Kaupankäynti terveydellä ei ole ongelmatonta

Matti Apunen kaipasi Helsingin Sanomissa 11.2. julkaistussa sote-uudistusta kritisoivassa kolumnissaan suomalaiseen terveydenhuoltoon lisää kilpailua ja markkinatalouden lainalaisuuksia. Sote-uudistuksen kokonaisuuden epäselvyys ja tiedotuksen sekavuus ovat perusteltuja kritiikin kohteita. On kuitenkin tärkeää tunnistaa, että markkinarakenteet sopivat huonosti terveydenhoitoon.

Terveydenhoitomarkkinat ovat poikkeukselliset. Torilla hedelmiä on helppo vertailla ja poimia parhaat kauppakassiin, mutta terveyspalveluissa vertailu on vaikeampaa. Alalla tarjontapuoli, kuten lääkäri ja sairaala, on tavallista aktiivisemmassa roolissa kuluttajien tehdessä valintojaan. Sairas ihminen ei yleensä ole taloustieteen oppikirjojen kuvailema rationaalinen toimija, jolla on runsaasti energiaa vertailla eri toimenpiteiden kustannuksia ja hyötyjä.

Yrityksillä on merkittävä vaikutusvalta myymiensä palvelujen kysyntään, sillä potilailla ei ole käytännössä mahdollisuuksia kyseenalaistaa hoidossa saamiaan suosituksia. Kaupankäynti perustuu pitkälti luottamukseen lääkäriä ja yritystä kohtaan, mikä poikkeaa selvästi perinteisestä markkina-asetelmasta. Terveyspalveluissa ei myöskään ole muun kaupankäynnin tapaan takuuta tai palautusoikeutta.

Lisäksi terveydenhoitomarkkinat kärsivät kilpailun puutteesta, mikä heikentää niiden toimivuutta. Toimiva kilpailuasetelma on tunnetusti vaikeaa saavuttaa Suomen kaltaisilla pienillä markkina-alueilla, ja vaikka tässä onnistuttaisiinkin, usean toimijan pirstaleinen pelikenttä päällekkäisine palveluineen on vaikeasti hahmotettava.

Yritysten kannustimetkin ovat ristiriitaiset. Ennaltaehkäisevä terveydenhoito on huonoa liiketoimintaa, sillä katteet ovat alhaiset ja hoidon tepsiessä asiakas ei enää palaa. Yrityksen kannattaakin kaupata monimutkaisempia operaatioita ja tutkimuksia, joissa on paremmat katteet. Esimerkiksi Yhdysvalloissa niitä teetetään potilaille enemmän kuin Euroopassa. Hoidon määrä ei kuitenkaan ole kulkenut käsi kädessä hoidon laadun kanssa. Yhdysvaltalainen yksityiseen sektoriin nojaava terveydenhuolto on kansainvälisissä vertailuissa korostetun kallista ja heikkotasoista, kun taas eurooppalaiset julkiset järjestelmät ovat säännöllisesti kärkisijoilla.

Yksityiset sairausvakuutukset lisäävät päällekkäisyyksiä ja byrokratiaa, sekä välillisesti hoidon kustannuksia. Työterveydenhuolto on puolestaan erittäin kannattavaa liiketoimintaa, koska työssäkäyvät asiakkaat ovat valtaosin terveitä. Tämä yksityinen järjestelmä ymmärrettävästi kukoistaa markkinamittarein, koska sen ulkopuolelle jäävät keskimäärin kalleimmat asiakkaat – kroonisesti sairaat, työttömät ja vanhukset.

Eri maiden ratkaisuja vertailtaessa on tullut selväksi, että kilpailuun perustuva terveydenhuolto ei tuota toivottuja lopputuloksia. Pohjoismaissa kaukonäköisesti toteutettu julkinen terveydenhuolto on osoittautunut tehokkaaksi järjestelmäksi. Suomalaista terveydenhuoltoa tuleekin kehittää huolellisesti ja muiden maiden virheistä oppien.

Lue myös:

"Yksityistäminen lisää läpinäkyvyyttä" - Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkisen vastaus kirjoitukseen

Reuters: Leikkauspolitiikka vaarantaa kansanterveyden

Miksi taloudellinen epätasa-arvo on ongelma?

Guardian: Euroopan tyhjiin asuntoihin majoittaisi mantereen kodittomat kahteen kertaan

The Guardian:

More than 11m homes lie empty across Europe – enough to house all of the continent's homeless twice over – according to figures collated by the Guardian from across the EU.

Euroopassa on tyhjillään valtavasti asuntoja. Asuntoja on noin kaksi kertaa yhtä paljon kun Euroopassa on asunnottomia. 

Merkittävä osa asunnoista on rakennettu 2000-luvun alun taloudellisen nousukauden aikana, mutta talouden romahduksen takia asuntoja ei ole välttämättä edes koskaan käytetty.

Guardianin uutinen on käytännön esimerkki siitä, kuinka käytännön kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen on markkinatalouksissa usein ongelmallista, ja yhteiskunnan resursseja käytetään monesti tuhlailevalla ja lyhytnäköisellä tavalla. 

Lue myös:

Markkinoilla myytävä ruoka mitä sattuu

Bill Gates: Kapitalismissa tuotetaan rikkaille, yleinen hyöty jää jalkoihin

Apple vastaan Samsung ja markkinoiden tehottomuus

HS: Joka viides tinkii ruoka- ja lääkemenoista rahapulan vuoksi

HS:

Joka viides suomalainen eli noin miljoona ihmistä on tinkinyt ruuasta, lääkkeistä tai lääkärissä käynnistä rahapulansa vuoksi, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuore tutkimus. 

Joka kymmenes on pelännyt, että ruoka loppuu ennen kuin he saavat lisää rahaa. 

"Absoluuttinen köyhyys Suomessa yllättää karuudellaan", sanoo THL:n kehittämispäällikkö Risto Kaikkonen.

Lue myös:

Onko köyhyys itseaiheutettua?
YLE: Joulu on vaikeaa aikaa köyhissä lapsiperheissä

The Atlantic: Lapsiköyhyys vahingoittaa aivoja

HS: Koottua tutkimustietoa köyhyyden vaikutuksista henkisiin kykyihin

Miksi taloudellinen epätasa-arvo on ongelma?

Varallisuus keskittyy globaalisti yhä harvempiin käsiin. Näin kertoo kansalaisjärjestö Oxfam raportissaan, jonka mukaan maailman 85 rikkainta omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia köyhintä.

Varallisuuden ja tulojen epätasa-arvo on vakava globaali ja yhteiskunnallinen ongelma. Taloudellinen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon, heikentää talouden tehokkuutta ja vähentää ahkeruudesta palkitsemista. Epätasa-arvo rapauttaa myös demokratiaa. 

Poliittiset päätökset ovat olleet edesauttamassa taloudellisen epätasa-arvon kasvua viime vuosikymmeninä. Taloudellisen epätasa-arvon perustana ovat kuitenkin markkinatalouden rakenteet.

Taloudellisen epätasa-arvon vähentäminen tärkeää kehitykselle ja hyvinvoinnille

Taloudellinen tasa-arvon edistäminen on tärkeää yhteiskunnan kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta. Tulojen eriarvoisuutta tutkineen Kate Pickettin mukaan taloudellinen epätasa-arvo heijastuu laajasti ympäri yhteiskuntaa. Taloudellinen epätasa-arvo on yhteydessä esimerkiksi väestön heikkoon terveyteen, lyhyeen elinajanodotteeseen ja korkeampaan kuolleisuuteen.

Lisäksi tasa-arvoisemmissa maissa luottamus yhteiskuntaan ja niin kutsuttu sosiaalinen pääoma ovat korkeampia kuin epätasa-arvoisissa maissa. Unicefin ylläpitämän lasten hyvinvointia tarkastelevan indeksin mukaan myös lasten hyvinvointi on merkittävästi parempi taloudelliseti tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa.

Taloudellisella epätasa-arvolla on myös ekologisesti vahingollinen ulottuvuutensa. Epätasa-arvoinen tulonjako rohkaisee kulutuspohjaiseen statuskamppailuun, joka rasittaa sekä elinympäristöä että oravanpyörässä ahkeroivia ihmisiä. Rikkaiden rikastuminen käy siis muille kalliiksi.

Tulojen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon

Toisin kuin usein väitetään, mahdollisuuksien tasa-arvo edellyttää tulojen suhteellisen tasaista jakautumista yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien epätasa-arvo konkretisoituu esimerkiksi siinä, kuinka lapsen tulevaisuus määräytyy sosiaalisten olojen perusteella, tarkemmin sanottuna syntymäpaikan ja vanhempien sosio-ekonomisen aseman pohjalta, eikä niinkään oman osaamisen, kyvykkyyden, lahjakkuuden tai ahkeruuden perusteella. Tutkimusten perusteella onkin yhä selvempää, että sosioekonominen asema vaikuttaa merkittävästi ihmisen toimintakykyyn (1,2).

Jopa Suomessa, joka on kansainvälisesti verraten tasa-arvoinen maa, sosiaaliset tekijät määrittävät merkittävästi yksilön tulevaisuutta. Uuden tutkimuksen mukaan esimerkiksi vanhempien tulotaso periytyy voimakkaasti, etenkin suurituloisten ja pienituloisten keskuudessa. Tulotasossa ei ole kyse ainoastaan kulutusmahdollisuuksista, vaan laajasti elämän edellytyksistä, kuten koulutuksesta tai terveydenhuollosta. Tuloerojen kasvu näkyy Suomessa esimerkiksi terveyserojen kasvuna tai äänestysaktiivisuuden laskuna.

Epätasa-arvo rapauttaa demokratian

Ennen kaikkea on tärkeää muistaa, että tulojen epätasa-arvoinen jakautuminen tarkoittaa myös epätasa-arvoa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Markkinataloudessa päätöksiä tehdään ääni per euro -periaatteella. Toisin sanoen niiden ihmisten toiveita ja haluja kuunnellaan tarkemmin, joilla on enemmän maksuvalmiutta. Kapitalismissa tuotetaan rikkaille yleisen hyödyn jäädessä jalkoihin. Tämä selittää myös sen, miksi markkinataloudessa resurssit kohdentuvat usein järjettömällä tavalla: samaan aikaan kun Guggenheimille suunnitellaan tonttia Helsingin parhaille paikoille, ovat tontit kaupungin edullisille vuokra-asunnoille tiukassa.

Epätasa-arvoinen toiveiden kuuleminen markkinataloudessa tulee esille kahta kautta. Ensinnäkin epätasa-arvo vahvistuu suoran kulutuksen kautta. Koska kulutus ohjaa tuotantoa, vaikuttaa tulonjako merkittävästi siihen, mitä tuotetaan. Kun tulonjako on suhteellisen tasainen, on kulutuskin tasaisempaa ja kohdistuu perushyödykkeisiin. Voimakkaan epätasaisen tulonjaon vallitessa löytyy kysyntää ökytuotteille ja mahdollisimman halvalla tehdyille tuotteille, vaikka ympäristön ja hyvinvoinnin kannalta viisas tuotanto rakentuisi eri tavalla.

Hyvätuloisilla on lisäksi muita parempi mahdollisuus tukea sellaisia poliitikkoja, ajatuspajoja ja ideologioita, jotka he kokevat tärkeiksi. Näin tulojen epätasa-arvo johtaa rikkaiden äänen voimakkaampaan kuulemiseen yhteiskunnassa. Kun taloudellinen ja poliittinen valta yhdistyvät, alkaa päätöksentekoa hallita hyvätuloisten intressit – demokratian kustannuksella.

Epätasa-arvo syvällä markkinatalouden rakenteissa

Talouden epätasa-arvon taustalla vaikuttavat markkinatalouden rakenteet. Markkinatalouden oppikirjaversiossa ihmisiä palkitaan heidän omaisuutensa ja tuottavuutensa mukaan. Tämä markkinoiden palkitsemisperuste on epäoikeudenmukainen yksinkertaisesti siitä syystä, etteivät ihmiset voi vaikuttaa, mihin perheeseen he syntyvät, tai siihen, minkälaisia geneettisiä tai synnynnäisiä ominaisuuksia heissä on. Usein tuottavuudenkin lisääntyminen on tuurista ja mahdollisuuksista kiinni. Esimerkiksi Rovion Angry Birds -pelisarjan huippumenestystä edelsi vuosien tappiollinen toiminta. Menestystä avittivat vauraan suvun kärsivälliset investoinnit ja onnekas ajoitus mobiilipelien läpimurron kynnyksellä.

Merkittävä tekijä varallisuuden epätasaisessa jakautumisessa ovat perinnöt. Olemme kuvailleet perintöoikeuden ongelmaa tarkemmin Jorma Ollilan pojanpojan tapauksen yhteydessä. On totta, että kun perinnön saanut ihminen tuo perintönsä kansantalouden käyttöön, hän kasvattaa sillä kansantaloutta. Voi myös olla, että perinnön antaja on tehnyt paljon työtä perinnön kasaamiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että oikeus antaa perintöä olisi muiden oikeuksien yläpuolella, tai että perintö-oikeus olisi yhteiskunnallisesti tehokasta.

Tulojen epätasa-arvon myötä perintöjen määrät eriytyvät, jolloin myös seuraavien sukupolvien mahdollisuuksien tasa-arvo heikentyy. Perintöjen avulla toiset lähtevät talouden sadan metrin kilpajuoksuun 90 metriä muita edellä. Perintöjen rooli varallisuuden määrittäjänä on todella merkittävä: esimerkiksi Huffington Postin mukaan puolet maailman rikkaimpien ihmisten terävimmästä kärjestä tulee vain kahdesta perheestä.

On selvää, että perintöjen kasvava merkitys taloudessa tarkoittaa, että työnteolla ja ahkeruudella on yhä pienempi merkitys.

Lisäksi perinnöt heikentävät talouden tehokkuutta. Esimerkiksi taloustieteilijät Thomas Piketty ja Emmanuel Saez ovat tulleet tutkimuksessaan lopputulokseen, jonka mukaan optimaalinen perintövero olisi jopa 50 prosenttia tai yli. 

Myös työmarkkinat palkitsevat ihmisiä epäoikeudenmukaisesti. Kun työmarkkinat palkitsevat ihmisten tuottavuuden mukaan, saattaa toimitusjohtaja tienata vuodessa saman verran kuin ahkera ja pitkää päivää tekevä siivooja viidessäkymmenessä vuodessa. Palkitsemisen epätasa-arvo ei tietenkään johdu siitä, että toimitusjohtaja olisi tehnyt suhteessa yhtä paljon ahkerammin töitä tai ikävämpiä töitä. Hänen työsuoritustaan vain arvostetaan markkinoilla enemmän. Vaikka toimitusjohtajan suhteeton palkitseminen olisi tehokasta yrityksen kannalta, se ei tarkoita, että palkitseminen olisi yhteiskunnallisesti tehokasta, saati oikeudenmukaista.

Epätasa-arvo on aito ongelma

Tulojen ja varallisuuden epätasa-arvo on aito ongelma, joka tulisi ottaa vakavasti niin globaalisti kuin valtiollisessa mittakaavassakin. Taloudellinen epätasa-arvo vähentää hyvinvointia, rapauttaa demokratiaa, haittaa talouden tehokkuutta ja heikentää ahkeruuden merkitystä. 

Taloudellinen epätasa-arvo ja epäoikeudenmukainen palkitseminen juontuvat pohjimmiltaan suurelta osin talousjärjestelmästämme. Markkinatalouden rakenteellisiin ongelmiin on tästä syystä puututtu historiassa muun muassa erilaisin veroin, minimipalkoin ja julkisin palveluin. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovatkin olleet merkittävä esimerkki, miten markkinataloudesta voidaan tehdään oikeudenmukaisempi, ekologisempi, kestävämpi ja tehokkaampi.

Tästä syystä on tärkeää ylläpitää ja edistää hyvinvointivaltion rakenteita. Markkinataloutta korjaavien poliittisten liikkeiden rinnalla on tarkasteltava, minkälaiset talouden instituutiot olisivat lähtökohtaisesti oikeudenmukaisempia ja kestävämpiä kuin markkinatalouden puutteelliset ratkaisut.

Lue myös:

Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia
Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys
Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi

Tutkimus: Optimaalinen perintöveroprosentti paljon nykyistä korkeampi

Tutkijat Thomas Piketty ja Emmanuel Saez:

We propose a calibration using micro-data for France and the United States. We find that, for realistic parameters, the optimal inheritance tax rate might be as large as 50%–60%—or even higher for top bequests, in line with historical experience.

Toistuvasti ongelmista kärsivien valtavirran taloustieteen oletustenkin pohjalta optimaalinen perintöveroprosentti saattaa olla jopa yli 50. Tähän lopputulokseen ovat tulleet taloustieteen tutkijat Thomas Piketty ja Emmanuel Saez tieteellisessä Econometrica-journaalissa julkaistussa artikkelissaan.

Kysymys perintöjen verotuksesta ei ole tärkeä ainoastaan talouden tehokkuuden tai optimaalisen markkinavaihdannan edustamasta kapeasta näkökulmasta. On selvää, että perinnöt palkitsevat ihmisiä ansioista, joihin he eivät itse voi vaikuttaa. Ihmiset myös saavat erisuuruisia perintöjä, ja näin heillä on myös erilaiset taloudelliset lähtökohdat elämään. Olemme havainnollistaneet ongelmaa aiemmin, käyttäen kuvitteellista "Jorma Ollilan pojanpojan tapausta" esimerkkinä. Esimerkkien ja tutkimusten valossa kysymykset perinnönjaosta laajenevat niin talouden toimivuutta kuin yksilöiden perustavia vapauksia koskevaksi tärkeäksi aiheeksi.

Lue myös:

Jorma Ollilan pojanpojan tapaus

The Rules: Maailman 300 rikkainta omistaa saman verran kuin maailmankolme miljardia köyhintä yhteensä

Tosielämän markkinat

The Atlantic: Rikkaat lahjoittavat vähemmän hyväntekeväisyyteen kuin köyhät

The Atlantic:

One of the most surprising, and perhaps confounding, facts of charity in America is that the people who can least afford to give are the ones who donate the greatest percentage of their income. In 2011, the wealthiest Americans—those with earnings in the top 20 percent—contributed on average 1.3 percent of their income to charity. By comparison, Americans at the base of the income pyramid—those in the bottom 20 percent—donated 3.2 percent of their income.

(...) Wealth affects not only how much money is given but to whom it is given. The poor tend to give to religious organizations and social-service charities, while the wealthy prefer to support colleges and universities, arts organizations, and museums. (...) Not a single one of [the 50 largest individual gifts to public charities in 2012] went to a social-service organization or to a charity that principally serves the poor and the dispossessed.

The Atlanticin artikkelissa tarkastellaan köyhempien ja rikkaampien amerikkalaisten lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Julkisuudessa suurta huomiota saavat usein yliopistoille tai museoille kohdistuvat miljoonissa dollareissa mitattavat lahjoitukset. Artikkelin mukaan varakkaiden lahjoittajien mukaan nimetyt stadionit, konserttisalit ja yliopistorakennukset sekä rikkaiden sukujen historiat kertovat amerikkalaisesta hyväntekeväisyydestä tarinaa näiden lahjoittajien mittavana anteliaisuutena.

The Atlanticin mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yllättäen todellisuudessa eniten hyväntekeväisyyteen lahjoittavat ne, joilla siihen on vähiten varaa. Vuonna 2011 rikkaimpaan 20 prosenttiin kuuluvat amerikkalaiset lahjoittivat hyväntekeväisyyteen keskimäärin 1,3 prosenttia tuloistaan. Samalla köyhimpään 20 prosenttiin kuuluvat lahjoittivat huomattavasti enemmän - keskimäärin 3,2 prosenttia tuloistaan. Tämä ero korostuu huomattavasti, kun otetaan huomioon, että suurin osa köyhemmistä amerikkalaisista ei voi rikkaampien tavoin vähentää näitä lahjoituksia verotuksessa.

Artikkelin mukaan tutkijat ovat selittäneet tätä eroa sillä, että pienituloisemmat olisivat sisäsyntyisesti anteliaampia tai taipuvaisempia sosiaaliseen käyttäytymiseen. Rikkaammat taas olisivat vähemmän anteliaita, ja pyrkimys kasvattaa henkilökohtaista varallisuutta olisi ristiriidassa muiden rahallisen avustamisen kanssa. Berkeleyn yliopiston tutkija Paul Piff havaitsi tutkimuksissaan selkeän yhteyden varallisuuden ja epäeettisen käyttäytymisen välillä. Vaikkei raha itsessään saa Piff:n mukaan ihmisiä käyttäytymään tietyllä tavalla, rikkaat kuitenkin todennäköisemmin asettavat oman etunsa muiden etujen edelle. Tutkiessaan eri yhteiskuntaluokkien anteliaisuutta on Piff havainnut alempiin yhteiskuntaluokkiin itsensä samaistavien ihmisten olevan säännönmukaisesti ylempiluokkaisia anteliaampia. Kuitenkin, jos ylempien yhteiskuntaluokkien osallistujissa nostatettiin pintaan myötätunnon kokemusta, tuli heistä lähes yhtä anteliaita kuin alempien yhteiskuntaluokkien edustajistakin.

Havainto muiden tarpeille altistumisen vaikutuksista myötätuntoon ja anteliaisuuteen saa The Atlanticin mukaan tukea myös muista tutkimuksista. The Chronicle of Philantropyn hiljattain tekemässä tutkimuksessa selvitettiin eri alueilla asuvien amerikkalaisten hyväntekeväisyyteen lahjottamista. Tutkimusten tulokset tukivat aiempia havaintoja siitä, että köyhempien asuinalueiden asukkaat lahjoittivat enemmän hyväntekeväisyyteen kuin rikkaat. Tutkimuksissa selvisi kuitenkin myös, että rikkaiden kotitalouksien välillä oli eroja riippuen siitä, asuivatko ne rikkailla vai köyhemmillä alueilla. Rikkaiden asuinalueilla asuvat perheet lahjoittivat hyväntekeväisyyteen vähemmän kuin sellaisilla alueilla asuvat, joissa asuu eri sosiaaliluokkiin kuuluvia kotitalouksia. Tämän perusteella muiden tarpeille altistuminen vaikuttaisi merkittävästi ihmisten anteliaisuuteen.

Rikkaampien ja köyhempien välillä on eroja myös suhteessa lahjoitusten kohteisiin. Köyhemmät lahjoittavat yleensä uskonnollisille ja sosiaalipalveluja tarjoaville järjestöille, kun taas rikkaammat tukevat yliopistoja, taiteita ja museoita. Vuoden 2012 viidestäkymmenestä suurimmasta lahjoituksesta 34 meni lähinnä yläluokkaisille tarkoitetuille yliopistoille ja yhdeksän erilaisille museoille ja taidejärjestöille. Yksikään näistä suurista lahjoituksista ei kohdistunut hyväntekeväisyysjärjestöille, joiden tavoitteena on auttaa köyhiä ja osattomia.

The Atlanticin artikkelin mukaan Yhdysvaltojen hyväntekeväisyysjärestelmää ja siihen liittyvää verotusta pohjustaa ajatus siitä, että yksilöt ovat valtiota parempia päättämään resurssien kohdistamisesta sosiaalisiin investointeihin. Yhdysvallat eroaa tässä muista maista, joissa verotus on kovempaa, sosiaaliset turvaverkot kattavampia ja hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen on vähäisempää. Yksilöiden osallistumisen pohjalta rakentuva vapaaehtois- ja hyväntekeväisyysverkosto on ihailtava ja tavoiteltava, mutta tutkimustiedon pohjalta on selvää, että yksityisiin lahjoituksiin perustuva hyväntekeväisyysjärjestelmä markkinatalouden tunnettujen ongelmakohtien paikkaajana on pohjimmiltaan regressiivinen, eli suurin osa varoista kohdistuu rikkaampien tarpeisiin. Tästä johtuen se ei kuitenkaan loppujen lopuksi riitä vastaamaan kestävästi taloudellisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin, tai kaikkein heikoimpien tarpeisiin ja heidän asemansa parantamiseen.

Bill Gates: Kapitalismissa tuotetaan rikkaille, yleinen hyöty jää jalkoihin

Taloussanomat:

Global Grand Challenges -kokouksessa puhunut Gates valitteli kapitalismin markkinaehtoisuutta. Markkinaehtoisuus ajaa lääketeollisuuden kehittämään lääkkeitä vain ostovoimaisille kuluttajille, eikä niitä elääkseen tarvitseville köyhille. Tavaraa tehdään lähinnä ihmisille, joilla on varaa maksaa, eikä heille, jotka niitä eniten tarvitsevat.

Monimiljardööri Bill Gates on avustustyötä tehdessään havahtunut ikävään kapitalismin ongelmaan, markkinaehtoisuuteen, kertoo Taloussanomat. Tehdessään avustustyötä säätiönsä kautta Gates on havahtunut siihen, kuinka kapitalismissa tuotanto ja palveluiden markkinaohjaus tapahtuu maksukyvyn perusteella, ei hyödyllisyyden ja tarkoituksenmukaisuuden pohjalta. Esimerkiksi Gates nostaa malarialääkkeen, jolle on vaikea löytää rahoitusta, vaikka malarialääkkelle on inhimillisesti katsottuna suuri kysyntä.

Gates nostaa mainitsemassaan esimerkissä esille markkinatalouksien keskeisen periaatteen, jota voi kutsua myös ääni per euro -periaatteeksi. Tämän periaatteen mukaan jokaisella on mahdollisuuksia vaikuttaa tuotantopäätöksiin siinä määrin, kun hänellä on käytössään euroja. Markkinat kohdentavat resursseja sekä tuottavat tavaroita ja palveluja maksukykyisille ostajille. Markkinoilla ostajat ilmaisevat tarpeidensa ja halujensa voimakkuuden äänestyslipukkeilla, joita jokaisella on varallisuutensa mukaisesti. Näin rikkaammat pääsevät ilmaisemaan halunsa voimakkuuden moninkertaisena köyhempiin verrattuna, joten heidän tarpeensa tulevat paremmin huomioiduksi. Tämä periaate on selkeästi ristiriidassa demokraattisen päätöksentekoihanteen kanssa, joka perustuu ääni per henkilö -periaatteeseen ja päätösten vaikutusten monialaiseen huomioimiseen.

Markkinatalouden rakenteellinen ongelma onkin siinä, ettei se pysty ottamaan huomioon ihmisten kuluttamistarpeita yhteiskunnallisesti tehokkaasti, inhimillisesti tai tasa-arvoisesti, vaan rikkaampien toissijaisiin tarpeisiin vastataan köyhempien perutavanlaatuisempien tarpeiden sijaan. Markkinatalouksien ääni per euro -periaate selittää, miksi markkinat kohdentavat enemmän resursseja esimerkiksi miesten kaljuuntumis- kuin malariatutkimukseen, ja tuottavat rikkaille kohdistettuja hyödykkeitä ja palveluita samalla kun köyhemmän väestönosan perustarpeet jäävät huomiotta.

Lue myös:

Robin Hahnel - Perusteet markkinoita vastaan

HS: Kouluterveydenhuollon säästöt lisäsivät psykiatrisen hoidon tarvetta

HS:

Kouluterveydenhuoltoon 1990-luvulla tehdyt säästöt lisäsivät lasten ja nuorten psykiatrisen laitoshoidon tarvetta.

Tuoreen tutkimuksen mukaan avohoidossa eniten säästäneet kunnat joutuivat satsaamaan jo 2000-luvun alkupuolella huomattavasti vertailukuntia enemmän erikoissairaanhoitoon.

Itä-Suomen yliopistossa tänään tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan vaikeahoitoisia nuoria mielenterveyspotilaita päätyi kalliiseen laitoshoitoon erityisen paljon niistä yli 30 kunnasta, jotka säästivät 1990-luvulla rajuimmin kouluterveydenhuollossa sekä perhe- ja kasvatusneuvolatoiminnassa.

[...] "Lyhytnäköinen säästäminen ei tuonut toivottua tulosta, kun kulut laskettiin 15 vuoden ajalta", kertoo tutkija.

Säästöt olivat mittavia. Kouluterveydenhuoltoon käytettiin vielä vuonna 2008 vähemmän rahaa kuin 1994.

[...] Tutkijan mukaan perheille pitäisi tarjota ajoissa edullisia peruspalveluja.

Kouluterveydenhuollon "säästöt" ovat yksi esimerkki tämänkaltaisen leikkauspolitiikan lyhytnäköisyydestä sekä valtavasta inhimillisestä ja taloudellisesta hinnasta. Päinvastoin kuin nimi antaa ymmärtää, "säästöiksi" nimitetty julkisten palveluiden leikkaaminen ei usein ole säästeliästä - päinvastoin, hyvin usein se tuhlaa yhteisiä resursseja ja kohdentaa niitä yhä harvempien hyväksi.

Lue myös:

Tiede-lehti: Hoiva rakentaa muistia
YLE: Leikkauksien tilalle talouden elvytystä
YLE: Joulu on vaikeaa aikaa köyhissä lapsiperheissä
HS: Suomalaislapsia nyt köyhyysrajan alapuolella yhtä paljon kuin 70-luvulla

Robin Hahnel: “Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu”

Talouselämä: Nuoret joutuvat valitsemaan ammattinsa liian aikaisin

Talouselämä:

Suomen koulutusjärjestelmä pakottaa nuoren valitsemaan ammatin liian aikaisin, sanoo Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kiti Müller.

Ammatin joutuu valitsemaan hänen mukaansa jo silloin, kun itseymmärrys on vasta kehittymässä. Prosessissa tärkeitä ovat otsalohkot, jotka kypsyvät noin 25-vuotiaaksi asti.

- Nuoren älyllinen suorituskyky saattaa olla aikuisen tasolla, mutta tuntemus siitä, mitä hän haluaa tehdä elämässään ei välttämättä ole sellaisessa vaiheessa, että ratkaisuja kykenee tekemään, professori sanoo

Taloussanomat, 6.4.2011:

Viidennes työssä käyvistä ruotsalaista kokee olevansa jumissa työpaikassaan. Sekä ammatti että työpaikka tuntuvat heistä vääriltä.

– Ihmiset jäävät työpaikkoihin, jotka tekevät heidät sairaiksi, ja joissa he eivät viihdy, sanoo asiaa tutkinut työpsykologian professori Gunnar Aronsson Tuhkolman yliopistosta

(...) Vaikka työ tuntuukin väärältä, niin silti moni päättää jäädä. Aronssonin mukaan työpaikasta lähteminen ei ole helppoa. Moni pelkää pysyvän työpaikan menettämistä tai palkan putoamista. Myöskään sopivaa työtä ei ole helppo löytää, joten moni valitsee sopeutumisen.

(...) Tämä on hänen mukaansa iso ongelma, ja tarkoittaa, että ihmiset eivät saa käyttää täyttä potentiaaliaan työssä.

Infografiikka Suomen rikkaimmista

Jens Finnäsin luoma infografiikka "The 100 richest people in Finland?" kuvaa, kuinka sadan rikkaimman suomalaisen joukosta yhdeksänkymmentäviisi (95) tienasi suurimman osan pääomatuloina. Tämä tarkoittaa, että suurimmalla osalla Suomen huippurikkaista on eri tuloryhmien vertailussa erittäin alhainen tulovero – keskimäärin 28 prosenttia.

Lisää aiheesta:

Kuntaliiton pääekonomisti: Tuloveron progressiivisuus on romahtanut

Tutkimus: Verotuksen korkeampi progressiivisuus lisää ihmisten hyvinvointia

M&M: Näin Google kiertää verot Suomessa

Paul Krugman: Here Comes The Sun

Paul Krugman, New York Times:

This has already led to rapid growth in solar installations, but even more change may be just around the corner. If the downward trend continues — and if anything it seems to be accelerating — we’re just a few years from the point at which electricity from solar panels becomes cheaper than electricity generated by burning coal. 

And if we priced coal-fired power right, taking into account the huge health and other costs it imposes, it’s likely that we would already have passed that tipping point.

Taloustieteen nobelisti Paul Krugman kirjoittaa kolumnissaan, kuinka aurinkoenergian hinnat alkavat vihdoin lähestyä hiilivoiman hintoja, ja tämä mahdollistaa aurinkoenergian laajemman käyttöönoton. Krugman arvioi myös, että jos hiilivoiman todelliset kustannukset, kuten merkittävät terveyshaitat ja ympäristöhaitat, olisi huomioitu energiahinnoissa, tämä muutos olisi jo kenties tapahtunut. Aurinkoenergian yleistyminen voi Krugmanin mukaan kohdata vielä poliittisia esteitä, jolla hän oletettavasti viittaa suurten energiayhtiöiden lobbausvaltaan.

Aurinkoenergian yleistymisen mahdollisuuksista on esitetty eriasteisia spekulaatioita. Taloustieteilijä Robin Hahnel spekuloi Green Economics –kirjan johdannossa, mitä olisi tapahtunut, jos hiilelle olisi asetettu oikea hinta noin 250 vuotta sitten. On ymmärrettävää, ettei kukaan käsittänyt aikanaan, kuinka fossiiliset polttoaineet tulisivat horjuttamaan hiilen kiertokulun tasapainoa ja kuinka kasvihuonekaasujen laajenevat keskittymät ilmakehässä uhkaisivat aiheuttaa kataklysmisiä muutoksia maapallon ilmastossa. Jälkiviisaana voidaan kuitenkin todeta, että hiilipäästöille olisi pitänyt asettaa verot jo, kun markkinasysteemit ottivat ensimmäisiä askeliaan.

Hahnel kirjoittaa, että kun hiili- ja aurinkoenergian teknologian kehitystä vertaillaan historiallisesti, huomataan, että aurinkoenergian keksinnöt eivät olleet suuresti hiilivoimaa jäljessä. Suuret hiiliesiintymät löydettiin Yhdysvalloissa 1750-luvulla ja vasta sata vuotta myöhemmin hiilikaivosten toiminta oli merkittävällä tasolla. Vasta kun hiili oli halpaa ja sitä oli helposti saatavilla rautateiden avulla, Thomas Edisonin keksimät hiilikäyttöiset sähkövoimalat alkoivat ensimmäistä kertaa luoda sähköä kotitalouksille – tämä tapahtui vuonna 1882. Hahnel esittää vertailtavaksi toisen aikajanan. Vuonna 1816 Robert Stirling rakensi aurinkovoimalla toimivan sähkölämmityslaitteen, jota Kelvin käytti luentotiloissaan. Vuoteen 1860 mennessä August Mouchet ja Abel Pifre olivat kehittäneet aurinkokäyttöisiä moottoreita lukuisiin käyttötarkoituksiin, ja vuonna 1883 Charles Fritts rakensi ensimmäisen todellisen aurinkokennon.

Jo tämä lyhyt ja pinnallinen katsaus kahden energiatuotannon muodon kehityksen historiaan antaa ymmärtää, että hiilen ylivoima ei ollut teknologisesti välttämätöntä. Jos hiilivoiman tuotannon hinnat olisivat vastanneet lähellekään todellisia kustannuksia tai jos samanaikaisesti oltaisiin kehitetty ja pidetty yllä useita eri energiantuotannon vaihtoehtoja ja näin ollen vältetty riippuvuus yhdestä ainoasta ratkaisusta, energiatuotanto olisi voitu järjestää nykyään hyvinkin eri tavalla. Vuonna 2007 hiilivoimalla tuotettiin 48,5 prosenttia Yhdysvaltain sähköntuotannosta ja aurinkoenergialla vain 0,015 prosenttia.

HS: Talvivaaran jätteet muuttivat järviveden merivedeksi

Helsingin sanomat:

Talvivaaran kaivoksen jätevesien mukana on kulkeutunut lähivesistöihin niin paljon natriumsulfaattia, että läheisen Salmisen erämaajärven vesi on muuttunut suolaiseksi merivedeksi. Sulfaatti on kuluttanut myös veden happipitoisuutta ja tuonut hajuhaittoja.

Sekä kaivosyhtiö Talvivaara että sen asiakkaat ovat hyötyneet ympäristöhaittojen ulkoistamisesta. Mitä enemmän yritys voi maksattaa tuotannon haittoja ja kustannuksia muilla, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on kasvattaa liikevoittoaan. Kaivosyhtiön asiakkaat nauttivat alhaisista hinnoista, koska osa mineraalien ja metallien tuotannon todellisista kustannuksista on pystytty jättämään kaupankäynnin ulkopuolelle. Jo yksinkertaiset kustannus- ja hyötylaskelmat voivat osoittaa yrityksille, että vaikka ympäristön turmelemisesta jäätäisiin kiinni, mahdollisesti maksettavat sakot jäävät yleensä kerättyä hyötyä selvästi alhaisemmiksi. Markkinalogiikan mukaisesti tällaisessa tapauksessa kaivosyrityksen kannattaa edelleen laskea jätevedet lähivesistöihin.

Blogissamme on kirjoitettu kaivosyhtiö Talvivaaran tapauksesta aiemminkin:

• YLE: Talvivaara hakee päästörajojen korotuksia
• YLE: Mielenosoittajat vaativat Talvivaaran kaivosyhtiötä rajoittamaan päästöjään
• YLE: Talvivaaran lähikylien asukkaiden tahto ei toteudu

Talouselämä: Vihreä energia tuplaa sähkölaskun

Talouselämä:

Kotitalouksien maksaman sähkön hinta voi nousta jopa yli 100 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, jos uusiutuvat energialähteet muodostavat tuollion suuren osan energiantuotannosta. Hinnat nousisivat vähemmän, jos energia tulisi osin ydinvoimasta ja fossiilisista polttoaineista.

Kuten jo eilen nostimme esiin, fossiiliset polttoaineet ja ydinvoima ovat halvempia suhteessa uusiutuviin myös siksi, koska niiden tuotannossa osa kustannuksista siirtyy kolmansien osapuolten - tulevien sukupolvien ja kaikkien, jotka ilmastonmuutoksesta kärsivät - maksettavaksi. Täten nämä ulkoisvaikutukset eivät näy tuottajien ja kuluttajien välisessä hinnassa. Yksinkertaistaen voidaan väittää sähkön hinnan olevan nyt "liian halpaa" ja nousevan tulevaisuudessa kohti kestävää ja realistista tasoa.

Pitkällä tähtäimellä siirtymä ilmaston kannalta kestävämpään energiantuotantoon koituu kaikkien hyödyksi. Kuitenkin markkinat vaikeuttavat tätä siirtymää tarjoten vain vähän kannustimia ensinnäkin kuluttajille puhtaamman energian kysynnän ilmaisemiseen ja toiseksi tuottajille ulkoisvaikutuksen sisällyttämiseksi energian hintaan. Kyseessä on oppikirjaesimerkki markkinoiden tehottomuudesta. Käsitys markkinoiden tehokkuudesta perustuu oletukseen, että koska yksittäiset taloudelliset toimijat pyrkivät aina tavoittelemaan kannaltaan mahdollisimman kustannustehokasta ratkaisua, saa vapaa markkintalous aikaan tehokkaan lopputuloksen myös laajemmassa mittakaavassa. Kuitenkin käsiteltävissä olevassa esimerkissä yksittäisten toimijoiden ja yhteisön hyödyt laajemmassa mittakaavassa ovat selkeästi ristiriitaiset. Näin tavoitellessaan henkilökohtaista etuaan toimivat yksittäiset toimijat tavalla, joka ei ole yhteisön kannalta optimaalinen ja tämä aiheuttaa suurta tehottomuutta talouteen.

Talouselämä: Jos muut eivät tee mitään ilmastolle, miksi EU:nkaan pitäisi?

Talouselämä kirjoittaa Wall Street Journalin uutisesta, joka koskee EU:n energiapolitiikkaa.

Lehden haltuunsa saaman EU-komission energiaosaston muistion luonnoksen mukaan EU:n tulisi harkita ilmasto-ohjelmansa painopisteen muuttamista maailmanlaajuisen ilmastonmuutosohjelman puutteen vuoksi.

”Jos suurien pelurien kesken epäonnistutaan muodostamaan koordinoituja toimenpiteitä seuraavien vuosien aikana, herää kysymys, miten kauan EU:n kannattaa jatkaa hiilidioksidipäästöihin keskittyvän energiapolitiikan tiellä”, todetaan luonnoksessa.

Wall Street Journal:

"It has to be seen clearly that there are risks associated to unilateral EU action," the commission says in its draft. "There is a trade-off between climate-change policies and competitiveness. Europe cannot act alone in an effort to achieve global decarbonization," the paper says.

The commission is particularly worried that EU industry would lose competitiveness in the battle for global markets against companies from other parts of the world as its costs would be higher. EU companies would likely pay higher electricity prices because clean power production would be more expensive, while some would also have to pay for their own CO2 emissions, or face big investments to reduce them.

Päästöjen vähentämisen takia EU:n kilpailuasemien heikkeneminen suhteessa kilpailijoihin johtuu siitä, että EU:ssa sisällytettäisiin hintoihin sellaisia ulkoisvaikutuksia, jotka muut maat jättävät huomiotta. Taloudellisella toiminnalla - tässä tapauksessa energiantuotannolla - on aina vaikutuksia kolmansiin osapuoliin eli muihin kuin tuottajaan ja kuluttajaan. Ottamatta huomioon ympäristölle aiheutuvat kustannukset energiaa voidaan tuottaa halvemmalla kuin sisällyttämällä nämä kustannukset energian hintaan. Täten sekä energian ostajalle että myyjälle on edullista yrittää jättää nämä kustannukset huomiotta. Talousalueella, jossa energiantuotantoon eivät sisälly nämä kustannukset, on tuottajille tarjolla suhteessa halvempaa energiaa, koska osa tuotannon kustannuksista lankeaa kolmansien osapuolten - kaikkien, jotka saastumisesta ja ilmastonmuutoksista kärsivät - maksettavaksi. Ulkoisvaikutusten ongelma markkinataloudessa on todennäköisesti valtava ja se aiheuttaa suurta tehottomuutta, koska se tarjoaa yksittäisille taloudellisille toimijoille kannustimia omaksua strategioita, jotka ovat kaikkien yhteisen hyödyn kannalta haitallisia.

Tapaus ilmentää myös markkinatalouksille ominaista vapaamatkustaja-ongelmaa. Julkisille hyödykkeille - kuten tässä tapauksessa ilmastolle - on ominaista se, ettei ketään voi estää käyttämästä niitä. Täten markkinapaikalla kannattaa odottaa, että muut "ostavat" tätä hyödykettä, koska silloin pääsee hyötymään siitä ilman, että joutuu itse maksamaan. Ja taas päinvastoin: kenenkään ei kannata "ostaa" tätä hyödykettä, koska silloin saattaa tulla hyväksikäytetyksi muiden vapaamatkustajien toimesta. Vapaamatkustaja-ongelman takia markkinoilla on aina todellista kysyntää vähemmän tilausta julkisille hyödykkeille, mikä aiheuttaa suuren vääristymän kysynnässä sekä paljon tehottomuutta.

Lyhyen tähtäimen taloudellisen edun ja kilpailukyvyn näkökulmasta EU:n ei kannata omaksua päästövähennyksiä, koska se joutuu silloin maksumieheksi, muiden alueiden vapaamatkustaessa mukana. Tämä johtaa kilpailukyvyn heikkenemiseen suhteessa niihin, jotka jättävät EU:n huomioimat ulkoisvaikutukset huomiotta. Kuitenkin on itsestään selvää, että kaikkien toimijoiden kannattaisi pitkällä tähtäimellä omaksua päästövähennyksiä, ja jos valinta tapahtuisi pelkästään ilmastoa rasittamattoman ja rasittavan energian välillä, valtaosa ihmisistä todennäköisesti valitsisi ilmastoystävällisemmän energiamuodon. Kuitenkin markkinat tarjoavat voimakkaat kannustimet toimia ilmastoa rasittavammalla tavalla ja voimakkaan rakenteellisen vääristymän puhtaamman energian kysynnän ilmaisemiseksi.

YLE: Raha saa kiertämään vastuun laivojen romutuksesta

YLE:

...suomalaisyritykset kiertävät ympäristösäännöksiä myymällä laivoja romutettavaksi kansainvälisten kauppiaiden kautta [...]

Kansainväliset sopimukset kieltävät jätteiksi luokiteltavien laivojen dumppaamisen Euroopan ulkopuolelle, mutta romutuksia seuraavan ranskalaisjärjestön mukaan suomalaiset varustamot kiertävät sopimukset välikäsien avulla.[...]

- Omistajat tienaavat paljon rahaa, kun he lähettävät laivansa romutettavaksi Aasiaan, [ympäristöjärjestö Robin des Boisin edustaja Jacky Bonnemains] jatkaa. [...]

Aasian romutushietikoilla työntekijöiden turvallisuus on huono eikä ympäristöstä juuri välitetä.
Global Freighterin entinen omistaja, Powerline-varustamo ei kerro, oliko sillä tieto, että alus on päätymässä romuttamolle.

- Varustamon ja ostajan väliseen sopimukseen kuuluu, että me emme kommentoi asiaa, johtaja Jussi Koskinen Powerlinesta sanoo.

Ympäristön jatkuvuuden tehokas varmistaminen joutuu usein ristiriitaan kannattavan liiketoiminnan tavoitteiden kanssa. Hinnat ja kustannukset eivät ota järjestelmällisesti huomioon kauppatapahtumien ulkoisvaikutuksia. Ympäristön säilyvyyden varmistamiseksi tarvittavat lisäinvestoinnit voidaan jättää hoitamatta niin kauan kuin liiketoiminta vain on kannattavaa, ja seuraukset jäävät toisten maksettavaksi useimmiten joko verorahojen tai hoitamattomien ympäristötuhojen muodossa.

Ne ihmiset, joihin ostajien ja myyjien (uutisen esimerkissä suomalaisyrityksen ja kansainvälisten kauppiaiden) välinen kauppatapahtuma vaikuttaa suuresti esimerkiksi vakavien terveyshaittojen ja jopa kuolemantapausten muodossa, eivät voi vaikuttaa markkinoilla ostopäätökseen millään suoralla tavalla. Koska vaikutuskeinoja ei ole, muodostuu näistä haitoista itse asiassa yksi mahdollinen tapa tehdä liiketoiminnasta kannattavampaa.

Markkinatalouden tavassa kohdentaa tuotantoa ja määrittää hintoja ei olekaan rakenteellista keinoa ottaa tuotteen tai tuotannon negatiivisia ulkoisvaikutuksia lähes lainkaan huomioon, ja tämä vääristää usein tuotteiden markkinahintoja kauas niiden todellisista kustannuksista. Valvonta jää valtioiden, kansalaisjärjestöjen ja yksittäisten kuluttajien tehtäväksi.

YLE: Tutkija kaipaa kansalle lisää vaikutuskanavia

YLE:

Perjantaina Oulun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan saksalainen sosiologi Hannah Strauss on selvittänyt erityisesti sitä, miten Suomessa osallistutaan suurten hankkeiden valmisteluun ja miten kansalaiset pääsevät niihin vaikuttamaan. 

Hannah Straussin mukaan nykyiset suomalaiset menettelytavat eivät ole täysin demokraattisia, koska koko lainsäädäntö perustuu niin vahvaan asiantuntijauskoon.

Asiantuntijavetoisuus Suomen suurissa rakennushankkeissa on ongelmallista muun muassa siitä syystä, että parhaat mahdollisetkaan asiantuntijaselvitykset eivät pysty ottamaan huomioon ennakkoon kaikkia rakennushankkeen vaikutuksia lähiympäristöön – eivätkä parhaatkaan asiantuntijat pysty myöskään arvioimaan tarkasti kaikkien ihmisten toiveita ja mielihaluja.

Tarvitsisimme Suomeen osallistuvan päätöksenteon erilaisia kokeiluja, joilla paikallisten asukkaiden mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin voitaisiin lisätä merkittävästi. Osallisuustalouden visiossa esitetty idea osallistuvasta suunnittelusta on yksi varteenotettava lähtökohta sosiologi Hannah Straussin kaipaamien uudistusten pohjaksi. Osallistuvan suunnittelun lähtökohtana on, että kansalaiset pääsevät vaikuttamaan suhteessa siihen, kuinka paljon kyseinen päätös heihin vaikuttaa. Suurten rakennushankkeiden yhteydessä voisi esimerkiksi olettaa, että rakennusprojektin lähialueen asukkailla olisi enemmän sananvaltaa päätöksenteossa, kuin kauempana asuvilla – erityisesti, jos hankkeesta koituisi heille jonkinlaista haittaa.

Osallistuvasta suunnittelusta voi lukea enemmän verkkosivuiltamme sekä aihetta koskevasta kirjallisuudesta.

YLE: Leikkauksien tilalle talouden elvytystä

YLE:

Hallituksen linjana on ollut, että taloutta vakautetaan menoleikkauksilla heti vaalikauden aluksi. Valtiovarainministeriö haluaisi toteuttaa yli puolet vaalikauden kulukuurista, yhteensä 1,16 miljardia euroa, heti ensi vuonna. 

(...) Sekä Palkansaajien Lehto että Pellervon Lahtinen ovat yhtä mieltä myös siitä, että Yhdysvaltojen, Saksan ja Pohjoismaiden tulisi elvyttää, jottei koko maailmantalous ajaudu ahdinkoon. Kaikki maat eivät voi säästää samanaikaisesti suljetussa maailmantaloudessa, he huomauttavat.

- Euroopan hyvissä ja luottokelpoisissa maissa, joihin Suomi kuuluu, julkisen talouden asema on niin vahva, että pelivaraa finanssipolitiikassa on. Niiden ei tarvitse pelätä valtionlainojen luottokelpoisuuden heikkenemistä kansansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, Lehto sanoo.

Järjestömme haastatteli taloustieteilijä Robin Hahnelia viime kesäkuussa, ja haastattelu on edelleen ajankohtaista luettavaa, sillä Hahnel avaa selkokielisesti muun muassa syitä siihen, miksi julkisen sektorin leikkaukset ovat erityisesti Suomessa nykyisessä taantumassa järjetöntä ja tuhoisaa talouspolitiikkaa. Haastattelun voi lukea allaolevan linkin takaa.

Robin Hahnel Parecon Finlandin haastateltavana – "Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu"

HS: Pohjoisnavan otsonikatoalue laajeni ennätyssuureksi

Helsingin sanomat:

Pohjoisnavan otsonikato levisi tänä keväänä laajimmillaan kahden miljoonan neliökilometrin alueelle, kertoo brittiläisen tiedelehti Naturen julkaisema tutkimus. Alue on noin viiden Saksan kokoinen. 

Ensimmäistä kertaa tutkijat havaitsivat pohjoisen otsonikatoalueen olevan likimain yhtä suuri kuin Etelänapamantereen otsonikatoalue. 

(...) Vuosittain toistuvan otsonikadon syynä pidetään ilmakehään kertyneitä halogeeniyhdisteitä.

Otsonikadon pääsyyllisenä pidetään monenlaisen tuotannon sivutuotteina syntyviä halogeeniyhdisteitä, joita kutsutaan usein myös CFC-yhdisteiksi. Miksi CFC-yhdisteitä tuotetaan niin paljon, kun kerran niiden haitallinen vaikutus otsonikerrokseen on ollut tiedossa jo pitkään?

Ongelma juontaa juurensa markkinoiden rakenteeseen. Hyödykkeen tai palvelun tuotannolla voi olla merkittäviä vaikutuksia muihinkin kuin ostajaan ja myyjään, ja tämän tyyppisiä vaikutuksia kutsutaan ulkoisvaikutuksiksi. Ulkoisvaikutus voi syntyä joko tuotantovaiheessa tai kulutusvaiheessa, ja se voi olla joko positiivinen tai negatiivinen.

CFC-yhdisteitä lisäävän tuotannon tapauksessa otsonikato on negatiivinen ulkoisvaikutus. Markkinoiden ongelmana on, ettei ostajan ja myyjän ulkopuolelle aiheutuvia vaikutuksia oteta lainkaan huomioon. Näin ollen esimerkiksi otsonikadon kaltainen ympäristöuhka voi edetä pitkälle, vaikka tieteellinen ymmärrys aiheesta olisikin jo kattavaa. Ainoa tapa puuttua negatiivisiin ulkoisvaikutuksiin markkinoilla on asettaa erillisiä rajoituksia negatiivisten ulkoisvaikutusten hillitsemiseksi.

Historiallisesti katsottuna tämä markkinoiden kyvyttömyys ottaa ulkoisvaikutukset huomioon on ymmärrettävää. Maailma oli hyvin erilainen, kun skotlantilainen moraalifilosofi Adam Smith kirjoitti ajatuksiaan talouden toiminnasta vuonna 1776 julkaistussa kuuluisassa teoksessaan Kansojen varallisuus. Smithin aikana maailman väkiluku oli noin 800 miljoonaa, kun nykyisellään väkiluku on 7 miljardin paikkeilla. Maailma vaikutti 1700-luvun lopussa melko tyhjältä ja rajattomalta paikalta, kun taas nykyisellään maapallo on selvästi täydempi. Tuotannon ulkoisvaikutukset ovat maapallon täydentymisen myötä myös laajentuneet.

Adam Smithin mukaan markkinat hakeutuvat automaattisesti kohti yhteiskunnallisesti tehokkainta tuotannon tasoa, kun ostajat ja myyjät pyrkivät toteuttamaan omia itsekkäitä pyrkimyksiään. Tämä markkinaintoilijoiden piirissä laajalti lainattu ajatus on kuitenkin ongelmallinen. Tämä Adam Smithin "näkymättömäksi kädeksi" nimeämä ilmiö toimii vain, jos ulkoisvaikutuksia ei ole. Kuten erityisesti viime vuosikymmeninä olemme huomanneet, markkinoiden tuotannon ja kulutuksen aiheuttamat negatiiviset ulkoisvaikutukset esimerkiksi ympäristöön ovat mittakaavaltaan valtavia.

Greenpeace: Vaatteissa runsaasti myrkkyjäämiä

Taloussanomat uutisoi Greenpeacen julkaisemasta tutkimuksesta:

Suomesta testattavaksi oli hankittu yksi vaate. Helsingistä ostetussa Niken t-paidassa nonyylifenolietoksylaattia löytyi peräti 660 milligrammaa kiloa kohden. 

(...) – Joka kerta kun näitä vaatteita pestään, vaarallisia aineita pääsee vesistöihin, myös Suomessa. Marraskuussa 2007 nonyylifenolia löydettiin lasten talvivaatteista Ruotsissa, muistuttaa järjestön viestintäpäällikkö Juha Aromaa. 

Ylitarkastaja Jouni Räisänen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES:ista kommentoi vaatteiden kemikaalipitoisuuksia Taloussanomille kesäkuussa: 

– Jos valmistaja käyttää vaatteissaan vaarallisia kemikaaleja, kuluttajan on hirveän vaikea suojata itseään. Se on vaikeaa asiantuntijallekin.

Vaatetuotannon aiheuttamat negatiiviset ulkoisvaikutukset, kuten vaatteiden myrkkyjäämien aiheuttamat terveys- ja ympäristöhaitat, ovat oiva tilaisuus vaateyrityksille lisätä liikevoittoaan. Mitä enemmän näitä kustannuksia pystytään ulkoistamaan muiden maksettavaksi, sitä enemmän tuotantokustannuksissa säästetään.

Markkinatalouksissa ei ole rakenteellista keinoa ottaa tuotteen negatiivisia ulkoisvaikutuksia lähes lainkaan huomioon, ja tämä vääristää usein tuotteiden markkinahintoja kauas niiden todellisista kustannuksista. Valvonta jää valtioiden, kansalaisjärjestöjen ja yksittäisten kuluttajien tehtäväksi.  

TS: Hätäraha päätyy takaisin pankeille

Taloussanomat:

Hätäluotoin kriisimaihin maksettavat rahasummat käväisevät kääntymässä kulloinkin "pelastettavan" valtion tyhjässä kassakirstussa – josta ne kaikkoavat viimeistään seuraavan lainanmaksupäivän koittaessa eteenpäin. 

Hätärahasta vain pieni osa menee kriisivaltion käyttömenoihin eli alijäämän tilkkeeksi esimerkiksi virkamiesten palkkoihin, teiden kunnostamiseen tai vähäosaisten avustuksiin.
Suurin osa hätärahasta menee vanhojen velkojen kuoletuksina ja korkoina velkojille eli pankeille ja muille rahoittajille.

Taloussanomien uutisessa kuvataan, kuinka velkakriisimaille myönnetyt tukipaketit siirtävät varoja suoraan suurpankeille – vain murto-osa varoista käytetään valtion kulutukseen, joka olisi tehokkain ja oikeudenmukaisin tapa nousta taantumasta sekä kriisimaiden sekä muiden EU-maiden kannalta.

Sen sijaan että velkakriisimaita tuettaisiin lainaamalla heille voitollisella (mutta keinottelun nostamia markkinahintoja merkittävästi alemmalla) korolla, kriisimaat joutuvat yksityistämään julkiset palvelunsa ja myymään valtionyritykset yksityisille omistajille. Nämä leikkauskuurit johtavat vain laman pitkittymiseen, ja tarpeettomaan kärsimykseen kriisimaiden kansalaisille.