Suomessa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että pidemmän päälle velkaantuminen ei saa jatkua nykytasolla. Muuten voisi pahimmillaan käydä kuin Kreikalle, jolle rahoittajat eivät enää halunneet antaa uutta lainaa.
Suomi saa nyt lainaa pienellä korolla. Budjetin menopuolelta käy kuitenkin ilmi, että jo nykyisen valtionvelan korkomenoilla maksaisi kaksi kertaa esimerkiksi oikeusministeriön hallinnonalan kustannukset.
Velkaantumisen hillitsemisen keinoista yksimielisyyttä on vähemmän. Joidenkin mielestä jopa kovempikin velkaantuminen olisi jonkin aikaa perusteltua talouden elvyttämiseksi.
Aiempina vuosikymmeninä Suomen talouden menestyksen tilaa arvioitiin pitkälti työllisyysluvuilla. Työttömyyden lisääntymistä pidettiin hälyttävänä, ja hyvästä syystä. Työttömyys aiheuttaa usein erittäin hankalan elämänvaiheen, koska se sisältää voimakasta epävarmuutta. Pahimmillaan työttömyys johtaa epätoivoon ja elämä voi suistua raiteiltaan. Työpaikan menetys onkin Suomessa yleinen syy köyhyyteen putoamisessa. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi työttömyys on erittäin haitallista talouden tehokkuuden kannalta. Työttömyyden ollessa suurta haaskataan valtavasti resursseja.
Katse julkista velkaa kohti
Vuonna 2007 Yhdysvalloista alkaneen talouskriisin jälkeen talousuutisoinnissa ja myös yhteiskunnallisessa keskustelussa on painotettu erityisesti valtioiden velkaa. Vaikka monien toimivina pidettyjen talouksien historiassa velkaa on ollut merkittävästi nykyistä enemmän, on valtioiden velkaantumisesta nostettu vuoden 2008 jälkeen yksi keskeinen nykytalouksia vaivaava ongelma. Samaan aikaan esimerkiksi työttömyyslukujen tarkastelu on jäänyt selvästi taka-alalle, ja tietylle tasolle asettuvaa työttömyyttä pidetäänkin nykyään jopa luonnollisena ilmiönä.
Valtioiden velkataakkoihin keskittymisen rinnalla on alkanut myös esiintyä entistä voimakkaampia puheenvuoroja julkisen sektorin menojen karsimisesta. Talouden ongelmiin on alettu esittää lukuisilta asiantuntijatahoilta yksinkertaista ratkaisua: julkisten menojen leikkaamista.
Onkin syytä kiinnittää huomiota useampaan seikkaan. Miksi valtiot ovat yhtäkkiä velkaantuneet niin voimakkaasti? Minkälaista säästämistä julkisten menojen leikkaaminen on? Ja kenen taskusta säästetään, kun karsitaan julkisista palveluista?
Velkapiikin taustalla pankkikriisit & taantuma
Vuoden 2007 finanssikriisi, sen rantautuminen Eurooppaan vuonna 2008 ja sitä seurannut eurokriisi muuttivat valtioiden velkatilannetta nopeasti. Kriisin alussa Euroopan maiden keskimääräinen velkamäärä oli 70 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun vuoden 2012 loppuun mennessä se oli kivunnut jo 90 prosenttiin.
Vain Kreikan tapauksessa voidaan perustellusti todeta, että velkaantuminen on ollut jo ennen tätä selvästi holtitonta ja johtunut suurilta osin julkisen sektorin toiminnasta. Sama ei kuitenkaan päde muihin Euroopan maihin – ovat ne sitten akuutteja kriisimaita, tai kriisistä tähän asti paremmin selvinneitä. Esimerkiksi Irlannin ja Espanjan kansantalouksien huomattavat vaikeudet sälytettiin nopeasti julkisen sektorin tuhlailun syyksi. Väite ei kuitenkaan kestä tarkempaa tarkastelua, sillä maat olivat velanhoitonsa suhteen EU:n mallioppilaita – ennen kriisiä (vuonna 2007) Irlannin velka oli 12 % BKT:sta ja Espanjan 27 % BKT:sta. Vakavaraisena juhlitun Saksan velka oli samalla hetkellä 50% BKT:sta.
Varsinainen syy valtioiden velkataakkojen suurenemiseen on yksityisen sektorin aiheuttamat kriisit, jotka käynnistivät tämän prosessin. Esimerkiksi Irlannissa ja Espanjassa puhkesi asuntomarkkinakupla, joka oli paisunut pankkien varomattoman lainanannon seurauksena. Pankkien pelastamisen yhteydessä valtio otti pankkien tappiot hoitaakseen.
Sama kaava onkin toistunut useampaan otteeseen. Rahoituslaitosten kaatuessa ensin Yhdysvalloissa ja sen jälkeen Euroopassa, erimuotoiset pelastustoimet ovat siirtäneet valtavan mittaluokan tappioita pankeilta valtioiden vastuulle. Arviointitavasta riippuen, globaalin pankkijärjestelmän pelastaminen on tullut maksamaan 3000–13000 miljardia dollaria, ja suurin osa tästä kustannuksesta on siirretty valtioiden maksettavaksi. Tämän lisäksi valtioiden verotulot ovat heikenneet selvästi, koska kansantaloudet ovat joutuneet kriisin seurauksena taantumaan.
Pienituloiset joutuvat maksajiksi
Kun valtio leikkaa menojaan, suurimmat menetykset kohdistuvat julkisia palveluja eniten käyttäviin ihmisiin. Eniten julkisia palveluja hyödyntävät tunnetusti pienituloiset, koska heillä ei ole varaa shoppailla yksityiseltä sektorilta.
Vähiten leikkauspolitiikka koskettaa varakkaita, koska he käyttävät julkisia palveluita puolestaan vähiten. Heillä on myös parempi puskuri menetyksiin varallisuutensa ansiosta, joten mahdolliset menetykset eivät vaikuta arkielämän perustarpeiden tyydyttämiseen.
Väärinymmärtäminen voi johtaa hyvinvoinnin rapautumiseen
Valtioiden velkaantumisen syitä tulisi nostaa esiin julkisessa keskustelussa nykyistä paremmin. Muuten on vaarana, että talouspoliittiset päätökset tehdään yksisilmäisesti liiallisen valtion velkaantumisen pelossa. On myös haitallista syyttää yleishyödyllisiä palveluita ja hyvinvointirakenteita nykyisen velkakriisin aiheuttamisesta, sillä tämä virheellinen uskomus johtaa helposti tarpeettomaan hyvinvoinnin rapauttamiseen ja eriarvoisuuden kasvuun.
Lue myös:
Espanjan talousongelmien taustalla yksityisen sektorin virheet
Mikä aiheutti vuoden 2008 finanssiromahduksen?
Lisää leikkauspolitiikasta
