Michael Albert, toinen osallisuustalouden idean kehittäjistä, avaa saksalaisen Kontext-verkkosivuston haastattelussa osallisuustalouden idean lähtökohtia ja sen ratkaisujen tarjoamia mahdollisuuksia.
Lue myös:
Näytetään tekstit, joissa on tunniste demokraattinen suunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste demokraattinen suunnittelu. Näytä kaikki tekstit
2/20/2014
2/14/2014
Ympäristökatastrofi on nykyrakenteissa väistämätön
Nykyinen talousjärjestelmä on kestämätön. Hiilidioksidipäästöjä ja jätettä tuotetaan liikaa. Energiaa sekä luonnonvaroja kulutetaan kestämättömästi. Maapallosta ollaan tekemässä elinkelvotonta, koska talouden rakenteet ovat kyvyttömiä ottamaan huomioon ihmisille ja luonnolle tuotannosta koituvia haittoja. Hintasignaalien puutteellisuus tuotannon ympäristöhaittojen huomioimisessa ja taloutta koskevan päätösvallan monopolisoituminen keskittyvän varallisuuden myötä kasvattavat ongelmia entisestään. Toisin sanoen talous ei kykene reagoimaan ihmisten tarpeisiin ja ympäristöongelmiin riittävästi, vaan sitä leimaa lyhytnäköisyys ja yhteisen hyvän jääminen pelkkien korupuheiden varaan.
Olennainen kysymys kuuluukin: missä on ongelma, ja miten rakennetaan tulevaisuudessa parempaa?
Eroon nykyrakenteista ja -ajattelumalleista
Kestämättömiä talousrakenteita on monella yhteiskunnan tasolla. Esimerkiksi Euroopan unionin tavoitteet, jotka asettavat markkinoiden vapauttamisen ja tuottavuuden kasvattamisen etusijalle, jättävät ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden kysymykset toissijaisiksi. EU-maat ovat profiloituneet ilmastoneuvotteluissa huomattavasti vastuullisempina osapuolina kuin esimerkiksi Yhdysvallat, mutta myös Euroopassa talouskehitys on ympäristön kannalta kestämätöntä.
Euroopan unionin asteittainen purkaminen saattaa olla edessä, kuten monet kommentaattorit ovat esittäneet, siitäkin syystä, ettei ekologiselle muutokselle ole tilaa nykyisessä yhdentymisprojektissa. Nykymuotoisen, markkinatalouden ongelmille sokean, jäykkää parlamentarismia pönkittävän unionin sijaan tarvitaan yhdentymistä, joka asettaisi keskiöön sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden - unohtamatta ihmisten vapautta.
Lisäksi nykyään keskitytään liiaksi vaillinaisiin mittareihin, kuten bruttokansantuotteeseen. Poliittinen johto ja elinkeinoelämä uskovat yhä sokeasti nykymuotoiseen talouskasvuun, vaikka on selvää, että bruttokansantuote mittaa hyvinvoinnin sijaan tuotettujen asioiden rahallista arvoa.
Liian usein talouden kasvua pidetään synonyyminä talouden kehittymiselle. Samoin talouden kehitys rinnastetaan yhteiskunnan kehitykseen. Asiat eivät kuitenkaan ole näin yksinkertaisia. Kun tavoitteet ovat epäselviä tai suoranaisesti vääriä, ei ainoastaan jätetä tekemättä oikeita asioita, vaan voidaan tehdä myös suoranaisesti haitallisia asioita.
Baumolin tauti ja väärät lääkkeet
Tarpeellinen esimerkki nykyrakenteiden ja –ajattelumallien ongelmista on myös niin kutsuttuun Baumolin tautiin liitetyt oletukset. Baumolin taudilla viitataan siihen, kuinka palvelutyövaltaisen julkisen sektorin näennäisen heikko tuottavuus tuo jatkuvasti painetta veronkorotuksiin, ja ajaa näin hyvinvointivaltiota kriisiin.
Palvelusektorin tavaratuotantoa heikempi tuottavuuskehitys ei kuitenkaan tarkoita hyvinvointivaltion välttämätöntä loppua, vaikka monet haluavat asian näin esittää. Se, että palvelut näyttävät kalliilta, tarkoittaakin tosiasiassa vain sitä, että ne ovat ihan yhtä halpoja kuin ennen, mutta tavarat ovat halventuneet enemmän.
Kuten tutkija Elina Aaltio toteaa: “[Palvelujen hidas tuottavuuskehitys] saa palvelut ehkä näyttämään kalliilta, mutta tosiasiassa niihin on varaa.”
Ekologisen kriisin keskellä oleellista olisikin kiinnittää huomiota juuri tähän muutokseen. Aaltio jatkaa:
“Ongelmana sen sijaan on tavaratuotannon nopea tuottavuuskehitys, jonka ansiosta meillä on yhä enemmän varaa ympäristön ja turvallisuuden kannalta kestämättömään kulutukseen.”
Markkinatalouden vinoutuneet rakenteet
Vakavimmat esteet ekologisesti kestävälle taloudelle ovat markkinatalouden pelikirjassa. Ulkoisvaikutukset ovat yksi markkinatalouksia tunnetusti vaivaava vakava ongelma. Markkinatalouksissa on vähän mahdollisuuksia ottaa huomioon sitä, mitä vaikutuksia tuotannolla tai kulutuksella on muihin ihmisiin kuin myyjään ja ostajaan. Huomiotta jäävät myös tulevat sukupolvet ja ympäristötuhot. Ongelma korostuu mitä enemmän taloutta rakennetaan ihmisten tasavertaisen osallisuuden sijaan markkinatalouden varaan.
Talvivaara on hyvä esimerkki markkinatalouden kyvyttömyydestä mitata ihmisten ja luonnon hyvinvoinnille elintärkeitä asioita. Talvivaaran tapauksessa tuotannon aloittamisesta päättivät ihmiset jotka eivät joudu kärsimään Talvivaaran ympäristövahingoista. Haitallisesta tuotannosta aiheutuva reaalinen, inhimillinen tai ekologinen hinta ei näy millään muotoa siinä laskutoimituksessa, kun omistajat miettivät, kannattaako louhintatoimintaa aloittaa.
Ulkoisvaikutusten vinoumat toimivat molempiin suuntiin. Esimerkiksi joukkoliikenteen hyvät puolet, kuten vähempi parkkipaikkojen tarve, kaupunkien parempi ilmanlaatu tai useammalle ihmiselle mahdollistunut liikkuminen, eivät näy joukkoliikenteen halvempana hintana markkinoilla.
Markkinaintoilijat sivuuttavat ulkoisvaikutusten ongelmat järjestelmällisesti. Kenties ongelmaa väistellään sen merkittävyyden vuoksi – keskustelu ulkoisvaikutuksista paljastaa nopeasti sen, että markkinoilla tehdään, ei ainoastaan epädemokraattisia, vaan myös haitallisia päätöksiä ihmisten ja luonnon kannalta.
Ympäristön, tehokkuuden ja tasa-arvon kannalta olisi myös tärkeää, että yksityistä kulutusta korvataan julkisella kulutuksella silloin kun se on toimivampi ratkaisu. Toimivien vuokrausjärjestelmien kehittäminen esimerkiksi sähköautoille ja yhteisten toimintatilojen ja varusteiden hankkiminen taloyhtiöihin ovat käytännön esimerkkejä yhteisöllisestä kuluttamisesta. On kaikkien kannalta järkevämpää investoida resursseja yhteiseen prameaan leikkipuistoon tai naapuruston lehti -tai kuntosaliin. Näin luonnonvaroja käytetään vähemmän ja ihmiset hyötyvät niistä enemmän. Markkinatalous tekee yksityisestä kuluttamisesta tunnetusti helppoa, mutta julkisesta kulutuksesta erittäin vaivalloista.
Suuntaviivoja paremmalle taloudelle
Minkälainen olisi parempi talous? On selvää, että toimivat talouden rakenteet tarjoavat työtä ja toimeentuloa kaikille. On selvää, että kunnon taloudessa ei tuijotettaisi yksisilmäisesti markkinamittareita, jätettäisi ulkoisvaikutuksia huomiomatta, eikä keskityttäisi ainoastaan tällä tavoin määritettyihin talouden kasvulukuihin. Selvää on myös se, että talouden tulisi lähteä liikkeelle konkreettisista talouden resursseista. Luonto asettaa tiukat reunaehdot taloudelliselle toiminnalle, eikä niitä voida ylittää. Sen on oltava taloudellisen toiminnan lähtökohta, ei jälkikäteen neuvoteltava sivuseikka.
Uusi talous voi nähdä myös keinotekoisen yksityinen-julkinen –vastakkainasettelun yli, ja se voi keskittyä vastaamaan ihmisten tarpeisiin niin yksilöinä kuin yhteisöinäkin. Talous voi kerskakulutuksen sijaan kannustaa palveluiden tuotantoon ja kulutukseen sekä vapaa-ajan lisäämiseen.
Toimivassa taloudessa ihmiset ovat aktiivinen osa tuotantoa ja kulutusta, ja he voivat tuoda esille muiden toimien vaikutukset omaan elämäänsä ja päinvastoin.
Osallisuustalouden rakenteelliset ehdotukset ovat keskustelun avaus tiellä kohti uutta taloutta. Talouden demokraattisessa suunnittelussa markkinatalouksille ominainen haitallinen kilpailu ja luonnonvarojen tuhlaus voidaan korvata asteittain tasavertaisella yhteistyöllä, rakentavalla kilpailulla ja ekologisesti kestävillä investoinneilla. Talouden demokraattinen suunnittelu tarjoaakin hyödyllisiä työkaluja ihmisten taloudellisen vapauden lisäämiseen sekä ympäristön hyvinvoinnista huolehtimiseen.
Lue myös:
Miksi talous kannustaa ympäristön turmelemiseen?
Robin Hahnel: Talouskasvusta
Olli Tammilehto: Elämän jatkumiseen ei ole varaa nykytaloudessa
Olennainen kysymys kuuluukin: missä on ongelma, ja miten rakennetaan tulevaisuudessa parempaa?
Eroon nykyrakenteista ja -ajattelumalleista
Kestämättömiä talousrakenteita on monella yhteiskunnan tasolla. Esimerkiksi Euroopan unionin tavoitteet, jotka asettavat markkinoiden vapauttamisen ja tuottavuuden kasvattamisen etusijalle, jättävät ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden kysymykset toissijaisiksi. EU-maat ovat profiloituneet ilmastoneuvotteluissa huomattavasti vastuullisempina osapuolina kuin esimerkiksi Yhdysvallat, mutta myös Euroopassa talouskehitys on ympäristön kannalta kestämätöntä.
Euroopan unionin asteittainen purkaminen saattaa olla edessä, kuten monet kommentaattorit ovat esittäneet, siitäkin syystä, ettei ekologiselle muutokselle ole tilaa nykyisessä yhdentymisprojektissa. Nykymuotoisen, markkinatalouden ongelmille sokean, jäykkää parlamentarismia pönkittävän unionin sijaan tarvitaan yhdentymistä, joka asettaisi keskiöön sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden - unohtamatta ihmisten vapautta.
Lisäksi nykyään keskitytään liiaksi vaillinaisiin mittareihin, kuten bruttokansantuotteeseen. Poliittinen johto ja elinkeinoelämä uskovat yhä sokeasti nykymuotoiseen talouskasvuun, vaikka on selvää, että bruttokansantuote mittaa hyvinvoinnin sijaan tuotettujen asioiden rahallista arvoa.
Liian usein talouden kasvua pidetään synonyyminä talouden kehittymiselle. Samoin talouden kehitys rinnastetaan yhteiskunnan kehitykseen. Asiat eivät kuitenkaan ole näin yksinkertaisia. Kun tavoitteet ovat epäselviä tai suoranaisesti vääriä, ei ainoastaan jätetä tekemättä oikeita asioita, vaan voidaan tehdä myös suoranaisesti haitallisia asioita.
Baumolin tauti ja väärät lääkkeet
Tarpeellinen esimerkki nykyrakenteiden ja –ajattelumallien ongelmista on myös niin kutsuttuun Baumolin tautiin liitetyt oletukset. Baumolin taudilla viitataan siihen, kuinka palvelutyövaltaisen julkisen sektorin näennäisen heikko tuottavuus tuo jatkuvasti painetta veronkorotuksiin, ja ajaa näin hyvinvointivaltiota kriisiin.
Palvelusektorin tavaratuotantoa heikempi tuottavuuskehitys ei kuitenkaan tarkoita hyvinvointivaltion välttämätöntä loppua, vaikka monet haluavat asian näin esittää. Se, että palvelut näyttävät kalliilta, tarkoittaakin tosiasiassa vain sitä, että ne ovat ihan yhtä halpoja kuin ennen, mutta tavarat ovat halventuneet enemmän.
Kuten tutkija Elina Aaltio toteaa: “[Palvelujen hidas tuottavuuskehitys] saa palvelut ehkä näyttämään kalliilta, mutta tosiasiassa niihin on varaa.”
Ekologisen kriisin keskellä oleellista olisikin kiinnittää huomiota juuri tähän muutokseen. Aaltio jatkaa:
“Ongelmana sen sijaan on tavaratuotannon nopea tuottavuuskehitys, jonka ansiosta meillä on yhä enemmän varaa ympäristön ja turvallisuuden kannalta kestämättömään kulutukseen.”
Markkinatalouden vinoutuneet rakenteet
Vakavimmat esteet ekologisesti kestävälle taloudelle ovat markkinatalouden pelikirjassa. Ulkoisvaikutukset ovat yksi markkinatalouksia tunnetusti vaivaava vakava ongelma. Markkinatalouksissa on vähän mahdollisuuksia ottaa huomioon sitä, mitä vaikutuksia tuotannolla tai kulutuksella on muihin ihmisiin kuin myyjään ja ostajaan. Huomiotta jäävät myös tulevat sukupolvet ja ympäristötuhot. Ongelma korostuu mitä enemmän taloutta rakennetaan ihmisten tasavertaisen osallisuuden sijaan markkinatalouden varaan.
Talvivaara on hyvä esimerkki markkinatalouden kyvyttömyydestä mitata ihmisten ja luonnon hyvinvoinnille elintärkeitä asioita. Talvivaaran tapauksessa tuotannon aloittamisesta päättivät ihmiset jotka eivät joudu kärsimään Talvivaaran ympäristövahingoista. Haitallisesta tuotannosta aiheutuva reaalinen, inhimillinen tai ekologinen hinta ei näy millään muotoa siinä laskutoimituksessa, kun omistajat miettivät, kannattaako louhintatoimintaa aloittaa.
Ulkoisvaikutusten vinoumat toimivat molempiin suuntiin. Esimerkiksi joukkoliikenteen hyvät puolet, kuten vähempi parkkipaikkojen tarve, kaupunkien parempi ilmanlaatu tai useammalle ihmiselle mahdollistunut liikkuminen, eivät näy joukkoliikenteen halvempana hintana markkinoilla.
Markkinaintoilijat sivuuttavat ulkoisvaikutusten ongelmat järjestelmällisesti. Kenties ongelmaa väistellään sen merkittävyyden vuoksi – keskustelu ulkoisvaikutuksista paljastaa nopeasti sen, että markkinoilla tehdään, ei ainoastaan epädemokraattisia, vaan myös haitallisia päätöksiä ihmisten ja luonnon kannalta.
Ympäristön, tehokkuuden ja tasa-arvon kannalta olisi myös tärkeää, että yksityistä kulutusta korvataan julkisella kulutuksella silloin kun se on toimivampi ratkaisu. Toimivien vuokrausjärjestelmien kehittäminen esimerkiksi sähköautoille ja yhteisten toimintatilojen ja varusteiden hankkiminen taloyhtiöihin ovat käytännön esimerkkejä yhteisöllisestä kuluttamisesta. On kaikkien kannalta järkevämpää investoida resursseja yhteiseen prameaan leikkipuistoon tai naapuruston lehti -tai kuntosaliin. Näin luonnonvaroja käytetään vähemmän ja ihmiset hyötyvät niistä enemmän. Markkinatalous tekee yksityisestä kuluttamisesta tunnetusti helppoa, mutta julkisesta kulutuksesta erittäin vaivalloista.
Suuntaviivoja paremmalle taloudelle
Minkälainen olisi parempi talous? On selvää, että toimivat talouden rakenteet tarjoavat työtä ja toimeentuloa kaikille. On selvää, että kunnon taloudessa ei tuijotettaisi yksisilmäisesti markkinamittareita, jätettäisi ulkoisvaikutuksia huomiomatta, eikä keskityttäisi ainoastaan tällä tavoin määritettyihin talouden kasvulukuihin. Selvää on myös se, että talouden tulisi lähteä liikkeelle konkreettisista talouden resursseista. Luonto asettaa tiukat reunaehdot taloudelliselle toiminnalle, eikä niitä voida ylittää. Sen on oltava taloudellisen toiminnan lähtökohta, ei jälkikäteen neuvoteltava sivuseikka.
Uusi talous voi nähdä myös keinotekoisen yksityinen-julkinen –vastakkainasettelun yli, ja se voi keskittyä vastaamaan ihmisten tarpeisiin niin yksilöinä kuin yhteisöinäkin. Talous voi kerskakulutuksen sijaan kannustaa palveluiden tuotantoon ja kulutukseen sekä vapaa-ajan lisäämiseen.
Toimivassa taloudessa ihmiset ovat aktiivinen osa tuotantoa ja kulutusta, ja he voivat tuoda esille muiden toimien vaikutukset omaan elämäänsä ja päinvastoin.
Osallisuustalouden rakenteelliset ehdotukset ovat keskustelun avaus tiellä kohti uutta taloutta. Talouden demokraattisessa suunnittelussa markkinatalouksille ominainen haitallinen kilpailu ja luonnonvarojen tuhlaus voidaan korvata asteittain tasavertaisella yhteistyöllä, rakentavalla kilpailulla ja ekologisesti kestävillä investoinneilla. Talouden demokraattinen suunnittelu tarjoaakin hyödyllisiä työkaluja ihmisten taloudellisen vapauden lisäämiseen sekä ympäristön hyvinvoinnista huolehtimiseen.
Lue myös:
Miksi talous kannustaa ympäristön turmelemiseen?
Robin Hahnel: Talouskasvusta
Olli Tammilehto: Elämän jatkumiseen ei ole varaa nykytaloudessa
Tunnisteet:
demokraattinen suunnittelu,
ulkoisvaikutukset,
ympäristö
1/28/2014
Real News: Osuustoiminnan mahdollisuuksista ja rajoituksista
Professori Gar Alperovitz käy läpi Real Newsin haastattelussa osuustoiminnan edistysaskeleita ja rajoituksia. Haastattelu on tiivis ja pätevä läpileikkaus osuustoiminnan positiivisista puolista. Samaan aikaan Alperovitz kuitenkin muistuttaa hyvin, kuinka osuuskunnat joutuvat edelleen toimimaan markkinarakenteiden asettamissa reunaehdoissa.
Alperovitz muistuttaa myös, että jonkinasteinen talouden suunnittelu on tärkeää markkinatalouksien virheiden korjaamiseksi. Tänäkin päivänä suuryritykset harrastavat itsestäänselvästi monin merkittävin tavoin talouden suunnittelua, mutta suuryrityksissä tapahtuva suunnittelu on täysin epädemokraattista. Toisin sanoen nykyjärjestelmässäkin toteutetaan jatkuvasti talouden suunnittelua eri tasoilla, mutta suunnittelusta vastaavat suuromistajat yhdessä poliittisen ja valtiollisen eliitin kanssa. Alperovitz peräänkuuluttaakin demokraattisen suunnittelun merkitystä paremman talousjärjestelmän saavuttamiseksi.
Osallisuustalouden insitutionaaliset ratkaisut ovat hyvä lähtökohta keskustelulle siitä, miten osuustoiminnalliset yhteenliittymät voisivat koordinoida tehokasta taloudellista toimintaansa ihmislähtöisesti ja yksilöiden omaehtoisuutta tukien, yhteiskunnallisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.
Lue myös:
Tunnisteet:
demokraattinen suunnittelu,
markkinoiden tehottomuus,
suunnittelu
1/18/2014
Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet: osa 4
Kirjoitus on neljäs osa kokonaisuudessaan Peruste-lehdessä julkaistua artikkelia "Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet". Kirjoituksen ensimmäiset osat ovat luettavissa täällä (1, 2, 3).
Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (4/4): Keskustelua demokraattisesta suunnittelusta ja byrokratiasta
Lähteet:
Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (4/4): Keskustelua demokraattisesta suunnittelusta ja byrokratiasta
Demokraattisesta suunnittelusta ja osallisuustalouden ratkaisuista on käyty paljon yksityiskohtaista keskustelua. Demokraattiseen suunnitteluun liitetään usein kysymys byrokraattisuudesta.
Pohdittaessa demokraattisen suunnittelun byrokraattisuutta on tärkeää pitää mielessä, kuinka jo nykyisissä kapitalistisissa yhteiskunnissa on valtava määrä byrokratiaa talouden eri tasoilla. Erilaiset kokoukset ja tiedonkulku vievät kapitalistisissa yhteiskunnissa merkittävän osan työntekijöiden ajasta. Osa tästä toiminnasta johtuu siitä, että kapitalismin ulkoisvaikutusten ongelmien lieventäminen edellyttää muun muassa virkamiehiä, tarkastajia, vankiloita ja poliiseja. Suuryritysten harjoittama kansainvälinen verosuunnittelu, patenttilainsäädäntö ja oikeudenkäynteihin vaadittavat resurssit, lukuisten keskeisten markkinoiden toimivuuden ylläpitämiseksi tarvittava laajamittainen sääntely sekä yritysten sisäinen valvonta ovat kaikki esimerkkejä valtavasta resurssien sitomisesta sellaisiin talouden toimintoihin, jotka eivät itsessään tuota hyödyllisiä tavaroita ja palveluja.
On tärkeää huomata, että demokraattinen suunnittelu osallistaa työntekijät suoraan tuotantoa koskevaan päätöksentekoon, joten ulkoisen kontrollin tarve poistuu tai ainakin vähenee. Tilanne poikkeaa selvästi epädemokraattisista ja hierarkisista talousmalleista, kuten kapitalismista ja keskusjohtoisesta suunnitelmataloudesta.
Työntekijöiden määrätessä itse tuotannostaan heillä on mahdollisuus vähentää valvontaa ja työskennellä omaehtoisesti. Nykyisen motivaatiota koskevan tutkimustiedon mukaan tämä on myös mikrotasolla huomattavasti tehokkaampaa kuin ylhäältä päin johdettu, työstä vieraannuttava johtamismalli. Taloustoimijoiden autonomia vähentää juuri byrokratiaa.
Lopuksi
On totta, että osallisuustalouden kantava idea markkinoiden täydellisestä hylkäämisestä on kaukainen. Osallisuustaloutta muistuttavia ideoita ja rakenteita on kuitenkin jo käytössä monissa erilaisissa muodoissa. Ilman johtajia toimivan työpaikan käytäntöjä on toteutettu muun muassa peliyhtiö Valvessa ja osallistavaa budjetointia on kokeiltu onnistuneesti niin Porto Alegressa kuin New Yorkissakin.
Myös Suomessa on pitkä osuuskuntien historia, ja osuuskuntamuotoinen yrittäminen on erittäin suosittua tänäkin päivänä. Maailmanlaajuista huomiota on saanut myös espanjalainen monialainen suuryritys Mondragon, joka on onnistunut yhdistämään osuuskuntien osallistavan tuotannon markkinoiden tehokkuusvaatimuksiin.
Lisäksi esimerkiksi talousnobelisti Elinor Ostromin tutkimustyö onnistui viime vuosikymmeninä osoittamaan, kuinka yhteisresurssien rooli on nykytaloudessakin paljon merkittävämpi, kuin mitä yksityisomistusta ihannoivassa talouspuheessa annetaan ymmärtää. Ostromin havainnot tukevat osallistavan suunnittelun lähtökohtia. Demokraattinen ja autonominen yhteisomistus voi toimia uskottavasti pitkäkestoisen taloudellisen toiminnan selkärankana.
Nykyistä osallistavampaan tuotantoon on mahdollista päästä myös markkinatalouksien puitteissa. Esimerkiksi David Schweickart, Pat Devine, David Laibman ja John O'Neill sekä Christian Felber ovat tuoneet esille ehdotuksia siitä, miten taloudesta tehtäisiin demokraattisempi ilman markkinatalouden rakenteiden hylkäämistä.
Lisäksi monet muut lähestymistavat, kuten commons-ajattelu, vertaistuotanto, funktionaalinen rahoitus ja degrowth-ajattelu antavat tärkeitä rakennuspalikoita ja suuntaviivoja demokraattisempaan ja ekologisempaan talouteen. Osallisuustalouden malli rohkaisee kuitenkin kohtaamaan markkinatalouksien perustavanlaatuiset ongelmat juuria myöten luomalla kokonaan uudet lähtökohdat talouden instituutioiden toiminnalle ja tuotannon järjestämiselle.
Lisäksi monet muut lähestymistavat, kuten commons-ajattelu, vertaistuotanto, funktionaalinen rahoitus ja degrowth-ajattelu antavat tärkeitä rakennuspalikoita ja suuntaviivoja demokraattisempaan ja ekologisempaan talouteen. Osallisuustalouden malli rohkaisee kuitenkin kohtaamaan markkinatalouksien perustavanlaatuiset ongelmat juuria myöten luomalla kokonaan uudet lähtökohdat talouden instituutioiden toiminnalle ja tuotannon järjestämiselle.
Osallisuustalouden malli voidaankin nähdä visiona, tai suuntana, jota kohti talouden rakenteita tulisi kehittää. Se voi toimia mallina, jonka tarjoamia työkaluja otetaan käyttöön siinä jatkuvassa prosessissa, jossa pyritään tekemään taloudesta tehokkaampi, inhimillisempi, tasa-arvoisempi ja ekologisempi.
Lähteet:
Albert, Michael & Hahnel, Robin (1991) The political economy of participatory economics. Princeton University Press, Princeton.
Albert, Michael (2003) Parecon: Life after capitalism. Verso, New York.
Donnaruma, Colin & Partyka, Nicholas (2012) Challenging the presumption in favor of markets. Review of Radical Political Economics 44.1: 40-61.
Devine, Pat & Laibman, David & O'Neill, John (2002) Participatory planning through negotiated coordination. Science & Society 66.1: 72-93.
Felber, Christian (2013) Näkyvä käsi. Gaudeamus, Helsinki.
Hahnel, Robin (2011) Perusteet markkinoita vastaan. Parecon Finlandin julkaisuja 1.
Hahnel, Robin (2012) Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää. Like & Rauhanpuolustajat, Helsinki.
Hahnel, Robin & Wright, Erik Olin (2013) A conversation between Erik Olin Wright and Robin Hahnel about alternatives to capitalism. Julkaisematon.
Ostrom, Elinor (1990) Governing the commons: The evolution of institutions for collective action. Cambridge university press, Cambridge.
Schweickart, David (2011) After capitalism. Rowman & Littlefield Publishers, Lanham.
Shalom, Stephen (2006) A review essay: In search of economic justice. New Politics, Winter, Vol:X-4.
Lue myös:
1/14/2014
Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet: osa 3
Kirjoitus on kolmas osa Peruste-lehdessä julkaistua artikkelia “Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet”. Kirjoituksen edelliset osat ovat täällä (1, 2).
Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (3/4):
Demokraattinen suunnittelu osallisuustaloudessa
Osallisuustalouden demokraattiseen suunnitteluprosessiin osallistuvat osuuskuntamaiset yritykset ja niiden yhteenliittymät sekä kuluttajayhdistykset ja niistä koostuvat yhteenliittymät. Keskenään verkottuneiden taloustoimijoiden tukena ovat myös jatkuvasti päivittyvät ja tähän perehtyneissä yrityksissä koottavat kaikille avoimet hintatiedot tuotannosta.
Yritysten tuotannon organisoivat yritysten työntekijät yhdistyksissään, joissa jokaisella jäsenellä on, kuten osuuskunnissa, yksi ääni. Yrityksillä on halutessaan vapaus perustaa myös pienempiä toimipisteitä tai yhdistyksiä, jotta toimijoiden vapaus päättää omasta työnteostaan säilyisi.
Ideana on, että vain työntekijät ottavat osaa yrityksen päätöksentekoon. Näin päätöksenteko pystyy keskittymään nimenomaan yrityksen omiin asioihin. Demokraattiseen suunnitteluprosessiin kuuluu osallisuustaloudessa myös ajatus siitä, että yritysten tulee osoittaa demokraattisen suunnitteluprosessin aikana tuotannon hyödyllisyys – muuten se ei saa kaipaamiaan resursseja eikä pysty pyörittämään toimintaansa.
Demokraattisessa suunnittelussa jokainen voi osallistua asuinalueensa kuluttajayhdistykseen, joka puolestaan on osa kunta-alueen laajempaa kuluttajien verkostoa. Kunnan kuluttajayhdistys taas on puolestaan osa suurempaa yhteenliittymää, esimerkiksi maanosan tai muun halutun alueen puitteissa. Jokainen asuinalueen kuluttajayhdistys ja jokainen kuluttajayhdistysten yhteenliittymä suunnittelee oman kulutuksensa.
Kotitaloudessa ihmiset kuluttavat niin julkisia kuin yksityisiä tavaroita ja palveluja. Jos esimerkiksi asuinalueen kuluttajayhdistys aikoo hankkia uusia keinuja puistoonsa, sen jäsenet arvioivat yleistä hintatasoa tarkastelemalla, kuinka kallis keinuhankinta olisi. He voivat halutessaan arvioida asukkaiden osuudet hankinnasta ja jakaa kustannukset toivomallaan tavalla. Samalla jokainen on vapaa itsenäisesti kuluttamaan sen mitä haluaa. Mahdollisuus yhteisölliseen kulutukseen on kuitenkin helposti tarjolla.
Demokraattinen suunnitteluprosessi koostuu suunnittelukierroksista, joiden aikana kerätään alustavaa informaatiota kulutuksesta ja tuotannosta sekä niiden yhteiskunnallisista kustannuksista ja hyödyistä. Varsinainen tuotanto ja kulutus jatkuvat taukoamatta. Suunnitteluprosessit yhdistettynä nykyisiin sähköisiin seurantajärjestelmiin mahdollistavat suunnitelmien joustavan tarkentamisen ja korjailun.
Suunnitteluprosessi kuvataan seuraavaksi ymmärrettävyyden helpottamiseksi yksinkertaistetusti kronologisessa muodossa. Prosessin kulku on verrattain suoraviivainen. Jokaisella kierroksella on käytössä avustavien lautakuntien tarjoamat sen hetkiset arviot kaikkien luonnonvarojen, työn kategorioiden ja pääomavarantojen vaihtoehtoiskustannuksista, arviot eri tavaroiden ja palvelujen tuottamisen yhteiskunnallisista kustannuksista sekä arviot eri tuotannonalojen päästöjen aiheuttamista vahingoista. Nämä arviot toimivat hintaindikaattoreina, koska ne antavat viitteitä siitä, mitä kustannuksia resurssien käyttäminen ja saastuttaminen aiheuttavat yhteiskunnalle. Indikaattorit siis kertovat, mitä tiettyjen tuotteiden tuottaminen maksaa yhteiskunnalle.
Tämän tiedon keräämistä ja jakamista voi ajatella samansuuntaisena prosessina kuin nykyisten suuryritysten keräämää reaaliaikaista tietoa tuotteiden kysynnästä ja tuotantoketjujen toiminnasta. Keskeisin ero on siinä, ettei avustavilla lautakunnilla ole kannustimia pimittää tietoa muilta taloustoimijoilta, toisin kuin kapitalistisilla yrityksillä kilpailluilla markkinoilla.
Kuluttajayhdistysten ja yhteenliittymien tehtävänä on tässä vaiheessa laatia omat kulutusehdotuksensa. Ne kertovat, mitä tavaroita ja palveluksia ne haluavat kuluttaa, ja minkälaisia saasteiden tai luonnonympäristön muutoksien aiheuttamia kustannuksia ihmiset ovat valmiita hyväksymään. Yritykset puolestaan laativat tuotantoehdotukset, joissa eritellään, mitä ne tuottavat, ja mitä resursseja ne tuotantoaan varten tarvitsevat.
Avustavat lautakunnat kokoavat osapuolten ehdotuksista saatavan vapaan informaation yhteen. Näiden tietojen perusteella määrittyvät yhteiskunnalliset kustannukset ja hyödyt sekä vaihtoehtoiskustannusten tasot ylikysynnän ja -tarjonnan huomioon ottaen. Suunnittelukierros on toistuva prosessi, joka jatkuu kunnes on saavutettu kysynnän ja tarjonnan tasapaino.
Talouden suunnittelun tarkoitus on antaa mahdollisimman tarkat, mutta kuitenkin vain alustavat hintatiedot jakson tuotantoa ja kulutusta varten. Kuten nykyisinkin, näin voidaan tehdä ennakkoon tilauksia tai suunnitella yhteisiä laajempia hankkeita. Kuitenkaan esimerkiksi vuoden alussa ei tarvitse tietää koko vuoden henkilökohtaista kulutusta. Päivittäinen kulutus tapahtuu nykyisten kaltaisten kauppojen, verkkokauppojen ja palvelupisteiden kautta, mutta yhteisöillä on myös vapaus rakentaa ja kehittää laaja skaala erilaisia kuluttamisen tapoja.
Suunnitteluprosessin aikana jokaisen taloustoimijan on hiottava omia ehdotuksiaan, jos niissä vaaditaan esimerkiksi liikaa kulutusoikeuksia tai yhteisten resurssien käyttöoikeuksia. Tässä vaiheessa ylioptimistiset ja yhteiskunnallisesti haitalliset ehdotukset torjutaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että tuotantopuolen ehdotuksissa yhteiskunnallisten hyötyjen on ylitettävä yhteiskunnalliset haitat – muuten ehdotus muodostuu liian kalliiksi. Suunnitelmien hiominen on kuitenkin vain ja ainoastaan yritysten ja yhdistysten sisäinen tehtävä. Muilla toimijoilla ei ole sananvaltaa ehdotusten sisältöön.
Näin ollen yritysten on käytettävä yhteisiä resursseja tehokkaasti tuottamalla tuotteita, joilla on kysyntää. Kuluttajien on puolestaan sopeutettava kulutuksensa tulojensa rajoihin tai yhteiskunnallisesti vähemmän maksaviin tuotteisiin. Suunnitteluprosessin on tarkoitus päätyä kysynnän ja tarjonnan tasapainoon, joka on kyennyt vastaamaan sekä tärkeäksi koettuihin arvoihin, että markkinatalouksia vaivaamiin rakenteellisiin ongelmiin, kuten ulkoisvaikutuksien huomiotta jättämiseen ja yhteisöllisen kulutuksen aliarvioimiseen.
Osallisuustalouden demokraattisen suunnitteluprosessin voi kuvailla yksinkertaisemminkin. Kun yritykset tekevät ehdotuksia, ne pyytävät lupaa käyttää joitakin kaikille kuuluvia tuotannontekijöitä. Yritykset siis pyytävät, että ne saavat käyttää tietyn verran yhteisiä talouden resursseja, jos ne tuottavat tietyn määrän tiettyjä talouden tuotteita tai palveluja.
Kuluttajat taas pyytävät lupaa kuluttaa yhteisesti tuotettuja tavaroita tai palveluja siinä määrin, kun heidän tulonsa sen mahdollistavat. Suunnitteluprosessin aikana talouden toimijoille paljastuu, milloin yrityksen tuotantoehdotus sisältää tuhlausta ja milloin kuluttajayhdistyksen ehdotuksessa vedetään kotiinpäin.
Prosessi antaa muille taloustoimijoille mahdollisuuden evätä ehdotukset, jos ne vaikuttavat tuhlailevilta tai epäoikeudenmukaisilta. Koska ehdotuksiin tehtävät korjaukset ovat vapaasti yritysten ja kuluttajayhdistysten itse päätettävissä, yksikään byrokraatti ei tule määräämään, miten heidän tulisi toimia.
Osallisuustalouden demokraattinen suunnittelu eroaa merkittävästi muista demokraattisen suunnittelun malleista. Tuotanto- tai kuluttajapuolella ei tarvitse väitellä siitä, mitä niiden tulisi tehdä, sillä heidän ehdotuksensa yksinkertaisesti hylätään tai hyväksytään.
On yhdistysten oma asia, miten ne toteuttavat yhteiskunnallisesti tehokasta talouden toimintaansa. Vain harvoissa erityistapauksissa on selostettava pyrkimyksiään kokouksissa. Tähän on kuitenkin hyvä varata mahdollisuus, koska on olemassa tilanteita, joihin pelkät numerot eivät kykene vastaamaan.
Lähtökohtaisesti demokraattisessa suunnittelussa tuotannontekijät – kuten raaka-aineet, tietotaito ja työvoima – ovat yhteistä omaisuutta, jonka tuotannosta ja kuluttamisesta päätetään yhteisessä suunnitteluprosessissa. Yhteisöt saavat käyttöoikeuksia resursseihin, mutta käyttöoikeuden edellytyksenä on tehokas, tarpeellinen ja ekologiset reunaehdot huomioiva tuotanto.
Artikkelisarjan viimeinen osa käsittelee kysymyksiä byrokraattisuudesta ja kokoaa artikkelin sisällön lopuksi yhteen.
Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (3/4):
Demokraattinen suunnittelu osallisuustaloudessa
Osallisuustalouden demokraattiseen suunnitteluprosessiin osallistuvat osuuskuntamaiset yritykset ja niiden yhteenliittymät sekä kuluttajayhdistykset ja niistä koostuvat yhteenliittymät. Keskenään verkottuneiden taloustoimijoiden tukena ovat myös jatkuvasti päivittyvät ja tähän perehtyneissä yrityksissä koottavat kaikille avoimet hintatiedot tuotannosta.
Yritysten tuotannon organisoivat yritysten työntekijät yhdistyksissään, joissa jokaisella jäsenellä on, kuten osuuskunnissa, yksi ääni. Yrityksillä on halutessaan vapaus perustaa myös pienempiä toimipisteitä tai yhdistyksiä, jotta toimijoiden vapaus päättää omasta työnteostaan säilyisi.
Ideana on, että vain työntekijät ottavat osaa yrityksen päätöksentekoon. Näin päätöksenteko pystyy keskittymään nimenomaan yrityksen omiin asioihin. Demokraattiseen suunnitteluprosessiin kuuluu osallisuustaloudessa myös ajatus siitä, että yritysten tulee osoittaa demokraattisen suunnitteluprosessin aikana tuotannon hyödyllisyys – muuten se ei saa kaipaamiaan resursseja eikä pysty pyörittämään toimintaansa.
Demokraattisessa suunnittelussa jokainen voi osallistua asuinalueensa kuluttajayhdistykseen, joka puolestaan on osa kunta-alueen laajempaa kuluttajien verkostoa. Kunnan kuluttajayhdistys taas on puolestaan osa suurempaa yhteenliittymää, esimerkiksi maanosan tai muun halutun alueen puitteissa. Jokainen asuinalueen kuluttajayhdistys ja jokainen kuluttajayhdistysten yhteenliittymä suunnittelee oman kulutuksensa.
Kotitaloudessa ihmiset kuluttavat niin julkisia kuin yksityisiä tavaroita ja palveluja. Jos esimerkiksi asuinalueen kuluttajayhdistys aikoo hankkia uusia keinuja puistoonsa, sen jäsenet arvioivat yleistä hintatasoa tarkastelemalla, kuinka kallis keinuhankinta olisi. He voivat halutessaan arvioida asukkaiden osuudet hankinnasta ja jakaa kustannukset toivomallaan tavalla. Samalla jokainen on vapaa itsenäisesti kuluttamaan sen mitä haluaa. Mahdollisuus yhteisölliseen kulutukseen on kuitenkin helposti tarjolla.
Demokraattinen suunnitteluprosessi koostuu suunnittelukierroksista, joiden aikana kerätään alustavaa informaatiota kulutuksesta ja tuotannosta sekä niiden yhteiskunnallisista kustannuksista ja hyödyistä. Varsinainen tuotanto ja kulutus jatkuvat taukoamatta. Suunnitteluprosessit yhdistettynä nykyisiin sähköisiin seurantajärjestelmiin mahdollistavat suunnitelmien joustavan tarkentamisen ja korjailun.
Suunnitteluprosessi kuvataan seuraavaksi ymmärrettävyyden helpottamiseksi yksinkertaistetusti kronologisessa muodossa. Prosessin kulku on verrattain suoraviivainen. Jokaisella kierroksella on käytössä avustavien lautakuntien tarjoamat sen hetkiset arviot kaikkien luonnonvarojen, työn kategorioiden ja pääomavarantojen vaihtoehtoiskustannuksista, arviot eri tavaroiden ja palvelujen tuottamisen yhteiskunnallisista kustannuksista sekä arviot eri tuotannonalojen päästöjen aiheuttamista vahingoista. Nämä arviot toimivat hintaindikaattoreina, koska ne antavat viitteitä siitä, mitä kustannuksia resurssien käyttäminen ja saastuttaminen aiheuttavat yhteiskunnalle. Indikaattorit siis kertovat, mitä tiettyjen tuotteiden tuottaminen maksaa yhteiskunnalle.
Tämän tiedon keräämistä ja jakamista voi ajatella samansuuntaisena prosessina kuin nykyisten suuryritysten keräämää reaaliaikaista tietoa tuotteiden kysynnästä ja tuotantoketjujen toiminnasta. Keskeisin ero on siinä, ettei avustavilla lautakunnilla ole kannustimia pimittää tietoa muilta taloustoimijoilta, toisin kuin kapitalistisilla yrityksillä kilpailluilla markkinoilla.
Kuluttajayhdistysten ja yhteenliittymien tehtävänä on tässä vaiheessa laatia omat kulutusehdotuksensa. Ne kertovat, mitä tavaroita ja palveluksia ne haluavat kuluttaa, ja minkälaisia saasteiden tai luonnonympäristön muutoksien aiheuttamia kustannuksia ihmiset ovat valmiita hyväksymään. Yritykset puolestaan laativat tuotantoehdotukset, joissa eritellään, mitä ne tuottavat, ja mitä resursseja ne tuotantoaan varten tarvitsevat.
Avustavat lautakunnat kokoavat osapuolten ehdotuksista saatavan vapaan informaation yhteen. Näiden tietojen perusteella määrittyvät yhteiskunnalliset kustannukset ja hyödyt sekä vaihtoehtoiskustannusten tasot ylikysynnän ja -tarjonnan huomioon ottaen. Suunnittelukierros on toistuva prosessi, joka jatkuu kunnes on saavutettu kysynnän ja tarjonnan tasapaino.
Talouden suunnittelun tarkoitus on antaa mahdollisimman tarkat, mutta kuitenkin vain alustavat hintatiedot jakson tuotantoa ja kulutusta varten. Kuten nykyisinkin, näin voidaan tehdä ennakkoon tilauksia tai suunnitella yhteisiä laajempia hankkeita. Kuitenkaan esimerkiksi vuoden alussa ei tarvitse tietää koko vuoden henkilökohtaista kulutusta. Päivittäinen kulutus tapahtuu nykyisten kaltaisten kauppojen, verkkokauppojen ja palvelupisteiden kautta, mutta yhteisöillä on myös vapaus rakentaa ja kehittää laaja skaala erilaisia kuluttamisen tapoja.
Suunnitteluprosessin aikana jokaisen taloustoimijan on hiottava omia ehdotuksiaan, jos niissä vaaditaan esimerkiksi liikaa kulutusoikeuksia tai yhteisten resurssien käyttöoikeuksia. Tässä vaiheessa ylioptimistiset ja yhteiskunnallisesti haitalliset ehdotukset torjutaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että tuotantopuolen ehdotuksissa yhteiskunnallisten hyötyjen on ylitettävä yhteiskunnalliset haitat – muuten ehdotus muodostuu liian kalliiksi. Suunnitelmien hiominen on kuitenkin vain ja ainoastaan yritysten ja yhdistysten sisäinen tehtävä. Muilla toimijoilla ei ole sananvaltaa ehdotusten sisältöön.
Näin ollen yritysten on käytettävä yhteisiä resursseja tehokkaasti tuottamalla tuotteita, joilla on kysyntää. Kuluttajien on puolestaan sopeutettava kulutuksensa tulojensa rajoihin tai yhteiskunnallisesti vähemmän maksaviin tuotteisiin. Suunnitteluprosessin on tarkoitus päätyä kysynnän ja tarjonnan tasapainoon, joka on kyennyt vastaamaan sekä tärkeäksi koettuihin arvoihin, että markkinatalouksia vaivaamiin rakenteellisiin ongelmiin, kuten ulkoisvaikutuksien huomiotta jättämiseen ja yhteisöllisen kulutuksen aliarvioimiseen.
Osallisuustalouden demokraattisen suunnitteluprosessin voi kuvailla yksinkertaisemminkin. Kun yritykset tekevät ehdotuksia, ne pyytävät lupaa käyttää joitakin kaikille kuuluvia tuotannontekijöitä. Yritykset siis pyytävät, että ne saavat käyttää tietyn verran yhteisiä talouden resursseja, jos ne tuottavat tietyn määrän tiettyjä talouden tuotteita tai palveluja.
Kuluttajat taas pyytävät lupaa kuluttaa yhteisesti tuotettuja tavaroita tai palveluja siinä määrin, kun heidän tulonsa sen mahdollistavat. Suunnitteluprosessin aikana talouden toimijoille paljastuu, milloin yrityksen tuotantoehdotus sisältää tuhlausta ja milloin kuluttajayhdistyksen ehdotuksessa vedetään kotiinpäin.
Prosessi antaa muille taloustoimijoille mahdollisuuden evätä ehdotukset, jos ne vaikuttavat tuhlailevilta tai epäoikeudenmukaisilta. Koska ehdotuksiin tehtävät korjaukset ovat vapaasti yritysten ja kuluttajayhdistysten itse päätettävissä, yksikään byrokraatti ei tule määräämään, miten heidän tulisi toimia.
Osallisuustalouden demokraattinen suunnittelu eroaa merkittävästi muista demokraattisen suunnittelun malleista. Tuotanto- tai kuluttajapuolella ei tarvitse väitellä siitä, mitä niiden tulisi tehdä, sillä heidän ehdotuksensa yksinkertaisesti hylätään tai hyväksytään.
On yhdistysten oma asia, miten ne toteuttavat yhteiskunnallisesti tehokasta talouden toimintaansa. Vain harvoissa erityistapauksissa on selostettava pyrkimyksiään kokouksissa. Tähän on kuitenkin hyvä varata mahdollisuus, koska on olemassa tilanteita, joihin pelkät numerot eivät kykene vastaamaan.
Lähtökohtaisesti demokraattisessa suunnittelussa tuotannontekijät – kuten raaka-aineet, tietotaito ja työvoima – ovat yhteistä omaisuutta, jonka tuotannosta ja kuluttamisesta päätetään yhteisessä suunnitteluprosessissa. Yhteisöt saavat käyttöoikeuksia resursseihin, mutta käyttöoikeuden edellytyksenä on tehokas, tarpeellinen ja ekologiset reunaehdot huomioiva tuotanto.
Artikkelisarjan viimeinen osa käsittelee kysymyksiä byrokraattisuudesta ja kokoaa artikkelin sisällön lopuksi yhteen.
Lue myös:
12/23/2013
Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet: osa 2
Kirjoitus on osa Peruste-lehdessä julkaistua artikkelia Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet. Kirjoitus on saatavilla pdf-muodossa täältä. Kirjoituksen ensimmäinen osa on puolestaan luettavissa täältä.
Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (2/4):
Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (2/4):
Osallisuustalouden arvot
Osallisuustalouden institutionaalisten ratkaisujen pohjalla on joukko selkeästi esiin tuotuja arvoja. Näitä arvoja ovat taloudellinen demokratia, taloudellinen oikeudenmukaisuus, solidaarisuus, moniarvoisuus, tehokkuus, ekologinen kestävyys ja omaehtoisuus.
Taloudellisella demokratialla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan jokaisella on valtaa vaikuttaa talouden piirissä tehtäviin päätöksiin samassa suhteessa kuin päätökset vaikuttavat häneen itseensä. Jos esimerkiksi oletetaan, että kehitteillä oleva patohanke vaikuttaa suuresti yksilön elämään, tulee hänellä olla patohankkeen päätöksessä suurempi sananvalta kuin henkilöllä, jonka elämään muutos vaikuttaa vähän.
Taloudellinen päätösvalta ei siis rakennu markkinatalouden ääni per euro -periaatteen mukaan, eikä perinteisen demokratiakäsityksen mukaan, jossa jokaisella on päätöksestä riippumatta yksi ääni. Taloudellisen demokratian käsite pohjautuu ajatukseen, että yksilöillä ja yhteisöillä on mahdollisimman suuri vapaus ja itsenäisyys heitä koskeviin asioihin.
Rajallisessa maailmassa toimivissa moderneissa talouksissa ihmisten vapaudet ovat usein ristiriidassa keskenään. Osallisuustalous on ehdotus modernista taloudesta, jossa taloudellinen vapaus voisi toteutua ilman, että poljetaan muiden ihmisten vapautta päättää omista asioistaan.
Osallisuustalouden arvoissa on määritelty myös periaatteet, joiden mukaan taloudessa palkittaisiin kaikkia oikeudenmukaisella tavalla. Hahnel ja Albert määrittelevät talousjärjestelmien palkitsemisperiaatteet yleisesti kolmeen eri kategoriaan. Konservatiivisen näkemyksen mukaan ihmisiä tulee palkita heidän omaisuutensa ja työn tuottavuuden mukaan. Liberaalin näkökannan mukaan yksilöitä tulee palkita puolestaan vain heidän työnsä tuottavuudesta. Kolmannen palkitsemisperiaatteen mukaan palkitseminen on oikeudenmukaista, mikäli palkitseminen on seurausta ahkeruudesta ja vaivannäöstä.
Albertin ja Hahnelin mukaan sekä konservatiivinen malli että liberaali malli ovat epäoikeudenmukaisia siitä syystä, että yksilöä palkitaan asioista, joihin hän ei voi itse vaikuttaa. Osallisuustaloudessa ahkeruuden ja työnteon tulee olla palkitsemisen lähtökohtia niukkojen resurssien jakamiselle.
Kapitalismissa yksilöä palkitaan lähtökohtaisesti hänen omaisuutensa ja tuottavuutensa mukaan. Lisäksi kapitalismissa merkittävä osa yksilön materiaalisesta palkitsemisesta tulee yleensä neuvotteluaseman, puhtaan onnen, syntyperän tai sattuman kautta. Kapitalismin kannattajien retoriikassa ahkeruus ja yritteliäisyys ovat keskeisiä, mutta tosielämän kapitalismissa nämä ominaisuudet määrittävät palkitsemista verrattain vähän.
Osallisuustalouden taloudellisen oikeudenmukaisuuden periaate on myös ristiriidassa monien markkinasosialististen talousjärjestelmien palkitsemisperiaatteiden kanssa. Osallisuustaloudessa ei tarkastella yksiselitteisesti vain ja ainoastaan työhön käytettyä aikaa, vaan ahkeruuden määrittelyssä työntekijöiden on mahdollista ottaa huomioon myös muita työn aspekteja. Jokainen työtunti ei ole yhtä arvokas, vaan epämiellyttävämmästä ja vähemmän valtaa antavasta työstä tulee saada suurempi korvaus.
Demokraattisuuden ja oikeudenmukaisuuden rinnalla osallisuustalouden malli pyrkii myös ruokkimaan solidaarisuutta ja moniarvoisuutta. Toisten ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin huomioonottamisesta tulisi palkita päätöksentekoprosessissa. Moniarvoisuudella taas viitataan siihen, että talouden tulee kyetä tarjoamaan ja rakentamaan erilaisia tuotannon ja kulutuksen tapoja. Tavoitteena on antaa ihmisille tilaa ja valinnanvapautta talouden piiriin kuuluvassa toiminnassaan.
Osallisuustalouden ratkaisut on pyritty rakentamaan tavalla, joka säästää talouden resursseja sekä ottaa huomioon ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden reunaehdot. Tehokkuus, yksi osallisuustalouden tavoitteista, on usein väärinymmärretty termi. Osallisuustalouden yhteydessä tehokkuudella tarkoitetaan yksinkertaisesti periaatetta, jonka mukaan yhteisesti tärkeiksi nähtyjä taloudellisia tavoitteita pyritään saavuttamaan mahdollisimman vähällä resurssien käytöllä.
Tehokkuuden saavuttamiseksi tarvitaan sellaisia talouden instituutioita, jotka pystyvät ottamaan nykyistä tarkemmin huomioon yhteiskunnallisia kustannuksia ja hyötyjä. Yhteiskunnallisten hyötyjen ja kustannusten huomioonottaminen on tärkeää myös ekologisen kestävyyden kannalta.
Lisäksi taloudessa ja tuotannossa tulisi ottaa huomioon ympäristön ja sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kannalta tärkeitä periaatteita, kuten varovaisuusperiaate. Varovaisuusperiaatteen mukaan epävarmassa tilanteessa on syytä vaikuttaa ekosysteemeihin mahdollisimman vähän.
Toinen tärkeä periaate on ympäristökestävyyden periaate, jossa pyritään jättämään jokaista luonnon pääomaa seuraavalle sukupolvelle yhtä paljon, kuin sukupolvemme on sitä saanut. Nämä periaatteet auttavat kestävyyden arvon saavuttamisessa.
Tekstin kolmannessa osassa käsitellään demokraattista suunnittelua osallisuustaloudessa.
Tekstin kolmannessa osassa käsitellään demokraattista suunnittelua osallisuustaloudessa.
Lue myös:
12/21/2013
Peruste-lehdessä artikkeli osallisuustaloudesta
Parecon Finlandin Aki Tetri esitteli osallisuustalouden ideaa Peruste-lehdessä julkaistussa artikkelissaan. Artikkeli on löydettävissä pdf-muodossa täältä.
Julkaisemme artikkelin blogissamme neljässä osassa. Ensimmäinen osa käsittelee markkinoiden ongelmia ja osallisuustalouden lähtökohtia. Toinen osa pureutuu osallisuustalouden arvoihin, ja kolmannessa osassa käsitellään demokraattista suunnittelua osallisuustaloudessa. Neljännessä osassa tarkastellaan osallisuustaloudesta käytyä keskustelua.
Osallisuustalous haastaa puuttelliset markkinarakenteet (1/4):
Markkinoiden ongelmat ja osallisuustalouden lähtökohdat
Osallisuustalous on malli, joka hylkää sekä kapitalismin että keskusjohtoisen suunnitelmatalouden. Osallisuustaloudessa osuuskuntamaiset yritykset ja kuluttajayhdistykset suunnittelevat tuotantoa sekä kulutusta demokraattisesti ja itsenäisesti, ilman markkinoita tai keskusvallan ja byrokraattien väliintuloa.
Finanssikriisin myllerryksissä yhä useampi on saanut muistutuksen kapitalismin luonteesta. Nykyiset talousrakenteet pystyvät vastaamaan yhä harvemman kansalaisen perustarpeisiin. Samaan aikaan kapitalismi on vauhdittamassa ihmiskunnan tietä kohti ilmastokatastrofia ja biodiversiteetin peruuttamatonta kuihduttamista.
Yhä useampi näkee kapitalismin rakenteelliset puutteet, mutta harvalla on vastausta siihen, mikä olisi toivottavampi järjestelmä. Markkinarakenteiden puutteiden vuoksi on kuitenkin tärkeää kehittää parempia, ekologisempia ja demokraattisempia tuotanto- ja talousrakenteita. Taloustieteilijä Robin Hahnelin ja yhteiskuntafilosofi Michael Albertin hahmottelema osallisuustalous (participatory economy) on yksi tällainen ehdotus.
Osallisuustalous ei ole mikään kiveen hakattu yksityiskohtainen suunnitelma, vaan yksi ehdotus paremmista talouden instituutioista. Osallisuustalouden arvoja ja institutionaalisia ratkaisuja tulee täydentää, kehittää ja muokata sitä mukaa, kun tulee lisää uusia näkökulmia, ajatuksia, tietoa ja käytännön kokemuksia.
Esittelen seuraavaksi Hahnelin ja Albertin työn pohjalta osallisuustalouden perusteita ja tuotannon demokraattista suunnittelua osallisuustaloudessa. Lopuksi pohdin osallisuustalouden mahdollisuuksia tänä päivänä.
Markkinoiden perustavanlaatuiset ongelmat ja osallisuustalouden lähtökohdat
Vaikka markkinoita mainostetaan usein tehokkaiksi talouden rakenteiksi, ne paljastuvat tarkemmassa tarkastelussa tehottomiksi ja epädemokraattisiksi. Jo valtavirran taloustieteen oletukset johdattavat markkinatehottumuuksien äärelle.
Taloustieteilijät esittävät markkinoiden olevan tehokas allokaatiomuoto silloin, kun ulkoisvaikutuksia ei ole, kaikilla toimijoilla on täydellinen informaatio ja kaikki markkinat ovat kilpailtuja ja tasapainossa. Usein myös oletetaan, että ihmisten preferenssit, toiveet ja halut, ovat täysin sisäsyntyisiä. Tämä tarkoittaa, että mikään ulkopuolinen toiminta, kuten mainonta, ei vaikuta ihmisten preferensseihin ja kulutustoiveisiin. Nämä oletukset eivät kestä kriittistä tarkastelua. Tosielämän markkinatalous - vai pitäisikö sanoa reaalikapitalismi - kärsiikin huomattavista tehottomuuksista.
Osallisuustalous on taloudellinen malli, jossa hylätään sekä keskusjohtoinen sosialismi että markkinatalouden rakenteet. Osallisuustalous keskittyy nimenomaan talouteen, mutta se tarvitsee rinnalleen osallistavampia ja toimivampia rakenteita myös muualle yhteiskuntaan, kuten kulttuurin, perhe-elämän ja politiikan piiriin.
Osallisuustalouden ytimessä on demokraattisen suunnittelun prosessi. Demokraattisessa suunnittelussa keskeisiä toimijoita ovat työntekijöiden omistamat yritykset sekä kuluttajayhteisöt. Demokraattisen suunnittelun avulla otetaan huomioon markkinoita vaivaavat ulkoisvaikutukset. Näin voidaan päästä kohti oikeudenmukaisempaa ja vapaampaa taloutta. Yhteisöllisen kuluttamisen helpottamisella ja yhteisten resurssien avoimella hallinnalla pyritään puolestaan edistämään talouden tehokkuutta ja lisäämään talouden kestävyyttä ja demokraattisuutta.
Yksilöiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä tavoitellaan myös tasapainottamalla työnjakoa. Työtehtävien tasapainottaminen mahdollistaa kaikille pääsyn päätöksenteon kannalta keskeiseen informaatioon ja tärkeisiin verkostoihin. Töiden tasapainottaminen tuo myös paljon uusia mahdollisuuksia omien töiden hallintaan.
Tekstin toisessa osassa pureudutaan osallisuustalouden arvoihin ja lähtökohtiin.
Lue myös:
Tunnisteet:
demokraattinen suunnittelu,
markkinoiden tehottomuus,
robin hahnel
12/05/2013
Miksi talous kannustaa ympäristön turmelemiseen?
Olemme aikaisemmin kirjoittaneet, kuinka nykyinen talouskeskustelu on vääristynyttä, ja kuinka sillä on kohtuuttoman suuri asema yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vääristyneen talouspuheen ja talouden ylivallan kriitikot ovat usein suunnanneet kritiikkinsä – täysin aiheesta – talouskasvua kohtaan. Miksi yhteiskunnan talouskehityksen ainoana mittarina käytetään tuotannon arvon kasvua? Talouslehtien sivut ja eturivin poliitikkojen puheet viestivät yhteiskunnan eliitin vakaasta uskosta bruttokansantuotteen kasvun autuaaksitekevään voimaan.
Bruttokansantuote on vaillinainen mittari
Bruttokansantuote on riittämätön mittari jopa talouden kuvaamiseen, vaikkakin se voi olla oikein ymmärrettynä hyödyllinen apuväline. On kuitenkin selvää, että bruttokansantuote jättää huomiotta monia hyvinvoinnin kannalta tärkeitä taloudellisen elämän muotoja. Esimerkiksi koti- ja kasvatustyö, läheisten hoitaminen, puhdas ilma, vakaa ilmasto tai avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kehittäminen eivät näy mitatessa bruttokansantuotetta.
Toisaalta monet yhteisöille haitalliset toimet, kuten vaikkapa sotilasmenojen kasvattaminen, lisäävät bruttokansantuotetta. Tutkijat ovat myös laittaneet merkille, kuinka bruttokansantuotteen kasvu ei välttämättä johda työpaikkojen lisääntymiseen, vaikka bruttokansantuotteen kasvattamista yhä hoetaan työllisyyden parantamisen ihmelääkkeenä. Bruttokansantuote ei myöskään tarkastele tulonjakoa, vaikka on täysin selvää, että vaurauden jakaantumisella on suuri merkitys yhteiskunnan laajempaan taloudelliseen kehitykseen ja ihmisten hyvinvointiin.
Vaikka talouskasvu-usko on yksisilmäisyydessään ja epärealistisuudessaan haitallista, on tärkeä pitää mielessä, että bruttokansantuotteen vaillinaista mittaria ei tule käyttää myöskään toiseen suuntaan. Bruttokansantuotteen laskeminen ei itsessään ole järkevä tavoite, kuten viimeistään Kreikan viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet.
Huomio ympäristön kannalta olennaisiin asioihin
Ympäristötaloustieteilijät ovat nostaneet esille uudenlaisia mittareita talouden ja ympäristön suhteen kuvaamiseen. Esimerkiksi niin kutsutut materiaalivirrat on tärkeä käsite ympäristötaloustieteilijöille. Materiaalivirtoja (tai ainevirtoja) tarkasteltaessa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka paljon ja minkälaista materiaa talouteen tulee luonnosta ja mitä talouden piiristä palautuu luontoon. Karrikoiden voisi sanoa, että huomio kiinnittyy siihen, mitä ihminen ottaa luonnosta, ja mitä jätettä ihminen sinne tuottaa.
Materiaalivirtoihin keskityttäessä nousevat arvoon monet nykyjärjestelmän huomiotta jättämät seikat, kuten tuotteiden pitkäikäisyys, kierrätettävyys sekä raaka-aineiden säästeliäs käyttäminen.
Koska luonnonvarojen määrä on rajallinen, eikä elinympäristömme kestä loputtomasti jätettä, on talouden tarkastelun kannalta tärkeää katsoa, kuinka materiaalivirrat kehittyvät. Materiaalivirtojen tarkastelun rinnalla on myös tärkeää tarkastella energiavirtoja, koska talouden toiminta perustuu suurelta osin energiaan.
Monet talous- ja yhteiskuntatieteilijät ovat huomauttaneet aivan oikein, että ainevirrat ja energiankulutus eivät voi kasvaa loputtomasti rajallisella maapallolla. Valitettavasti nykyinen talousjärjestelmämme lähtee käytännössä siitä oletuksesta, että sekä raaka-aineiden käyttö, että energiankulutus voisivat kasvaa loputtomiin. Tämä on myös perustavanlaatuinen syy luomillemme ympäristöongelmille. Ympäristöongelmien juuret löytyvät siis talousjärjestelmästämme, ja tarkemmin sanottuna markkinatalouden rakenteista.
Huomio markkinoiden haitallisiin rakenteisiin
Markkinatalouden rakenteet eivät ole ainoastaan tehottomia, epädemokraattisia ja yhteisöllisyyttä rapauttavia, vaan markkinatalous kannustaa myös ympäristön tilan huomiotta jättämiseen. Markkinatalouden perustavanlaatuisiin ongelmiin kuuluvat ulkoisvaikutukset, jotka jäävät täysin huomiotta hinnanmuodostuksessa. Saasteet ja muut haitat maksatetaan siis muilla, sillä markkinat eivät osaa ottaa näitä vaikutuksia huomioon suoraan hinnoissa. Talvivaaran tapahtumat ovat tästä konkreettinen esimerkki.
Markkinatalouden rakenteet myös kannustavat yksityiseen kulutukseen julkisen kulutuksen kustannuksella. Tämän lisäksi markkinataloudessa pitkän ajan tehokkuus ja viisaat ratkaisut jäävät pikavoittojen alle.
Kapitalismissa myös käytetään poskettomia summia kuluttajien mieltymysten muuttamiseen ja kulutuksen lisäämiseen. Esimerkiksi yhdysvaltalaiset yritykset käyttävät vuosittain yli 250 miljardia dollaria mainostamiseen. Kun yksilöt vielä mukauttavat toimintaansa ja halujaan näihin valmiiksi ympäristön kannalta vääristyneisiin hintoihin, kasvavat tehottomuus ja luonnon tuhoaminen vierivän lumipallon tavoin.
Huomio talouden kannalta tärkeisiin asioihin
On selvää, että bruttokansantuote tarvitsee rinnalleen useita eri mittareita jo pelkästään talouden tilan kuvaamiseen. Taloudellisen hyvinvoinnin jakautuminen väestössä, köyhyys, kulutuksen rakenne, julkisten palveluiden merkitys ja työolot ovat esimerkkejä taloudellisen elämän tärkeistä puolista, jotka jäävät nykytalouden tarkastelussa täysin pimentoon.
Näiden kysymysten lisäksi olisi tärkeää tarkastella sitä, miten taloudelliset päätökset on tehty ja kuka ne tekee. Taloudellinen tuotanto vaikuttaa jatkuvasti elinympäristöömme ja on niin merkittävä osa elämäämme, että on tärkeää kysyä, kenen näkökulmat ja tarpeet tulevat kuulluiksi ja kenen eivät. On myös tärkeää kysyä, minkälaisiin toimintoihin järjestelmä kannustaa ja minkälaista toimintaa se mahdollistaa.
Näihin kysymyksiin vastattaessa on tarkasteltava markkinatalouden rakenteita ja kannustimia. Kuten mainittua, markkinatalouden kannustimet vääristävät taloudellista elämää niin, että luonnon tuhoamisesta ja raaka-aineiden tuhlailusta palkitaan.
Mittareita ja näkökulmia tarkasteltaessa tärkeintä on ottaa huomioon, että taloudellisen tuotannon tai tehokkuuden kasvua ei tule sekoittaa taloudelliseen kehitykseen, samalla lailla, kun taloudellista kehitystä ei tule sekoittaa yhteiskunnan kehitykseen.
Demokraattisen suunnittelun mahdollisuudet
Osallisuustaloudessa markkinoiden sijaan tuotannosta ja kuluttamisesta päätettäisiin demokraattisesti. Demokraattisessa suunnittelussa keskeiset tuotannontekijät – kuten raaka-aineet, tieto, metsät ja tehtaat – ovat yhteistä omaisuutta. Työntekijöiden omistamat yritykset saavat käyttöoikeuksia raaka-aineisiin sillä edellytyksellä, että tuotanto on tehokasta ja tarpeellista.
Osallisuustalouden suunnitteluprosessissa otetaan huomioon ulkoisvaikutukset, jotka jäävät markkinoilla huomiotta. Lisäksi kuluttajapuolen demokraattinen suunnitteluprosessi tuo selkeämmin esille julkisen kulutuksen tehokkuuden nykyistä joustavamman julkisen kulutuksen toteutuksen avulla. Tämä on yksi tapa, jolla osallisuustalous kannustaa ekologiseen kulutukseen, sillä julkiset hyödykkeet vievät yleensä selvästi vähemmän resursseja kuin yksityiset vastaavat. Sen sijaan, että jokainen ostaa pihalleen trampoliinin, tuhansien ihmisten käyttöön voidaan rakentaa pramea leikkipuisto.
Demokraattisen tuotannon oloissa voidaan myös asettaa selkeitä rajoja raaka-aineiden käytölle tai saasteille. Mikäli demokraattisessa suunnitteluprosessissa päätetään joidenkin raaka-aineiden kulutuksen ylärajasta, voidaan nämä raaka-aineiden rajat tuoda esille suunnitteluprosessissa. Tämän lisäksi paikallisilla yhteisöillä on mahdollisuus kieltäytyä yritysten pyynnöistä käyttää yhteisön luonnonvaroja. Yhteisöillä on myös mahdollisuus tuoda esille, kuinka paljon ympäristön saastumista he ovat valmiita kestämään ja millä hinnalla.
Katse talouskasvusta talouden rakenteisiin
Nykyisen talousjärjestelmämme ekologinen kestämättömyys on kiistatonta. Nykyrakenteissa talouskasvu ei useimmissa tapauksissa tarkoita sitä, että asioita tehtäisiin paremmin tai tehokkaammin. Nykytalouskasvu tarkoittaa pikemminkin raaka-aineiden kulutuksen kasvua, uusiutumattomien energialähteiden lisääntyvää kulutusta ja luonnon köyhtymistä.
Talouskasvun mukanaan tuomat ekologiset ongelmat eivät kuitenkaan johdu pelkästä bruttokansantuotteen puutteellisesta mittauskyvystä, vaan syvemmin markkinatalouden haitallisista rakenteista. Niin kauan kuin tuotantoa ja kulutusta määritellään markkinatalouden rakenteiden puitteissa, niin kauan ympäristölle haitallinen tuotanto ja talouskasvu jatkuvat.
Puutteelliset talousrakenteet on vaihdettava uusiin, jotta rajallisen luonnon rajat voidaan ottaa paremmin huomioon. Tarvitsemme talouden, jossa talouskasvu ei lisää ympäristön kuormitusta. Talouden tulisi tuottaa aidosti parempia ja pitkäikäisempiä tuotteita, todellista hyvinvointia lisäävää työtä ja kannustaa kerskakulutuksen sijaan vapaa-ajan lisäämiseen ja ympäristöystävällisiin valintoihin.
Lue myös:
Olli Tammilehto: Elämän jatkumiseen ei ole varaa nykytaloudessa
Robin Hahnel: Talouskasvusta
Robin Hahnel: Ekologisesta paikallistaloudesta
Bruttokansantuote on vaillinainen mittari
Bruttokansantuote on riittämätön mittari jopa talouden kuvaamiseen, vaikkakin se voi olla oikein ymmärrettynä hyödyllinen apuväline. On kuitenkin selvää, että bruttokansantuote jättää huomiotta monia hyvinvoinnin kannalta tärkeitä taloudellisen elämän muotoja. Esimerkiksi koti- ja kasvatustyö, läheisten hoitaminen, puhdas ilma, vakaa ilmasto tai avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kehittäminen eivät näy mitatessa bruttokansantuotetta.
Toisaalta monet yhteisöille haitalliset toimet, kuten vaikkapa sotilasmenojen kasvattaminen, lisäävät bruttokansantuotetta. Tutkijat ovat myös laittaneet merkille, kuinka bruttokansantuotteen kasvu ei välttämättä johda työpaikkojen lisääntymiseen, vaikka bruttokansantuotteen kasvattamista yhä hoetaan työllisyyden parantamisen ihmelääkkeenä. Bruttokansantuote ei myöskään tarkastele tulonjakoa, vaikka on täysin selvää, että vaurauden jakaantumisella on suuri merkitys yhteiskunnan laajempaan taloudelliseen kehitykseen ja ihmisten hyvinvointiin.
Vaikka talouskasvu-usko on yksisilmäisyydessään ja epärealistisuudessaan haitallista, on tärkeä pitää mielessä, että bruttokansantuotteen vaillinaista mittaria ei tule käyttää myöskään toiseen suuntaan. Bruttokansantuotteen laskeminen ei itsessään ole järkevä tavoite, kuten viimeistään Kreikan viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet.
Huomio ympäristön kannalta olennaisiin asioihin
Ympäristötaloustieteilijät ovat nostaneet esille uudenlaisia mittareita talouden ja ympäristön suhteen kuvaamiseen. Esimerkiksi niin kutsutut materiaalivirrat on tärkeä käsite ympäristötaloustieteilijöille. Materiaalivirtoja (tai ainevirtoja) tarkasteltaessa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka paljon ja minkälaista materiaa talouteen tulee luonnosta ja mitä talouden piiristä palautuu luontoon. Karrikoiden voisi sanoa, että huomio kiinnittyy siihen, mitä ihminen ottaa luonnosta, ja mitä jätettä ihminen sinne tuottaa.
Materiaalivirtoihin keskityttäessä nousevat arvoon monet nykyjärjestelmän huomiotta jättämät seikat, kuten tuotteiden pitkäikäisyys, kierrätettävyys sekä raaka-aineiden säästeliäs käyttäminen.
Koska luonnonvarojen määrä on rajallinen, eikä elinympäristömme kestä loputtomasti jätettä, on talouden tarkastelun kannalta tärkeää katsoa, kuinka materiaalivirrat kehittyvät. Materiaalivirtojen tarkastelun rinnalla on myös tärkeää tarkastella energiavirtoja, koska talouden toiminta perustuu suurelta osin energiaan.
Monet talous- ja yhteiskuntatieteilijät ovat huomauttaneet aivan oikein, että ainevirrat ja energiankulutus eivät voi kasvaa loputtomasti rajallisella maapallolla. Valitettavasti nykyinen talousjärjestelmämme lähtee käytännössä siitä oletuksesta, että sekä raaka-aineiden käyttö, että energiankulutus voisivat kasvaa loputtomiin. Tämä on myös perustavanlaatuinen syy luomillemme ympäristöongelmille. Ympäristöongelmien juuret löytyvät siis talousjärjestelmästämme, ja tarkemmin sanottuna markkinatalouden rakenteista.
Huomio markkinoiden haitallisiin rakenteisiin
Markkinatalouden rakenteet eivät ole ainoastaan tehottomia, epädemokraattisia ja yhteisöllisyyttä rapauttavia, vaan markkinatalous kannustaa myös ympäristön tilan huomiotta jättämiseen. Markkinatalouden perustavanlaatuisiin ongelmiin kuuluvat ulkoisvaikutukset, jotka jäävät täysin huomiotta hinnanmuodostuksessa. Saasteet ja muut haitat maksatetaan siis muilla, sillä markkinat eivät osaa ottaa näitä vaikutuksia huomioon suoraan hinnoissa. Talvivaaran tapahtumat ovat tästä konkreettinen esimerkki.
Markkinatalouden rakenteet myös kannustavat yksityiseen kulutukseen julkisen kulutuksen kustannuksella. Tämän lisäksi markkinataloudessa pitkän ajan tehokkuus ja viisaat ratkaisut jäävät pikavoittojen alle.
Kapitalismissa myös käytetään poskettomia summia kuluttajien mieltymysten muuttamiseen ja kulutuksen lisäämiseen. Esimerkiksi yhdysvaltalaiset yritykset käyttävät vuosittain yli 250 miljardia dollaria mainostamiseen. Kun yksilöt vielä mukauttavat toimintaansa ja halujaan näihin valmiiksi ympäristön kannalta vääristyneisiin hintoihin, kasvavat tehottomuus ja luonnon tuhoaminen vierivän lumipallon tavoin.
Huomio talouden kannalta tärkeisiin asioihin
On selvää, että bruttokansantuote tarvitsee rinnalleen useita eri mittareita jo pelkästään talouden tilan kuvaamiseen. Taloudellisen hyvinvoinnin jakautuminen väestössä, köyhyys, kulutuksen rakenne, julkisten palveluiden merkitys ja työolot ovat esimerkkejä taloudellisen elämän tärkeistä puolista, jotka jäävät nykytalouden tarkastelussa täysin pimentoon.
Näiden kysymysten lisäksi olisi tärkeää tarkastella sitä, miten taloudelliset päätökset on tehty ja kuka ne tekee. Taloudellinen tuotanto vaikuttaa jatkuvasti elinympäristöömme ja on niin merkittävä osa elämäämme, että on tärkeää kysyä, kenen näkökulmat ja tarpeet tulevat kuulluiksi ja kenen eivät. On myös tärkeää kysyä, minkälaisiin toimintoihin järjestelmä kannustaa ja minkälaista toimintaa se mahdollistaa.
Näihin kysymyksiin vastattaessa on tarkasteltava markkinatalouden rakenteita ja kannustimia. Kuten mainittua, markkinatalouden kannustimet vääristävät taloudellista elämää niin, että luonnon tuhoamisesta ja raaka-aineiden tuhlailusta palkitaan.
Mittareita ja näkökulmia tarkasteltaessa tärkeintä on ottaa huomioon, että taloudellisen tuotannon tai tehokkuuden kasvua ei tule sekoittaa taloudelliseen kehitykseen, samalla lailla, kun taloudellista kehitystä ei tule sekoittaa yhteiskunnan kehitykseen.
Demokraattisen suunnittelun mahdollisuudet
Osallisuustaloudessa markkinoiden sijaan tuotannosta ja kuluttamisesta päätettäisiin demokraattisesti. Demokraattisessa suunnittelussa keskeiset tuotannontekijät – kuten raaka-aineet, tieto, metsät ja tehtaat – ovat yhteistä omaisuutta. Työntekijöiden omistamat yritykset saavat käyttöoikeuksia raaka-aineisiin sillä edellytyksellä, että tuotanto on tehokasta ja tarpeellista.
Osallisuustalouden suunnitteluprosessissa otetaan huomioon ulkoisvaikutukset, jotka jäävät markkinoilla huomiotta. Lisäksi kuluttajapuolen demokraattinen suunnitteluprosessi tuo selkeämmin esille julkisen kulutuksen tehokkuuden nykyistä joustavamman julkisen kulutuksen toteutuksen avulla. Tämä on yksi tapa, jolla osallisuustalous kannustaa ekologiseen kulutukseen, sillä julkiset hyödykkeet vievät yleensä selvästi vähemmän resursseja kuin yksityiset vastaavat. Sen sijaan, että jokainen ostaa pihalleen trampoliinin, tuhansien ihmisten käyttöön voidaan rakentaa pramea leikkipuisto.
Demokraattisen tuotannon oloissa voidaan myös asettaa selkeitä rajoja raaka-aineiden käytölle tai saasteille. Mikäli demokraattisessa suunnitteluprosessissa päätetään joidenkin raaka-aineiden kulutuksen ylärajasta, voidaan nämä raaka-aineiden rajat tuoda esille suunnitteluprosessissa. Tämän lisäksi paikallisilla yhteisöillä on mahdollisuus kieltäytyä yritysten pyynnöistä käyttää yhteisön luonnonvaroja. Yhteisöillä on myös mahdollisuus tuoda esille, kuinka paljon ympäristön saastumista he ovat valmiita kestämään ja millä hinnalla.
Katse talouskasvusta talouden rakenteisiin
Nykyisen talousjärjestelmämme ekologinen kestämättömyys on kiistatonta. Nykyrakenteissa talouskasvu ei useimmissa tapauksissa tarkoita sitä, että asioita tehtäisiin paremmin tai tehokkaammin. Nykytalouskasvu tarkoittaa pikemminkin raaka-aineiden kulutuksen kasvua, uusiutumattomien energialähteiden lisääntyvää kulutusta ja luonnon köyhtymistä.
Talouskasvun mukanaan tuomat ekologiset ongelmat eivät kuitenkaan johdu pelkästä bruttokansantuotteen puutteellisesta mittauskyvystä, vaan syvemmin markkinatalouden haitallisista rakenteista. Niin kauan kuin tuotantoa ja kulutusta määritellään markkinatalouden rakenteiden puitteissa, niin kauan ympäristölle haitallinen tuotanto ja talouskasvu jatkuvat.
Puutteelliset talousrakenteet on vaihdettava uusiin, jotta rajallisen luonnon rajat voidaan ottaa paremmin huomioon. Tarvitsemme talouden, jossa talouskasvu ei lisää ympäristön kuormitusta. Talouden tulisi tuottaa aidosti parempia ja pitkäikäisempiä tuotteita, todellista hyvinvointia lisäävää työtä ja kannustaa kerskakulutuksen sijaan vapaa-ajan lisäämiseen ja ympäristöystävällisiin valintoihin.
Lue myös:
Olli Tammilehto: Elämän jatkumiseen ei ole varaa nykytaloudessa
Robin Hahnel: Talouskasvusta
Robin Hahnel: Ekologisesta paikallistaloudesta
Tunnisteet:
demokraattinen suunnittelu,
markkinoiden tehottomuus,
talouskasvu
9/20/2013
"Kapitalismille on parempia vaihtoehtoja" Artikkeli osallisuustaloudesta Ny Tidissä
Parecon Sverigen puheenjohtaja Anders Sandström erittelee osallisuustalouden lähtökohtia syyskuun alussa Ny Tidissä julkaistussa artikkelissaan. Artikkelissa pohditaan pintaa syvemmältä osallisuustalouden lähtökohtia, kuten taloudellista demokratiaa ja taloudellista oikeudenmukaisuutta.
Artikkelissa käydään läpi myös solidaarisuuden, moniarvoisuuden, tehokkuuden ja kestävyyden kaltaisten arvojen sisältöä ja merkitystä talouden uudistamisessa.
Lopussa pohditaan, minkälaisia talouden insituutioiden tulisi olla, jotta ne vastaisivat edellä mainittuihin arvoihin, ja kuinka ne voivat toimia kapitalismia paremmin toimivan talouden selkärankana. Sandström nostaa esille muun muassa idean töiden tasapainottamisesta sekä käy läpi yritysten ja kuluttajien välisen osallistavan suunnittelun yleiset lähtökohdat.
Lue myös:
Anders Sandström: “Vad är en rättvis lön?”
Talouden demokraattisesta suunnittelusta
Video: Robin Hahnel reilummasta taloudesta
Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin
Artikkelissa käydään läpi myös solidaarisuuden, moniarvoisuuden, tehokkuuden ja kestävyyden kaltaisten arvojen sisältöä ja merkitystä talouden uudistamisessa.
Lopussa pohditaan, minkälaisia talouden insituutioiden tulisi olla, jotta ne vastaisivat edellä mainittuihin arvoihin, ja kuinka ne voivat toimia kapitalismia paremmin toimivan talouden selkärankana. Sandström nostaa esille muun muassa idean töiden tasapainottamisesta sekä käy läpi yritysten ja kuluttajien välisen osallistavan suunnittelun yleiset lähtökohdat.
Lue myös:
Anders Sandström: “Vad är en rättvis lön?”
Talouden demokraattisesta suunnittelusta
Video: Robin Hahnel reilummasta taloudesta
Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin
Tunnisteet:
demokraattinen suunnittelu,
osallisuustalous,
parecon sverige
4/20/2012
Talouden demokraattisesta suunnittelusta
Markkinat esitetään valtavirran taloustieteellisessä keskustelussa vastaukseksi kaikkiin talouden päätöksenteon ongelmiin, mutta markkinoiden aiheuttamat tehottomuudet ja epäoikeudenmukaisuudet ovat myös ympäristö- ja rahoitusmarkkinakriisien myötä nykyään laajemmin tiedossa. Lyhyesti voidaan todeta, että markkinoilla on taipumus kannustaa taloustoimijoita muun muassa antisosiaaliseen käytökseen, luonnonvarojen ryöstämiseen ja ympäristön kannalta kestämättömään tuotantoon ja kulutukseen. Markkinoilla päätösvalta jakautuu voimakkaan epädemokraattisesti. Yksinkertaisesti ilmaistuna, mitä enemmän euroja omistaa, sitä enemmän on päätösvaltaa. [1] Tämä on räikeässä ristiriidassa poliittisten instituutioiden puolella toteutetun demokraattiseen periaatteen kanssa, jonka mukaan jokaisen ihmisen ääni kuuluisi olla samanarvoinen.
Markkinoiden rinnalle on esitetty taloustieteen teorioiden keskuudessa myös vaihtoehtoja, joiden tarkoituksena on pyrkiä takaamaan taloustoiminnalle demokraattisemmat lähtökohdat. Osallisuustalouden ideassa esitetään markkinamekanismien tilalle talouden kohdentamisjärjestelmäksi demokraattista suunnittelua. Osallisuustalouden osallistavaa suunnitteluprosessia ei tule kuitenkaan sekoittaa yleisiin mielikuviin demokraattisesta suunnittelusta, joiden mukaan suunnittelu toteutetaan suurissa kokouksissa tai toistuvin kansanäänestyksin.
Suurten kokousten suunnittelumallissa työntekijöiden ja kuluttajien edustajat kokoontuisivat keskustelemaan ja päättämään toteuttamiskelpoisesta taloussuunnitelmasta. Tämäntyyppisessä lähestymistavassa on vaarana, että kokouksia järjestettäisiin loppumattomiin, koska edustajat kävisivät jatkuvasti läpi samoja asioita väitellessään eri ehdotuksista. Tämä on yleinen ja perusteltu huolenaihe ihmisillä, kun heille esittää ajatuksen talouden demokraattisesta suunnittelusta. Pienemmässä mittakaavassa tämäntyyppinen suunnittelu on varmasti toteutettavissa, ja tämän tyyppistä lähestymistapaa käytetään lukuisissa yrityksissä nykyäänkin, mutta esimerkiksi kunnallisella tai valtakunnallisella tasolla tämäntyyppiset kokoukset eivät oletettavasti tuottaisi riittävästi hyödyllistä informaatiota, jota ihmiset tarvitsevat vaihtoehtojen arvioimiseen.
Kansanäänestyksiin perustuvissa demokraattisen suunnittelun malleissa on ongelmallista puolestaan se, että niissä annetaan ihmisille saman verran sananvaltaa päätettävästä asiasta riippumatta. Osallisuustaloudessa lähtökohtaisena arvona on, että päätösvallan tulisi jakautua sen mukaan, kuinka paljon päätösvalta ihmisiin vaikuttaa. Esimerkiksi omaan työhön liittyvät kysymykset olisivat osallisuustalouden periaatteen mukaisesti täysin yksittäisen työntekijän päätettävissä niin kauan, kun nämä päätökset eivät vaikuta merkittävästi muihin ihmisiin. Samoin työpaikan sisäiset asiat olisivat täysin työpaikan työntekijöiden keskenään päätettävissä – poikkeuksen muodostavat asiat, joilla on selvästi vaikutusta myös muihin. Tällä periaatteella pyritään tarjoamaan ihmisille taloudessa omaehtoisuutta ja vapautta. Kansanäänestykset eivät tarjoaisi tässä mielessä itsehallintoa, sillä kaikilla olisi yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi tietyn työpaikan toimintatapoihin. Kansanäänestysten malli ei myöskään kannusta neuvottelevaan ja keskustelevaan demokratiaan, jossa ihmiset kävisivät aktiivista keskustelua ja mielipiteen vaihtoa päätöksentekoprosessin edetessä, sillä ihmiset äänestäisivät asiantuntijoiden etukäteen valmistelemista taloussuunnitelmista.
Useimmat taloudelliset päätökset vaikuttavat eri ihmisten työhön eri tavoin, joten on siis löydettävä päätöksentekomenetelmiä, jotka tarjoavat ihmisille enemmän sananvaltaa niissä päätöksissä, jotka koskettavat heitä enemmän.
Demokraattinen suunnittelu osallisuustaloudessa
Osallisuustalouden ideassa esitetty malli demokraattisesta suunnittelusta on laadittu, jotta eriasteiset kokeilut demokraattisemman ja ekologisen talouden kehittämiseksi helpottuisivat. Seuraavaksi tässä tekstissä kuvataan osallistavan suunnittelun eri vaiheet ideaksi siitä, kuinka talouden suunnittelua voitaisiin toteuttaa nykyistä demokraattisemmin.
Osallistava suunnittelu on demokraattisen taloudellisen suunnittelun malli, jossa kuluttajat ja tuottajat luovat yhdessä tarkemman ja tehokkaamman pohjan kysynnän ja tarjonnan täyttämiselle. Kuka tahansa ymmärtää, kuinka tärkeitä järkevä taloudellinen kohdentaminen, työnjako ja tehokkuus ovat. Osallistava suunnittelu tarjoaa tähän vastauksia, jotka eroavat huomattavasti niin keskusjohtoisista suunnitelmatalouksista kuin erilaisista markkinatalouksista.
Kuvaus, joka annetaan ohessa on hyvin yksinkertaistettu, eikä voikaan antaa riittäviä ja vertailukelpoisia taloustieteellisiä vastauksia siihen, miksi ja miten tällainen suunnittelu voisi olla sekä erilaisia markkinatalouksia että merkittävästi epäonnistuneita keskusjohtoisia suunnitelmatalouksia huomattavasti tehokkaampaa. Tarkoituksena on antaa lyhyt yleiskuvaus tästä yksittäisestä teoreettisesta esimerkistä, sekä ensisijaisesti kannustaa lukemaan lisää niin talouden demokraattisesta suunnittelusta kuin markkinaratkaisujen sisäsyntyisistä ongelmista.
Osallistava suunnittelu [2] koostuu pääpiirteittäin seuraavista vaiheista:
1) Yritykset kirjaavat ylös edellisen kauden tuotantonsa ja arvionsa tarvitsemistaan resursseista seuraavan kauden tuotantoa varten. Yritykset ja eri tuotannonalojen liitot antavat myös arvionsa seuraavan vuoden tuotannon muutoksista: mahdollisuuksista kasvattaa tuotantoa, tuoda uusia tuotteita ja palveluja talouteen tai vastaavasti aikeista pienentää tai muuttaa olemassaolevaa tuotantoa.
2) Vastaavasti kuluttajat ilmoittavat esimerkiksi korttelin, kaupunginosan ja kaupungin tasolla suunnitelmansa tulevan kauden hankinnoista: teiden korjauksista, koulujen laajennuksista, uusista rakennuksista ja niin edelleen. Nämä kuluttajien yhdistysten arviot suunnittelemastaan kulutuksesta verrataan tuotannon arvioituihin kustannuksiin, työpaikkojen ja yritysten laskemien arvioiden mukaisesti.
Samaan aikaan kuluttajien ei yksilöinä tarvitse tehdä mitään tähän suunnitelmaan liittyen. Talouden suunnittelu ei tarkoita “yhtä ostosläjää vuodessa”, vaan suunnittelun tarkoitus on nimenomaan antaa alustavat hintatiedot vuoden mittaan toteutettavaa kulutusta varten. Päivittäinen kulutus tapahtuisi siis hyvin pitkälti nykyisten kaltaisten kauppojen, verkkokauppojen ja palvelupisteiden kautta.
Kuluttajat voivat kuitenkin niin halutessaan ilmoittaa osana suunnitteluprosessia jostain suuremmasta hankinnastaan. Tähän heitä kannustaa tieto siitä, että varhaisemmin ilmoitettu muutos suunnitelmaan on helpompi laskea tarkemmin korjattuihin hintoihin, joka tulee erityisesti (ja lähinnä) suurempien ostosten kohdalla edullisemmaksi. Kuluttajat voivat myös esimerkiksi eritellä joitakin tiettyjä tuotteita, joita ovat vaikkapa aiemmin runsaasti käyttäneet ja tietävät nyt etteivät aio tulevan kauden aikana käyttää, mutta nämä muutokset heidän on aivan yhtä mahdollista tehdä kauden mittaan.
3) Yksinkertaistaen voidaan summata molemmat vaiheet. Tuottajat yrityksissään sanovat periaatteessa muulle yhteiskunnalle: “Jos te muut, joiden kanssa harjoitamme keskinäistä työnjakoa, annatte meidän käyttää tuotannossamme kaikkien yhteisiä tuotannollisia resursseja, me puolestamme lupaamme toimittaa seuraavat tuotteet ja palvelukset muiden käytettäviksi.
Vastaavasti kuluttajien yhdistykset tehdessään ehdotuksia pyytävät lupaa kuluttaa tuotteita ja palveluksia, joiden tuotanto aiheuttaa sosiaalisia kustannuksia. Niiden ehdotusten viesti on siis tämä: ”Uskomme, että työtovereiltamme saamamme arviot näkemästämme vaivannäöstä työpaikoillamme yhdessä kotitalouksien jäsenten saamien palkkioiden kanssa osoittavat meidän ansainneen oikeuden kuluttaa tuotteita ja palveluksia, joiden tuotannon sosiaaliset kustannukset ovat näiden palkkojen tasolla.”
4) Näin saatu ensimmäinen arvio kulutuksen ja tuotannon hinnoista ja vaikutuksista palautetaan arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi niin kuluttajille kuin tuottajille. Näitä arvioita voidaan pitää niin kutsuttuina hintaindikaattoreina, koska ne antavat viitteitä siitä, mitä kustannuksia yhteiskunnalle aiheutuu resurssien käyttämisestä ja esimerkiksi saastepäästöjen aiheuttamisesta, sekä mitä tiettyjen tuotteiden ja palvelusten tuottaminen maksaa yhteiskunnalle. Näin jokainen kuluttajayhdistys voi esimerkiksi tarkistaa, haluaako se jatkaa alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti vai esimerkiksi karsia kalliita tuotteita pois alkuperäisestä suunnitelmastaan. Toisaalta yritykset voivat muuttaa tuotantoaan vastaamaan suurempaa kysyntää, joka vastaavasti nostaa heidän työstään saamaa korvausta.
5) Nyt jo huomattavasti tarkemmat hinnat palautetaan vielä arvioitavaksi ja suunnitelma siirtyy käytäntöön ellei suuria, kaikkia koskevia valituksenaiheita ole. Tuotantoon on näin mahdollista tuoda mukaan esimerkiksi ympäristöhuolenaiheet tai muut seikat, joiden ratkaiseminen riippuu tuottajien ja tuotannon vaikutukset kantavien kuluttajien (esimerkiksi louhinta-alueen tai uuden rautatien lähialueiden asukkaiden) välisistä päätöksistä. Isompien päätösten kanssa apuna on jatkuvasti mahdollisimman tarkat ja täysin avoimet tiedot tuotannon kustannuksista ja vaikutuksista, sillä millään osapuolella ei ole rakenteellisia kannustimia arvioida näitä vaikutuksia väärin.
Suunnitteluprosessi on laadittu sellaiseksi, että käy selväksi, milloin yrityksen tuotantoehdotus sisältää tuhlausta ja milloin kuluttajayhdistyksen ehdotus on epäreilu ja kohtuuton. Prosessi antaa muille yrityksille ja kuluttajayhdistyksille mahdollisuuden evätä ehdotuksia, jos ne vaikuttavat tuhlailevilta tai epäreiluilta. Mutta prosessin alussa tehdyt alkuperäiset ehdotukset ja ehdotuksiin sittemmin tehdyt korjaukset ovat täysin kunkin yrityksen ja kuluttajayhdistyksen harkinnassa. Toisin sanoen, jos yrityksen työntekijäyhdistyksen tuotantoehdotusta tai asuinalueyhdistyksen kulutusehdotusta ei hyväksytä, vain ehdotuksen tehnyt yhdistys voi korjata ehdotustaan arvioimalla hintasignaaleja haluamallaan tavalla. Tämä osallistavan suunnittelun piirre erottaa sen myös merkittävällä tavalla kaikista muista suunnittelumalleista. Taloudellisen vapauden kannalta on nimittäin oleellista, että työntekijät yrityksissään ja kuluttajat voivat harjoittaa todellista itsehallintoa ilman byrokraattien tai erilaisten keskusjohtoisten tahojen saneluvaltaa.
Talouteen demokratiaa, vapautta ja joustavuutta
Osallistavan suunnittelun mallissa tavoitellaan yksilöille vapautta päättää joustavasti kulutuksestaan yksilöinä ja yhteisöinä, hyläten järjestelmällisesti talouden keskusjohtoisen suunnittelun tunnetut ja perustavanlaatuiset ongelmat. Kuluttajat voivat tehdä valintoja vielä markkinatalouksiakin joustavammissa olosuhteissa ilmoittaen kulutustoiveitaan tarkkojen hintasignaalien avulla tuottajille niin varsinaisen suunnittelukierroksen aikana kuin jatkuvasti oman arkisen kulutuksensakin kautta. Osallistava suunnittelu on toisin sanoen demokraattinen prosessi investointien vapaaseen ohjaamiseen ja suunnitteluun yritysten ja kuluttajien välillä.
Tämän tekstin yhteydessä ei ole tilarajoitteiden vuoksi mielekästä syventyä osallistavan suunnittelun yksityiskohtiin, mutta aiheesta voi selvittää lisää osallistumalla Parecon Finlandin järjestämään tilaisuuteen tai tutustumalla aiheesta kirjoitettuun kirjallisuuteen. Osallistavasta suunnitteluprosessista on suositeltava kokonaisesitys luettavissa muun muassa teoksista The Political Economy of Participatory Economics (Michael Albert & Robin Hahnel) ja Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää (Robin Hahnel).
Kokeiluja kohti onnistuneempaa taloutta
Osallistava taloussuunnittelu vaikuttaa monille ensi kuulemalta kaukaiselta ajatukselta, koska tällä hetkellä käytössä oleva talouden kohdentamisjärjestelmä, markkinat, on niin keskeinen osa nykyisiä yhteiskuntia. Talouden demokraattinen suunnittelu ei kuitenkaan ole niin kaukainen idea, mitä ensivaikutelma antaa ymmärtää. Edellä kuvatun demokraattisen suunnittelun tapaisia kokeiluja on toiminnassa jo nykyisen markkinatalouden sisällä. Yksi esimerkki on osallistava budjetointi, jota on kokeiltu muun muassa Brasiliassa Porto Alegressa sekä Yhdysvalloissa New Yorkissa ja Chicagossa. Osallistavassa budjetoinnissa kaupungin asukkaat osallistuvat aktiivisesti budjetointiin ja julkisen kulutuksen suunnitteluun. Kokemukset osallistavasta budjetoinnista ovat olleet valtaosin erittäin positiivisia ja antavat jatkuvasti arvokasta lisätietoa kuinka ratkaisuja voitaisiin parantaa entisestään.
Toisena esimerkkinä voidaan ottaa menestyksekäs luovien projektien uusi rahoituspalvelu, Kickstarter. Yhdysvaltalaisen palvelun idea on yksinkertainen: tuottaja laatii suunnitelman jostain tuotteesta, laskee tuotantoon vaadittavat panokset ja lopuksi määrittelee pääoman määrän, joka tarvitaan tuotannon aloittamiseksi. Kuluttajat arvioivat tuottajan ehdotusta, ja halutessaan lupaavat sijoittaa kyseiseen projektiin. Kickstarter-projektissa kuluttajien riski on suhteellisen vähäinen, koska investointi toteutuu vain siinä tapauksessa, että projekti saavuttaa etukäteen määritellyn investointirajan. Näin ollen kuluttajalla on suuri varmuus saada investoinnilleen vastiketta – yleensä ensimmäisten joukossa kyseisen tuotteen. Tämä madaltaa kynnystä tuotantoon osallistumiseen ja lisää tuottajien ja kuluttajien välisen vaihdannan dynaamisuutta.
Tarve palvelulle on osoittautunut suureksi, sillä monet hyvän tuotantoidean keksineet joutuvat kiertämään nykyjärjestelmässä riskirahoittajien pientä piiriä hattu kourassa toivoen, että nämä rahoittajat innostuisivat alkuperäisestä ideasta. Huolimatta siitä, että tuotantoidean kehittäjä on perustellusti vakuuttunut suunnitellun tuotteen kysynnästä, riskirahoittajat ovat saattaneet suhtautua penseästi rohkeaan tuoteideaan. Monet projektinsa alkuvaiheessa työskentelevät tuottajat ovat myös ilmaisseet turhautumisensa siihen, että rahoittajilla on tapana pyrkiä voimakkaasti kontrolloimaan ja ohjaamaan projektia.
Kickstarterissa pyritäänkin ohittamaan tyypilliset tuotannon rahoituksen väliportaat, mikä on mahdollistanut suoran vuorovaikutuksen tuottajien ja kuluttajien välillä. Lukuisat tuottajat ovat kuvailleet prosessia toimivaksi ja innostavaksi, ja kuvanneet kuinka motivoivaa on olla suorassa yhteydessä tuotteen käyttäjiin. Markkinoiden epätasa-arvoinen ääni per euro -periaate on Kickstarterissa ymmärrettävästi edelleen tuottajien ja kuluttajien päätösvallan taustalla, mutta esimerkki valaisee hyödyllisesti niitä etuja, joita tuottajapuolen ja kuluttajien suora vuorovaikutus talouden demokraattisessa suunnittelussa voisi tuoda mukanaan.
---
[1] Markkinoiden rakenteellisia ongelmia on esitetty yksityiskohtaisemmin julkaisemassamme taloustieteen professori Robin Hahnelin artikkelissa "Perusteet markkinoita vastaan".
[2] Osallistavan suunnittelun kuvausta päivitetty 14.3.2013
Lue myös: Talouden suunnittelusta
Markkinoiden rinnalle on esitetty taloustieteen teorioiden keskuudessa myös vaihtoehtoja, joiden tarkoituksena on pyrkiä takaamaan taloustoiminnalle demokraattisemmat lähtökohdat. Osallisuustalouden ideassa esitetään markkinamekanismien tilalle talouden kohdentamisjärjestelmäksi demokraattista suunnittelua. Osallisuustalouden osallistavaa suunnitteluprosessia ei tule kuitenkaan sekoittaa yleisiin mielikuviin demokraattisesta suunnittelusta, joiden mukaan suunnittelu toteutetaan suurissa kokouksissa tai toistuvin kansanäänestyksin.
Suurten kokousten suunnittelumallissa työntekijöiden ja kuluttajien edustajat kokoontuisivat keskustelemaan ja päättämään toteuttamiskelpoisesta taloussuunnitelmasta. Tämäntyyppisessä lähestymistavassa on vaarana, että kokouksia järjestettäisiin loppumattomiin, koska edustajat kävisivät jatkuvasti läpi samoja asioita väitellessään eri ehdotuksista. Tämä on yleinen ja perusteltu huolenaihe ihmisillä, kun heille esittää ajatuksen talouden demokraattisesta suunnittelusta. Pienemmässä mittakaavassa tämäntyyppinen suunnittelu on varmasti toteutettavissa, ja tämän tyyppistä lähestymistapaa käytetään lukuisissa yrityksissä nykyäänkin, mutta esimerkiksi kunnallisella tai valtakunnallisella tasolla tämäntyyppiset kokoukset eivät oletettavasti tuottaisi riittävästi hyödyllistä informaatiota, jota ihmiset tarvitsevat vaihtoehtojen arvioimiseen.
Kansanäänestyksiin perustuvissa demokraattisen suunnittelun malleissa on ongelmallista puolestaan se, että niissä annetaan ihmisille saman verran sananvaltaa päätettävästä asiasta riippumatta. Osallisuustaloudessa lähtökohtaisena arvona on, että päätösvallan tulisi jakautua sen mukaan, kuinka paljon päätösvalta ihmisiin vaikuttaa. Esimerkiksi omaan työhön liittyvät kysymykset olisivat osallisuustalouden periaatteen mukaisesti täysin yksittäisen työntekijän päätettävissä niin kauan, kun nämä päätökset eivät vaikuta merkittävästi muihin ihmisiin. Samoin työpaikan sisäiset asiat olisivat täysin työpaikan työntekijöiden keskenään päätettävissä – poikkeuksen muodostavat asiat, joilla on selvästi vaikutusta myös muihin. Tällä periaatteella pyritään tarjoamaan ihmisille taloudessa omaehtoisuutta ja vapautta. Kansanäänestykset eivät tarjoaisi tässä mielessä itsehallintoa, sillä kaikilla olisi yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi tietyn työpaikan toimintatapoihin. Kansanäänestysten malli ei myöskään kannusta neuvottelevaan ja keskustelevaan demokratiaan, jossa ihmiset kävisivät aktiivista keskustelua ja mielipiteen vaihtoa päätöksentekoprosessin edetessä, sillä ihmiset äänestäisivät asiantuntijoiden etukäteen valmistelemista taloussuunnitelmista.
Useimmat taloudelliset päätökset vaikuttavat eri ihmisten työhön eri tavoin, joten on siis löydettävä päätöksentekomenetelmiä, jotka tarjoavat ihmisille enemmän sananvaltaa niissä päätöksissä, jotka koskettavat heitä enemmän.
Demokraattinen suunnittelu osallisuustaloudessa
Osallisuustalouden ideassa esitetty malli demokraattisesta suunnittelusta on laadittu, jotta eriasteiset kokeilut demokraattisemman ja ekologisen talouden kehittämiseksi helpottuisivat. Seuraavaksi tässä tekstissä kuvataan osallistavan suunnittelun eri vaiheet ideaksi siitä, kuinka talouden suunnittelua voitaisiin toteuttaa nykyistä demokraattisemmin.
Osallistava suunnittelu on demokraattisen taloudellisen suunnittelun malli, jossa kuluttajat ja tuottajat luovat yhdessä tarkemman ja tehokkaamman pohjan kysynnän ja tarjonnan täyttämiselle. Kuka tahansa ymmärtää, kuinka tärkeitä järkevä taloudellinen kohdentaminen, työnjako ja tehokkuus ovat. Osallistava suunnittelu tarjoaa tähän vastauksia, jotka eroavat huomattavasti niin keskusjohtoisista suunnitelmatalouksista kuin erilaisista markkinatalouksista.
Kuvaus, joka annetaan ohessa on hyvin yksinkertaistettu, eikä voikaan antaa riittäviä ja vertailukelpoisia taloustieteellisiä vastauksia siihen, miksi ja miten tällainen suunnittelu voisi olla sekä erilaisia markkinatalouksia että merkittävästi epäonnistuneita keskusjohtoisia suunnitelmatalouksia huomattavasti tehokkaampaa. Tarkoituksena on antaa lyhyt yleiskuvaus tästä yksittäisestä teoreettisesta esimerkistä, sekä ensisijaisesti kannustaa lukemaan lisää niin talouden demokraattisesta suunnittelusta kuin markkinaratkaisujen sisäsyntyisistä ongelmista.
Osallistava suunnittelu [2] koostuu pääpiirteittäin seuraavista vaiheista:
1) Yritykset kirjaavat ylös edellisen kauden tuotantonsa ja arvionsa tarvitsemistaan resursseista seuraavan kauden tuotantoa varten. Yritykset ja eri tuotannonalojen liitot antavat myös arvionsa seuraavan vuoden tuotannon muutoksista: mahdollisuuksista kasvattaa tuotantoa, tuoda uusia tuotteita ja palveluja talouteen tai vastaavasti aikeista pienentää tai muuttaa olemassaolevaa tuotantoa.
2) Vastaavasti kuluttajat ilmoittavat esimerkiksi korttelin, kaupunginosan ja kaupungin tasolla suunnitelmansa tulevan kauden hankinnoista: teiden korjauksista, koulujen laajennuksista, uusista rakennuksista ja niin edelleen. Nämä kuluttajien yhdistysten arviot suunnittelemastaan kulutuksesta verrataan tuotannon arvioituihin kustannuksiin, työpaikkojen ja yritysten laskemien arvioiden mukaisesti.
Samaan aikaan kuluttajien ei yksilöinä tarvitse tehdä mitään tähän suunnitelmaan liittyen. Talouden suunnittelu ei tarkoita “yhtä ostosläjää vuodessa”, vaan suunnittelun tarkoitus on nimenomaan antaa alustavat hintatiedot vuoden mittaan toteutettavaa kulutusta varten. Päivittäinen kulutus tapahtuisi siis hyvin pitkälti nykyisten kaltaisten kauppojen, verkkokauppojen ja palvelupisteiden kautta.
Kuluttajat voivat kuitenkin niin halutessaan ilmoittaa osana suunnitteluprosessia jostain suuremmasta hankinnastaan. Tähän heitä kannustaa tieto siitä, että varhaisemmin ilmoitettu muutos suunnitelmaan on helpompi laskea tarkemmin korjattuihin hintoihin, joka tulee erityisesti (ja lähinnä) suurempien ostosten kohdalla edullisemmaksi. Kuluttajat voivat myös esimerkiksi eritellä joitakin tiettyjä tuotteita, joita ovat vaikkapa aiemmin runsaasti käyttäneet ja tietävät nyt etteivät aio tulevan kauden aikana käyttää, mutta nämä muutokset heidän on aivan yhtä mahdollista tehdä kauden mittaan.
3) Yksinkertaistaen voidaan summata molemmat vaiheet. Tuottajat yrityksissään sanovat periaatteessa muulle yhteiskunnalle: “Jos te muut, joiden kanssa harjoitamme keskinäistä työnjakoa, annatte meidän käyttää tuotannossamme kaikkien yhteisiä tuotannollisia resursseja, me puolestamme lupaamme toimittaa seuraavat tuotteet ja palvelukset muiden käytettäviksi.
Vastaavasti kuluttajien yhdistykset tehdessään ehdotuksia pyytävät lupaa kuluttaa tuotteita ja palveluksia, joiden tuotanto aiheuttaa sosiaalisia kustannuksia. Niiden ehdotusten viesti on siis tämä: ”Uskomme, että työtovereiltamme saamamme arviot näkemästämme vaivannäöstä työpaikoillamme yhdessä kotitalouksien jäsenten saamien palkkioiden kanssa osoittavat meidän ansainneen oikeuden kuluttaa tuotteita ja palveluksia, joiden tuotannon sosiaaliset kustannukset ovat näiden palkkojen tasolla.”
4) Näin saatu ensimmäinen arvio kulutuksen ja tuotannon hinnoista ja vaikutuksista palautetaan arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi niin kuluttajille kuin tuottajille. Näitä arvioita voidaan pitää niin kutsuttuina hintaindikaattoreina, koska ne antavat viitteitä siitä, mitä kustannuksia yhteiskunnalle aiheutuu resurssien käyttämisestä ja esimerkiksi saastepäästöjen aiheuttamisesta, sekä mitä tiettyjen tuotteiden ja palvelusten tuottaminen maksaa yhteiskunnalle. Näin jokainen kuluttajayhdistys voi esimerkiksi tarkistaa, haluaako se jatkaa alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti vai esimerkiksi karsia kalliita tuotteita pois alkuperäisestä suunnitelmastaan. Toisaalta yritykset voivat muuttaa tuotantoaan vastaamaan suurempaa kysyntää, joka vastaavasti nostaa heidän työstään saamaa korvausta.
5) Nyt jo huomattavasti tarkemmat hinnat palautetaan vielä arvioitavaksi ja suunnitelma siirtyy käytäntöön ellei suuria, kaikkia koskevia valituksenaiheita ole. Tuotantoon on näin mahdollista tuoda mukaan esimerkiksi ympäristöhuolenaiheet tai muut seikat, joiden ratkaiseminen riippuu tuottajien ja tuotannon vaikutukset kantavien kuluttajien (esimerkiksi louhinta-alueen tai uuden rautatien lähialueiden asukkaiden) välisistä päätöksistä. Isompien päätösten kanssa apuna on jatkuvasti mahdollisimman tarkat ja täysin avoimet tiedot tuotannon kustannuksista ja vaikutuksista, sillä millään osapuolella ei ole rakenteellisia kannustimia arvioida näitä vaikutuksia väärin.
Suunnitteluprosessi on laadittu sellaiseksi, että käy selväksi, milloin yrityksen tuotantoehdotus sisältää tuhlausta ja milloin kuluttajayhdistyksen ehdotus on epäreilu ja kohtuuton. Prosessi antaa muille yrityksille ja kuluttajayhdistyksille mahdollisuuden evätä ehdotuksia, jos ne vaikuttavat tuhlailevilta tai epäreiluilta. Mutta prosessin alussa tehdyt alkuperäiset ehdotukset ja ehdotuksiin sittemmin tehdyt korjaukset ovat täysin kunkin yrityksen ja kuluttajayhdistyksen harkinnassa. Toisin sanoen, jos yrityksen työntekijäyhdistyksen tuotantoehdotusta tai asuinalueyhdistyksen kulutusehdotusta ei hyväksytä, vain ehdotuksen tehnyt yhdistys voi korjata ehdotustaan arvioimalla hintasignaaleja haluamallaan tavalla. Tämä osallistavan suunnittelun piirre erottaa sen myös merkittävällä tavalla kaikista muista suunnittelumalleista. Taloudellisen vapauden kannalta on nimittäin oleellista, että työntekijät yrityksissään ja kuluttajat voivat harjoittaa todellista itsehallintoa ilman byrokraattien tai erilaisten keskusjohtoisten tahojen saneluvaltaa.
Talouteen demokratiaa, vapautta ja joustavuutta
Osallistavan suunnittelun mallissa tavoitellaan yksilöille vapautta päättää joustavasti kulutuksestaan yksilöinä ja yhteisöinä, hyläten järjestelmällisesti talouden keskusjohtoisen suunnittelun tunnetut ja perustavanlaatuiset ongelmat. Kuluttajat voivat tehdä valintoja vielä markkinatalouksiakin joustavammissa olosuhteissa ilmoittaen kulutustoiveitaan tarkkojen hintasignaalien avulla tuottajille niin varsinaisen suunnittelukierroksen aikana kuin jatkuvasti oman arkisen kulutuksensakin kautta. Osallistava suunnittelu on toisin sanoen demokraattinen prosessi investointien vapaaseen ohjaamiseen ja suunnitteluun yritysten ja kuluttajien välillä.
Tämän tekstin yhteydessä ei ole tilarajoitteiden vuoksi mielekästä syventyä osallistavan suunnittelun yksityiskohtiin, mutta aiheesta voi selvittää lisää osallistumalla Parecon Finlandin järjestämään tilaisuuteen tai tutustumalla aiheesta kirjoitettuun kirjallisuuteen. Osallistavasta suunnitteluprosessista on suositeltava kokonaisesitys luettavissa muun muassa teoksista The Political Economy of Participatory Economics (Michael Albert & Robin Hahnel) ja Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää (Robin Hahnel).
Kokeiluja kohti onnistuneempaa taloutta
Osallistava taloussuunnittelu vaikuttaa monille ensi kuulemalta kaukaiselta ajatukselta, koska tällä hetkellä käytössä oleva talouden kohdentamisjärjestelmä, markkinat, on niin keskeinen osa nykyisiä yhteiskuntia. Talouden demokraattinen suunnittelu ei kuitenkaan ole niin kaukainen idea, mitä ensivaikutelma antaa ymmärtää. Edellä kuvatun demokraattisen suunnittelun tapaisia kokeiluja on toiminnassa jo nykyisen markkinatalouden sisällä. Yksi esimerkki on osallistava budjetointi, jota on kokeiltu muun muassa Brasiliassa Porto Alegressa sekä Yhdysvalloissa New Yorkissa ja Chicagossa. Osallistavassa budjetoinnissa kaupungin asukkaat osallistuvat aktiivisesti budjetointiin ja julkisen kulutuksen suunnitteluun. Kokemukset osallistavasta budjetoinnista ovat olleet valtaosin erittäin positiivisia ja antavat jatkuvasti arvokasta lisätietoa kuinka ratkaisuja voitaisiin parantaa entisestään.
Toisena esimerkkinä voidaan ottaa menestyksekäs luovien projektien uusi rahoituspalvelu, Kickstarter. Yhdysvaltalaisen palvelun idea on yksinkertainen: tuottaja laatii suunnitelman jostain tuotteesta, laskee tuotantoon vaadittavat panokset ja lopuksi määrittelee pääoman määrän, joka tarvitaan tuotannon aloittamiseksi. Kuluttajat arvioivat tuottajan ehdotusta, ja halutessaan lupaavat sijoittaa kyseiseen projektiin. Kickstarter-projektissa kuluttajien riski on suhteellisen vähäinen, koska investointi toteutuu vain siinä tapauksessa, että projekti saavuttaa etukäteen määritellyn investointirajan. Näin ollen kuluttajalla on suuri varmuus saada investoinnilleen vastiketta – yleensä ensimmäisten joukossa kyseisen tuotteen. Tämä madaltaa kynnystä tuotantoon osallistumiseen ja lisää tuottajien ja kuluttajien välisen vaihdannan dynaamisuutta.
Tarve palvelulle on osoittautunut suureksi, sillä monet hyvän tuotantoidean keksineet joutuvat kiertämään nykyjärjestelmässä riskirahoittajien pientä piiriä hattu kourassa toivoen, että nämä rahoittajat innostuisivat alkuperäisestä ideasta. Huolimatta siitä, että tuotantoidean kehittäjä on perustellusti vakuuttunut suunnitellun tuotteen kysynnästä, riskirahoittajat ovat saattaneet suhtautua penseästi rohkeaan tuoteideaan. Monet projektinsa alkuvaiheessa työskentelevät tuottajat ovat myös ilmaisseet turhautumisensa siihen, että rahoittajilla on tapana pyrkiä voimakkaasti kontrolloimaan ja ohjaamaan projektia.
Kickstarterissa pyritäänkin ohittamaan tyypilliset tuotannon rahoituksen väliportaat, mikä on mahdollistanut suoran vuorovaikutuksen tuottajien ja kuluttajien välillä. Lukuisat tuottajat ovat kuvailleet prosessia toimivaksi ja innostavaksi, ja kuvanneet kuinka motivoivaa on olla suorassa yhteydessä tuotteen käyttäjiin. Markkinoiden epätasa-arvoinen ääni per euro -periaate on Kickstarterissa ymmärrettävästi edelleen tuottajien ja kuluttajien päätösvallan taustalla, mutta esimerkki valaisee hyödyllisesti niitä etuja, joita tuottajapuolen ja kuluttajien suora vuorovaikutus talouden demokraattisessa suunnittelussa voisi tuoda mukanaan.
---
[1] Markkinoiden rakenteellisia ongelmia on esitetty yksityiskohtaisemmin julkaisemassamme taloustieteen professori Robin Hahnelin artikkelissa "Perusteet markkinoita vastaan".
[2] Osallistavan suunnittelun kuvausta päivitetty 14.3.2013
Lue myös: Talouden suunnittelusta
Tunnisteet:
demokraattinen suunnittelu,
osallisuustalous
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)