Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen: "Kehityskeskustelut eivät kehitä"

Yle:

Raha antaa onnea vain lyhytaikaisesti, toteaa Pohjolan lääkäripäivillä Oulussa puhunut psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen. Palkankorotuskin vain luo odotuksia seuraaville korotuksille. Poikkeuksena on selvään palkkakuoppaan juuttuminen, mikä koetaan epäoikeudenmukaisuutena. 

– Raakaa puhetta, mutta bonukset hyvälle työntekijälle eivät enää paranna tulosta. 

– Kannustuspalkkioilla pitäisi motivoida huonoja työntekijöitä. Silloin yrityksen tulos paranisi, professori lataa. 

Vuotuiset kehityskeskustelut ovat professorin mielestä suorastaan absurdeja, eivätkä lisää onnellisuutta.

Työelämän laadun kannalta olisi tärkeää, että ihmisillä olisi vaikutusmahdollisuuksia myös työelämässä ja palkitseminen olisi oikeudenmukaista. Ahkeruudesta palkitseminen ja aidot vaikutusmahdollisuudet kannustaisivat työntekoon ja parantaisivat työtyytyväisyyttä. 

Osallisuustalouden ratkaisut ovat perusteellinen esimerkki siitä, miten talous voisi perustua oikeudenmukaiselle palkitsemiselle ja demokraattisille työpaikoille.

Lue myös:

HS: Näin työnantaja velvoittaa palkattomiin ylitöihin

"Rakenneuudistukset" - tie huonoon työelämään?

Jani Kaaro: Kannustin kaverille kanssa

Ihmisluonnosta & osallisuustaloudesta

Esitellessämme osallisuustalouden ideaa olemme kohdanneet useaan otteeseen ajatuksen siitä, että uusi ja parempi talous edellyttäisi myös muutosta ihmiskunnassa. Näkemyksen voi kiteyttää niin, että ihmiset ovat tuomittuja kilpailun ja ahneuden talouteen, koska itsekkyys on ihmisille luontaista. On siis turhaa pyrkiä hahmottelemaan ja rakentamaan reilumpia pelisääntöjä ja yhteistyötä kannattelevia instituutioita, koska ihmiset kuitenkin omivat etuuksia, käyttävät kyynärpäätaktiikkaa ja kilpailevat toisiaan vastaan. Eikö osallisuustalouden ehdotuksissa oleteta turhan sinisilmäisesti, että kaikki ihmiset ovat jalosydämisiä auttajia?

Itsekkyys otettu huomioon

Osallisuustalouden alkuperäiset kehittäjät Robin Hahnel ja Michael Albert laativat tarkan taloustieteellisen mallin osallisuustaloudesta teoksessaan "The Political Economy of Participatory Economics". Mallin tarkoituksena oli selvittää, mitä osallisuustaloudessa tapahtuisi, jos yksilöiden oletettaisiin toimivan taloustieteistä tutun "homo economicus" -oletuksen mukaisesti: rationaalisesti ja omaa etuaan tavoitellen.

Lähtökohtana eivät olleet siis yhteiskunnallisesti vastuulliset pyhimykset, vaan pikemminkin kokoelma instituutioita ja pelisääntöjä, jotka kannustavat kohti yhteiskunnallisesti tehokasta ja reilua toimintaa – myös silloin, kun ihmiset toimivat itsekkäästi. Toisin sanoen osallisuustalouden yhtenä perimmäisenä tavoitteena on yhdistää yksilön edut heidän ympäristönsä ja yhteisönsä etuihin. 

Lienee naiivia odottaa, että ahneus ja epärehellisyys katoaisivat täysin, mutta on perusteltua kehittää sellaisia menettelytapoja, jotka minimoivat itsekkäästä toiminnasta koituvat vahingot. Analyysissa osoitettiin, että osallisuustalouden kannustimet tukevat markkinoita johdonmukaisemmin talouden tehokasta toimintaa, kun oletetaan, että yksilöt toimivat itsekkäästi.

Kannustimet tärkeitä

Tärkein osallisuustalouden kannustin tehokkaaseen toimintaan on työntekijöiden itse omistamat ja johtamat yritykset. Heidän on osoitettava muille yrityksille ja kuluttajille, että heidän tuotantonsa on tarpeeksi hyödyllistä, jotta heidän aiheuttamat yhteiskunnalliset kustannukset tulevat vähintäänkin katettua. Yrityksillä on näin ollen selvät kannustimet käyttäytyä vastuuntuntoisesti, sillä jos yrityksen tuottama nettohyöty jääkin pakkasen puolelle, resurssit siirtyvät jatkossa niihin projekteihin, jotka tuottavat positiivista tulosta. 

Tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeää tehdä eroa nykyisten markkinamittarein tehtyjen tulosten ja osallisuustalouden välillä. Nykyisellään yritys voi tehdä erinomaista tulosta, mutta osa yksityisyrityksen voitosta saattaa perustua muun muassa luonnon köyhdyttämiseen ja ala-arvoisiin työoloihin ja muihin näennäisen tehokkaisiin toimiin. Osallisuustaloudessa työntekijät päättävät itse yrityksissään työn tekemisen tavoista ja tuotannon ulkoisvaikutukset, kuten ympäristöhaitat ja -hyödyt, sisältyvät suoraan hintoihin.

Palkkausperusteena ahkeruus

Mitä osallisuustaloudessa ehdotetaan palkkauksen perusteeksi? Jos jokainen työntekijä päättäisi itse omasta palkastaan, tilanne saattaisi karata nopeasti käsistä. Taloustieteilijä Robin Hahnelin mukaan osallisuustalouden palkitseminen on pyritty laatimaan niin, että se on kannustavaa ja oikeudenmukaista:

"Tärkein mekanismi, joka pakottaa yksilöllisesti vastuuntuntoiseen käyttäytymiseen, on työtovereiden antama ahkeruusarvio ja siihen perustuvat kulutusoikeudet. Niinpä mitä ilmeisimmin emme olettaneet [taloustieteilijä Thomas Weiskopfin esittämän epäilyksen mukaisesti] ’kokonaisvaltaista inhimillisten käyttäytymiskaavioiden muutosta, uutta ihmistä jonka koko tietoisuus on orientoitunut pikemminkin yhteiskunnallisesti kuin yksilöllisesti’. Emme myöskään olettaneet, että ihmiset saisivat motivaationsa solidaarisuudesta ja suhtautuisivat välinpitämättömästi omaan mukavuuteensa ja statukseensa." 

(Ote kirjasta “Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää”, sivu 285)

Yrityksen sisällä siis päätettäisiin demokraattisesti, miten palkkapotti jaetaan työntekijöiden kesken. Hahnel ja Albert ovat perustelleet useassa yhteydessä, kuinka ahkeruuden ja vaivannäön palkitseminen on sekä kannustavaa että oikeudenmukaista. Mallissa tehdään kuitenkin selväksi, että varsinainen päätösvalta palkitsemistavoista on itse johdetuilla yrityksillä. Tästä vapaudesta johtuen yritysten palkitsemiskäytännöissä esiintyisi todennäköisesti runsaasti vaihtelua, ja ihmiset hakeutuisivat töihin sellaisiin yrityksiin, joiden toimintatavat sopisivat heille parhaiten.

Raha puutteellinen kannustin

Vaikka Hahnelin ja Albertin osallisuustalouden muodollisessa analyysissa oletettiinkin ihmisten toimivan säännönmukaisesti omaa etuaan ajaen, on kuitenkin paljon syitä uskoa, että ihmisiä motivoivat myös monet muut seikat. On runsaasti tuoretta tutkimustietoa siitä, kuinka työn koettu merkitys ja vaikuttavuus ovat monissa tilanteissa rahaa tärkeämpiä kannustimia. Lisätienesti näyttäisi nykytutkimuksen mukaan parantavan työtehokkuutta vain erittäin yksinkertaisissa, mekaanisissa työtehtävissä.

On myös paljon todisteita siitä, että ihmiset pystyvät ottamaan toisiaan huomioon lukuisin eri tavoin. Esimerkiksi perheenjäsenten ja ystävien parissa ei ole vierasta auttaa toisia ja tehdä yhteistyötä. Myös monissa laajemmissa yhteisöissä ihmiset luottavat toisiinsa ja välittävät toisistaan ilman erillisiä rahapalkintoja. Tämä käyttäytyminen vaikuttaisi olevan ihmiselle mahdollista ja jopa luontaista niissä yhteyksissä, kun ilmapiiri on täynnä luottamusta eikä sisällä jatkuvaa epäilyä.

On syytä miettiä, että kun kerran ihmisillä on kiistattomasti taipumuksia itsekkääseen käytökseen, miksi oman edun tavoittelua ja kyynärpäätaktiikkaa tulisi vielä erikseen palkita? Varsinkin nykytutkimuksen valossa, jonka mukaan ihmisten kannustaminen parempiin suorituksiin onkin luultua monimutkaisempaa – kannustimiksi tarkoitetut rahapalkkiot voivat monissa tilanteissa jopa heikentää työtehoa.

Yhteenveto

Osallisuustalouden ideat itse johdetuista yrityksistä ja ahkeruuden palkitsemisesta eivät lähtökohtaisesti edellytä uutta ihmisluontoa, vaan ne on pikemminkin johdettu melko varovaisista oletuksista mitä tulee ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja myötätuntoon toisia kohtaan. Talouden kannalta olisi kuitenkin oleellisinta pohtia, minkälaista toimintaa ylipäätään halutaan tukea ja selvittää, mikä saa ihmiset innostumaan, ahkeroimaan ja kehittämään vapaasti kaikkia hyödyttäviä innovaatioita. Tuhoisan itsekkyyden ja vastuunpakoilun sijaan tulisikin kannustaa järkevään, toisia ihmisiä ja heidän vapauksiaan kunnioittavaan ja yhteisöä hyödyttävään toimintaan.

Vääristynyt taloustiede ja sen ylikorostunut asema

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa taloustieteellä on yhä merkittävämpi rooli. Taloustieteilijät ottavat entistä rohkeammin kantaa myös yhteiskunnallisen elämän muilla alueilla, ja taloustieteellistä tarkastelutapaa sovelletaan usein sellaisenaan talouden kentän ulkopuolelle. Talouskeskustelu puolestaan on rajoittunut pitkälti samoihin kapeakatseisiin ja teknisiin näkökulmiin. Näkökulma talouteen on siis tullut yhä yksinkertaisemmaksi samaan aikaan, kun talouden kieli ja lainalaisuudet ovat levinneet yhä laajemmalle yhteiskuntaan. On myös tärkeää huomata, kuinka nykytalouden lainalaisuudet rajoittavat yleisesti mahdollisuuksia ja mielikuvitusta rakentaa erilaisia talouden ja elämisen vaihtoehtoja.

Vaikka työmme Parecon Finlandissa – tämä blogi mukaanlukien – keskittyy talouden alueelle, on tarpeen myös huomauttaa että talous ylipäätään ei ole missään tapauksessa ainoa tai jotenkin tärkeämpi kysymys kuin moni muu ihmisten omaehtoisuutta ja vapautta rajoittava kysymys yhteiskunnassa. Niin poliittiseen päätöksentekoon, eri vähemmistöjen, eri alueilla asuvien ihmisten sekä esimerkiksi sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja ylipäätään kulttuuriin kokonaisuudessaan tullaan tarvitsemaan nykyistä paljon laajempaa katsantokantaa. Esittelemässämme demokraattisen suunnittelun mallissa, osallisuustaloudessa, onkin pyritty ottamaan tämä oleellinen seikka huomioon antamalla toisista yhteiskunnan osa-alueista kumpuaville ratkaisuille niiden tarvitsemaa tilaa ja tukea talouden rakenteissa.

Tämä lähtökohta on vahvassa ristiriidassa sen kanssa, kuinka talouteen nykyään suhtaudutaan. Valitettavan monia marxisteja ja markkinaintoilijoita yhdistää kuvitelma siitä, että talous olisi koko yhteiskuntaa kaiken muun yläpuolelta määrittävä kokonaisuus. Valitettavasti tämä harhaluulo muuttuu yhä enemmän todellisuudeksi, kun sen vallassa tehdään päätöksiä eri ministeriöissä ja suuryrityksissä. Vapaamman yhteiskunnan saavuttaminen tuleekin vaatimaan taloustieteen vääristyneen aseman purkamista, ja taloustieteen puutteiden tunnistamista.

Puutteellinen taloustiede

Käsityksemme taloudesta on vaihtunut läpi historian. Aristoteles käsitti talouden täysin eri tavalla kuin vaikkapa amerikkalainen alkuperäisasukas ennen eurooppalaisten saapumista. Itsestäänselvyytenä pitämämme ajatus markkinoista ja hyödykkeiden markkinaistamisesta on kohtalaisen uutta jopa Suomessa. Esimerkiksi vielä 1900-luvun Suomessa talkooapu oli pitkään merkittävä yhteisöjen taloudellisen toiminnan muoto. Toisin kuin selkeässä markkinavaihdantaprosessissa, vastavuoroisessa talkoovaihdannassa ei katsottu hyvällä pikkutarkkaa mittaamista ja lyhytnäköistä oman edun maksimointia, vaan taloudellista vaihdantaa määrittivät muut normit. Ajan kuluessa taloutta on kuitenkin alkanut määrittää yhä suuremmassa määrin markkinatalouden rakenteet ja olettamukset. Uusi ei kuitenkaan aina ole parempi.

Vallalla oleva käsitys taloudesta ja markkinatalouden toimivuudesta rakentuu merkittäviltä osin puutteellisiin oletuksiin. Esimerkiksi taloustieteilijät esittävät markkinoiden olevan tehokas allokaatiomuoto silloin, kun ulkoisvaikutuksia ei ole, kaikilla toimijoilla on täydellinen informaatio ja kaikki markkinat ovat kilpailtuja ja tasapainossa. Usein myös oletetaan, että ihmisten preferenssit – eli toiveet ja halut – ovat täysin sisäsyntyisiä, eli mikään ulkopuolinen toiminta, kuten mainonta, ei vaikuta ihmisten preferensseihin ja kulutustoiveisiin. Sanomatta lienee selvää, että nämä olettamukset ovat tuulesta temmattuja.

Monet arkipolitiikan ehdotuksetkin pohjautuvat puutteellisiin olettamuksiin. Esimerkiksi puheet kestävyysvajeesta ja huoltosuhteesta perustuvat staattisina pidettyihin oletuksiin tuottavuuden kasvusta, kasvun jakautumisesta tai talouskasvusta. Esimerkiksi taloustieteilijä Dean Baker on tuonut esille, kuinka tuottavuuden kasvulla voidaan kattaa huoltosuhteen heikkenemisestä koituvat kulut. Baker tuo kuitenkin esille – monista valtavirran taloustieteilijöistä poiketen – politiikan merkityksen. Baker nimittäin olettaa, että tuottavuuden kasvusta tulevat hyödyt jakautuisivat tasaisesti yhteiskuntaan, eikä pääosin rikkaimmalle väestönosalle, kuten viime vuosikymmeninä on tapahtunut.

Puutteellinen ihmiskäsitys

Valtavirtaisessa taloustieteessä on myös muita olettamuksia, jotka yksinkertaistavat todellisuutta. Ihmisten rationaalinen toiminta esitetään egoistisena, kapeasti määriteltynä oman edun tavoitteluna markkinoilla. Taloustiede tarkastelee harvemmin ihmisen käyttäytymisen sosiaalista puolta. Ihminen kuitenkin on, mitä suuremmassa määrin, sosiaalinen olento, jonka tavat mallintaa todellisuutta rakentuvat sosiaalisessa kanssakäymisessä. Yhteiskunnan moraaliset ja sosiaaliset normit saavat ihmiset käyttäytymään usein omaa välitöntä etuaan vastaan. Lisäksi laumakäyttäytyminen ja ihmisten puuttellinen informaatio vaikuttavat ihmisten taloudellisen toimintaan enemmän kuin usein myönnetään. Yhteiskunnalliset asenteet, kuten käsitykset suoraselkäisyydestä ja asianmukaisesta käytöksestä, vaikuttavat kaikki vaikeasti ennustettavin mutta oleellisin tavoin siihen, miten yksilöt toimivat ja miten he pyörittävät taloutta.

Taloustietelijät tarkastelevat perustellusti kannustimia. Syntyy kuitenkin ongelmia, kun oletetaan, että ihmiset reagoivat kannustimiin suoraviivaisen konemaisesti. Toisin kuin monet taloustietelijät olettavat, yksilöiden tulkinta sosiaalisista tilanteista – kuten kannustimista – vaikuttaa paljon ihmisen reaktioon. Toisin sanoen ihmiset voivat reagoida eri tavalla samaan kannustimeen riippuen siitä, miten ihmiset tulkitsevat muutoksen. Ja vaikka kannustimet ovatkin talousasiantuntijoina esiintyvien puheissa keskeisessä asemassa, unohtuu puheenvuoroista usein esimerkiksi markkinamekanismien perustavat kannustimet niin ympäristön hyväksikäyttöön kuin toisten ihmisten kärsimyksen sivuuttamiseenkin.

Parhaimmillaankin taloustiede pystyy vain ennustamaan, mutta harvemmin se pystyy kuvaamaan, mitä oikeasti tapahtuu. Talous on yksinkertaisesti niin monimutkainen yhteiskunnallinen ja sosiaalinen prosessi, että se ei taivu selkeisiin matemaattisiin malleihin. Taloustieteellinen näkökulma tarkastelee myös usein pientä osaa taloudesta, mikä väistämättä tarkoittaa sitä, että monet muut taloudellisen ja yhteiskunnallisen elämän osa-alueet jäävät tarkastelematta. Jos ja kun keskinäisriippuvuuden ja kaaosteorian maailmassa pienilläkin muutoksilla on helposti suuria seurauksia, on hyvä muistaa, että valtavirtainen taloustiede ei kykene ennustamaan ja hahmottamaan talouden kenttää niin hyvin, kun se matemaattisessa tarkkuudessaan haluaisi.

Talouspuhe talouden ulkopuolella

Vallalla olevan taloustieteen puutteelliset käsitykset taloudesta eivät valitettavasti vaikuta vain talouden piirissä. Taloustieteeseen vetoamalla ollaan usein mielellään antamassa näennäisen kiistattomuuden turvin lausuntoja niin työttömyyden hoidon keinoista kuin vaikkapa ihmisluonnosta. Ihmisen kompleksisuus, moniulotteisuus ja ainutkertaisuus yksinkertaistetaan omaa taloudellista etuaan ajavaksi robotiksi.

Tämä näkökulma on tietenkin helppo, mutta todellisuudelle vieraana vähintäänkin haitallinen ihmisyhteisöille. Kuten Adam Smith jo aikanaan huomautti, vaatii toimiva ja vapaa yhteiskunta aina laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja eri näkökulmien esiintuomista. Smith itsekin varoitti kapean ihmiskuvan ja “kauppiaiden ja valmistajien” kaappaavan helposti taloutta koskevien väitteiden suhteen ylivallan, liioittelemalla esimerkiksi palkkojen nostamisen haittoja ja vähättelemällä voittojen keräämiseen liittyviä monia ongelmia.

Tilaa uudenlaisille käsityksille taloudesta ja yhteiskunnasta



Nykyisen talouskeskustelun puutteet nostavat yhä konkreettisemmin esille tarpeen uudenlaisille ajattelutavoille koskien niin taloutta, ihmistä kuin yhteiskuntaakin. Nykyisten talous- ja ympäristökriisien valossa on yhä selvempää, että nykyiset tavat mallintaa taloutta ovat puutteellisia ja vahingollisia niin ihmisille kuin luonnollekin.

Talouskäsityksiä muuttaessa on kuitenkin tärkeää pitää mielessä, että talous ei ole yhteiskunnan suurin ja merkittävin osa-alue. Talouden rinnalla on tärkeää keskustella muista elämän osa-alueista ja antaa tilaa monenlaisille elämisen muodoille. Talousintituutioiden osalta on puolestaan tärkeää huolehtia, että yhä tarpeellisemmaksi käyvät uudet tuotannon ja vaihdannan instituutiot antavat tilaa myös muille ihmiselämän osa-alueille.

Lue myös:

Mikä aiheutti vuoden 2008 finanssiromahduksen?
Tutkijat: Leikkauspolitiikan teoreettiset perusteet murenemassa
Yhteyksien kirja - Etappeja ekososiaalisen hyvinvoinnin polulla

Stiglitz: Finanssikriisiin vaikuttaneet keskeiset kannustimet yhä paikallaan

Ekonomisti Joseph Stiglitz:

We created this inequality—chose it, really—with laws that weakened unions, that eroded our minimum wage to the lowest level, in real terms, since the 1950s, with laws that allowed CEO's to take a bigger slice of the corporate pie, bankruptcy laws that put Wall Street’s toxic innovations ahead of workers. We made it nearly impossible for student debt to be forgiven. We underinvested in education. We taxed gamblers in the stock market at lower rates than workers, and encouraged investment overseas rather than at home.

Taloustieteen Nobelilla palkittu ekonomisti Joseph Stiglitz varoittaa tuoreessa puheessaan globaaliin finanssikriisiin keskeisesti vaikuttaneiden haitallisten markkinakannustimien olevan edelleen pitkälti paikallaan. Lisäksi yhä keskittyvä varallisuus rapauttaa Stiglitzin mukaan demokraattista päätöksentekoa, kun kasvavalla lobbausvoimalla ja yhteiskunnallisella vaikutusvallalla varustettu joukko ihmisiä pystyy vaikuttamaan ratkaisevalla tavalla lainsäädäntöön ja talouteen pelkän varallisuutensa voimalla.

Stiglitz myös huomioi aidosti toimivan talouden vaativan ahkeruuden ja vaivannäön johdonmukaista palkitsemista. Taloustieteilijän silmiin laaja työttömyys, lisääntyvä pahoinvointi ja ongelmat perustarpeiden tyydyttämisessä, valtava määrä tyhjiä kiinteistöjä ja ennätysmäärä kodittomia ovat kaikki vastinpareja, jotka alleviivaavat nykytalouden perustavia ongelmia. Stiglitz näkee ratkaisuna kansalaisaktiivisuuden ja -järjestäytymisen, jonka kautta tulisi vaatia mm. rikkaimpien mittavien voittojen järkevämpää uudelleenjakoa ja terveemmän julkisen investointipolitiikan rohkeaa käyttöönottoa.

Lue myös:

Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys
Video: Robin Hahnel reilummasta taloudesta
Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi

Valinnoista ja hintojen asettumisesta markkinoilla

Usein kuulee väitettävän, että talouden toiminnassa päästään parhaimpaan lopputulokseen, kunhan taloutta määrittelevät mahdollisimman voimakkaasti markkinatalouden rakenteet. Argumentin mukaan markkinataloudessa hintoja ohjaa hyväntahtoinen ”näkymätön käsi”, joka asettaa automaattisesti hinnat oikealle, tehokkaalle ja yhteiskunnallisesti optimaaliselle tasolle.

Markkinatalouden rakenteita ja logiikkaa on sovellettu myös perinteisen kaupankäynnin ulkopuolella. Markkinaratkaisuja on esitetty muun muassa niin julkiselle sektorille kuin ympäristöongelmiinkin. Markkinaratkaisujen puolestapuhujat uskovat siihen, että mahdollisimman laaja hyödykkeiden yksityistäminen, valtion vähäinen väliintulo ja muut markkinatalouden mekanismit auttavat ihmiskuntaa ratkaisemaan esimerkiksi niin ilmaston lämpenemisen kuin muutkin ympäristöongelmat.

Koska markkinatalouden rakenteilla on niin keskeinen rooli nykytalouksissa ja -yhteiskunnissa, on erityisen tärkeää tarkastella näiden rakenteiden heikkouksia osana työtä paremman talouden kehittämiseksi. Markkinatalouden täydellistä vapautta kannattavat jättävät usein huomiotta lukuisia yleisesti tunnustettuja, taloustieteellisen teorian ennustamia ja käytännön osoittamia lainalaisuuksia markkinaratkaisujen toiminnassa. Erityisesti markkinatalouden ratkaisujen edistämiseen sitoutuneiden tulisi olla tietoisia näiden markkinapohjaisten ratkaisujen sisäsyntyisistä ongelmista.

Talouden rakenteiden vaikutuksista käytökseen ja valintoihin

Markkinatalouden rakenteet – kuten muutkin yhteiskunnan rakenteet – vaikuttavat toimintaamme ja eettisiin vakaumuksiimme. Rakenteet vaikuttavat myös siihen, mitä lopputuloksia pidämme haluttuina ja toivottavina. Markkinatalouden rakenteet palkitsevat ja rankaisevat tietynlaisista toimista ja näin vaikuttavat merkittävästi siihen, minkälaisia ihmisiä meistä tulee.

Bonnin yliopiston tutkijat Armin Falk ja Nora Szech tutkivat ihmisten eettisten vakaumusten ja markkinoiden suhdetta. Ohjaavatko ihmisten eettiset vakaumukset markkinoiden toimintaa, vai ohjaavatko itse asiassa markkinatalouden rakenteet käsitystämme oikeasta ja väärästä?

Tutkijat suunnittelivat kokeensa heijastelemaan todellisen elämän markkinatilanteita, joissa ostajat ja myyjät käyvät kauppaa keskenään ja kaupankäynti onnistuu, kun he pääsevät sopimukseen hinnasta. Tutkimuksessa käytiin kauppaa tutkijoiden ostamien ylimääräisten laboratoriohiirten hengillä. Eläinkokeissa käytetään usein hiiriä, mutta syntyneet hiiret eivät aina ole geneettisesti toivotun kaltaisia. Nämä hiiret usein tapetaan. Tutkimuksessa näitä muuten kuolemaantuomittuja hiiriä käytettiin koeasetelmassa, jossa hiirten elämänkohtalo oli koehenkilöille niin sanottu ulkoisvaikutus. Ulkoisvaikutukset ovat kaupankäynnistä kolmannelle osapuolelle koituvia hyötyjä tai haittoja, jotka eivät näy tuotteen hinnassa.

Tutkimuksessa oli kolme erillistä asetelmaa. Ensimmäisessä osallistujia pyydettiin yksilöinä määrittämään hinta, jolla he olisivat valmiit antamaan hiiren kuolla. Toisessa ja kolmannessa asetelmassa päätökset tehtiin kaupankäyntitilanteessa, joko kahden tai useamman osapuolen kesken. Mikäli koeasetelmassa kauppa syntyy, hiiri kuolee. Mikäli kauppaa ei synny, hiiri jää eloon, kunnes kohtaa luonnollisen kuoleman. Osallistujille vakuutettiin kyseisen hiiren pysyvän hengissä, jos he eivät suostu kaupankäyntiin. Ennen kokeen aloittamista osallistujille näytettiin kuva tyypillisestä koehiirestä ja prosessista, jossa hiiri tapettiin.

Yksilöasetelmaa hyödynnettiin, jotta tutkijat saattoivat saada kuvan siitä, kuinka paljon ihmiset yleisesti arvostivat hiiren henkeä. Asetelmassa osallistujilla oli valittavanaan kaksi vaihtoehtoa. Toisessa tapauksessa hiiri selviäisi hengissä ja osallistuja ei saisi rahaa, ja toisessa osallistuja saisi 10 euroa, mutta hiiri kuolisi. Tällä selvitettiin, kuinka moni ottaisi kymmenen euroa, jos se tarkoittaisi hiiren kuolemaa. Noin 45 prosenttia vastaajista ottaisi kympin. Tätä tasoa käytettiin sitten vertailukohtana arvioitaessa markkinatilanteiden lopputulemia.

Seuraavaksi tutkimuksessa asetettiin tilanne, jossa aloitettiin kaupankäynti. Paritilanteessa ostajalle annettiin 20 euroa ja myyjälle annettiin hiiri, ja kuten yksilötilanteessa, hänelle tähdennettiin hiiren hengen olevan hänen vastuullaan. Heille annettiin mahdollisuus useiden tarjouksien ja vastatarjouksien kautta päästä sopimukseen hinnasta. Jos he pääsivät sopimukseen, myyjä sai sovitun hinnan, ja ostaja sai pitää loput hänelle annetusta 20 eurosta.

Asetelma heijasteli markkinatilannetta, jossa kaupankäynnistä on haittaa kolmansille osapuolille. Jos ostaja ja myyjän pääsivät sopimukseen hinnasta, saivat he pitää rahat, mutta hiiri kuoli. Jos he taas eivät päässeet sopimukseen, eivät kumpikaan saanut mitään, mutta hiiri sai elää. Tässä kokeessa myyjä on vastaavassa tilanteessa kuin yksilöasetelmassa, koska hänellä on valta päättää hiiren kohtalosta hyväksymällä tai hylkäämällä rahallinen tarjous. Osallistujille tähdennettiin, ettei kenenkään ole pakko tehdä tai hyväksyä tarjousta, ja että hiiri säilyy hengissä, jos kauppaa ei sovita.

Suuremmassa markkina-asetelmassa markkinoilla oli seitsemän ostajaa ja yhdeksän myyjää. Molemmat saattoivat tehdä niin monia tarjouksia kuin halusivat ja hyväksyä tai hylätä kenen tahansa tarjouksen. Tutkijat myös tarjosivat kaupankävijöille jatkuvasti tietoa neuvoteltavissa olevasta hinnasta ja toteutuneiden kauppojen hinnoista.

Kaupankäyntitilanne muutti ihmisten käyttäytymistä merkittävästi. Yksinkertaisilla markkinoilla 73 prosenttia koetilanteista päättyivät tilanteeseen, jossa myyjä sai alle kymmenen euroa. Suuremmilla markkinoilla 76 prosenttia hiiristä sai kokea kuoleman alle kymmenen euron hintaan. Jotta yhtä suuret prosenttiosuudet olisi voitu saavuttaa yksilöasetelmassa, olisi osallistujille maksettavan hinnan täytynyt olla joko hieman yli tai alle viisikymmentä euroa. Markkinoilla hiiren elämän hinnaksi muodostui kuitenkin ainoastaan viitisen euroa.

Mikä sitten voi aiheuttaa näin merkittävän eron? Tutkijat esittivät useita mahdollisia selityksiä. Ensinnäkin, koska kaupankäyntiin tarvitaan kaksi osapuolta, voivat yksilöt ajatella vastuun kaupankäynnin seurauksista jakautuvan eri osapuolten kesken. Lisäksi markkinoilla yksilöt näkevät jatkuvasti muidenkin osallistuvan epäeettiseen kaupankäyntiin, mikä auttaa entisestään yksilöä oikeuttamaan oman toimintansa, kun epäeettinen toiminta voidaan kokea sosiaalisesti hyväksyttävänä. Yksilöt voivat tämän johdosta myös kokea omat valintansa merkityksettöminä, koska he voivat ajatella, että jos he eivät osallistu kaupankäyntiin, joku toinen tekee sen kuitenkin.

Tutkijat myös nostavat esille, kuinka markkina-asetelma vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen muuttamalla heidän järkeilynsä kohdetta. Markkinat tarjoavat viitekehyksen joka suuntaa toimijoiden huomiota kaupan hieromiseen, neuvotteluun ja kilpailuun sekä vie huomiota pois kaupankäynnin mahdollisista seurauksista ja eettisistä kysymyksistä. Näin kaupankäynnin ulkoisvaikutukset, eli tässä tapauksessa kuollut hiiri, jäävät taka-alalle, kun keskittyminen suuntautuu hintamuutoksiin ja kilpailemiseen markkinoilla.

Markkinatilanne siis saa ihmiset toimimaan omista eettisistä vakaumuksistaan poiketen, koska ne mahdollistavat yksilön vähätellä omaa syyllisyydentuntoaan, tekevät epäeettisestä kaupasta sosiaalisesti hyväksyttävää ja suuntaavat yksilön huomion menestyksekkääseen kaupankäyntiin eikä sen seurauksiin tai eettisiin ulottuvuuksiin. Yksilötilanne poikkeaa markkinatilanteesta selkeästi, koska tällöin toimijat eivät voi kuvitella jakavansa vastuuta eivätkä saa markkinoilta vihjeitä epäeettisen kaupan sosiaalisesta hyväksyttävyydestä. Näin ollen yksilöiden alkuperäiset näkemykset tulevat selkeämmin esille.

Kokeet todensivat tutkijoiden hypoteesin, jonka mukaan markkinatilanteet rapauttavat yksilöiden eettisiä vakaumuksia. Tutkijat olettivat tämän näkyvän hinnoissa, joilla hiiriä tapettiin. He olettivat myös, että hintojen vääristyminen on voimakkaampaa, kun kysessä on vaikutukset kolmansiin osapuoliin kuin tilanteessa, jossa kaupankäynnin tulos vaikuttaa yksilön omiin kulutusmahdollisuuksiin.

Tätä selvittääkseen tutkijat tekivät toisen edellisen kanssa identtisen koeasetelman, mutta jossa kaupankäyntiin ei liittynyt samanlaista eettistä ulottuvuutta, vaan kaupankäynnin kohteena oli yksilön omat kulutusmahdollisuudet. Kokeessa yksilöiden tuli hiiren sijaan myydä lahjakortti erääseen myymälään. Kokeeseen liittyi sekä yksilöasetelma, jossa osallistujilta kysyttiin summaa, johon he suostuisivat lahjakortin vaihtamaan että monen myyjän ja ostajan markkinat, joilla ostajat ja myyjät tekivät toisilleen tarjouksia, kuten hiirtenkin tapauksessa.

Kokeissa selvisi hiirten tapauksessa markkinoilla olevan merkittävä vaikutus. Osallistujat olivat markkinatilanteessa tietyllä rahasummalla huomattavasti halukkaampia antamaan hiiren kuolla kuin yksilötilanteessa. Lahjakorttien tapauksessa vastaavaa ei tapahtunut. Myös hintojen muotoutuminen hiirimarkkinoilla poikkesi huomattavasti lahjakorttimarkkinoista. Sen lisäksi, että hiirimarkkinoilla lähtöhinta oli alhainen verrattuna yksilötilanteeseen, laski se kaupankäynnin seurauksena entisestään, mikä antaisi lisäviitteitä eettisten vakaumusten rapautumisesta markkinatilanteissa. Tässäkään tapauksessa ei vastaavaa tapahtunut lahjakorttimarkkinoilla.

Tutkijoiden mukaan kokeissa voidaan havaita selkeä ja systemaattinen ero markkinoiden vaikutuksessa eettisten ja kolmansia osapuolia koskevien sekä eettisesti neutraalien ja itseä koskevien arvojen välillä. Asetelman ollessa muutoin yhtäläinen, markkinat rapauttavat huomattavasti enemmän eettisiä ja kolmansia osapuolia koskevia arvoja kuin itseä koskevia ja eettisesti neutraaleja arvoja.

Tutkimuksen lopputulokset ovat johdettavissa jossain määrin myös laajemmin yhteiskuntaan. On selvää, että esimerkiksi suuri osa ihmisistä pitää vaatteiden halpatuotantoa ihmisoikeuksia loukkaavissa olosuhteissa epäeettisenä. Vaikka tämä on useimpien mielestä epätoivottavaa, näin tuotettujen vaatteiden alhaiset hinnat kannustavat ihmisiä silti ostamaan niitä, ja lisäksi kohtuullisissa oloissa tehtyjen tuotteiden etsiminen saattaa monesti olla hyvin haastavaa.

Tutkimuksen johtopäätöksenä tutkijat toteavatkin, että markkinat eivät tuota aina prosessiin osallistuvien toiveiden mukaista lopputulosta – toisin sanoen lopputulokset eivät ole automaattisesti taloudellisesti tehokkaita tai yhteiskunnallisesti toivottavia. Mikäli ero toiveiden ja toteutuneiden lopputulosten välillä on liian suuri, eikä tunnettu lauselma “niukkojen resurssien tehokkaasta käytöstä” siis toteudu, on tarpeellista puuttua markkinamekanismien toimintaan.

Markkinatalouden rakenteet ristiriidassa ympäristön kestävyyden huomioonottamisen kanssa

Markkinatalouksien kyvyttömyys asettaa yhteiskunnallisesti optimaalisia hintoja näkyy konkreettisesti myös öljy-yhtiöiden osakkeiden arvostuksissa. The Economistin mukaan öljy- kaasu- ja hiiliyhtiöiden osakkeiden hinta markkinoilla on asettunut tasolle, jossa oletuksena on, että kaikki löydetyt fossiilisten polttoaineiden varannot otetaan käyttöön.

Ympäristön kantokyky ei kuitenkaan kestäisi näiden polttoaineiden käyttöä ja polttamista. Kansainvälinen yhteisö on asettanut tavoitteekseen ilmaston lämpenemisen rajoittamisen alle kahteen asteeseen. The Economistin haastatteleman asiantuntijan mukaan tavoitteessa pysyminen edellyttää, että vain noin kolmannes jo nyt löydetyistä fossiilisisen polttoaineen varastoista käytetään.

Oikeastaan kaikki yhtään laajamittaisempi tuotanto ja kaupankäynti aiheuttaa väistämättä seurauksia kaupankäynnin ulkopuolisille henkilöille. Tämä on seikka, joka tuleekin ottaa huomioon aina kaupankäynnin seurauksia mietittäessä. Mitä vapaammat markkinaolosuhteet ovat, sitä todennäköisemmin myös ongelmat kaupankäynnin seurausten tarkassa laskemisessa kasvavat.

Ilmastonmuutoksen ja fossiilisten polttoaineiden kohdalla tämä seikka näkyy vakavalla tavalla. Mikäli kaikkia fossiilivarantoja ei polteta, eli niiden polttamisen tuhoisat seuraukset otettaisiin vakavasti ja hinnat korjattaisiin tämän mukaisesti vähintäänkin moninkertaisiksi nykyisistä, kytee monien talousasiantuntujoiden mukaan öljy-, kaasu- ja hiiliyhtiöiden osakkeissa seuraava valtava osakekupla, jonka puhkeaminen vaikuttaisi koko maailman talouteen.

Täysin käsittämättömältä tuntuva markkinoiden lopputulema tulee kuitenkin ymmärrettävämmäksi edellä mainitun tutkimusesimerkin kautta. Fossiilisten polttoaineiden kanssa markkinat kärsivät samoista rakenteellisista ongelmista kuin muutkin markkinat.

Markkinat eivät kykene ottamaan huomioon kolmansille osapuolille – tässä tapauksessa tuleville sukupolville – aiheutettavaa haittaa. Markkinat muodostavat myös sosiaalisen ympäristön, joka kannustaa (tai pahimmillaan pakottaa) ulkoisvaikutusten huomiotta jättämiseen sekä epäeettiseen ja vahingolliseen käyttäytymiseen.

Markkinatalouden rakenteellisilla ongelmilla laajat seuraukset

Markkinoiden rakenteelliset ongelmat eivät vaikuta ainoastaan kaupankäynnin epätoivottuihin seurauksiin, vaan myös talouden mittavaan tehottomuuteen. Syntyy haitallinen noidankehä: vääristyneet hinnat vääristävät tuotantoa ja kulutusta, ja vääristymät kasvavat ajan myötä entisestään tuotannon ja kulutuksen sopeutuessa vääristyneisiin hintoihin.

Markkinataloudet kärsivät ihmisille ja ympäristölle vahingollisista rakenteista. On tärkeää pohtia, ovatko markkinatalouden rakenteet niitä rakenteita, joiden halutaan leviävän yhä uusille elämänalueille. Mikäli näin ei ole, on tärkeää aloittaa keskustelua siitä, halutaanko ihmisille ja ympäristölle parempia yhteiskunnan ja talouden rakenteita. Tämä keskustelu on elintärkeää niin ihmisyhteisöjen kuin planeettamme elinkelpoisen tulevaisuudenkin kannalta.

Lue myös:

Talousoikeuden asiantuntija: Bangladeshin työntekijöiden heikko asema johtuu säätelemättömistä markkinoista
New York Times: Toistasataa kuollutta ompelimon tulipalossa
Talvivaara ja ulkoisvaikutusten ongelma
Robin Hahnel: Perusteet markkinoita vastaan

New York Times: Toistasataa kuollutta ompelimon tulipalossa

New York Times:

In all, 112 workers were killed in a blaze last month that has exposed a glaring disconnect among global clothing brands, the monitoring system used to protect workers and the factories actually filling the orders.

New York Timesin uutisoima tragedia yli sata kuolonuhria vaatineesta tekstiilitehtaan tulipalosta tuo esiin ongelmia, joita nykyisissä markkinatalouksissa esiintyy kun palkkatasoa, työntekijöiden oikeuksia ja heidän työturvallisuuttaan pidetään alhaisella tasolla vetoamalla kilpailukykyyn esimerkiksi tuotannon kustannuksissa.

Työntekijöiden neuvotteluasemat ovat heikot tehtaiden omistajiin ja kauppaa ohjaaviin kansainvälisiin suuryrityksiin verrattuna. Tämä on osasyynä sille, mikseivät tehtaiden huonot olosuhteet ole huomattavassa roolissa tuotantoketjua ja hinnoittelua arvioitaessa. Tuotannon kustannusten "ulkoistaminen" esimerkiksi ympäristövahinkojen tai työntekijöiden työturvallisuutta ja hyvinvointia aliarvioimalla ovat keskeisiä heikkouksia markkinatalouksissa. Hinnoittelu ja markkinoiden toimivuus ovat usein systemaattisesti enemmän kiinni varakkaimpien toimijoiden varassa toimivasta valtapelistä kuin markkinaintoilijoiden idealistisista kuvauksista joissa "kuluttaja äänestää lompakollaan" ja "kysyntä kohtaa aina lopulta tarjonnan".

Hyödyllisempää onkin tarkastella eri toimijoiden vaikutusvaltaa ja -mahdollisuuksia. On tärkeää tarkastella, millaiseen toimintaan olemassa olevat markkinaolosuhteet ja esimerkiksi vallan ja varallisuuden keskittymisen vauhdittamat monopolistiset asemat kannustavat. Tähän poliittiseen ongelmaan ovat historiallisesti olleet keskeisinä lääkkeinä työntekijöiden järjestäytymismahdollisuuksien ja vaikutusvallan kasvattaminen, sekä valtion puuttuminen markkinoiden toimintaan rajoituksilla, jotka edesauttavat ympäristön kestävyyden ja työntekijöiden sekä kansalaisten kannalta toivottavien lopputulosten saavuttamista tehokkaammin kuin useissa tilanteissa harhaanjohtava luottamus markkinoiden itsekorjaavaan voimaan.

Bangladeshin työntekijöiden kohdalla tämä tarkoittaisi palkkatason ja työturvallisuuden parantamista esimerkiksi työntekijöiden kokemuksia paremmin huomioimalla, sekä laajemmin teollisuudenalan ja markkina-alueen kaupankäyntiä koskevien sääntöjen kehittämistä siten, ettei hintapoljentaa harrastavia ja työntekijöiden olosuhteet laiminlyöviä yrityksiä päästetä kilpailemaan markkinoille.

Tämänkaltaiset uudistukset ovat äärimmäisen tarpeellisia, joskin niidenkin vaikutusvalta on jatkuvasti uhattuna mitä enemmän tuotannon ja kaupankäynnin viitekehys on hallitsemattomaan markkinatalouteen perustuva. Ratkaisuna näihin ongelmiin kuluttajien, tuottajien ja ylipäätään kaikkien, joihin kaupankäynti vaikuttaa tulisi olla nykyistä tehokkaammin mukana prosessissa, jossa hinnat ja tuotantoa koskevat päätökset tehdään. Tällaisia ehdotuksia käydään läpi esimerkiksi taloustieteen professori Robin Hahnelin teoksessa "Kilpailusta yhteistyöhön".

Talouselämä: Velkalinjassa pahimmat ruuhkat 10 vuoteen

Talouselämä:

Soitot Velkalinjan neuvontanumeroon ovat lisääntyneet merkittävästi tänä vuonna. [...] Pikavippejä nostetaan yhä enemmän ja pääasiassa pikavipeistä velkaantuneiden soittajien määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2010.

Niin sanottujen pikavippilainojen – verrattain pienikokoisten lainojen joissa on huomattavat korot – yleisyys on Suomessa huomattava. Lainoja myöntävät yritykset tekevät merkittäviä voittoja tällä ilmeisen kannattavalla liiketoiminnalla. Yritysten toiminnasta olemme aiemminkin nostaneet inhimillisten seurausten osalta ilmiötä kommentoineen diakonia ja yhteiskuntatyö -yksikön johtajan Heikki Hiilamon huomiot:

Kauppa- ja teollisuusministeriön tuore tutkimus kertoo, että pikavippejä käyttävät kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat kansalaiset. Lainsäätäjien pitäisi asettua ennen muita näiden ihmisten puolelle. Pientenkin summien lainaamiseen on laadittava reilut, kohtuulliset ja oikeudenmukaiset pelisäännöt

Korkeakorkoisten lainojen ottaminen aiheuttaa monelle vakavan velkakierteen, jossa alkuperäinen laina kasvaa perintämaksujen ja korkojen kautta jopa useita kertoja alkusummaa korkeammaksi. Huomionarvoisten inhimillisten seurausten vuoksi on esitetty mm. pikavippien kieltämistä. Tämä oletettavasti herättäisi vastustusta ainakin niin pikavippejä markkinoivien yritysten omistajissa kuin velkojen keräämisellä voittoa tekevissä perintätoimistoissa. Lainojen myöntämisessä vedotaankin usein lainanottajan vastuuseen, mutta tutkimustiedon valossa tämä näkökulma ei ole aivan yksiselitteinen. Myös esimerkiksi tunnettu sijoitusneuvoja ja kirjailija Yves Smith on peräänkuuluttanut asuntolainojen kohdalla lainaajan vastuuta lainanottajan maksukyvyn arvioinnista. Samat huomiot pätevät monin osin myös pikavippien kanssa.

Lainojen merkitystä mahdollisuuksien toteuttamisessa ja tavoitteiden saavuttamisessa ei tulekaan väheksyä, mutta onnistuneita tuloksia on äärimmäisen vaikea saavuttaa sokeasti markkinamekanismeihin luottamalla. Muuttujia ja erilaisia seurauksia on tällaisten pienlainojen kohdalla huomattavasti, ja kaikkien laskeminen tarkoituksenmukaisella tavalla osaksi hintoja on yksioikoisten markkinaratkaisujen yksi tunnettu, rakenteellinen kipupiste.

Yksi syy pikavippien ongelmiin on, että runsas joukko vakiintumattomia toimijoita (pikavippejä myöntävät yritykset) toimii ensisijaisena tavoitteenaan usein lyhyen tähtäimen voittojen kerääminen. Perintäyritysten tarjoama suoja toiminnan riskeiltä ei myöskään kannusta lainanantajia tarkkaavaisuuteen lainojen myöntämisessä ja riskien tarkassa arvioinnissa. Kun keskeiseksi voitontavoittelun elementiksi nousee juuri lainojen myöntäminen, ja toisaalta velkojen periminen, on yrityksillä vain vähän kannustimia lainojen ja niiden korkojen vaikutusten arviointiin.

Velkavoittojen sijaan laajempiin yleishyödyllisiin tavoitteisiin keskittyneillä järjestöillä onkin viimeaikaisia pikavippiyrityksiä huomattavasti positiivisempi historia pienlainojen tarjoamisessa. Esimerkiksi seurakuntien tai ylioppilaskuntien tarjoamat lainat ovat Suomessa koroltaan huomattavasti kohtuullisimpia, ja rakentuvat useimmiten aivan eri tavalla osaksi yhteisön muita tavoitteita ja arvoja. 

Uutiset kasvaneista ulosotoista ja lainanottajien avuntarpeesta, sekä toisaalta pikavippi- ja perintäyritysten huomattavista voitoista, ovat myös havainnollistava esimerkki eräistä haitallisista kannustimista markkinatalouksissa.

Jani Kaaro: Kannustin kaverille kanssa

Jani Kaaro:

Lajimme mielenlaatu on kehittynyt metsästäjä-keräilijäyhteisöissä, jotka ovat tasa-arvoisia, ja joissa tärkein operatiivinen periaate on "kaverille kanssa". Aivokuvaukset ovat osoittaneet, ettei mielenlaatumme ole noista päivistä mihinkään muuttunut. Kun olemme epäitsekkäitä, annamme pois tai teemme pyyteettömiä palveluksia, mielihyväkeskuksemme tulkitsee sen yhtä palkitsevana kuin suklaan syömisen.

Harvard Business Schoolin tutkijat tarkastelivat hiljattain, voisiko tämän epäitsekkyyden ulottaa kannustinjärjestelmiin. He valitsivat joukon työntekijöitä parista firmasta ja antoivat heille muutaman kympin. Ihmiset jaettiin ryhmiin siten, että yhdellä osastolla ihmiset saivat ostaa rahalla jotakin itselleen, mutta toisella osastolla ihmisten piti käyttää raha tavalla tai toisella työkavereidensa hyväksi.

Kun ihmiset törsäsivät rahat itseensä, mikään ei työpaikan ilmapiirissä muuttunut. Sen sijaan ryhmässä, jossa rahat käytettiin työkaverin hyväksi, kaikki oli toisin. Työilmapiiri parani ropisten, ja ihmiset kertoivat olevansa huomattavasti kiinnostuneempia sen työtoverin elämästä, jolle he olivat palveluksen tehneet, ja halukkaita auttamaan häntä jatkossakin.

Kaaro kirjoittaa myös toisesta tutkimuksesta, jossa tutkittiin rahallisen palkitsemisen vaikutuksia. Psykologi Dan Ariely suoritti Intiassa tutkimuksia, joissa testattiin aineellisten kannustimien vaikutuksia luovaan työhön. Palkkioiden suuruus vaihteli ryhmittäin, yhdet saivat päivän palkkaa vastaavan summan, toiset kahden kuukauden palkkaa vastaavan summan ja kolmansien palkkio vastasi puolen vuoden palkkaa. Palkkion suuruus ennusti ihmisten suoriutumista, mutta päinvastoin kuin voisi kuvitella. Mitä suurempi kannustin, sitä huonommin ihmiset suoriutuivat tehtävistään.

Kaaron mukaan tämä johtuu sisäisen motivaation korvautumisesta ulkoisella. Aiemmin jo palkitseva ja itsessään motivoiva työ kannustaa ihmisiä tekemään sen hyvin, mutta tulospalkkoiden tullessa mukaan kuvioihin kääntyy ihmisten huomio niihin. Kun ihmiset tavoittelevat työstä saatavia aineellisia palkkioita, erittäin voimakkaasti kannustavat sisäiset motivaatiotekijät lakkaavat vaikuttamasta, ja yleinen motivaatiotaso sekä tehtävästä suoriutumisen taso laskee.

Lue myös:

Taloussanomat: Korkeat palkat eivät kannusta
Talouselämä: Itsekkyyden myytti murtuu
Tutkimus: Muiden rahallinen auttaminen tekee onnelliseksi
WSJ: Tasavertaisuus on ihmiselle tärkeämpää kuin raha
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta
Talouselämä: Loppukäyttäjien palaute voi tehostaa työntekoa enemmän kuin omat päälliköt

Tutkimus: Kannustimet eivät kannusta johtajia

Helsingin Sanomat:

Yritysjohdon kannustinjärjestelmistä on tullut niin monimutkaisia ja epävarmoja, että ne eivät enää motivoi johtohenkilöitä. Kannustimet tulevat usein yrityksille suhteessa kalliimmaksi kuin johtohenkilöiden niille antama arvo, ilmenee konsulttiyhtiö PwC:n ja London School of Economicsin tutkimuksesta.

Moni tutkimukseen osallistunut henkilö työskentelisi mieluummin nykyistä pienemmällä palkalla, jos kannustimet olisivat selkeämpiä ja vähemmän alttiita vaihteluille. (...) "Hieman kärjistäen tutkimuksesta voi vetää sen johtopäätöksen, että jos meillä olisi yksinkertaisempia ja varmempia kannustinjärjestelmiä, useat johtohenkilöt tyytyisivät pienempään kokonaiskompensaatioon"

Yli puolelle vastaajista kokonaiskorvauksen määrän kasvattamista tärkeämpää oli se, että heillä on suurempi palkka kuin kollegoilla.

Lue myös:

Taloussanomat: Korkeat palkat eivät kannusta
Tutkimus: Tulospalkkiolla voi olla kielteisiä merkityksiä työntekijälle
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta

New York Times: Apple kiertää miljardien edestä veroja

New York Times:

Apple serves as a window on how technology giants have taken advantage of tax codes written for an industrial age and ill suited to today’s digital economy. Some profits at companies like Apple, Google, Amazon, Hewlett-Packard and Microsoft derive not from physical goods but from royalties on intellectual property, like the patents on software that makes devices work. Other times, the products themselves are digital, like downloaded songs. It is much easier for businesses with royalties and digital products to move profits to low-tax countries than it is, say, for grocery stores or automakers. A downloaded application, unlike a car, can be sold from anywhere.

New York Timesin artikkelissa paljastetaan seikkaperäisesti innovaatioita kansainvälisen verosuunnittelun saralla, joiden avulla maailman suurin yhtiö välttelee vuosittain miljardien edestä veroja. Liikevoitot, jotka tulevat ohjelmistopatenteista tai digitaalisten tuotteiden myynnistä, on helppo reitittää esimerkiksi "tuplairlantilaisen avulla" niihin maihin, jotka tarjoavat alhaisimmat veroasteet. "Tuplairlantilaisella" tarkoitetaan sitä, kun yritys kierrättää liikevoittojaan tytäryhtiöihinsä Irlannin kaltaisten alhaisen yritysverotusten maihin, ja siitä vielä eteenpäin Karibian veroparatiiseihin.

Suuryritysten veronkierto on ollut aiemminkin esillä blogissamme:

M&M: Näin Google kiertää verot Suomessa
Talouden suunnittelusta
TS: GE ei maksa lainkaan veroja USA:han

Talouselämä: Rikkaat eivät vähennä työntekoa verotuksen kiristyessä

Talouselämä:

Ansiotuloverotusta ei saa kiristää, koska se vähentäisi hyvätuloista motivaatiota tehdä työtä. Tätä argumenttia on käytetty usein hyvätuloisten verotuksen kiristämisen vastustamiseen.

Uusi Massachusettsin yliopistossa tehty amerikkalaistutkimus kuitenkin viittaa siihen, että argumentti ei ole kovin pätevä. (...) Tutkimuksen mukaan hyvätuloiset kotitaloudet eivät todellisuudessa tee merkittäviä muutoksia taloudelliseen käyttäytymiseensä pienten veronkorotusten vuoksi.

Esimerkiksi hyvätuloiset lääkärit eivät tutkimuksen mukaan muuttaneet työtuntiensa määrää veromuutosten vuoksi.

YLE: Maailmanpankki haluaa lisää suojeltuja merialueita

YLE:

Maailmanpankki aikoo kerätä viidessä vuodessa 1,5 miljardia dollaria eli lähes 1,2 miljardia euroa parantaakseen maailman merien tilaa. Noin 85 prosenttia valtamerien kalakannoista on ylikalastettuja tai tyhjennettyjä.

- Merien pelastamiselle on jo omistauduttu, mutta tarvitaan maailmanlaajuinen pyrkimys, sellaista ei ole, Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick sanoi valtamerien tilaa käsitelleessä kokouksessa Singaporessa. 

Zoellick esitti useita tavoitteita. Kymmenessä vuodessa on tarkoitus muun muassa palauttaa ainakin puolet maailman kalakannoista. Lisäksi suojeltujen merialueiden määrä on tarkoitus kaksinkertaistaa. Merien pinta-alasta on nykyisin suojeltu kaksi prosenttia, maapallon maapinta-alasta puolestaan 12 prosenttia.

Kalakantojen suojelemisen tarve liittyy markkinoiden rakenteellisiin ongelmiin. Markkinatalouden kannustinjärjestelmä tarjoaa vain vähän välineitä kalastusmäärien vähentämiseen. Yksittäisellä kalastajalla ei kannustimien näkökulmasta ole syitä ottaa huomioon liikakalastuksesta aiheutuvia ongelmia.

Markkinoiden hintojen muodostuksessa ei oteta huomioon kalastuksen ulkoisvaikutuksia, esimerkiksi kalakantojen romahtamista ja siitä seuraavia haittoja ekosysteemeille, vaan hinta määräytyy ainoastaan ostajien ja myyjien välisten lyhyen aikavälin neuvottelujen perusteella. Täten kun kalan hinta on noussut niin korkealle, etteivät kuluttajat sitä enää halua ostaa, ovat kalakannat todennäköisesti jo romahtaneet hälyttävän alhaiselle tasolle.

Lue myös:

Sääntöjen puute tuhoaa eteläisen Tyynenmeren kalakantoja
Petokalakannat romahtaneet kaksi kolmasosaa viimeisen sadan vuoden aikana

Frans de Waal: How bad biology killed the economy

Taloudesta puhuttaessa ei yleensä kestä kauaa ennen kuin vertailut evoluutioon ja vahvimpien yksilöiden selviämiseen nostetaan esiin. Yleinen tulkinta evoluutiosta kuuluu siten, että luonnonvalinta karsii heikoimmat yksilöt pois ja vahvimmat selviävät tässä "kilpailussa" voittajiksi. Yleisiä esimerkkejä tästä väitetystä ilmiöstä taloudessa ovat vaikkapa työntekijöiden irtisanomiset ja kaupan ehtojen muuttaminen "kilpailulle" edullisemmiksi. "Kyse on ikään kuin evoluutiosta", kuten pääministeri Jyrki Katainen on tätä ajattelua havainnollistanut.

Näin kysymys siitä, miten evoluutio toimii tai mitä siitä tulisi talouden suhteen ottaa opiksi nousee olennaiseksi. Evoluutiota on tutkittu runsaasti, ja kuva ei ole aivan samanlainen kuin yleensä annetaan ymmärtää. Eläinten käyttäytymistä laajasti tunnustetussa tutkimustyössään tutkinut kädellisten tutkija Frans de Waal käy tekstissään How bad biology killed the economy erinomaisesti läpi osaa näistä yleisistä virheellisistä väittämistä koskien evoluutiota.

De Waal kirjoittaa, miten ahneuden ja kilpailun korostaminen taloudessa on osaltaan vaikuttanut lisäämään sen haitallisia vaikutuksia. Hän ihmettelee, miksi yhteiskuntatieteilijöillä ja talouskommentaattoreilla on tarve korostaa lauseita kuten "ihminen on ihmiselle susi", ilmiselvästi tietämättä kovinkaan tarkasti kummankaan lajin käyttäytymisestä tehtyjen tutkimusten tuloksia.

Kirjoituksessaan de Waal varoittaakin näiden piirteiden korostamisen olevan haitallista muutenkin kuin vain siten, että niillä tavataan perustella jatkuvaa inhimillistä kärsimystä joka on puheenvuorojen mukaan heikoimpien (väestön enemmistön) luonnollinen osa. Laajemmin, ne heikentävät ymmärrystä ihmisen eräistä lajityypillisistä vahvuuksista, kuten kyvystä yhteistyöhön ja toisten tasavertaiseen auttamiseen.

De Waal kokoaa kirjoituksessaan runsaasti esimerkkejä eri eläinlajeille kehittyneistä avunannon ja yhteistyön tavoista, sekä siitä miten nämä vahvuudet auttavat lajeja selviämään ja kehittymään. De Waal yhdistää tämän konkreettisiin esimerkkeihin, kuten kaikille saatavilla olevan terveydenhuollon positiivisiin vaikutuksiin.

Hän kysyykin, että jos kädellisiä koskevan tutkimustiedon mukaan ihmisten suurimpia vahvuuksia on kilpailun sijaan tasavertainen yhteistyö, tulisi pyrkiä rakentamaan yhteiskunnallisia instituutioita korostamaan ja tukemaan näitä vahvuuksia - ei rajoittaa ja tukahduttaa niitä.

Instead of falling for false ideas about nature, why not pay attention to what we actually know about human nature and the behaviour of our near relatives? The message from biology is that we are group animals: intensely social, interested in fairness and cooperative enough to have taken over the world. Our great strength is precisely our ability to overcome competition. Why not design society such that this strength is expressed at every level?

Kirjoitus on suositeltavaa luettavaa usein esiin nousevasta väittämästä, jonka mukaan "vahvimman laki" olisi yhteiskunnassa jotenkin toivottavaa tai luonnollista. Tutkimustiedon valossa näin vahvojen väittämien esittäminen vaikuttaisikin hyvin kyseenalaiselta, ja monin osin perusteettomalta.

YLE: Köyhä maksaa lainoistaan ja laskuistaan kovimman hinnan

YLE:

Pikavippi on nykyään köyhän ainoa keino saada lainaa. Pienituloiset maksavat lainastaan kovinta korkoa. Pankit eivät tarjoa vaihtoehtoja. Kuluttajavirasto ja oikeusministeriö vaativat muutosta: sosiaalisia luottoja koko maahan.

Uutisessa kuvataan, kuinka pikavippiyritysten poikkeuksellisen tuottoisa toiminta perustuu pienituloisten vähäisten vaihtoehtojen hyväksikäyttöön – tämän seurauksena pienituloiset maksavat lainoistaan suurimpia korkoja. Myös pankit ovat asettaneet asiakkaansa eriarvoiseen asemaan: maksuhäiriöiset maksavat enemmän laskuistaan, koska he eivät saa verkkopankkitunnuksia.

Lisää aiheesta:

Aamulehti: Pikavippiyritykset tekevät valtavia voittoja

Talouselämä: Korkea älykkyys antaa suuren etulyöntiaseman kilpailussa menestyksestä

Talouselämä:

Professori David Z. Hambrick ja Elizabeth J. Meinz kirjoittavat, että todellisuudessa raa'an työn merkitystä on ylikorostettu ja että korkea älykkyys antaa suuren etulyöntiaseman ihmisille kilpailussa menestyksestä.

He kirjoittavat Vanderbiltin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa (...) selvisi, että 0,1 prosenttiin älykkäimmistä kuuluvat ihmiset menestyivät myöhemmin elämässään jopa kolmesta viisi kertaa todennäköisemmin kuin ne, jotka kuuluivat vain 0,9 prosenttiin älykkäimmistä.

New York Times:

A high level of intellectual ability gives you an enormous real-world advantage. In our own recent research, we have discovered that “working memory capacity,” a core component of intellectual ability, predicts success in a wide variety of complex activities.

It would be nice if intellectual ability and the capacities that underlie it were important for success only up to a point. In fact, it would be nice if they weren’t important at all, because research shows that those factors are highly stable across an individual’s life span.

Kannustavan, motivoivan ja reilun palkkauksen tulisi perustua tekijöihin, joihin ihminen voi itse vaikuttaa. Yhden ihmisen tekemän työn tuottavuutta on äärimmäisen vaikea mitata tarkasti, koska onnistuminen ja tehokas työ on niin monen tekijän summa. Kuitenkin, jos yllä mainittujen tutkijoiden esittämät väittämät väitteet pitävät paikkaansa, perustuu ihmisten tuottavuus voimakkaasti älylliseen kyvykkyyteen.

Älykkyys on tekijä, johon ihminen ei juurikaan voi vaikuttaa. Se perustuu vahvasti sattumaan, mitä tulee niin perimään kuin kasvuympäristöönkin. Toisissa tutkimuksissa on havaittu, että köyhyyden aiheuttama stressi vaikuttaa negatiivisesti niiden aivojen alueiden kehitykseen, jotka ovat vastuussa nimenomaan muistista ja oppimisesta. Talouselämän ja New York Timesin siteeraamat tutkijat sanovat älyllisten kykyjen myös pysyvän samanlaisina pitkin yksilön elämän, joten vaikuttaisi olevan vähän mitä ihminen voi niiden eteen tehdä. Täten palkittaessa ihmisiä tuottavuuden perusteella ei palkitseminen ole kannustavaa eikä reilua, koska se asettaa ihmiset eri viivalle eikä perustu tekijöihin, joihin ihminen voi halutessaan vaikuttaa.

HS: Talvivaaran jätteet muuttivat järviveden merivedeksi

Helsingin sanomat:

Talvivaaran kaivoksen jätevesien mukana on kulkeutunut lähivesistöihin niin paljon natriumsulfaattia, että läheisen Salmisen erämaajärven vesi on muuttunut suolaiseksi merivedeksi. Sulfaatti on kuluttanut myös veden happipitoisuutta ja tuonut hajuhaittoja.

Sekä kaivosyhtiö Talvivaara että sen asiakkaat ovat hyötyneet ympäristöhaittojen ulkoistamisesta. Mitä enemmän yritys voi maksattaa tuotannon haittoja ja kustannuksia muilla, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on kasvattaa liikevoittoaan. Kaivosyhtiön asiakkaat nauttivat alhaisista hinnoista, koska osa mineraalien ja metallien tuotannon todellisista kustannuksista on pystytty jättämään kaupankäynnin ulkopuolelle. Jo yksinkertaiset kustannus- ja hyötylaskelmat voivat osoittaa yrityksille, että vaikka ympäristön turmelemisesta jäätäisiin kiinni, mahdollisesti maksettavat sakot jäävät yleensä kerättyä hyötyä selvästi alhaisemmiksi. Markkinalogiikan mukaisesti tällaisessa tapauksessa kaivosyrityksen kannattaa edelleen laskea jätevedet lähivesistöihin.

Blogissamme on kirjoitettu kaivosyhtiö Talvivaaran tapauksesta aiemminkin:

• YLE: Talvivaara hakee päästörajojen korotuksia
• YLE: Mielenosoittajat vaativat Talvivaaran kaivosyhtiötä rajoittamaan päästöjään
• YLE: Talvivaaran lähikylien asukkaiden tahto ei toteudu

Tiede: Jo vauvat tajuavat mikä on reilua

Tiede:

Vasta 15 kuukauden ikäiset taaperot ymmärsivät eron reilun ja epäreilun ruoan jakamisen välillä. Reiluudelle herkkä pienokainen antoi myös auliimmin toisen käyttää suosikkileluaan, osoitti Washingtonin yliopiston ja Max Planck –instituutin tutkimus. 

"Reiluuden ja epäitsekkyyden normit kehittyvät aiemmin kuin olemme uskoneet", sanoo apulaisprofessori Jessica Sommerville Washingtonin yliopistosta.

Markkinoiden erinomaisuutta kuulee edelleen perusteltavan sillä, että ihmiset ovat luonnollisesti itsekkäitä ja siitä syystä tarvitsemme markkinat, jotka ohjaavat automaattisesti talouteen osallistuvien ihmisten itsekkäät pyrkimykset niin, että lopulta kaikki hyötyvät. Blogissamme on käsitelty lukuisissa kirjoituksissa laajalle ulottuvia markkinatalouden negatiivisia ulkoisvaikutuksia, jotka osaltaan osoittavat, että ihmisten ja yritysten itsekkäät pyrkimykset eivät johdakaan markkinoilla aina tehokkaimpaan ja kaikkia hyödyttävään lopputulokseen.

Blogissamme on myös tuotu esiin useita tutkimuksia, jotka asettavat markkinainstituutioiden oletuksen ihmisen toiminnan motiiveista vähintäänkin kyseenalaiseen valoon. Nämä tutkimukset väittävät esimerkiksi seuraavaa:

• Oman työn merkitys ja hyöty muille sekä mahdollisuus vaikuttaa työpaikan päätöksentekoon motivoivat runsaasti
• Ihmisiin on sisäänrakennettu kyky asettua toisen ihmisen asemaan
• Valtavat palkat eivät kannusta

Tiede-lehden uutisoiman uusimman tutkimuksen mukaan käsitys reiluudesta syntyy ihmislapselle jo 15 kuukauden ikäisenä. Väittelyt ihmisluonnosta ovat kiinnostavia, mutta talouden suhteen usein harhaanjohtavia. Tutkimukset ovat selvästi osoittaneet, että ihmiseen on sisäänrakennettu jonkinasteinen empatiakyky ja tarve auttaa muita ihmisiä. Oleellista onkin, minkälaiseen toimintaan talouden rakenteet kannustavat ihmisiä. Tässä mielessä talouden voi nähdä kouluna – ihmisiä palkitaan tietynlaisesta toiminnasta ja rangaistaan toisenlaisesta. Markkinat tukevat pahantahtoisia ihmisten kanssakäymisten muotoja ja vaikuttavat empaattisia kanssakäymisen muotoja vastaan.

Talouselämä: Loppukäyttäjien palaute voi tehostaa työntekoa enemmän kuin omat päälliköt

Talouselämä:

Yhä useammissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että loppukäyttäjät – asiakkaat, päämiehet, potilaat ja muut yrityksen tuottamien tavaroiden ja palvelusten hyödyntäjät – pystyvät yllättävän voimakkaasti motivoimaan ihmisiä tekemään työnsä ahkerammin, älykkäämmin ja tuloksellisemmin.

(...) Innostamisen ulkoistaminen loppukäyttäjille keskittää työntekijöiden huomion suoranaisesti siihen, miten heidän tuottamansa tavarat ja palvelukset viime kädessä vaikuttavat.

Talouselämän artikkelin mukaan johtajien yrittäessä innostaa työntekijöitä reagoivat he siihen epäluuloisesti, luullen johtajan vain yrittävän hiostaa heitä. Innostamisen ulkoistaminen loppukäyttäjille on havaittu tehokkaaksi monissa tapauksissa, ja ilmiön taustalla tutkijat näkevät kolme perusmekanismia.

(...) Ensimmäinen niistä on työn vaikutus: Työntekijät näkevät itse, miten heidän työnsä hyödyttää toisia.

(...) Toinen mekanismi on arvostus: Työntekijät saavat tuntea loppukäyttäjien pitävän heitä arvossa.

(...) Kolmas mekanismi on empatia: Työntekijät oppivat ymmärtämään syvemmin loppukäyttäjien ongelmia ja tarpeita ja paneutuvat samalla entistä lujemmin auttamaan heitä.

Useat motivaatiotutkimukset viestivät, että raha ei todellakaan ole tärkein ihmisiä kannustava tekijä eikä korkeampi palkka enää tietyn rajan jälkeen paranna merkittävästi elämänlaatua. Monet valitsisivat korkeamman palkan sijaan mahdollisuutta joustaa työajoissa, lisää vapaa-aikaa, työpaikan pysyvyyttä ja mielenkiintoista työtä. Tietyn palkkatason jälkeen työmotivaatiota ja -tehokkuutta lisää ensisijaisesti mahdollisuus parantaa omaa osaamistaan sekä se, että kokee työnsä merkittäväksi.

Taloussanomat: Tässä on se raja, mihin asti palkka parantaa elämääsi

Talouselämä uutisoi Princetonin yliopiston tutkimuksesta, jossa tutkittiin palkkatason vaikutusta elämänlaatuun 450 000 amerikkalaisen vastausten perusteella.

40 000 kruunun eli noin 4360 euron kuukausipalkkaan asti yleinen tyytyväisyys elämään parani huomattavasti. Mutta tuon jälkeen lisäpalkka ei enää tee meitä iloisemmaksi eikä vähennä stressiämme, tutkimus kertoo.

Olemme poimineet blogiimme aikaisemmin uutisia myös siitä, kuinka ihmiset haluaisivat korkeamman palkan sijaan lisää vapaa-aikaa, kuinka korkeaa palkkaa enemmän kannustaa työajoista joustamisen mahdollisuus ja mahdollisuus kehittyä työssään sekä siitä kuinka eriarvoisuuden väheneminen on ihmisille tärkeämpää kuin omien ansioiden kasvaminen.

Taloussanomat: Kodinkoneet kestävät kaksi vuotta

Taloussanomien artikkelissa selvitetään kodin elektroniikan ja muun käyttötavaran oletettua kestoa, ja mitä oikeuksia Suomessa ja Euroopan Unionissa kuluttajansuoja tarjoaa kuluttajalle. Artikkelissa päädytään siihen lopputulokseen, että jääkaappien, televisioiden ja digiboksien oletetaan kestävän noin kaksi vuotta.

Kun pesukone ja kännykkä hajoavat kahden vuoden käytön jälkeen, niin onko se normaalia vai ovatko ne maanantaikappaleita? Kodinkoneet ja muu elektroniikka eivät monen mielestä kestä enää yhtä kauan kuin ennen. Onko ne tehty tarkoituksella hajoamaan nopeasti?

Kodin elektroniikan tuotantoa ohjaavat nykyisellään markkinatalouden kannustimet, joiden viesti on selvä: yrityksen ensisijaisena tavoitteena on tuottaa omistajilleen voittoa. Yrityksen liikevoittoa voi lisätä tehostamalla tuotantoa, kuten esimerkiksi kehittämällä uusia nopeampia tai vähemmän resursseja vaativia tapoja tuottaa. Tuotannon kehittäminen on usein yhteiskunnalle hyödyllistä toimintaa, koska sen seurauksena tuotantoon vaadittuja työtunteja tai siihen tarvittavien luonnonvarojen määrää voidaan usein vähentää. Markkinoiden kannustimet ohjaavat kuitenkin yrityksiä tekemään myös yhteiskunnallisesti haitallisia ratkaisuja:

1. Liikevoittoa voi lisätä myös ulkoistamalla tuotannon haitallisia ulkoisvaikutuksia, kuten ilmansaasteita, muiden maksettavaksi.
2. Liikevoittoa voi lisätä luomalla keinotekoisesti enemmän kysyntää lyhentämällä tuotteiden elinikää.  

Kodin elektroniikan kestävyyttä on tutkittu vähän, mutta moni kuluttaja on huomannut, kuinka esimerkiksi uudet polkupyörät ja kodinkoneet kestävät murto-osan siitä käytöstä, mitä vastaavat laitteet ovat ennen kestäneet. Tuotteiden elinkaaren lyhentyminen aiheuttaa suuren mittakaavan tehottomuutta, koska ehtyviä luonnonvaroja ja tuotantoon vaadittavaa energiaa käytetään tuhlaavasti.