4/29/2013

Reuters: Leikkauspolitiikka vaarantaa kansanterveyden

Reuters:
Austerity is having a devastating effect on health in Europe and North America, driving suicide, depression and infectious diseases and reducing access to medicines and care
Poliittinen taloustieteilijä David Stuckler Oxfordin yliopistosta ja lääketieteen ja epidemologian apulaisprofessori Sanjay Basu Standofordin yliopistosta esittävät vuosikymmenen tutkimustyön perusteella, että leikkauspolitiikalla on äärimmäisen vakavat seuraukset kansanterveydelle.

Heidän mukaansa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa yli 10 000 itsemurhaa ja yli miljoona masennusdiagnoosia on jäljitettävissä nykyiseen talouskriisiin ja sitä seuranneeseen leikkauspolitiikan aaltoon. Yhdysvalloissa yli 5 miljoonaa ihmistä on jäänyt terveydenhuollon ulkopuolelle ja Isossa-Britanniassa noin 10 000 perhettä on jäänyt kodittomiksi.

Tutkijat viittavat esimerkiksi aikaisemmin arvovaltaisessa The Lancet -journaalissa julkaisemaansa mittavaan tutkimukseen, jossa he keskittyivät etenkin Kreikkaan, Espanjaan ja Portugaliin ja tarkastelivat leikkauspolitiikan seurauksia näissä maissa. Tutkimuksen tulokset olivat erittäin huolestuttavia. Samalla kun itsemurhat ja tartuntatautien aallot ovat yleistyneet, ovat kyseiset maat leikanneet terveydenhuollon menoja heikentäen väestön mahdollisuuksia hoitoon.

Tutkijoiden mukaan nämä hyökkäykset terveydenhuoltojärjestelmää vastaan ovat tapahtuneet IMF:n, Euroopan Komission ja Euroopan Keskuspankin sanelemina. Kreikassa Troikka on vaatinut, ettei maan terveydenhuollon menot ylitä 6 prosenttia BKT:sta. Tämän johdosta 370 erikoissairaanhoidon yksikköä on lakkautettu tai yhdistetty, 2000 sairaalavuodetta vähennetty ja uusien lääkäreiden palkkaaminen lopetettu. Samalla kun sairaaloiden budjetteja on leikattu jopa 40 prosentilla, ja ne ovat kärsineet vakavista henkilökunnan ja lääketarpeiden vajeista, ovat myös apteekit kärsineet laajamittaisista lääkkeiden puutteista.

Tutkimuksen perusteella voidaan havaita, että mielenterveysongelmat ovat kasvaneet reippaasti Kreikassa ja Espanjassa. Lisäksi itsemurhien määrä on kasvanut vuodesta 2007, jota ennen itsemurhaluvut olivat olleet tasaisessa laskussa kautta Euroopan. Englannissa piikki itsemurhatilastoissa vuosien 2008 ja 2010 välillä johti arvoiden mukaan 1000 ylimääräiseen kuolemantapaukseen ja oli selkeästi yhteydessä lisääntyneen työttömyyden kanssa.

Kreikassa leikkaukset HIV:n ehkäisemistyön määrärahoihin ja neulanvaihtopalvelujen keskeytyminen ovat johtaneet AIDS-tapausten yli 200 prosentin nousuun vuoden 2011 jälkeen. Ennen vuotta 2010 Kreikan suonensisäisten huumeiden käyttäjien keskuudessa todettiin korkeintaan 15 HIV-infektiota vuosittain. Vuonna 2011 kyseinen lukema pomppasi 256:een ja vuoden 2012 ensimmäisinä kahdeksana kuukautena todettiin jo 314 tapausta. Osasyynä tälle on myös alati kasvava huumeiden käyttö, kun maan nuorista yli puolet ovat työttöminä. Kreikkaa vaivaa myös malaria-aalto, jollaisesta maa ei ole kärsinyt vuosikymmeniin, kiitos nyt leikkauslistalla olleiden hyönteistorjuntaohjelmien.

Tutkijoiden mukaan kyseiset dramaattiset esimerkit ovat todennäköisesti ainoastaan jäävuoren huippu, koska monet terveydenhoitomenojen leikkaukset näkyvät ihmisten terveydessä vasta ajan myötä.

Lancetissa julkaistussa raportissa tarkastellaan myös Islannin tapausta, joka ei talouskriisinsä pyörteissä tunnu kärsineen merkittävästi eri kansanterveyden mittareilla tarkasteltuna, poislukien tihentyneet sydänperäiset hätätapaukset kriisin alkupuolella, jotka menivät kuitenkin hyvin nopeasti ohi. Raportin mukaan Islanti toimiikin hyvänä vertailukohtana Kreikalle, Irlannille, Espanjalle ja Portugalille, koska talouskriisi iski voimakkaasti myös sinne, mutta Islanti onnistui välttämään voimakkaan leikkauspolitiikan.

Islannin tapausta selittä The Lancetin raportin mukaan neljä syytä. Islanti ei noudattanut IMF:n neuvoja, vaan sijoitti sen sijaan yhteiskunnan turvaverkkoihin. Toiseksi, McDonaldsin poistuminen maasta johtuen raaka-aineiden tuontihintojen kasvusta paransi väestön ruokailutottumuksia. Kolmanneksi, vastoin IMF:n neuvoja maa piti kiinni tiukasta alkoholipolitiikasta. Neljänneksi, islantilaiset vetivät kriisin ajan yhtä köyttä. Islannin esimerkki osoittaa, kuinka budjettikurista luopuminen voi olla tärkeä osa ratkaisua kriisistä selviämiseen.

Tutkijat nostavat raportissaan esiin lisäksi toisen huomionarvoisen seikan. Euroopan Komission terveys- ja kuluttajansuoja-asioista vastaava pääosasto on lain nojalla vastuussa EU:n toteuttamien politiikkojen terveysvaikutusten arvioinnista. Tätä ei olla kuitenkaan tehty IMF:n, Komission ja Keskuspankin leikkauspolitiikkasuositusten kohdalla. Sen sijaan pääosasto on toiminut neuvonantavana elimenä opastaen maita leikkaamaan terveydenhuoltojärjestelmiensä menoja. Martin McKee, yksi raportin kirjoittaneista tutkijoista, sanookin EU:n toimivan kuten tupakkateollisuuden, ja kieltävän leikkauspolitiikan vahingollisia seurauksia samoin kuin tupakkayhtiöt yrittävät hämmentää tupakoitsijoita tupakoinnin haitallisista vaikutuksista.

Mikä tärkeintä, Stuckler ja Basu osoittavat, etteivät negatiiviset vaikutukset kansanterveydelle ole väistämättömiä, edes pahimpien talouskriisien kohdalla. Tutkijat ovat käyneet läpi dataa 1930-luvun Suuresta lamasta kommunismin romahtamisen ajan Venäjään, ja havainneet, että valtiot voivat estää talouskriisien negatiiviset seuraukset.

Esimerkiksi Ruotsissa onnistutiin laman aikaan vähentämään itsemurhien määriä aktiivisten työllistämistoimien avulla. Samaan aikaan naapurimaissa, jotka eivät toteuttaneet vastaavaa, lama näkyi piikkinä itsemurhatilastoissa. Suuren laman aikaan Yhdysvalloissa jokainen New Deal -politiikkaan käytetti 100 dollaria tarkoitti 20 vähempää kuolemaa 1000 syntynyttä kohti sekä 100 000 asukasta kohti neljää itsemurhaa ja 18 keuhkokuumekuolemaa vähemmän.

Basun mukaan tutkimusten perusteella on selvää, että talouslaman negatiiviset vaikutukset kansanterveyteen eivät ole väistämättömiä, vaan kyse on poliittisesta valinnasta.

4/25/2013

The Rules: Maailman 300 rikkainta omistaa saman verran kuin maailman kolme miljardia köyhintä yhteensä



The Rules -liike on luonut havainnollistavan animaation varallisuuden maailmanlaajuisesta jakautumisesta. Videolla liike haluaa kiinnittää huomiota maailmantalouden sääntöihin ja rakenteisiin, jotka aiheuttavat suunnatonta varallisuuden eriarvoista jakautumista.

Videolla esitetään, kuinka rikkain prosentti maailman asukkaista omistaa 43 prosenttia maailman varallisuudesta, köyhin viidennes omistaa suurin piirtein 0,5 prosenttia ja valtaosa ihmisistä, neljä viidesosaa maailman asukkaista omistaa vaivaiset 6 prosenttia kaikesta varallisuudesta. Kuitenkin ero rikkaimpien ja köyhimpien välissä havainnollistuu vasta verrattaessa kaikkein rikkaimpia kaikkein köyhimpiin, jolloin 300 maailman rikkainta ihmistä omistaa saman verran varallisuutta kuin maailman kolme miljardia köyhintä yhteensä, saman verran kuin Kiinan, Intian, Brasilian ja Yhdysvaltojen kokonaisvarallisuus yhteensä.

Videon mukaan rikkaat maat olivat 200 vuotta sitten kolme kertaa rikkaampia kuin köyhemmät maat, 60-luvulla ero oli 35 kertainen ja nykyään ero on kasvanut jo 80 kertaiseksi. Ero kasvaa koko ajan, vaikka kehitysavun myötä rikkaat maat antavat vuodessa köyhemmille maille 130 miljardia dollaria, koska verosuunnittelun myötä suuryhtiöt välttävät maksamasta veroja 900 miljardin dollarin edestä köyhempiin maihin. Tämä lisäksi köyhät maat maksavat rikkaimmille maille 600 miljardia dollaria vuosittain velkojensa takia, ja tutkijat ovat arvioineet, että rikkaimpien maiden neuvottelemat köyhemmille maille epäedulliset kauppasopimukset aiheuttavat köyhemmille maille vuosittain 500 miljardin dollarin menetykset. Tämä tarkoittaa siis vuosittain yli 2 biljoonan dollarin siirtymistä köyhemmistä maista rikkaampiin vastineena 130 miljardin dollarin kehitysavulle.

4/22/2013

Parecon Finlandin luento Kontulan kirjastolla ke 24.4. klo 18

Parecon Finlandin avointen luentojen sarja jatkuu Helsingin kirjastoissa. Tervetuloa Kontulan kirjastossa järjestettävään "Ilmastonmuutos, talouskasvu & demokratia" -tilaisuuteen tämän viikon keskiviikkona 24.4. klo 18.

Tilaisuuden yhteydessä voi ostaa myös taloustieteen professori Robin Hahnelin syksyllä 2012 julkaistun kirjan Kilpailusta yhteistyöhön erikoishintaan (vain käteinen).

Lisätietoja HelMetin sivuilla

4/18/2013

Tutkimus: Ihmisen vaistot ohjaavat yhteistyöhön, ei oman edun ajamiseen

Greater Good Science Center, Berkeley:
The researchers considered this age-old question: Are people intuitively selfish but able to behave cooperatively with deliberate reflection, or are people intuitively cooperative, but capable of selfishness with further thought and reflection? To get at this, the researchers examined which kinds of behaviors happen faster: the cooperative kind or the selfish kind.
Yhteistyö on keskeistä ihmisen käyttäytymiselle. Yhteistyöhön ryhtyminen tarkoittaa kuitenkin monesti muiden auttamisesta yksilölle koituvia kustannuksia. Harvardin tutkijat David G. Rand, Joshua D. Greene ja Martin A. Nowak selvittivät arvostetussa Nature -journaalissa julkaistussa tutkimuksessaan ovatko ihmiset herkemmin taipuvaisia itsekkyyteen ja osallistuvat yhteistyöhön ainoastaan harkinnan pohjalta, vai ovatko he vaistonvaraisesti yhteistyöhaluisia ja ajavat omaa etuaan vasta järkeilyn ja harkinnan kautta.

Nopeat päätökset ovat tutkijoiden mukaan vaistonvaraisia, kun taas hitaammat päätökset perustuvat enemmän ajatteluun ja harkintaan. He havaitsivat, että mitä nopeammin ihmiset tekevät päätöksiä, sitä taipuvaisempia he ovat yhteistyöhön ja lahjoittamaan yhteiseen pottiin. Pakottamalla ihmiset tekemään päätöksiä nopeasti saatiin heidät lahjoittamaan suurempia summia, kun taas pakottamalla heidät päättämään hitaasti ja ohjaamalla heitä pohtimaan saatiin ihmiset vähentämään lahjoituksiaan. Myös ohjattaessa ihmisiä luottamaan intuitioonsa oli tuloksena suuremmat lahjoitukset yhteiseen pottiin.

Tutkijat selvittivät ihmisten käyttäytymistä peliteoriakokeella, joka tunnetaan nimellä Public goods game. Pelin avulla on tutkittu paljon ihmisten yhteistyötä, ja se havainnollistaakin hyvin yhteistyön problematiikkaa, koska siinä yksilöiden näkökulmasta on kannattavinta ajaa omaa etuaan ja vapaamatkustaa, kun taas kokonaisuuden kannalta on sitä parempi, mitä enemmän ihmiset tekevät yhteistyötä.

Pelissä osallistujat eivät tunne toisiaan ja heille kaikille annetaan aluksi sama määrä rahaa. Kaikkia ohjeistetaan lahjoittamaan tästä summasta haluamansa osa yhteiseen pottiin. Tämän jälkeen peli tuplaa yhteiseen pottiin lahjoitetut rahat, jotka sitten jaetaan kaikkien osallistujien kesken. Pelissä kaikkien osallistujien kannalta paras ratkaisu on tilanne, jossa jokainen lahjoittaa kaikki rahansa yhteiseen pottiin, koska silloin tuplattava summa on mahdollisimman suuri ja kaikki saavat eniten rahaa. Kuitenkin jokaisen yksilön kannalta paras ratkaisu on olla lahjoittamatta mitään ja antaa muiden lahjoittaa kaikki rahansa, koska lahjoittamatta jättänyt saa silloin kaikkein eniten.

Oletetaan, että osallistujia on kolme ja jokaiselle annetaan aluksi kymmenen euroa. Jokaisen osallistujan vaihtoehdot sijoittuvat kahden ääripään välille. Paras vaihtoehto on, ettei itse lahjoita mitään ja muut lahjoittavat koko osuutensa. Peli tuplaa muiden osallistujien lahjoittamat 20€, ja tämä summa (40€) jaetaan sitten kaikkien kolmen osallistujan kesken. Tällöin lahjoittamatta jättänyt saa lopuksi 23,33€, joka koostuu yhteisestä potista saadusta rahasta (13,33€) ja säästämästään kympistä. Muut osallistujat saavat ainoastaan yhteisestä potista saadut 13,33€.

Toisessa ääripäässä kaikki lahjoittavat koko kymppinsä, jolloin kaikki saavat lopuksi 20€, koska peli tuplaa osallistujien lahjoittamat 30€, ja tämä summa (60€) jaetaan sitten kaikkien kolmen osallistujan kesken. Tässä tilanteessa jaettava kokonaissumma on suurin mahdollinen, joten yleisen edun mukaista on, että kaikki tekevät mahdollisimman paljon yhteistyötä.

Tutkimusten peleihin osallistui yli 1000 ihmistä sekä verkossa että laboratorio-olosuhteissa, ja niistä selvisi, että nopea päätöksenteko johtaa yhteistyöhön. Vaikka oman edun ajaminen on houkuttelevaa, ihmisten vaistomainen reaktio on kuitenkin tehdä yhteistyötä. Päätökset, jotka tehtiin alle 10 sekunnissa johtivat 15 prosenttia suurempiin lahjoituksiin yhteiseen pottiin kuin yli kymmenen sekuntia kestäneet päätökset. Toisessa kokeessa tutkijat ohjeistivat puolia osallistujista tekemään päätöksensä alle kymmenessä sekunnissa ja toista puolikasta yli kymmenessä sekunnissa. Yli kymmennen sekuntia laskelmoineet lahjoittivat jälleen vähemmän yhteiseen pottiin.

Kolmannessa kokeessa tutkijat pyysivät toisia osallistujia muistelemaan ja kirjoittamaan tilanteesta, jossa intuitio sai heidät tekemään oikean ratkaisun tai pohdiskelu tekemään huonon päätöksen. Toisia taas pyydettiin kirjoittamaan tilanteesta, jossa pohdiskelu johti oikeaan ratkaisuun ja intuitio harhaan. Tämän jälkeisessä pelissä ryhmä, joka oli muistellut intuition pohjalta tehtyä hyvää päätöstä tai pohdinnan pohjalta tehtyä huonoa päätöstä, lahjoitti enemmän yhteiseen pottiin.

Tutkimusten perusteella vaikuttaisi siltä, että ihmiset keskimäärin pyrkivät vaistonvaraisesti tekemään yhteistyötä ja vasta laskelmoinnin kautta ajamaan omaa etuaan. Vaikka tutkijoiden mukaan tuloksista ei suoraan voi olettaa, että yhteistyö olisi ihmiselle geneettisellä tasolla ominaisempaa, on useimmissa tapauksissa yhteistö kuitenkin yksilölle loppujen lopuksi edullisempaa, joten on kannattavaa pyrkiä perusoletuksena toimimaan tältä pohjalta.

Tutkimukset viittaavat kuitenkin vahvasti siihen suuntaan, ettei käsitys ihmisestä pohjimmiltaan kilpailevana ja omaa etuaan ajavana kestä tieteellistä tarkastelua. Ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen eläin, jonka selviäminen ja menestys perustuu kilpailun lisäksi myös yhteistyöhön ja keskinäiseen avunantoon. Ryhmässä elämisen pitkä evolutiivinen historia on jättänyt ihmiseen jälkensä taipumuksina, jotka ohjaavat ihmistä vaistonvaraisesti tekemään yhteistyötä silloinkin, kun oma lyhyen aikavälin etu on ristiriidassa tämän kanssa.

Lue myös:

Tiede: Jo vauvat tajuavat mikä on reilua
Tutkimus: Apinat ymmärtävät mikä on reilua
Tutkimus: Simpanssit suosivat reilua jakoa
Tutkimus: Rotat auttavat kaveria hädässä
WSJ: Tasavertaisuus on ihmiselle tärkeämpää kuin raha
Herbert Gintisin luento ihmisluonnosta

4/16/2013

Parecon Finlandin ja Parecon Sverigen keskustelutilaisuus lauantaina 20.4.

Parecon Finland ja Parecon Sverige järjestävät lauantaina 20.4. klo 16.00 tilaisuuden "Participatory Economics – From Inequality to a Democratic and Ecological Economy". Tilaisuudessa on puhumassa Parecon Finlandin Antti Jauhiaisen ja Joona-Hermanni Mäkisen lisäksi Parecon Sverigen puheenjohtaja Anders Sandström.

Englanniksi käytävä keskustelu käsittelee talouden toiminnan keskeisiä kysymyksiä muun muassa osallisuustalouden esimerkin kautta, ja tilaisuudessa pohditaan mahdollisuuksia ja ratkaisuja demokraattisemman ja ekologisemman talouden saavuttamiseksi. Keskustelu järjestetään Suomen sosiaalifoorumin yhteydessä Helsingissä, ruotsinkielisellä työväenopistolla Arbiksella (Dagmarinkatu 3, Helsinki; luokkahuone 35).

Parecon Finland jatkaa myös avoimia luentoja Helsingin kirjastoissa. "Ilmastonmuutos, talous & demokratia" -luentosarja alkaa 24.4. klo 18.00 Kontulan kirjastossa. Tilaisuuksien ajat löytyvät sivuiltamme.

Tervetuloa!

4/10/2013

The Atlantic: Rikkaat lahjoittavat vähemmän hyväntekeväisyyteen kuin köyhät

The Atlantic:
One of the most surprising, and perhaps confounding, facts of charity in America is that the people who can least afford to give are the ones who donate the greatest percentage of their income. In 2011, the wealthiest Americans—those with earnings in the top 20 percent—contributed on average 1.3 percent of their income to charity. By comparison, Americans at the base of the income pyramid—those in the bottom 20 percent—donated 3.2 percent of their income.

(...) Wealth affects not only how much money is given but to whom it is given. The poor tend to give to religious organizations and social-service charities, while the wealthy prefer to support colleges and universities, arts organizations, and museums. (...) Not a single one of [the 50 largest individual gifts to public charities in 2012] went to a social-service organization or to a charity that principally serves the poor and the dispossessed.
The Atlanticin artikkelissa tarkastellaan köyhempien ja rikkaampien amerikkalaisten lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Julkisuudessa suurta huomiota saavat usein yliopistoille tai museoille kohdistuvat miljoonissa dollareissa mitattavat lahjoitukset. Artikkelin mukaan varakkaiden lahjoittajien mukaan nimetyt stadionit, konserttisalit ja yliopistorakennukset sekä rikkaiden sukujen historiat kertovat amerikkalaisesta hyväntekeväisyydestä tarinaa näiden lahjoittajien mittavana anteliaisuutena.

The Atlanticin mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yllättäen todellisuudessa eniten hyväntekeväisyyteen lahjoittavat ne, joilla siihen on vähiten varaa. Vuonna 2011 rikkaimpaan 20 prosenttiin kuuluvat amerikkalaiset lahjoittivat hyväntekeväisyyteen keskimäärin 1,3 prosenttia tuloistaan. Samalla köyhimpään 20 prosenttiin kuuluvat lahjoittivat huomattavasti enemmän - keskimäärin 3,2 prosenttia tuloistaan. Tämä ero korostuu huomattavasti, kun otetaan huomioon, että suurin osa köyhemmistä amerikkalaisista ei voi rikkaampien tavoin vähentää näitä lahjoituksia verotuksessa.

Artikkelin mukaan tutkijat ovat selittäneet tätä eroa sillä, että pienituloisemmat olisivat sisäsyntyisesti anteliaampia tai taipuvaisempia sosiaaliseen käyttäytymiseen. Rikkaammat taas olisivat vähemmän anteliaita, ja pyrkimys kasvattaa henkilökohtaista varallisuutta olisi ristiriidassa muiden rahallisen avustamisen kanssa. Berkeleyn yliopiston tutkija Paul Piff havaitsi tutkimuksissaan selkeän yhteyden varallisuuden ja epäeettisen käyttäytymisen välillä. Vaikkei raha itsessään saa Piff:n mukaan ihmisiä käyttäytymään tietyllä tavalla, rikkaat kuitenkin todennäköisemmin asettavat oman etunsa muiden etujen edelle. Tutkiessaan eri yhteiskuntaluokkien anteliaisuutta on Piff havainnut alempiin yhteiskuntaluokkiin itsensä samaistavien ihmisten olevan säännönmukaisesti ylempiluokkaisia anteliaampia. Kuitenkin, jos ylempien yhteiskuntaluokkien osallistujissa nostatettiin pintaan myötätunnon kokemusta, tuli heistä lähes yhtä anteliaita kuin alempien yhteiskuntaluokkien edustajistakin.

Havainto muiden tarpeille altistumisen vaikutuksista myötätuntoon ja anteliaisuuteen saa The Atlanticin mukaan tukea myös muista tutkimuksista. The Chronicle of Philantropyn hiljattain tekemässä tutkimuksessa selvitettiin eri alueilla asuvien amerikkalaisten hyväntekeväisyyteen lahjottamista. Tutkimusten tulokset tukivat aiempia havaintoja siitä, että köyhempien asuinalueiden asukkaat lahjoittivat enemmän hyväntekeväisyyteen kuin rikkaat. Tutkimuksissa selvisi kuitenkin myös, että rikkaiden kotitalouksien välillä oli eroja riippuen siitä, asuivatko ne rikkailla vai köyhemmillä alueilla. Rikkaiden asuinalueilla asuvat perheet lahjoittivat hyväntekeväisyyteen vähemmän kuin sellaisilla alueilla asuvat, joissa asuu eri sosiaaliluokkiin kuuluvia kotitalouksia. Tämän perusteella muiden tarpeille altistuminen vaikuttaisi merkittävästi ihmisten anteliaisuuteen.

Rikkaampien ja köyhempien välillä on eroja myös suhteessa lahjoitusten kohteisiin. Köyhemmät lahjoittavat yleensä uskonnollisille ja sosiaalipalveluja tarjoaville järjestöille, kun taas rikkaammat tukevat yliopistoja, taiteita ja museoita. Vuoden 2012 viidestäkymmenestä suurimmasta lahjoituksesta 34 meni lähinnä yläluokkaisille tarkoitetuille yliopistoille ja yhdeksän erilaisille museoille ja taidejärjestöille. Yksikään näistä suurista lahjoituksista ei kohdistunut hyväntekeväisyysjärjestöille, joiden tavoitteena on auttaa köyhiä ja osattomia.

The Atlanticin artikkelin mukaan Yhdysvaltojen hyväntekeväisyysjärestelmää ja siihen liittyvää verotusta pohjustaa ajatus siitä, että yksilöt ovat valtiota parempia päättämään resurssien kohdistamisesta sosiaalisiin investointeihin. Yhdysvallat eroaa tässä muista maista, joissa verotus on kovempaa, sosiaaliset turvaverkot kattavampia ja hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen on vähäisempää. Yksilöiden osallistumisen pohjalta rakentuva vapaaehtois- ja hyväntekeväisyysverkosto on ihailtava ja tavoiteltava, mutta tutkimustiedon pohjalta on selvää, että yksityisiin lahjoituksiin perustuva hyväntekeväisyysjärjestelmä markkinatalouden tunnettujen ongelmakohtien paikkaajana on pohjimmiltaan regressiivinen, eli suurin osa varoista kohdistuu rikkaampien tarpeisiin. Tästä johtuen se ei kuitenkaan loppujen lopuksi riitä vastaamaan kestävästi taloudellisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin, tai kaikkein heikoimpien tarpeisiin ja heidän asemansa parantamiseen.

4/06/2013

The Real News: Taloudellinen eriarvoisuus talouskriisin taustalla


Yhdysvalloista alkaneen finanssikriisin syntymisen taustalla oli kasvanut tulojen epätasa-arvo, sanoo The Real Newsin haastattelema taloustieteen professori Stephanie Seguino. Professori pohjustaa väitettään tutkimustuloksilla, joiden mukaan tulojen epätasa-arvo on noussut Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa 1970-luvulta lähtien. Yhdysvalloissa palkkojen osuus kansantulosta on tippunut samaan aikaan reaalipalkkojen alenemisen kanssa. Tämä puolestaan on johtanut palkansaajien alenevaan kulutusvoimaan ja yritysten käyttäytymisen muuttumiseen.

Varat reaalitaloudesta finanssisektorille

Professorin mukaan palkansaajien kulutuksen hiipuminen sai yritykset etsimään voittoja tuotannon laajentamisen ulkopuolelta. Yleisen kulutustason laskiessa yritykset eivät enää investoineet tai palkanneet uusia työntekijöitä, vaan hakivat voittoja finanssisektorilta.

Uusia varoja saanut finanssisektori puolestaan lainasi luottokelpoisten asiakkaiden loppuessa rahat vähävaraisille henkilöille, jotka tarvitsivat kipeästi rahoitusta riittämättömien palkkojen ja kasvavien kustannusten ristipaineessa. Kasvanut finanssisektori sai samalla lisää poliittista valtaa, ja finanssisektorin säätelyä purettiin voimakkaasti. Nämä uudistukset loivat puolestaan pohjan asuntokuplalle ja maailmanlaajuiselle finanssikriisille.

Kasvanut epätasa-arvo johti siis kehityskulkuun, jossa kansalaisten kulutusvoiman hiipuminen johti finanssisektorin paisumiseen. Finanssisektorin laajeneminen ja sen kasvanut poliittinen valta johtivat puolestaan taloudellisesti ja sosiaalisesti tuhoisaan yhteiskuntapolitiikkaan ja maailmanlaajuiseen taloudelliseen kriisiin.

Muutos hyvätuloisten eduksi

Kasvanut epätasa-arvo ja finanssisektorin lisääntynyt valta vaikuttavat Seguinon mukaan laajemminkin yhteiskuntaan. Epätasa-arvon kasvaessa taloudellisen vallan lisäksi myös poliittinen valta kasautuu rikkaimmille. Tämä puolestaan johtaa siihen, että julkisia varoja käytetään yhä enemmän hyvätuloisten toivomalla tavalla, ja suurimmassa tarpeessa olevien toiveet jäävät vähemmälle huomiolle myös poliittisen päätöksenteon piirissä.

Lue lisää:

The Economist: Korkeampi minimipalkka saattaa parantaa työllisyyttä ja nostaa palkkoja
Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys
The Real News: Korkeammat palkat johtavat talouskasvuun
YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä

4/03/2013

Bill Gates: Kapitalismissa tuotetaan rikkaille, yleinen hyöty jää jalkoihin

Taloussanomat:
Global Grand Challenges -kokouksessa puhunut Gates valitteli kapitalismin markkinaehtoisuutta. Markkinaehtoisuus ajaa lääketeollisuuden kehittämään lääkkeitä vain ostovoimaisille kuluttajille, eikä niitä elääkseen tarvitseville köyhille. Tavaraa tehdään lähinnä ihmisille, joilla on varaa maksaa, eikä heille, jotka niitä eniten tarvitsevat.
Monimiljardööri Bill Gates on avustustyötä tehdessään havahtunut ikävään kapitalismin ongelmaan, markkinaehtoisuuteen, kertoo Taloussanomat. Tehdessään avustustyötä säätiönsä kautta Gates on havahtunut siihen, kuinka kapitalismissa tuotanto ja palveluiden markkinaohjaus tapahtuu maksukyvyn perusteella, ei hyödyllisyyden ja tarkoituksenmukaisuuden pohjalta. Esimerkiksi Gates nostaa malarialääkkeen, jolle on vaikea löytää rahoitusta, vaikka malarialääkkelle on inhimillisesti katsottuna suuri kysyntä.

Gates nostaa mainitsemassaan esimerkissä esille markkinatalouksien keskeisen periaatteen, jota voi kutsua myös ääni per euro -periaatteeksi. Tämän periaatteen mukaan jokaisella on mahdollisuuksia vaikuttaa tuotantopäätöksiin siinä määrin, kun hänellä on käytössään euroja. Markkinat kohdentavat resursseja sekä tuottavat tavaroita ja palveluja maksukykyisille ostajille. Markkinoilla ostajat ilmaisevat tarpeidensa ja halujensa voimakkuuden äänestyslipukkeilla, joita jokaisella on varallisuutensa mukaisesti. Näin rikkaammat pääsevät ilmaisemaan halunsa voimakkuuden moninkertaisena köyhempiin verrattuna, joten heidän tarpeensa tulevat paremmin huomioiduksi. Tämä periaate on selkeästi ristiriidassa demokraattisen päätöksentekoihanteen kanssa, joka perustuu ääni per henkilö -periaatteeseen ja päätösten vaikutusten monialaiseen huomioimiseen.

Markkinatalouden rakenteellinen ongelma onkin siinä, ettei se pysty ottamaan huomioon ihmisten kuluttamistarpeita yhteiskunnallisesti tehokkaasti, inhimillisesti tai tasa-arvoisesti, vaan rikkaampien toissijaisiin tarpeisiin vastataan köyhempien perutavanlaatuisempien tarpeiden sijaan. Markkinatalouksien ääni per euro -periaate selittää, miksi markkinat kohdentavat enemmän resursseja esimerkiksi miesten kaljuuntumis- kuin malariatutkimukseen, ja tuottavat rikkaille kohdistettuja hyödykkeitä ja palveluita samalla kun köyhemmän väestönosan perustarpeet jäävät huomiotta.

Lue myös:

Robin Hahnel - Perusteet markkinoita vastaan