2/01/2013

Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys

Blogissammekin kommentoitu kansalaisjärjestö Oxfamin viime viikolla julkaisema raportti herätti myös Suomessa jonkin verran keskustelua tuloeroista ja globaalista köyhyydestä. Raportin mukaan maailman sadan rikkaimman henkilön vuositulot riittäisivät poistamaan äärimmäisen köyhyyden maailmasta. Raporttia ja sen esittämää väitettä on kritisoitu muun muassa virheellisistä lähdemerkinnöistä, vaillinaisesta kuvasta köyhyyden syistä, realististen ratkaisumahdollisuuksien puutteesta ja jopa suoranaisesta vääristelystä.

On totta, että raportin esittämä väite on äärimmäisen yksinkertaistettu. Raporttia kohtaan esitetty kritiikki ampuu kuitenkin hieman ohi maalin, sillä raportin julkaisemisen yhteydessä Oxfamin johtaja Barbara Stocking korosti epätasa-arvoisen tulonjaon tapahtuvan köyhimpien ihmisten palkkojen ja työpaikkojen kustannuksella, jolloin äärimmäisessä köyhyydessä elävien on vaikeampaa nostaa itsensä köyhyydestä. Hän kiinnitti huomiota myös viimeaikaiseen tutkimustietoon, jossa on havaittu epätasaisen tulonjaon ja heikomman talouskasvun yhteys. Tämän pohjalta on perusteltua olettaa, että Oxfamin raportin taustalla ei ollut ajatus yksisilmäisestä vastikkeettoman rahan syytämisestä köyhyyden poistamiseksi.

Keskittyminen kriitikoiden osoittamiin puutteisiin jättää kuitenkin Stockingin esiinnostamat erittäin tärkeät ongelmat liian vähälle huomiolle. Markkinatalouksien rakenteellisten ongelmien ja yhä lisääntyvän epätasa-arvon vaikutusten tarkastelu voikin metodologisen keskustelun ohella auttaa paremman kokonaiskuvan hahmottamisessa.

Tunnetun sosiologin, emeritusprofessori Zygmunt Baumanin Social Europe Journal -lehdessä julkaistu artikkeli “Does the Richness of the Few Benefit Us All?” tarjoaa hyödyllisiä näkökulmia taloudellisen eriarvoisuuden laajempaan tarkasteluun. Artikkelissa Bauman käy läpi tulonjaossa tapahtuneita muutoksia ja yhdistää niitä laajemmin yhteiskunnan kehitykseen.

Onko epätasa-arvo lisääntynyt?

Viimeisimmän World Institute for Development Economics Researchin julkaiseman tutkimuksen mukaan rikkain prosentti maailman aikuisista omisti vuonna 2000 noin 40 prosenttia maailman varallisuudesta. Rikkain kymmenys aikuisista omisti puolestaan 85 prosenttia maailman varallisuudesta. Köyhempi puolikas maailman aikuisista omisti noin prosentin maailman varallisuudesta.

Professori Baumanin mukaan kahden vuosikymmenen aikana ennen viimeisintä finanssikriisiä suuressa osassa OECD-maita kotitalouksien reaalitulot nousivat rikkaimmalla kymmenellä prosentilla merkittävästi enemmän kuin köyhimmällä kymmenellä prosentilla. Joissain maissa köyhimmän kymmenen prosentin reaalitulot jopa laskivat. Desiilejä tulkittaessa on lisäksi aina tärkeää muistaa, että mittari ei kerro eroista desiilien sisällä. Esimerkiksi rikkaimman ja köyhimmän kymmenyksen sijasta tulisi tarkastella rikkainta tai köyhintä prosenttia tai prosentin kymmenystä tarkemman kuvan saamiseksi, sillä erot kymmenysten sisällä voivat olla hyvinkin merkittäviä.

Bauman kuvaileekin merkittävimmän tuloeron syntyneen monessa maassa pienen superrikkaiden muodostaman ryhmän ja muiden tuloluokkien välille. Esimerkkinä Bauman mainitsee miljardöörien määrän kasvamisen Yhdysvalloissa vuosien 1982 ja 2007 välisenä aikana. Miljardöörien määrä lisääntyi tuona aikana nelikymmenkertaiseksi ja samalla neljänsadan rikkaimman amerikkalaisen keskivarallisuus nousi 169 miljardista 1500 miljardiin dollariin.

Edes työttömyyttä ja taloudellista turvattomuutta lisännyt finanssikriisi ei vaikuttanut ylimmän tuloluokan tuloihin kovinkaan raskaasti, päinvastoin. Yhdysvaltalaisten miljardöörien varallisuus kasvoi merkittävästi vuodesta 2007 vuoteen 2010 ja vuonna 2011 heitä oli enemmän kuin koskaan. Tuloerot eivät ole kasvaneet merkittävästi ainoastaan omistajien ja ei-omistajien välillä, vaan myös työntekijöiden palkkauksessa on nähtävissä voimakasta eriytymistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuosien 1978 ja 2011 välillä toimitusjohtajien palkat ovat nousseet keskimäärin 127 kertaa nopeammin kuin työntekijöiden palkat. Myös Suomessa huipputulot ovat nousseet samanaikaisesti, kun tuloerot ja köyhyys ovat kasvaneet.

Bauman kyseenalaistaa myös usein toistetun väitteen taloudellisten erojen kutistumisesta maiden välillä. Väite saa tukea, kun tilastoja tarkastellaan keskiarvojen avulla. Mikäli tarkastelu siirretään kaikista rikkaimpien ja köyhimpien maiden välille, nähdään, että rikkaimman ja köyhimmän maan ero onkin kasvanut yhä suuremmaksi. Samaan aikaan on tärkeää huomioida, että taloudellinen epätasa-arvo on kasvanut merkittävästi myös maiden sisällä. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät niin maiden sisällä kuin maiden välilläkin.

Baumanin esittämä johtopäätös eri tutkimuksista onkin selkeä: lähes kaikkialla maailmassa tulojen epätasa-arvo lisääntyy nopeasti, mikä tarkoittaa, että rikkaat – ja nimenomaan todella rikkaat – tulevat rikkaammiksi samanaikaisesti kuin köyhät – ja etenkin todella köyhät – tulevat köyhemmiksi. Erot eivät ole ainoastaan suhteellisia, vaan erot lisääntyvät myös absoluuttisin mittarein.

Mitä kasvanut tulojen epätasa-arvo tarkoittaa?

Professori Bauman nostaa esille myös tärkeän huomion talouden epätasa-arvon vaikutuksista demokratiaan ja kansalaisten tasa-arvoon. Vaikka Bauman ei artikkelissaan syvenny tarkemmin poliittisen järjestelmän rakenteisiin, on aiheellista korostaa, kuinka yhä epätasaisempi varallisuus aiheuttaa yhä epätasaisempia mahdollisuuksia tulla kuulluksi yhteiskunnassa. Selkein esimerkki varallisuuden merkityksestä on parempituloisten parempi kyky tukea rahallisesti niitä poliitikkoja, näkökulmia, ajatuksia tai ideologioita, joita he itse pitävät tärkeimpinä. Näin yhteiskunnan hyvätuloiset saavat yhteiskunnassa äänensä paremmin kuuluviin, vaikka heidän suhteellinen osuutensa olisikin verrattain pieni. Yhä kasvava eriarvoisuus liitetään usein myös äänestysaktiivisuuden laskuun. Suomessakin on nähtävissä äänestysaktiivisuuden laskua tulojen epätasa-arvon kasvaessa. Mikäli parempituloiset käyttävät äänestysoikeuttaan aktiivisemmin, tulee heidän äänensä ja mielipiteensä paremmin kuulluksi myös edustuksellisissa elimissä.

Tulojen epätasa-arvo näkyy myös mahdollisuuksien epätasa-arvona. Mahdollisuuksien epätasa-arvo konkretisoituu siinä, kuinka lapsen tulevaisuus määräytyy sosiaalisten olojen perusteella, tarkemmin sanottuna syntymäpaikan ja vanhempien sosio-ekonomisen aseman pohjalta, eikä niinkään oman osaamisen, kyvykkyyden, lahjakkuuden tai ahkeruuden perusteella. Baumanin mukaan sosiaalisilla oloilla on yhä suurempi rooli lapsen tulevaisuuden määrittelijänä. Myös Suomessa voidaan nähdä merkkejä samankaltaisista ilmiöistä. Kyse ei ole ainoastaan oikeudenmukaisuudesta, vaan myös yhteiskunnallisesta tehokkuudesta. Yhteiskunnallisesti on tehokasta ottaa käyttöön mahdollisimman suuri osa ihmisten potentiaalista ja lahjakkuuksista.

Useat tutkimukset ovat lisäksi todenneet, että rikkaiden rikastuminen ei lisää talouskasvua. Päinvastoin, tulojen epätasa-arvolla ja hitaalla kasvulla on nähty olevan voimakas yhteys. Bauman tuo artikkelissaan esille, miksi tulonjaolla on yhteys talouskasvuun. Talouskasvu perustuu suuressa osassa kansantalouksia pitkälti kysyntään. Kysyntään vaikuttaa merkittävästi tulonjako, koska pienituloiset kuluttavat keskimääräisesti suuremman osan tuloistaan kuin suurituloiset. Voidaan siis olettaa, että rikkaiden rikastuminen ei lisää kysyntää yhtä voimakkaasti kuin köyhempien väestönosien tulojen kasvaminen. Näin varallisuuden kasautuminen rikkaille vaikuttaa negatiivisesti kysyntään ja sitä kautta talouskasvuun.

Hyödyttääkö rikkaiden rikastuminen kaikkia?

Artikkelinsa lopussa Bauman vastaa alussa esittämäänsä kysymykseen. Harvojen rikastuminen ei hyödytä meitä kaikkia. Tuloerojen kasvaminen ei ole hyväksi meille kaikille eikä yhteiskunnalle. Harjoitettu talouspolitiikka ei ole vähentänyt globaalia eriarvoisuutta, vaan pikemminkin lisännyt sitä. Eriarvoisuus on lisääntynyt niin maiden sisällä kuin myös rikkaimman ja köyhimmän maan välillä. Voimakkaat eriarvoisuudet ovat ongelmallisia muutenkin kuin taloudellisen suorituskyvyn näkökulmasta: tulojen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon ja muihin yhteiskuntaa rapauttaviin ongelmiin.

Globaalista tasa-arvosta puhuttaessa olisikin ensisijaisen tärkeää kiinnittää huomiota harjoitettuun talouspolitiikkaan, talouspolitiikan seurauksiin ja köyhyyden moninaisiin syihin sekä kasvavan eriarvoisuuden tuomiin laajoihin yhteiskunnallisiin seurauksiin. Viime vuosikymmenten kehitys myös osoittaa, että sekamarkkinataloudet voidaan järjestää lukuisin eri tavoin, ja näillä eri sekatalouksien variaatioilla on toisistaan poikkeavia vaikutuksia tulonjakoon ja yleisemmin hyvinvointiin.

Näiden erilaisten vaihtoehtojen lisäksi on tarkasteltava yksityiskohtaisesti ja kriittisesti markkinaratkaisujen keskeisiä ominaisuuksia ja merkittäviä ongelmia, jotta vakaviin ajankohtaisiin talousongelmiin voidaan etsiä toimivia ratkaisuja. Esimerkiksi viime vuosikymmenten kokemukset omalta osaltaan vahvistavat teoreettista tietämystä siitä, että sääntelemättömät työ- ja luottomarkkinat johtavat kasvaviin tulo- ja varallisuuseroihin. Vaikka kansalaisjärjestö Oxfamin esittämä väite absoluuttisen köyhyyden torjumisesta olisikin yksinkertaistettu ja naiivi, ongelmien ratkaisemiseksi olisi yhteiskunnallisessa keskustelussa hedelmällisempää keskittyä raportin viitoittamaan suuntaan, eli harjoitetun talouspolitiikan syihin ja laajemmin talouspolitiikan yhteiskunnallisiin seurauksiin.

Lue myös:

Talouselämä: Rikkain prosentti omistaa 40 prosenttia maailman varallisuudesta
YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia