9/30/2013

Yle: Viidenneksellä amerikkalaisista ei raha aina riitä ruokaan

Yle:
Joka viidennellä amerikkalaisella aikuisella on toisinaan pulaa ruoasta, käy ilmi tuoreesta kyselystä.
[…] Tutkimusraportin mukaan kyselytulokset viittaavat sihen, että talouskriisin jälkeinen elpyminen on hyödyttänyt suhteettoman paljon suurituloisia niiden kustannuksella, joille perustarpeiden tyydyttäminenkin on ollut hankalaa.
Lue myös:

WSJ: Noin joka seitsemäs yhdysvaltalainen ruoka-avun piirissä
Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi
The Washington Post: Research ties economic inequality to gap in life expectancy

9/26/2013

Taloustieteilijä Varoufakis: Euroalueen tukipaketit pankkien tappioiden kuittaamista

Maailmanlaajuiseen finanssikriisiin ja euroalueen talouskriisiin työssään keskittynyt taloustieteilijä Yanis Varoufakis selventää tuoreessa haastattelussa, miksi laajalti jaettu käsitys euroalueen tukipaketeista on virheellinen.

Euroalueen pohjoisissa maissa, kuten Saksassa ja Suomessa, tukipaketit on esitetty välttämättöminä solidaarisuuden osoituksina EU:n heikompien maiden talouksien ja rahaliiton toimivuuden ylläpitämiseksi. Monet ovat tiivistäneet eurokriisin tukisotkut niin, että ahkera ja kilpailukykyinen pohjoinen vetää perässään laiskaa ja korruptoitunutta etelää.

Kreikassa puolestaan Saksaa, ja jossain määrin muita pohjoisia maita, on pidetty koronkiskureina ja syypäinä kriisin pitkittymiseen.

Varoufakisin mukaan nämä käsitykset ovat sekä Saksassa että Kreikassa poliittisen johdon ylläpitämiä, mutta ne ovat perustavanlaatuisesti virheellisiä. Varoufakis painottaa, että tukipaketeissa on koko ajan ollut kyse maiden välisten lainojen sijaan siitä, että ranskalaisten ja saksalaisten pankkien kirjanpidosta saadaan kuitattua ja siirrettyä tappioita kriisimaiden veronmaksajien hartioille. Hänen mukaansa ehdot tukipaketeissa ovat niin tiukat, että kreikkalaisilla veronmaksajilla ei ole mahdollisuutta selvitä niistä kunnialla. Lopulta maksajiksi joutuvat pohjoisen veronmaksajat, mutta Kreikan tukemisen sijaan onkin peitelty Deutsche Bankin ja BNP-Paribasin tappioita.

Varoufakisin analyysi eurokriisin käännekohdista tarjoaa tärkeää vastapainoa Suomessakin usein esitetyille yksinkertaistuksille kriisin taustoista ja tukipakettien yksityiskohdista.

9/24/2013

Yhdysvalloissa nettiostoksissa monopoli

The Atlantic:
The Internet retailer [Amazon] sells more stuff online than its 12 biggest competitors combined, all of which move an incredibly tiny amount of stuff through their online storefronts, according to new documents from the Securities and Exchange Commission […].
The Atlanticin mukaan Yhdysvalloissa nettishoppailu on äärimmäisen keskittynyttä, sillä Amazonin myynti ylittää 12 suurimman kilpailijan myynnin yhteenlasketun arvon.

Tosielämässä monilla aloilla kilpailu keskittyy voimakkaasti. Tämä kehitys on haitallista, sillä kilpailun vähentyminen johtaa taloustietelijöiden mukaan merkittävään tehottomuuteen. Markkinatalouksien ihanne täydellisestä kilpailusta toteutuukin aniharvoin, ja on myös ristiriidassa toisen taloustieteen kentältä tutun käsitteen, suurtuotannon etujen (economies of scale), kanssa.

Suurtuotannon edut ristiriidassa kilpailuideaalin kanssa

Suurtuotannon eduilla tarkoitetaan sitä, että tuotannon kasvaessa saadaan kustannuksia laskettua yksikköä kohden. Esimerkiksi Amazonin mittava varastoinfrastruktuurin rakentaminen ja valtava volyymi myynnissä mahdollistaa halvemmat hinnat, kuin mitä pienemmät nettikaupat pystyvät tarjoamaan.

On kuitenkin tärkeää huomata, että liikeyritysten kasvaessa myös väistämättä kilpailu jossain määrin vähenee, sillä markkinoilla ei ole tilaa yhtä monelle kilpailijalle. Lukuisat tärkeät alat, kuten vähittäiskauppa, teknologiateollisuus- ja energiateollisuus, ovatkin usein keskittyneen kilpailun markkinoita.

Realismia markkinaintoilun sijaan

Yhdysvaltalaisten nettikauppojen markkinatilanne osoittaa, kuinka todellisuudesta irtaantuneita ovat haaveet täydellisestä markkinakilpailusta ja markkinoiden tehokkuudesta. Kun keskustellaan nykyisten talousrakenteiden korjaamisesta, tulisi markkinoiden toimintaa tarkastella realistisesti ilman naiiviin markkinaintoiluun sortumista.

Lue myös:

Keskittyneen kilpailun luvattu maa
Näillä 10 yhtiöllä on hallussaan valtava määrä tuotemerkkejä
H&M omistaa kuusi Aleksanterinkadun vaateliikettä
Robin Hahnel: Perusteet markkinoita vastaan

9/20/2013

"Kapitalismille on parempia vaihtoehtoja" Artikkeli osallisuustaloudesta Ny Tidissä

Parecon Sverigen puheenjohtaja Anders Sandström erittelee osallisuustalouden lähtökohtia syyskuun alussa Ny Tidissä julkaistussa artikkelissaan. Artikkelissa pohditaan pintaa syvemmältä osallisuustalouden lähtökohtia, kuten taloudellista demokratiaa ja taloudellista oikeudenmukaisuutta.

Artikkelissa käydään läpi myös solidaarisuuden, moniarvoisuuden, tehokkuuden ja kestävyyden kaltaisten arvojen sisältöä ja merkitystä talouden uudistamisessa.

Lopussa pohditaan, minkälaisia talouden insituutioiden tulisi olla, jotta ne vastaisivat edellä mainittuihin arvoihin, ja kuinka ne voivat toimia kapitalismia paremmin toimivan talouden selkärankana. Sandström nostaa esille muun muassa idean töiden tasapainottamisesta sekä käy läpi yritysten ja kuluttajien välisen osallistavan suunnittelun yleiset lähtökohdat.

Lue myös:

Anders Sandström: “Vad är en rättvis lön?”
Talouden demokraattisesta suunnittelusta
Video: Robin Hahnel reilummasta taloudesta
Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin

9/17/2013

Stiglitz: Finanssikriisiin vaikuttaneet keskeiset kannustimet yhä paikallaan

We created this inequality—chose it, really—with laws that weakened unions, that eroded our minimum wage to the lowest level, in real terms, since the 1950s, with laws that allowed CEO's to take a bigger slice of the corporate pie, bankruptcy laws that put Wall Street’s toxic innovations ahead of workers. We made it nearly impossible for student debt to be forgiven. We underinvested in education. We taxed gamblers in the stock market at lower rates than workers, and encouraged investment overseas rather than at home.
Taloustieteen Nobelilla palkittu ekonomisti Joseph Stiglitz varoittaa tuoreessa puheessaan globaaliin finanssikriisiin keskeisesti vaikuttaneiden haitallisten markkinakannustimien olevan edelleen pitkälti paikallaan. Lisäksi yhä keskittyvä varallisuus rapauttaa Stiglitzin mukaan demokraattista päätöksentekoa, kun kasvavalla lobbausvoimalla ja yhteiskunnallisella vaikutusvallalla varustettu joukko ihmisiä pystyy vaikuttamaan ratkaisevalla tavalla lainsäädäntöön ja talouteen pelkän varallisuutensa voimalla.

Stiglitz myös huomioi aidosti toimivan talouden vaativan ahkeruuden ja vaivannäön johdonmukaista palkitsemista. Taloustieteilijän silmiin laaja työttömyys, lisääntyvä pahoinvointi ja ongelmat perustarpeiden tyydyttämisessä, valtava määrä tyhjiä kiinteistöjä ja ennätysmäärä kodittomia ovat kaikki vastinpareja, jotka alleviivaavat nykytalouden perustavia ongelmia. Stiglitz näkee ratkaisuna kansalaisaktiivisuuden ja -järjestäytymisen, jonka kautta tulisi vaatia mm. rikkaimpien mittavien voittojen järkevämpää uudelleenjakoa ja terveemmän julkisen investointipolitiikan rohkeaa käyttöönottoa.

Lue myös:

Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys
Video: Robin Hahnel reilummasta taloudesta
Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi

9/13/2013

"Rakenneuudistukset" – tie huonoon työelämään?

Suomen talouden yskiessä – yhdessä koko muun Euroopan ja Yhdysvaltojen kanssa – on yhä voimakkaammin äänenpainoin alkanut kuulua monelta suunnalta vaatimuksia niin sanotuista työmarkkinoiden rakenteellisista uudistuksista. Pahenevan taloustilanteen ja kasvavan työttömyyden taustalla ei näissä puheenvuoroissa nähdä kansainvälistä huonoa taloustilannetta, vaan syynä ovat yksinkertaisesti Suomen toimimattomat työmarkkinat rajoittavine säädöksineen. Työmarkkinoiden säätelyä halutaan purkaa, ja esimerkiksi paikallisen sopimisen lisäämisellä halutaan vähentää vähimmäispalkkojen yleissitovuutta.

Pelkän kansantaloudellisten kaavojen tarkastelun sijaan olisi tärkeää perehtyä tarkemmin myös maihin, joita käytetään onnistuneina esimerkkeinä. Kuinka hyvin säätelyn purkaminen ja markkinamekanismien vapauttaminen on auttanut taloutta ja ihmisiä? Mallimaiksi nostetaan usein esimerkiksi Saksan ja Iso-Britannian kaltaisia maita, joissa minimipalkkaa ei ole, tai se on hyvin alhainen.

Saksassa ei ole paremmin

Euroalueen kohdatessa taantuman kiroja monet kehuvat Saksan talouden tilaa ja kilpailukykyä. Noin vuosikymmen sitten Saksassa toteutetut rakenneuudistukset ovat saaneet Saksan talouden näyttämään monilla talousmittareilla menestystarinalta. Kääntöpuolena on kuitenkin yhteiskunta, joka tarjoaa kansalaisillaan yhä niukempaa toimeentuloa ja vähemmän mahdollisuuksia nousta köyhyydestä omalla ahkeruudella.

Adam Posen on nostanut Financial Timesissa esille, kuinka Saksan menestystarina ja kilpailukyky pohjautuvat mataliin palkkakustannuksiin. Tämä tarkoittaa käytännössä matalapalkka-alojen syntymistä, ja tilannetta, jossa työntekijät eivät ole oikeutettuja samanlaisiin etuihin kuin edellisen sukupolven työntekijät. 

The Guardian on nostanut yksityiskohtaisemmin esille, mistä työmarkkinamuutoksissa on kysymys työntekijän näkökulmasta. Neljännes saksalaisista työntekijöistä työskentelee matalapalkkaisissa, epävarmoissa, tai osa-aikaisissa työsuhteissa. Neljännes saksalaisista työntekijöistä tienaa alle 9,54 euroa tunnilta. Työmarkkinauudistukset ovat mahdollistaneet myös niin kutsuttujen minitöiden syntymisen ja lisääntymisen. Näissä työsuhteissa työntekijälle tarjotaan vain vähän työtunteja ja vaatimaton 450 euron palkka.

Työntekijöiden lisäksi palkkakilpailusta kärsii kansantalous – ainakin pitkällä aikavälillä. Matala palkkataso johtaa helposti tilanteeseen, jossa investointien määrä ja työn tehokkuuden kehitys alkavat laahata muiden maiden perässä. Kun samaan aikaan kotimainen kysyntä hiipuu, rakennetaan palkkakilpailulla itse asiassa ongelmia tulevaisuuteen. Esimerkiksi Saksan valtiovarainministeriön entinen korkein virkamies Heiner Flassbeck on varoitellut Suomea Saksan mallin seuraamisen negatiivisista vaikutuksista.

Kunnon työt vähissä myös Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa

Tutkimusten mukaan myös Iso-Britanniassa työmarkkinat pystyvät tarjoamaan entistä huonommin työtä ja toimeentuloa. Britanniassa noin viidennes työvoimasta työskentelee matalapalkka-aloilla. Tutkimuslaitos Resolution Foundationin mukaan Britanniassa on 4,8 miljoonaa työntekijää, joiden ansiot jäävät minimitoimeentulon alle. Työtätekevien köyhien määrä kattaa 20 prosenttia brittityöntekijöistä. 

Myös brittityömarkkinat tarjoavat matalien tulojen lisäksi vähän työtunteja. Esimerkiksi nollatyösopimuksiin perustuvat työsuhteet ovat Britanniassa yleisempiä kuin luullaan. Virallisten tilastojen mukaan nollatyösopimuksien piirissä olevia brittejä arvioitiin olevan noin 200 000, mutta toisten arvioiden mukaan määrä saattaa kuitenkin lähennellä jopa miljoonaa työntekijää. Lisäksi nollatyösopimukset koskevat yhä laajemmalti uusia työntekijäryhmiä, ja yhä useammin myös korkeapalkkaisia työsuhteita.

Ei myöskään tiedetä, kuinka moni on tehnyt nollatyösopimuksen omasta tahdostaan. Erään arvion mukaan noin neljännes työntekijöistä toivoisi saavansa lisätunteja.

Ihmisille yhä vähemmän tarjoavat työmarkkinat ovat arkipäivää myös Yhdysvalloissa. Center for Economic and Policy Researchtutkimuslaitoksen blogissa nostettiin elokuun loppupuolella esille, kuinka Yhdysvaltoihin syntyneet työpaikat ovat keskittyneet matalapalkka-aloille. 

Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että työtä on yhä harvemmalle – ja se on yhä huonompaa.

Temppu-uudistuksista todellisiin uudistuksiin

On siis hyviä syitä uskoa, että yksisilmäiset rakenteelliset uudistukset ja työmarkkinoiden niin kutsuttu vapauttaminen eivät ole oikotie parempaan talouteen. Huolimattomat ja naiiveihin ennakko-oletuksiin perustuvat rakenneuudistukset voivat päinvastoin tuoda mukanaan yhä huonompia työpaikkoja ja työsuhteita, joissa työntekijöiden ahkeruutta palkittaisiin yhä epäjohdonmukaisemmin ja joissa työntekijöillä olisi yhä vähemmän taloudellista vapautta ja mahdollisuuksia parantaa ahkeruudella ja kovalla työllä omaa asemaansa.

Työmarkkinoiden pelisääntöjen purkamisen sijaan olisi keskityttävä syvälle meneviin rakenteellisiin uudistuksiin, jotka mahdollistaisivat aidon taloudellisen kehityksen. Esimerkiksi tutkijat Jussi Ahokas ja Lauri Holappa ovat esittäneet aitoja rakenteellisia ratkaisuja talouden saamiseksi takaisin nousu-uralle, mikä kääntäisi myös työllisyyden nousuun. 

Talouden tervehtymiseen tähtäävät korjausliikkeet näyttäisivätkin edellyttävän kulutuskysynnän lisäämistä, nousevia palkkoja ja voimakkaita investointeja julkisiin palveluihin, ympäristöystävälliseen talouteen ja toimivaan infrastruktuuriin. Nousevat palkat ja julkiset investoinnit olivat suuressa osassa Länsi-Euroopassa myös toisen maailmansodan jälkeisellä kasvukaudella. Tuota aikaa on kutsuttukin kapitalismin kulta-ajaksi tai vaurauden ajaksi kasvu- ja työllisyyslukujen perusteella. Katse olisikin suunnattava putkinäköisen markkinauskon sijasta historian opetuksiin sekä suuria ihmismääriä aidosti auttaviin rakenteellisiin ratkaisuihin.

Lue myös:

New Statesman: Työttömien rankaiseminen ei edistä työllistymistä
Taloussanomat: Työpaikan epävarmuus altistaa sydäntaudille
Talousoikeuden asiantuntija: Bangladeshin työntekijöiden heikko asema johtuu säätelemättömistä markkinoista

9/11/2013

Talouselämä: Miljonäärit eivät pidä itseään rikkaina

Miljoonan varallisuus ei vielä auta ihmistä tuntemaan itseään varakkaaksi. Siihen tarvitaan vähintään viisi miljoonaa. Tieto selviää kyselystä, jonka UBS-pankki teetti 4500 varakkaalle yhdysvaltalaiselle asiakkaalleen. 
Miljonääreistä vain 28 prosenttia vastasi myönteisesti kysymykseen, tunteeko hän itsensä varakkaaksi. Jos varallisuus ylitti viisi miljoonaa dollaria, 60 prosenttia piti itseään rikkaana. Ratkaisevaa varakkuuden kokemuksen kannalta oli se, ettei raha asettanut enää esteitä yksilön toiminnalle.
Lue myös:

Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi
Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys
The Real News: Korkeammat palkat johtavat talouskasvuun

9/10/2013

Osallisuustalous Sitran julkaisussa "Kuplia, kuohuntaa ja utopioita"

Sitran julkaisussa "Kuplia, kuohuntaa ja utopioita" on pyritty koostamaan uusia ajatuksia ja liikehdintöjä talouden alueelta samoihin kansiin. Tämän tyyppiset julkaisut ovat Suomessakin hyödyllisiä kartoituksia erilaisista talouteen liittyvistä rakenteellisista innovaatioista, joissa talouden kokonaiskuvaa pyritään ajattelemaan uusiksi, kun perinteisen taloustieteen teoreettiset ennakko-oletukset ja käytännön markkinavetoiset sovellukset osoittautuvat toistuvasti eri tavoin ongelmallisiksi. Raporteista voi erityisesti olla apua aihepiiriin liittyvien projektien kokonaiskuvan hahmottamisessa, ja ehkä myös lähestymistapojen moninaisuuden arvostamisessa aikana, jolloin leikkauspolitiikan kaltaisten yksittäisten taikatemppujen väitetään olevan ainoa ratkaisu taloutta vaivaaviin tehottomuuden, yksilöiden vapauden ja hyvinvoinnin kestämättömyyden ongelmiin.

Positiivista oli huomata, että julkaisussa noteerattiin myös järjestömme Parecon Finland ja erityisesti osallisuustalouden malli. Julkaisussa oli kuitenkin esitetty virheellisesti joitain osallisuustalouden mallin piirteitä, ehkä keskeisimpänä liittyen osallisuuden ja työn kysymyksiin.

Osallisuustalouden mallista kirjoitetaan (s. 38) seuraavaa:
Osallisuustalouden loppuun saakka viedyssä mallissa myös työmarkkinat lopetetaan ja korvataan työkierrolla, jossa kaikki vuorollaan osallistuvat kaikkiin tehtäviin. […] Pareconia voidaan myös kritisoida siitä, että tuottavuus romahtaa, kun jokainen työntekijä osallistuu suunnittelemiseen ja työtehtäviin erikoistuminen loppuu.
Osallisuustalouden ideassa ehdotetaan institutionaalisia ratkaisuja työtehtävien valtauttavuuden ja miellyttävyyden tasoittamiseksi eri työntekijöiden kesken. Mallissa ei kuitenkaan (onneksi!) ehdoteta, että kaikki työntekijät tekisivät kaikkia työtehtäviä.

Tasapainotettu työkokonaisuus tarkoittaa tiivistettynä sitä, että työntekijät tekisivät tietynlaisen kokoelman työtehtäviä. Työtehtävät on tasapainotettu niin, etteivät toiset tee pelkästään valtauttavaa ja palkitsevaa työtä samalla, kun toiset työpaikalla joutuvat aina tekemään kaiken raskaan ja kuluttavan työn.

Samalla syntyisi voimakas kannustin kehittää ja tehostaa näitä raskaaksi yleisesti miellettyjä töitä, koska niistä aiheutuva epämiellyttävyys olisi laajemmin tiedossa ja kaikkien kokemaa. Jos ongelmat erityisen raskaiden työtehtävien kanssa ovat kaikkien jakamia, on perusteltua pyrkiä tarmokkaasti ratkaisemaan näitä ongelmia, jotta kaikkien työmukavuus paranisi ja yhteinen työpanos voisi keskittyä mielekkäämpiin ja tuottavampiin tehtäviin.

Tasapainotetulla työkokonaisuudella pyritään myös välttämään eriarvoistumisen seurauksena kasvavaa työyhteisön kerrostumista ja sen kauaskantoisia seurauksia. 

Ajatuksena ei ole, että kaikki tekevät kaikkia töitä tai että erikoistuminen omiin kiinnostuksen kohteisiin ja ammattitaidon erityisalueisiin olisi jotenkin epätoivottua.  On selvää, etteivät kaikki voi tehdä kaikkien töitä. Ihmisten erikoistuminen on äärimmäisen tärkeää niin yksilöille itselleen kuin yhteisöille laajemmin. 

Kukin työntekijä keskittyisi osallisuustalouden ehdotuksessa edelleen varsin harvoihin tehtäviin hänen omassa työssään. Jotkut keskittyvät edelleen aivokirurgiaan, toiset sähköteknologiaan, toiset opettamiseen ja niin edelleen.

Tämä ehdotus on siis mikrotason idea työnjaon toteuttamiseen pääosin yritysten sisäiseen käyttöön, mutta se ei sinällään luonnollisesti kykene korvaamaan työmarkkinoita. Resurssien allokaatioon on osallisuustalouden visiossa makropuolella erillinen instituutio (osallistava suunnittelu), jonka yksityiskohdista voi lukea esimerkiksi teoksesta “The Political Economy of Participatory Economics” (1991, Princeton University Press) ja vuonna 2012 suomeksi julkaistusta teoksesta "Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää".

Talouden osallistavaan suunnitteluun liittyy myös toinen kommentoimisen arvoinen seikka raportin huomioissa osallisuustalouden päätöksenteosta. Osallisuustalouden lyhyessä kuvauksessa mainitaan raportissa nimittäin myös seuraavaa:
Tärkeä tavoite on ulkoisvaikutusten sisäistäminen, jonka pareconilaiset ehdottavat tapahtuvan niin, että hinnoista neuvotellaan yhteisesti. Kuka tahansa voi osallistua neuvotteluihin, joka takaa prosessin demokraattisuuden.
Hinnat tarjoavat taloudelliselle vaihdannalle tärkeän mittarin, jolla kuluttajien mieltymyksiä voidaan ilmaista tarkemmin ja eri resurssien niukkuutta sovittaa kysyntään. Tämä taloustieteellinen lähtökohta on myös osallisuustaloudessa keskeinen. Tuotannon ulkoisvaikutusten mahdollisimman tarkka laskeminen hintojen osaksi on tärkeää missä tahansa taloudessa, ja on tunnetusti yksi markkinataloudessa toistuvia ongelmia. Kyse ei myöskään ole yksinkertaisesta ongelmasta. Yksi kaikkien demokraattisempaa taloutta tavoittelevien ehdotusten suuri ongelma on, kuinka ratkaista tämäntyyppiset ongelmat – esimerkiksi ulkoisvaikutukset, tai ylipäätään laajempi päätöksenteko talouden tuotannosta – ilman että koko talous jumiutuu loputtomaan kokoustamiseen ja politikointiin talouden kysymyksistä.

Tämän kysymyksen vakavasti ottaminen on ollut alusta asti osallisuustalouden esimerkkien ytimessä. Tämä keskeinen ongelma ei ratkea sillä "että hinnoista neuvotellaan yhteisesti", eikä varsinkaan sillä että "kuka tahansa voi osallistua neuvotteluihin". Molemmat ehdotukset olisivat itseasiassa myrkkyä ei vain asioiden aikaansaamiselle ylipäätään, vaan perustavammin myös itse asiassa demokratialle. Näin lavea lähestymistapa ei sovi aidosti vaikeaan ja moniulotteisiin ongelmaan, eikä kuvaus itsessään kuulosta lyhyelläkään miettimisellä lupaavalta – ongelmat ovat liian ilmeisiä.

Osallisuustaloudessa yritykset saavat itse päättää tuotannostaan, ja muilla ei ole mitään valtuuksia tulla käskemään heidän tekemisiinsä. Vain silloin, kun yrityksen toiminta vaatii toisten yritysten resursseja tai kuluttajien aikaa tai esimerkiksi asuinalueilla olevia resursseja, on käytävä kokouksia siitä, mitä tarkalleen ottaen halutaan tehdä. Tässäkin on otettava huomioon se päätöksentekoa helpottava fakta, että niin kuluttajilla kuin yrityksilläkin on jatkuvasti mahdollisuus korjata tuotannon hintoja sen mukaan, miten sen vaikutukset tai toisaalta tuotannosta saatavat tuotteet tai palvelut arvotetaan. Aivan kuten markkinataloudessakin, on kokouksia ja suunittelua varmasti tehtävä. Apuna tässä on kuitenkin luotettavammat hintasignaalit ja avoimempi pelikenttä.

Kokeiluja ja sovelluksia eri ratkaisuista tarvitaan valtavasti, jotta käytännössä nähdään miten eri ratkaisut sopivat yhteen ja missä tilanteissa ne toimisivat. Kuten Parecon Finlandin julkaisussa "Ekologisesta paikallistaloudesta" todetaan, on kuitenkin tehtävä kaikkensa että jo suunnittelun ja teorian tasolla pyrittäisiin johdonmukaisesti välttämään ihmisten vapautta ja omaehtoisuutta rikkovia yksinvallan muotoja, sekä myös koko talouden päätöksenteon loputtomaksi riitelyksi kuristavaa liiallista löyhyyttä talouden keskeisistä lainalaisuuksista. Parecon Finlandissa uskomme osallisuustalouden tarjoavan erittäin hyödyllisiä lähtökohtia työhön tulevaisuuden talouksien hahmottamiseen tavalla, joka vastaa pätevästi näihin kysymyksiin ja tarjoaa hyvän lähtökohdan uusille kokeiluille.

Korjausehdotukset on lähetetty kootusti julkaisun tekijöille, Ajatushautomo Tänkin Mikko Forssille ja Ohto Kanniselle.

9/05/2013

New York Times: Suuryritysten tehdasolojen valvonta ontuu

New York Times:
Despite some improvements, many supply chain experts say monitoring has inherent shortcomings. Not long ago, Nike and other sporting goods companies were shaken by revelations that children, ages 5 to 14, toiled up to 11 hours a day making soccer balls for them in Sialkot, Pakistan. 
A study found that half of Pakistan’s soccer ball workers were making less than the minimum wage, with many stitching the balls’ panels together at home, making it hard for factory monitors to unearth such violations.
New York Timesissa julkaistiin erinomainen tutkiva artikkeli suuryritysten toteuttamista tarkastuksista, joiden julkilausuttuna tavoitteena on tuoda esiin tehtaiden merkittävimmät ongelmat ja parantaa muun muassa työturvallisuutta ja työhyvinvointia. Stephanie Cliffordin ja Steven Greenhousen artikkelissa tuodaan yksityiskohtaisesti esiin näiden tarkastusten tai auditointien pinnallisuus – järjestelmä ja yrityksen oma virallinen ohjeistus on helppo kiertää.

Lue myös:

New York Times: Toistasataa kuollutta ompelimon tulipalossa
Talousoikeuden asiantuntija: Bangladeshin työntekijöiden heikko asema johtuu säätelemättömistä markkinoista

9/03/2013

Köyhyys heikentää aivojen toimintakykyä

Pennsylvanian yliopiston menestynyt aivotutkija Martha Farah on tehnyt laajaa tutkimustyötä sosioekonomiseen aseman yhteydestä aivojen kehitykseen ja toimintakykyyn. Toisin sanoen, jos lapsi kasvaa köyhissä oloissa, mitä vaikutuksia ympäristöllä on lapsen aivojen kehitykseen?

Lukuisat sosiologiset tutkimukset ylipäätään ovat osoittaneet, että kasvatusmenetelmät ja kokemukset lapsuudesta vaihtelevat merkittävästi olosuhteista riippuen. Köyhät lapset eivät aina saa yhtä monipuolista kielellistä stimulaatiota kuin korkeasti koulutettujen ja varakkaiden perheiden lapset, koska tutkimusten mukaan heidän kuulemansa kieli on keskimäärin kieliopillisesti yksinkertaisempaa ja sanastoltaan kapeampaa. Vähemmän on kuitenkin tutkittu sitä, kuinka lasten aivot kehittyvät ja mitä he varsinaisesti tarvitsevat ajattelunsa kehityksen tueksi.

Farahin mukaan stressillä näyttäisi olevan suuri merkitys lapsen kehityksen kannalta. Heikoimmista sosioekonomisista lähtökohdista tulevat lapset näkevät jopa jatkuvaa vanhempiensa epävarmuutta perustarpeiden tyydyttämisessä ja myös heidän asuinympäristönsä ovat tyypillisesti varakkaita asuinalueita vaarallisempia. Nämä kaikki tekijät vaikuttavat siihen, että köyhemmissä perheissä on enemmän stressiä.

Monilla vanhemmilla lienee epämiellyttävä kokemus siitä, että väsyneenä ja stressaantuneena tiuskii lapsilleen tai että huomioi lasten tarpeita tavallista vähemmän, koska oma energia on lopuillaan. Vanhemmat kokevat jälkikäteen näistä tilanteista helposti syyllisyyttä, mikä saattaa entisestään lisätä heidän stressiään. Hyväosaisilla nämä tilanteet ovat keskimäärin kuitenkin tilapäisiä, kun taas lukuisten tutkimusten mukaan sosioekonomisesti heikommassa asemassa stressi ja väsymys ovat luonteeltaan enemmän kroonisia. Tämä puolestaan lisää entisestään perheen lasten kokemaa stressiä. Miettimisen arvoista on myös, kuinka kiirettä ja työntekijöiden aseman koventamista painottavassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä stressi koskettaa lapsia yhä enemmän ja myös perhetaustasta huolimatta. Tutkimustulokset stressin vaikutuksista ennustavat tämän heikentävän huomattavastikin lasten mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä kykyjään ja lahjakkuuksiaan kaikkien elämää rikastavalla tavalla.

Farahin mukaan jo jonkin aikaa on ymmärretty köyhyyden ja stressin yhteys. Hänen mielestään vasta uusissa tutkimuksissa on ymmärretty, kuinka valtavan stressimäärän kanssa köyhyydessä joutuu taistelemaan. Nykytutkimuksen valossa näyttääkin perustellulta sanoa, että köyhyyden aiheuttama stressi vaikuttaa lasten aivojen kehitykseen haitallisella tavalla.

Usein kuulee todettavan, että Suomessa kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet menestyä ja rakentaa itselleen onnellista elämää. Tutkimustieto on asteittain osoittamassa tätä käsitystä liian ruusuiseksi. Lisäksi mahdollisuuksien tasavertaisuutta vastaan hyökätään Suomessakin mm. erilaisin peruspalveluiden leikkaamista vaativin puheenvuoroin yhä säännönmukaisemmin, joka entisestään heikentää erityisesti kasvavan määrän köyhiä asemaa.

Kun otetaan näin huomioon viime aikaiset kehityskulut tulo- ja varallisuuserojen kasvusta ja lapsiköyhyyden voimakkaasta lisääntymisestä, puheenvuorot lasten samanarvoisista mahdollisuuksista näyttäytyvät enemmänkin vain juhlavana retoriikkana. Pohjoismaisen mallin kiistattomat saavutukset, kuten kaikille avoin ja yhtäläinen julkinen koulutus terveydenhuollon ohella, ovat olleet merkittävässä asemassa lähtökohtien tasa-arvon parantamisessa. Nykytiedon valossa saman lähtöviivan tarjoaminen markkinaintoilijoiden usein ihailemassa "työmarkkinoiden kilpajuoksussa" edellyttäisi itseasiassa laajempia tukirakenteita heikompien lähtökohtien parantamiseksi. Tästä huolimatta viimeaikainen kehitys Suomessa on ollut pikemminkin päinvastaista – julkisten palveluiden rahoituspohjaa on nakerrettu asteittain jo useamman vuosikymmenen ajan.

Lue myös:

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää
HS: Lastensuojelun työntekijöillä on hoidettavia yli suositusten
STT: Lapsiköyhyys kolminkertaistunut