1/06/2012

Väitös: Suuret tuloerot haittaavat talouskasvua

YLE:
Rahan keskittyminen rikkaille nimittäin vähentää talouskasvulle elintärkeää kulutusta. 
Köyhät sen sijaan laittavat lanttinsa kaikkia hyödyttävään kiertoon, koska heidän on pakko. 
- Ihmiset luonnollisesti pyrkivät varautumaan epävarmaan tulevaisuuteen ja jos on enemmän tuloja niin sitä paremmin pystyy varautumaan eli säästämään, Malinen toteaa. 
Kulutuksen vähentyminen puolestaan vähentää investointeja, työllisyyttä ja sitä kautta hidastaa bruttokansantuotteen kasvua.
Kansantaloustieteilijä Tuomas Malisen mukaan tulojen epätasainen jakaantuminen haittaa myös kansantalouksien toimintaa, sillä rahan keskittyminen rikkaiden käsiin vähentää kulutuskysyntää, mikä puolestaan heikentää yksityisen sektorin investointihalukkuutta.

Tuloerojen kokonaisvaikutus yhteiskuntiin on laajempi. Aihetta laajasti tutkinut Richard Wilkinson on koonnut selkokielisessä ja tiiviissä luennossaan tuloerojen aiheuttamia lukuisia sosiaalisia haittoja yhteiskunnissa.

Tuloerokeskustelussa olisi tärkeää pohtia myös sitä, millä perustein ihmisiä palkitaan työstään ja mihin näillä palkitsemiskäytännöillä pyritään? Tuoreet tutkimukset työmotivaatiosta ja palkitsemisesta ovat tuottaneet yllättäviä tuloksia – esimerkiksi käsitys siitä, että muhkeat lisäansiot motivoivat ja parantavat työn tuottavuutta, on osoittautunut erityisesti ei-mekaanisten töiden kohdalla virheelliseksi. Joissain tapauksissa valtavat bonukset ovat itse asiassa heikentäneet työtuloksia. Tutkimusten mukaan paremmin motivoi mahdollisuus kehittyä ja parantua omassa työssään sekä kokemus siitä, että oma työ on merkittävää.

Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan palkitsemisperusteeksi ahkeruutta ja vaivannäköä, koska niihin ihminen voi aidosti itse vaikuttaa. Nykyään esimerkiksi neuvotteluvoima- ja asema, onni, koulutustaso ja varallisuus vaikuttavat suuresti ihmisten tuloihin. Ahkeruuden ja vaivannäön perusteella palkitseminen mahdollistaisi oikeudenmukaisemmat palkitsemisperusteet, ja myös työn tuottavuuden näkökulmasta olisi loogista palkita ihmistä sellaisesta, mihin hänellä on täysi mahdollisuus vaikuttaa.

YLE 3.1.2011
Väitös: Suuret tuloerot haittaavat talouskasvua

Tuloerojen kasvu uhkaa talouskasvua rikkaissa maissa, kertoo Helsingin yliopiston tutkijan Tuomas Malisen väitöskirjatutkimus. Tulojen keskittyminen rikkaammalle väestönosalle vähentää kulutusta ja syö sitä kautta kasvun eväitä. Suuret tuloerot voivat johtaa myös henkisen pääoman kutistumiseen yhteiskunnassa.

Tuloerojen kasvua Suomessa on arvosteltu ylintä valtionjohtoa myöden. Viimeksi presidentti Tarja Halonen kantoi uudenvuoden puheessaan huolta tuloerojen yhteydestä terveyseroihin.

Toisaalta osa talousasiantuntijoista katsoo, että tuloerot ovat välttämätön kannustin, jotta talouden pyörät pyörisivät kunnolla.

Tulojen epätasainen jakaantuminen voi kuitenkin haitata myös taloutta, sanoo kymmeniä maita väitöskirjassaan vertaillut kansantaloustieteen tutkija Tuomas Malinen.

Rikkaiden rahat jäävät säästöön

Rahan keskittyminen rikkaille nimittäin vähentää talouskasvulle elintärkeää kulutusta.

Köyhät sen sijaan laittavat lanttinsa kaikkia hyödyttävään kiertoon, koska heidän on pakko.

- Ihmiset luonnollisesti pyrkivät varautumaan epävarmaan tulevaisuuteen ja jos on enemmän tuloja niin sitä paremmin pystyy varautumaan eli säästämään, Malinen toteaa

Kulutuksen vähentyminen puolestaan vähentää investointeja, työllisyyttä ja sitä kautta hidastaa bruttokansantuotteen kasvua.

Tasaverojen nostaminen epäviisasta

Tutkija Malinen uskaltautuu varovasti ottamaan väitöksensä pohjalta kantaa Suomen veropolitiikkaan. Tasaveroihin, kuten valmisteveroihin tehdyt korotukset ovat hänen mukaansa ongelmallisia.

- Se ei tämän tutkimuksen perusteella näyttäisi olevan se paras linja talouskasvun kannalta, tutkija sanoo.

Köyhien köyhtyminen voi olla taloudelle rasite myös siten, että yhteiskunnan koulutustaso kärsii. Yhteiskunnan kyky kehittää ja hyödyntää uutta teknologiaa jää rajalliseksi, jos osa väestä ei pysty varattomuutensa vuoksi opiskelemaan.

Malisen tutkimuksessa tulonjaon epätasa-arvoisuuden haitallinen vaikutus talouskasvuun näkyi erityisesti pitkällä aikavälillä rikkaimmissa maissa.

"Tuloeroja tarvitaan"

Tuomas Malinen sanoo sosialististen talouksien osoittavat, että jos tuloerot pyritään nollaamaan, talouskasvu kuolee.

- Tuloeroja tarvitaan. Kyse on vaan siitä, että jossain vaiheessa niistä alkaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Suomen tulonjaon Malinen katsoo kuitenkin olevan vielä melko tasaista.

- Mutta se on sitten eri asia, jos tästä vielä hirveesti tuloerot kasvavat, niin se on sitten eri kysymys.

Tuomas Malinen väittelee torstaina valtiotieteellisessä tiedekunnassa otsikolla Income inequality in the process of economic development: An empirical approach.