Sitran julkaisussa
"Kuplia, kuohuntaa ja utopioita" on pyritty koostamaan uusia ajatuksia ja liikehdintöjä talouden alueelta samoihin kansiin. Tämän tyyppiset julkaisut ovat Suomessakin hyödyllisiä kartoituksia erilaisista talouteen liittyvistä rakenteellisista innovaatioista, joissa talouden kokonaiskuvaa pyritään ajattelemaan uusiksi, kun perinteisen taloustieteen teoreettiset ennakko-oletukset ja käytännön markkinavetoiset sovellukset osoittautuvat toistuvasti eri tavoin ongelmallisiksi. Raporteista voi erityisesti olla apua aihepiiriin liittyvien projektien kokonaiskuvan hahmottamisessa, ja ehkä myös lähestymistapojen moninaisuuden arvostamisessa aikana, jolloin leikkauspolitiikan kaltaisten yksittäisten taikatemppujen väitetään olevan ainoa ratkaisu taloutta vaivaaviin tehottomuuden, yksilöiden vapauden ja hyvinvoinnin kestämättömyyden ongelmiin.
Positiivista oli huomata, että julkaisussa noteerattiin myös järjestömme Parecon Finland ja erityisesti osallisuustalouden malli. Julkaisussa oli kuitenkin esitetty virheellisesti joitain osallisuustalouden mallin piirteitä, ehkä keskeisimpänä liittyen osallisuuden ja työn kysymyksiin.
Osallisuustalouden mallista kirjoitetaan (s. 38) seuraavaa:
Osallisuustalouden loppuun saakka viedyssä mallissa myös työmarkkinat lopetetaan ja korvataan työkierrolla, jossa kaikki vuorollaan osallistuvat kaikkiin tehtäviin. […] Pareconia voidaan myös kritisoida siitä, että tuottavuus romahtaa, kun jokainen työntekijä osallistuu suunnittelemiseen ja työtehtäviin erikoistuminen loppuu.
Osallisuustalouden ideassa ehdotetaan institutionaalisia ratkaisuja työtehtävien valtauttavuuden ja miellyttävyyden tasoittamiseksi eri työntekijöiden kesken. Mallissa ei kuitenkaan (onneksi!) ehdoteta, että kaikki työntekijät tekisivät kaikkia työtehtäviä.
Tasapainotettu työkokonaisuus tarkoittaa tiivistettynä sitä, että työntekijät tekisivät tietynlaisen kokoelman työtehtäviä. Työtehtävät on tasapainotettu niin, etteivät toiset tee pelkästään valtauttavaa ja palkitsevaa työtä samalla, kun toiset työpaikalla joutuvat aina tekemään kaiken raskaan ja kuluttavan työn.
Samalla syntyisi voimakas kannustin kehittää ja tehostaa näitä raskaaksi yleisesti miellettyjä töitä, koska niistä aiheutuva epämiellyttävyys olisi laajemmin tiedossa ja kaikkien kokemaa. Jos ongelmat erityisen raskaiden työtehtävien kanssa ovat kaikkien jakamia, on perusteltua pyrkiä tarmokkaasti ratkaisemaan näitä ongelmia, jotta kaikkien työmukavuus paranisi ja yhteinen työpanos voisi keskittyä mielekkäämpiin ja tuottavampiin tehtäviin.
Tasapainotetulla työkokonaisuudella pyritään myös välttämään eriarvoistumisen seurauksena kasvavaa työyhteisön kerrostumista ja sen kauaskantoisia seurauksia.
Ajatuksena ei ole, että kaikki tekevät kaikkia töitä tai että erikoistuminen omiin kiinnostuksen kohteisiin ja ammattitaidon erityisalueisiin olisi jotenkin epätoivottua. On selvää, etteivät kaikki voi tehdä kaikkien töitä. Ihmisten erikoistuminen on äärimmäisen tärkeää niin yksilöille itselleen kuin yhteisöille laajemmin.
Kukin työntekijä keskittyisi osallisuustalouden ehdotuksessa edelleen varsin harvoihin tehtäviin hänen omassa työssään. Jotkut keskittyvät edelleen aivokirurgiaan, toiset sähköteknologiaan, toiset opettamiseen ja niin edelleen.
Tämä ehdotus on siis mikrotason idea työnjaon toteuttamiseen pääosin yritysten sisäiseen käyttöön, mutta se ei sinällään luonnollisesti kykene korvaamaan työmarkkinoita. Resurssien allokaatioon on osallisuustalouden visiossa makropuolella erillinen instituutio (osallistava suunnittelu), jonka yksityiskohdista voi lukea esimerkiksi teoksesta “The Political Economy of Participatory Economics” (1991, Princeton University Press) ja vuonna 2012 suomeksi julkaistusta teoksesta "Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää".
Talouden osallistavaan suunnitteluun liittyy myös toinen kommentoimisen arvoinen seikka raportin huomioissa osallisuustalouden päätöksenteosta. Osallisuustalouden lyhyessä kuvauksessa mainitaan raportissa nimittäin myös seuraavaa:
Tärkeä tavoite on ulkoisvaikutusten sisäistäminen, jonka pareconilaiset ehdottavat tapahtuvan niin, että hinnoista neuvotellaan yhteisesti. Kuka tahansa voi osallistua neuvotteluihin, joka takaa prosessin demokraattisuuden.
Hinnat tarjoavat taloudelliselle vaihdannalle tärkeän mittarin, jolla kuluttajien mieltymyksiä voidaan ilmaista tarkemmin ja eri resurssien niukkuutta sovittaa kysyntään. Tämä taloustieteellinen lähtökohta on myös osallisuustaloudessa keskeinen. Tuotannon ulkoisvaikutusten mahdollisimman tarkka laskeminen hintojen osaksi on tärkeää missä tahansa taloudessa, ja on tunnetusti yksi markkinataloudessa toistuvia ongelmia. Kyse ei myöskään ole yksinkertaisesta ongelmasta. Yksi kaikkien demokraattisempaa taloutta tavoittelevien ehdotusten suuri ongelma on, kuinka ratkaista tämäntyyppiset ongelmat – esimerkiksi ulkoisvaikutukset, tai ylipäätään laajempi päätöksenteko talouden tuotannosta – ilman että koko talous jumiutuu loputtomaan kokoustamiseen ja politikointiin talouden kysymyksistä.
Tämän kysymyksen vakavasti ottaminen on ollut alusta asti osallisuustalouden esimerkkien ytimessä. Tämä keskeinen ongelma ei ratkea sillä "että hinnoista neuvotellaan yhteisesti", eikä varsinkaan sillä että "kuka tahansa voi osallistua neuvotteluihin". Molemmat ehdotukset olisivat itseasiassa myrkkyä ei vain asioiden aikaansaamiselle ylipäätään, vaan perustavammin myös itse asiassa demokratialle. Näin lavea lähestymistapa ei sovi aidosti vaikeaan ja moniulotteisiin ongelmaan, eikä kuvaus itsessään kuulosta lyhyelläkään miettimisellä lupaavalta – ongelmat ovat liian ilmeisiä.
Osallisuustaloudessa yritykset saavat itse päättää tuotannostaan, ja muilla ei ole mitään valtuuksia tulla käskemään heidän tekemisiinsä. Vain silloin, kun yrityksen toiminta vaatii toisten yritysten resursseja tai kuluttajien aikaa tai esimerkiksi asuinalueilla olevia resursseja, on käytävä kokouksia siitä, mitä tarkalleen ottaen halutaan tehdä. Tässäkin on otettava huomioon se päätöksentekoa helpottava fakta, että niin kuluttajilla kuin yrityksilläkin on jatkuvasti mahdollisuus korjata tuotannon hintoja sen mukaan, miten sen vaikutukset tai toisaalta tuotannosta saatavat tuotteet tai palvelut arvotetaan. Aivan kuten markkinataloudessakin, on kokouksia ja suunittelua varmasti tehtävä. Apuna tässä on kuitenkin luotettavammat hintasignaalit ja avoimempi pelikenttä.
Kokeiluja ja sovelluksia eri ratkaisuista tarvitaan valtavasti, jotta käytännössä nähdään miten eri ratkaisut sopivat yhteen ja missä tilanteissa ne toimisivat. Kuten Parecon Finlandin julkaisussa
"Ekologisesta paikallistaloudesta" todetaan, on kuitenkin tehtävä kaikkensa että jo suunnittelun ja teorian tasolla pyrittäisiin johdonmukaisesti välttämään ihmisten vapautta ja omaehtoisuutta rikkovia yksinvallan muotoja, sekä myös koko talouden päätöksenteon loputtomaksi riitelyksi kuristavaa liiallista löyhyyttä talouden keskeisistä lainalaisuuksista. Parecon Finlandissa uskomme osallisuustalouden tarjoavan erittäin hyödyllisiä lähtökohtia työhön tulevaisuuden talouksien hahmottamiseen tavalla, joka vastaa pätevästi näihin kysymyksiin ja tarjoaa hyvän lähtökohdan uusille kokeiluille.
Korjausehdotukset on lähetetty kootusti julkaisun tekijöille, Ajatushautomo Tänkin Mikko Forssille ja Ohto Kanniselle.
