12/13/2011

HS: Valtion ostaman työterveyshuollon hinta noussut rajusti

Helsingin Sanomat:
Valtion ostaman työterveyshuollon hinta on noussut rajusti usean vuoden ajan. Valtiokonttorin mukaan sen ostaman työterveyshuollon hinta kasvoi viime vuonna 13,9 prosenttia. (...) Vuonna 2005 hinta oli 325 euroa ja 2010 jo 523 euroa per potilas. Valtio osti viime vuonna ulkoistettua työterveyshuoltoa 86 000 ihmiselle.

Valtio ostaa työterveyshuoltoa yrityksiltä, jotka ovat olleet alunperin supisuomalaisia, mutta ovat nyt ulkomaisten pääomasijoittajien omistuksessa. Esimerkiksi suomalaiset eläkeyhtiöt omistivat aiemmin Suomessa toimivia hoiva- ja lääkäriyhtiöitä, mutta niiden omistus ja valta on valunut ulkomaille.
YLE uutisoi viime tammikuussa, kuinka kansainväliset sijoittajat tahkoavat rahaa Suomen terveydenhoidossa.
Suomessa yksityinen ei aina ole aidosti yksitystä. Veronmaksajat tukevat terveysbisnestä: arvonlisäveroa ei tarvitse maksaa ja Kela korvaa lääkärikuluja. Yritykset ja kunnat ulkoistavat työterveydenhuoltoaan.

(...) Terveyspalveluihin kannattaa sijoittaa. Sairaudet eivät tästä maasta häviä ja väki harmaantuu. Tuotot ovat hyviä. Tilastokeskus arvioi, että terveyspalvelujen kate on 20 prosenttia tuotoista. Se on huomattavasti enemmän kuin palvelualoilla yleensä.
Helsingin Sanomien artikkelin mukaan Mehiläinen maksoi viime vuonna 40 miljoonan euron voitoistaan veroja Suomeen ainoastaan 340 000 euroa - eli alle prosentin.


Helsingin Sanomat 1.12.2011
Valtion ostaman työterveyshuollon hinta noussut rajusti


Valtion ostaman työterveyshuollon hinta on noussut rajusti usean vuoden ajan. Valtiokonttorin mukaan sen ostaman työterveyshuollon hinta kasvoi viime vuonna 13,9 prosenttia.

Potilasta kohden kustannukset ovat nousseet. Vuonna 2005 hinta oli 325 euroa ja 2010 jo 523 euroa per potilas. Valtio osti viime vuonna ulkoistettua työterveyshuoltoa 86 000 ihmiselle.

Valtio ostaa työterveyshuoltoa yrityksiltä, jotka ovat olleet alunperin supisuomalaisia, mutta ovat nyt ulkomaisten pääomasijoittajien omistuksessa. Esimerkiksi suomalaiset eläkeyhtiöt omistivat aiemmin Suomessa toimivia hoiva- ja lääkäriyhtiöitä, mutta niiden omistus ja valta on valunut ulkomaille.

Mehiläisen toimitusjohtaja Matti Bergendahlin mukaan hinnoittelulla ja omistajataustalla ei ole tekemistä toistensa kanssa.

Mehiläisen verokeinottelusta nousi hiljattain iso kohu, kun selvisi että Mehiläinen maksoi viime vuonna Suomeen veroja vain 340 000 euroa 40 miljoonan euron voitostaan.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) sanoo, että tiedot yksityisen terveydenhuollon verosuunnittelusta ovat heikentäneet kansalaisten luottamusta terveydenhuoltojärjestelmään.

"Lainsäädännössä on selvä porsaanreikä. Valtiovarainministeriössä onkin jo alettu valmistella yritysten korkovähennysoikeuden rajoittamista."