Vääristynyt taloustiede ja sen ylikorostunut asema

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa taloustieteellä on yhä merkittävämpi rooli. Taloustieteilijät ottavat entistä rohkeammin kantaa myös yhteiskunnallisen elämän muilla alueilla, ja taloustieteellistä tarkastelutapaa sovelletaan usein sellaisenaan talouden kentän ulkopuolelle. Talouskeskustelu puolestaan on rajoittunut pitkälti samoihin kapeakatseisiin ja teknisiin näkökulmiin. Näkökulma talouteen on siis tullut yhä yksinkertaisemmaksi samaan aikaan, kun talouden kieli ja lainalaisuudet ovat levinneet yhä laajemmalle yhteiskuntaan. On myös tärkeää huomata, kuinka nykytalouden lainalaisuudet rajoittavat yleisesti mahdollisuuksia ja mielikuvitusta rakentaa erilaisia talouden ja elämisen vaihtoehtoja.

Vaikka työmme Parecon Finlandissa – tämä blogi mukaanlukien – keskittyy talouden alueelle, on tarpeen myös huomauttaa että talous ylipäätään ei ole missään tapauksessa ainoa tai jotenkin tärkeämpi kysymys kuin moni muu ihmisten omaehtoisuutta ja vapautta rajoittava kysymys yhteiskunnassa. Niin poliittiseen päätöksentekoon, eri vähemmistöjen, eri alueilla asuvien ihmisten sekä esimerkiksi sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja ylipäätään kulttuuriin kokonaisuudessaan tullaan tarvitsemaan nykyistä paljon laajempaa katsantokantaa. Esittelemässämme demokraattisen suunnittelun mallissa, osallisuustaloudessa, onkin pyritty ottamaan tämä oleellinen seikka huomioon antamalla toisista yhteiskunnan osa-alueista kumpuaville ratkaisuille niiden tarvitsemaa tilaa ja tukea talouden rakenteissa.

Tämä lähtökohta on vahvassa ristiriidassa sen kanssa, kuinka talouteen nykyään suhtaudutaan. Valitettavan monia marxisteja ja markkinaintoilijoita yhdistää kuvitelma siitä, että talous olisi koko yhteiskuntaa kaiken muun yläpuolelta määrittävä kokonaisuus. Valitettavasti tämä harhaluulo muuttuu yhä enemmän todellisuudeksi, kun sen vallassa tehdään päätöksiä eri ministeriöissä ja suuryrityksissä. Vapaamman yhteiskunnan saavuttaminen tuleekin vaatimaan taloustieteen vääristyneen aseman purkamista, ja taloustieteen puutteiden tunnistamista.

Puutteellinen taloustiede

Käsityksemme taloudesta on vaihtunut läpi historian. Aristoteles käsitti talouden täysin eri tavalla kuin vaikkapa amerikkalainen alkuperäisasukas ennen eurooppalaisten saapumista. Itsestäänselvyytenä pitämämme ajatus markkinoista ja hyödykkeiden markkinaistamisesta on kohtalaisen uutta jopa Suomessa. Esimerkiksi vielä 1900-luvun Suomessa talkooapu oli pitkään merkittävä yhteisöjen taloudellisen toiminnan muoto. Toisin kuin selkeässä markkinavaihdantaprosessissa, vastavuoroisessa talkoovaihdannassa ei katsottu hyvällä pikkutarkkaa mittaamista ja lyhytnäköistä oman edun maksimointia, vaan taloudellista vaihdantaa määrittivät muut normit. Ajan kuluessa taloutta on kuitenkin alkanut määrittää yhä suuremmassa määrin markkinatalouden rakenteet ja olettamukset. Uusi ei kuitenkaan aina ole parempi.

Vallalla oleva käsitys taloudesta ja markkinatalouden toimivuudesta rakentuu merkittäviltä osin puutteellisiin oletuksiin. Esimerkiksi taloustieteilijät esittävät markkinoiden olevan tehokas allokaatiomuoto silloin, kun ulkoisvaikutuksia ei ole, kaikilla toimijoilla on täydellinen informaatio ja kaikki markkinat ovat kilpailtuja ja tasapainossa. Usein myös oletetaan, että ihmisten preferenssit – eli toiveet ja halut – ovat täysin sisäsyntyisiä, eli mikään ulkopuolinen toiminta, kuten mainonta, ei vaikuta ihmisten preferensseihin ja kulutustoiveisiin. Sanomatta lienee selvää, että nämä olettamukset ovat tuulesta temmattuja.

Monet arkipolitiikan ehdotuksetkin pohjautuvat puutteellisiin olettamuksiin. Esimerkiksi puheet kestävyysvajeesta ja huoltosuhteesta perustuvat staattisina pidettyihin oletuksiin tuottavuuden kasvusta, kasvun jakautumisesta tai talouskasvusta. Esimerkiksi taloustieteilijä Dean Baker on tuonut esille, kuinka tuottavuuden kasvulla voidaan kattaa huoltosuhteen heikkenemisestä koituvat kulut. Baker tuo kuitenkin esille – monista valtavirran taloustieteilijöistä poiketen – politiikan merkityksen. Baker nimittäin olettaa, että tuottavuuden kasvusta tulevat hyödyt jakautuisivat tasaisesti yhteiskuntaan, eikä pääosin rikkaimmalle väestönosalle, kuten viime vuosikymmeninä on tapahtunut.

Puutteellinen ihmiskäsitys

Valtavirtaisessa taloustieteessä on myös muita olettamuksia, jotka yksinkertaistavat todellisuutta. Ihmisten rationaalinen toiminta esitetään egoistisena, kapeasti määriteltynä oman edun tavoitteluna markkinoilla. Taloustiede tarkastelee harvemmin ihmisen käyttäytymisen sosiaalista puolta. Ihminen kuitenkin on, mitä suuremmassa määrin, sosiaalinen olento, jonka tavat mallintaa todellisuutta rakentuvat sosiaalisessa kanssakäymisessä. Yhteiskunnan moraaliset ja sosiaaliset normit saavat ihmiset käyttäytymään usein omaa välitöntä etuaan vastaan. Lisäksi laumakäyttäytyminen ja ihmisten puuttellinen informaatio vaikuttavat ihmisten taloudellisen toimintaan enemmän kuin usein myönnetään. Yhteiskunnalliset asenteet, kuten käsitykset suoraselkäisyydestä ja asianmukaisesta käytöksestä, vaikuttavat kaikki vaikeasti ennustettavin mutta oleellisin tavoin siihen, miten yksilöt toimivat ja miten he pyörittävät taloutta.

Taloustietelijät tarkastelevat perustellusti kannustimia. Syntyy kuitenkin ongelmia, kun oletetaan, että ihmiset reagoivat kannustimiin suoraviivaisen konemaisesti. Toisin kuin monet taloustietelijät olettavat, yksilöiden tulkinta sosiaalisista tilanteista – kuten kannustimista – vaikuttaa paljon ihmisen reaktioon. Toisin sanoen ihmiset voivat reagoida eri tavalla samaan kannustimeen riippuen siitä, miten ihmiset tulkitsevat muutoksen. Ja vaikka kannustimet ovatkin talousasiantuntijoina esiintyvien puheissa keskeisessä asemassa, unohtuu puheenvuoroista usein esimerkiksi markkinamekanismien perustavat kannustimet niin ympäristön hyväksikäyttöön kuin toisten ihmisten kärsimyksen sivuuttamiseenkin.

Parhaimmillaankin taloustiede pystyy vain ennustamaan, mutta harvemmin se pystyy kuvaamaan, mitä oikeasti tapahtuu. Talous on yksinkertaisesti niin monimutkainen yhteiskunnallinen ja sosiaalinen prosessi, että se ei taivu selkeisiin matemaattisiin malleihin. Taloustieteellinen näkökulma tarkastelee myös usein pientä osaa taloudesta, mikä väistämättä tarkoittaa sitä, että monet muut taloudellisen ja yhteiskunnallisen elämän osa-alueet jäävät tarkastelematta. Jos ja kun keskinäisriippuvuuden ja kaaosteorian maailmassa pienilläkin muutoksilla on helposti suuria seurauksia, on hyvä muistaa, että valtavirtainen taloustiede ei kykene ennustamaan ja hahmottamaan talouden kenttää niin hyvin, kun se matemaattisessa tarkkuudessaan haluaisi.

Talouspuhe talouden ulkopuolella

Vallalla olevan taloustieteen puutteelliset käsitykset taloudesta eivät valitettavasti vaikuta vain talouden piirissä. Taloustieteeseen vetoamalla ollaan usein mielellään antamassa näennäisen kiistattomuuden turvin lausuntoja niin työttömyyden hoidon keinoista kuin vaikkapa ihmisluonnosta. Ihmisen kompleksisuus, moniulotteisuus ja ainutkertaisuus yksinkertaistetaan omaa taloudellista etuaan ajavaksi robotiksi.

Tämä näkökulma on tietenkin helppo, mutta todellisuudelle vieraana vähintäänkin haitallinen ihmisyhteisöille. Kuten Adam Smith jo aikanaan huomautti, vaatii toimiva ja vapaa yhteiskunta aina laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja eri näkökulmien esiintuomista. Smith itsekin varoitti kapean ihmiskuvan ja “kauppiaiden ja valmistajien” kaappaavan helposti taloutta koskevien väitteiden suhteen ylivallan, liioittelemalla esimerkiksi palkkojen nostamisen haittoja ja vähättelemällä voittojen keräämiseen liittyviä monia ongelmia.

Tilaa uudenlaisille käsityksille taloudesta ja yhteiskunnasta



Nykyisen talouskeskustelun puutteet nostavat yhä konkreettisemmin esille tarpeen uudenlaisille ajattelutavoille koskien niin taloutta, ihmistä kuin yhteiskuntaakin. Nykyisten talous- ja ympäristökriisien valossa on yhä selvempää, että nykyiset tavat mallintaa taloutta ovat puutteellisia ja vahingollisia niin ihmisille kuin luonnollekin.

Talouskäsityksiä muuttaessa on kuitenkin tärkeää pitää mielessä, että talous ei ole yhteiskunnan suurin ja merkittävin osa-alue. Talouden rinnalla on tärkeää keskustella muista elämän osa-alueista ja antaa tilaa monenlaisille elämisen muodoille. Talousintituutioiden osalta on puolestaan tärkeää huolehtia, että yhä tarpeellisemmaksi käyvät uudet tuotannon ja vaihdannan instituutiot antavat tilaa myös muille ihmiselämän osa-alueille.

Lue myös:

Mikä aiheutti vuoden 2008 finanssiromahduksen?
Tutkijat: Leikkauspolitiikan teoreettiset perusteet murenemassa
Yhteyksien kirja - Etappeja ekososiaalisen hyvinvoinnin polulla

Jussi Ahokas: Talouden realiteetit ja yhteiskuntapolitiikka

Tutkija Jussi Ahokas kirjoittaa informatiivisessa ja erittäin suositeltavassa Raha ja talous -blogissa talouden yleisesti jaettujen myyttien ja virhekäsitysten vaikutuksesta yhteiskunnalliseen keskusteluun ja demokratiaan:

[...]esimerkiksi neoklassinen kasvumalli, johon oletukset Suomen talouskasvun hiipumisesta ja siitä seuraavista julkisen rahoituksen ongelmista perustuvat, osoittautuu ainoastaan abstraktiksi ajatusleikiksi, jolla ei ole mitään tekemistä rahatalousjärjestelmän ja rahatalouden kasvun kanssa. Jos puolestaan tarkastellaan valtion kulutuksen operaatioita rahatalousjärjestelmässä, havaitaan välittömästi, että todelliset julkisen velkaantumisen rajat ovat huomattavasti kauempana kuin vallitsevassa talousajattelussa ymmärretään. Näin ollen julkisen kulutuksen esteet osoittautuvat ideologisiksi ja institutionaalisiksi sen sijaan, että ne olisivat objektiivisia – luonnonlakeihin verrattavissa olevia tosiasioita.

Kun tietyn edistyksellisen yhteiskunnallisen tavoitteen puolesta kamppaileva liike seuraavan kerran kohtaa ”talouden reunaehdot” -argumentin, onkin argumentin esittäjältä syytä pyytää lisäperusteluja. Perustuuko väite rahavarojen riittämättömyydestä kenties kevyeen oletukseen Suomen talouden kasvun hiipumisesta tulevaisuudessa vai kenties oletukseen julkisen velkaantumisen välttämättömistä rajoista? Kun nämä oletukset on osoitettu virheellisiksi, voidaan argumentin esittäjää pyytää esittämään muita perusteita esitetyn reformin hylkäämiselle. Useimmissa tapauksissa näitä perusteita on varsin vähän tai ne osoittautuvat puhtaan ideologisiksi.

Ahokkaan teksti nostaa tiiviisti esiin valtion kulutukseen ja hyvinvointipolitiikkaan (esimerkiksi tasa-arvoisten, julkisten palveluiden kannattavuuteen) liittyen hyvin oleellisia havaintoja. Ehkä erityisesti on hyvä kiinnittää huomiota siihen, miten kapea talouden realiteettien ja perustekijöiden ymmärrys vaikeuttaa mielekkään demokraattisen päätöksenteon ja keskustelun käymistä, ja moninaisempien vaihtoehtojen punnitsemista. Samalla valta taloutta koskevasta päätöksenteosta karkaa kapeiden erityisryhmien käsiin, ja näinollen keskustelu painottuu huomattavasti näiden ryhmien eduksi.

Osallisuustalouden esimerkissä on pyritty ottamaan nämä todennäköiset ongelmat rakentavalla tavalla huomioon. Painoarvo päätöksenteossa pyritään antamaan huolellisesti moniarvoisuudelle ja omaehtoisuudelle hajautetun, osallistuvan suunnittelun esimerkin avulla. Markkinataloudessa - pienen poliittisten päättäjien eturyhmän vallan maksimointiin jo nimensä mukaisesti keskittyneesä keskusjohtoisesta suunnitelmataloudesta puhumattakaan - ei puolestaan ole juurikaan rakenteellisia menetelmiä tasavertaisten lähtökohtien tai yksilöiden omaehtoisuuden turvaamiseen, ja näillä alueilla esiintyvät laajat ongelmat ovatkin jatkuvasti kansalaisten toimintaa ja organisoitumista vaativia.

Lisää aiheesta:

Robin Hahnel: "Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu"
Joseph Stiglitz: "Euroopassa ja Yhdysvalloissa tehty täysin vääriä talouspäätöksiä"
Suomen Attac: "Tukipaketit syöksevät velkakriisimaat syvään taantumaan"
Teivo Teivainen: "Talouden vapaus on pelkkä myytti"

Taloussanomat: Joka viides on väärässä työssä

Taloussanomat uutisoi ruotsalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan viidennes työssä käyvistä työntekijöistä kokee olevansa väärässä ammatissa ja työpaikassa.

– Ihmiset jäävät työpaikkoihin, jotka tekevät heidät sairaiksi, ja joissa he eivät viihdy, sanoo asiaa tutkinut työpsykologian professori Gunnar Aronsson

Aronssonin mukaan työpaikasta lähteminen ei ole helppoa. Moni pelkää pysyvän työpaikan menettämistä tai palkan putoamista. Myöskään sopivaa työtä ei ole helppo löytää, joten moni valitsee sopeutumisen. 

On muutama rakenteellinen seikka, joiden perusteella voi olettaa osallisuustalouden vastaavan markkinataloutta paremmin ihmisten mielihaluja sekä tarpeita. Ensinnäkin markkinoilla siitä mitä tuotetaan ja miten, päättävät pääosin omistajat ja työnantajat. Työntekijöillä on työpaikkojen päätöksenteossa hyvin vähän rakenteellista sananvaltaa, ja markkinoilla vaikutusvalta jakautuu kuluttajien kesken euro per ääni -periaatteen mukaisesti, mistä johtuen "markkinavoimat" edustavat pääasiallisesti maksukykyisten intressejä eivätkä tasapuolisesti koko yhteisön toiveita. Toinen on tuottavan omaisuuden yksityisomistus, minkä takia monille markkinoille ei pääse edes sisään ilman alkupääomaa ja omistusta, mikä puolestaan sulkee tuottajien tai työnantajien puolen ovet suurelta osalta ihmisiä. Kolmas on ihmisten uudelleenkouluttaminen, mikä on pääasiallisesti (tai vähintäänkin tavoitteena) julkiselle sektorille ulkoistettu kustannus sen sijaan että yritykset kouluttaisivat itse uuden työvoimansa.

Osallisuustaloudessa taas päätöksenteko on hajautettu ja tuotannosta neuvotellaan yhdessä. Päätösvalta jaetaan päätösten oletettujen vaikutusten mukaisesti, ei omistuksen tai hierarkkisen aseman mukaan. Lisäksi osallistuvassa suunnittelussa kaikki voivat vaikuttaa kysyntään ja tarjontaan suurinpiirtein samassa suhteessa. Kysyntää muokkaavan signaalin antaminen talousjärjestelmälle ei edellytä rahaa ja toisaalta kaikki voivat tasavertaisesti esittää tuotantoehdotuksia tiettyjä resursseja vastaan. Näin niin sanottu yrittäjyys tai "markkinoille" sisäänpääseminen ei perustu alkupääomaan vaan pelkästään omaan ahkeruuteen, yhteistyöhön muiden kanssa ja aiotun tuotoksen yhteiskunnalliseen hyödyllisyyteen. Koulutuskustannukset sisältyvät talouden laskelmiin ja yleisiin hintoihin, joten panostukset uudelleenkoulutukseen eivät ole keneltäkään pois jos kyseiselle tuotannolle on tarvetta. Lisäksi tasapainotetut työkokonaisuudet ovat omiaan jakamaan työtehtävät ja niiden vaatiman kyvykkyyden laajasti koko työyhteisölle, joten työhön "perehdyttäminen" on jo valmiiksi olennainen ja normaali osa työpaikkojen toimintaa.

YLE: Kirjastojen kilpailuttaminen kuohuttaa Ruotsissa

YLE uutisoi, kuinka ruotsalaisessa Nackan kunnassa osoitetaan mieltä kirjastojen kilpailuttamista vastaan. Ruotsin kirjailijaliiton puheenjohtajan Mats Söderlundin mukaan kyseessä on vaarallinen ennakkotapaus, jonka esimerkki voi levitä koko maahan. Kirjailijaliitto epäilee, että kilpailutus ja yksityistäminen tasapäistävät kirjastojen tarjonnan.

[...] Uudistuksen vastustajat epäilevät että kirjavalikoima supistuu, koska kirjastot saavat osan korvauksistaan lainojen määrän perusteella ja silloin kannattaa keskittyä bestsellereihin.

Osakeyhtiöpohjalta toimivan kirjaston johtaja Margareta Swanelid puolustaa kilpailutusta ja yksityisiä kirjastoja.

- Nämä pelot perustuvat väärinkäsitykseen. Asiakkaamme haluavat hyvin erilaisia kirjoja. Kirjakaupat, jotka toimivat täysin kaupallisesti, tarjoavat myös laajoja valikoimia, Swanelid pohtii modernin näköisessä kirjastossaan.

Kirjailijaliiton puheenjohtaja taas ei armoa anna.

- Tuo kuulostaa idioottikommentilta. Kirjakauppojen valikoimathan ovat kaventuneet selvästi, kun on keskitytty vain kaupallisiin kärkinimiin.

Swanelidin mielestä voitto on hyvä asia myös kirjastoissa.

- Yritykset, kunnat ja muu julkinen sektori haluavat kaikki tuottaa voittoa, Tällä tavalla saadaan rahaa toiminnan kehittämiseen.

Markkinatalouden palkitsemismekanismien näkökulmasta kirjailijaliiton pelko on aiheellinen. Jos tietynlaisesta toiminnasta palkitaan, on kannattavaa ja järkevää toimia sillä tavoin. Tässä tapauksessa kanattaa panostaa suuria lainausmääriä tuottaviin bestsellereihin. Silloin kun kyseessä on yksityinen yritys, jonka ensisijainen tehtävä on tuottaa voittoa, edellisen kaltainen toiminnan logiikka korostuu. Kun puhutaan peruspalveluista kuten kirjastot, koulut tai terveydenhuolto, on tämä äärimmäisen vahingollista. Tällöin hyvän ja monipuolisen palvelun tuottamisesta tulee toissijainen voittoa tavoittelevaan toimintaan nähden.