8/09/2011

Teivo Teivainen: "Talouden vapaus on pelkkä myytti"

Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen kirjoitus Helsingin Sanomissa on yleissivistävää luettavaa taloutta koskevista myyteistä. Erityisesti Teivainen avaa sitä, miten usein "vapaaksi" mainostettu markkinatalous on kaikkea muuta, usein jo rakenteellisistakin ongelmista johtuen.
Maailmankaupasta kiistellessään sen enempää oikeisto kuin vasemmistokaan ei liiemmin vaivaa päätään sillä, että huomattava osa kansainvälisestä kaupasta käydään monenlaista säätelyä harjoittavien suuryritysten sisällä. OECD:n uusimpien arvioiden mukaan jopa yli puolet maailmankaupasta käydään kansainvälisten konsernien eri maissa sijaitsevien tytäryhtiöiden välillä.

Kun yritysten yhteenliittymä ostaa itseltään ja myy itselleen, hinnanmuodostus poikkeaa taloustieteen ideaalimallien olettamasta vapaasta kysynnästä ja tarjonnasta. Siirtohinnoittelulla suuryritysten strategisen suunnittelun konttorit pyrkivät ohjaamaan voitot sinne, missä se on niille verotuksellisesti hyödyllisintä. Tällöin on vapaiden markkinoiden sijaan aiheellista puhua kapitalistisesta suunnitelmataloudesta.
Yksi Parecon Finlandin blogissa usein nostettu huomio on se, miten markkinatalouden rakenteellisten ongelmien vuoksi talouden toimintaa joudutaan jatkuvasti paikkaamaan säädöksin ja muin toimenpitein, joiden yksityiskohdista päätettäessä talouden eri toimijoiden neuvotteluasemilla ja varallisuudella on huomattava vaikutusvalta.

Käytännössä tämä esimerkiksi tarkoittaa sitä, että suuryrityksillä on mahdollisuus palkata kokonaisia lakitoimistoja etsimään porsaanreikiä markkinalainsäädännöstä, tai ennestään varakkailla yksilöillä mahdollisuus siirtää omaisuutensa sellaisiin valtioihin joissa niitä verotetaan vähän tai ei lainkaan.

HS Teivo Teivainen 2.8.2011
"Talouden vapaus on pelkkä myytti"

Taloustieteen perusoppikirjat pönkittävät näkemystä, että valtiosääntelyn vähentäminen johtaa vapaaseen markkinatalouteen. Yksityistämistä perustellessaan oikeisto vetoaakin usein liberaaleihin vapausihanteisiin. Tämä on luontevaa, sillä suuri osa ihmisistä pitää vapautta miellyttävänä tavoitteena.

Eriskummallisempaa on, että myös moni vasemmistolainen tuntuu hyväksyneen yksityistämisen ja vapauden kohtalonyhteyden. Vasemmistoretoriikassa yksityistäminen esiintyy yleensä talouden vapauttamisena, uusliberalisaationa, jolle on syytä laittaa julkisen sääntelyn suitset.

Suurta osaa oikeistosta ja vasemmistosta yhdistää se, että ne suhtautuvat kapitalismiin hieman kuin entiset stalinistit Neuvostoliittoon. Silloin keskustelu perustui marxilais-leniniläisiin opinkappaleisiin eikä reaalisosialismin valtasuhteiden tutkimukseen. Nyt kapitalismia analysoidaan vapaan markkinatalouden oletusten valossa. Reaalikapitalististen käytäntöjen tarkastelu osoittaa monet näistä oletuksista harhaanjohtaviksi.

Maailmankaupasta kiistellessään sen enempää oikeisto kuin vasemmistokaan ei liiemmin vaivaa päätään sillä, että huomattava osa kansainvälisestä kaupasta käydään monenlaista säätelyä harjoittavien suuryritysten sisällä. OECD:n uusimpien arvioiden mukaan jopa yli puolet maailmankaupasta käydään kansainvälisten konsernien eri maissa sijaitsevien tytäryhtiöiden välillä.

Kun yritysten yhteenliittymä ostaa itseltään ja myy itselleen, hinnanmuodostus poikkeaa taloustieteen ideaalimallien olettamasta vapaasta kysynnästä ja tarjonnasta. Siirtohinnoittelulla suuryritysten strategisen suunnittelun konttorit pyrkivät ohjaamaan voitot sinne, missä se on niille verotuksellisesti hyödyllisintä. Tällöin on vapaiden markkinoiden sijaan aiheellista puhua kapitalistisesta suunnitelmataloudesta.

Yhdysvaltain tulliviranomaisten tilastoista löytyy satojen dollareiden yksikköhintaan Trinidadista ostettuja kuulakärkikyniä ja Israelista hankittuja appelsiinimehupurkkeja. Yritykset säätelevät voittojensa kohdentumista myös kirjaamalla markkinahinnasta poikkeavia konsulttipalkkioita tai velkajärjestelyjä omille yksiköilleen.

Tarkkaan suunnitelluilla kirjanpitokoukkauksilla alhaisen tai olemattoman verotuksen alueelle suuret banaaniyritykset ovat saaneet Latinalaisen Amerikan tuottajamaiden tytäryhtiöitään tarvittaessa näyttämään tappiollisilta. Ne ovat kirjanneet Jerseyn tai Caymansaarten kaltaisissa veroparatiiseissa sijaitsevat toiset tytäryhtiönsä veloittamaan tuottajayhtiöitään erilaisten hallinto-, rahoitus- ja vakuutuspalveluiden käytöstä.

Kapitalistinen suunnitelmatalous ei perustu ensisijaisesti laittomuuksiin. PwC:n tai Ernst & Youngin kaltaiset tilinpitotoimistot ovat erikoistuneet laatimaan suunnitelmia, joilla yritykset voivat näkyvässä toiminnassaan ottaa veroviranomaisten vaatimukset huomioon. Osa yritysten sisäisistä varainsiirroista kulkee kuitenkin piilossa valvovilta katseilta.

Suomessa viime hallituskaudella tehty esitys hallintarekisterisäädösten muutoksista oli esimerkki siitä, että hallitukset saattavat auliisti edistää yritysten mahdollisuutta toimia salassa. Esityksen tavoitteena oli tuoda elinkeinoelämälle mahdollisuus omistaa arvopapereita anonyymisti. Sitä perusteltiin talouden vapauden kunnioittamisella, ja sen seurauksena sekä laillinen että laiton verosuunnittelu olisi helpottunut.

Vaikka julkisuusperiaate mielletään yleisesti osaksi liberaaleja vapausihanteita, reaalikapitalismissa yritykset voivat harjoittaa suunnitelmatalouttaan hallintarekisterien ja verokeitaiden kaltaisissa "mustissa laatikoissa". Hintojen suunnitteleminen yritysten pääkonttoreissa tuo mieleen neuvostobyrokraatit. Miksi reaalikapitalismia kuitenkin yleisesti kutsutaan liberaaliksi taloudeksi?

Yksityiseen omistamiseen perustuvien etuoikeuksien puolustamisella voi väittää olevan monia aatehistoriallisia yhteyksiä liberalismin vapausihanteisiin. Todellisuudessa kyse on paljolti ajatusharhasta. Harhan taustalla lymyää Adam Smithin satunnaisista maininnoista kapitalismin keskeiseksi opinkappaleeksi nostettu näkymätön käsi.

Oppi näkymättömästä kädestä kertoo, että talouden alue poikkeaa yhdellä merkittävällä tavalla muusta yhteiskunnasta. Sen sisällä yksittäisten toimijoiden pyrkimykset johtavat näkymättömäksi kädeksi kutsutun maagisen mekanismin avulla yleiseen hyvään. Vaikka oppi on usein mielletty osaksi liberaalia aateperintöä, sen soveltaminen on johtanut liberalismin tärkeimmän periaatteen tukahduttamiseen.

Liberalistisessa ajattelussa ihmiset saavat toimia vapaasti niin kauan kuin eivät aiheuta kestämätöntä haittaa muille. Demokraattisessa liberalismissa haittaa aiheuttavien asioiden pelisäännöistä tulisi sopia tasa-arvoisesti yhdessä. Näin pyritään estämään se, että vahvat ja ahneet rajoittavat muiden vapautta.

Yksityisomistuksen suojassa tapahtuvalla kaupankäynnillä voi toki olla myös yleishyödyllisiä seurauksia, mutta on harhaanjohtavaa väittää sen edustavan liberaaleja vapausihanteita. Kapitalismin etenemistä pönkittää pikemminkin ekonomismin ideologia, joka määrittelee talouden epäpoliittiseksi. Näin talouden alueella tapahtuva salailu ja suunnittelu voidaan eristää poliittisten vaatimusten ulkopuolelle.

Suomen kaltaisissa maissa näkymättömän käden oppia ei tietenkään ole koskaan sovellettu sellaisenaan. Uusi hallitus linjasi ohjelmassaan kannattavansa veroparatiisien sulkemista ja suuryritysten maakohtaisten tilinpäätöstietojen julkistamista. Nähtäväksi jää, miten kauas hallituksen osittainen kriittisyys reaalikapitalistisiin salailukäytäntöihin kantaa.