Tosielämän markkinat

Yksi vuoden 2008 finanssiromahduksen näkyviä vaikutuksia on ollut kriisin leviäminen Yhdysvalloista myös muihin niin kutsuttuihin kehittyneisiin talouksiin. Kansantalouksien ollessa yhä kyvyttömämpiä vastaamaan ihmisten tarpeisiin ovat monet alkaneet vaatia merkittäviä muutoksia talouden perustuksiin. 

Osa puheenvuoroista on keskittynyt vaatimaan entistä enemmän markkinapohjaisia ratkaisuja – ja yhä voimakkaammin sanankääntein. Lukuisat markkinaintoilijat ovat esittäneet, että markkinoiden tulisi hallita yhä suurempaa osaa talouden ja yhteiskunnan toiminnasta. Näissä puheenvuoroissa pääosassa on ollut voimakas retoriikka, jossa vaaditaan ”hyvinvointivaltion uudistamista” ja ”talouden vapauttamista”.

Puheenvuoroissa markkinatalouden rakenteet esitetään kuitenkin usein äärimmäisen yksinkertaistetussa valossa ja hyvin kapeakatseisin ennakko-oletuksin. Kun todellisuutta tarkastellaan yksinkertaistettujen esimerkkien valossa, näyttäytyy todellisuus toki helpommalta ymmärtää ja hallita. Jos yksinkertaistuksissa mennään kuitenkin liian pitkälle, aletaan helposti toitottaa samaa lääkettä kaikkiin vaivoihin. On tärkeää huomata, että kun tosielämässä havaittavien talouden lainalaisuuksien sijaan keskitytään pelkästään idealisoituihin markkinamalleihin ja yksinkertaistuksiin, on suurena vaarana, että ehdotetut uudistukset johtavat erittäin epätoivottuihin ja haitallisiin lopputuloksiin.

Todellinen kapitalismi kaukana markkinaintoilijoiden päiväunista

Hieman kuten sosialismin kannattajat läpi 1900-luvun, tuntuvat markkinaintoilijat uskovan ratkaisuihinsa naiivin sokeasti – todellisuudesta välittämättä.

Markkinatalouden teoreettisten rakennelmien ja ennakko-oletusten ympärillä pyörivä keskustelu voi luonnollisesti auttaa osaltaan tarkastelemaan nykyjärjestelmän toimintaa, mutta keskusteluun jumiutuminen alkaa hämärtää käsitystä talouden todellisuudesta. Jo tavoite sääntelystä vapaista, täydellisen kilpailun markkinoista, on sisäisesti ristiriitainen. Jos markkinoilta puuttuvat selkeät ja tehokkaasti valvotut pelisäännöt, markkinoilla on tapana syntyä oligopoleja tai jopa monopoliasemia. Tämä kilpailun väheneminen aiheuttaa tunnetusti merkittävää taloudellista tehottomuutta.

Ongelma onkin ollut pitkään tiedossa, ja tästä syystä on perustettu muun muassa kilpailuvirastoja, joilla pyritään ehkäisemään kilpailun vähentymistä. Ristiriita on ilmeinen: markkinaintoilijat haikailevat julkisen vallan roolin pienentämistä minimiin, vaikka markkinakilpailu onkin käytännössä toimiakseen tarvinnut vahvaa julkista valtaa.

Vapaan kaupan teoreettinen ideaali jättää huomiotta myös monet talouteen vaikuttavat ihmiselämän muodot. Kaupankäyntiä ja vaihdantaa säätelee aina myös muun muassa politiikka, historia ja kulttuuri. Markkinatalouden toimintaa esitetään usein vertauskuvallisina torimarkkinoina, joissa ostajat ja myyjät kohtaavat kasvotusten ja kaupankäynnin kohteena on helposti ja välittömästi arvioitavissa olevia, keskenään samankaltaisia tuotteita – kuten omenoita, leipää ja ruusuja.

Tosielämässä merkittävät nykytalouden toimijat ovat kuitenkin suuryrityksiä, hallituksia, valuuttarahastoja ja keskupankkeja, ja tuotteet sekä tuotantoprosessit ovat monimutkaisia. Globaalisti toimivien suuryritysten harjoittama tuottoisa suunnitelmatalous hintakeinotteluineen on yksi tärkeä esimerkki siitä, kuinka suuret institutionaaliset taloustoimijat käyttävät asemaansa hyväkseen ja kilpailevat monilla markkinoilla vain nimellisesti. Yritysomistusten jatkuva keskittyminen on ollut omiaan kiihdyttämään tätä kehitystä entisestään.

Tosielämän sekamarkkinatalouksissa erilaiset yhteiset sopimukset ja periaatteet ovat syntyneet helpottamaan taloustoimijoiden kanssakäymistä. Myös kulttuuriin piiriin kuuluvat sosiaaliset normit – kuten vaikkapa uskonnon harjoittamisen huomioonottaminen – säätelevät markkinoita ja kaupankäyntiä.

Julkisen vallan rooli on markkinatalouksissa moniuloitteisempi kuin usein annetaan ymmärtää. Historiallisesti katsottuna monet nykymaailman taloudellisista menestystarinoista – esimerkiksi Yhdysvallat, Kakkois-Aasian “tiikerit” tai Pohjoismaat – ovat toteuttaneet onnistunutta talouspolitiikkaa usein juurikin vapaiden markkinoiden teoreettisten ideaalien kustannuksella. Sekä Suomi, Yhdysvallat että Etelä-Korea ovat suojanneet aikanaan kehittymättömiä talouksiaan kansainväliseltä kilpailulta, ja pyrkineet kehittämään tuotantorakennettaan ennen maailmanmarkkinoiden avaamista.

Suhteellisen edun periaate

Säätelemättömien markkinoiden puolestapuhujien teorioiden taustaoletuksina on useita yksinkertaistettuja oletuksia tai periaatteita talouden toiminnasta. Yksi näistä periaatteista on suhteellisen edun periaate. Suhteellisen edun periaatteen mukaan jokainen kansantalous erikoistuu tuottamaan ja viemään niitä hyödykkeitä, joiden tuotannossa maa on tehokkaimmillaan. Kansantalous puolestaan tuo niitä hyödykkeitä ulkomailta, joiden tuotantoon sillä on huonot edellytykset. Periaate on pohja myös kansainväliselle työnjaolle ja tuotannon erikoistumiselle.

Suhteellisen edun periaate ei kuitenkaan selitä kattavasti kansainvälisen talouden nykytilaa. Suhteellisen edun käsitteen avulla ei esimerkiksi pystytä selittämään, miksi elektroniikkateollisuus menestyy Kaakkois-Aasiassa, tai miksi autoteollisuus on menestynyt juuri Saksassa. Selittäjiä näiden menestysten takana löytyykin muun muassa historiasta, maantieteellisistä ja ulkopoliittisista tekijöistä, harjoitetusta teollisuuspolitiikasta ja myös puhtaasta onnesta. Lisäksi pääoman vapaan liikkuvuuden aikana tuotantoa ohjaavat paljolti myös absoluuttiset tuotto-odotukset, korkotasot ja rahapolitiikka, mikä vähentää entisestään suhteellisen edun periaatteen selitysvoimaa.

Säätelemättömien markkinoiden harha

Puheenvuorot sääntelemättömien markkinoiden autuudesta ovat yksinkertaistuksia, jotka eivät ota huomioon talouden ja maailman monimuotoisuutta. Lisäksi monien markkinatalouksien juhlittujen menestysten, kuten Kaakkois-Aasian talouskasvun ja pohjoismaisten yhteiskuntien elämänlaadun, takaa löytyy merkittävää julkisen vallan ohjausta eri muodoissaan ja kulttuurisia rakenteita. On tärkeää huomioida, etteivät markkinaratkaisut ole ongelmallisia ainoastaan käytännössä, sillä myös talousteorian alueella niiden on osoitettu sisältävän lukuisia perustavanlaatuisia tehottomuuksia ja haitallisia vaikutuksia.

Lue myös:

Robin Hahnel: Perusteet markkinoita vastaan

YLE: Eriarvoisuuden kasvu vähäisen äänestysinnon takana

Politiikan tutkijatohtori Hanna Wass Helsingin yliopistosta näkee äänestysaktiivisuuden laskun taustalla eriarvoisuuden lisääntymisen, kertoo YLE.

Näkisin lähinnä, että äänestysaktiivisuuden kehitys heijastelee sellaista yleisempää suuntausta kohti yhteiskunnallista eriarvoistumista. Näyttäisi aika lailla siltä, että äänestäminen kasautuu hyväosaisille äänioikeutetuille.

(...)Tutkimuksista tiedetään, että mitä matalampi on kokonaistason äänestysosallistuminen, sitä jyrkempiä siellä ovat erilaiset ikään tai sosiaaliseen taustaan, kuten koulutukseen tai tulotasoon liittyvät erot.

Lue lisää:

YLE: Tutkija kaipaa kansalle lisää vaikutuskanavia
Talouden demokraattisesta suunnittelusta

Tutkimus: Poliittisilla kytköksillä saa helpommin pelastuspaketteja

Tutkimus:

We analyze the likelihood of government bailouts of 450 politically connected firms from 35 countries during 1997-2002. Politically connected firms are significantly more likely to be bailed out than similar nonconnected firms. Additionally, politically connected firms are disproportionately more likely to be bailed out when the IMF or World Bank provide financial assistance to the firm’s home government. Further, among bailed-out firms, those that are politically connected exhibit significantly worse financial performance than their nonconnected peers at the time of and following the bailout.

Faccion ym. toteuttamassa tutkimuksessa analysoitiin 450 yritystä 35 maassa, joilla oli eriasteisia poliittisia kytköksiä vuosina 1997-2002. Tutkimuksen mukaan yritykset, joilla oli voimakkaat kytkökset poliitikkoihin ja puolueisiin, olivat todennäköisimpiä yksityisen sektorin pelastuspakettien saajia.

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Maailmanpankin antaessa rahoitustukea yrityksen kotimaan hallitukselle, parhaiten poliittisessa elämässä "verkostoituneet" yritykset olivat todennäköisimmin pelastettavien joukossa. On tärkeää huomata, että näiden yritysten taloudellinen suorituskyky oli selvästi huonompi kuin "ei-verkostoituineilla" sekä pelastuspakettien aikana että verorahoin jaettujen tukien jälkeen.

Tutkimus nostaa esille yhden esimerkin siitä, kuinka yhteiskunnan taloudellisen lohkon korruptio ja epädemokraattisuus voivat levitä myös muille yhteiskunnan osa-alueille – esimerkiksi edustuksellisen demokratian instituutioihin. Suuryritysten poliittiset kytkökset ja lobbausvalta vaikuttavat tutkitusti valtioiden talouspolitiikan suuntaan. Tässä mielessä markkinatalouden ääni per euro -periaate tunkeutuu politiikan puolelle, jossa periaatteessa kuuluisi toteuttaa tasavertaista ääni per ihminen -periaatetta.