1/31/2014

Espanjan talousongelmien taustalla yksityisen sektorin virheet

Talouskriisi on kurittanut Espanjaa jo viiden vuoden ajan. Ongelmat maassa alkoivat vuonna 2008, kun maailmantalous alkoi yskähdellä Yhdysvaltain finanssikriisin vanavedessä. 
Espanjaan oli kehkeytynyt löysän rahan vuosina asunto- ja luottokupla, joka puhkesi kohtalokkain seurauksin. Asuntojen hinnat romahtivat, pankit ajautuvat vaikeuksiin kun kansalaiset eivät pystyneet maksamaan usein löysin perustein myönnettyjä luottojaan takaisin ja työttömyys alkoi nousta.
Euroopan talouskriisiä käsittelevässä keskustelussa puhutaan paljon Kreikasta, mutta huomattavan vähän muista kriisimaista. Erikoista tässä on se, että Kreikka on äärimmäinen poikkeustapaus verrattuna kaikkiin muihin kriisimaihin – Kreikan kohdalla on nimittäin perusteltua kritisoida julkisten menojen tarpeetonta kasvua. Kaikkien muiden maiden kohdalla velkakriisin todellinen syy löytyy yksityisen sektorin valtavista virheistä.

Espanjan esimerkki on kuvaava. Maassa kehittyi valtava asuntomarkkinakupla, jota ryyditti pankkien holtiton lainananto. Kun korttitalo romahti, kustannukset siirrettiin valtion maksettavaksi. Espanja on Kreikkaa kuvaavampi esimerkki siitä dynamiikasta, joka on johtanut valtioiden velkakriisiin, sillä kriisimaiden ongelmien taustalla on säännönmukaisesti pankkikriisin tai markkinakuplan aiheuttamien kustannusten hoitaminen.

Espanjan kohdallakin on esitetty väitteitä liiallisesta julkisesta törsäilystä. Nämä väitteet eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Ennen talouskriisiä Espanjalla oli velkaa 26 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun taas esimerkiksi vakavarauden esikuvana pidetyllä Saksalla oli velkaa 50 prosenttia BKT:sta. Toisin sanoen Espanja oli euroalueen mallioppilaita velanhoidossaan. Silti kriisi osui Espanjaan – ja voimakkaasti.

Nyt kun Suomessakin toistellaan Kreikkaa varoittavana esimerkkinä julkisen kulutuksen vaaroista, on tärkeää pitää mielessä talouskriisin runtelemien maiden todellinen opetus: valtion velkakriisin syynä ovat yksityisen sektorin virheet, joita valtiot avuliaasti ottavat kriisin edetessä hoitaakseen.

Lue myös:

1/28/2014

Real News: Osuustoiminnan mahdollisuuksista ja rajoituksista


Professori Gar Alperovitz käy läpi Real Newsin haastattelussa osuustoiminnan edistysaskeleita ja rajoituksia. Haastattelu on tiivis ja pätevä läpileikkaus osuustoiminnan positiivisista puolista. Samaan aikaan Alperovitz kuitenkin muistuttaa hyvin, kuinka osuuskunnat joutuvat edelleen toimimaan markkinarakenteiden asettamissa reunaehdoissa. 

Alperovitz muistuttaa myös, että jonkinasteinen talouden suunnittelu on tärkeää markkinatalouksien virheiden korjaamiseksi. Tänäkin päivänä suuryritykset harrastavat itsestäänselvästi monin merkittävin tavoin talouden suunnittelua, mutta suuryrityksissä tapahtuva suunnittelu on täysin epädemokraattista. Toisin sanoen nykyjärjestelmässäkin toteutetaan jatkuvasti talouden suunnittelua eri tasoilla, mutta suunnittelusta vastaavat suuromistajat yhdessä poliittisen ja valtiollisen eliitin kanssa. Alperovitz peräänkuuluttaakin demokraattisen suunnittelun merkitystä paremman talousjärjestelmän saavuttamiseksi.

Osallisuustalouden insitutionaaliset ratkaisut ovat hyvä lähtökohta keskustelulle siitä, miten osuustoiminnalliset yhteenliittymät voisivat koordinoida tehokasta taloudellista toimintaansa ihmislähtöisesti ja yksilöiden omaehtoisuutta tukien, yhteiskunnallisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.

Lue myös:

1/27/2014

Miksi taloudellinen epätasa-arvo on ongelma?

Varallisuus keskittyy globaalisti yhä harvempiin käsiin. Näin kertoo kansalaisjärjestö Oxfam raportissaan, jonka mukaan maailman 85 rikkainta omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia köyhintä.

Varallisuuden ja tulojen epätasa-arvo on vakava globaali ja yhteiskunnallinen ongelma. Taloudellinen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon, heikentää talouden tehokkuutta ja vähentää ahkeruudesta palkitsemista. Epätasa-arvo rapauttaa myös demokratiaa. 

Poliittiset päätökset ovat olleet edesauttamassa taloudellisen epätasa-arvon kasvua viime vuosikymmeninä. Taloudellisen epätasa-arvon perustana ovat kuitenkin markkinatalouden rakenteet.

Taloudellisen epätasa-arvon vähentäminen tärkeää kehitykselle ja hyvinvoinnille

Taloudellinen tasa-arvon edistäminen on tärkeää yhteiskunnan kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta. Tulojen eriarvoisuutta tutkineen Kate Pickettin mukaan taloudellinen epätasa-arvo heijastuu laajasti ympäri yhteiskuntaa. Taloudellinen epätasa-arvo on yhteydessä esimerkiksi väestön heikkoon terveyteen, lyhyeen elinajanodotteeseen ja korkeampaan kuolleisuuteen.

Lisäksi tasa-arvoisemmissa maissa luottamus yhteiskuntaan ja niin kutsuttu sosiaalinen pääoma ovat korkeampia kuin epätasa-arvoisissa maissa. Unicefin ylläpitämän lasten hyvinvointia tarkastelevan indeksin mukaan myös lasten hyvinvointi on merkittävästi parempi taloudelliseti tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa.

Taloudellisella epätasa-arvolla on myös ekologisesti vahingollinen ulottuvuutensa. Epätasa-arvoinen tulonjako rohkaisee kulutuspohjaiseen statuskamppailuun, joka rasittaa sekä elinympäristöä että oravanpyörässä ahkeroivia ihmisiä. Rikkaiden rikastuminen käy siis muille kalliiksi.

Tulojen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon

Toisin kuin usein väitetään, mahdollisuuksien tasa-arvo edellyttää tulojen suhteellisen tasaista jakautumista yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien epätasa-arvo konkretisoituu esimerkiksi siinä, kuinka lapsen tulevaisuus määräytyy sosiaalisten olojen perusteella, tarkemmin sanottuna syntymäpaikan ja vanhempien sosio-ekonomisen aseman pohjalta, eikä niinkään oman osaamisen, kyvykkyyden, lahjakkuuden tai ahkeruuden perusteella. Tutkimusten perusteella onkin yhä selvempää, että sosioekonominen asema vaikuttaa merkittävästi ihmisen toimintakykyyn (1,2).

Jopa Suomessa, joka on kansainvälisesti verraten tasa-arvoinen maa, sosiaaliset tekijät määrittävät merkittävästi yksilön tulevaisuutta. Uuden tutkimuksen mukaan esimerkiksi vanhempien tulotaso periytyy voimakkaasti, etenkin suurituloisten ja pienituloisten keskuudessa. Tulotasossa ei ole kyse ainoastaan kulutusmahdollisuuksista, vaan laajasti elämän edellytyksistä, kuten koulutuksesta tai terveydenhuollosta. Tuloerojen kasvu näkyy Suomessa esimerkiksi terveyserojen kasvuna tai äänestysaktiivisuuden laskuna.

Epätasa-arvo rapauttaa demokratian

Ennen kaikkea on tärkeää muistaa, että tulojen epätasa-arvoinen jakautuminen tarkoittaa myös epätasa-arvoa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Markkinataloudessa päätöksiä tehdään ääni per euro -periaatteella. Toisin sanoen niiden ihmisten toiveita ja haluja kuunnellaan tarkemmin, joilla on enemmän maksuvalmiutta. Kapitalismissa tuotetaan rikkaille yleisen hyödyn jäädessä jalkoihin. Tämä selittää myös sen, miksi markkinataloudessa resurssit kohdentuvat usein järjettömällä tavalla: samaan aikaan kun Guggenheimille suunnitellaan tonttia Helsingin parhaille paikoille, ovat tontit kaupungin edullisille vuokra-asunnoille tiukassa.

Epätasa-arvoinen toiveiden kuuleminen markkinataloudessa tulee esille kahta kautta. Ensinnäkin epätasa-arvo vahvistuu suoran kulutuksen kautta. Koska kulutus ohjaa tuotantoa, vaikuttaa tulonjako merkittävästi siihen, mitä tuotetaan. Kun tulonjako on suhteellisen tasainen, on kulutuskin tasaisempaa ja kohdistuu perushyödykkeisiin. Voimakkaan epätasaisen tulonjaon vallitessa löytyy kysyntää ökytuotteille ja mahdollisimman halvalla tehdyille tuotteille, vaikka ympäristön ja hyvinvoinnin kannalta viisas tuotanto rakentuisi eri tavalla.

Hyvätuloisilla on lisäksi muita parempi mahdollisuus tukea sellaisia poliitikkoja, ajatuspajoja ja ideologioita, jotka he kokevat tärkeiksi. Näin tulojen epätasa-arvo johtaa rikkaiden äänen voimakkaampaan kuulemiseen yhteiskunnassa. Kun taloudellinen ja poliittinen valta yhdistyvät, alkaa päätöksentekoa hallita hyvätuloisten intressit – demokratian kustannuksella.

Epätasa-arvo syvällä markkinatalouden rakenteissa

Talouden epätasa-arvon taustalla vaikuttavat markkinatalouden rakenteet. Markkinatalouden oppikirjaversiossa ihmisiä palkitaan heidän omaisuutensa ja tuottavuutensa mukaan. Tämä markkinoiden palkitsemisperuste on epäoikeudenmukainen yksinkertaisesti siitä syystä, etteivät ihmiset voi vaikuttaa, mihin perheeseen he syntyvät, tai siihen, minkälaisia geneettisiä tai synnynnäisiä ominaisuuksia heissä on. Usein tuottavuudenkin lisääntyminen on tuurista ja mahdollisuuksista kiinni. Esimerkiksi Rovion Angry Birds -pelisarjan huippumenestystä edelsi vuosien tappiollinen toiminta. Menestystä avittivat vauraan suvun kärsivälliset investoinnit ja onnekas ajoitus mobiilipelien läpimurron kynnyksellä.

Merkittävä tekijä varallisuuden epätasaisessa jakautumisessa ovat perinnöt. Olemme kuvailleet perintöoikeuden ongelmaa tarkemmin Jorma Ollilan pojanpojan tapauksen yhteydessä. On totta, että kun perinnön saanut ihminen tuo perintönsä kansantalouden käyttöön, hän kasvattaa sillä kansantaloutta. Voi myös olla, että perinnön antaja on tehnyt paljon työtä perinnön kasaamiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että oikeus antaa perintöä olisi muiden oikeuksien yläpuolella, tai että perintö-oikeus olisi yhteiskunnallisesti tehokasta.

Tulojen epätasa-arvon myötä perintöjen määrät eriytyvät, jolloin myös seuraavien sukupolvien mahdollisuuksien tasa-arvo heikentyy. Perintöjen avulla toiset lähtevät talouden sadan metrin kilpajuoksuun 90 metriä muita edellä. Perintöjen rooli varallisuuden määrittäjänä on todella merkittävä: esimerkiksi Huffington Postin mukaan puolet maailman rikkaimpien ihmisten terävimmästä kärjestä tulee vain kahdesta perheestä.

On selvää, että perintöjen kasvava merkitys taloudessa tarkoittaa, että työnteolla ja ahkeruudella on yhä pienempi merkitys.

Lisäksi perinnöt heikentävät talouden tehokkuutta. Esimerkiksi taloustieteilijät Thomas Piketty ja Emmanuel Saez ovat tulleet tutkimuksessaan lopputulokseen, jonka mukaan optimaalinen perintövero olisi jopa 50 prosenttia tai yli. 

Myös työmarkkinat palkitsevat ihmisiä epäoikeudenmukaisesti. Kun työmarkkinat palkitsevat ihmisten tuottavuuden mukaan, saattaa toimitusjohtaja tienata vuodessa saman verran kuin ahkera ja pitkää päivää tekevä siivooja viidessäkymmenessä vuodessa. Palkitsemisen epätasa-arvo ei tietenkään johdu siitä, että toimitusjohtaja olisi tehnyt suhteessa yhtä paljon ahkerammin töitä tai ikävämpiä töitä. Hänen työsuoritustaan vain arvostetaan markkinoilla enemmän. Vaikka toimitusjohtajan suhteeton palkitseminen olisi tehokasta yrityksen kannalta, se ei tarkoita, että palkitseminen olisi yhteiskunnallisesti tehokasta, saati oikeudenmukaista.

Epätasa-arvo on aito ongelma

Tulojen ja varallisuuden epätasa-arvo on aito ongelma, joka tulisi ottaa vakavasti niin globaalisti kuin valtiollisessa mittakaavassakin. Taloudellinen epätasa-arvo vähentää hyvinvointia, rapauttaa demokratiaa, haittaa talouden tehokkuutta ja heikentää ahkeruuden merkitystä. 

Taloudellinen epätasa-arvo ja epäoikeudenmukainen palkitseminen juontuvat pohjimmiltaan suurelta osin talousjärjestelmästämme. Markkinatalouden rakenteellisiin ongelmiin on tästä syystä puututtu historiassa muun muassa erilaisin veroin, minimipalkoin ja julkisin palveluin. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovatkin olleet merkittävä esimerkki, miten markkinataloudesta voidaan tehdään oikeudenmukaisempi, ekologisempi, kestävämpi ja tehokkaampi.

Tästä syystä on tärkeää ylläpitää ja edistää hyvinvointivaltion rakenteita. Markkinataloutta korjaavien poliittisten liikkeiden rinnalla on tarkasteltava, minkälaiset talouden instituutiot olisivat lähtökohtaisesti oikeudenmukaisempia ja kestävämpiä kuin markkinatalouden puutteelliset ratkaisut.

Lue myös:

1/26/2014

Jani Kaaro: Rahamoodissa rikkaat ovat ahneempia kuin pienituloiset

Nämä tutkimukset näyttävät vahvistavan kirkonmiehien havainnon: Pienituloiset antavat vähästään, mutta suurituloiset eivät anna edes paljostaan. Mutta silti on pakko kysyä miksi. Kymppi tai viisikymppinen on 150 000 vuodessa ansaitsevalle pikkuraha –miksi hän ei tutkimuksessa antaisi siitä osaa pois tai miksi hän petkuttaisi saadakseen sen? 
Se ei johdu siitä, että kaikki rikkaat olisivat manipuloivia kieroilijoita. Ilmiö johtuu siitä, että rahalla on oma hyvin spesifi vaikutuksensa ihmismieleen.
Jani Kaaro kokoaa kolumnissaan yhteen tutkimuksia, joiden tarkoituksena on ollut selvittää varallisuuden vaikutusta ihmisen käytökseen ja erityisesti anteliaisuuteen. Tutkimusten havainnot ovat ajankohtaisia. Suomessakin ovat viime aikoina yleistyneet talouspoliittisen äärioikeiston äänenpainot, joissa esitetään yleishyödyllisten palveluiden tuottamista verotuksen sijaan hyväntekeväisyyden kautta.

Pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin on kuulunut progressiivinen tuloverotus, vaikka kehitys onkin kulkenut kokonaisuudessaan tasaveroa kohti. Järjestelyyn on sisältynyt ajatus siitä, että on oikeudenmukaista, kun erilaisia yhteiskunnan palveluja hyödyntäneet korkeatuloiset kansalaiset maksavat suuremman osan yhteiseen kassaan kaikkien hyvinvoinnin lisäämiseksi. Yhteiskunnan rahoituksen valvonnassa on myös jonkinasteista demokraattista kontrollia vaaleilla valittujen edustajien kautta, ja jokaisella kansalaisella on demokraattisten perusperiaatteiden mukaisesti yksi ääni. Hyväntekeväisyyttä painotettaessa varakkaimmat pääsevät vaikuttamaan eniten siihen, mitkä asiat saavat rahoitusta.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat nostaneet esiin, että pienituloiset antavat suhteessa jopa enemmän hyväntekeväisyyteen kuin varakkaat johtuen varallisuuden ja vallan tunteen aiheuttamista psykologisista vaikutuksista. Näin ollen on perusteltua väittää, että kun yleishyödyllisiä palveluita siirretään hyväntekeväisyyden piiriin, niiden rahoituspohja kokonaisuutena heikkenee ja yhteiskunnan ylempien kerrosten vastuunkanto ajan myötä vähenee.

Lue myös:

Onko köyhyys itseaiheutettua?
YLE: Suomessa noin 700 000 pienituloista
STT: Lapsiköyhyys kolminkertaistunut

1/24/2014

Krugman: Hyvinvointivaltiota tulisi suojella leikkauksia vastaan

For people who like to claim that the welfare state was the source of the crisis, you can look at Sweden, which has done not great, but relative to almost anybody else in the world, has ridden out the crisis pretty well,” Krugman said. That’s “despite a welfare state that’s very generous.
Vuonna 2008 taloustieteen Nobelilla palkittu Princetonin yliopiston professori Paul Krugman, yksi maailman tunnetuimmista taloustieteilijöistä, kehottaa Bloombergin tekemässä haastattelussa suojelemaan pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia. Krugman painottaa Ruotsin esimerkin osoittavan, ettei hyvinvointivaltio ole talouskriisin syynä. Maalla on edelleen yksi maailman laajimmista julkisista hyvinvointijärjestelmistä, ja se on selvinnyt kriisistä suhteellisen hyvin.

Bloombergin jutussa tuodaan myös esiin, ettei hyvinvointirakenteiden laajuus ole heikentänyt valtioiden vakavaraisuutta. Esimerkiksi sekä Tanskan että Ruotsin budjettialijäämä on merkittävästi pienempi kuin Yhdysvaltojen. Mailla on myös poikkeuksellisen vahva luottamus rahoitusmarkkinoilta, joten velanhoitokustannukset ovat pieniä.

Parecon Finlandin blogista voi lukea lisää leikkauspolitiikasta.

1/22/2014

Nathan Taylor: "Towards a less impoverished view of humanity"

Tekniikkaan ja talouteen erikoistunut kirjoittaja Nathan Taylor selvittää yhteistyön ja jalouden kehittymistä ihmisyhteisöissä. Yleinen myytti itsekkäästä ihmisestä on pahasti hakoteillä ja kaipaa päivitystä:
[...]The Selfish Gene itself (the book) got off too easy. Though not for the reasons Dobbs wrote about. Everyone involved in the debate, Dobbs included, was careful to note that of course everyone knows selfish genes don’t imply selfish people. As Dawkins himself has said many times. But let’s get real. Dawkins’s book influenced the public into making exactly that superficial mistake. To be fair, the real issue was a larger 1970′s social science movement portraying humans as primarily selfish. But Dawkins’s book was part of this. And it led to an impoverished view of humanity from which we’re still recovering. 
Taylorin kirjoitus on huolellinen ja lukemisen arvoinen tiivistys aiheesta käydystä tieteellisestä keskustelusta.

Kokonaisveroaste ei ole jatkuvasti noussut Suomessa

Suomalaisessa talouskeskustelussa kohtaa ajoittain kauhistelua kokonaisverotuksen noususta. Verotuksen lisääntymisen nähdään näissä puheenvuoroissa tukehduttavan taloudellisen toimeliaisuuden. Asia ei todellisuudessa kuitenkaan ole niin yksinkertainen. On syytä tarkastella myös verotuksen kehitystä – onko kokonaisveroaste ollut jatkuvasti nousussa, niin kuin jotkut väittävät?


Valtiovarainministeriön julkaisemassa kaaviossa kuvataan Suomen kokonaisveroasteen kehitys vuosina 1975–2009 (vuodet 2010–2013 ovat ennusteita). Kaavio havainnollistaa selvästi, kuinka kokonaisverotus laski tuntuvasti 1990-luvun huipuista vuosituhannen vaihteen jälkeen. Kokonaisverotus on jälleen noussut vuodesta 2011 eteenpäin, ja vuoden 2012 kokonaisveroaste on Tilastokeskuksen mukaan 44,1%.

Verokeskustelussa on luonnollisesti otettava huomioon kokonaisveroasteen muutosten lisäksi lukuisia muita asioita. Tärkeitä ovat esimerkiksi verotuksen oikeudenmukaisuuden toteutuminen sekä verotaakan jakautumisen kaltaiset kysymykset. Suomessa on kansainvälistä trendiä seuraten siirrytty kohti tasaveroa, koska progressiivisen tuloveron merkitystä on vähennetty säännönmukaisesti.

1990-luvun verouudistuksessa pääomatulojen verotuksen progressiivisuus poistettiin, jonka jälkeen pääomia verotettiin tasaverolla. Viimeisimmässä verotusuudistuksessa pääomaverotukseen luotiin jälleen yhden portaan pieni progressio (pääomavero on 30% ja 50 000 € ylittävältä osalta maksetaan 32% veroa). Pääomaverotus on edelleen merkittävästi alhaisempaa, ja progressio lievempi, kuin ennen 1990-luvun verouudistusta. Pääomaverotusta on myös helpompi kiertää ja suunnitella, joten todellinen toteutuva veroprosentti on entistä alhaisempi.

Lue myös:

Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?
Taloussanomat: Suomalaisilla vääristynyt käsitys johtajien palkkatasosta
Tutkimus: Rikkaiden veroaste ei yhteydessä kasvuun
The Atlantic: Verojen alentaminen ei johda automaattisesti kasvuun


1/21/2014

Maailman 85 rikkainta omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia köyhintä

Maailman varallisuus kasaantuu yhä harvempiin käsiin. 
Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam sanoi raportissaan maanantaina, että maailman 85 rikkaimman ihmisen omistama 1,7 biljoonan dollarin eli noin 1250 miljardin euron varallisuus on yhtä suuri kuin maailman köyhimmän puoliskon varallisuus. 
"On hämmästyttävää, että 2000-luvulla puolet maailman ihmisistä - yli kolme ja puoli miljardia ihmistä - omistavat vähemmän kuin pieni eliitti, joka mahtuisi mukavasti kaksikerroksiseen bussiin", sanoo Oxfamin toimitusjohtaja Winnie Byanyima tiedotteessa. 
Oxfam sanoo raportissaan myös, että maailma rikkain prosentti väestö omistaa lähes puolet kaikesta varallisuudesta.
Lue myös:

Jorma Ollilan pojanpojan tapaus
Yritysten veronkierto riistää kehitysmailta miljardeja
Rikkain prosentti omistaa 40 prosenttia maailman varallisuudesta

1/20/2014

Taloussanomat: Harva pienituloisen perheen lapsi on 30-vuotiaana isotuloinen

Taloussanomat:
Pieni- ja suurituloisuus näyttää tutkimuksen mukaan periytyvän varsinkin kaikkein pienituloisimmassa ja suurituloisimmassa päässä. 
[…] Pienituloisen perheen kasvatista tulee siis neljä kertaa todennäköisemmin pienituloinen kuin suurituloisesta perheestä tulevalla. 
Tutkimuksessa tarkasteltiin 1973–1976 syntyneiden suomalaisten tulotasoa 30-vuotiaana ja heidän lapsuudenperheidensä tuloa silloin, kun tutkittavat olivat 14–17-vuotiaita. Aiempien tutkimusten mukaan 30-vuotiaana saavutettu sosioekonominen asema ennustaa loppuelämän asemaa. 
Voimakkaimmin tulotaso periytyy pienituloisimmassa ja suurituloisimmassa viidenneksessä. Lapsuudenperheen tulotaso selittää enemmän miesten kuin naisten tuloja 30-vuotiaana, mikä voi johtua perinteisten naisten ja miesten alojen erilaisuudesta.
Lue myös:


1/18/2014

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet: osa 4

Kirjoitus on neljäs osa kokonaisuudessaan Peruste-lehdessä julkaistua artikkelia "Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet". Kirjoituksen ensimmäiset osat ovat luettavissa täällä (1, 2, 3).

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (4/4): Keskustelua demokraattisesta suunnittelusta ja byrokratiasta

Demokraattisesta suunnittelusta ja osallisuustalouden ratkaisuista on käyty paljon yksityiskohtaista keskustelua. Demokraattiseen suunnitteluun liitetään usein kysymys byrokraattisuudesta.

Pohdittaessa demokraattisen suunnittelun byrokraattisuutta on tärkeää pitää mielessä, kuinka jo nykyisissä kapitalistisissa yhteiskunnissa on valtava määrä byrokratiaa talouden eri tasoilla. Erilaiset kokoukset ja tiedonkulku vievät kapitalistisissa yhteiskunnissa merkittävän osan työntekijöiden ajasta. Osa tästä toiminnasta johtuu siitä, että kapitalismin ulkoisvaikutusten ongelmien lieventäminen edellyttää muun muassa virkamiehiä, tarkastajia, vankiloita ja poliiseja. Suuryritysten harjoittama kansainvälinen verosuunnittelu, patenttilainsäädäntö ja oikeudenkäynteihin vaadittavat resurssit, lukuisten keskeisten markkinoiden toimivuuden ylläpitämiseksi tarvittava laajamittainen sääntely sekä yritysten sisäinen valvonta ovat kaikki esimerkkejä valtavasta resurssien sitomisesta sellaisiin talouden toimintoihin, jotka eivät itsessään tuota hyödyllisiä tavaroita ja palveluja. 

On tärkeää huomata, että demokraattinen suunnittelu osallistaa työntekijät suoraan tuotantoa koskevaan päätöksentekoon, joten ulkoisen kontrollin tarve poistuu tai ainakin vähenee. Tilanne poikkeaa selvästi epädemokraattisista ja hierarkisista talousmalleista, kuten kapitalismista ja keskusjohtoisesta suunnitelmataloudesta. 

Työntekijöiden määrätessä itse tuotannostaan heillä on mahdollisuus vähentää valvontaa ja työskennellä omaehtoisesti. Nykyisen motivaatiota koskevan tutkimustiedon mukaan tämä on myös mikrotasolla huomattavasti tehokkaampaa kuin ylhäältä päin johdettu, työstä vieraannuttava johtamismalli. Taloustoimijoiden autonomia vähentää juuri byrokratiaa.

Lopuksi

On totta, että osallisuustalouden kantava idea markkinoiden täydellisestä hylkäämisestä on kaukainen. Osallisuustaloutta muistuttavia ideoita ja rakenteita on kuitenkin jo käytössä monissa erilaisissa muodoissa. Ilman johtajia toimivan työpaikan käytäntöjä on toteutettu muun muassa peliyhtiö Valvessa ja osallistavaa budjetointia on kokeiltu onnistuneesti niin Porto Alegressa kuin New Yorkissakin. 

Myös Suomessa on pitkä osuuskuntien historia, ja osuuskuntamuotoinen yrittäminen on erittäin suosittua tänäkin päivänä. Maailmanlaajuista huomiota on saanut myös espanjalainen monialainen suuryritys Mondragon, joka on onnistunut yhdistämään osuuskuntien osallistavan tuotannon markkinoiden tehokkuusvaatimuksiin. 

Lisäksi esimerkiksi talousnobelisti Elinor Ostromin tutkimustyö onnistui viime vuosikymmeninä osoittamaan, kuinka yhteisresurssien rooli on nykytaloudessakin paljon merkittävämpi, kuin mitä yksityisomistusta ihannoivassa talouspuheessa annetaan ymmärtää. Ostromin havainnot tukevat osallistavan suunnittelun lähtökohtia. Demokraattinen ja autonominen yhteisomistus voi toimia uskottavasti pitkäkestoisen taloudellisen toiminnan selkärankana.

Nykyistä osallistavampaan tuotantoon on mahdollista päästä myös markkinatalouksien puitteissa. Esimerkiksi David Schweickart, Pat Devine, David Laibman ja John O'Neill sekä Christian Felber ovat tuoneet esille ehdotuksia siitä, miten taloudesta tehtäisiin demokraattisempi ilman markkinatalouden rakenteiden hylkäämistä.

Lisäksi monet muut lähestymistavat, kuten commons-ajattelu, vertaistuotanto, funktionaalinen rahoitus ja degrowth-ajattelu antavat tärkeitä rakennuspalikoita ja suuntaviivoja demokraattisempaan ja ekologisempaan talouteen. Osallisuustalouden malli rohkaisee kuitenkin kohtaamaan markkinatalouksien perustavanlaatuiset ongelmat juuria myöten luomalla kokonaan uudet lähtökohdat talouden instituutioiden toiminnalle ja tuotannon järjestämiselle. 

Osallisuustalouden malli voidaankin nähdä visiona, tai suuntana, jota kohti talouden rakenteita tulisi kehittää. Se voi toimia mallina, jonka tarjoamia työkaluja otetaan käyttöön siinä jatkuvassa prosessissa, jossa pyritään tekemään taloudesta tehokkaampi, inhimillisempi, tasa-arvoisempi ja ekologisempi.

Lähteet:

Albert, Michael & Hahnel, Robin (1991) The political economy of participatory economics. Princeton University Press, Princeton.

Albert, Michael (2003) Parecon: Life after capitalism. Verso, New York.

Donnaruma, Colin & Partyka, Nicholas (2012) Challenging the presumption in favor of markets. Review of Radical Political Economics 44.1: 40-61. 

Devine, Pat & Laibman, David & O'Neill, John (2002) Participatory planning through negotiated coordination. Science & Society 66.1: 72-93.

Felber, Christian (2013) Näkyvä käsi. Gaudeamus, Helsinki.

Hahnel, Robin (2011) Perusteet markkinoita vastaan. Parecon Finlandin julkaisuja 1. 

Hahnel, Robin (2012) Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää. Like & Rauhanpuolustajat, Helsinki.

Hahnel, Robin & Wright, Erik Olin (2013) A conversation between Erik Olin Wright and Robin Hahnel about alternatives to capitalism. Julkaisematon. 

Ostrom, Elinor (1990) Governing the commons: The evolution of institutions for collective action. Cambridge university press, Cambridge.

Schweickart, David (2011) After capitalism. Rowman & Littlefield Publishers, Lanham.

Shalom, Stephen (2006) A review essay: In search of economic justice. New Politics, Winter, Vol:X-4.


Lue myös:

1/16/2014

HS: Finnwatch: Suomen suuryrityksillä on yli 200 yhtiötä veroparatiiseissa

Helsingin Sanomat:
Suurilla suomalaisilla yhtiöillä on sadoittain holding- eli omaisuudenhoitoyhtiöitä eri veroparatiiseissa, ilmenee kansalaisjärjestö Finnwatchin selvityksestä. 
Järjestön mukaan Suomen 20:llä liikevaihdolla mitattuna suurimmalla yrityksellä on veroparatiiseissa ainakin 225 tytäryhtiötä.
Lue myös:

1/14/2014

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet: osa 3

Kirjoitus on kolmas osa Peruste-lehdessä julkaistua artikkelia “Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet”. Kirjoituksen edelliset osat ovat täällä (1, 2).

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (3/4):
Demokraattinen suunnittelu osallisuustaloudessa

Osallisuustalouden demokraattiseen suunnitteluprosessiin osallistuvat osuuskuntamaiset yritykset ja niiden yhteenliittymät sekä kuluttajayhdistykset ja niistä koostuvat yhteenliittymät. Keskenään verkottuneiden taloustoimijoiden tukena ovat myös jatkuvasti päivittyvät ja tähän perehtyneissä yrityksissä koottavat kaikille avoimet hintatiedot tuotannosta.

Yritysten tuotannon organisoivat yritysten työntekijät yhdistyksissään, joissa jokaisella jäsenellä on, kuten osuuskunnissa, yksi ääni. Yrityksillä on halutessaan vapaus perustaa myös pienempiä toimipisteitä tai yhdistyksiä, jotta toimijoiden vapaus päättää omasta työnteostaan säilyisi.

Ideana on, että vain työntekijät ottavat osaa yrityksen päätöksentekoon. Näin päätöksenteko pystyy keskittymään nimenomaan yrityksen omiin asioihin. Demokraattiseen suunnitteluprosessiin kuuluu osallisuustaloudessa myös ajatus siitä, että yritysten tulee osoittaa demokraattisen suunnitteluprosessin aikana tuotannon hyödyllisyys – muuten se ei saa kaipaamiaan resursseja eikä pysty pyörittämään toimintaansa.

Demokraattisessa suunnittelussa jokainen voi osallistua asuinalueensa kuluttajayhdistykseen, joka puolestaan on osa kunta-alueen laajempaa kuluttajien verkostoa. Kunnan kuluttajayhdistys taas on puolestaan osa suurempaa yhteenliittymää, esimerkiksi maanosan tai muun halutun alueen puitteissa. Jokainen asuinalueen kuluttajayhdistys ja jokainen kuluttajayhdistysten yhteenliittymä suunnittelee oman kulutuksensa.

Kotitaloudessa ihmiset kuluttavat niin julkisia kuin yksityisiä tavaroita ja palveluja. Jos esimerkiksi asuinalueen kuluttajayhdistys aikoo hankkia uusia keinuja puistoonsa, sen jäsenet arvioivat yleistä hintatasoa tarkastelemalla, kuinka kallis keinuhankinta olisi. He voivat halutessaan arvioida asukkaiden osuudet hankinnasta ja jakaa kustannukset toivomallaan tavalla. Samalla jokainen on vapaa itsenäisesti kuluttamaan sen mitä haluaa. Mahdollisuus yhteisölliseen kulutukseen on kuitenkin helposti tarjolla.

Demokraattinen suunnitteluprosessi koostuu suunnittelukierroksista, joiden aikana kerätään alustavaa informaatiota kulutuksesta ja tuotannosta sekä niiden yhteiskunnallisista kustannuksista ja hyödyistä. Varsinainen tuotanto ja kulutus jatkuvat taukoamatta. Suunnitteluprosessit yhdistettynä nykyisiin sähköisiin seurantajärjestelmiin mahdollistavat suunnitelmien joustavan tarkentamisen ja korjailun.

Suunnitteluprosessi kuvataan seuraavaksi ymmärrettävyyden helpottamiseksi yksinkertaistetusti kronologisessa muodossa. Prosessin kulku on verrattain suoraviivainen. Jokaisella kierroksella on käytössä avustavien lautakuntien tarjoamat sen hetkiset arviot kaikkien luonnonvarojen, työn kategorioiden ja pääomavarantojen vaihtoehtoiskustannuksista, arviot eri tavaroiden ja palvelujen tuottamisen yhteiskunnallisista kustannuksista sekä arviot eri tuotannonalojen päästöjen aiheuttamista vahingoista. Nämä arviot toimivat hintaindikaattoreina, koska ne antavat viitteitä siitä, mitä kustannuksia resurssien käyttäminen ja saastuttaminen aiheuttavat yhteiskunnalle. Indikaattorit siis kertovat, mitä tiettyjen tuotteiden tuottaminen maksaa yhteiskunnalle.

Tämän tiedon keräämistä ja jakamista voi ajatella samansuuntaisena prosessina kuin nykyisten suuryritysten keräämää reaaliaikaista tietoa tuotteiden kysynnästä ja tuotantoketjujen toiminnasta. Keskeisin ero on siinä, ettei avustavilla lautakunnilla ole kannustimia pimittää tietoa muilta taloustoimijoilta, toisin kuin kapitalistisilla yrityksillä kilpailluilla markkinoilla.

Kuluttajayhdistysten ja yhteenliittymien tehtävänä on tässä vaiheessa laatia omat kulutusehdotuksensa. Ne kertovat, mitä tavaroita ja palveluksia ne haluavat kuluttaa, ja minkälaisia saasteiden tai luonnonympäristön muutoksien aiheuttamia kustannuksia ihmiset ovat valmiita hyväksymään. Yritykset puolestaan laativat tuotantoehdotukset, joissa eritellään, mitä ne tuottavat, ja mitä resursseja ne tuotantoaan varten tarvitsevat.

Avustavat lautakunnat kokoavat osapuolten ehdotuksista saatavan vapaan informaation yhteen. Näiden tietojen perusteella määrittyvät yhteiskunnalliset kustannukset ja hyödyt sekä vaihtoehtoiskustannusten tasot ylikysynnän ja -tarjonnan huomioon ottaen. Suunnittelukierros on toistuva prosessi, joka jatkuu kunnes on saavutettu kysynnän ja tarjonnan tasapaino.

Talouden suunnittelun tarkoitus on antaa mahdollisimman tarkat, mutta kuitenkin vain alustavat hintatiedot jakson tuotantoa ja kulutusta varten. Kuten nykyisinkin, näin voidaan tehdä ennakkoon tilauksia tai suunnitella yhteisiä laajempia hankkeita. Kuitenkaan esimerkiksi vuoden alussa ei tarvitse tietää koko vuoden henkilökohtaista kulutusta. Päivittäinen kulutus tapahtuu nykyisten kaltaisten kauppojen, verkkokauppojen ja palvelupisteiden kautta, mutta yhteisöillä on myös vapaus rakentaa ja kehittää laaja skaala erilaisia kuluttamisen tapoja.

Suunnitteluprosessin aikana jokaisen taloustoimijan on hiottava omia ehdotuksiaan, jos niissä vaaditaan esimerkiksi liikaa kulutusoikeuksia tai yhteisten resurssien käyttöoikeuksia. Tässä vaiheessa ylioptimistiset ja yhteiskunnallisesti haitalliset ehdotukset torjutaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että tuotantopuolen ehdotuksissa yhteiskunnallisten hyötyjen on ylitettävä yhteiskunnalliset haitat – muuten ehdotus muodostuu liian kalliiksi. Suunnitelmien hiominen on kuitenkin vain ja ainoastaan yritysten ja yhdistysten sisäinen tehtävä. Muilla toimijoilla ei ole sananvaltaa ehdotusten sisältöön.

Näin ollen yritysten on käytettävä yhteisiä resursseja tehokkaasti tuottamalla tuotteita, joilla on kysyntää. Kuluttajien on puolestaan sopeutettava kulutuksensa tulojensa rajoihin tai yhteiskunnallisesti vähemmän maksaviin tuotteisiin. Suunnitteluprosessin on tarkoitus päätyä kysynnän ja tarjonnan tasapainoon, joka on kyennyt vastaamaan sekä tärkeäksi koettuihin arvoihin, että markkinatalouksia vaivaamiin rakenteellisiin ongelmiin, kuten ulkoisvaikutuksien huomiotta jättämiseen ja yhteisöllisen kulutuksen aliarvioimiseen.

Osallisuustalouden demokraattisen suunnitteluprosessin voi kuvailla yksinkertaisemminkin. Kun yritykset tekevät ehdotuksia, ne pyytävät lupaa käyttää joitakin kaikille kuuluvia tuotannontekijöitä. Yritykset siis pyytävät, että ne saavat käyttää tietyn verran yhteisiä talouden resursseja, jos ne tuottavat tietyn määrän tiettyjä talouden tuotteita tai palveluja.

Kuluttajat taas pyytävät lupaa kuluttaa yhteisesti tuotettuja tavaroita tai palveluja siinä määrin, kun heidän tulonsa sen mahdollistavat. Suunnitteluprosessin aikana talouden toimijoille paljastuu, milloin yrityksen tuotantoehdotus sisältää tuhlausta ja milloin kuluttajayhdistyksen ehdotuksessa vedetään kotiinpäin.

Prosessi antaa muille taloustoimijoille mahdollisuuden evätä ehdotukset, jos ne vaikuttavat tuhlailevilta tai epäoikeudenmukaisilta. Koska ehdotuksiin tehtävät korjaukset ovat vapaasti yritysten ja kuluttajayhdistysten itse päätettävissä, yksikään byrokraatti ei tule määräämään, miten heidän tulisi toimia.

Osallisuustalouden demokraattinen suunnittelu eroaa merkittävästi muista demokraattisen suunnittelun malleista. Tuotanto- tai kuluttajapuolella ei tarvitse väitellä siitä, mitä niiden tulisi tehdä, sillä heidän ehdotuksensa yksinkertaisesti hylätään tai hyväksytään.

On yhdistysten oma asia, miten ne toteuttavat yhteiskunnallisesti tehokasta talouden toimintaansa. Vain harvoissa erityistapauksissa on selostettava pyrkimyksiään kokouksissa. Tähän on kuitenkin hyvä varata mahdollisuus, koska on olemassa tilanteita, joihin pelkät numerot eivät kykene vastaamaan.

Lähtökohtaisesti demokraattisessa suunnittelussa tuotannontekijät – kuten raaka-aineet, tietotaito ja työvoima –  ovat yhteistä omaisuutta, jonka tuotannosta ja kuluttamisesta päätetään yhteisessä suunnitteluprosessissa. Yhteisöt saavat käyttöoikeuksia resursseihin, mutta käyttöoikeuden edellytyksenä on tehokas, tarpeellinen ja ekologiset reunaehdot huomioiva tuotanto.

Artikkelisarjan viimeinen osa käsittelee kysymyksiä byrokraattisuudesta ja kokoaa artikkelin sisällön lopuksi yhteen.


Lue myös: