvalloissa?
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika

1/23/2013

Oxfam: Maailman 100 rikkaimman vuositulot riittäisivät poistamaan köyhyyden maailmasta

Talouselämä:
Maailman sata rikkainta ihmistä ansaitsi viime vuonna niin paljon rahaa, että sillä voisi lopettaa maailman köyhyyden neljä kertaa.
Tällaisen laskelman on tehnyt kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam. Sen mukaan maailman 100 rikkainta ihmistä ansaitsivat viime vuonna yhteen 240 miljardia dollaria eli noin 180 miljardia euroa.
[E]konomisti Jeffrey Sachsin mukaan äärimmäisen köyhyyden voisi lopettaa maailmasta käyttämällä 175 miljardia dollaria kahden vuoden ajan.
Oxfamin raportin mukaan tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet dramaattisesti viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa rikkaimman prosentin osuus kansantulosta on tuplaantunut kymmenestä prosentista kahteenkymmeneen. Rikkaimman 0,01 prosentin osuus on nelinkertaistuttuaan nyt lukemissa, joissa se on ollut viimeksi ennen vuotta 1920.

Muualla maailmassa kehitys on ollut samansuuntaista, ja maailmanlaajuisesti rikkaimman prosentin tulot ovat kasvaneet 60 % viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Kasvu rikkaimman 0,01 prosentin kohdalla on ollut Oxfamin mukaan vielä voimakkaampaa, vaikka raportissa korostetaankin tietojen saamisen vaikeutta. Lisäksi raportissa huomautetaan, että taloudellista eriarvoisuutta tarkastellessa keskittyminen pelkästään ansioihin johtaa hieman harhaan, koska varallisuuden kasautuminen on ollut vielä tuloerojen kasvua voimakkaampaa ja havainnollistaa paremmin eriarvoisuuden mittakaavaa.

Oxfamin mukaan tulojen ja varallisuuden ennennäkemätön kasautuminen on pois etenkin maailman köyhimmiltä, koska se tapahtuu turvattujen ja pysyvien työpaikkojen sekä käypien palkkojen kustannuksella. Näin erilaisten avustusten ja matalien palkkojen varassa elävät ihmiset eivät kykene parantamaan elinolojaan ja nousemaan köyhyydestä.

Oxfamin johtajan Barbara Stockingin mukaan äärimmäinen varallisuuden kasautuminen ei ole ainoastaan sosiaalisesti eriarvoistavaa ja poliittisesti korruptoivaa, vaan myös ympäristölle haitallista ja taloudellisesti tehotonta. Hänen mukaansa useat tutkimukset osoittavat suurten tuloerojen maiden kärsivän heikommasta talouskasvusta. Samaa ovat viime aikoina korostaneet myös Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

Stockingin mukaan enää ei voida uskoa siihen, että rikkaimpien vaurastuminen hyödyttää lopulta kaikkia muitakin. Hänen mukaansa on selvää, että tilanne on usein nimenomaan päinvastoin.

Päivitys. Oxfamin raportissa on virheellinen lähdemerkintä. Lainaamassamme Talouselämän uutisessakin mainittu lähde Oxfamin laskelmille on ekonomisti Jeffrey Sachsin sijaan Brookings Instituten julkaisu. Brookings Instituten laskelmien mukaan 66 miljardilla dollarilla vuodessa voitaisiin taata maailman koko väestölle 1,25 dollarin tulot päivässä, mikä on maailmanpankin raja äärimmäiselle köyhyydelle. Näin ollen jos maailman sadan rikkaimman yhteensä ansaitsemat 240 miljardia dollaria kohdentuisivat heidän sijastaan maailman köyhimmille joko korkeampien palkkojen tai  suorien tulonsiirtojen muodossa, riittäisivät ne suoraviivaisesti laskettuna tavoitteen saavuttamisen nelisen kertaa.

Lue myös:

Talouselämä: Rikkain prosentti omistaa 40 prosenttia maailman varallisuudesta
YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä
Talouselämä: Tuloerot nakertavat talouskasvua
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia