3/29/2013

Tutkija: Perusturva ei riitä kohtuulliseen elämään

Kelan tutkija Minna Ylikännö kirjoittaa Kelan tutkimusblogissa, kuinka perusturvan taso on jäänyt selvästi jälkeen yleisesä tulokehityksestä, eikä enää kata edes kohtalaisia elinkustannuksia.
Yksin asuvista työmarkkinatuen saajista vuokran maksu oli viivästynyt joka neljännellä, laskujen maksu viivästynyt joka kolmannella ja lisäksi omaisuutta tai tuloja oli ulosmitattu lähes joka viidennellä. Harrastusmenoista oli joutunut tinkimään reilusti yli puolet yksin asuvista työmarkkinatuen saajista. Samoin vaatemenoista oli joutunut tinkimään yli puolet.

Huolestuttavinta on, että yksin asuvista työmarkkinatuen varassa elävistä joka neljäs oli joutunut olemaan nälässä johtuen pienistä tuloista. Eikä suinkaan yksi tai kaksi kertaa, vaan usein tai jopa jatkuvasti kyselyä edeltävän vuoden aikana.

[P]uolet tutkimukseen osallistuneista yksin asuvista työmarkkinatuen saajista koki toimeentulon olevan nykyisillä tuloilla erittäin vaikeaa (48 %). Vastaava osuus koko väestössä on kahdeksan prosenttia. Helpoksi elämänsä kokee vain kolme prosenttia yksin asuvista työmarkkinatuen saajista. Koko väestössä vastaava osuus on 43 prosenttia.
Lue myös:

YLE: Kolmannes leipäjonon asukkaista lapsiperheitä
Tutkimus: Hyvinvointi riippuu yhteiskunnallisesta asemasta
Tilastokeskus: Tuloerot taas kasvuun
YLE: Suomessa noin 700 000 pienituloista
Tutkimus: Köyhyys heikentää päätöksentekoa

3/22/2013

Ruotsissa työpajoja osallisuustaloudesta

Järjestömme kanssa läheistä yhteistyötä tekevä Parecon Sverige on aloittamassa yhdessä ruotsalaisen teatteriryhmän Teater K:n kanssa hanketta nimeltä "2033 – livet i en demokratisk ekonomi". Hankkeen osana järjestetään työpajoja, joissa pohditaan yhdessä, millaiselta demokraattinen ja ekologinen talous voisi näyttää 2030-luvulla. Tilaisuudet ovat erinomainen mahdollisuus tutustua ruotsiksi osallisuustalouden ideaan ja siinä esitettyihin rakenteellisiin uudistuksiin.

Lisätietoa löytyy hankkeen nettisivuilta.

Parecon Finland on osallistunut hankkeen suunnittelutyöhön.

3/20/2013

Video: Robin Hahnel reilummasta taloudesta



Robin Hahnel, toinen osallisuustalouden alkuperäisistä kehittäjistä, on videossa yhdysvaltalaisen Alliance for Democracy -järjestön haastateltavana. Keskustelun aiheena on talouden uudistaminen demokraattisemmaksi uusin talousinstituutioin – minkälaisia toivottavia vaihtoehtoja on kapitalismille ja kommunismille?

Robin Hahnel vieraili viime syksynä myös Suomessa, tilaisuuksista tuotetut videot voi katsoa sivuillamme.

3/16/2013

CEPR: Työajan lyhentäminen hillitsee ilmaston lämpenemistä

Center for Economic and Policy Research:
This paper estimates the impact on climate change of reducing work hours over the rest of the century by an annual average of 0.5 percent. It finds that such a change in work hours would eliminate about one-quarter to one-half of the global warming that is not already locked in (i.e. warming that would be caused by 1990 levels of greenhouse gas concentrations already in the atmosphere).
Työajan lyhentämisellä voidaan torjua ilmaston lämpenemistä, todetaan Center for Economic and Policy Research -tutkimuslaitoksen julkaisemassa raportissa. Siinä arvioidaan, minkälaiset vaikutukset kasvihuonepäästöihin olisi työajan puolen prosentin vuotuisella vähentämisellä. Tutkimuksen mukaan puolen prosentin vähentämisellä pystyttäisiin vähentämään ilmaston lämpenemistä 25-50 prosenttia siltä osin, kun ilmaston lämpeneminen on hallittavissa tulevia kasvihuonepäästöjä rajoitettaessa.

Tutkimuksessa kuitenkin korostetaan, että työajan vähentäminen tulee olla vain yksi monista keinoista, joilla vastataan ilmastonmuutokseen.

Tutkimuksessa myös todetaan, että työtuntien vähentäminen on sitä ongelmallisempaa, mitä epätasa-arvoisemmassa taloudessa eletään. Epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa työajan lyhentäminen näkyy selkeästi matalatuloisten elinolosuhteissa. Tutkimuksessa oletetaankin, että tulevaisuudessa tuotannon tehokkuuden kasvusta tuleva hyöty jakautuisi tasaisemmin eri yhteiskuntaluokille ja mahdollistaisi näin työajan lyhentämisen väestön elinoloja heikentämättä.

Tutkimuksen tehneen David Rosnickin mukaan ei olekaan reilua, että työnajan vähentäminen vaatii tavallisia työntekijöitä uhrautumaan kukkarollaan. Kyse on enemmänkin heille tarjotusta mahdollisuudesta valita, kuinka he haluavat hyödyntää kasvaneen tuottavuuden mukanaan tuomat hyödyt.

Rosnickin mukaan tuottavuuden kasvu on ollut voimakasta ympäri maailmaa, ja tämä on mahdollistanut suuremman tuotannon vähemmillä työtunneilla. Työajat ovatkin lyhentyneet selvästi viime vuosisadan puolestavälistä lähtien.

Tuottavuuden kasvu ei kuitenkaan ole välttämättä muuten juurikaan hyödyttänyt tavallista työntekijää. Rosnickin mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa ero elinajanodotteessa rikkaimman ja köyhimmän väestönosan välillä on kasvanut 0,7 vuodesta  5,3 vuoteen. Lisäksi tavallisen työntekijän palkka on kasvanut ainoastaan 6,5 prosenttia, eli vaivaiset 0,16 prosenttia vuodessa, viimeisen neljänkymmennen vuoden aikana.

Rosnickin mukaan on naurettavaa vaatia työntekijöitä, jotka eivät ole päässeet hyötymään tuottavuuden kasvun hedelmistä, tekemään nyt vähemmän työtä ja saamaan vähemmän palkkaa. Hänen mukaansa työntekijöille tulisi tarjota mahdollisuus sekä tehdä vähemmän töitä että saada enemmän palkkaa. Tuottavuuden kasvaessa nykytahtia vuonna 2100 työntekijät voisivat tuottaa 2,6 kertaa enemmän kuin nykyisin. Jos työtä tehtäisiin vain neljä päivää viikossa, työntekijät tuottaisivat silti kaksi kertaa enemmän kuin nykyisin.

3/14/2013

The Washington Post: Research ties economic inequality to gap in life expectancy

The Washington Post:
[In St. Johns County, Florida] women can expect to live to be nearly 83, four years longer than they did just two decades earlier, according to research at the University of Washington. Male life expectancy is more than 78 years, six years longer than two decades ago.

But in neighboring Putnam County (...) incomes and housing values are about half what they are in St. Johns. And life expectancy in Putnam has barely budged since 1989, rising less than a year for women to just over 78. Meanwhile, it has crept up by a year and a half for men, who can expect to live to be just over 71, seven years less than the men living a few miles away in St. Johns.

The widening gap in life expectancy between these two adjacent Florida counties reflects perhaps the starkest outcome of the nation’s growing economic inequality: Even as the nation’s life expectancy has marched steadily upward, reaching 78.5 years in 2009, a growing body of research shows that those gains are going mostly to those at the upper end of the income ladder.
The Washington Post käsittelee artikkelissaan varallisuuden ja elinajanodotteen yhteyttä. Esimerkkinä artikkelissa käytetään kahta kuntaa Floridan osavaltiossa. Floridan St. Johns Countyssa naisten elinajanodote on noin 83 vuotta ja miesten 78 vuotta, ja elinajanodote on kasvanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana naisten kohdalla neljällä vuodella ja miehillä kuudella. Viereisessä Putnam Countyssa, jossa keskimääräinen tulotaso on puolet St. Johns Countyn tulotasosta, naisten elinajanodote on 78 vuotta ja miesten 71 vuotta. Elinajanodote on siellä myös kasvanut huomattavasti vähemmän. Miehillä se on kasvanut 1,5 vuodella ja naisilla vähemmän kuin vuodella.

Samanlaisia alueellisia eroja löytyy artikkelin mukaan myös Washingtonin alueelta. Montgomery Countyssa elinajanodote miehillä on 81,4 vuotta ja naisilla 85 vuotta. Districtin alueella taas, jossa 18,7 prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, vastaavat lukemat ovat 72,6 vuotta miehillä ja 79,6 vuotta naisilla. The Washington Postin mukaan kyseiset kunnat ovat tyypillinen esimerkki Yhdysvaltojen taloudellisesta eriarvoistumisesta. Vaikka maan elinajanodote on kasvanut tasaista tahtia, lehden mukaan yhä useammat tutkimukset osoittavat selvästi, että eniten tästä on hyötynyt kaikkein varakkain kansanosa.

Artikkelissa viitataan muun muassa paikallisen sosiaaliviraston tekemään tutkimukseen, jonka mukaan 65-vuotiaana eläkkeelle jäävien miespuolisten työtätekevien kohdalla elinajanodote on kasvanut tulojakauman ylemmän puolikkaan osalta kuudella vuodella, mutta ainoastaan 1,3 vuodella alemman puolikkaan kohdalla. Toisen tutkimuksen mukaan ylimmän sosioekonomisen luokan elinajanodote syntymähetkellä oli vuonna 1980 hieman vajaa kolme vuotta alimman sosioekonomisen luokan elinajanodotetta korkeampi. Vuonna 2000 tämä ero oli kasvanut jo 4,5 vuoteen.

Lue myös:

Taloussanomat: Köyhät vanhenevat nopeammin
HS: Köyhän sydäntautiriski pysyy elämäntavoista huolimatta
Talouselämä: Rikas elää 12 vuotta pidempään kuin köyhä
YLE: Rikkaiden ja köyhien terveyserot Suomessa länsimaiden jyrkimpiä

3/11/2013

Tutkija: EU:n virkamiesten pitäisi kertoa totuus taloudesta

Poliittisen talouden jatko-opiskelija Antti-Ville Suni kirjoittaa Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla:
EU-komissio julkaisi 22. helmikuuta unionin uusimmat kasvuluvut. Ne osoittavat selvästi, että jäsenmaiden säästöpolitiikka on kuristanut euroalueen taloutta pahasti.

Suhde säästötoimien ja talouskasvun välillä neljän viime vuoden aikana on selvä: mitä suuremmat säästötoimet, sitä pienempi (negatiivisempi) talouskasvu.

 Lue myös:

New Economics Foundation: Leikkauspolitiikka ei auta
Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä
Ha-Joon Chang: Leikkauspolitiikka ei ole koskaan toiminut
Jussi Ahokas: Talouden realiteetit ja yhteiskuntapolitiikka
Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin

3/06/2013

Dean Baker: Tuottavuuden kasvu kumoaa huoltosuhteen heikkenemisestä aiheutuvat kustannukset

Center for Economic and Policy Research:
"Productivity is the measure of the value of the goods and services that workers produce in an hour of work. When productivity rises through time it means that workers are producing more value through time. If workers get their share of the gains of productivity growth then they will be getting richer through time. (...) [T]he basic story is not debatable. All plausible projections of productivity growth show that average wage growth will swamp any negative impact on workers' living standards from a growing burden of retirees. 
This is why the yapping about the burden of Social Security is so pernicious. If workers share in the gains of economic growth then there is no way that the cost of these programmes will impose a serious burden on their living standards. In fact, workers' living standards rose rapidly in the past in spite of large increases in the payroll taxes used to support these programmes."
Dean Baker - arvostettu taloustieteilijä ja toinen Center for Economic and Policy Recearch -instituutin perustajista - kirjoittaa väestön ikääntymisestä ja huoltosuhteen heikkenemisestä. Bakerin mukaan ajatus siitä, että väestön ikääntymisen ja huoltosuhteen heikkenemisen takia ei valtiolla ole varaa tarjota samoja julkisia palveluja on yksinkertaisen matematiikan näkökulmasta naurettava. Koska vastuullisissa yhteiskunnallisissa asemissa olevat päättäjät kuitenkin jatkuvasti toistavat kyseistä näkemystä, on siihen hänen mukaansa syytä perehtyä tarkemmin.

Jokaisessa taloudessa tuottavuus kasvaa ajan myötä. Näin on tapahtunut vuosisatojen saatossa, eikä ole mitään perusteita olettaa, etteikö kehitys jatkuisi samankaltaisena. Baker käyttää esimerkkinä Yhdysvaltain taloutta, jonka tuottavuus on kasvanut vuodesta 1947 keskimäärin 2,2 prosentin vuositahtia, välillä nopeammin, välillä hitaammin. Nopeinta tuottavuuden kasvu oli sodanjälkeisinä vuosina, jolloin kasvu oli keskimäärin 2,9 prosentin luokkaa, ja hitainta vuosien 1973 ja 1995 välillä, jolloin sama lukema oli 1,3 prosenttia. Vuoden 1995 jälkeen tuottavuus on kasvanut keskimäärin 2,3 prosentin vuosivauhtia.

Tuottavuudella tarkoitetaan työntekijöiden työtuntia kohti tuottamia hyödykkeitä ja palveluita. Tuottavuuden kasvaessa ajan mittaan myös työntekijöiden luoma arvo kasvaa, ja jos työntekijät saavat osansa tuottavuuden kasvun hyödyistä, he myös rikastuvat ajan myötä.

Baker havainnollistaa kasvun vaikutuksia elintasoon. Jos tuottavuuden kasvu jatkuisi seuraavan 25 vuoden aikana samaa tahtia kuin se on kasvanut viimeisen 15 vuoden aikana - eli 2,3 prosentin vuositahtia - tarkoittaisi tämä työntekijöille keskimäärin 75 prosenttia suurempaa palkkaa, siinä tapauksessa että he saavat osansa tuottavuuden kasvun hyödyistä. Ja tällä tarkoitetaan Bakerin mukaan nimenomaan inflaatiokorjattua palkaa, eli keskivertotyöntekijän ostovoima todella kasvaisi 75 prosenttia suhteessa nykypäivään.

Pessimistisemmänkin arvion mukaan, jossa tuottavuus kasvaa 1,3 prosentin vauhtia, vuonna 2038 keskivertotyöntekijän palkka olisi 38 prosenttia nykyistä keskipalkkaa suurempi. Eli toisin sanoen, jopa pahimmassa tapauksessa olisi keskivertotyöntekijä vuonna 2038 selvästi nykyistä varakkaampi.

Mitä tämä sitten tarkoittaa suhteessa huoltosuhteen heikkenemiseen? Oletetaan, että jokaisen työntekijän täytyy maksaa 5 prosenttia enemmän veroja, jotta voidaan kattaa julkisen sektorin kasvavat menot. Siinä tapauksessa että talouden tuottavuus kasvaa 2,3 prosentin vuositahtia, olisivat palkat 25 vuoden päästä silti yli 65 prosenttia suuremmat kuin nykyisin. Hitaamman tuottavuuden kasvun tapauksessa palkat olisivat vuonna 2038 edelleen yli 30 prosenttia suuremmat kuin nykyisin. Tämän lisäksi vuoden 2038 jälkeen väestön ikäjakauma pysyttelee suurin piirtein samanlaisena, joten heikentynyt huoltosuhde ei enää vaikuta heidän kasvaviin tuloihinsa.

Todellisuudessa tuottavuuden kasvun muuntaminen palkkojen kasvuksi ei ole näin yksinkertaista, mutta se ei silti Bakerin mukaan vaikuta yllä mainitun paikkansapitävyyteen. Kaikki mahdolliset skenaariot tuottavuuden ja palkkojen kasvusta osoittavat, että keskimääräinen palkkakehitys kumoaa kaikki väestön ikääntymisestä koituvat negatiiviset vaikutukset palkansaajien elintasoon.

Kuitenkin todellisuudessa työntekijät eivät ole päässeet viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana täysin nauttimaan tuottavuuden kasvun hyödyistä. Yhdysvalloissa suurimman osan palkat ovat hädin tuskin kasvaneet vuoden 1980 jälkeen, ja käytännössä kaikki tuottavuuden kasvun hyödyt ovat valuneet huipputuloisille. Bakerin mukaan tätä ei voi painottaa liikaa. Suurin osa työntekijöistä ei ole hyötynyt tuottavuuden kasvusta ollenkaan, koska kaikki hyödyt ovat menneet huipputuloisille.

Bakerin mukaan tämän takia huoltosuhteen heikkenemisestä jankuttaminen on niin haitallista. Jos työntekijät todella saisivat osansa tuottavuuden kasvun hyödyistä, lisääntyneet julkisen sektorin menot eivät muodostaisi suurta rasitetta heidän elintasolleen. Työntekijöiden elintaso on itse asiassa kasvanut voimakkaasti myös niinä menneinä vuosina, jolloin veroja korotettiin hyvinvointirakenteita pystytettäessä.

Ihmisten elintason ja ostovoiman kannalta on tärkeämpää, saavatko he osansa tuottavuuden kasvun hyödyistä kuin se, joutuvatko he maksamaan enemmän veroja taatakseen julkisten palvelujen ylläpitämisen väestön ikääntyessä. Bakerin mukaan yksinkertainen matematiikka osoittaa, että tulojen epätasainen jakautuminen on paljon suurempi ongelma kuin väestön ikääntymisestä johtuva huoltosuhteen heikkeneminen.

Lue myös:

Vuosien 1978 ja 2011 välillä toimitusjohtajien palkat ovat nousseet Yhdysvalloissa 127 kertaa nopeammin kuin työntekijöiden palkat
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika
HS: Huipputulot puskivat ylöspäin
Tilastokeskus: Tuloerot taas kasvuun
Tutkimus: 1990-luvulla rikkaimman prosentin tulot lisääntyivät räjähdysmäisesti

3/01/2013

New York Times: Rikkaat eivät muuta verotuksen takia

New York Times:
It’s an article of faith among low-tax advocates that income tax increases aimed at the rich simply drive them away. (...) That, at least, is what low-tax advocates want us to think, and on its face, it seems to make sense. But it’s not the case. It turns out that a large majority of people move for far more compelling reasons, like jobs, the cost of housing, family ties or a warmer climate. At least three recent academic studies have demonstrated that the number of people who move for tax reasons is negligible, even among the wealthy.

The notion of tax flight “is almost entirely bogus — it’s a myth,” said Jon Shure, director of state fiscal studies at the Center on Budget and Policy Priorities, a nonprofit research group in Washington. “The anecdotal coverage makes it seem like people are leaving in droves because of high taxes. They’re not. There are a lot of low-tax states, and you don’t see millionaires flocking there.”
Matalan verotuksen kannattajat usein puolustelevat kantaansa väittämällä verojen korottamisen kannustavan rikkaita veronmaksajia muuttamaan muualle. Vaikka ajatus tuntuu intuitiivisesti järkevältä, New York Timesin mukaan viimeaikainen tutkimustieto on osoittanut selvästi, ettei tämä kuitenkaan pidä paikkaansa. Vain marginaalinen vähemmistö muuttaa verotuksen takia, ja muuttamisen taustalla verotuksen sijaan tärkeämpinä tekijöinä vaikuttavatkin esimerkiksi työpaikat, asumisen kustannukset, perhesuhteet tai lämpimämpi ilmasto.

Sosiologian apulaisprofessori Cristobal Young Standfordin yliopistosta tutki New Jerseyn ja Kalifornian osavaltioiden viimeaikaisten veronkorotusten vaikutuksia. Hänen mukaansa on selvää, etteivät maltilliset muutokset verotuksessa vaikuta rikkaiden muuttoliikkeeseen. Youngin mukaan muuttoasteeseen eivät vaikuttaneet verojen korotukset tai vähennykset. Tätä ei hänen mukaansa tapahtunut edes New Jerseyssä, jossa rikkaat voisivat muuttaa ainoastaan puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Connecticutin osavaltioon, jossa verotus on selvästi New Jerseytä matalampaa.

Myös verotuksen tutkija Jon Shure yhdysvaltalaisesta Center on Budget and Policy Priorities -tutkimusyksiköstä sanoo veropakolaisuuden olevan pelkkä myytti. Hänen mukaansa julkisesta keskustelusta saa helposti sellaisen kuvan, että monet muuttavat verotusta pakoon matalamman verotuksen alueille, mutta todellisuudessa tämä ei pidä paikkaansa.

New York Timesin mukaan osa ihmisistä silti muuttaa verotuksen takia. Tämä pätee etenkin varakkaisiin eläkeläisiin, urheilijoihin ja muihin julkisuuden henkilöihin, joilla ei ole korkeamman verotuksen alueisiin voimakkaita siteitä, kuten työpaikkaa tai perhettä. Taloustieteilijä Gregory Mankiw Harvardin yliopistosta vahvistaa tämän pitävän paikkansa joidenkin erittäin varakkaiden ihmisten kohdalla. Eläkeläisille, jotka valitsevat kahden lämpimässä ilmastossa sijaitsevan asuinpaikan välillä, verotuksella on väliä. Monille rikkaille on melko samantekevää, missä heidän virallinen asuinpaikkansa on, koska he omistavat useita asuntoja eri paikoissa, ovat paljon liikkeessä ja voivat matkustella muutenkin mielensä mukaan.

New York Timesin mukaan matalan verotuksen puolestapuhujat käyttävät usein esimerkkinä Marylandin osavaltiota, joka vuonna 2008 otti käyttöön miljonääreille kohdistetun veron. Vuoden päästä veron käyttöönoton jälkeen veroja maksavien miljonäärien määrä väheni kolmanneksella, ja heidän yhteensä maksamien verotulojen määrä laski, veronkorotuksesta huolimatta.

Kuitenkin Institute on Taxation and Economic Policy:n  tekemän tutkimuksen mukaan miljonäärien määrän lasku johtui muuttoliikkeen sijasta talouskriisistä ja osakemarkkinoiden laskusta, joka johti rikkaiden varallisuuden laskuun. Tutkimuksen mukaan vuonna 2009 osavaltiosta muutti yhtä suuri määrä miljonäärejä kuin ennen veron käyttöönottoa. Lisäksi samana vuonna osavaltioon muutti 1500 miljonäärien luokkaan laskettavaa veronmaksajaa. Nämä tulokset ovat selvästi ristiriidassa sen näkemyksen kanssa, jonka mukaan korkeampi verotus ajaa rikkaita muuttamaan pois.

Cristobal Youngin tutkimuksessa tarkasteltiin miljonäärien muuttoliikettä viimeisen 20 vuoden ajalta, eikä tällä ajanjaksolla veronkorotuksilla tai -leikkauksilla ollut havaittavissa minkäänlaista vaikutusta. Yli kaksi miljoona dollaria vuodessa tienaavien kohdalla muuttoaste itse asiassa väheni hieman vuoden 2005 veronkorotusten jälkeen.

Youngin selitys ilmiölle on yksinkertainen. Muuttaminen paikasta toiseen on hankalaa - jopa superrikkaille. Menestyvät yritykset ja kovapalkkaiset työpaikat ovat usein sidottuja tietylle alueelle, ja niillä on tapana keskittyä. Youngin mukaan korkeapalkkaiset työntekijät ovat tehneet pitkään töitä asemiensa eteen ja ovat nyt uransa huipulla, eikä tästä asemasta niin vaan luovuta ja muuteta pois.

Tutkimuksessaan Young havaitsi New Jerseyn osavaltion kohdalla, että vaikka osa ihmisistä muutti pois, verotuotot korkeammasta verotuksista enemmän kuin korvasivat pois muuttaneiden aiheuttamat menetykset.

Myös Jon Shure vakuuttaa, että verojen korottaminen ei varmasti johda verotuottojen laskuun. Silti mediassa huomiota saavat julkisuuden henkilöt, jotka muuttavat maasta toiseen matalamman verotuksen perässä. He edustavat kuitenkin New York Timesin mukaan pientä vähemmistöä, joilla on mahdollisuus ja syy vaihtaa asuinpaikkaa verotuksen takia. Shuren mukaan tämä ei päde suurimpaan osaan ihmisistä, ja keskittyminen pieneen poikkeusryhmään ei anna totuudenmukaista kuvaa ilmiöstä.

Lue myös:

The Real News: Korkeammat verot eivät saa rikkaita muuttamaan
Talouselämä: Rikkaat eivät vähennä työntekoa verotuksen kiristyessä
The Real News: Rikkaiden korkeampi verottaminen ei hidasta talouskasvua
Tutkimus: Rikkaiden veroaste ei yhteydessä kasvuun