12/01/2013

Ihmisluonnosta & osallisuustaloudesta

Esitellessämme osallisuustalouden ideaa olemme kohdanneet useaan otteeseen ajatuksen siitä, että uusi ja parempi talous edellyttäisi myös muutosta ihmiskunnassa. Näkemyksen voi kiteyttää niin, että ihmiset ovat tuomittuja kilpailun ja ahneuden talouteen, koska itsekkyys on ihmisille luontaista. On siis turhaa pyrkiä hahmottelemaan ja rakentamaan reilumpia pelisääntöjä ja yhteistyötä kannattelevia instituutioita, koska ihmiset kuitenkin omivat etuuksia, käyttävät kyynärpäätaktiikkaa ja kilpailevat toisiaan vastaan. Eikö osallisuustalouden ehdotuksissa oleteta turhan sinisilmäisesti, että kaikki ihmiset ovat jalosydämisiä auttajia?

Itsekkyys otettu huomioon

Osallisuustalouden alkuperäiset kehittäjät Robin Hahnel ja Michael Albert laativat tarkan taloustieteellisen mallin osallisuustaloudesta teoksessaan "The Political Economy of Participatory Economics". Mallin tarkoituksena oli selvittää, mitä osallisuustaloudessa tapahtuisi, jos yksilöiden oletettaisiin toimivan taloustieteistä tutun "homo economicus" -oletuksen mukaisesti: rationaalisesti ja omaa etuaan tavoitellen.

Lähtökohtana eivät olleet siis yhteiskunnallisesti vastuulliset pyhimykset, vaan pikemminkin kokoelma instituutioita ja pelisääntöjä, jotka kannustavat kohti yhteiskunnallisesti tehokasta ja reilua toimintaa – myös silloin, kun ihmiset toimivat itsekkäästi. Toisin sanoen osallisuustalouden yhtenä perimmäisenä tavoitteena on yhdistää yksilön edut heidän ympäristönsä ja yhteisönsä etuihin. 

Lienee naiivia odottaa, että ahneus ja epärehellisyys katoaisivat täysin, mutta on perusteltua kehittää sellaisia menettelytapoja, jotka minimoivat itsekkäästä toiminnasta koituvat vahingot. Analyysissa osoitettiin, että osallisuustalouden kannustimet tukevat markkinoita johdonmukaisemmin talouden tehokasta toimintaa, kun oletetaan, että yksilöt toimivat itsekkäästi.

Kannustimet tärkeitä

Tärkein osallisuustalouden kannustin tehokkaaseen toimintaan on työntekijöiden itse omistamat ja johtamat yritykset. Heidän on osoitettava muille yrityksille ja kuluttajille, että heidän tuotantonsa on tarpeeksi hyödyllistä, jotta heidän aiheuttamat yhteiskunnalliset kustannukset tulevat vähintäänkin katettua. Yrityksillä on näin ollen selvät kannustimet käyttäytyä vastuuntuntoisesti, sillä jos yrityksen tuottama nettohyöty jääkin pakkasen puolelle, resurssit siirtyvät jatkossa niihin projekteihin, jotka tuottavat positiivista tulosta. 

Tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeää tehdä eroa nykyisten markkinamittarein tehtyjen tulosten ja osallisuustalouden välillä. Nykyisellään yritys voi tehdä erinomaista tulosta, mutta osa yksityisyrityksen voitosta saattaa perustua muun muassa luonnon köyhdyttämiseen ja ala-arvoisiin työoloihin ja muihin näennäisen tehokkaisiin toimiin. Osallisuustaloudessa työntekijät päättävät itse yrityksissään työn tekemisen tavoista ja tuotannon ulkoisvaikutukset, kuten ympäristöhaitat ja -hyödyt, sisältyvät suoraan hintoihin.

Palkkausperusteena ahkeruus

Mitä osallisuustaloudessa ehdotetaan palkkauksen perusteeksi? Jos jokainen työntekijä päättäisi itse omasta palkastaan, tilanne saattaisi karata nopeasti käsistä. Taloustieteilijä Robin Hahnelin mukaan osallisuustalouden palkitseminen on pyritty laatimaan niin, että se on kannustavaa ja oikeudenmukaista:
"Tärkein mekanismi, joka pakottaa yksilöllisesti vastuuntuntoiseen käyttäytymiseen, on työtovereiden antama ahkeruusarvio ja siihen perustuvat kulutusoikeudet. Niinpä mitä ilmeisimmin emme olettaneet [taloustieteilijä Thomas Weiskopfin esittämän epäilyksen mukaisesti] ’kokonaisvaltaista inhimillisten käyttäytymiskaavioiden muutosta, uutta ihmistä jonka koko tietoisuus on orientoitunut pikemminkin yhteiskunnallisesti kuin yksilöllisesti’. Emme myöskään olettaneet, että ihmiset saisivat motivaationsa solidaarisuudesta ja suhtautuisivat välinpitämättömästi omaan mukavuuteensa ja statukseensa." 
(Ote kirjasta “Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää”, sivu 285)
Yrityksen sisällä siis päätettäisiin demokraattisesti, miten palkkapotti jaetaan työntekijöiden kesken. Hahnel ja Albert ovat perustelleet useassa yhteydessä, kuinka ahkeruuden ja vaivannäön palkitseminen on sekä kannustavaa että oikeudenmukaista. Mallissa tehdään kuitenkin selväksi, että varsinainen päätösvalta palkitsemistavoista on itse johdetuilla yrityksillä. Tästä vapaudesta johtuen yritysten palkitsemiskäytännöissä esiintyisi todennäköisesti runsaasti vaihtelua, ja ihmiset hakeutuisivat töihin sellaisiin yrityksiin, joiden toimintatavat sopisivat heille parhaiten.

Raha puutteellinen kannustin

Vaikka Hahnelin ja Albertin osallisuustalouden muodollisessa analyysissa oletettiinkin ihmisten toimivan säännönmukaisesti omaa etuaan ajaen, on kuitenkin paljon syitä uskoa, että ihmisiä motivoivat myös monet muut seikat. On runsaasti tuoretta tutkimustietoa siitä, kuinka työn koettu merkitys ja vaikuttavuus ovat monissa tilanteissa rahaa tärkeämpiä kannustimia. Lisätienesti näyttäisi nykytutkimuksen mukaan parantavan työtehokkuutta vain erittäin yksinkertaisissa, mekaanisissa työtehtävissä.

On myös paljon todisteita siitä, että ihmiset pystyvät ottamaan toisiaan huomioon lukuisin eri tavoin. Esimerkiksi perheenjäsenten ja ystävien parissa ei ole vierasta auttaa toisia ja tehdä yhteistyötä. Myös monissa laajemmissa yhteisöissä ihmiset luottavat toisiinsa ja välittävät toisistaan ilman erillisiä rahapalkintoja. Tämä käyttäytyminen vaikuttaisi olevan ihmiselle mahdollista ja jopa luontaista niissä yhteyksissä, kun ilmapiiri on täynnä luottamusta eikä sisällä jatkuvaa epäilyä.

On syytä miettiä, että kun kerran ihmisillä on kiistattomasti taipumuksia itsekkääseen käytökseen, miksi oman edun tavoittelua ja kyynärpäätaktiikkaa tulisi vielä erikseen palkita? Varsinkin nykytutkimuksen valossa, jonka mukaan ihmisten kannustaminen parempiin suorituksiin onkin luultua monimutkaisempaa – kannustimiksi tarkoitetut rahapalkkiot voivat monissa tilanteissa jopa heikentää työtehoa.

Yhteenveto

Osallisuustalouden ideat itse johdetuista yrityksistä ja ahkeruuden palkitsemisesta eivät lähtökohtaisesti edellytä uutta ihmisluontoa, vaan ne on pikemminkin johdettu melko varovaisista oletuksista mitä tulee ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja myötätuntoon toisia kohtaan. Talouden kannalta olisi kuitenkin oleellisinta pohtia, minkälaista toimintaa ylipäätään halutaan tukea ja selvittää, mikä saa ihmiset innostumaan, ahkeroimaan ja kehittämään vapaasti kaikkia hyödyttäviä innovaatioita. Tuhoisan itsekkyyden ja vastuunpakoilun sijaan tulisikin kannustaa järkevään, toisia ihmisiä ja heidän vapauksiaan kunnioittavaan ja yhteisöä hyödyttävään toimintaan.