1/31/2013

Vuosien 1978 ja 2011 välillä toimitusjohtajien palkat ovat nousseet Yhdysvalloissa 127 kertaa nopeammin kuin työntekijöiden palkat

The Huffington Post:
CEO pay spiked 725 percent between 1978 and 2011, while worker pay rose just 5.7 percent, according to a study by the Economic Policy Institute. That means CEO pay grew 127 times faster than worker pay.
Yhdysvaltalaisen Economic Policy Insituten tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaisten yritysjohtajien palkat suhteessa tavallisten työntekijöiden palkkoihin ovat nousseet huimasti viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Tänä aikana yritysjohtajien palkat ovat nousseet 725 prosenttia, kun työntekijöiden palkat ovat nousseet samalla ajanjaksolla ainoastaan 5,7 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että yritysjohtajien palkat ovat kasvaneet 127 kertaa työntekijöiden palkkoja nopeammin.

Myös yritysjohtajien ja tavallisten työntekijöiden väliset tuloerot ovat kasvaneet huimasti samalla ajanjaksolla. Vuonna 1978 keskiverto yritysjohtaja tienasi Yhdysvalloissa 26,5 kertaa työntekijää enemmän. Vuonna 2011 heidän palkkansa oli jo 209,4-kertainen verrattuna keskivertotyöntekijän palkkaan. Seuratulla ajanjaksolla tämä lukema oli korkeimmillaan vuosituhannen vaihteessa, jolloin yritysjohtajien palkka oli 411,3-kertainen työntekijään verrattuna.

Palkkakehitys on ollut edellä kuvatun mukainen siitä huolimatta, että samalla ajanjaksolla työntekijöiden tuottavuus on lähes tuplaantunut. Vuosien 1978 ja 2011 välillä työntekijöiden tuottavuus suhteessa tehtyihin tunteihin parani 93 prosenttia ja työntekijäkohtainen tuottavuus kasvoi 83 prosenttia.

Tuottavuuden kasvun hyödyt ovatkin valuneet yritysten omistajille sekä johtoportaalle. Vuonna 2011 yhdysvaltalaisten reaalipalkat laskivat kahdella prosentilla, kun samaan aikaan yritysjohtajien palkat nousivat 15 prosentilla ja yritykset tekivät suurimmat voitot sitten Toisen maailmansodan.

Lue myös:

Yhdysvalloissa suurempi eriarvoisuus kuin Egyptissä, Jemenissä ja Tunisiassa
Ketkä rikastuvat keskitulotason kasvaessa Yhdysvalloissa?
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika

1/29/2013

Tutkimus: Apinat ymmärtävät mikä on reilua

National Geographic:
The question of whether human aversion to unfair treatment—now shown by other primates—is an evolved behavior or the result of the cultural influence of large social institutions like religion, governments, and schools, in the case of humans, has intrigued scientists in recent years.

"It looks like this behavior is evolved … it is not simply a cultural construct. There's some good evolutionary reason why we don't like being treated unfairly,"
Kapusiiniapinoita (Cebus apella) tutkinut Sarah Brosnanin johtama tutkijaryhmä havaitsi apinoiden ymmärtävän eron reilun ja epäreilun välillä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun vastaavaa havaitaan muilla eläinlajeilla kuin ihmisellä. Havainto tuo lisävaloa kysymykseen, ovatko ihmisten käsitykset reiluudesta ja vastenmielisyys epäreilua kohtelua kohtaan kulttuurin ja yhteiskunnallisten instituutioiden myötä opittua vai ovatko ne myös biologista perua. Brosnanin mukaan vaikuttaisi siltä, että nämä taipumukset ovat kehittyneet evoluution myötä.

Kapusiiniapinat elävät ryhmissä ja niille on ominaista voimakkaat sosiaaliset siteet ja yhteistyö ruoanhankinnassa, kuten metsästyksessä tai hedelmäpuiden etsinnässä. Tutkijat selvittivät apinoiden reaktioita kokeella, jossa apinat olivat vierekkäisissä häkeissä ja niiden tuli antaa tutkijalle pieni kivenpalanen, josta ne saivat vastineeksi ruokaa, useimmiten palan kurkkua. Molemmat apinat saivat kivenpalasesta vastineeksi joko saman palkinnon (kurkun palasen) tai sitten toiselle annettiin viinirypäle, josta apinat pitävät kurkkua enemmän.

Apinat, jotka eivät saaneet viinirypälettä ja kokivat tullensa kohdelluksi epäreilusti joko lakkasivat tekemästä yhteistyötä häkin toisella puolella olevan tutkijan kanssa, eivät suostuneet syömään saamaansa kurkkua tai jopa raivostuivat ja heittivät kurkulla tutkijaa.

Kädellisutkimuksestaan arvostetun, Saksan Leipzigissä sijaitsevan Max Planck -insituutin tutkija Susan Perryn mielestä apinoiden käytös vastaa hyvin pitkälle ihmisten reaktioita vastaavissa tilanteissa. Ultimatum game -nimisessä pelissä, jossa kahden osallistujan tulee jakaa esimerkiksi tietty summa rahaa, ihmiset hylkäävät epäreiluja tarjouksia, vaikka tämä tarkoittaa molemmille osallistujille rahan menetystä.

Koe ja apinoiden reaktiot ovat nähtävissä Frans de Waalin luennossa "Morality without religion". De Waal, yksi maailman johtavimmista kädellistutkijoista, vertaa epäreilusti kohdelluksi tulleiden apinoiden reaktioita Occupy Wall Street -mielenosoituksiin.

Lue myös:

Tiede: Jo vauvat tajuavat mikä on reilua
Wall Street Journal: The Origins of Human Empathy
Harvard Business Review: The Unselfish Gene
WSJ: Tasavertaisuus on ihmiselle tärkeämpää kuin raha

1/24/2013

"Yksityistäminen lisää läpinäkyvyyttä" - Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkisen vastaus kirjoitukseen

Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen vastasi Ville Karttusen "Avoimia kommentteja" blogissaan esittämiin kommentteihin yksityisestä ja julkisesta sektorista, kannustimista ja avoimuuden ensiarvoisesta tärkeydestä. Kirjoitus Yksityistäminen lisää läpinäkyvyyttä on luettavissa Ville Karttusen blogissa, Mäkisen vastaus keskusteluun kirjoituksen kommenttiosiossa sekä alla.

Kiitos Ville oleellisten kysymysten nostamisesta esiin. Bloombergin artikkeli on kiinnostava ja keskustelunarvoinen esimerkki, josta olisi arvokasta nostaa useitakin keskustelunaiheita esiin. 

Olet täysin oikeassa siinä, että kannustinongelmia ilmenee sekä yksityisellä että julkisella sektorilla, ja tästä syystä onkin ensisijaisen tärkeää punnita ja vertailla erilaisia ratkaisuja yksityiskohtaisesti. Bloombergin artikkeli perustuikin tällaiseen liittovaltion tarkastajien tekemään raporttiin, jonka mukaan kaikissa hoivakodeissa tapahtui ylilaskutusta. Onkin perusteltua sanoa, että ylilaskutus huomattiin tarkastajien työn seurauksena. Merkittävästi suurinta tämä ylihinnoittelu oli yksityisissä, minkä perusteella kirjoitin myöskin kommenttini Twitteriin.

Ajankohtaisin ja kenties keskeisin artikkelin aiheeseen, eli terveydenhuollon järjestämiseen laajemmin, liittyvä ongelma on mielestäni kuitenkin yksityisen/julkisen sektorin vastakkainasettelun sijaan patenttijärjestelmää koskeva, sillä lääkkeiden kaltaisen kirjaimellisesti elintärkeän tuotteen patentointi luo voimakkaita paineita hintojen keinotekoiseen nostoon. Tämä saattaa johtaa ja onkin johtanut kalliiden valmisteiden harhaanjohtavaan markkinointiin. Lääkkeitä mm. markkinoidaan vaivoihin, joissa niiden avusta ei ole julkaistua tutkimustietoa. Esimerkiksi taloustieteilijä Dean Bakerin mukaan pelkät reseptilääkkeiden patentit aiheuttavat Yhdysvalloissa 250 miljardin dollarin ylimääräiset kustannukset vuosittain terveydenhuoltoon – verrattuna kilpailtuihin markkinahintoihin. Lukuisat asiantuntijat pitävätkin tätä keskeisenä syynä siihen, että Yhdysvaltojen terveydenhuolto on niin tehotonta kansainvälisissä vertailuissa.

Lisäksi Parecon Finlandin blogi on kommentoinut patenttijärjestelmien ongelmallisuutta esimerkiksi tässä kirjoituksessa, joka toivottavasti voi olla avuksi etsittäessä parempia järjestelyjä lääkkeiden tuotannon ja saatavuden kehittämiseksi. 


Avoimuus ja kulujen tehokkaampi tarkastelu ja hintojen tarkka asettaminen on ensiarvoista markkinatalouksien toiminnan tehokkuuden parantamiseksi, ja siihen on tärkeää kiinnittää huomiota vahingollisten monopolikeskittymien purkamiseksi ajoissa, jotta markkinat pysyisivät edes jossain määrin kilpailtuina. Suomen tapaisella pienellä markkina-alueella tämä vaatii erityistä tarkkuutta, sillä suurta pääomaa vaativat alat johtavat helposti oligopoliin.

Tuot omassa kommentaarissasi hieman esiin erilaisia kannustimia väärinkäytöksiin, mutta näiden tarkastelussa tarvitaan laajempaa, kokonaisvaltaista otetta, jotta voidaan vertailla erilaisia ratkaisuja mielekkäästi keskenään. Markkinaperustaisella yksityisellä sektorilla on taloustieteellisesti katsottuna keskeisiä ongelmallisia kannustimia. Yksi keskeinen tähän kysymykseen liittyvä rakenteellinen ongelma on mikro- ja makrotaloustieteen peruskursseilta tuttu “julkisten hyödykkeiden ongelma”.

Julkisten hyödykkeiden kohdalla keskeinen kysymys on siinä, että on lukuisia yhteiskäytettäviä hyödykkeitä, joiden markkinaehtoinen tuotanto ja kulutus jättää kulutuksen kokonaisuudessaan liian alhaiseksi (esim. puolustusvoimat, tieverkosto, palolaitos, koulutus, terveydenhuolto jne.), jos hyödykkeiden kulutus määräytyy pelkästään markkinoilla. Yksittäisillä kuluttajilla on kaikki kannustimet pyrkiä maksamaan alakanttiin esimerkiksi tien rakennuksesta tai yksityisen armeijan ylläpidosta, koska hyöty jakautuu hyödykkeen luonteen takia loppujen lopuksi kaikille. Näin ollen julkista hyödykettä tullaan tuottamaan ja kuluttamaan optimaalista alhaisemmalla tasolla. Tästä syystä lukuisissa vauraissa teollisuusmaissa 1900-luvulla pyrittiin rakentamaan elinvoimaisia sekatalouksia (yksityisen sektorin elinvoimaisuutta ja kasvua tukevaa julkista sektoria).

Liittyen hoivapalveluihin ja muihin terveydenhuoltosektorin yksityistämisiin on tärkeää huomata, että kannustimia voidaan tarkastella lukuisilla eri tasoilla. Esittämäsi huomio henkilöstön kannustimista pyrkiä lisäämään palkkaansa ja korostamaan omaa tärkeyttään lukuisin keinoin on luonnollisesti paikkansa pitävä, vaikkakin se käsittääkseni koskee yhtäläisesti julkista ja yksityistä sektoria. Samoin esiinnostamasi ristiriita kuntatyöntekijöistä päättävissä elimissä on paikkansa pitävä, sillä jääviyden rajanvetoa käydään jatkuvasti kunnallisessa sekä valtakunnallisessa politiikassa. Oleellista onkin tarkastella erilaisten kannustinongelmien laajuutta ja niiden aiheuttamaa tehottomuutta kokonaisvaltaisella katsannolla, ei pelkkien yksittäistapauksien kautta.

Kun terveydenhuollon järjestämistä tarkastellaan kannustimien näkökulmasta laajemmin, yksi perustavanlaatuinen ja merkittävä kannustinero syntyy yksityisen ja julkisen palveluntarjoajan välille. Yksityisellä palveluntarjoajalla on runsaasti kannustimia pitää hoidon tarve tulevaisuudessa korkeana, kun taas julkisilla palveluntarjoajilla on selkeitä kannustimia pyrkiä mm. ennalta ehkäisevään hoitoon ja näin ollen vähentää hoidon tarvetta tulevaisuudessa. Tämä ongelma pätee huolimatta siitä, onko kyseessä yksityinen palveluntarjoaja, joka myy suoraan kuluttajille palveluaan vai, että onko kyseessä julkisen sektorin hankkima ostopalvelu.

Mitä tulee positiiviisiin ratkaisuihin, niin keskeistä olisi esimerkiksi Suomessa kehittää kokeiluja niin kuntien kuin yksityisten, vaikka terveyspalveluja myyvien yritystenkin, budjettien avaamiseen tarkemmin. Myöskin palvelujen käyttäjien sekä itse hoivatyötä tekevien näkemykset pitäisi saada paremmin kuuluviin – mielellään lisääntyvän konkreettisen päätösvallan muodossa. Hyviä tapausesimerkkejä tämän tyyppisestä työntekijöiden päätäntävallan lisäämisestä tarjoavat yksityisellä sektorilla Semcon ja Valven kaltaiset yritykset. Julkisella sektorilla esimerkiksi New Yorkissa ja Chicagossa käyttöönotettu osallistava budjetointi tarjoaa rakenteellisia ratkaisuja loppukäyttäjien päätösvallan lisäämiseen. Nykyisellään sekä yksityisellä että julkisella sektorilla lukuisissa terveydenhuollon työpaikoissa (ambulanssiyritykset, terveydenhoitajat, lääkärit, lastensuojelu ym.) työntekijöiden keskeisiä toiveita ja näkökohtia ei oteta riittävästi huomioon, kun näiden työpaikkojen toiminnasta päätetään.

Osallisuustalouden ratkaisumalleja useisiin keskeisiin kysymyksiin käsitellään seikkaperäisemmin taloustieteen professori Robin Hahnelin teoksessa “Kilpailusta yhteistyöhön”. Kirjassa nostetaan monitahoiseen tarkasteluun esimerkiksi juuri työpaikkojen päätöksenteon tehostaminen ja vaikkapa tuotannon sekä kulutuksen kohdentamisen erilaiset ratkaisut. Parecon Finlandin työryhmä toimi kirjan suomenkielisen laitoksen julkaisussa myös asiantuntija-apuna. Talousvisioista puhuttaessa on tärkeää ymmärtää esimerkkien olevan aina teoreettisia ja suuntaa-antavia. Osallisuustalouden taloustieteellisesti vertailukelpoiset esimerkit voivat kuitenkin toimia esimerkiksi hyödyllisinä vertailukohtina, kun etsitään toimivampia ratkaisuja nykyhetkeen. Kirjasta lisää:


Parecon Finlandin ensisijainen tavoite on omalta pieneltä osaltaan talouskeskustelun tason ja moniäänisyyden vieminen eteenpäin Suomessa. Parecon Finlandin blogi voikin toivottavasti tarjota lisää ajattelun aiheita ja lähtökohtia eri talousaiheiden hyödylliseen punnintaan. Blogi löytyy osoitteesta:


Kiitos vielä kiinnostuksen osoittamisesta Parecon Finlandin toimintaa kohtaan. Mikäli markkinaratkaisujen kritiikki eri lähtökohdista kiinnostaa sinua tarkemmin, on Robin Hahnelin juuri julkaistu kirja varmasti kiinnostava työkalu keskustelun laajentamiseen. Lisäksi Parecon Finlandin sivuilla on mahdollisesti kiinnostavia videoita eri yhteistyötahojen (mm. Kansaneläkelaitoksen tutkimusyksikkö, Aallon kauppakorkeakoulun johtamisen yksikkö) kanssa järjestetyistä luennoista viime syyskuulta, joissa tätä(kin) kysymystä käsitellään.




1/23/2013

Oxfam: Maailman 100 rikkaimman vuositulot riittäisivät poistamaan köyhyyden maailmasta

Talouselämä:
Maailman sata rikkainta ihmistä ansaitsi viime vuonna niin paljon rahaa, että sillä voisi lopettaa maailman köyhyyden neljä kertaa.
Tällaisen laskelman on tehnyt kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam. Sen mukaan maailman 100 rikkainta ihmistä ansaitsivat viime vuonna yhteen 240 miljardia dollaria eli noin 180 miljardia euroa.
[E]konomisti Jeffrey Sachsin mukaan äärimmäisen köyhyyden voisi lopettaa maailmasta käyttämällä 175 miljardia dollaria kahden vuoden ajan.
Oxfamin raportin mukaan tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet dramaattisesti viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa rikkaimman prosentin osuus kansantulosta on tuplaantunut kymmenestä prosentista kahteenkymmeneen. Rikkaimman 0,01 prosentin osuus on nelinkertaistuttuaan nyt lukemissa, joissa se on ollut viimeksi ennen vuotta 1920.

Muualla maailmassa kehitys on ollut samansuuntaista, ja maailmanlaajuisesti rikkaimman prosentin tulot ovat kasvaneet 60 % viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Kasvu rikkaimman 0,01 prosentin kohdalla on ollut Oxfamin mukaan vielä voimakkaampaa, vaikka raportissa korostetaankin tietojen saamisen vaikeutta. Lisäksi raportissa huomautetaan, että taloudellista eriarvoisuutta tarkastellessa keskittyminen pelkästään ansioihin johtaa hieman harhaan, koska varallisuuden kasautuminen on ollut vielä tuloerojen kasvua voimakkaampaa ja havainnollistaa paremmin eriarvoisuuden mittakaavaa.

Oxfamin mukaan tulojen ja varallisuuden ennennäkemätön kasautuminen on pois etenkin maailman köyhimmiltä, koska se tapahtuu turvattujen ja pysyvien työpaikkojen sekä käypien palkkojen kustannuksella. Näin erilaisten avustusten ja matalien palkkojen varassa elävät ihmiset eivät kykene parantamaan elinolojaan ja nousemaan köyhyydestä.

Oxfamin johtajan Barbara Stockingin mukaan äärimmäinen varallisuuden kasautuminen ei ole ainoastaan sosiaalisesti eriarvoistavaa ja poliittisesti korruptoivaa, vaan myös ympäristölle haitallista ja taloudellisesti tehotonta. Hänen mukaansa useat tutkimukset osoittavat suurten tuloerojen maiden kärsivän heikommasta talouskasvusta. Samaa ovat viime aikoina korostaneet myös Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

Stockingin mukaan enää ei voida uskoa siihen, että rikkaimpien vaurastuminen hyödyttää lopulta kaikkia muitakin. Hänen mukaansa on selvää, että tilanne on usein nimenomaan päinvastoin.

Päivitys. Oxfamin raportissa on virheellinen lähdemerkintä. Lainaamassamme Talouselämän uutisessakin mainittu lähde Oxfamin laskelmille on ekonomisti Jeffrey Sachsin sijaan Brookings Instituten julkaisu. Brookings Instituten laskelmien mukaan 66 miljardilla dollarilla vuodessa voitaisiin taata maailman koko väestölle 1,25 dollarin tulot päivässä, mikä on maailmanpankin raja äärimmäiselle köyhyydelle. Näin ollen jos maailman sadan rikkaimman yhteensä ansaitsemat 240 miljardia dollaria kohdentuisivat heidän sijastaan maailman köyhimmille joko korkeampien palkkojen tai  suorien tulonsiirtojen muodossa, riittäisivät ne suoraviivaisesti laskettuna tavoitteen saavuttamisen nelisen kertaa.

Lue myös:

Talouselämä: Rikkain prosentti omistaa 40 prosenttia maailman varallisuudesta
YK: Tuloerojen tasaaminen edesauttaa taloudellista kasvua
Epätasainen tulonjako ja hidas kasvu kulkevat käsi kädessä
Talouselämä: Tuloerot nakertavat talouskasvua
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia