"Yksityistäminen lisää läpinäkyvyyttä" - Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkisen vastaus kirjoitukseen

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen vastasi Ville Karttusen "Avoimia kommentteja" blogissaan esittämiin kommentteihin yksityisestä ja julkisesta sektorista, kannustimista ja avoimuuden ensiarvoisesta tärkeydestä. Kirjoitus Yksityistäminen lisää läpinäkyvyyttä on luettavissa Ville Karttusen blogissa, Mäkisen vastaus keskusteluun kirjoituksen kommenttiosiossa sekä alla.

Kiitos Ville oleellisten kysymysten nostamisesta esiin. Bloombergin artikkeli on kiinnostava ja keskustelunarvoinen esimerkki, josta olisi arvokasta nostaa useitakin keskustelunaiheita esiin. 

Olet täysin oikeassa siinä, että kannustinongelmia ilmenee sekä yksityisellä että julkisella sektorilla, ja tästä syystä onkin ensisijaisen tärkeää punnita ja vertailla erilaisia ratkaisuja yksityiskohtaisesti. Bloombergin artikkeli perustuikin tällaiseen liittovaltion tarkastajien tekemään raporttiin, jonka mukaan kaikissa hoivakodeissa tapahtui ylilaskutusta. Onkin perusteltua sanoa, että ylilaskutus huomattiin tarkastajien työn seurauksena. Merkittävästi suurinta tämä ylihinnoittelu oli yksityisissä, minkä perusteella kirjoitin myöskin kommenttini Twitteriin.

Ajankohtaisin ja kenties keskeisin artikkelin aiheeseen, eli terveydenhuollon järjestämiseen laajemmin, liittyvä ongelma on mielestäni kuitenkin yksityisen/julkisen sektorin vastakkainasettelun sijaan patenttijärjestelmää koskeva, sillä lääkkeiden kaltaisen kirjaimellisesti elintärkeän tuotteen patentointi luo voimakkaita paineita hintojen keinotekoiseen nostoon. Tämä saattaa johtaa ja onkin johtanut kalliiden valmisteiden harhaanjohtavaan markkinointiin. Lääkkeitä mm. markkinoidaan vaivoihin, joissa niiden avusta ei ole julkaistua tutkimustietoa. Esimerkiksi taloustieteilijä Dean Bakerin mukaan pelkät reseptilääkkeiden patentit aiheuttavat Yhdysvalloissa 250 miljardin dollarin ylimääräiset kustannukset vuosittain terveydenhuoltoon – verrattuna kilpailtuihin markkinahintoihin. Lukuisat asiantuntijat pitävätkin tätä keskeisenä syynä siihen, että Yhdysvaltojen terveydenhuolto on niin tehotonta kansainvälisissä vertailuissa.

Lisäksi Parecon Finlandin blogi on kommentoinut patenttijärjestelmien ongelmallisuutta esimerkiksi tässä kirjoituksessa, joka toivottavasti voi olla avuksi etsittäessä parempia järjestelyjä lääkkeiden tuotannon ja saatavuden kehittämiseksi. 

http://pareconfinland.blogspot.fi/2012/06/patenteista-ja-markkinoiden.html

Avoimuus ja kulujen tehokkaampi tarkastelu ja hintojen tarkka asettaminen on ensiarvoista markkinatalouksien toiminnan tehokkuuden parantamiseksi, ja siihen on tärkeää kiinnittää huomiota vahingollisten monopolikeskittymien purkamiseksi ajoissa, jotta markkinat pysyisivät edes jossain määrin kilpailtuina. Suomen tapaisella pienellä markkina-alueella tämä vaatii erityistä tarkkuutta, sillä suurta pääomaa vaativat alat johtavat helposti oligopoliin.

Tuot omassa kommentaarissasi hieman esiin erilaisia kannustimia väärinkäytöksiin, mutta näiden tarkastelussa tarvitaan laajempaa, kokonaisvaltaista otetta, jotta voidaan vertailla erilaisia ratkaisuja mielekkäästi keskenään. Markkinaperustaisella yksityisellä sektorilla on taloustieteellisesti katsottuna keskeisiä ongelmallisia kannustimia. Yksi keskeinen tähän kysymykseen liittyvä rakenteellinen ongelma on mikro- ja makrotaloustieteen peruskursseilta tuttu “julkisten hyödykkeiden ongelma”.

Julkisten hyödykkeiden kohdalla keskeinen kysymys on siinä, että on lukuisia yhteiskäytettäviä hyödykkeitä, joiden markkinaehtoinen tuotanto ja kulutus jättää kulutuksen kokonaisuudessaan liian alhaiseksi (esim. puolustusvoimat, tieverkosto, palolaitos, koulutus, terveydenhuolto jne.), jos hyödykkeiden kulutus määräytyy pelkästään markkinoilla. Yksittäisillä kuluttajilla on kaikki kannustimet pyrkiä maksamaan alakanttiin esimerkiksi tien rakennuksesta tai yksityisen armeijan ylläpidosta, koska hyöty jakautuu hyödykkeen luonteen takia loppujen lopuksi kaikille. Näin ollen julkista hyödykettä tullaan tuottamaan ja kuluttamaan optimaalista alhaisemmalla tasolla. Tästä syystä lukuisissa vauraissa teollisuusmaissa 1900-luvulla pyrittiin rakentamaan elinvoimaisia sekatalouksia (yksityisen sektorin elinvoimaisuutta ja kasvua tukevaa julkista sektoria).

Liittyen hoivapalveluihin ja muihin terveydenhuoltosektorin yksityistämisiin on tärkeää huomata, että kannustimia voidaan tarkastella lukuisilla eri tasoilla. Esittämäsi huomio henkilöstön kannustimista pyrkiä lisäämään palkkaansa ja korostamaan omaa tärkeyttään lukuisin keinoin on luonnollisesti paikkansa pitävä, vaikkakin se käsittääkseni koskee yhtäläisesti julkista ja yksityistä sektoria. Samoin esiinnostamasi ristiriita kuntatyöntekijöistä päättävissä elimissä on paikkansa pitävä, sillä jääviyden rajanvetoa käydään jatkuvasti kunnallisessa sekä valtakunnallisessa politiikassa. Oleellista onkin tarkastella erilaisten kannustinongelmien laajuutta ja niiden aiheuttamaa tehottomuutta kokonaisvaltaisella katsannolla, ei pelkkien yksittäistapauksien kautta.

Kun terveydenhuollon järjestämistä tarkastellaan kannustimien näkökulmasta laajemmin, yksi perustavanlaatuinen ja merkittävä kannustinero syntyy yksityisen ja julkisen palveluntarjoajan välille. Yksityisellä palveluntarjoajalla on runsaasti kannustimia pitää hoidon tarve tulevaisuudessa korkeana, kun taas julkisilla palveluntarjoajilla on selkeitä kannustimia pyrkiä mm. ennalta ehkäisevään hoitoon ja näin ollen vähentää hoidon tarvetta tulevaisuudessa. Tämä ongelma pätee huolimatta siitä, onko kyseessä yksityinen palveluntarjoaja, joka myy suoraan kuluttajille palveluaan vai, että onko kyseessä julkisen sektorin hankkima ostopalvelu.

Mitä tulee positiiviisiin ratkaisuihin, niin keskeistä olisi esimerkiksi Suomessa kehittää kokeiluja niin kuntien kuin yksityisten, vaikka terveyspalveluja myyvien yritystenkin, budjettien avaamiseen tarkemmin. Myöskin palvelujen käyttäjien sekä itse hoivatyötä tekevien näkemykset pitäisi saada paremmin kuuluviin – mielellään lisääntyvän konkreettisen päätösvallan muodossa. Hyviä tapausesimerkkejä tämän tyyppisestä työntekijöiden päätäntävallan lisäämisestä tarjoavat yksityisellä sektorilla Semcon ja Valven kaltaiset yritykset. Julkisella sektorilla esimerkiksi New Yorkissa ja Chicagossa käyttöönotettu osallistava budjetointi tarjoaa rakenteellisia ratkaisuja loppukäyttäjien päätösvallan lisäämiseen. Nykyisellään sekä yksityisellä että julkisella sektorilla lukuisissa terveydenhuollon työpaikoissa (ambulanssiyritykset, terveydenhoitajat, lääkärit, lastensuojelu ym.) työntekijöiden keskeisiä toiveita ja näkökohtia ei oteta riittävästi huomioon, kun näiden työpaikkojen toiminnasta päätetään.

Osallisuustalouden ratkaisumalleja useisiin keskeisiin kysymyksiin käsitellään seikkaperäisemmin taloustieteen professori Robin Hahnelin teoksessa “Kilpailusta yhteistyöhön”. Kirjassa nostetaan monitahoiseen tarkasteluun esimerkiksi juuri työpaikkojen päätöksenteon tehostaminen ja vaikkapa tuotannon sekä kulutuksen kohdentamisen erilaiset ratkaisut. Parecon Finlandin työryhmä toimi kirjan suomenkielisen laitoksen julkaisussa myös asiantuntija-apuna. Talousvisioista puhuttaessa on tärkeää ymmärtää esimerkkien olevan aina teoreettisia ja suuntaa-antavia. Osallisuustalouden taloustieteellisesti vertailukelpoiset esimerkit voivat kuitenkin toimia esimerkiksi hyödyllisinä vertailukohtina, kun etsitään toimivampia ratkaisuja nykyhetkeen. Kirjasta lisää:

http://parecon.fi/kilpailusta-yhteistyohon

Parecon Finlandin ensisijainen tavoite on omalta pieneltä osaltaan talouskeskustelun tason ja moniäänisyyden vieminen eteenpäin Suomessa. Parecon Finlandin blogi voikin toivottavasti tarjota lisää ajattelun aiheita ja lähtökohtia eri talousaiheiden hyödylliseen punnintaan. Blogi löytyy osoitteesta:

http://pareconfinland.blogspot.fi

Kiitos vielä kiinnostuksen osoittamisesta Parecon Finlandin toimintaa kohtaan. Mikäli markkinaratkaisujen kritiikki eri lähtökohdista kiinnostaa sinua tarkemmin, on Robin Hahnelin juuri julkaistu kirja varmasti kiinnostava työkalu keskustelun laajentamiseen. Lisäksi Parecon Finlandin sivuilla on mahdollisesti kiinnostavia videoita eri yhteistyötahojen (mm. Kansaneläkelaitoksen tutkimusyksikkö, Aallon kauppakorkeakoulun johtamisen yksikkö) kanssa järjestetyistä luennoista viime syyskuulta, joissa tätä(kin) kysymystä käsitellään.

http://parecon.fi/videot

Usein kysyttyjä kysymyksiä, osa 1

Julkaisemme vastedes blogissamme ajoittain vastauksia yleisimpiin osallisuustalouden visiota ja järjestömme toimintaa koskeviin kysymyksiin. Vastaamme mielelläme kysymyksiin sähköpostitse ja järjestämissämme tilaisuuksissa paikan päällä. Kysymykset voi lähettää osoitteeseen kommentit(at)parecon.fi.

Tekisivätkö osallisuustaloudessa kaikki töitä? Eikö tämä vaatisi väkivaltakoneiston, sillä aina on ihmisiä, jotka eivät halua tehdä töitä?

Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan, että kaikki työkykyiset tekisivät töitä. Töihin kykenemättömistä ihmisistä pidettäisiin puolestaan huolta julkisin varoin.

Vaikka oletettaisiinkin, että on merkittävä määrä ihmisiä, jotka eivät halua osallistua edes mielekkäiden ja yhteisölle tärkeiden töiden toteuttamiseen, niin siinäkin tapauksessa ihmisiä voidaan talouden rakenteilla kannustaa hyödyllisten töiden tekemiseen ilman väkivaltaa. Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan useita eri talouden instituutioita, jotka osaltaan kannustavat työn tekemiseen.

Työnjaon perustaksi ehdotetaan tasapainotettuja työkokonaisuuksia, jotka mahdollistaisivat sen, että työ olisi kaikille ihmisille mielekästä (ei vain pienen eliitin tai korkeakoulutetun koordinaattoriluokan etuoikeus). Näin ollen ihmisillä olisi suurempi valinnanvapaus työtehtäviensä suhteen. Voidaan hyvällä syyllä olettaa, että laiskottelijoiden määrä olisi vähäisempi, sillä työ ei olisi läheskään niin vieraannuttavaa ja uuvuttavaa kuin nykyään. Päinvastoin työ voi olla parhaimmillaan tärkeä osa ihmisen kasvua ja luovaa toimintaa. Tätä tunnetta kuvaavat nykyisilläkin työmarkkinoilla monet niistä ihmisistä, jotka ovat onnekseen päässeet kiinnostavaan työhön, jossa he pääsevät hyödyntämään monipuolisesti omia kykyjään. Esimerkiksi lukuisat tiedemiehet, insinöörit ja suunnittelijat saattavat puurtaa omaehtoisten työtehtäviensä parissa vuorokauden ympäri, vaikkei palkka olisikaan tähtitieteellinen.

On myös tärkeää pohtia tarkemmin, mikä ihmisiä motivoi töihin? Viime aikainen tutkimus eri aloilta on osoittanut laaja-alaisesti, kuinka ihmistä motivoi työhön muun muassa työn merkittävyys lähiympäristölle ja mahdollisuus vaikuttaa oman työn toteuttamistapoihin. Ja vaikka ihminen olisikin perinpohjaisen laiska ja itsekäs, osallisuustalouden kannustimet pyrkivät ottamaan tämän huomioon, sillä palkitsemisperusteena on työntekijöiden uutteruus.

Sosiaalinen paine yhteisölle hyödyllisten töiden tekemiseen olisi myös verrattain suurempi kuin nykyään, eikä nykyisen kaltaista työntekijän ja työnantajan alituista jännitettä olisi heikentämässä työmotivaatiota.

Eikö tasapainotetuissa työkokonaisuuksissa ole se vaara, että ihmisistä tehdään "klooneja", kun kerran kaikki tekevät samaa työtä?

On totta, että jos kaikki työntekijät tekisivät samaa työtä, tällainen vaara olisi ilmeinen. Samoin voidaan ajatella, että jos jokainen työntekijä työpaikalla tekisi kaikkia työtehtäviä, siitä seuraisi epäselvyyksiä ja merkittävää tehottomuutta. Tasapainotetuissa työkokonaisuuksissa ei onneksi ehdoteta kumpaakaan näistä skenaarioista.

Tasapainotetun työkokonaisuuden tarkoituksena on pyrkiä takaamaan jokaiselle työntekijälle miellyttävä päätyö, johon sitten sisällytetään ohessa myös hieman ikävämpinä koettuja työtehtäviä. Yksinkertaisesti ilmaistuna työkokonaisuuden raskaus ja epämiellyttävyys pyritään tasoittamaan tietyllä aikavälillä työntekijöiden välillä. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että työntekijä tekisi kaikkia työpaikan työtehtäviä eikä sitä, että kaikkien työkokonaisuudet olisivat samanlaisia.

Miten osallistuvassa suunnittelussa päästäisiin ikinä toteutukseen, jos kaikkien mielipiteet pitää huomioida?

Jos kaikki sopisivat yhdessä kaikista talouden asioista, ei toteutukseen luultavasti ikinä päästäisikään! Osallistuvassa suunnittelussa jokainen kuluttaja tekisi vain oman ehdotuksensa ja hän on myöskin ainoa taho, joka ylipäätään pystyy hiomaan omaa suunnitelmaansa. Alueen yhdistykset ilmoittavat, onko suunnitelma mahdollinen ja vastaako se työntekijän palkkaa. Jos ongelmia ilmenee, tai hinnat muuttuvat ensimmäisen kierroksen aikana merkittävästi, omaa ehdotusta hiotaan hieman lisää.

Sama periaate pätisi työpaikoilla. Esimerkiksi viinipullottamo huolehtisi korkkien ja lasipullojen sekä työvoiman riittävyydestä. Jos pullottamo vaatisi liikaa työvoimaa suhteessa ehdotettuihin tuotoksiin, pullottamon on tehostettava toimintaansa tai muuten panokset menisivät muualle. Muut eivät päsmäröi työpaikan asioihin, paitsi jos suunnitelma kokonaisuudessaan on liian optimistinen. Siinäkin tapauksessa suunnitelman hiominen jää pullottamon itsensä tehtäväksi.

--

Yksityiskohtaisempia vastauksia voi lukea aihetta koskevasta kirjallisuudesta. Michael Albertin teoksessa Parecon – Kapitalismin jälkeinen elämä (Sammakko 2004) sekä Robin Hahnelin teoksessa Economic Justice and Democracy – From Competition to Cooperation (Routledge 2005) on kattavat osiot, joissa käsitellään osallisuustalouden instituutioita kohtaan esitettyä kritiikkiä.