2/16/2013

The Economist: Korkeampi minimipalkka saattaa parantaa työllisyyttä ja nostaa palkkoja

The Economist:
Economists have tended to oppose minimum wages on the grounds that they reduce employment, hurting many of those they are supposed to help. Milton Friedman called them a form of discrimination against low-skilled workers. In standard models of competitive markets, anything that artificially raises the price of labour will curb demand for it, and the first to lose their jobs will be the least-skilled workers. 
Yet economic theory allows for the possibility that wage floors can boost both employment and pay. If employers have monopsony power as buyers of labour and are able to set wages, for instance, they can keep pay below its competitive rate. Academic supporters of wage floors, mainly economists on the left, appealed to this logic.
Valtavirran taloustieteen mukaan markkinoilla työstä maksettavan hinnan katsotaan määräytyvän oletetuilla, tasapainoisilla markkinoilla vallitsevan kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jos työstä on enemmän tarjontaa kuin kysyntää, eli työttömiä työnhakijoita on enemmän kuin avoimia työpaikkoja, laskee tämä palkkatasoa. Tämä pätee etenkin tilanteissa, joissa työntekijä on helposti vaihdettavissa toiseen, eli vähän erikoistumista vaativissa työtehtävissä. Koska markkinat painavat tämänkaltaisesta työstä saatavia palkkoja alas, on monissa maissa ongelmaa pyritty ratkaisemaan erilaisilla minimipalkkasäädöksillä.

Valtavirran taloustieteessä minimipalkat nähdään ongelmallisina, koska niiden katsotaan vääristävän muutoin tasapainossa olevia markkinoita. Tämän logiikan mukaan palkkojen tulisi määräytyä kysynnän ja tarjonnan mukaisesti, jotta markkinat toimisivat tehokkaasti. Jos palkkatasoa nostetaan lainsäädännön toimesta markkinahintoja korkeammalle, johtaa se vähäisempään työllisyyteen, koska yritykset eivät nyt palkkaa niin paljon työntekijöitä palkkakustannuksien ollessa kovempia. Täten minimipalkkalainsäädännöstä kärsisivät eniten juuri matalapalkka-aloilla työskentelevät työntekijät, joiden asemaa minimipalkalla on pyritty parantamaan.

Kuitenkin palkkojen tasoon vaikuttavat muutkin tekijät kuin pelkästään markkinavoimat. Ansiotasoon vaikuttaa myös se, kuinka vahvat neuvotteluasemat työntekijöillä on pyytää korkeampaa palkkaa sekä se, kuinka alhaista palkkaa työnantaja voi tarjoutua maksamaan. Kun työttömiä työnhakijoita on enemmän kuin avoimia työpaikkoja, asettaa se työnantajan edulliseen asemaan palkan tasosta neuvoteltaessa. Työntekijällä on vain vähän sananvaltaa palkkaneuvotteluissa, jos hänet on helposti vaihdettavissa toiseen. Mitä vähemmän markkinat ovat kilpaillut, eli mitä vähemmän alalla on työnantajia, sitä voimakkaammin tämä korostuu.

Näin työnantajien valta-asema saattaa mahdollistaa heidän asettaa palkkatason alemmaksi kuin se kilpaillussa markkinatilanteessa olisi. Tällaisessa tilanteessa minimipalkkalainsäädännöt ja ammattiliittojen kautta tapahtuvat neuvottelut voivat markkinoiden vääristämisen sijaan korjata markkinahintoja lähemmäksi tasapainoista tasoa ja näin edesauttaa tehokkaampaa lopputulosta markkinoilla.

The Economistin mukaan tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, ettei minimipalkka välttämättä vähentäisi työllisyyttä, vaan saattaa joissakin tilanteissa jopa lisätä sitä. David Card ja Alan Krueger tutkivat 1990-luvulla New Jerseyn osavaltion pikaruokaravintolojen reaktioita uuteen minimipalkkalakiin. Vertailukohtana he käyttivät Pennsylvaniann osavaltiota.

New Jerseyn osavaltio nosti minimipalkaa 4,25 dollarista 5,05 dollariin, kun se Pennsylvaniassa säilyi tarkasteltavalla ajanjaksolla 4,25 dollarissa. Heidän tutkimustensa mukaan minimipalkkalain jälkeen työllisyys New Jerseyn pikaruokaloissa kasvoi suhteessa Pennsylvanialaisiin pikaruokaloihin.

Arindrajit Dube Massachusetts-Amherstin yliopistosta ja Michael Reich Berkeleyn yliopistosta Kaliforniasta tarkastelivat minimipalkan vaikutusta työllisyyteen eri osavaltioissa vuosien 1990 ja 2006 välillä. He eivät tutkimuksissaan havainneet minimipalkalla olleen mitään haitallisia vaikutuksia.

The Economistin artikkelissa esitetään, kuinka myös Iso-Britanniassa saadut kokemukset viittaisivat samansuuntaisiin tuloksiin. Maassa saatettiin voimaan minimipalkka, joka asetettiin 46 prosentin tasolle väestön mediaanipalkasta. Ennen lain voimaansaattamista se kohtasi voimakasta vastustusta, joka perustui sen oletettuihin työllisyyttä heikentäviin seurauksiin. Kuitenkin tänä päivänä yleinen mielipide on, että minimipalkasta ei ole ollut haittaa, tai jos on, niin hyvin vähäistä.

Huomattavaa Iso-Britannian tapauksessa on ollut minimipalkan vaikutus yleiseen palkkatasoon. Sen lisäksi, että minimipalkka on nostanut vähiten tienaavan viiden prosentin palkkoja, on se nostanut korkeampipalkkaistenkin ansoita. Minimipalkan käyttöönottamisen jälkeen tuloerot vähemmän tienaavan 50 prosentin sisällä ovat kaventuneet. Monet tutkijat pitävät tätä minimipalkan ansiona. Eniten tuloerot vähenivät maan matalapalkka-alueilla sekä naisten keskuudessa, joista suurempi prosenttiosuus työskentelee minmipalkalla.

The Economistin mukaan sekä OECD:n että Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kanta onkin nykyisin, että sopivan tasoisesta minimipalkasta on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Vaikka yksittäisen yrityksen näkökulmasta korkeammat palkkakustannukset saattavatkin vaikuttaa työllistämiseen negatiivisesti, saattaa tilanne laajassa mittakaavassa olla toinen. Korkeammat palkat tarkoittavat suurempaa ostovoimaa kuluttajille, mikä lisää talouden kokonaiskysyntää ja johtaa näin talouskasvuun ja parempaan työllisyyteen.

On myös huomattava, että kysynnän ja tarjonnan suhteiden määrittäessä työn hinnan perustuu yksilön palkkaus hyvin pitkälle tekijöihin, joihin hän ei itse voi vaikuttaa. Työstä saatava palkkio heijastelee enemmänkin muiden samanlaista työtä tekevien ja avoimien työpaikkojen määrää kuin itse tehtävän työn raskautta tai työntekijän ahkeruutta. Tämä on ongelmallista niin reiluuden kuin motivaationkin näkökulmasta.

Kun markkinat hinnoittelevat vähän erikoistumista vaativan työn hinnan alas, on minimipalkkalainsäädäntö yksi tapa turvata raskasta ja huonosti palkattua työtä tekeville kunnollinen toimeentulo. Sen lisäksi, että tämänkaltainen työ on usein huonosti palkattua, on se myös useimmiten hyvin kuluttavaa ja raskasta sekä tarjoaa hyvin vähän muunlaisia palkintoja tekijälleen, kuten valinnanmahdollisuuksia ja vapauksia päättää omasta työstään, onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuksia kehittyä sekä sosiaalista tunnustusta ja ihailua. Tämän takia on reilua, että työn tekijät vähintäänkin saavat työstään käyvän palkan, jonka turvin saattaa tulla toimeen.