Miksi talous kannustaa ympäristön turmelemiseen?

Olemme aikaisemmin kirjoittaneet, kuinka nykyinen talouskeskustelu on vääristynyttä, ja kuinka sillä on kohtuuttoman suuri asema yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vääristyneen talouspuheen ja talouden ylivallan kriitikot ovat usein suunnanneet kritiikkinsä – täysin aiheesta – talouskasvua kohtaan. Miksi yhteiskunnan talouskehityksen ainoana mittarina käytetään tuotannon arvon kasvua? Talouslehtien sivut ja eturivin poliitikkojen puheet viestivät yhteiskunnan eliitin vakaasta uskosta bruttokansantuotteen kasvun autuaaksitekevään voimaan.

Bruttokansantuote on vaillinainen mittari

Bruttokansantuote on riittämätön mittari jopa talouden kuvaamiseen, vaikkakin se voi olla oikein ymmärrettynä hyödyllinen apuväline. On kuitenkin selvää, että bruttokansantuote jättää huomiotta monia hyvinvoinnin kannalta tärkeitä taloudellisen elämän muotoja. Esimerkiksi koti- ja kasvatustyö, läheisten hoitaminen, puhdas ilma, vakaa ilmasto tai avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kehittäminen eivät näy mitatessa bruttokansantuotetta.

Toisaalta monet yhteisöille haitalliset toimet, kuten vaikkapa sotilasmenojen kasvattaminen, lisäävät bruttokansantuotetta. Tutkijat ovat myös laittaneet merkille, kuinka bruttokansantuotteen kasvu ei välttämättä johda työpaikkojen lisääntymiseen, vaikka bruttokansantuotteen kasvattamista yhä hoetaan työllisyyden parantamisen ihmelääkkeenä. Bruttokansantuote ei myöskään tarkastele tulonjakoa, vaikka on täysin selvää, että vaurauden jakaantumisella on suuri merkitys yhteiskunnan laajempaan taloudelliseen kehitykseen ja ihmisten hyvinvointiin.

Vaikka talouskasvu-usko on yksisilmäisyydessään ja epärealistisuudessaan haitallista, on tärkeä pitää mielessä, että bruttokansantuotteen vaillinaista mittaria ei tule käyttää myöskään toiseen suuntaan. Bruttokansantuotteen laskeminen ei itsessään ole järkevä tavoite, kuten viimeistään Kreikan viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet.

Huomio ympäristön kannalta olennaisiin asioihin

Ympäristötaloustieteilijät ovat nostaneet esille uudenlaisia mittareita talouden ja ympäristön suhteen kuvaamiseen. Esimerkiksi niin kutsutut materiaalivirrat on tärkeä käsite ympäristötaloustieteilijöille. Materiaalivirtoja (tai ainevirtoja) tarkasteltaessa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka paljon ja minkälaista materiaa talouteen tulee luonnosta ja mitä talouden piiristä palautuu luontoon. Karrikoiden voisi sanoa, että huomio kiinnittyy siihen, mitä ihminen ottaa luonnosta, ja mitä jätettä ihminen sinne tuottaa.

Materiaalivirtoihin keskityttäessä nousevat arvoon monet nykyjärjestelmän huomiotta jättämät seikat, kuten tuotteiden pitkäikäisyys, kierrätettävyys sekä raaka-aineiden säästeliäs käyttäminen.

Koska luonnonvarojen määrä on rajallinen, eikä elinympäristömme kestä loputtomasti jätettä, on talouden tarkastelun kannalta tärkeää katsoa, kuinka materiaalivirrat kehittyvät. Materiaalivirtojen tarkastelun rinnalla on myös tärkeää tarkastella energiavirtoja, koska talouden toiminta perustuu suurelta osin energiaan.

Monet talous- ja yhteiskuntatieteilijät ovat huomauttaneet aivan oikein, että ainevirrat ja energiankulutus eivät voi kasvaa loputtomasti rajallisella maapallolla. Valitettavasti nykyinen talousjärjestelmämme lähtee käytännössä siitä oletuksesta, että sekä raaka-aineiden käyttö, että energiankulutus voisivat kasvaa loputtomiin. Tämä on myös perustavanlaatuinen syy luomillemme ympäristöongelmille. Ympäristöongelmien juuret löytyvät siis talousjärjestelmästämme, ja tarkemmin sanottuna markkinatalouden rakenteista.

Huomio markkinoiden haitallisiin rakenteisiin

Markkinatalouden rakenteet eivät ole ainoastaan tehottomia, epädemokraattisia ja yhteisöllisyyttä rapauttavia, vaan markkinatalous kannustaa myös ympäristön tilan huomiotta jättämiseen. Markkinatalouden perustavanlaatuisiin ongelmiin kuuluvat ulkoisvaikutukset, jotka jäävät täysin huomiotta hinnanmuodostuksessa. Saasteet ja muut haitat maksatetaan siis muilla, sillä markkinat eivät osaa ottaa näitä vaikutuksia huomioon suoraan hinnoissa. Talvivaaran tapahtumat ovat tästä konkreettinen esimerkki.

Markkinatalouden rakenteet myös kannustavat yksityiseen kulutukseen julkisen kulutuksen kustannuksella. Tämän lisäksi markkinataloudessa pitkän ajan tehokkuus ja viisaat ratkaisut jäävät pikavoittojen alle.

Kapitalismissa myös käytetään poskettomia summia kuluttajien mieltymysten muuttamiseen ja kulutuksen lisäämiseen. Esimerkiksi yhdysvaltalaiset yritykset käyttävät vuosittain yli 250 miljardia dollaria mainostamiseen. Kun yksilöt vielä mukauttavat toimintaansa ja halujaan näihin valmiiksi ympäristön kannalta vääristyneisiin hintoihin, kasvavat tehottomuus ja luonnon tuhoaminen vierivän lumipallon tavoin.

Huomio talouden kannalta tärkeisiin asioihin

On selvää, että bruttokansantuote tarvitsee rinnalleen useita eri mittareita jo pelkästään talouden tilan kuvaamiseen. Taloudellisen hyvinvoinnin jakautuminen väestössä, köyhyys, kulutuksen rakenne, julkisten palveluiden merkitys ja työolot ovat esimerkkejä taloudellisen elämän tärkeistä puolista, jotka jäävät nykytalouden tarkastelussa täysin pimentoon.

Näiden kysymysten lisäksi olisi tärkeää tarkastella sitä, miten taloudelliset päätökset on tehty ja kuka ne tekee. Taloudellinen tuotanto vaikuttaa jatkuvasti elinympäristöömme ja on niin merkittävä osa elämäämme, että on tärkeää kysyä, kenen näkökulmat ja tarpeet tulevat kuulluiksi ja kenen eivät. On myös tärkeää kysyä, minkälaisiin toimintoihin järjestelmä kannustaa ja minkälaista toimintaa se mahdollistaa.

Näihin kysymyksiin vastattaessa on tarkasteltava markkinatalouden rakenteita ja kannustimia. Kuten mainittua, markkinatalouden kannustimet vääristävät taloudellista elämää niin, että luonnon tuhoamisesta ja raaka-aineiden tuhlailusta palkitaan.

Mittareita ja näkökulmia tarkasteltaessa tärkeintä on ottaa huomioon, että taloudellisen tuotannon tai tehokkuuden kasvua ei tule sekoittaa taloudelliseen kehitykseen, samalla lailla, kun taloudellista kehitystä ei tule sekoittaa yhteiskunnan kehitykseen.

Demokraattisen suunnittelun mahdollisuudet

Osallisuustaloudessa markkinoiden sijaan tuotannosta ja kuluttamisesta päätettäisiin demokraattisesti. Demokraattisessa suunnittelussa keskeiset tuotannontekijät – kuten raaka-aineet, tieto, metsät ja tehtaat – ovat yhteistä omaisuutta. Työntekijöiden omistamat yritykset saavat käyttöoikeuksia raaka-aineisiin sillä edellytyksellä, että tuotanto on tehokasta ja tarpeellista.

Osallisuustalouden suunnitteluprosessissa otetaan huomioon ulkoisvaikutukset, jotka jäävät markkinoilla huomiotta. Lisäksi kuluttajapuolen demokraattinen suunnitteluprosessi tuo selkeämmin esille julkisen kulutuksen tehokkuuden nykyistä joustavamman julkisen kulutuksen toteutuksen avulla. Tämä on yksi tapa, jolla osallisuustalous kannustaa ekologiseen kulutukseen, sillä julkiset hyödykkeet vievät yleensä selvästi vähemmän resursseja kuin yksityiset vastaavat. Sen sijaan, että jokainen ostaa pihalleen trampoliinin, tuhansien ihmisten käyttöön voidaan rakentaa pramea leikkipuisto.

Demokraattisen tuotannon oloissa voidaan myös asettaa selkeitä rajoja raaka-aineiden käytölle tai saasteille. Mikäli demokraattisessa suunnitteluprosessissa päätetään joidenkin raaka-aineiden kulutuksen ylärajasta, voidaan nämä raaka-aineiden rajat tuoda esille suunnitteluprosessissa. Tämän lisäksi paikallisilla yhteisöillä on mahdollisuus kieltäytyä yritysten pyynnöistä käyttää yhteisön luonnonvaroja. Yhteisöillä on myös mahdollisuus tuoda esille, kuinka paljon ympäristön saastumista he ovat valmiita kestämään ja millä hinnalla.

Katse talouskasvusta talouden rakenteisiin

Nykyisen talousjärjestelmämme ekologinen kestämättömyys on kiistatonta. Nykyrakenteissa talouskasvu ei useimmissa tapauksissa tarkoita sitä, että asioita tehtäisiin paremmin tai tehokkaammin. Nykytalouskasvu tarkoittaa pikemminkin raaka-aineiden kulutuksen kasvua, uusiutumattomien energialähteiden lisääntyvää kulutusta ja luonnon köyhtymistä.

Talouskasvun mukanaan tuomat ekologiset ongelmat eivät kuitenkaan johdu pelkästä bruttokansantuotteen puutteellisesta mittauskyvystä, vaan syvemmin markkinatalouden haitallisista rakenteista. Niin kauan kuin tuotantoa ja kulutusta määritellään markkinatalouden rakenteiden puitteissa, niin kauan ympäristölle haitallinen tuotanto ja talouskasvu jatkuvat.

Puutteelliset talousrakenteet on vaihdettava uusiin, jotta rajallisen luonnon rajat voidaan ottaa paremmin huomioon. Tarvitsemme talouden, jossa talouskasvu ei lisää ympäristön kuormitusta. Talouden tulisi tuottaa aidosti parempia ja pitkäikäisempiä tuotteita, todellista hyvinvointia lisäävää työtä ja kannustaa kerskakulutuksen sijaan vapaa-ajan lisäämiseen ja ympäristöystävällisiin valintoihin.

Lue myös:

Olli Tammilehto: Elämän jatkumiseen ei ole varaa nykytaloudessa
Robin Hahnel: Talouskasvusta
Robin Hahnel: Ekologisesta paikallistaloudesta

Olli Tammilehto: Elämän jatkumiseen ei ole varaa nykytaloudessa

Olli Tammilehto:

Meillä ei ole varaa tähän kouluun eikä tuohon kirjastoon. Meillä ei ole varaa hoitaa sairaita, lapsia ja vanhuksia. 

Tämä virsi on meille niin perin tuttu. Poliitikot ja talousasiantuntijat toistavat sitä jatkuvasti siitä huolimatta, että tilastojen mukaan Suomi on rikkaampi kuin koskaan: 1980-luvun puolivälistä bruttokansantuote on kaksinkertaistunut. Emme olleet köyhiä 1980-luvullakaan, mutta kumma kyllä valtava rikastuminen ei ole lisännyt mahdollisuuksiamme tuottaa hyvinvointia. 

Kaikkien mielettömintä tämä talousmiesten puhe on, kun se kääntyy ympäristönsuojeluun. Meillä ei ole muka varaa puhtaaseen ilmaan ja veteen eikä lukemattomien eläinten, kasvien ja eliöyhteisöjen pitämiseen hengissä.

Tutkija Olli Tammilehto summaa Kansan Uutisissa julkaistussa kirjoituksessaan tarkkanäköisesti nykyisen kapeakatseisen talousajattelun perustavampia ongelmakohtia. Osuvan kritiikin lisäksi Tammilehto osoittaa myös toivottavia kehityskulkuja, kuten yhteisöllisen pankkitoiminnan ja erimuotoiset paikallisen järjestäytymisen muodot ympäristötuhojen ja ihmisyhteisöjen hyvinvoinnin rapautumisen estämiseksi.

Tammilehto nostaa tekstissään yhdeksi keskeiseksi ongelmaksi talouskasvun. Monet kapitalismia kritisoivat painottavat valitettavan usein kysymystä kasvusta, vaikka talouden varsinaiset ongelmakohdat piilevät syvemmällä rakenteissa. Tammilehdon tekstin pääasiallinen fokus on tosin toisaalla, joten kenties talouskasvun ongelmallisuuteen ei pureuduta siksi sen tarkemmin. On kuitenkin syytä pohtia tarkemmin, mikä nykyisen talouskasvun varsinainen ongelma on?

Monet kapitalismin kannattajat nimittäin puolustavat kasvua yksinkertaisesti sillä, että asioita tehdään tehokkaammin ja järkevämmin kuin ennen – siksi tuotannon arvo kasvaa. Kellään tuskin on mitään sitä vastaan, että sama tuotanto saadaan tehtyä pienemmällä työmäärällä ja vähäisemmillä luonnonresursseilla – tällainen tehokkuushan on ympäristön ja työtä tekevien kannalta erittäin suositeltavaa. Nykytalouden kasvu ei kuitenkaan tarkoita tätä.

Onkin tärkeää huomioida, että kapitalistista talouskasvua ryydittävät teollisuudenalat ovat usein ympäristöä voimakkaasti kuormittavia. Kasvua ja markkina-arvoa luodaan köyhdyttämällä luontoa. Tämä on mahdollista, koska luonnonresurssien kohdalla kannustimet ovat pahasti vinossa. Mitä enemmän öljyä saa porattua tai metsää hakattua, sitä suuremmat ovat mahdollisuudet liikevoittojen kasvattamiseen. Myös päästöjen kohdalla ongelma on ilmeinen – esimerkiksi kasvihuonekaasujen päästämisellä ilmakehään ei ole markkinoilla lainkaan hintaa. Näin ollen yrityksillä on kaikki kannustimet valmistaa tuotteensa mahdollisimman halvalla, huolimatta päästöjen määrästä tai ympäristölle välittömästi aiheutuvista vahingoista.

Toinen nykykasvun ongelma liittyy siihen, minkälaista kulutusta suositaan. Talouden pyörät pyörivät pääosin yksityisen kulutuksen voimalla. Yritykset pyrkivät stimuloimaan mainonnalla kuluttajien ostohaluja ja mieltymyksiä satojen miljardien edestä vuosittain.

Ympäristön kannalta olisi järkevää panostaa julkisiin palveluihin, jotka tutkitusti kuluttavat yksityiseen kulutukseen verrattuna vähemmän luonnonvaroja. Markkinat kuitenkin kannustavat agressiivisesti yksityiseen kulutukseen, kuten uusimpiin teknologisiin vempaimiin ja autoihin, sillä julkinen kulutus on markkinoilla vaivalloista. Markkinat kannustavat jokaista ostamaan itselleen omat välineet, vaikka yhteisö saisi vähäisemmillä resursseilla varustettua julkisen lainaamon laatutavaralla ja -henkilökunnalla.

Miksei tuotannon arvon kasvua sitten hyödynnetä lisääntyvänä vapaa-aikana tai vihreämpänä kulutuksena, kuten palveluina? Johtuuko se yksinkertaisesti ihmisten valinnoista, kuten nykytalouden kannattajat asian muotoilevat?

Markkinatalous sisältää lukuisia rakenteellisia vikoja, jotka kannustavat yrityksiä ja yksilöitä ympäristölle haitalliseen toimintaan. Koska ympäristöhaitat eivät sisälly markkinahintoihin, ympäristöystävälliset tuotteet ovat kalliita. Koska luontoon heitetyt jätteet eivät maksa markkinoilla yritykselle mitään, on kannattavaa pyrkiä maksattamaan tuotannon ympäristöhaitat muilla.

Nykymuotoisessa taloudessa talouskasvu näyttäisi siis vääjäämättä kuluttavan lisää luonnon resursseja ja aiheuttavan lisääntyviä saasteita ja päästöjä. Ajan myötä tulisi pystyä kuitenkin asteittain rakentamaan reilumman talouden pelisäännöt, jotka ottavat ympäristön hyvinvoinnin rakenteellisesti huomioon. Paremmassa taloudessa kasvu voi todella tarkoittaa sitä, mitä markkinaintoilijat peräjälkeen toistelevat – asioita yksinkertaisesti tehdään paremmin ja järkevämmin kuin ennen. Tämä edellyttää kuitenkin perinpohjaisia uudistuksia talouden kannustimiin ja rakenteisiin.

Lue myös:

Vääristynyt taloustiede ja sen ylikorostunut asema
Robin Hahnel: Talouskasvusta
Robin Hahnel: Ekologisesta paikallistaloudesta

Real News: Bruttokansantuote ongelmallinen mittari

Bruttokansantuote (BKT) mittaa vääriä asioita ja jättää hyvinvoinnille tärkeitä näkökulmia huomiotta. Näin toteaa The Real Newsin haastattelema taloustieteen professori James K. Boyce, jonka mukaan bruttokansantuotteen käsite kärsii mittavista ongelmista pyrkiessään kuvaamaan väestön keskimääräistä taloudellista hyvinvointia.

Esimerkiksi kotityö, läheisten hoitaminen, puhdas ilma, vakaa ilmasto tai avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kehittäminen eivät näy mitatessa bruttokansantuotetta, mutta ovat silti olennainen osa ihmisten hyvinvointia.

Samaan aikaan bruttokansantuotteeseen lasketaan lukuisia talouden toimia, jotka ovat ennemminkin ihmisille haitallisia.

Esimerkiksi öljykatastrofin käynnistämät puhdistustoimenpiteet lisäävät talouden toimintaa ja kasvattavat bruttokansantuotetta, vaikka öljyvuoto ja siitä johtuva työmäärän kasvu sekä ympäristön tilan heikentyminen eivät ole parantaneet väestön hyvinvointia. Bruttokansantuote ei myöskään tarkkaile tulonjakoa.

On kuitenkin selvää, että taloudellisen hyvinvoinnin kannalta on olennaista, miten taloudellinen hyvinvointi on jakautunut väestön keskuudessa.

Lue myös:

Robin Hahnel: Talouskasvusta
BBC: Autoilun saasteet tappavat Britanniassa 5000 ihmistä vuodessa
Tutkimus: Hyvinvointi riippuu yhteiskunnallisesta asemasta

Parecon Finlandin julkaisu talouskasvusta

Parecon Finlandin julkaisusarjan kolmas artikkeli käsittelee talouskasvua. Vuoden 2012 syksyllä Suomessa täysille luentosaleille Parecon Finlandin järjestämissä tilaisuuksissa luennoinut yhdysvaltalainen taloustieteilijä Robin Hahnel tarkastelee artikkelissaan "Talouskasvusta", mikä nykytaloudessa ohjaa yrityksiä ja yksilöitä jatkuvasti ympäristön kannalta haitallisiin valintoihin.  Suomenkielinen artikkeli on Parecon Finlandin työryhmän Robin Hahnelin kanssa huolellisesti toimittama. Sen tavoitteena on tarjota ymmärrettäviä ja taloustieteellisesti päteviä työkaluja talouskasvun, ympäristökatastrofin ja talousjärjestelmän oleellisten yhteyksien tunnistamiseksi.

Lataa artikkeli PDF-muodossa
Lataa artikkeli Applen iBookstoressa

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on viimeaikaisen tutkimustiedon valossa edennyt jo pidemmälle kuin aiemmin uskallettiin olettaa, aiheuttaen valtavaa inhimillistä ja taloudellista vahinkoa. Tästä huolimatta ympäristöä merkittävästi rasittavien hyödykkeiden tuotanto, agressiivinen mainonta ja kulutus jatkuvat entisellään. Muun muassa tuotteiden elinkaari on lyhentynyt, koska harvoilla aloilla on kannattavaa tehdä kestäviä tuotteita ja korjaaminen on usein uuden ostamista kalliimpaa ja vaivalloisempaa. Jokainen ostaa käyttöönsä omat laitteet, vaikka ne lojuvatkin suuren osan ajasta hyllyllä ja jäävät helposti ajan myötä tarpeettomiksi. Merkittävä osa vapaa-ajasta ja energiasta kohdennetaan kuluttamiseen: seuraavien hankintojen suunnitteluun, verkossa shoppailuun ja alennussesonkien heräteostoksiin. Tavarapaljoutta piilotetaan puolestaan esimerkiksi vuokraamalla krääsälle erikseen säilytystilaa.

Talouden demokraattisuuden ja ekologisuuden kysymyksiin urallaan keskittynyt Hahnel lisää artikkelissaan talouden käsittein ymmärrystä siitä, mikä nykyisessä yksityisyrityksiin perustuvassa markkinataloudessa johtaa merkittäviin ympäristöhaittoihin. Edellyttääkö talouden kasvu välttämättä luonnonvarojen ylikäyttöä ja lisääntyvää saastuttamista? Miksi työn tuottavuuden hurjasti kasvaessa kaikki saavutetut edut on nautittu lisääntyvänä kulutuksena eikä esimerkiksi ylimääräisenä vapaa-aikana? Mitä talouskasvu oikeastaan on?

Hahnelin mukaan on tärkeää ymmärtää, mitä tarkalleen ottaen tarkoitetaan, kun puhutaan talouskasvusta. Yleisin mittari talouskasvulle on bruttokansantuote, jolla mitataan kansantaloudessa tuotettujen asioiden arvoa. Hahnel painottaa, ettei kyseisellä mittarilla kuitenkaan mitata luonnonvarojen käyttöä tai saasteiden määrää, vaan tuotettujen asioiden arvoa dollareissa tai euroissa. Jos esimerkiksi ympäristön kannalta neutraalit tuotteet ja palvelut olisivat jatkossa merkittävässä osassa, teoriassa bruttokansantuote voisi kasvaa ilman ympäristön tilan heikkenemistä. Näin ei kuitenkaan ole käynyt – huolimatta merkittävästä tietoisuuden lisääntymisestä ympäristöasioissa viime vuosikymmeninä. Mikä sitten ohjaa taloustoimijoita – yrityksiä ja yksilöitä – ympäristön kannalta haitallisiin valintoihin ja ympäristöä turmelevaan talouskasvuun?