Tuloryhmien välinen elinajanodotteen ero on Suomessa kasvanut nopeasti. Rikkaimmilla eli ylimmän tuloviidenneksen miehillä on edessään keskimäärin 12,5 vuotta pidempi elämä kuin köyhimmillä eli alimman tuloviidenneksen miehillä.Aiheesta on uutisoitu myös aiemmin tänä vuonna. Tiedot ovat hälyttäviä, ja antavat kuvaa siitä, miten perustavanlaatuisella tavalla markkinarakenteiden ruokkima eriarvoisuus murentaa pohjaa tasa-arvoisilta lähtökohdilta ja yksilöiden omaehtoisuudelta.
Suomessa sosioekonomisten ryhmien väliset kuolleisuuserot ovat jyrkemmät kuin muissa Länsi-Euroopan maissa. Ero tarkoittaa, että korkeasti koulutetut, ylemmät toimihenkilöt ja hyvätuloiset paitsi elävät pitempään myös ovat huomattavasti terveempiä ja toimintakykyisempiä ja kuin perusasteen koulutuksen saaneet, työntekijäammateissa toimivat ja pienituloiset. Lisäksi työttömät ovat keskimäärin sairaampia kuin työlliset.
OECD-maista nimenomaan Suomessa on rikkaiden ja köyhien välillä suurin ero siinä, miten usein henkilö käy lääkärissä. Rikkaat käyvät Suomessa siis suhteessa tarpeeseen lääkärillä huomattavasti enemmän kuin köyhät.
10/10/2011
Turun Sanomat: Rikkaiden ja köyhien väliset kuolleisuuserot Suomessa jyrkemmät kuin muissa Länsi-Euroopan maissa
Turun Sanomat:
Tunnisteet:
tasavertaisuus
10/07/2011
Helsingin kaupunki: Asuinalueiden hintahaitari kaksinkertaistui
Helsingin kaupunki:
Ero Helsingin kalleimman ja edullisimman postinumeroalueen keskineliöhinnoissa kaksinkertaistui vuosien 2000 ja 2010 välillä. Neliöhintojen suhteen kalleimmat ja edullisimmat alueet säilyivät ajanjaksolla lähes samoina.Eriarvoisuuden hälyttävä kasvu Helsingissä näkyy voimakkaasti muun muassa koulujen välisissä eroissa ja asuinalueiden hintakehityksessä.
Tunnisteet:
tasavertaisuus
10/06/2011
YLE: Tutkija kaipaa kansalle lisää vaikutuskanavia
YLE:
Asiantuntijavetoisuus Suomen suurissa rakennushankkeissa on ongelmallista muun muassa siitä syystä, että parhaat mahdollisetkaan asiantuntijaselvitykset eivät pysty ottamaan huomioon ennakkoon kaikkia rakennushankkeen vaikutuksia lähiympäristöön – eivätkä parhaatkaan asiantuntijat pysty myöskään arvioimaan tarkasti kaikkien ihmisten toiveita ja mielihaluja.
Tarvitsisimme Suomeen osallistuvan päätöksenteon erilaisia kokeiluja, joilla paikallisten asukkaiden mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin voitaisiin lisätä merkittävästi. Osallisuustalouden visiossa esitetty idea osallistuvasta suunnittelusta on yksi varteenotettava lähtökohta sosiologi Hannah Straussin kaipaamien uudistusten pohjaksi. Osallistuvan suunnittelun lähtökohtana on, että kansalaiset pääsevät vaikuttamaan suhteessa siihen, kuinka paljon kyseinen päätös heihin vaikuttaa. Suurten rakennushankkeiden yhteydessä voisi esimerkiksi olettaa, että rakennusprojektin lähialueen asukkailla olisi enemmän sananvaltaa päätöksenteossa, kuin kauempana asuvilla – erityisesti, jos hankkeesta koituisi heille jonkinlaista haittaa.
Osallistuvasta suunnittelusta voi lukea enemmän verkkosivuiltamme sekä aihetta koskevasta kirjallisuudesta.
Perjantaina Oulun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan saksalainen sosiologi Hannah Strauss on selvittänyt erityisesti sitä, miten Suomessa osallistutaan suurten hankkeiden valmisteluun ja miten kansalaiset pääsevät niihin vaikuttamaan.
Hannah Straussin mukaan nykyiset suomalaiset menettelytavat eivät ole täysin demokraattisia, koska koko lainsäädäntö perustuu niin vahvaan asiantuntijauskoon.
Asiantuntijavetoisuus Suomen suurissa rakennushankkeissa on ongelmallista muun muassa siitä syystä, että parhaat mahdollisetkaan asiantuntijaselvitykset eivät pysty ottamaan huomioon ennakkoon kaikkia rakennushankkeen vaikutuksia lähiympäristöön – eivätkä parhaatkaan asiantuntijat pysty myöskään arvioimaan tarkasti kaikkien ihmisten toiveita ja mielihaluja.
Tarvitsisimme Suomeen osallistuvan päätöksenteon erilaisia kokeiluja, joilla paikallisten asukkaiden mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin voitaisiin lisätä merkittävästi. Osallisuustalouden visiossa esitetty idea osallistuvasta suunnittelusta on yksi varteenotettava lähtökohta sosiologi Hannah Straussin kaipaamien uudistusten pohjaksi. Osallistuvan suunnittelun lähtökohtana on, että kansalaiset pääsevät vaikuttamaan suhteessa siihen, kuinka paljon kyseinen päätös heihin vaikuttaa. Suurten rakennushankkeiden yhteydessä voisi esimerkiksi olettaa, että rakennusprojektin lähialueen asukkailla olisi enemmän sananvaltaa päätöksenteossa, kuin kauempana asuvilla – erityisesti, jos hankkeesta koituisi heille jonkinlaista haittaa.
Osallistuvasta suunnittelusta voi lukea enemmän verkkosivuiltamme sekä aihetta koskevasta kirjallisuudesta.
Tunnisteet:
kohdentaminen
10/05/2011
YLE: Leikkauksien tilalle talouden elvytystä
YLE:
Robin Hahnel Parecon Finlandin haastateltavana – "Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu"
Hallituksen linjana on ollut, että taloutta vakautetaan menoleikkauksilla heti vaalikauden aluksi. Valtiovarainministeriö haluaisi toteuttaa yli puolet vaalikauden kulukuurista, yhteensä 1,16 miljardia euroa, heti ensi vuonna.
(...) Sekä Palkansaajien Lehto että Pellervon Lahtinen ovat yhtä mieltä myös siitä, että Yhdysvaltojen, Saksan ja Pohjoismaiden tulisi elvyttää, jottei koko maailmantalous ajaudu ahdinkoon. Kaikki maat eivät voi säästää samanaikaisesti suljetussa maailmantaloudessa, he huomauttavat.
- Euroopan hyvissä ja luottokelpoisissa maissa, joihin Suomi kuuluu, julkisen talouden asema on niin vahva, että pelivaraa finanssipolitiikassa on. Niiden ei tarvitse pelätä valtionlainojen luottokelpoisuuden heikkenemistä kansansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, Lehto sanoo.Järjestömme haastatteli taloustieteilijä Robin Hahnelia viime kesäkuussa, ja haastattelu on edelleen ajankohtaista luettavaa, sillä Hahnel avaa selkokielisesti muun muassa syitä siihen, miksi julkisen sektorin leikkaukset ovat erityisesti Suomessa nykyisessä taantumassa järjetöntä ja tuhoisaa talouspolitiikkaa. Haastattelun voi lukea allaolevan linkin takaa.
Robin Hahnel Parecon Finlandin haastateltavana – "Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu"
Tunnisteet:
kohdentaminen,
leikkauspolitiikka
10/04/2011
YLE: Mielenosoittajat vaativat Talvivaaran kaivosyhtiötä rajoittamaan päästöjään
YLE:
Talvivaaran kaivosyhtiön aiheuttamat ympäristöhaitat ja paikallisten asukkaiden huoli lähiympäristönsä turmeltumisesta ovat olleet esillä blogissamme aiemminkin.
Talvivaaran Sotkamon kaivosta vastaan osoitettiin mieltä keskiviikkona Oulussa. Mielenosoittajat vaativat, että kaivoksen täytyy keskeyttää toimintansa, kunnes se saa jätevesipäästönsä kuriin.
(...) Talvivaaran kaivosyhtiö hakee tällä hetkellä päästörajojen korotuksia jätevesilleen. Kaivosyhtiö esittää, että se voisi johtaa seuraavan kolmen vuoden aikana vesistöön muun muassa yli 40 kertaa enemmän sulfaattia ja 20 kertaa enemmän natriumia kuin se arvioi vuoden 2006 ympäristölupahakemuksessaan.
Yhtiö hakee parhaillaan lupaa myös uraanin erottamiselle sekä kaivospiirin laajentamiselle yli kaksi kertaa nykyistä laajemmalle alueelle.Tuotannon negatiiviset ulkoisvaikutukset, kuten Talvivaaran tapauksessa kaivostoiminnasta aiheutuvat moninaiset ympäristöhaitat, ovat mahdollisuus yhtiöille lisätä liikevoittoaan. Mitä enemmän he saavat päästörajoja nostettua ja valvontaa kierrettyä, sitä enemmän yrityksen osakkaat hyötyvät.
Talvivaaran kaivosyhtiön aiheuttamat ympäristöhaitat ja paikallisten asukkaiden huoli lähiympäristönsä turmeltumisesta ovat olleet esillä blogissamme aiemminkin.
Tunnisteet:
päätöksenteko,
ulkoisvaikutukset
10/03/2011
HS: Pohjoisnavan otsonikatoalue laajeni ennätyssuureksi
Helsingin sanomat:
Ongelma juontaa juurensa markkinoiden rakenteeseen. Hyödykkeen tai palvelun tuotannolla voi olla merkittäviä vaikutuksia muihinkin kuin ostajaan ja myyjään, ja tämän tyyppisiä vaikutuksia kutsutaan ulkoisvaikutuksiksi. Ulkoisvaikutus voi syntyä joko tuotantovaiheessa tai kulutusvaiheessa, ja se voi olla joko positiivinen tai negatiivinen.
CFC-yhdisteitä lisäävän tuotannon tapauksessa otsonikato on negatiivinen ulkoisvaikutus. Markkinoiden ongelmana on, ettei ostajan ja myyjän ulkopuolelle aiheutuvia vaikutuksia oteta lainkaan huomioon. Näin ollen esimerkiksi otsonikadon kaltainen ympäristöuhka voi edetä pitkälle, vaikka tieteellinen ymmärrys aiheesta olisikin jo kattavaa. Ainoa tapa puuttua negatiivisiin ulkoisvaikutuksiin markkinoilla on asettaa erillisiä rajoituksia negatiivisten ulkoisvaikutusten hillitsemiseksi.
Historiallisesti katsottuna tämä markkinoiden kyvyttömyys ottaa ulkoisvaikutukset huomioon on ymmärrettävää. Maailma oli hyvin erilainen, kun skotlantilainen moraalifilosofi Adam Smith kirjoitti ajatuksiaan talouden toiminnasta vuonna 1776 julkaistussa kuuluisassa teoksessaan Kansojen varallisuus. Smithin aikana maailman väkiluku oli noin 800 miljoonaa, kun nykyisellään väkiluku on 7 miljardin paikkeilla. Maailma vaikutti 1700-luvun lopussa melko tyhjältä ja rajattomalta paikalta, kun taas nykyisellään maapallo on selvästi täydempi. Tuotannon ulkoisvaikutukset ovat maapallon täydentymisen myötä myös laajentuneet.
Adam Smithin mukaan markkinat hakeutuvat automaattisesti kohti yhteiskunnallisesti tehokkainta tuotannon tasoa, kun ostajat ja myyjät pyrkivät toteuttamaan omia itsekkäitä pyrkimyksiään. Tämä markkinaintoilijoiden piirissä laajalti lainattu ajatus on kuitenkin ongelmallinen. Tämä Adam Smithin "näkymättömäksi kädeksi" nimeämä ilmiö toimii vain, jos ulkoisvaikutuksia ei ole. Kuten erityisesti viime vuosikymmeninä olemme huomanneet, markkinoiden tuotannon ja kulutuksen aiheuttamat negatiiviset ulkoisvaikutukset esimerkiksi ympäristöön ovat mittakaavaltaan valtavia.
Pohjoisnavan otsonikato levisi tänä keväänä laajimmillaan kahden miljoonan neliökilometrin alueelle, kertoo brittiläisen tiedelehti Naturen julkaisema tutkimus. Alue on noin viiden Saksan kokoinen.
Ensimmäistä kertaa tutkijat havaitsivat pohjoisen otsonikatoalueen olevan likimain yhtä suuri kuin Etelänapamantereen otsonikatoalue.
(...) Vuosittain toistuvan otsonikadon syynä pidetään ilmakehään kertyneitä halogeeniyhdisteitä.Otsonikadon pääsyyllisenä pidetään monenlaisen tuotannon sivutuotteina syntyviä halogeeniyhdisteitä, joita kutsutaan usein myös CFC-yhdisteiksi. Miksi CFC-yhdisteitä tuotetaan niin paljon, kun kerran niiden haitallinen vaikutus otsonikerrokseen on ollut tiedossa jo pitkään?
Ongelma juontaa juurensa markkinoiden rakenteeseen. Hyödykkeen tai palvelun tuotannolla voi olla merkittäviä vaikutuksia muihinkin kuin ostajaan ja myyjään, ja tämän tyyppisiä vaikutuksia kutsutaan ulkoisvaikutuksiksi. Ulkoisvaikutus voi syntyä joko tuotantovaiheessa tai kulutusvaiheessa, ja se voi olla joko positiivinen tai negatiivinen.
CFC-yhdisteitä lisäävän tuotannon tapauksessa otsonikato on negatiivinen ulkoisvaikutus. Markkinoiden ongelmana on, ettei ostajan ja myyjän ulkopuolelle aiheutuvia vaikutuksia oteta lainkaan huomioon. Näin ollen esimerkiksi otsonikadon kaltainen ympäristöuhka voi edetä pitkälle, vaikka tieteellinen ymmärrys aiheesta olisikin jo kattavaa. Ainoa tapa puuttua negatiivisiin ulkoisvaikutuksiin markkinoilla on asettaa erillisiä rajoituksia negatiivisten ulkoisvaikutusten hillitsemiseksi.
Historiallisesti katsottuna tämä markkinoiden kyvyttömyys ottaa ulkoisvaikutukset huomioon on ymmärrettävää. Maailma oli hyvin erilainen, kun skotlantilainen moraalifilosofi Adam Smith kirjoitti ajatuksiaan talouden toiminnasta vuonna 1776 julkaistussa kuuluisassa teoksessaan Kansojen varallisuus. Smithin aikana maailman väkiluku oli noin 800 miljoonaa, kun nykyisellään väkiluku on 7 miljardin paikkeilla. Maailma vaikutti 1700-luvun lopussa melko tyhjältä ja rajattomalta paikalta, kun taas nykyisellään maapallo on selvästi täydempi. Tuotannon ulkoisvaikutukset ovat maapallon täydentymisen myötä myös laajentuneet.
Adam Smithin mukaan markkinat hakeutuvat automaattisesti kohti yhteiskunnallisesti tehokkainta tuotannon tasoa, kun ostajat ja myyjät pyrkivät toteuttamaan omia itsekkäitä pyrkimyksiään. Tämä markkinaintoilijoiden piirissä laajalti lainattu ajatus on kuitenkin ongelmallinen. Tämä Adam Smithin "näkymättömäksi kädeksi" nimeämä ilmiö toimii vain, jos ulkoisvaikutuksia ei ole. Kuten erityisesti viime vuosikymmeninä olemme huomanneet, markkinoiden tuotannon ja kulutuksen aiheuttamat negatiiviset ulkoisvaikutukset esimerkiksi ympäristöön ovat mittakaavaltaan valtavia.
Tunnisteet:
kohdentaminen,
ulkoisvaikutukset
9/30/2011
Kauppalehti: Nuorisotyöttömyyden mustat maat - Suomikin mukana
Kauppalehti:
Amerikkalainen Business Insider on listannut ne maat, joissa nuorisotyöttömyys oli viime vuoden lopussa Yhdysvaltoja pahempi ongelma. Yhdysvalloissa nuorisotyöttömyysprosentti oli silloin 18,4, mutta vaikeimmassa tilanteessa olevassa maassa se nousi peräti 41,6 prosenttiin työikäisestä nuorisosta.
Suomellakin on kyseenalainen kunnia olla tässä joukossa. Suomi on tilaston 14. maa 20,3 prosentin työttömyydellä. Vielä vuonna 2007 työttömyysprosentti oli 15,7.
Tunnisteet:
tasavertaisuus
9/29/2011
Wall Street Journal: The Origins of Human Empathy
Wall Street Journal kirjoitti Frans de Waalin uusimmasta kirjasta "The Age of Empathy". De Waal, yksi maailman johtavimmista kädellistutkijoista jäljittää kirjassaan alkuperää ihmisen kyvylle tuntea empatiaa perustaen omiin ja muiden eläinten käyttäytymistä tutkineiden tieteilijöiden löytämiin havaintoihin.
Osoitus empatiasta on myös ihmisen kyky reagoida haukottelemalla toisen haukotukseen, piirre jonka De Waalin mukaan myös simpanssit jakavat ja joka on sitä voimakkaampi yksilöillä, mitä paremmin he pystyvät samaistumaan toisen tunteisiin. Toisena esimerkkinä hän nostaa vuoden 2004 Aasian tsunamin jälkeisen empatian ja myötätunnon "pandemian".
Kun ihminen näkee toista satutettavan, hänen aivoissan aktivoituvat samat hermoverkostot, jotka ovat vastuussa kivun tuntemuksista.
Drawing on his experiments and studies by other animal behaviorists, he highlights how chimpanzees and other primates console each other, prefer to share, and nurse the injured.De Waalin mukaan eläimet simpansseista hiireen pystyvät asettumaan toisen asemaan ja väkivaltaisesta käyttäytymisestään huolimatta simpanssit lohduttavat toisia, suosivat jakamista ja hoitavat loukkaantuneita.
Dr. de Waal contends that empathy, sympathy and compassion are traits shared by every species with a rudimentary capacity for self-awareness. While chimps can be combative and violent, they more often comfort and help each other. Capuchin monkeys enjoy giving to others. Elephants and dolphins aid companions in need. Whales can display something akin to gratitude. Even mice appear to have an ability to sense what their cage-mates are experiencing, says a recent study by researchers at McGill University.
Osoitus empatiasta on myös ihmisen kyky reagoida haukottelemalla toisen haukotukseen, piirre jonka De Waalin mukaan myös simpanssit jakavat ja joka on sitä voimakkaampi yksilöillä, mitä paremmin he pystyvät samaistumaan toisen tunteisiin. Toisena esimerkkinä hän nostaa vuoden 2004 Aasian tsunamin jälkeisen empatian ja myötätunnon "pandemian".
Kun ihminen näkee toista satutettavan, hänen aivoissan aktivoituvat samat hermoverkostot, jotka ovat vastuussa kivun tuntemuksista.
Watching people being jabbed with a needle, shocked with an electrical cable or banged with a hammer activates the same brain networks as when we ourselves are hurt, researchers at the University College London and others have shown. In a similar way, our brain responds to seeing others being touched or expressing disgust as if we are experiencing those sensations ourselves.Tutkimusten mukaan ihmiset tuntevat voimakkaammin empatiaa niitä kohtaan, joihin meillä on jo valmiiksi jonkinlainen side, oli kysessä sitten perheenjäsen, saman yhteisön tai etnisen ryhmän edustaja. Omakohtaiset kokemukset samankaltaisesta kivusta, mitä toinen ihminen kokee vahvistaa kykyämme asettua hänen asemaansa. Kuitenkin, Nicolas Danziger Pitié-Salpêtrièren sairaalasta Pariisista oli selvittänyt tutkimuksissaan, että jopa ihmiset, jotka eivät synnynnäisesti kykene tuntemaan kipua pystyivät kuitenkin kuvittelemaan, miltä toisesta ihmisestä tuntuu.
"They crossed the bridge with empathy, to realize something that is completely exotic to them," says Dr. Danziger. "True empathy is the ability to imagine how others are feeling, especially people who are not the same as you."
Tunnisteet:
solidaarisuus,
tutkimus
9/28/2011
HS: Vuokrat ovat nousseet 60 prosenttia säännöstelyn purkamisen jälkeen
Helsingin Sanomat:
Vuokrat ovat kohonneet peräti 60 prosenttia pääkaupunkiseudulla sen jälkeen, kun vuokrasäännöstely purettiin 1995. Samaan aikaan kaikki muut hinnat ovat nousseet keskimäärin vain 14 prosenttia, kertoo Tilastokeskuksen tutkimus.Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan asumistukea saavien talouksien tuloista 34% kuuluu nykyisin asumismenoihin, kun 20 vuotta sitten vastaava luku oli 15%. Helsingissä 70 000 kotitaloutta joutuu hakemaan toimeentulotukea kyetäkseen maksamaan vuokransa.
Vuokrat ovat nousseet selvästi myös tuloihin suhteutettuna parinkymmenen vuoden aikana. Pääkaupunkiseudulla bruttokuukausipalkalla sai maksettua 50 neliön kaksion 5,7 kuukauden vuokrat vuonna 1985, mutta 2003 enää 4,1 kuukauden vuokrat. Helsingin keskustassa kuukausipalkalla pystyy maksamaan vain 3,6 kuukauden vuokrat.
(...) "Vuokrat ovat karanneet palveluammattien työntekijöiden ulottumattomiin. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen saanti alkaa olla taloudellisen kasvun esteenä pääkaupunkiseudulla", korostaa tutkimuksen tekijä, kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen Tilastokeskuksesta.
Tunnisteet:
tasavertaisuus
9/27/2011
Kauppalehti: Suomalaisten luottamus yhteiskunnan turvaan romahti
Kauppalehti:
Suomalaisten luottamus yhteiskunnan tarjoamaan taloudelliseen turvaan on romahtanut. Lisäksi suomalaisten usko omaan talouteen on jatkanut heikkenemistään, Tapiola Pankki kertoo Arjen katsauksessaan torstaina.Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämän selvityksen mukaan perusturva ei suomessa riitä edes minimikulutukseen.
Tapiolan teettämässä kyselyssä joka neljäs vastaaja oli täysin tai melko samaa mieltä väittämästä, että yhteiskunta tarjoaa riittävän taloudellisen turvan tulevaisuuden varalle. Vielä helmikuussa 2010 vastaajista puolet luotti yhteiskunnan turvaan.
Tunnisteet:
tasavertaisuus
9/26/2011
Taloussanomat: Vain täysi työkyky kelpaa työnantajille
Taloussanomat:
Yksityisomistukseen nojautuvassa markkinataloudessa valta päättää työn järjestämisestä - eli esimerkiksi mitä työtä tehdään, mitä varten, milloin ja kuka tekee - on pääasiallisesti omistajien sekä johtajien käsissä, tavallisella työntekijällä on vain vähän mahdollisuuksia osallistua ja valtaa vaikuttaa tässä päätöksenteossa. Yrityksen pääasiallinen tehtävä on tuottaa omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa, ei taata työntekijöilleen mahdollisimman hyvä elämä.
Työpaikalla, jossa työn järjestämisestä päätettäisiin demokraattisesti ja työ jaettaisiin tasapainoisemmin työntekijöiden kesken, ei työn räätälöinti yksittäisen työntekijän tarpeiden mukaisesti olisi ollenkaan näin mahdotonta. Aiemmassa SAK:n tutkimuksessa kävi ilmi, että työntekijöiden suurin huoli on epävarmuus työpaikan säilymisestä. Huoli on erittäin aiheellinen, jos työntekijän täytyy pelätä sairastumisen johtavan työpaikan menetykseen.
Valtaosassa työpaikoista ei ole valmiutta siihen, että työntekijä voisi jatkaa töissä työkyvyn heikentymisen jälkeen. Näin uskovat luottamusmiehet, joilta selvitettiin työntekijöiden työkyvyn tukemista SAK:n paneelissa.Kysymys mahdollisuudesta työn muokkaamiseen työntekijän työkyvyn ja halukkuuden mukaan palautuu loppujen lopuksi työntekijöiden neuvotteluasemiin työpaikalla - ja laajemmin taloudessa.
Seitsemän kymmenestä luottamusmiehestä on sitä mieltä, että heidän työpaikoillaan olisi mahdollista muokata työtä tai työoloja niin, että työntekijä voisi jatkaa töissä työkyvyn heikennyttyä.
Kuitenkin vain alle puolet uskoo, että työnantaja olisi valmis muokkaamaan työoloja. Julkisen sektorin työpaikoissa 62 prosenttia luottamusmiehistä luottaa työnantajan valmiuteen, mutta teollisuudessa vain 43 prosenttia.
Yksityisomistukseen nojautuvassa markkinataloudessa valta päättää työn järjestämisestä - eli esimerkiksi mitä työtä tehdään, mitä varten, milloin ja kuka tekee - on pääasiallisesti omistajien sekä johtajien käsissä, tavallisella työntekijällä on vain vähän mahdollisuuksia osallistua ja valtaa vaikuttaa tässä päätöksenteossa. Yrityksen pääasiallinen tehtävä on tuottaa omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa, ei taata työntekijöilleen mahdollisimman hyvä elämä.
Työpaikalla, jossa työn järjestämisestä päätettäisiin demokraattisesti ja työ jaettaisiin tasapainoisemmin työntekijöiden kesken, ei työn räätälöinti yksittäisen työntekijän tarpeiden mukaisesti olisi ollenkaan näin mahdotonta. Aiemmassa SAK:n tutkimuksessa kävi ilmi, että työntekijöiden suurin huoli on epävarmuus työpaikan säilymisestä. Huoli on erittäin aiheellinen, jos työntekijän täytyy pelätä sairastumisen johtavan työpaikan menetykseen.
Tunnisteet:
neuvotteluasemat,
päätöksenteko,
työkokonaisuudet
9/23/2011
YLE: Olkiluoto 3:n rakennustyömaalla käytetään halpatyövoimaa
YLE:
YLE Uutiset on saanut uusia todisteita siitä, että Olkiluoto 3:n rakennustyömaalla käytetään halpatyövoimaa.Räikeät epäsuhdat palkitsemisessa ovat olleet esillä Parecon Finlandin blogissa aiemminkin.
[...] Nimettömänä pysyttelevä puolalainen sähköasentaja aloitti työt Olkiluodon rakennustyömaalla viime vuoden elokuussa. Häneltä kesti kauan tajuta, että hänen palkkansa ei vastannut Suomen työehtosopimusta.
[...]Tuhannen zlotyn eli noin 250 euron kuukausipalkka käy ilmi miehen Yle Uutisille antamista palkkakuiteista ja tiliotteesta. Tiliotteesta ilmenee myös, että mies on saanut ”päivärahaa”, jota ei näy palkkakuiteissa. Päivärahojen jälkeen hän tienasi parhaimmillaan noin 1 200 euroa kuukaudessa.
Sähköliiton työehtoasiamiehen Hannu Luukkosen mukaan puolalaisen sähköasentajan tapaus ei ole ainoa laatuaan, vaikka onkin räikeimmästä päästä.
- Kun olemme tutkineet ulkomaalaista työvoimaa, yhdellekään ei ole maksettu työehtosopimusten mukaista palkkaa. Tämä on hyvin yleistä, Luukkonen kertoo.
Tunnisteet:
palkitseminen
9/22/2011
Parecon Finland Rikhardinkadun kirjastossa 29.9.
Parecon Finland jatkaa aiemmin tänä vuonna aloitettua keskustelutilaisuuksien sarjaa pääkaupunkiseudun kirjastoissa. Syksyn aikana viidessä eri kirjastossa järjestettävissä "Talouden myytit ja harhakäsitykset" -keskustelutilaisuuksissa esitellään markkinatalouden keskeisiä ongelmakohtia, sekä osallisuustalousvision mahdollisuuksia.
Kysymme, onko markkinataloudelle tai keskusjohtoiselle suunnitelmataloudelle löydettävissä järkevää vaihtoehtoa? Mitkä piirteet markkinataloudessa aiheuttavat kriisejä ja epävakautta? Aikaa on varattu jokaisessa tilaisuuden yhteydessä myös runsaasti yleisökysymyksille ja -keskustelulle.
Keskustelutilaisuuksien sarja alkaa Rikhardinkadun kirjastossa torstaina 29.9. klo 18 järjestettävällä tilaisuudella, tervetuloa!

tiedote
9/21/2011
HS: Arktinen jääpeite supistui pienimmilleen
HS:
Tiedeyhteisön valtavan enemmistön mukaan muutos on ihmisyhteiskunnan toiminnan aiheuttama. On selvää että ihmisen toiminta ja esimerkiksi kasvava energiankulutus on planeetan historian suurimpien hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja.
Markkinataloudessa on hyvin vähän rakenteellisia keinoja liiketoiminnan runsaiden negatiivisten ulkoisvaikutusten huomioonottamiseen, ja tämä heikkous näkyy talouden katastrofaalisen epävakauden lisäksi monin tavoin ympäristössä.
Negatiiviset ulkoisvaikutukset, joihin kuuluvat muun muassa yrityksen toiminnasta koituva haitta ympäristölle, ovat rakenteellisesti tarkasteltuna markkinatoimijoille selkeä mahdollisuus hyötyä, sillä niiden tarkka mittaaminen on markkinataloudessa käytännössä mahdotonta.
Markkinat mahdollistavat usein tehokkaan kaupankäynnin ostajan ja myyjän välillä, mutta ongelmaksi muodostuvat kaupanteon vaikutukset kolmansiin osapuoliin. Ensin tehokkaalta vaikuttanut kaupankäynti vaatiikin jatkuvia korjaustoimenpiteitä seurauksiensa korjaamiseen, hyvinvoinnin ja tehokkuuden kustannuksella. Ilmastonmuutos on todennäköisesti laaja-alaisin esimerkki näistä kasautuvista vaikutuksista ja niiden seurauksista.
Arktisen merijään peittämä alue on kutistunut pienimmilleen sitten vuoden 1972, jolloin sitä alettiin tarkkailla satelliittikuvauksilla.Yhdysvaltain kansallisen lumi- ja jäätilastokeskuksen johtaja Mark Serreze kommentoi Inter Press Servicen uutisessa, miten tämän vuoden sulamisluku on vielä poikkeuksellisempi kuin ennätysvuosi 2007 siinä, että tänä vuonna ei ole ollut mitään erityisiä kuumenemisilmiöitä, vaan keskilämpötila on yksinkertaisesti kasvanut niin korkeaksi että sula alue kasvaa jatkuvasti:
[...] Tutkijoiden mukaan jääpeitteen muutokset ovat seurausta ihmisten vaikutuksesta globaaliin ilmastoon.
"Arktisen jään peittämän alueen pienenemistä ei voi enää selittää luonnollisella vaihtelulla vuodesta toiseen", yliopiston analyysikeskuksen johtaja Georg Heygster sanoi lausunnossa.
What is extraordinary this year is that there was no weird weather pattern that created the perfect conditions for the record melt in 2007. That tells us the sea ice is too thin now to hold up under normal weather conditionsEsimerkiksi Yhdysvaltain puolustusministeriö laskee ilmastonmuutoksen yhdeksi keskeisistä uhista maan turvallisuudelle. Lukuisat turvallisuusalan asiantuntijat jakavat näkemyksen.
Tiedeyhteisön valtavan enemmistön mukaan muutos on ihmisyhteiskunnan toiminnan aiheuttama. On selvää että ihmisen toiminta ja esimerkiksi kasvava energiankulutus on planeetan historian suurimpien hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja.
Markkinataloudessa on hyvin vähän rakenteellisia keinoja liiketoiminnan runsaiden negatiivisten ulkoisvaikutusten huomioonottamiseen, ja tämä heikkous näkyy talouden katastrofaalisen epävakauden lisäksi monin tavoin ympäristössä.
Negatiiviset ulkoisvaikutukset, joihin kuuluvat muun muassa yrityksen toiminnasta koituva haitta ympäristölle, ovat rakenteellisesti tarkasteltuna markkinatoimijoille selkeä mahdollisuus hyötyä, sillä niiden tarkka mittaaminen on markkinataloudessa käytännössä mahdotonta.
Markkinat mahdollistavat usein tehokkaan kaupankäynnin ostajan ja myyjän välillä, mutta ongelmaksi muodostuvat kaupanteon vaikutukset kolmansiin osapuoliin. Ensin tehokkaalta vaikuttanut kaupankäynti vaatiikin jatkuvia korjaustoimenpiteitä seurauksiensa korjaamiseen, hyvinvoinnin ja tehokkuuden kustannuksella. Ilmastonmuutos on todennäköisesti laaja-alaisin esimerkki näistä kasautuvista vaikutuksista ja niiden seurauksista.
Tunnisteet:
tehokkuus
9/20/2011
YLE: Talvivaara hakee päästörajojen korotuksia
Talvivaaran kaivosyhtiö on palkkaamiensa asiantuntijoiden johdolla määritellyt korotetut päästörajaehdotukset Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle. YLE uutisoi:
Talvivaaran alueen asukkaiden kohtaamat vaikeudet vaikuttaa alueen yritystoimintaan demokraattisin keinoin ovat olleet esillä Parecon Finlandin blogissa myös aiemminkin.
Kaivosyhtiö esittää, että se voisi johtaa seuraavan kolmen vuoden aikana vesistöön muun muassa yli 40 kertaa enemmän sulfaattia ja 20 kertaa enemmän natriumia kuin se arvioi vuoden 2006 ympäristölupahakemuksessaan.Näidenkin uutisten valossa Talvivaaran lähialueiden asukkaiden huoli yritystoiminnan vaikutuksista heidän elinympäristöönsä on perusteltua.
[...]
Kaivosyhtiön alkuvaiheen toiminnan aikana sulfaatti-, mangaani-, ja natriumpäästöt ovat ylittäneet huomattavasti arviot. Esimerkiksi sulfaatin pitoisuudet jätevesissä ovat ylittiäneet arvioidun jopa 158 -kertaisesti.
Talvivaaran alueen asukkaiden kohtaamat vaikeudet vaikuttaa alueen yritystoimintaan demokraattisin keinoin ovat olleet esillä Parecon Finlandin blogissa myös aiemminkin.
Tunnisteet:
päätöksenteko
9/19/2011
YLE: Yhdysvalloissa eniten köyhiä 17 vuoteen
YLE uutisoi Yhdysvaltojen tuoreimmista köyhyystilastoista:
Myös Suomessa köyhyys on yleistynyt ja tilanne on vakava, huolimatta siitä että maan kokonaisvauraus on kasvanut jatkuvasti. Kasvanut vauraus on yleisen hyvinvoinnin paranemisen sijaan keskittynyt yhä harvemmalle, joka ei markkinarakenteiden kannalta tarkasteltuna ole yllättävää.
Tämänkaltaisten ongelmien kasautuessa yhä suuremman ihmisjoukon, köyhien, vaikutusvalta ja asema päätöksenteossa on markkinatalouteen perustuvassa yhteiskunnassa rakenteellisesti jatkuvasti enemmän alakynnessä. Tämä tilanne ja todennäköinen kehitys ei tutkimusten mukaan ole ihmisten enemmistön tahdon mukaista. Välitön ongelma on kuitenkin miljoonien ihmisten sietämätön päivittäinen kärsimys köyhyyden keskellä, ja valitettavasti tilanteen kehityksestä on perusteltua olla huolissaan: Yhdysvalloissakin suunniteltujen budjettileikkausten oletetut seuraukset ovat tuhoisia.
Viime vuonna 15,1 prosenttia maailman rikkaimman maan väestöstä eli 46,2 miljoonaa ihmistä eli köyhyysrajan alapuolella.YLE:n uutisoimien lukujen lisäksi huomioimisen arvoista Yhdysvaltojen tilanteessa on esimerkiksi se, miten viidennes yhdysvaltalaisista lapsista elää köyhyydessä, luvun kasvaessa jatkuvasti; tai miten vankien määrä Yhdysvalloissa on maailman suurin suhteessa väkilukuun, ja vankiloissa työskentelee vankeja pakkotyössä enemmän tummaihoisia kuin koskaan sinä aikana kun orjuus oli maassa laillista.
[...] Köyhien ihmisten määrä [...] oli korkeimmillaan tietojen keräämisen aloittamisen jälkeen 52 vuoteen.
Myös Suomessa köyhyys on yleistynyt ja tilanne on vakava, huolimatta siitä että maan kokonaisvauraus on kasvanut jatkuvasti. Kasvanut vauraus on yleisen hyvinvoinnin paranemisen sijaan keskittynyt yhä harvemmalle, joka ei markkinarakenteiden kannalta tarkasteltuna ole yllättävää.
Tämänkaltaisten ongelmien kasautuessa yhä suuremman ihmisjoukon, köyhien, vaikutusvalta ja asema päätöksenteossa on markkinatalouteen perustuvassa yhteiskunnassa rakenteellisesti jatkuvasti enemmän alakynnessä. Tämä tilanne ja todennäköinen kehitys ei tutkimusten mukaan ole ihmisten enemmistön tahdon mukaista. Välitön ongelma on kuitenkin miljoonien ihmisten sietämätön päivittäinen kärsimys köyhyyden keskellä, ja valitettavasti tilanteen kehityksestä on perusteltua olla huolissaan: Yhdysvalloissakin suunniteltujen budjettileikkausten oletetut seuraukset ovat tuhoisia.
Tunnisteet:
tasavertaisuus
9/16/2011
Historioitsija Howard Zinn palkitsemisesta
Viime vuonna menehtynyt yhdysvaltalainen kansanhistorioitsija Howard Zinn kirjoitti vuonna 1999 esseen "On Rewarding People for Talents and Hard Work", jonka argumentit ansaitsevat tulla kuulluksi talouden nykytilanteessa. Kuten blogiimme poimituissa uutisissa on toistuvasti kerrottu, johtajien palkat ovat voimakkaassa nousussa ja taloudellinen eriarvoisuus on lisääntynyt. Zinn perkaa esseessään yleisimmät perustelut, joita valtaville tuloeroille esitetään, ja osoittaa selkokielisesti, kuinka ristiriitaisia ja epäoikeudenmukaisia nykyiset palkitsemiskäytännöt ovat.
Zinnin mukaan lahjakkuus ja ahkeruus ovat hankalia mitattavia, sillä niitä ei voi tarkasti määrällisesti arvioida. Miten eri lahjakkuuksia arvotetaan keskenään? Ongelmat ovat ilmeisiä, kun verrataan esimerkiksi taiteilijoiden kituuttamista ja toimitusjohtajien valtavia palkkioita. Ja mikä on todellista ahkeruutta? Jos mittayksikkönä olisi esimerkiksi tehdyt työtunnit, kotiäidit ansaitsisivat enemmän kuin käytännössä yksikään konsernijohtaja. Kuten Zinn kirjoittaa, on myös tärkeää huomata, että palkoista päättävät henkilöt yleensä suosivat omaa toimintaansa. Blogiimme on nostettu useita esimerkkejä siitä, kuinka johtoportaan henkilöt sopivat keskenään jättipalkkioistaan.
Zinn huomauttaa myös, kuinka ihmiset tekevät upeita asioita huolimatta siitä, ettei heillä ole mahdollisuuksia koskaan saavuttaa valtavia tuloja tai vaurautta. Hän listaa tähän ryhmään muun muassa opettajat, sairaanhoitajat ja tiedemiehet.
Miten palkitsemista voidaan muuttaa nykyistä oikeudenmukaisemmaksi? Zinnin mukaan tarvitsemme selkeän muutoksen kohti progressiivisempaa tuloveroa, valtion turvaamaa minimitulotasoa, maksutonta terveydenhuoltoa, maksutonta koulutusta ja edullista asumista:

Okay, let's get practical. We are, as you point out, a long way from achieving an egalitarian society, but we can certainly move in that direction by a truly progressive income tax, by a government-assured minimum level of income, health care, education, housing for every family. For people (usually well-off people) who worry that everyone will get an equal income, you can ease their fears by saying absolute equality is neither possible nor desirable, but that the differences in wealth and living standards need not be extreme, but there should be a minimum standard for all, thinking especially of the children, who are innocent victims of all this high-fallutin philosophizing about property and wealth.
Tunnisteet:
palkitseminen,
tasavertaisuus
9/15/2011
Tutkimus: Verotuksen korkeampi progressiivisuus lisää ihmisten hyvinvointia
Psychological Science:
Blogissamme on tuotu aiemminkin esille tutkimustietoa siitä, kuinka ihmiset kokevat mielihyvää eriarvoisuuden vähenemisestä.
On average, residents of the nations with the most progressive taxation evaluated their own lives as closer to “the best possible.” They also reported having more satisfying experiences and fewer discomfiting ones than respondents living in nations with less progressive taxes. That happiness, Oishi says, was “explained by a greater degree of satisfaction with the public goods, such as housing, education, and public transportation.”Arvostettu psykologian alan julkaisu Psychological Science tiedottaa uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan julkisin varoin tuotetut hyödykkeet lisäävät merkittävästi ihmisten hyvinvointia. Mitä enemmän valtiossa on kavennettu markkinamekanismien luomia suuria tuloeroja progressiivisen verotuksen keinoin, ja mitä enemmän on panostettu julkisiin palveluihin, sitä onnellisempia ihmiset ovat.
Blogissamme on tuotu aiemminkin esille tutkimustietoa siitä, kuinka ihmiset kokevat mielihyvää eriarvoisuuden vähenemisestä.
Tunnisteet:
palkitseminen,
tasavertaisuus
9/14/2011
HS: Vanhempien stressi muuttaa lasten geenejä pysyvästi
Helsingin sanomat:
Kanadalaiset tutkijat tarkastelivat dna:n metylaatiota noin sadalla viisitoistavuotiaalla ja vertasivat näitä tietoihin, jotka oli kerätty kun lapset olivat olleet pieniä. Tuolloin heidän vanhempansa olivat vastanneet kyselyyn, jossa mitattiin kuinka stressaantuneita he olivat. Syyt stressiin vaihtelivat parisuhderiidoista taloudellisiin ongelmiin.
(...) Kaiken kaikkiaan tutkimus tuo lisävaloa siihen, miksi sosioekonominen asema lapsena ennustaa niin korrektisti ihmisen tulevaa terveydentilaa. Tutkimuksissa alhainen sosioekonominen asema on yhdistetty suurempaan stressiin, ja ihmiset sosioekonomisen asteikon alimmilla portailla sairastavat enemmän ja kuolevat varhemmin.
Tutkimus vahvistaa aiempaa tutkimustietoa siitä, kuinka vanhempien taloudellinen ja sosiaalinen asema vaikuttaa merkittävästi lapsen tulevaisuuden näkymiin. Nämä tutkimustulokset ovat selvästi ristiriidassa sen yleisen näkemyksen kanssa, jonka mukaan ihmiset lähtevät talouden kilpajuoksuun tasavertaisista lähtökohdista. Varallisuus- ja koulutuserot aiheuttavat entistä suurempaa jakautumista yhteiskunnassamme.
Tunnisteet:
tasavertaisuus
9/13/2011
Greenpeace: Vaatteissa runsaasti myrkkyjäämiä
Taloussanomat uutisoi Greenpeacen julkaisemasta tutkimuksesta:
Markkinatalouksissa ei ole rakenteellista keinoa ottaa tuotteen negatiivisia ulkoisvaikutuksia lähes lainkaan huomioon, ja tämä vääristää usein tuotteiden markkinahintoja kauas niiden todellisista kustannuksista. Valvonta jää valtioiden, kansalaisjärjestöjen ja yksittäisten kuluttajien tehtäväksi.
Suomesta testattavaksi oli hankittu yksi vaate. Helsingistä ostetussa Niken t-paidassa nonyylifenolietoksylaattia löytyi peräti 660 milligrammaa kiloa kohden.
(...) – Joka kerta kun näitä vaatteita pestään, vaarallisia aineita pääsee vesistöihin, myös Suomessa. Marraskuussa 2007 nonyylifenolia löydettiin lasten talvivaatteista Ruotsissa, muistuttaa järjestön viestintäpäällikkö Juha Aromaa.
Ylitarkastaja Jouni Räisänen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES:ista kommentoi vaatteiden kemikaalipitoisuuksia Taloussanomille kesäkuussa:
– Jos valmistaja käyttää vaatteissaan vaarallisia kemikaaleja, kuluttajan on hirveän vaikea suojata itseään. Se on vaikeaa asiantuntijallekin.Vaatetuotannon aiheuttamat negatiiviset ulkoisvaikutukset, kuten vaatteiden myrkkyjäämien aiheuttamat terveys- ja ympäristöhaitat, ovat oiva tilaisuus vaateyrityksille lisätä liikevoittoaan. Mitä enemmän näitä kustannuksia pystytään ulkoistamaan muiden maksettavaksi, sitä enemmän tuotantokustannuksissa säästetään.
Markkinatalouksissa ei ole rakenteellista keinoa ottaa tuotteen negatiivisia ulkoisvaikutuksia lähes lainkaan huomioon, ja tämä vääristää usein tuotteiden markkinahintoja kauas niiden todellisista kustannuksista. Valvonta jää valtioiden, kansalaisjärjestöjen ja yksittäisten kuluttajien tehtäväksi.
Tunnisteet:
kohdentaminen,
ulkoisvaikutukset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)