Weisbrot: EU:n johto ja EKP purkavat hyvinvointirakenteita

Mark Weisbrot:

I have argued for some time now that the recurring crisis in the eurozone is not driven by financial markets' demands for austerity in a time of recession, as is commonly asserted. Rather, the primary cause of the crisis and its prolongation is the political agenda of the European authorities – led by the European Central Bank (ECB) and European commission.

(…) Of course, the deficit reduction is making Spain's current recession worse – the Spanish government has estimated that this years' budget tightening will by itself reduce GDP by 2.6%. In a country that has about 25% unemployment and more than half its youth unemployed, this will push hundreds of thousands more people out of work. 

Taloustieteilijä Mark Weisbrot kirjoittaa Guardianissa julkaistussa kolumnissaan, että Euroopan jatkuvan talouskriisin taustalla vaikuttaa EU:n johdon ja Euroopan keskuspankin ajama politiikka, jolla pyritään hyvinvointirakenteiden purkamiseen. Weisbrotin mukaan yleinen käsitys siitä, että nykyinen julkisen sektorin leikkausinto johtuisi pääasiallisesti kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden aiheuttamasta paineesta lamamaille, on virheellinen. Euroopan heikommissa talouksissa ajetaan nyt väkisin läpi poliittisia uudistuksia, jotka eivät menisi normaalissa poliittisessa prosessissa läpi kansalaisten vastustusten takia. 

Espanjan valtavat leikkaukset valtion budjettiin, muun muassa terveydenhuoltoon, ja heikennykset työntekijöiden oikeuksiin ajavat valtion entistä syvemmälle lamaan ja aiheuttavat lisääntyvää työttömyyttä sekä samalla tarpeetonta kärsimystä Espanjan kansalaisille. Espanjan vuotuiset velanhoitokulut ovat Weisbrotin mukaan edelleen keskitasoa ja rahoitusmarkkinoiden nostamat korot saataisiin rauhoitettua Euroopan keskuspankin yksinkertaisella väliintulolla Espanjan velkakirjamarkkinoille – tämän voisi toteuttaa ilman kustannuksia muiden Euroopan maiden veronmaksajille. EKP teki vastaavanlaisia väliintuloja viime vuonna useampaan kertaan. 

Weisbrot varoittaa, että Euroopan unionin johto, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Euroopan hallitukset, tietoisesti tai tietämättään, ajavat tarpeettomia rajoituksia valtioiden julkisen kulutuksen rahoitukseen, ja näin ollen eurooppalaisia hyvinvointivaltion rakenteita puretaan systemaattisesti talouskriisin varjolla.

Lue myös:

Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin
Robin Hahnel: Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu
Joseph Stiglitz: Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä
Jussi Ahokas: Talouden realiteetit ja yhteiskuntapolitiikka

YLE: Huipputuloisilla ei veroprogressiota

YLE:

Kaikkein suurituloisimmat, miljoonan tai enemmän saavat suomalaiset, maksavat veroja keskimäärin noin 29 prosenttia. Heidän veroasteensa on sama kuin tulonsaajilla, joiden keskimääräinen bruttotulo on noin 45 000 euroa vuodessa. Bruttotuloissa ovat mukana sekä pääoma- että ansiotulot ja veroasteessa kaikki välittömät verot ja maksut, kirkollisveroa lukuun ottamatta. 

Veroprogression loppuminen tulohuipulla on seurausta eriytetystä tuloverojärjestelmästä, joka otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1993. Suurituloisimpien suomalaisten tulot ovat pääasiassa osinkoja ja myyntivoittoja. Niitä verotetaan pääomatulojen tasaveroprosentilla, joka nyt on 28.

Aalto-yliopiston vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas huomioi uutisessa mainitussa MOT-ohjelmassa, kuinka nykyinen verotustilanne on epäoikeudenmukainen: kaikkein suurituloisimmat, joiden tulot muodostuvat osingoista ja myyntivoitoista, maksavat selvästi vähemmän veroja kuin esimerkiksi suurehkojen ansiotulojen saajat. Nykyinen tilanne mahdollistaa sen, että monet suurituloiset maksavat tuloistaan selvästi alhaisempaa veroprosenttia, kuin alemman tulotason palkansaajat.

Nykyinen järjestelmä juontaa juurensa vuonna 1993 toteutettuun verouudistukseen, jolloin pääomatulot irrotettiin progression piiristä. Tämä uudistus mahdollisti nykyisen kehityksen, jossa tulo- ja varallisuuserot kasvavat.

Lue myös:

Tutkijat: Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?
Tutkimus: Verotuksen korkeampi progressiivisuus lisää ihmisten hyvinvointia
Tilastokeskus: Varallisuus on hyvin epätasaisesti jakautunut
TE: Tuloerojen kasvu muuttuu terveyserojen kasvuksi

Tilastokeskus: Tuloerot taas kasvuun

Tilastokeskus:

Kotitalouksien tuloerot kääntyivät parin supistumisvuoden jälkeen kasvuun vuonna 2010. Tuloerojen kasvu ilmenee kotitalousväestön tulokymmenysten eli desiiliryhmien tulo-osuuksien muutoksissa.

Suurituloisimman tulokymmenyksen saama tulo-osuus kokonaiskakusta oli 22,2 prosenttia vuonna 2010, kun se vuotta aikaisemmin oli 0,2 prosenttiyksikköä vähemmän. Tulo-osuudet kasvoivat saman verran myös toiseksi ja kolmanneksi suurituloisimmassa tulokymmenyksessä.

(...) Tulojen kasvu oli hyvätuloisilla parempaa kuin keskituloisilla kotitalouksilla. Hyvätuloisten suotuisampi tulokehitys johtuu ennen kaikkea siitä, että voimakkaasti kasvaneet omaisuustulot kohdentuivat enemmän hyvätuloisille kotitalouksille vuonna 2010.

Tulonjaon kehitys näkyy havainnollistavasti seuraavista Tilastokeskuksen julkaisemista kuvaajista.

Tämä kuvaaja havainnollistaa, kuinka suurituloisin kymmenys on vuodesta 1987 kasvattanut tasaisesti prosentuaalista osuuttaan talouden kokonaiskakusta. Samana aikana alimman tulokymmenyksen suhteellinen osuus kokonaikakusta on laskenut.

Eri tuloluokkien talouden kokonaispotista saamien osuuksien muutos noudattaa samankaltaista trendiä kuin Yhdysvalloissa, jossa talouden tuottavuuden kasvu johti toisen maailmansodan jälkeisillä vuosikymmenillä työväestön elintason paranemiseen (vuosina 1947-1979), kun taas 1980-luvulta alkaen työntekijöiden tulot polkivat käytännössä paikallaan. Ennen 1980-lukua, kun hyödykkeiden ja palvelujen arvo kasvoi (tuottavuus nousi), myös palkat nousivat. 1980-luvulta eteenpäin yhteiskunnan rikkaimmat keräsivät selvästi suurimman potin talouden tuottavuuden kasvusta, kun taas heikoimmat tuloluokat polkivat lähes paikallaan tai heidän tulonsa jopa heikkenivät.

Tässä kuvaajassa taas tarkastellaan tulokehitystä suhteessa vuoden 1987 tasoon, jolloin eri tuloluokkien osuuksien muutos näkyy vieläkin dramaattisemmin. Suurituloisimman tulokymmenyksen osuus on nyt lähes 30 prosenttia korkeampi kuin vuonna 1987. Samalla ajanjaksolla pienituloisimman kymmenyksen osuus talouden kokonaiskakusta on piennentynyt lähes 20 prosenttia.

Vuoden 1993 jälkeistä voimakasta ylimmän kymmenyksen tulo-osuuden nousua selittää pitkälti kyseisenä vuonna tehty verouudistus, jossa ansio- ja pääomatulojen verotus eriytettiin toisistaan.  Tämän jälkeen joidenkin hyvätuloisten on ollut mahdollista nostaa palkkansa progressiivisen verotuksen alaisten ansiotulojen sijaan pääomatuloina, joihin sovelletaan veroprosenttia 28, riippumatta tulojen suuruudesta. Tämän lisäksi pörssiin osinkoa saa nostaa verottomana aina 90 000 euroon asti pörssiin listautumattomista yhtiöistä sekä yhtiöistä, joista osinkojen nostaja omistaa yli 10 prosenttia.


Tässä kuvaajassa taas kuvataan kaikkien tulokymmenysten ansiokehitystä käytettävissä olevien tulojen mukaan.

Vuosina 1990–2007 parhaiten ansaitsevien 50 000 suomalaisen tulot kasvoivat viisi kertaa nopeammin kuin keskituloisen suomalaisen tulot. Kaikkien suomalaisten tulot kasvoivat 41 prosenttia, mutta hyvätuloisimmalla prosentilla ne nousivat 209 prosenttia. Pienituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat tänä aikana yhdellä prosentilla.

Lue myös:

TE: Suomessa tuloerot kasvavat nopeimmin
Tutkimus: 1990-luvulla rikkaimman prosentin tulot lisääntyivät räjähdysmäisesti
Taloussanomat: Tuloerot kasvavat kehittyneissä maissa
Tutkijat: Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika
Väitös: Suuret tuloerot haittaavat talouskasvua
Kepa: IMF:n pääjohtaja vaatii tuloerojen kaventamista
Marjut Lindberg: Tuloerot rakentavat luokkayhteiskuntaa
Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia

Tutkimus: Tulospalkkiolla voi olla kielteisiä merkityksiä työntekijälle

Talouselämä uutisoi Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen tutkija Anu Hakosen väitöskirjatutkimuksesta.

"Aiemmat tutkimustulokset tulospalkkioiden vaikutuksesta työsuoritukseen ovat olleet ristiriitaisia, eikä ole tiedetty, milloin palkkiot vaikuttavat. Vaikutukset syntyvät tutkimukseni perusteella palkkioihin liitettyjen merkitysten kautta," Hakonen tiivistää työnsä tuloksen.

Palkkioilla on merkitystä silloin, kun ne kuvastavat työssä onnistumista, työntekijän asemaa organisaation hierarkiassa sekä johdolta saatua arvostusta.

(...) Esimerkiksi palkkioiden määrän pienentäminen voidaan tulkita arvostuksen puutteeksi. Palkkiojärjestelmä saatetaan kokea myös kontrollin ja hiostamisen välineeksi.

"Todella suuret palkkiot motivoivat toki vain rahankin vuoksi, mutta voimakkain motivaatio työhön syntyy symbolisista merkityksistä. Ihmisiä ei kannata motivoida vain rahalla."

Lue myös:

Talouselämä: Loppukäyttäjien palaute voi tehostaa työntekoa enemmän kuin omat päälliköt
Taloussanomat: Korkeat palkat eivät kannusta
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta
Tutkimus: Muiden rahallinen auttaminen tekee onnelliseksi
Talouselämä: Itsekkyyden myytti murtuu

Suomenlinnaan oma valuutta?

Pixelache:

Suomenlinna Money Lab -projekti tutkii saarta paikkana, jossa tapahtuu sekä sosiaalista ja kulttuurista kanssakäymistä että taloudellista vaihtoa. Tarkoituksena on tutkia ”paikallista rahaa” sekä sosiaalisena konseptina, joka yhdistää ihmisiä sekä konkreettisena esineenä, joka edustaa Suomenlinnaa maantieteellisenä paikkana. Tarkoituksena on toteuttaa sarja työpajoja, joiden kautta tutkitaan miten erilaiset sosiaaliset ja maantieteelliset seikat luovat ja muokkaavat paikallista käsitystä ”arvosta”.  Projekti on avoin kaikille jotka haluavat osallistua.

Suomenlinnassa toteutettava paikallisrahaprojekti on yksi esimerkki niistä kiinnostavista konkreettisista talouskokeiluista, joita jo tällä hetkellä toteutetaan ympäri maailmaa. Nämä kokeilut ovat arvokkaita, sillä osallisuustalouden kaltaisten demokraattisuuteen ja ekologiseen kestävyyteen pyrkivien vaihtoehtoisten talousteoreettisten mallien kehittämisen ja vertailun ohella on ensisijaisen tärkeää etsiä tapoja luoda kestäviä taloudellisia verkostoja nykyisen kapitalismin sisälle, joiden avulla voidaan testata erilaisia tasavertaiseen yhteistyöhön perustuvan talouden käytännön kokeiluja.

Mitä on paikallisraha? Paikallisrahajärjestelmiä eri muodoissaan on toteutettu tähän asti muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Iso-Britanniassa ja Australiassa. Kaikissa paikallisrahajärjestelmissä perusideana on, että toisen yhteisön jäsenen voi palkata tekemään jonkun palvelun, ja tästä palvelusta maksetaan paikallisessa valuutassa. Yhdysvalloissa kenties laajimmalle levinnyt paikallisrahakokeilu on Time Dollar -järjestelmä, jossa työtä vaihdetaan "työtunti työtunnista" -periaatteella.

Järjestelmä on muun muassa mahdollistanut vanhusten palveluiden tuotannon ja kuluttamisen organisointia niin, että hyödyllisiä palveluita on pystytty tuottamaan yhteisöllisellä tavalla. Esimerkiksi 60-vuotias voi lukea 80-vuotiaalle tietyn tuntimäärän tai ajokortin omaava henkilö voi viedä toisen ajokortittoman kauppareissulle, joka kestää puolestaan tietyn tuntimäärän. Nämä kerätyt "aikadollarit" voi käyttää myöhemmin palveluihin, joita itse tarvitsee. Suomalainen Aikapankki-järjestelmä muistuttaa Yhdysvaltalaista Time Dollar -järjestelmää ja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. 

Ideoiden taustalla vaikuttaa kritiikki nykyistä rahajärjestelmää sekä rahoitusmarkkinoita kohtaan. Paikalliset alueet eivät usein välttämättä nousekaan lamasta, vaikka kansantalouden rattaat alkaisivatkin pyöriä rivakammin. Rahoitusmarkkinat myös usein keräävät köyhien yhteisöjen säästöt ja investoivat nämä pääomat muualle, vaikka alueella olisi huutava tarve investoinneille.

Paikallisrahajärjestelmät ovat hyödyllisiä vähentämään paikallista työttömyyttä ja palkitsemaan ihmisiä työstään reilummin kuin työmarkkinoilla. On kuitenkin tärkeää huomioida, että vaikka paikallisrahat voivat tuoda mukanaan edellä kuvatun kaltaisia parannuksia, muut reformit voivat olla yhtä tehokkaita tai tehokkaampia samojen tavoitteiden toteuttamisessa. Esimerkiksi rahoituslaitosten pääomien vienti köyhiltä alueilta muualle on yleensä estettävissä tehokkaammin muun muassa yhteisön kehitykseen tarkoitetuilla rahoitushankkeilla ja pankkeihin kohdistetuilla velvoitteilla paikallisen investoinnin lisäämisestä. 

Paikallisrahakokeilujen yksi keskeinen etu on kuitenkin siinä, että ne tarjoavat osallistujilleen työkaluja talouden instituutioiden uudelleen arviointiin – esimerkiksi pohdinnat työnjaon oikeudenmukaisuudesta syntyvät automaattisesti paikallisrahajärjestelmien toteuttamisen yhteydessä.

Parecon Finland on osallistunut Suomenlinna Money Lab -projektin suunnitteluprosessiin.

WWF: Vauraat länsimaat ulkoistavat luonnon köyhtymisen

WWF:

”Olemme rikkaissa länsimaissa onnistuneet muun muassa lainsäädännön ja suojelualueiden avulla kääntämään useiden eliölajien, kuten merikotkan, saukon ja saimaannorpan, kehitystä parempaan suuntaan. Emme voi kuitenkaan huokaista helpotuksesta, sillä samalla kulutus- ja tuotantotapamme hävittävät lajeja ja niiden elinympäristöjä trooppisissa maissa”, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen. 

Living Planet -indeksin mukaan luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on jatkunut maailmassa. Monimuotoisuus on vähentynyt lähes 30 prosentilla vuodesta 1970 vuoteen 2008.  Erityisesti lajien tila on heikentynyt trooppisella vyöhykkeellä, yli 60 prosentilla.

WWF:n raportti kuvaa huolestuttavasti niitä valtavan mittaluokan ympäristökatastrofeja, joita syntyy nykyisen taloustuotannon ja -kulutuksen seurauksena. Ongelmat juontavat juurensa markkinoiden hinnanmuodostusmenetelmään, markkinakilpailuun, jossa ei huomioida lainkaan tuotannon ja kulutuksen ohessa syntyviä haittoja ympäristölle ja ihmisille – negatiivisia ulkoisvaikutuksia.

Markkinoilla ainoa tapa hillitä WWF:n raportin kuvaamaa luonnon köyhtymistä on asettaa rajoituksia ja korjaavia veroja kehityksen hillitsemiseksi. Näillä korjausliikkeillä voidaan pyrkiä huomioimaan taloustoiminnan sosiaalisisa, ympäristöllisiä ja taloudellisia vaikutuksia ja tuomaan hyödykkeiden ja palveluiden hintoja lähemmäs niiden todellisia kustannuksia.

Markkinamekanismeissa ei siis itsessään ole rakenteellista keinoa ottaa ulkoisvaikutuksia huomioon, ja tästä syystä edellä mainitun kaltaiset korjausliikkeet etenevät usein taloudessa vastavirtaan. Johtuen tuotantoyksiköiden omistusten lisääntyvästä keskittymisestä kansainväliset suuryhtiöt kykenevät myös tehokkaasti lobbausvoimallaan pysäyttämään kansalaisjärjestöjen tai asiantuntijoiden vaatiman tehokkaan sääntelyn toteutumisen.

HS: Yrityksille ja kuluttajille myönnetyt lainat vähentyneet

Helsingin Sanomat:

Euroalueen pankkien myöntämien lainojen määrän vähenemiseen on kaksi syytä, sanoo OP-Pohjola-pankin pääekonomisti Reijo Heiskanen. 

Pankit ovat kiristäneet lainaehtojaan, koska pelkäävät taantumaa ja asiakkaiden maksukyvyttömyyttä. Mutta myös esimerkiksi yritykset, jotka tuntevat heikon talouskehityksen nahoissaan, ovat haluttomia investoimaan lainarahalla. 

Edes huomattavan alhaiset korot eivät rohkaise yrityksiä pahimmissa velkamaissa. 

"Kun taloustilanne on vaisu, niin ei kysyntää luotoillekaan juuri ole", Heiskanen sanoo.

OP Pohjolan pääekonomistin lausunnot tukevat huomioita, joita useat arvovaltaiset asiantuntijat, kuten taloustieteen nobelistit Paul Krugman ja Joseph Stiglitz, ovat esittäneet leikkauspolitiikan vaaroista talouskehityksen kannalta. Ilmiselvien valtavan mittakaavan sosiaalisten ongelmien lisäksi julkisen kulutuksen leikkaaminen heikentää julkisen sektorin työntekijöiden ostovoimaa sekä myöskin yksityisen sektorin tulevaisuudennäkymiä, sillä valtio ja kunnat tilaavat hyödykkeitä ja palveluja runsaasti yksityiseltä sektorilta.

Köyhät ja keskituloiset käyttävät suuremman osan tuloistaan arkipäiväiseen kulutukseen, kuin rikkaat, joten heidän tulojensa alentuminen ja palveluiden leikkaukset vähentävät merkittävällä tavalla kokonaiskysyntää. Kun kokonaiskysyntä laskee, yksityisen sektorin investointihalukkuus heikkenee, sillä heidän tuotteilleen ei ole samaa määrää ostajia, kuin ennen. Näin ollen leikkaukset aiheuttavat talouteen itseään toistavan kierteen, joka johtaa entistä syvempään lamaan.

Lue myös:

Robin Hahnel: Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu
Joseph Stiglitz: Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä
Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin
YLE: Leikkauksien tilalle talouden elvytystä

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää: osa 2

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle osalle, jossa tarkasteltiin luokkayhteiskunnan vaikutuksia ihmisten asenteisiin ja ihmisten mahdollisuuksia nousta köyhyydestä sekä pärjätä kilpailussa työmarkkinoilla.

Tässä osiossa tarkastelemme tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisten tulotasoon ja menestymiseen työmarkkinoilla. Yrittämisen ja ahkeruuden merkitystä ei tule väheksyä. On kuitenkin perusteltua olettaa, että niiden roolia korostetaan yleisesti liikaa yksilön menestymisen syitä arvioitaessa ja että monet muut tekijät vaikuttavat etenkin ihmisen tulotason määrittymiseen huomattavasti voimakkaammin kuin ahkeruus, työnteko ja yrittäminen.

Taloussanomat:

Akatemiatutkija Jani Erola Turun yliopistosta sanoo, että kaikki menestys ei liity omiin ansioihin, vaikka tätä usein tuntuu pidettävän totuutena.

Yksilön menestymiseen työmarkkinoilla - ja siten hänen tulotasoonsa - vaikuttavat monet seikat. Ensinnäkin koulutus vaikuttaa voimakkaasti siihen, kuinka ihminen tulee sijoittumaan työelämässä, ja koulutus on tekijä, joka perityy voimakkaasti. Sen lisäksi, että köyhempien perheiden lapset ovat jo fysiologisella ja psykologisella tasolla lähtökohtaisesti huonommassa asemassa suhteessa opiskelumenestykseen, rikkaampien perheiden lapset saavat monessa muussakin suhteessa paremmat eväät opiskelumenestykseen.

Koulutussosiologit puhuvat ”koulunsiedosta” – ylempien luokkien lapset on kasvatettu siihen paremmin. Kun kotikulttuuri tukee koulun arvomaailmaa, lapset eivät pidä koulua niin ikävänä paikkana. He saavat enemmän irti opetuksesta ja sosiaalisesta ympäristöstä. Tyypillistä on hyvä ”koulutusitsetunto”. (Taloussanomat, 08.05.2011)

Siihen, mihin perheeseen kukakin meistä sattuu syntymään, ei kenelläkään meistä ole mitään vaikutusvaltaa. Tämä on täyttä arpapeliä, joka kuitenkin määrittää hyvin pitkälle jokaisen mahdollisuuksia - niin asenteiden kuin kykyjenkin tasolla - kilpailussa paremmista työpaikoista ja ansioista. Kotoa omaksuttu arvomaailma sekä saatu kannustus ja tuki määrittävät hyvin pitkälle kuinka suhtaudumme omaan itseemme, työhön ja mitä tavoittelemme elämässä. Tämä muodostaa hyvin suuren osan tulevasta "menestyksestämme", ja riippuu tekijöistä, joihin emme itse voi vaikuttaa.

Olennaista on, minkä keskellä on elänyt. Jos perheystävät ja kummit ovat koulutettuja ja hyvässä asemassa, lapsestakin vähän huomaamatta tulee heidän verkostojensa osa.

Miles Corak ja Patrizio Piraino havaitsivat tutkimuksissaan,että isän tulotaso korreloi erittäin voimakkaasti sen todennäköisyyden kanssa, että lapsi tulee työskentelemään saman työnantajan palveluksessa. Useat työpaikat löydetään perhe-, ystävä, ja tuttavaverkostojen kautta tai usein saattaa olla helpompi saada työpaikka, jos hakijaa suosittelee joku, jonka työhönottaja tuntee ja joka voi mennä takuuseen hakijan pätevyydestä ja luotettavuudesta. Kaikki vanhemmat ja sukulaiset haluavat auttaa lapsia niin paljon kun vaan voivat. On melko itsestäänselvää, että mitä vaikutusvaltaisemmissa asemissa he ovat, sitä voimakkaammin he voivat vaikuttaa toisten etenemiseen uralla tai mahdollisuuksiin päästä alkuun. Lisäksi etenkin perheen ja sukulaisten kautta ihminen saa suuren osan sosiaalisesta ja kulttuurisesta pääomastaan, olemisen tavan, puhetyylin, keskustelukulttuurin, oikeanlaisen käytöksen, ihmissuhteiden muodostamisen mallit yms. jotka ovat huomattavan merkittävässä asemassa tulevaisuuden työelämässä.

On monta tekijää, joita ihmiset eivät ota huomioon arvioidessaan omaa menestymistään - kuinka paljon siitä on omaa ansiota ja kuinka paljon onnea, sattumaa tai muista ihmisistä riippuvaista. Monet ihmiset ovat taipuvaisia ylikorostamaan omaa kovaa työtään, mikä on täysin ymmärrettävää. Monet edellä kuvatun kaltaiset seikat otetaan monesti itsestäänselvyytenä, ei ymmärretä niiden vaikutusta tai oletetaan asetelmien olevan samankaltaiset kaikilla - paitsi mitä tulee jokaisen yksilön biologiseen erilaisuuteen - varsinkin jos omassa tuttavapiirissä ei ole ihmisiä erilaisista perhetaustoista. Tämä luokkayhteiskunnan ilmiö tuli esille Työterveyslaitoksen hiljattaisessa tutkimuksessa.

Suomalainen yhteiskunta on hankkeen tulosten mukaan eriytynyt sosiaaliluokkien ja ammattien mukaan. Perhe- ja ystävyysverkostoihin valikoituvat samaan sosiaaliluokkaan kuuluvat. Toimihenkilöt ystävystyvät keskenään, työntekijät keskenään ja johtajat keskenään.

Ihmisten menestymisen mittarina käytetään usein tämän ansioita ja varallisuutta, varsinkin kun tarkastellaan ihmisen menestymistä työmarkkinoilla. Tämän vuoksi on syytä myös pohtia hieman, mistä yksilön ansiot koostuvat, ja mitä tekijöitä tässä on taustalla.

Yksi tekijä ihmisen ansioista on tuottavan omaisuuden omistaminen. Olemme pohtineet tämän kaltaisen palkitsemiseen liittyvää problematiikkaa toisaalla, tässä yhteydessä tarkastelemme kysymystä ainoastaan siitä näkökulmasta, ovatko tuottavan omaisuuden suomat tulot yksilön omaa ansiota. Tuottavaa omaisuutta eli tuotantovälineiden omistusta voidaan saada perimällä tai lahjana, tai sitten hankkia omalla työllä. Lienee itsestään selvää, ettei ensin mainitussa tapauksessa yksilön omilla ansioilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Toisessa tapauksessa, jossa yksilö on itse hankkinut omaisuutensa, ei kuvio ole niin selkeä. Tässäkin tapauksessa perhe- ja tuttavaverkosto on tärkeässä asemassa, koska niillä, joilla on paremmat yhteydet tai sisäpiirin tietoa, on paremmat asemat tuottavan omaisuuden hankkimiseen. Lisäksi tuotantovälineiden avulla tienatut voitot perustuvat siihen, että omistajat saavat osuuden muiden ihmisten tuottavuuden kasvusta, joka syntyy muiden tehdessä töitä tuotantovälineillä. Tässäkin tapauksessa ajatus yksilön omista ansioista on erittäin kyseenalainen.

Toinen tapa ansaita tuloja on työn tekeminen. Jos oletetaan, että ihmisen asema työmarkkinoilla ja palkka määrittyy edes jossain määrin sen perusteella, kuinka ahkera ja tuottava kukin on, on perusteltua ajatella, että suuret tulot ovat jossain määrin omaa ansiota. Varsinkin jos emme ota huomioon edellä mainittuja perhetaustaan liittyviä tekijöitä.

Taloustieteilijät määrittelevät mihin tahansa tuotantopanokseen sijoitetun työn tuon panoksen "rajatuotoksi". Toisin sanoen, jos lisäämme yhden kysymyksessä olevan panosyksikön kaikkiin tuotannossa jo käytettyihin tuotantopanoksiin, paljonko tuotannon arvo kasvaisi? Vastaus määritellään kysymyksessä olevan panoksen rajatuotoksi.

Mutta valtavirran taloustieteilijät opettavat, että rajatuotos eli panoksen lisääminen riippuu yhtä paljon tuon panoksen tarjolla olevien yksiköiden määrästä ja muiden, sitä korvaavien panosten määrästä ja laadusta kuin mistään itse panoksen perimmäisestä ominaisuudesta. Eli jos vastaavaa työtä on helposti saatavilla muualta, kyseisen työn rajatuotos laskee. Jos taas vastaavaa työtä ei ole saatavilla helposti, eli työntekijä ei ole helposti korvattavissa, rajatuotos kasvaa.

Erilaisten työsuoritusten rajatuotos riippuu etupäässä kuhunkin työntekijäryhmään kuuluvien ihmisten lukumäärästä ja heidän käytössään olevien muusta kuin työstä koostuvien panosten määrästä ja laadusta. Ihmisen työn arvo määrittyy tästä näkökulmasta hyvin sattumanvaraisesti, sen perusteella onko vastaavanlaista työtä tai "kyvykkyyttä" paljoa tarjolla vai ei.

Tämän ohella useimmat jäljelle jäävät erot ihmisten henkilökohtaisessa tuottavuudessa aiheutuvat henkilökohtaisista eroista. Nämä taas riippuvat sekä biologisista että kasvuympäristöön liittyvistä tekijöistä, eikä näihin kumpaankaan ihminen voi juurikaan vaikuttaa, joten on harhaanjohtavaa sanoa, että yksilön tuottavuus perustuisi hänen omiin ansioihinsa. Ainoastaan jokaisen ahkeruus ja työn määrä on tiettyjen reunaehtojen puitteissa yksilön itsensä määriteltävissä.

Käsitys työnsä tuloksista omien ansioiden seurauksena saattaa jopa joskus lähemmässä tarkastelussa osoittautua täydellisessä harhaksi. Taloustieteen nobelisti, psykologi Daniel Kahneman seurasi tutkimuksissaan rahoitusmarkkinoilla työskenteleviä sijoittajia kahdeksan vuoden ajan. Hän havaitsi, että vaikka he elättelevät suuria luuloja kyvykkyydestään, todellisuudessa heidän suoriutumisensa oli tällä aikavälillä täysin sattumanvaraista, ilman minkäänlaista jatkuvuutta. Ne, jotka onnistuivat, olivat ainoastaan onnekkaita. Aivan kuin nopanheitossa, kyvykkyydellä ei ollut mitään tekemistä heidän menestymisensä taustalla. Kuitenkin he pitivät kiinni uskostaan oman työnsä vaikuttavuuteen, jopa vielä senkin jälkeen, kun olivat kuulleet tutkimuksen tuloksista.

Markkinatalouden työnjako jakaa erilaiset työtehtävät hierarkkisesti. Tällöin yksilöiden neuvotteluasemat työmarkkinoilla nousevat suureen rooliin heidän palkkansa määrittelyssä, kun työstä maksettava palkka määräytyy markkinatilanteiden mukaan. Ne, joille markkina-asetelmat takaavat voimakkaat neuvotteluasemat -  joiden työpanos ei ole helposti korvattavissa toisella vastaavalla - pääsevät edulliseen asemaan työnsä hinnan määrittelyssä. Myös työntekijän sosiaaliset verkosto nousevat merkittävään rooliin. Havainnollistava esimerkki on toimitusjohtajien palkat Suomessa, mistä Helsingin Sanomat uutisoi viime vuoden puolella.

Osa suomalaisista toimitusjohtajista päättää toistensa palkoista ja palkitsemisesta ristiin yritysten hallituksissa. Hyvä esimerkki on Suomen suurimman työeläkeyhtiön Varman ympärille muodostunut piiri, joka päättää vastavuoroisesti miljoonien eurojen eduista. (HS, 19.5.2011)

Toimitusjohtajien palkkioista päättävät hallitukset ja konsultit eivät ole olleet riittävän riippumattomia toimitusjohtajista itsestään. Tämä johtuu muun muassa siitä, että Suomessa palkoista ja palkkioista päättävät piirit ovat pienet (...) "Toimiva johto on päässyt nauttimaan valta-asemastaan suhteessa hallituksiin pitkään. Tämä haaste on edelleen ajankohtainen". (HS, 18.08.2011)

Kun ihmiset toteuttavat ahkeruuttaan erilaisissa työtehtävissä, erilaisista töistä maksetaan erilaista palkkaa. Työn hinnan määrittyessä markkinoilla, jäävät toiset taas huomattavan epäedullisiin asemiin. Toiset eivät ole halunneet tai heillä ei ole ollut mahdollisuuksia kouluttautua ja erikoistua pitkälle. Tällöin kun he päätyvät tekemään työtä, josta on paljon tarjontaa ja jonka tekijät ovat helposti vaihdettavissa keskenään, markkinat hinnoittelevat heidän työpanoksensa verraten alhaiseksi, huolimatta siitä, miten raskasta ja kuluttavaa heidän tekemänsä työ on. Heidän huono neuvotteluasemansa markkinoilla johtaa siihen, että tekivätpä he työnsä kuinka ahkerasti tahansa, heille maksetaan silti alhaista palkkaa, koska markkinat hinnoittelevat heidän työnsä niin alas. Näin ahkera ja työtä tekevä ihminen saattaa jäädä tulotasonsa johdosta suhteellisen köyhäksi, ja on hyvin harhaanjohtavaa väittää, että tämä on yksilön omaa syytä.

Tämä pätee varsinkin sen takia, koska yhteiskunnassa jonkun täytyy aina nämä työt tehdä. Hierarkkisesta ja eriarvoisesta työnjaosta johtuen osa työtätekevästä väestöstä on "tuomittu" suhteelliseen köyhyyteen, eikä se johdu pelkästään heidän yritteliäisyyden puutteesta tai "tyhmyydestään". Samaa pätee osaan työttömistä. Silloin kun yhteiskunnassa on rakenteellista työttömyyttä, osa työkykyisestä ja -haluisesta väestöstä päätyy väistämättä työttömäksi. Esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan suomessa oli vuoden 2012 maaliskuussa 250 000 työtöntä työnhakijaa ja ainoastaan 115 000 avointa työpaikkaa.

Usein kuulee tähän väittämään esitetyn vastalauseen, jonka mukaan he voisivat itse työllistää itsensä ryhtymällä yrittäjiksi. Kuitenkaan todellisuudessa kyse ei ole ainoastaan yksinkertaisesta valinnasta ryhtyäkö yrittäjäksi vai ei. Kuten edellisessä osassa esitimme, jo pelkkä epävarman toimeentulon tilanteessa eläminen tekee tulevaisuuteen tähtäävän ja rationaalisen ajattelun vaikeaksi, tämän hetken tarpeiden kuormittaessa ajattelun kapasiteettia niin voimakkaasti. Lisäksi yrittäjäksi ryhtyminen vaatii pääomia, joita kaikille halukkaille ei ole täysin vastikkeetta ja helposti tarjolla.

Monet silti peräänantamattomasti väittävät, että on ihmisten oma vika, kun he jäävät joko työttömiksi tai alhaisen palkkatason töihin, eivätkä pyri korkeammalle. He olettavat, että jokainen, jolla on tarpeeksi älykkyyttä, yritystä ja peräänantamattomuutta voi nousta korkeammalle työnjaon hierarkiassa kohti parempia palkkoja ja asemia. Kuitenkin tämä vaatii tietynlaisia luonteenpiirteitä tai tietynlaista sopeutumista ja muovautumista, joihin kaikki eivät täysin luonnollisista syistä ole kykeneväisiä tai edes halukkaita.

Belinda Board ja Katarina Fritzon tutkivat 39:ää johtavissa tehtävissä yritysmaailmassa toimivaa henkilöä. He vertasivat kokeiden tuloksia toisiin samanlaisiin kokeisiin, jotka oli tehty eräässä vankimielisairaalassa. Vertailussa kävi ilmi, että yritysmaailman johtajat saivat joko yhtäläiset tai suuremmat pisteet eräillä osa-alueilla, jotka ilmentävät psykopaattista persoonallisuushäiriötä. Jotkut, jopa "peittosivat" potilaita, jotka oli diagnosoitu psykopaateiksi. Näitä piirteitä olivat egosentrisyys, valmius hyväksikäyttää muita, voimakas kokemus oikeutuksesta oman asemansa ajamisessa sekä empatian ja omatunnon puute. Tämän kaltaiset ihmiset ovat erittäin kykeneväisiä miellyttämään ja manipuloimaan toisia ihmisiä, mikä palvelee vahvasti sekä heidän omaansa että edustamansa yrityksen etua.

Jos yritysjohtajan asema otetaan kriteeriksi menestykselle työelämässä, vaikuttaisi väite "pelurit pärjäävät" pitävän paikkansa. Muiden manipuloiminen ja säälimätön oman edun tavoitteleminen edesauttaa etenemistä yritysmaailman hierarkiassa. Voimakkaisiin neuvotteluasemiin hankkiutuminen ja niiden häikäilemätön hyväksikäyttö auttaa neuvottelemaan itselleen tähtitieteelliset ansiot suhteessa muihin palkansaajiin. Kapitalistisen markkinatalouden hierarkkinen organisaatiorakenne ja työnjako sekä yksityiseen voitontavoitteluun valjastettu talous edesauttaa ja kannustaa edellä kuvatun kaltaisilla luonteenpiirteillä varustettujen ihmisten nousemista yrityshierarkiassa vaikutusvaltaisimpien ja kovimpia ansioita tienaavien palkansaajien pallille.

Samalla "tavalliset" ihmiset, jotka ovat joko tehneet valinnan tai ajautuneet tekemään töitä, jotka vaativat vain vähän kouluttautumista tai erikoistumista ovat tuomitut suhteellisen epäedulliseen asemaan mitä tulee heidän tuloihinsa ja etuoikeuksiinsa, markkinajärjestelmän hinnoitellessa heidän työnsä hinnan alhaiseksi ja tarjotessa heille heikot neuvotteluasemat vaatia etuoikeuksia ja joustavuutta työhönsä. Näiden ihmisten tulotaso jää suhteellisen alhaiseksi huolimatta siitä, kuinka tärkeää heidän työnsä on tai kuinka ahkerasti he yrittävät ja työskentelevät.

YLE: Joka neljännellä työntekijällä työuupumuksen oireita

YLE:

Työuupumuksen oireita on Suomessa joka neljännellä työntekijällä. Vakavasta työuupumuksesta kärsii pari prosenttia työntekijöistä. 

(...) Helsingin kaupungin työterveyskeskuksen tuoreessa työterveyskyselyssä noin kolmannes työntekijöistä koki, että voimavarat työssä ovat heikentyneet. Vaikka työ innostaa, siitä ei palauduta hyvin tai stressiä on paljon.

Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä

Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz kirjoittaa kolumnissaan, kuinka julkisen kulutuksen säästöohjelmat eivät auta palauttamaan sijoittajien, kuluttajien ja liike-elämän luottamusta talouteen.

"How can confidence be restored as the crisis economies plunge into recession? How can growth be revived when austerity will almost surely mean a further decrease in aggregate demand, sending output and employment even lower?

This we should know by now: markets on their own are not stable. Not only do they repeatedly generate destabilizing asset bubbles, but, when demand weakens, forces that exacerbate the downturn come into play. Unemployment, and fear that it will spread, drives down wages, incomes, and consumption – and thus total demand."

Markkinat ovat luonnostaan epävakaat, ja kokonaiskysynnän laskemisesta aiheutuvasta laskusuhdanteesta syntyy helposti itseään vahvistava kierre. Stiglitzin mukaan julkisen kulutuksen säästöohjelmat vain pahentavat kriisiä, koska ne vähentävät kokonaiskysyntää entisestään, mikä taas ajaa yrityksiä vähentämään tuotantoa ja työllistämään vähemmän. Myös toinen taloustieteen nobelisti Paul Krugman ja IIF:n johtaja Charles Dallara ovat samoilla linjoilla.

Kansan Uutiset:

Krugmanin mukaan kahden viime vuoden kokemukset ovat vakuuttavasti osoittaneet, ettei julkisten menojen leikkaaminen rohkaise kuluttajia ja liike-elämää kuluttamaan enemmän. ”Menoleikkaukset laskusuhdanteessa saavat laskukauden vain syvemmäksi”, kirjoittaa Krugman.

Krugman toteaa, että oikeaoppiset käyttävät Irlantia esimerkkinä leikkauspolitiikan onnistumisesta, mutta todellisuudessa Irlannin lainakulut ovat edelleen korkeammat kuin Espanjan tai Italian.

Taloussanomat:

Eurooppa ja ennen kaikkea sen päärahoittaja Saksa ovat keskittyneet liian paljon säästötoimiin kasvun kustannuksella, kansainvälisen rahoitusalan yritysten Institute of International Finance -yhdistyksen johtaja Charles Dallara sanoo.

Markkinat ovat luonnostaan epävakaat, koska niillä vaikuttavat epävakauttavat voimat - markkinatoimijoiden täysin rationaalinen toiminta - ajavat markkinoita koko ajan kohti kuplia ja taantumia. Laskusuhdanteessa kokonaiskysynnän väheneminen kannustaa yrityksiä vähentämään tuotantoa ja työllistämään vähemmän, koska nyt on odotettavissa, etteivät he saa tuotteitaan myydyksi yhtä hyvin kuin ennen. Ja kun yritykset vähentävät tuotantoa, tämä vähentää kokonaiskysyntää entisestään ja vahvistaa kierrettä. Tämän vuoksi julkisen kulutuksen leikkaaminen laskusuhdanteessa pahentaa tilannetta, koska se edesauttaa kokonaiskysynnän pienenemistä ja täten pahentaa laskusuhdannetta. Julkista kulutusta lisäämällä taas voidaan kasvattaa kokonaiskysyntää ja yrittää kääntää talouden suunta noususuhdanteiseksi.

Lue myös:

Taloussanomat: Islanti osoittautumassa ihannevelalliseksi
Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin
Jussi Ahokas: Talouden realiteetit ja yhteiskuntapolitiikka
Robin Hahnel: Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu
Harvard Business Review: There is no invisible hand
Robin Hahnel: Perusteet markkinoita vastaan

Usein kysyttyjä kysymyksiä, osa 1

Julkaisemme vastedes blogissamme ajoittain vastauksia yleisimpiin osallisuustalouden visiota ja järjestömme toimintaa koskeviin kysymyksiin. Vastaamme mielelläme kysymyksiin sähköpostitse ja järjestämissämme tilaisuuksissa paikan päällä. Kysymykset voi lähettää osoitteeseen kommentit(at)parecon.fi.

Tekisivätkö osallisuustaloudessa kaikki töitä? Eikö tämä vaatisi väkivaltakoneiston, sillä aina on ihmisiä, jotka eivät halua tehdä töitä?

Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan, että kaikki työkykyiset tekisivät töitä. Töihin kykenemättömistä ihmisistä pidettäisiin puolestaan huolta julkisin varoin.

Vaikka oletettaisiinkin, että on merkittävä määrä ihmisiä, jotka eivät halua osallistua edes mielekkäiden ja yhteisölle tärkeiden töiden toteuttamiseen, niin siinäkin tapauksessa ihmisiä voidaan talouden rakenteilla kannustaa hyödyllisten töiden tekemiseen ilman väkivaltaa. Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan useita eri talouden instituutioita, jotka osaltaan kannustavat työn tekemiseen.

Työnjaon perustaksi ehdotetaan tasapainotettuja työkokonaisuuksia, jotka mahdollistaisivat sen, että työ olisi kaikille ihmisille mielekästä (ei vain pienen eliitin tai korkeakoulutetun koordinaattoriluokan etuoikeus). Näin ollen ihmisillä olisi suurempi valinnanvapaus työtehtäviensä suhteen. Voidaan hyvällä syyllä olettaa, että laiskottelijoiden määrä olisi vähäisempi, sillä työ ei olisi läheskään niin vieraannuttavaa ja uuvuttavaa kuin nykyään. Päinvastoin työ voi olla parhaimmillaan tärkeä osa ihmisen kasvua ja luovaa toimintaa. Tätä tunnetta kuvaavat nykyisilläkin työmarkkinoilla monet niistä ihmisistä, jotka ovat onnekseen päässeet kiinnostavaan työhön, jossa he pääsevät hyödyntämään monipuolisesti omia kykyjään. Esimerkiksi lukuisat tiedemiehet, insinöörit ja suunnittelijat saattavat puurtaa omaehtoisten työtehtäviensä parissa vuorokauden ympäri, vaikkei palkka olisikaan tähtitieteellinen.

On myös tärkeää pohtia tarkemmin, mikä ihmisiä motivoi töihin? Viime aikainen tutkimus eri aloilta on osoittanut laaja-alaisesti, kuinka ihmistä motivoi työhön muun muassa työn merkittävyys lähiympäristölle ja mahdollisuus vaikuttaa oman työn toteuttamistapoihin. Ja vaikka ihminen olisikin perinpohjaisen laiska ja itsekäs, osallisuustalouden kannustimet pyrkivät ottamaan tämän huomioon, sillä palkitsemisperusteena on työntekijöiden uutteruus.

Sosiaalinen paine yhteisölle hyödyllisten töiden tekemiseen olisi myös verrattain suurempi kuin nykyään, eikä nykyisen kaltaista työntekijän ja työnantajan alituista jännitettä olisi heikentämässä työmotivaatiota.

Eikö tasapainotetuissa työkokonaisuuksissa ole se vaara, että ihmisistä tehdään "klooneja", kun kerran kaikki tekevät samaa työtä?

On totta, että jos kaikki työntekijät tekisivät samaa työtä, tällainen vaara olisi ilmeinen. Samoin voidaan ajatella, että jos jokainen työntekijä työpaikalla tekisi kaikkia työtehtäviä, siitä seuraisi epäselvyyksiä ja merkittävää tehottomuutta. Tasapainotetuissa työkokonaisuuksissa ei onneksi ehdoteta kumpaakaan näistä skenaarioista.

Tasapainotetun työkokonaisuuden tarkoituksena on pyrkiä takaamaan jokaiselle työntekijälle miellyttävä päätyö, johon sitten sisällytetään ohessa myös hieman ikävämpinä koettuja työtehtäviä. Yksinkertaisesti ilmaistuna työkokonaisuuden raskaus ja epämiellyttävyys pyritään tasoittamaan tietyllä aikavälillä työntekijöiden välillä. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että työntekijä tekisi kaikkia työpaikan työtehtäviä eikä sitä, että kaikkien työkokonaisuudet olisivat samanlaisia.

Miten osallistuvassa suunnittelussa päästäisiin ikinä toteutukseen, jos kaikkien mielipiteet pitää huomioida?

Jos kaikki sopisivat yhdessä kaikista talouden asioista, ei toteutukseen luultavasti ikinä päästäisikään! Osallistuvassa suunnittelussa jokainen kuluttaja tekisi vain oman ehdotuksensa ja hän on myöskin ainoa taho, joka ylipäätään pystyy hiomaan omaa suunnitelmaansa. Alueen yhdistykset ilmoittavat, onko suunnitelma mahdollinen ja vastaako se työntekijän palkkaa. Jos ongelmia ilmenee, tai hinnat muuttuvat ensimmäisen kierroksen aikana merkittävästi, omaa ehdotusta hiotaan hieman lisää.

Sama periaate pätisi työpaikoilla. Esimerkiksi viinipullottamo huolehtisi korkkien ja lasipullojen sekä työvoiman riittävyydestä. Jos pullottamo vaatisi liikaa työvoimaa suhteessa ehdotettuihin tuotoksiin, pullottamon on tehostettava toimintaansa tai muuten panokset menisivät muualle. Muut eivät päsmäröi työpaikan asioihin, paitsi jos suunnitelma kokonaisuudessaan on liian optimistinen. Siinäkin tapauksessa suunnitelman hiominen jää pullottamon itsensä tehtäväksi.

--

Yksityiskohtaisempia vastauksia voi lukea aihetta koskevasta kirjallisuudesta. Michael Albertin teoksessa Parecon – Kapitalismin jälkeinen elämä (Sammakko 2004) sekä Robin Hahnelin teoksessa Economic Justice and Democracy – From Competition to Cooperation (Routledge 2005) on kattavat osiot, joissa käsitellään osallisuustalouden instituutioita kohtaan esitettyä kritiikkiä.

Suomalaisnuorten terveyserot kasvussa

Talouselämä:

Suomalaisnuorten terveyserot ovat kasvussa, kertoo kansainvälinen koululaistutkimus. Perheen taloustilanne on yhä selvemmin yhteydessä nuoren terveyteen ja elintapoihin. 

Tutkijat pitävät hälyttävinä tuloksia, joiden mukaan nuorten sosioekonominen asema vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa. Aiemmin tätä eroa ei vastaavassa tutkimuksessa ole havaittu. 

WHO-tutkimukseen osallistui Suomesta keväällä 2010 noin 6 600 oppilasta.

Myös Helsingin sanomat ja Kansan uutiset uutisoivat WHO:n tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimuksen lehdistötiedotteessa kuvataan tutkimustulosten merkitystä tarkemmin:

Perheen korkea koettu taloudellinen tilanne oli yhteydessä nuorten terveempiin elämäntapoihin. Nuorten elintavat myötäilevät perheen tapoja. Heikomman sosioekonomisen aseman on todettu liittyvän terveyden kannalta epäedullisempiin terveystottumuksiin. Kansainvälisessä aineistossa perheen korkea koettu taloudellinen tilanne oli lisäksi yhteydessä nuorten ja vanhempien väliseen parempaan vuorovaikutukseen, koulussa luokkatovereilta saatuun runsaampaan tukeen sekä nuorten ilmoittamaan vähäisempään psykosomaattiseen oireiluun. 

Tutkimustulokset ovat hälyttäviä nuorten sosioekonomisten terveyserojen suhteen. Aiemmissa koululaistutkimuksissa suomalaiset nuoret eivät ole erottuneet kielteisesti terveyserojen suhteen, tilanne on nyt kuitenkin muuttunut. Lasten ja nuorten terveyserot indikoivat terveyseroja aikuisuudessa, mikä tietää suuria yhteiskunnallisia kustannuksia niin taloudellisesti kuin inhimillisesti.

Tutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan WHO:n sivustolta.

Lue myös:

Jani Kaaro: Köyhyyden anatomia
TE: Tuloerojen kasvu muuttuu terveyserojen kasvuksi
Turun Sanomat: Rikkaiden ja köyhien väliset kuolleisuuserot Suomessa jyrkemmät kuin muissa Länsi-Euroopan maissa

Näillä 10 yhtiöllä on hallussaan valtava määrä tuotemerkkejä

Ranskalainen blogi Convergence Alimentaire julkaisi havainnollisen infografiikan 10 suuryhtiön omistamista tuotemerkeistä. Grafiikkaa kuvaa osuvasti omistusten keskittymistä yhä suurempien monikansallisten suuryritysten haltuun.

Kehityksen tulisi huolestuttaa markkinakriitikoiden ohella myös vankimpia markkinatalouden tukijoita, sillä taloustieteissä kautta linjan ymmärretään, että muutaman suuryhtiön oligopoli vähentää markkinakilpailua ja näin ollen heikentää taloudellista tehokkuutta. Kehitys ei ole varsinaisesti uusi, sillä esimerkiksi yhdysvaltalaisten markkinoiden kilpailua tutkineen John Munkirsin mukaan jo vuonna 1980 suurimmasta osasta Yhdysvaltojen BKT:sta vastasivat yritykset, jotka toimivat vähäisen kilpailun markkinoilla. Suuryritysten fuusiot ovat entisestään kiihtyneet 1980-luvusta lähtien, ja esimerkiksi Thom Hartmannin laskelmien mukaan 2000-luvun alussa 1000 suurinta yritystä tuotti suurin piirtein 70 %:a Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta.

Valtavirran taloustieteissä korostetaan voimakkaasti, kuinka markkinataloudessa liikevoittoa voi saada yhteiskunnallisesti tuottoisalla ja hyödyllisellä toiminnalla, mutta voittoja on usein helpompi saada esimerkiksi markkinakilpailua vähentämällä. Innovaatioihin panostamisen sijaan suuryhtiöt voivat ostaa innovatiivisia pienyrityksiä, ja näin ollen kasvattaa liikevoittojaan. Näin ollen yhä useammilla markkinoilla kilpailu vähentyy.

Lue myös:

Robin Hahnel: Perusteet markkinoita vastaan

New York Times: Apple kiertää miljardien edestä veroja

New York Times:

Apple serves as a window on how technology giants have taken advantage of tax codes written for an industrial age and ill suited to today’s digital economy. Some profits at companies like Apple, Google, Amazon, Hewlett-Packard and Microsoft derive not from physical goods but from royalties on intellectual property, like the patents on software that makes devices work. Other times, the products themselves are digital, like downloaded songs. It is much easier for businesses with royalties and digital products to move profits to low-tax countries than it is, say, for grocery stores or automakers. A downloaded application, unlike a car, can be sold from anywhere.

New York Timesin artikkelissa paljastetaan seikkaperäisesti innovaatioita kansainvälisen verosuunnittelun saralla, joiden avulla maailman suurin yhtiö välttelee vuosittain miljardien edestä veroja. Liikevoitot, jotka tulevat ohjelmistopatenteista tai digitaalisten tuotteiden myynnistä, on helppo reitittää esimerkiksi "tuplairlantilaisen avulla" niihin maihin, jotka tarjoavat alhaisimmat veroasteet. "Tuplairlantilaisella" tarkoitetaan sitä, kun yritys kierrättää liikevoittojaan tytäryhtiöihinsä Irlannin kaltaisten alhaisen yritysverotusten maihin, ja siitä vielä eteenpäin Karibian veroparatiiseihin.

Suuryritysten veronkierto on ollut aiemminkin esillä blogissamme:

M&M: Näin Google kiertää verot Suomessa
Talouden suunnittelusta
TS: GE ei maksa lainkaan veroja USA:han

Harvard Business Review: There is no invisible hand

Harvard Business Review:

One of the best-kept secrets in economics is that there is no case for the invisible hand. After more than a century trying to prove the opposite, economic theorists investigating the matter finally concluded in the 1970s that there is no reason to believe markets are led, as if by an invisible hand, to an optimal equilibrium — or any equilibrium at all.

Klassinen talousteoria nojaa oletukselle, että markkinoita ohjaavat kysynnän ja tarjonnan lait saattavat markkinat tasapainoon. Artikkelin kirjoittaja toteaa, etteivät talousteoreetikot ole pystyneet osoittamaan näin todellisuudessa tapahtuvan. Sen lisäksi on vakuuttavat teoreettiset perusteet olettaa, että todelliset markkinat eivät tasapainotu nopeasti, ja että markkinoilla epätasapainottavat voimat saattavat olla jopa voimakkaampia kuin tasapainottavat.

Kun markkinoilla kysyntä ylittää tarjonnan, eli syntyy ylikysyntää, nostaa se tuotteiden hintaa, koska nyt myyjät voivat pyytää korkeampaa hintaa kun ostajia on enemmän kuin myytäviä tuotteita. Kysynnän ja tarjonnan lait ennustavat, että markkinahintojen noustessa tarjonnan määrä kasvaa ja kysynnän määrä laskee. Hintojen noustessa myyjien on järkevää tarjoutua myymään enemmän ja ostajien tarjoutua ostamaan vähemmän kuin aiemmin.

Kun markkinoilla tarjonta ylittää kysynnän, eli syntyy ylitarjontaa, se taas laskee tuotteiden hintaa, koska nyt ostajat voivat tarjota alhaisempia hintatarjouksia kun heitä on vähemmän kuin myytäviä tuotteita. Kysynnän ja tarjonnan lait ennustavat, että markkinahintojen laskiessa tarjonnan määrä laskee ja kysynnän määrä kasvaa. Hintojen laskiessa myyjien on järkevää tarjoutua myymään vähemmän ja ostajien tarjoutua ostamaan enemmän kuin aiemmin.

Näin markkinoilla ostajien ja myyjien rationaalinen ja omaa etua tavoitteleva toiminta ajaa markkinoita - eli hintoja, kysyntää ja tarjontaa - koko ajan kohti pistettä, jossa hinnat sekä kysyntä ja tarjonta ovat asettuneet tasapainoiselle tasolle. Tämä perustuu ääneen lausumattomalle olettamukselle siitä, miten markkinoiden osalliset tulkitsevat hinnan muutoksia. Perinteinen teoria olettaa, että hintojen noustessa ostajat ja myyjät olettavat uuden korkeamman hinnan olevan uusi vakaa hinta. Tai että markkinahintojen noustessa ostajat ja myyjät olettavat, että uusi korkeampi hinta yhtä todennäköisesti joko laskee tai jatkaa nousuaan.

Kuitenkin joskus ostajat ja myyjät hyvin järkeenkäyvästi tulkitsevat hintojen muutoksen olevan viitteitä siitä, että hinta tulee muuttumaan lisää samaan suuntaan. Tässä tapauksessa ostajien on rationaalista vastata nousevaan hintaan nostamalla kysynnän määrää ennen kuin hinta nousee vielä korkeammalle, ja myyjien vähentää tarjonnan määrää odottaen vielä korkeampia hintoja. Kun ostajat ja myyjät käyttäytyvät tällä tavalla he luovat suurempaa ylikysyntää ja saavat hinnat nousemaan yhä korkeammalle, mikä johtaa ns. kuplaan markkinoilla. Kun ostajat ja myyjät tulkitsevat hinnanlaskun viestivän hintojen putoamisesta, ostajien on rationaalista odottaa vielä alhaisempia hintoja ja vähentää kysynnän määrää, ja myyjien lisätä tarjonnan määrää ennen kuin hinta putoaa vielä alemmaksi. Tässä tapauksessa heidän toimintansa luo vielä suurempaa ylitarjontaa, alentaa hintoja entisestään ja johtaa markkinoiden romahtamiseen.

Tämä tarkoittaa, että jos markkinatoimijat tulkitsevat hinnanmuutokset merkiksi todennäköisestä hintakehityksestä, ja jos he toimivat rationaalisesti ja omaa etuaan tavoitellen, he eivät ainoastaan käyttäydy eri tavoin kuin kysynnän ja tarjonnan lait antaisivat odottaa, vaan jopa täysin päinvastaisesti kuin mitä kyseiset lait ennustavat. Näin markkinoiden kuplat ja romahdukset voivat syntyä ostajien ja myyjien täysin rationaalisen toiminnan seurauksena, kun he tulkitsevat hinnanmuutokset viitteinä hintakehityksestä. Tämä toiminta johtaa ennemminkin poispäin markkinoiden tasapainosta kuin sitä kohti.

Vaikkakin tietyllä, erillisellä markkina-alueella tasapainottavat voimat olisivat vahvempia kuin epätasapainottavat, silloin kun tasapainottaminen ei tapahdu hetkessä - niin kuin useimmiten ei tapahdu - voi epätasapainottava dynamiikka vaikuttaa kahden toisiinsa yhteydessä olevan markkina-alueen välillä.

Kuvitellaan yksittäiset työmarkkinat ja yksittäiset hyödykemarkkinat. Kun jompikumpi näistä ajautuu epätasapainoon, ylikysyntä tai -tarjonta johtaa loppujen lopuksi joko hintojen tai palkkojen muutoksiin ja sitä kautta markkinoiden tasapainoon. Oletetaan, että hyödykemarkkinat ovat tasapainossa mutta työmarkkinat eivät, koska palkkataso on hetkellisesti korkeampi kuin tasapainotilanteessa. Ylitarjonta muodostaa tasapainottavan voiman, joka alentaa palkkoja kohti tasapainoista tasoa. Jos se ei saavuta tätä hetkessä, solmitaan samaan aikaan työsopimuksia aiemmalla, tasapainotilanteen mukaista palkkaa korkeammalla tasolla. Jos työvoiman kysyntä on joustavaa, tämä johtaa matalampiin työvoiman tuottoihin kuin tilanteessa, jossa palkkataso olisi jo saavuttanut tasapainon.

Kysyntä hyödykemarkkinoilla perustui olettamukselle, että työmarkkinat olivat tasapainossa eli että palkkataso olisi korkeampi, mitä se todellisuudessa tulee olemaan. Työmarkkinoiden todellisessa lopputulemassa palkkataso onkin matalampi kuin mitä se olisi ollut tasapainotilanteessa. Kun tämän perusteella määrittelemme uudelleen kysynnän hyödykemarkkinoilla, on se matalampi kuin aiemmin oletettiin. Lopputuloksena on notkahdus myynnissä ja voitoissa hyödykemarkkinoilla huolimatta siitä, miten nopeasti tai hitaasti hinnat asettuvat ylitarjontatilanteen mukaisiksi.

Vähäisempi myynti ja matalammat tuotot hyödykemarkkinoilla vähentävät sitten vuorostaan kysyntää työmarkkinoilla. Aiempi kysyntä työmarkkinoilla perustui olettamukseen, että hyödykemarkkinat olivat tasapainossa. Nyt kun myynti ja voitot supistuvat, on tähän hyödykemarkkinoiden todelliseen tilanteeseen perustuva työvoiman kysyntä aiemmin määriteltyä alhaisempi. Täten kysyntä hyödykemarkkinoilla taantuu entisestään, sillä työllisyys ja palkkatulot putoavat huolimatta siitä, miten nopeasti tai hitaasti palkkataso asettuu ylitarjontatilanteen mukaiseksi.

Sen sijaan, että edellä kuvailtu markkinoiden dynamiikka johtaisi tasapainotilaan hyödykemarkkinoilla ja sitä kautta kohti korkeampaa tasapainoista työllisyystasoa työmarkkinoilla, se johtaa epätasapainoon hyödykemarkkinoilla ja vielä kauemmas tasapainoisesta työllisyystilanteesta työmarkkinoilla. Kun hintojen mukautumiset eivät ole salamannopeita ja tapahtuu  "virheellistä kauppaa” epätasapainon mukaisilla hinnoilla, seurauksena on helposti epätasapainottava dynamiikka kaksien keskenään riippuvaisten markkinoiden välillä.

Riittävät olosuhteet tämänkaltaisen dynamiikan syntymiselle kaksien markkinoiden välille ovat: 1) Toisen markkinoista täytyy alkujaan olla hetkellisesti epätasapainossa. (Toiset markkinat voivat olla alkutilanteessa tasapainossa.) 2) Hinnat epätasapainoisilla markkinoilla voivat sopeutua, mutta eivät välittömästi, jotta sopimuksia tulisi solmituksi epätasapainoisilla hinnoilla. (Toisilla markkinoilla hintojen sopeutuminen voi olla välitöntä.) 3) Kysynnän epätasapainoisilla markkinoilla täytyy alkutilanteessa olla joustavaa. Nämä hyvin mahdolliset olosuhteet voivat saada aikaan epätasapainottavan dynamiikan kaksien markkinoiden välille, jotka edellä kuvaillulla tavalla olisivat omillaan tältä säästyneet.

Klassinen talousteoria olettaa, että ostajien ja myyjien omaa etua tavoitteleva toiminta johtaa tasapainoisiin hintoihin, kun markkinoilla on ylikysyntää tai -tarjontaa. Kuitenkin markkinaosapuolten omaa etua tavoittelevasta toiminnasta johtuvat myös epätasapainottavat voimat, jotka usein ovat voimakkaampia kuin Adam Smithin satojen vuosien takaisiin kirjoituksiin vedoten kuuluisaksi tehdyt tasapainottavat voimat.

Lue lisää:

Robin Hahnel: Perusteet markkinoita vastaan

Kauppalehti: Suomalaisten usko palkitsemisen oikeudenmukaisuuteen hiipunut

Kauppalehti:

Suomalaisten usko siihen, että yritykset palkitsevat työntekijöitään oikeudenmukaisesti, on hieman hiipunut.

TNS Gallupin tekemään tutkimukseen haastateltiin tuhatta ihmisiä maaliskuussa. Täysin tai jokseenkin eri mieltä palkitsemisen oikeudenmukaisuudesta oli 56 prosenttia vastaajista. Määrä on hieman suurempi kuin asiaa edellisen kerran vuonna 2010 kysyttäessä.

Tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta myös yhtyy väitteeseen, että yritysjohdon puheet palkkamaltista ja uhrauksista ovat epäuskottavia, koska he ajavat vain itselleen lisäetuja.

Lue myös:

Jorma Ollilan pojanpojan tapaus
Historioitsija Howard Zinn palkitsemisesta
TS: "Suomalaisilla vääristynyt käsitys siitä, millä tasolla toimitusjohtajien ansiot liikkuvat"
HS: Yritysten huippujohtajat päättävät toistensa palkoista
Helsingin Sanomat: Johtajat päässeet liikaa vaikuttamaan omiin palkkioihinsa

Talouselämä: Tuloerot nakertavat talouskasvua

Talouselämä:

Suuret tuloerot eivät edistä talouskasvua. Tutkija Elina Tuomisen mukaan niistä on pikemminkin haittaa.

"On väitetty, että tuloerojen kasvu olisi kaikille hyödyksi, mutta tilastojen mukaan ylimpien tulojen kasvu ei heijastukaan koko yhteiskunnan hyväksi", Tampereen yliopistossa tuloerojen ja talouskasvun yhteydestä väitöskirjaa tekevä Tuominen sanoo.

Lue myös:

Kepa: IMF:n pääjohtaja vaatii tuloerojen kaventamista
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
Väitös: Suuret tuloerot haittaavat talouskasvua
Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia

Talouden demokraattisesta suunnittelusta

Markkinat esitetään valtavirran taloustieteellisessä keskustelussa vastaukseksi kaikkiin talouden päätöksenteon ongelmiin, mutta markkinoiden aiheuttamat tehottomuudet ja epäoikeudenmukaisuudet ovat myös ympäristö- ja rahoitusmarkkinakriisien myötä nykyään laajemmin tiedossa. Lyhyesti voidaan todeta, että markkinoilla on taipumus kannustaa taloustoimijoita muun muassa antisosiaaliseen käytökseen, luonnonvarojen ryöstämiseen ja ympäristön kannalta kestämättömään tuotantoon ja kulutukseen. Markkinoilla päätösvalta jakautuu voimakkaan epädemokraattisesti. Yksinkertaisesti ilmaistuna, mitä enemmän euroja omistaa, sitä enemmän on päätösvaltaa. [1] Tämä on räikeässä ristiriidassa poliittisten instituutioiden puolella toteutetun demokraattiseen periaatteen kanssa, jonka mukaan jokaisen ihmisen ääni kuuluisi olla samanarvoinen.

Markkinoiden rinnalle on esitetty taloustieteen teorioiden keskuudessa myös vaihtoehtoja, joiden tarkoituksena on pyrkiä takaamaan taloustoiminnalle demokraattisemmat lähtökohdat. Osallisuustalouden ideassa esitetään markkinamekanismien tilalle talouden kohdentamisjärjestelmäksi demokraattista suunnittelua. Osallisuustalouden osallistavaa suunnitteluprosessia ei tule kuitenkaan sekoittaa yleisiin mielikuviin demokraattisesta suunnittelusta, joiden mukaan suunnittelu toteutetaan suurissa kokouksissa tai toistuvin kansanäänestyksin.

Suurten kokousten suunnittelumallissa työntekijöiden ja kuluttajien edustajat kokoontuisivat keskustelemaan ja päättämään toteuttamiskelpoisesta taloussuunnitelmasta. Tämäntyyppisessä lähestymistavassa on vaarana, että kokouksia järjestettäisiin loppumattomiin, koska edustajat kävisivät jatkuvasti läpi samoja asioita väitellessään eri ehdotuksista. Tämä on yleinen ja perusteltu huolenaihe ihmisillä, kun heille esittää ajatuksen talouden demokraattisesta suunnittelusta. Pienemmässä mittakaavassa tämäntyyppinen suunnittelu on varmasti toteutettavissa, ja tämän tyyppistä lähestymistapaa käytetään lukuisissa yrityksissä nykyäänkin, mutta esimerkiksi kunnallisella tai valtakunnallisella tasolla tämäntyyppiset kokoukset eivät oletettavasti tuottaisi riittävästi hyödyllistä informaatiota, jota ihmiset tarvitsevat vaihtoehtojen arvioimiseen.

Kansanäänestyksiin perustuvissa demokraattisen suunnittelun malleissa on ongelmallista puolestaan se, että niissä annetaan ihmisille saman verran sananvaltaa päätettävästä asiasta riippumatta. Osallisuustaloudessa lähtökohtaisena arvona on, että päätösvallan tulisi jakautua sen mukaan, kuinka paljon päätösvalta ihmisiin vaikuttaa. Esimerkiksi omaan työhön liittyvät kysymykset olisivat osallisuustalouden periaatteen mukaisesti täysin yksittäisen työntekijän päätettävissä niin kauan, kun nämä päätökset eivät vaikuta merkittävästi muihin ihmisiin. Samoin työpaikan sisäiset asiat olisivat täysin työpaikan työntekijöiden keskenään päätettävissä – poikkeuksen muodostavat asiat, joilla on selvästi vaikutusta myös muihin. Tällä periaatteella pyritään tarjoamaan ihmisille taloudessa omaehtoisuutta ja vapautta. Kansanäänestykset eivät tarjoaisi tässä mielessä itsehallintoa, sillä kaikilla olisi yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi tietyn työpaikan toimintatapoihin. Kansanäänestysten malli ei myöskään kannusta neuvottelevaan ja keskustelevaan demokratiaan, jossa ihmiset kävisivät aktiivista keskustelua ja mielipiteen vaihtoa päätöksentekoprosessin edetessä, sillä ihmiset äänestäisivät asiantuntijoiden etukäteen valmistelemista taloussuunnitelmista.

Useimmat taloudelliset päätökset vaikuttavat eri ihmisten työhön eri tavoin, joten on siis löydettävä päätöksentekomenetelmiä, jotka tarjoavat ihmisille enemmän sananvaltaa niissä päätöksissä, jotka koskettavat heitä enemmän.

Demokraattinen suunnittelu osallisuustaloudessa

Osallisuustalouden ideassa esitetty malli demokraattisesta suunnittelusta on laadittu, jotta eriasteiset kokeilut demokraattisemman ja ekologisen talouden kehittämiseksi helpottuisivat. Seuraavaksi tässä tekstissä kuvataan osallistavan suunnittelun eri vaiheet ideaksi siitä, kuinka talouden suunnittelua voitaisiin toteuttaa nykyistä demokraattisemmin.

Osallistava suunnittelu on demokraattisen taloudellisen suunnittelun malli, jossa kuluttajat ja tuottajat luovat yhdessä tarkemman ja tehokkaamman pohjan kysynnän ja tarjonnan täyttämiselle. Kuka tahansa ymmärtää, kuinka tärkeitä järkevä taloudellinen kohdentaminen, työnjako ja tehokkuus ovat. Osallistava suunnittelu tarjoaa tähän vastauksia, jotka eroavat huomattavasti niin keskusjohtoisista suunnitelmatalouksista kuin erilaisista markkinatalouksista.

Kuvaus, joka annetaan ohessa on hyvin yksinkertaistettu, eikä voikaan antaa riittäviä ja vertailukelpoisia taloustieteellisiä vastauksia siihen, miksi ja miten tällainen suunnittelu voisi olla sekä erilaisia markkinatalouksia että merkittävästi epäonnistuneita keskusjohtoisia suunnitelmatalouksia huomattavasti tehokkaampaa. Tarkoituksena on antaa lyhyt yleiskuvaus tästä yksittäisestä teoreettisesta esimerkistä, sekä ensisijaisesti kannustaa lukemaan lisää niin talouden demokraattisesta suunnittelusta kuin markkinaratkaisujen sisäsyntyisistä ongelmista.

Osallistava suunnittelu [2] koostuu pääpiirteittäin seuraavista vaiheista:

1) Yritykset kirjaavat ylös edellisen kauden tuotantonsa ja arvionsa tarvitsemistaan resursseista seuraavan kauden tuotantoa varten. Yritykset ja eri tuotannonalojen liitot antavat myös arvionsa seuraavan vuoden tuotannon muutoksista: mahdollisuuksista kasvattaa tuotantoa, tuoda uusia tuotteita ja palveluja talouteen tai vastaavasti aikeista pienentää tai muuttaa olemassaolevaa tuotantoa.

2) Vastaavasti kuluttajat ilmoittavat esimerkiksi korttelin, kaupunginosan ja kaupungin tasolla suunnitelmansa tulevan kauden hankinnoista: teiden korjauksista, koulujen laajennuksista, uusista rakennuksista ja niin edelleen. Nämä kuluttajien yhdistysten arviot suunnittelemastaan kulutuksesta verrataan tuotannon arvioituihin kustannuksiin, työpaikkojen ja yritysten laskemien arvioiden mukaisesti.

Samaan aikaan kuluttajien ei yksilöinä tarvitse tehdä mitään tähän suunnitelmaan liittyen. Talouden suunnittelu ei tarkoita “yhtä ostosläjää vuodessa”, vaan suunnittelun tarkoitus on nimenomaan antaa alustavat hintatiedot vuoden mittaan toteutettavaa kulutusta varten. Päivittäinen kulutus tapahtuisi siis hyvin pitkälti nykyisten kaltaisten kauppojen, verkkokauppojen ja palvelupisteiden kautta.

Kuluttajat voivat kuitenkin niin halutessaan ilmoittaa osana suunnitteluprosessia jostain suuremmasta hankinnastaan. Tähän heitä kannustaa tieto siitä, että varhaisemmin ilmoitettu muutos suunnitelmaan on helpompi laskea tarkemmin korjattuihin hintoihin, joka tulee erityisesti (ja lähinnä) suurempien ostosten kohdalla edullisemmaksi. Kuluttajat voivat myös esimerkiksi eritellä joitakin tiettyjä tuotteita, joita ovat vaikkapa aiemmin runsaasti käyttäneet ja tietävät nyt etteivät aio tulevan kauden aikana käyttää, mutta nämä muutokset heidän on aivan yhtä mahdollista tehdä kauden mittaan.

3) Yksinkertaistaen voidaan summata molemmat vaiheet. Tuottajat yrityksissään sanovat periaatteessa muulle yhteiskunnalle: “Jos te muut, joiden kanssa harjoitamme keskinäistä työnjakoa, annatte meidän käyttää tuotannossamme kaikkien yhteisiä tuotannollisia resursseja, me puolestamme lupaamme toimittaa seuraavat tuotteet ja palvelukset muiden käytettäviksi.

Vastaavasti kuluttajien yhdistykset tehdessään ehdotuksia pyytävät lupaa kuluttaa tuotteita ja palveluksia, joiden tuotanto aiheuttaa sosiaalisia kustannuksia. Niiden ehdotusten viesti on siis tämä: ”Uskomme, että työtovereiltamme saamamme arviot näkemästämme vaivannäöstä työpaikoillamme yhdessä kotitalouksien jäsenten saamien palkkioiden kanssa osoittavat meidän ansainneen oikeuden kuluttaa tuotteita ja palveluksia, joiden tuotannon sosiaaliset kustannukset ovat näiden palkkojen tasolla.”

4) Näin saatu ensimmäinen arvio kulutuksen ja tuotannon hinnoista ja vaikutuksista palautetaan arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi niin kuluttajille kuin tuottajille. Näitä arvioita voidaan pitää niin kutsuttuina hintaindikaattoreina, koska ne antavat viitteitä siitä, mitä kustannuksia yhteiskunnalle aiheutuu resurssien käyttämisestä ja esimerkiksi saastepäästöjen aiheuttamisesta, sekä mitä tiettyjen tuotteiden ja palvelusten tuottaminen maksaa yhteiskunnalle. Näin jokainen kuluttajayhdistys voi esimerkiksi tarkistaa, haluaako se jatkaa alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti vai esimerkiksi karsia kalliita tuotteita pois alkuperäisestä suunnitelmastaan. Toisaalta yritykset voivat muuttaa tuotantoaan vastaamaan suurempaa kysyntää, joka vastaavasti nostaa heidän työstään saamaa korvausta.

5) Nyt jo huomattavasti tarkemmat hinnat palautetaan vielä arvioitavaksi ja suunnitelma siirtyy käytäntöön ellei suuria, kaikkia koskevia valituksenaiheita ole. Tuotantoon on näin mahdollista tuoda mukaan esimerkiksi ympäristöhuolenaiheet tai muut seikat, joiden ratkaiseminen riippuu tuottajien ja tuotannon vaikutukset kantavien kuluttajien (esimerkiksi louhinta-alueen tai uuden rautatien lähialueiden asukkaiden) välisistä päätöksistä. Isompien päätösten kanssa apuna on jatkuvasti mahdollisimman tarkat ja täysin avoimet tiedot tuotannon kustannuksista ja vaikutuksista, sillä millään osapuolella ei ole rakenteellisia kannustimia arvioida näitä vaikutuksia väärin.

Suunnitteluprosessi on laadittu sellaiseksi, että käy selväksi, milloin yrityksen tuotantoehdotus sisältää tuhlausta ja milloin kuluttajayhdistyksen ehdotus on epäreilu ja kohtuuton. Prosessi antaa muille yrityksille ja kuluttajayhdistyksille mahdollisuuden evätä ehdotuksia, jos ne vaikuttavat tuhlailevilta tai epäreiluilta. Mutta prosessin alussa tehdyt alkuperäiset ehdotukset ja ehdotuksiin sittemmin tehdyt korjaukset ovat täysin kunkin yrityksen ja kuluttajayhdistyksen harkinnassa. Toisin sanoen, jos yrityksen työntekijäyhdistyksen tuotantoehdotusta tai asuinalueyhdistyksen kulutusehdotusta ei hyväksytä, vain ehdotuksen tehnyt yhdistys voi korjata ehdotustaan arvioimalla hintasignaaleja haluamallaan tavalla. Tämä osallistavan suunnittelun piirre erottaa sen myös merkittävällä tavalla kaikista muista suunnittelumalleista. Taloudellisen vapauden kannalta on nimittäin oleellista, että työntekijät yrityksissään ja kuluttajat voivat harjoittaa todellista itsehallintoa ilman byrokraattien tai erilaisten keskusjohtoisten tahojen saneluvaltaa.

Talouteen demokratiaa, vapautta ja joustavuutta

Osallistavan suunnittelun mallissa tavoitellaan yksilöille vapautta päättää joustavasti kulutuksestaan yksilöinä ja yhteisöinä, hyläten järjestelmällisesti talouden keskusjohtoisen suunnittelun tunnetut ja perustavanlaatuiset ongelmat. Kuluttajat voivat tehdä valintoja vielä markkinatalouksiakin joustavammissa olosuhteissa ilmoittaen kulutustoiveitaan tarkkojen hintasignaalien avulla tuottajille niin varsinaisen suunnittelukierroksen aikana kuin jatkuvasti oman arkisen kulutuksensakin kautta. Osallistava suunnittelu on toisin sanoen demokraattinen prosessi investointien vapaaseen ohjaamiseen ja suunnitteluun yritysten ja kuluttajien välillä.

Tämän tekstin yhteydessä ei ole tilarajoitteiden vuoksi mielekästä syventyä osallistavan suunnittelun yksityiskohtiin, mutta aiheesta voi selvittää lisää osallistumalla Parecon Finlandin järjestämään tilaisuuteen tai tutustumalla aiheesta kirjoitettuun kirjallisuuteen. Osallistavasta suunnitteluprosessista on suositeltava kokonaisesitys luettavissa muun muassa teoksista The Political Economy of Participatory Economics (Michael Albert & Robin Hahnel) ja Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää (Robin Hahnel).

Kokeiluja kohti onnistuneempaa taloutta

Osallistava taloussuunnittelu vaikuttaa monille ensi kuulemalta kaukaiselta ajatukselta, koska tällä hetkellä käytössä oleva talouden kohdentamisjärjestelmä, markkinat, on niin keskeinen osa nykyisiä yhteiskuntia. Talouden demokraattinen suunnittelu ei kuitenkaan ole niin kaukainen idea, mitä ensivaikutelma antaa ymmärtää. Edellä kuvatun demokraattisen suunnittelun tapaisia kokeiluja on toiminnassa jo nykyisen markkinatalouden sisällä. Yksi esimerkki on osallistava budjetointi, jota on kokeiltu muun muassa Brasiliassa Porto Alegressa sekä Yhdysvalloissa New Yorkissa ja Chicagossa. Osallistavassa budjetoinnissa kaupungin asukkaat osallistuvat aktiivisesti budjetointiin ja julkisen kulutuksen suunnitteluun. Kokemukset osallistavasta budjetoinnista ovat olleet valtaosin erittäin positiivisia ja antavat jatkuvasti arvokasta lisätietoa kuinka ratkaisuja voitaisiin parantaa entisestään.

Toisena esimerkkinä voidaan ottaa menestyksekäs luovien projektien uusi rahoituspalvelu, Kickstarter. Yhdysvaltalaisen palvelun idea on yksinkertainen: tuottaja laatii suunnitelman jostain tuotteesta, laskee tuotantoon vaadittavat panokset ja lopuksi määrittelee pääoman määrän, joka tarvitaan tuotannon aloittamiseksi. Kuluttajat arvioivat tuottajan ehdotusta, ja halutessaan lupaavat sijoittaa kyseiseen projektiin. Kickstarter-projektissa kuluttajien riski on suhteellisen vähäinen, koska investointi toteutuu vain siinä tapauksessa, että projekti saavuttaa etukäteen määritellyn investointirajan. Näin ollen kuluttajalla on suuri varmuus saada investoinnilleen vastiketta – yleensä ensimmäisten joukossa kyseisen tuotteen. Tämä madaltaa kynnystä tuotantoon osallistumiseen ja lisää tuottajien ja kuluttajien välisen vaihdannan dynaamisuutta.

Tarve palvelulle on osoittautunut suureksi, sillä monet hyvän tuotantoidean keksineet joutuvat kiertämään nykyjärjestelmässä riskirahoittajien pientä piiriä hattu kourassa toivoen, että nämä rahoittajat innostuisivat alkuperäisestä ideasta. Huolimatta siitä, että tuotantoidean kehittäjä on perustellusti vakuuttunut suunnitellun tuotteen kysynnästä, riskirahoittajat ovat saattaneet suhtautua penseästi rohkeaan tuoteideaan. Monet projektinsa alkuvaiheessa työskentelevät tuottajat ovat myös ilmaisseet turhautumisensa siihen, että rahoittajilla on tapana pyrkiä voimakkaasti kontrolloimaan ja ohjaamaan projektia.

Kickstarterissa pyritäänkin ohittamaan tyypilliset tuotannon rahoituksen väliportaat, mikä on mahdollistanut suoran vuorovaikutuksen tuottajien ja kuluttajien välillä. Lukuisat tuottajat ovat kuvailleet prosessia toimivaksi ja innostavaksi, ja kuvanneet kuinka motivoivaa on olla suorassa yhteydessä tuotteen käyttäjiin. Markkinoiden epätasa-arvoinen ääni per euro -periaate on Kickstarterissa ymmärrettävästi edelleen tuottajien ja kuluttajien päätösvallan taustalla, mutta esimerkki valaisee hyödyllisesti niitä etuja, joita tuottajapuolen ja kuluttajien suora vuorovaikutus talouden demokraattisessa suunnittelussa voisi tuoda mukanaan.

---

[1] Markkinoiden rakenteellisia ongelmia on esitetty yksityiskohtaisemmin julkaisemassamme taloustieteen professori Robin Hahnelin artikkelissa "Perusteet markkinoita vastaan".

[2] Osallistavan suunnittelun kuvausta päivitetty 14.3.2013

Lue myös: Talouden suunnittelusta

Demokratia ja talous - Parecon Finlandin & Attac Finlandin paneelikeskustelu lauantaina 21.4.

Parecon Finland ja Attac Finland kutsuvat yhdessä laaja-alaiseen paneelikeskusteluun demokratiasta ja taloudesta Suomen sosiaalifoorumissa lauantaina 21.4. klo 14. Sijainti on Ruotsinkielinen työväenopisto Arbis (Dagmarinkatu 3, Helsinki), luokkahuone 22.

Keskustelemassa ovat Parecon Finlandin puheenjohtaja Antti Jauhiainen, sekä yhteiskuntatieteiden tohtori ja tutkija Teppo Eskelinen Attac Finlandista. Paneelin puheenjohtajana toimii Parecon Finlandin Tuomas Salonen.

Paneelikeskustelussa hahmotellaan nykytalouden rakenteellisia ongelmia demokratian näkökulmasta ja tarkastellaan erilaisia vaihtoehtoja, jotka voisivat mahdollistaa työn vapaamman ja demokraattisemman yhteiskunnan puolesta niin lyhyellä kuin pidemmälläkin aikavälillä.

Tilaisuus on avoin ja maksuton, tervetuloa!

BBC: Autoilun aiheuttamat saasteet tappavat Britanniassa 5000 ihmistä vuodessa

BBC:

Road pollution is more than twice as deadly as traffic accidents, according to a study of UK air quality. 

The analysis appears in Environmental Science and Technology, carried out by Steve Yim and Steven Barrett, pollution experts from MIT in Massachusetts. 

They estimate that combustion exhausts across the UK cause nearly 5,000 premature deaths each year. 

The pair also estimate that exhaust gases from aeroplanes cause a further 2,000 deaths annually. 

By comparison, 2010 saw, 1,850 deaths due to road accidents recorded.

BBC uutisoi britannialaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan autoilun sivutuotteena syntyvät ilmansaasteet aiheuttavat Britanniassa 5000 ennenaikaista kuolemaa vuosittain. Tutkimuksen esiinnostama esimerkki kuvaa osuvasti sitä, kuinka tuotannolla ja kulutuksella on lukuisia ulkoisvaikutuksia, jotka eivät sisälly markkinahintoihin.

Markkinoilla ostajilla ja myyjillä ei ole syytä ottaa näitä heidän kaupankäyntinsä ulkopuolelle jääviä vaikutuksia lainkaan huomioon. Mitä enemmän autoilun negatiivisia ulkoisvaikutuksia pystytään maksattamaan muilla, sitä enemmän ostajat ja myyjät hyötyvät. Ainoa tapa puuttua markkinoilla negatiivisiin ulkoisvaikutuksiin on pyrkiä asettamaan rajoituksia ja korjaavia veroja haitallisten vaikutusten hillitsemiseksi.