12/23/2013

Talvitauko

Parecon Finlandin blogin julkaisu siirtyy lyhyelle talvitauolle. Myös tauon aikana otamme mielellämme vastaan linkkejä ja kommentteja toiminnastamme kuluneen vuoden aikana.

Vuoden 2013 aikana julkaisimme jälleen kuukausittain linkityksiä, kommentaareja ja artikkelitekstejä sivuillamme. Esimerkkejä muutamista kiinnostusta herättäneistä teksteistä:
Harvojen rikastuminen ei hyödytä meitä kaikkia. Tuloerojen kasvaminen ei ole hyväksi meille kaikille eikä yhteiskunnalle. Harjoitettu talouspolitiikka ei ole vähentänyt globaalia eriarvoisuutta, vaan pikemminkin lisännyt sitä. Eriarvoisuus on lisääntynyt niin maiden sisällä kuin myös rikkaimman ja köyhimmän maan välillä. Voimakkaat eriarvoisuudet ovat ongelmallisia muutenkin kuin taloudellisen suorituskyvyn näkökulmasta: tulojen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon ja muihin yhteiskuntaa rapauttaviin ongelmiin.
Lue lisää: "Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys"
Hieman kuten sosialismin kannattajat läpi 1900-luvun, tuntuvat markkinaintoilijat uskovan ratkaisuihinsa naiivin sokeasti – todellisuudesta välittämättä.
Lue lisää: "Tosielämän markkinat"
Viime aikoina julkisuudessa yleistyneet kannanotot talouspoliittisen äärioikeiston suunnalta ovat painottaneet, että köyhyys johtuu laiskuudesta ja heikkoudesta. Työmarkkinoilla menestyminen puolestaan esitetään vetoavan yksinkertaisesti: mitä enemmän ponnistelee, sitä paremmin pärjää.
Lue lisää: "Onko köyhyys itseaiheutettua?"
Esitellessämme osallisuustalouden ideaa olemme kohdanneet useaan otteeseen ajatuksen siitä, että uusi ja parempi talous edellyttäisi myös muutosta ihmiskunnassa. Näkemyksen voi kiteyttää niin, että ihmiset ovat tuomittuja kilpailun ja ahneuden talouteen, koska itsekkyys on ihmisille luontaista. On siis turhaa pyrkiä hahmottelemaan ja rakentamaan reilumpia pelisääntöjä ja yhteistyötä kannattelevia instituutioita, koska ihmiset kuitenkin omivat etuuksia, käyttävät kyynärpäätaktiikkaa ja kilpailevat toisiaan vastaan. Eikö osallisuustalouden ehdotuksissa oleteta turhan sinisilmäisesti, että kaikki ihmiset ovat jalosydämisiä auttajia?
Lue lisää: "Ihmisluonnosta & osallisuustaloudesta?"

Vuonna 2013 jatkoimme avoimien kirjastotilaisuuksien pitämistä pääkaupunkiseudulla. Parecon Finland sai myös kunnian pitää päätöspuheenvuoron Itä-Suomen yliopistolla Joensuussa keväällä pidetyssä "Pelon taloustiede" -seminaarissa, jossa järjestöstämme puheenjohtaja Antti Jauhiainen ja Tuomas Salonen puhuivat talouskasvusta ja demokraattisesta suunnittelusta.

Parecon Finlandin toiminta jatkuu uusin julkaisuin ja tilaisuuksin ensi vuonna. Tuoreimmat uutiset toiminnastamme kerrotaan ensisijaisesti blogissamme ja kotisivuillamme. Suuret kiitokset kaikille tilaisuuksiimme osallistuneille ja toiminnassamme korvaamattomalla tavalla vuoden aikana eri tavoin auttaneille.

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet: osa 2

Kirjoitus on osa Peruste-lehdessä julkaistua artikkelia Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet. Kirjoitus on saatavilla pdf-muodossa täältä. Kirjoituksen ensimmäinen osa on puolestaan luettavissa täältä.

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (2/4):
Osallisuustalouden arvot


Osallisuustalouden institutionaalisten ratkaisujen pohjalla on joukko selkeästi esiin tuotuja arvoja. Näitä arvoja ovat taloudellinen demokratia, taloudellinen oikeudenmukaisuus, solidaarisuus, moniarvoisuus, tehokkuus, ekologinen kestävyys ja omaehtoisuus.

Taloudellisella demokratialla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan jokaisella on valtaa vaikuttaa talouden piirissä tehtäviin päätöksiin samassa suhteessa kuin päätökset vaikuttavat häneen itseensä. Jos esimerkiksi oletetaan, että kehitteillä oleva patohanke vaikuttaa suuresti yksilön elämään, tulee hänellä olla patohankkeen päätöksessä suurempi sananvalta kuin henkilöllä, jonka elämään muutos vaikuttaa vähän.

Taloudellinen päätösvalta ei siis rakennu markkinatalouden ääni per euro -periaatteen mukaan, eikä perinteisen demokratiakäsityksen mukaan, jossa jokaisella on päätöksestä riippumatta yksi ääni. Taloudellisen demokratian käsite pohjautuu ajatukseen, että yksilöillä ja yhteisöillä on mahdollisimman suuri vapaus ja itsenäisyys heitä koskeviin asioihin.

Rajallisessa maailmassa toimivissa moderneissa talouksissa ihmisten vapaudet ovat usein ristiriidassa keskenään. Osallisuustalous on ehdotus modernista taloudesta, jossa taloudellinen vapaus voisi toteutua ilman, että poljetaan muiden ihmisten vapautta päättää omista asioistaan.

Osallisuustalouden arvoissa on määritelty myös periaatteet, joiden mukaan taloudessa palkittaisiin kaikkia oikeudenmukaisella tavalla. Hahnel ja Albert määrittelevät talousjärjestelmien palkitsemisperiaatteet yleisesti kolmeen eri kategoriaan. Konservatiivisen näkemyksen mukaan ihmisiä tulee palkita heidän omaisuutensa ja työn tuottavuuden mukaan. Liberaalin näkökannan mukaan yksilöitä tulee palkita puolestaan vain heidän työnsä tuottavuudesta. Kolmannen palkitsemisperiaatteen mukaan palkitseminen on oikeudenmukaista, mikäli palkitseminen on seurausta ahkeruudesta ja vaivannäöstä.

Albertin ja Hahnelin mukaan sekä konservatiivinen malli että liberaali malli ovat epäoikeudenmukaisia siitä syystä, että yksilöä palkitaan asioista, joihin hän ei voi itse vaikuttaa. Osallisuustaloudessa ahkeruuden ja työnteon tulee olla palkitsemisen lähtökohtia niukkojen resurssien jakamiselle.

Kapitalismissa yksilöä palkitaan lähtökohtaisesti hänen omaisuutensa ja tuottavuutensa mukaan. Lisäksi kapitalismissa merkittävä osa yksilön materiaalisesta palkitsemisesta tulee yleensä neuvotteluaseman, puhtaan onnen, syntyperän tai sattuman kautta. Kapitalismin kannattajien retoriikassa ahkeruus ja yritteliäisyys ovat keskeisiä, mutta tosielämän kapitalismissa nämä ominaisuudet määrittävät palkitsemista verrattain vähän.

Osallisuustalouden taloudellisen oikeudenmukaisuuden periaate on myös ristiriidassa monien markkinasosialististen talousjärjestelmien palkitsemisperiaatteiden kanssa. Osallisuustaloudessa ei tarkastella yksiselitteisesti vain ja ainoastaan työhön käytettyä aikaa, vaan ahkeruuden määrittelyssä työntekijöiden on mahdollista ottaa huomioon myös muita työn aspekteja. Jokainen työtunti ei ole yhtä arvokas, vaan epämiellyttävämmästä ja vähemmän valtaa antavasta työstä tulee saada suurempi korvaus.

Demokraattisuuden ja oikeudenmukaisuuden rinnalla osallisuustalouden malli pyrkii myös ruokkimaan solidaarisuutta ja moniarvoisuutta. Toisten ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin huomioonottamisesta tulisi palkita päätöksentekoprosessissa. Moniarvoisuudella taas viitataan siihen, että talouden tulee kyetä tarjoamaan ja rakentamaan erilaisia tuotannon ja kulutuksen tapoja. Tavoitteena on antaa ihmisille tilaa ja valinnanvapautta talouden piiriin kuuluvassa toiminnassaan.

Osallisuustalouden ratkaisut on pyritty rakentamaan tavalla, joka säästää talouden resursseja sekä ottaa huomioon ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden reunaehdot. Tehokkuus, yksi osallisuustalouden tavoitteista, on usein väärinymmärretty termi. Osallisuustalouden yhteydessä tehokkuudella tarkoitetaan yksinkertaisesti periaatetta, jonka mukaan yhteisesti tärkeiksi nähtyjä taloudellisia tavoitteita pyritään saavuttamaan mahdollisimman vähällä resurssien käytöllä.

Tehokkuuden saavuttamiseksi tarvitaan sellaisia talouden instituutioita, jotka pystyvät ottamaan nykyistä tarkemmin huomioon yhteiskunnallisia kustannuksia ja hyötyjä. Yhteiskunnallisten hyötyjen ja kustannusten huomioonottaminen on tärkeää myös ekologisen kestävyyden kannalta.

Lisäksi taloudessa ja tuotannossa tulisi ottaa huomioon ympäristön ja sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kannalta tärkeitä periaatteita, kuten varovaisuusperiaate. Varovaisuusperiaatteen mukaan epävarmassa tilanteessa on syytä vaikuttaa ekosysteemeihin mahdollisimman vähän.

Toinen tärkeä periaate on ympäristökestävyyden periaate, jossa pyritään jättämään jokaista luonnon pääomaa seuraavalle sukupolvelle yhtä paljon, kuin sukupolvemme on sitä saanut. Nämä periaatteet auttavat kestävyyden arvon saavuttamisessa.

Tekstin kolmannessa osassa käsitellään demokraattista suunnittelua osallisuustaloudessa. 

Lue myös:

12/21/2013

Peruste-lehdessä artikkeli osallisuustaloudesta

Parecon Finlandin Aki Tetri esitteli osallisuustalouden ideaa Peruste-lehdessä julkaistussa artikkelissaan. Artikkeli on löydettävissä pdf-muodossa täältä.

Julkaisemme artikkelin blogissamme neljässä osassa. Ensimmäinen osa käsittelee markkinoiden ongelmia ja osallisuustalouden lähtökohtia. Toinen osa pureutuu osallisuustalouden arvoihin, ja kolmannessa osassa käsitellään demokraattista suunnittelua osallisuustaloudessa. Neljännessä osassa tarkastellaan osallisuustaloudesta käytyä keskustelua.

Osallisuustalous haastaa puuttelliset markkinarakenteet (1/4): 

Markkinoiden ongelmat ja osallisuustalouden lähtökohdat


Osallisuustalous on malli, joka hylkää sekä kapitalismin että keskusjohtoisen suunnitelmatalouden. Osallisuustaloudessa osuuskuntamaiset yritykset ja kuluttajayhdistykset suunnittelevat tuotantoa sekä kulutusta demokraattisesti ja itsenäisesti, ilman markkinoita tai keskusvallan ja byrokraattien väliintuloa.

Finanssikriisin myllerryksissä yhä useampi on saanut muistutuksen kapitalismin luonteesta. Nykyiset talousrakenteet pystyvät vastaamaan yhä harvemman kansalaisen perustarpeisiin. Samaan aikaan kapitalismi on vauhdittamassa ihmiskunnan tietä kohti ilmastokatastrofia ja biodiversiteetin peruuttamatonta kuihduttamista.

Yhä useampi näkee kapitalismin rakenteelliset puutteet, mutta harvalla on vastausta siihen, mikä olisi toivottavampi järjestelmä. Markkinarakenteiden puutteiden vuoksi on kuitenkin tärkeää kehittää parempia, ekologisempia ja demokraattisempia tuotanto- ja talousrakenteita. Taloustieteilijä Robin Hahnelin ja yhteiskuntafilosofi Michael Albertin hahmottelema osallisuustalous (participatory economy) on yksi tällainen ehdotus.

Osallisuustalous ei ole mikään kiveen hakattu yksityiskohtainen suunnitelma, vaan yksi ehdotus paremmista talouden instituutioista. Osallisuustalouden arvoja ja institutionaalisia ratkaisuja tulee täydentää, kehittää ja muokata sitä mukaa, kun tulee lisää uusia näkökulmia, ajatuksia, tietoa ja käytännön kokemuksia.

Esittelen seuraavaksi Hahnelin ja Albertin työn pohjalta osallisuustalouden perusteita ja tuotannon demokraattista suunnittelua osallisuustaloudessa. Lopuksi pohdin osallisuustalouden mahdollisuuksia tänä päivänä.

Markkinoiden perustavanlaatuiset ongelmat ja osallisuustalouden lähtökohdat

Vaikka markkinoita mainostetaan usein tehokkaiksi talouden rakenteiksi, ne paljastuvat tarkemmassa tarkastelussa tehottomiksi ja epädemokraattisiksi. Jo valtavirran taloustieteen oletukset johdattavat markkinatehottumuuksien äärelle.

Taloustieteilijät esittävät markkinoiden olevan tehokas allokaatiomuoto silloin, kun ulkoisvaikutuksia ei ole, kaikilla toimijoilla on täydellinen informaatio ja kaikki markkinat ovat kilpailtuja ja tasapainossa. Usein myös oletetaan, että ihmisten preferenssit, toiveet ja halut, ovat täysin sisäsyntyisiä. Tämä tarkoittaa, että mikään ulkopuolinen toiminta, kuten mainonta, ei vaikuta ihmisten preferensseihin ja kulutustoiveisiin. Nämä oletukset eivät kestä kriittistä tarkastelua. Tosielämän markkinatalous - vai pitäisikö sanoa reaalikapitalismi - kärsiikin huomattavista tehottomuuksista.

Osallisuustalous on taloudellinen malli, jossa hylätään sekä keskusjohtoinen sosialismi että markkinatalouden rakenteet. Osallisuustalous keskittyy nimenomaan talouteen, mutta se tarvitsee rinnalleen osallistavampia ja toimivampia rakenteita myös muualle yhteiskuntaan, kuten kulttuurin, perhe-elämän ja politiikan piiriin.

Osallisuustalouden ytimessä on demokraattisen suunnittelun prosessi. Demokraattisessa suunnittelussa keskeisiä toimijoita ovat työntekijöiden omistamat yritykset sekä kuluttajayhteisöt. Demokraattisen suunnittelun avulla otetaan huomioon markkinoita vaivaavat ulkoisvaikutukset. Näin voidaan päästä kohti oikeudenmukaisempaa ja vapaampaa taloutta. Yhteisöllisen kuluttamisen helpottamisella ja yhteisten resurssien avoimella hallinnalla pyritään puolestaan edistämään talouden tehokkuutta ja lisäämään talouden kestävyyttä ja demokraattisuutta.

Yksilöiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä tavoitellaan myös tasapainottamalla työnjakoa. Työtehtävien tasapainottaminen mahdollistaa kaikille pääsyn päätöksenteon kannalta keskeiseen informaatioon ja tärkeisiin verkostoihin. Töiden tasapainottaminen tuo myös paljon uusia mahdollisuuksia omien töiden hallintaan.

Tekstin toisessa osassa pureudutaan osallisuustalouden arvoihin ja lähtökohtiin.

Lue myös:

12/12/2013

IT-yrittäjä: Yrityksen perustaminen ei ihmelääke

Kun tuo esille perusteltuja huolenaiheita ja puutteita nykytalouden toiminnasta, kuten elämiseen riittämättömän palkan, työelämän stressaavuuden, sanelun ja käskyttämisen työpaikalla tai yrityksen aiheuttamat ympäristöongelmat, ratkaisuksi tarjotaan usein yhtä ja samaa reseptiä – oman yrityksen perustamista. "Jos kerran nykyisen työpaikan käytännöt eivät miellytä, mikset perusta omaa?"

On asiallista vaatia silkan valittamisen sijaan tekoja, mutta onko uuden yrityksen perustaminen ratkaisu kaikkiin näihin ongelmiin?

IT-alalla menestynyt yrittäjä Aaron Hillegass tuo esille artikkelissaan "Don't Start a Company, Kid" lukuisia ongelmia, jotka liittyvät uuden yrityksen perustamiseen.

1) Uudet yritykset epäonnistuvat paljon useammin kuin yleisesti luullaan. Mediassa esitetyt yritystarinat ovat oikeastaan poikkeuksetta voittajien kertomuksia, ja niiden pohjalta saa epärealistisen kuvan uusien yritysten menestysmahdollisuuksista. On tosiasia, että enemmistö uusista yrityksistä epäonnistuu jo alkuvaiheessa. Tästä syystä uusien yritysten perustaminen ei ole paras lääke esimerkiksi työttömyyteen.

2) Menestyksen ja epäonnistumisen takana on usein runsaasti onnea ja sattumaa. Hillegass painottaa, kuinka hänen oman yrityksensä menestyksen taustalla vaikutti paljon hänestä riippumattomia asioita. Hän sattui olemaan ideansa ja osaamisensa kanssa oikeaan aikaan oikeassa paikassa, ja sen ansiosta pyörittää nykyisin yli sadan työntekijän IT-yritystä.

3) Uuden yrityksen perustaminen on arvailua. Yrityksen taustalla on aina idea jostain ongelmasta, jonka yritys tuotteillaan pyrkii ratkaisemaan. Uuden yrityksen perustaminen on kuitenkin arvailua, ja oma ratkaisu voi olla vaikea saada kuuluviin markkinoilla, joilla on jo useita vakiintuneita suuria kilpailijoita. Monien asioiden tekeminen on tehokkaampaa suuremmassa mittakaavassa ja tämän lisäksi vakiintuneilla kilpailijoilla on jo selkeä käsitys siitä, miten tuotanto toimii. Uuden yrittäjän on tästä syystä vaikeaa päästä alkuun – huolimatta siitä, kuinka toteuttamisen arvoinen idea on.

Hillegassin huomioiden lisäksi on tärkeää panna merkille, kuinka uuden yrityksen perustaminen on selvästi helpompaa osalle ihmisistä. Jos on suora pääsy halpoihin lainoihin, tärkeisiin sosiaalisiin verkostoihin ja valtavirran mediaan, yrityksen markkinointi ja rahoituspohja on jo käytännössä kunnossa. Uuden yrityksen perustamiseen liittyvät siis samat yhteiskunnallisen kerrostumisen ongelmat, kuin terveyseroihin ja lähtökohtien tasavertaisuuden heikkenemiseen yleensäkin. Tämä kaikki tekee yritysten pelikentästä epätasaisemman, mikä tunnetusti heikentää markkinakilpailua ja siten nykytalouden tehokkuutta.

Uuden yrityksen perustaminen osallisuustaloudessa

Osallisuustalouden ratkaisuissa on pyritty siihen, että uusien yritysten ja innovaatioiden olisi helpompi saada alustava rahoitus toiminnalleen, jottei taloudellinen toiminta vakiintuisi vain muutamien suurten toimijoiden käsiin ja jäisi näin ollen junnaamaan paikoilleen. Kaikki taloustoimijat olisivat samalla viivalla rahoitusta haettaessa, ja rahoituksen toteutumisesta päättäisivät vain ja ainoastaan kuluttajat.

Uuden yrityksen voisi perustaa yksin tai yhdessä muiden kanssa niin, että osallistavassa suunnitteluprosessissa haetaan tiettyjä resursseja oman tuotannon aloittamiseksi. Uudet yritykset olisivat vakiintuneiden yritysten kanssa samalla viivalla resursseja pyydettäessä, ja tuotannosta päivittyvät reaaliaikaiset seurantatiedot osoittaisivat nopeasti, toteutuuko luvattu tuotanto vai jääkö yrityksen toiminta pakkasen puolelle. Jatkossa tehottomat yritykset eivät saisi resursseja, mutta toimivat projektit puolestaan jatkaisivat ja kehittäisivät toimintaansa edelleen kuluttajilta saamansa suoran palautteen avulla.

Erityisen tästä osallistuvan suunnittelun prosessista tekee sen, että kuluttajat ovat suoraan yhteydessä tuottajiin valitessaan sen, mitä haluavat kuluttaa. Yritysten ei siis tarvitse nykyisen yksityisyrityksiin perustuvan markkinatalouden tapaan etukäteen arvailla tuotteidensa kysyntää, koska se kuuluu keskeisenä osana osallisuustaloudessa demokraattisten yritysten verkoston tuottamaan julkiseen ja jatkuvasti päivittyvään tietoon.

12/05/2013

Miksi talous kannustaa ympäristön turmelemiseen?

Olemme aikaisemmin kirjoittaneet, kuinka nykyinen talouskeskustelu on vääristynyttä, ja kuinka sillä on kohtuuttoman suuri asema yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vääristyneen talouspuheen ja talouden ylivallan kriitikot ovat usein suunnanneet kritiikkinsä – täysin aiheesta – talouskasvua kohtaan. Miksi yhteiskunnan talouskehityksen ainoana mittarina käytetään tuotannon arvon kasvua? Talouslehtien sivut ja eturivin poliitikkojen puheet viestivät yhteiskunnan eliitin vakaasta uskosta bruttokansantuotteen kasvun autuaaksitekevään voimaan.

Bruttokansantuote on vaillinainen mittari

Bruttokansantuote on riittämätön mittari jopa talouden kuvaamiseen, vaikkakin se voi olla oikein ymmärrettynä hyödyllinen apuväline. On kuitenkin selvää, että bruttokansantuote jättää huomiotta monia hyvinvoinnin kannalta tärkeitä taloudellisen elämän muotoja. Esimerkiksi koti- ja kasvatustyö, läheisten hoitaminen, puhdas ilma, vakaa ilmasto tai avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kehittäminen eivät näy mitatessa bruttokansantuotetta.

Toisaalta monet yhteisöille haitalliset toimet, kuten vaikkapa sotilasmenojen kasvattaminen, lisäävät bruttokansantuotetta. Tutkijat ovat myös laittaneet merkille, kuinka bruttokansantuotteen kasvu ei välttämättä johda työpaikkojen lisääntymiseen, vaikka bruttokansantuotteen kasvattamista yhä hoetaan työllisyyden parantamisen ihmelääkkeenä. Bruttokansantuote ei myöskään tarkastele tulonjakoa, vaikka on täysin selvää, että vaurauden jakaantumisella on suuri merkitys yhteiskunnan laajempaan taloudelliseen kehitykseen ja ihmisten hyvinvointiin.

Vaikka talouskasvu-usko on yksisilmäisyydessään ja epärealistisuudessaan haitallista, on tärkeä pitää mielessä, että bruttokansantuotteen vaillinaista mittaria ei tule käyttää myöskään toiseen suuntaan. Bruttokansantuotteen laskeminen ei itsessään ole järkevä tavoite, kuten viimeistään Kreikan viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet.

Huomio ympäristön kannalta olennaisiin asioihin

Ympäristötaloustieteilijät ovat nostaneet esille uudenlaisia mittareita talouden ja ympäristön suhteen kuvaamiseen. Esimerkiksi niin kutsutut materiaalivirrat on tärkeä käsite ympäristötaloustieteilijöille. Materiaalivirtoja (tai ainevirtoja) tarkasteltaessa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka paljon ja minkälaista materiaa talouteen tulee luonnosta ja mitä talouden piiristä palautuu luontoon. Karrikoiden voisi sanoa, että huomio kiinnittyy siihen, mitä ihminen ottaa luonnosta, ja mitä jätettä ihminen sinne tuottaa.

Materiaalivirtoihin keskityttäessä nousevat arvoon monet nykyjärjestelmän huomiotta jättämät seikat, kuten tuotteiden pitkäikäisyys, kierrätettävyys sekä raaka-aineiden säästeliäs käyttäminen.

Koska luonnonvarojen määrä on rajallinen, eikä elinympäristömme kestä loputtomasti jätettä, on talouden tarkastelun kannalta tärkeää katsoa, kuinka materiaalivirrat kehittyvät. Materiaalivirtojen tarkastelun rinnalla on myös tärkeää tarkastella energiavirtoja, koska talouden toiminta perustuu suurelta osin energiaan.

Monet talous- ja yhteiskuntatieteilijät ovat huomauttaneet aivan oikein, että ainevirrat ja energiankulutus eivät voi kasvaa loputtomasti rajallisella maapallolla. Valitettavasti nykyinen talousjärjestelmämme lähtee käytännössä siitä oletuksesta, että sekä raaka-aineiden käyttö, että energiankulutus voisivat kasvaa loputtomiin. Tämä on myös perustavanlaatuinen syy luomillemme ympäristöongelmille. Ympäristöongelmien juuret löytyvät siis talousjärjestelmästämme, ja tarkemmin sanottuna markkinatalouden rakenteista.

Huomio markkinoiden haitallisiin rakenteisiin

Markkinatalouden rakenteet eivät ole ainoastaan tehottomia, epädemokraattisia ja yhteisöllisyyttä rapauttavia, vaan markkinatalous kannustaa myös ympäristön tilan huomiotta jättämiseen. Markkinatalouden perustavanlaatuisiin ongelmiin kuuluvat ulkoisvaikutukset, jotka jäävät täysin huomiotta hinnanmuodostuksessa. Saasteet ja muut haitat maksatetaan siis muilla, sillä markkinat eivät osaa ottaa näitä vaikutuksia huomioon suoraan hinnoissa. Talvivaaran tapahtumat ovat tästä konkreettinen esimerkki.

Markkinatalouden rakenteet myös kannustavat yksityiseen kulutukseen julkisen kulutuksen kustannuksella. Tämän lisäksi markkinataloudessa pitkän ajan tehokkuus ja viisaat ratkaisut jäävät pikavoittojen alle.

Kapitalismissa myös käytetään poskettomia summia kuluttajien mieltymysten muuttamiseen ja kulutuksen lisäämiseen. Esimerkiksi yhdysvaltalaiset yritykset käyttävät vuosittain yli 250 miljardia dollaria mainostamiseen. Kun yksilöt vielä mukauttavat toimintaansa ja halujaan näihin valmiiksi ympäristön kannalta vääristyneisiin hintoihin, kasvavat tehottomuus ja luonnon tuhoaminen vierivän lumipallon tavoin.

Huomio talouden kannalta tärkeisiin asioihin

On selvää, että bruttokansantuote tarvitsee rinnalleen useita eri mittareita jo pelkästään talouden tilan kuvaamiseen. Taloudellisen hyvinvoinnin jakautuminen väestössä, köyhyys, kulutuksen rakenne, julkisten palveluiden merkitys ja työolot ovat esimerkkejä taloudellisen elämän tärkeistä puolista, jotka jäävät nykytalouden tarkastelussa täysin pimentoon.

Näiden kysymysten lisäksi olisi tärkeää tarkastella sitä, miten taloudelliset päätökset on tehty ja kuka ne tekee. Taloudellinen tuotanto vaikuttaa jatkuvasti elinympäristöömme ja on niin merkittävä osa elämäämme, että on tärkeää kysyä, kenen näkökulmat ja tarpeet tulevat kuulluiksi ja kenen eivät. On myös tärkeää kysyä, minkälaisiin toimintoihin järjestelmä kannustaa ja minkälaista toimintaa se mahdollistaa.

Näihin kysymyksiin vastattaessa on tarkasteltava markkinatalouden rakenteita ja kannustimia. Kuten mainittua, markkinatalouden kannustimet vääristävät taloudellista elämää niin, että luonnon tuhoamisesta ja raaka-aineiden tuhlailusta palkitaan.

Mittareita ja näkökulmia tarkasteltaessa tärkeintä on ottaa huomioon, että taloudellisen tuotannon tai tehokkuuden kasvua ei tule sekoittaa taloudelliseen kehitykseen, samalla lailla, kun taloudellista kehitystä ei tule sekoittaa yhteiskunnan kehitykseen.

Demokraattisen suunnittelun mahdollisuudet

Osallisuustaloudessa markkinoiden sijaan tuotannosta ja kuluttamisesta päätettäisiin demokraattisesti. Demokraattisessa suunnittelussa keskeiset tuotannontekijät – kuten raaka-aineet, tieto, metsät ja tehtaat – ovat yhteistä omaisuutta. Työntekijöiden omistamat yritykset saavat käyttöoikeuksia raaka-aineisiin sillä edellytyksellä, että tuotanto on tehokasta ja tarpeellista.

Osallisuustalouden suunnitteluprosessissa otetaan huomioon ulkoisvaikutukset, jotka jäävät markkinoilla huomiotta. Lisäksi kuluttajapuolen demokraattinen suunnitteluprosessi tuo selkeämmin esille julkisen kulutuksen tehokkuuden nykyistä joustavamman julkisen kulutuksen toteutuksen avulla. Tämä on yksi tapa, jolla osallisuustalous kannustaa ekologiseen kulutukseen, sillä julkiset hyödykkeet vievät yleensä selvästi vähemmän resursseja kuin yksityiset vastaavat. Sen sijaan, että jokainen ostaa pihalleen trampoliinin, tuhansien ihmisten käyttöön voidaan rakentaa pramea leikkipuisto.

Demokraattisen tuotannon oloissa voidaan myös asettaa selkeitä rajoja raaka-aineiden käytölle tai saasteille. Mikäli demokraattisessa suunnitteluprosessissa päätetään joidenkin raaka-aineiden kulutuksen ylärajasta, voidaan nämä raaka-aineiden rajat tuoda esille suunnitteluprosessissa. Tämän lisäksi paikallisilla yhteisöillä on mahdollisuus kieltäytyä yritysten pyynnöistä käyttää yhteisön luonnonvaroja. Yhteisöillä on myös mahdollisuus tuoda esille, kuinka paljon ympäristön saastumista he ovat valmiita kestämään ja millä hinnalla.

Katse talouskasvusta talouden rakenteisiin

Nykyisen talousjärjestelmämme ekologinen kestämättömyys on kiistatonta. Nykyrakenteissa talouskasvu ei useimmissa tapauksissa tarkoita sitä, että asioita tehtäisiin paremmin tai tehokkaammin. Nykytalouskasvu tarkoittaa pikemminkin raaka-aineiden kulutuksen kasvua, uusiutumattomien energialähteiden lisääntyvää kulutusta ja luonnon köyhtymistä.

Talouskasvun mukanaan tuomat ekologiset ongelmat eivät kuitenkaan johdu pelkästä bruttokansantuotteen puutteellisesta mittauskyvystä, vaan syvemmin markkinatalouden haitallisista rakenteista. Niin kauan kuin tuotantoa ja kulutusta määritellään markkinatalouden rakenteiden puitteissa, niin kauan ympäristölle haitallinen tuotanto ja talouskasvu jatkuvat.

Puutteelliset talousrakenteet on vaihdettava uusiin, jotta rajallisen luonnon rajat voidaan ottaa paremmin huomioon. Tarvitsemme talouden, jossa talouskasvu ei lisää ympäristön kuormitusta. Talouden tulisi tuottaa aidosti parempia ja pitkäikäisempiä tuotteita, todellista hyvinvointia lisäävää työtä ja kannustaa kerskakulutuksen sijaan vapaa-ajan lisäämiseen ja ympäristöystävällisiin valintoihin.

Lue myös:

Olli Tammilehto: Elämän jatkumiseen ei ole varaa nykytaloudessa
Robin Hahnel: Talouskasvusta
Robin Hahnel: Ekologisesta paikallistaloudesta

12/03/2013

Tutkimus: Tuloerojen kasvun myötä kasvoivat myös suomalaisten terveyserot

Helsingin yliopisto:
Suuri- ja pienituloisten väliset erot sairastavuudessa ovat kasvaneet Suomessa 90-luvun alun jälkeen, osoittaa tuore tutkimus. Näyttää siltä, että terveyserojen kasvu on yhteydessä tuloerojen kasvuun.
Lue myös:

Tutkimus: Hyvinvointi riippuu yhteiskunnallisesta asemasta
Onko köyhyys itseaiheutettua?
Taloussanomat: Työpaikan epävarmuus altistaa sydäntaudille

12/02/2013

Yle: Suomalaisten tuloerot jatkavat kasvuaan

Yle:
Suomalaisten suurituloisin kymmenys saa käteen melkein 5,5-kertaisesti sen, mikä pienituloisimmalle kertyy. Ero vaikuttaa edelleen kasvavan, vaikka toisinkin on joskus väitetty.

[…] Tuloerojen kasvua selittää ennen kaikkea suurten osinkojen keventynyt verotus. Samalla esimerkiksi palkansaajilla nollakorotukset vievät reaalitulot todennäköisesti miinukselle.
Lue myös:

Tutkimus: Rikkaiden rikastuminen käy muille kalliiksi
The Real News: Taloudellinen eriarvoisuus talouskriisin taustalla
Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys

12/01/2013

Ihmisluonnosta & osallisuustaloudesta

Esitellessämme osallisuustalouden ideaa olemme kohdanneet useaan otteeseen ajatuksen siitä, että uusi ja parempi talous edellyttäisi myös muutosta ihmiskunnassa. Näkemyksen voi kiteyttää niin, että ihmiset ovat tuomittuja kilpailun ja ahneuden talouteen, koska itsekkyys on ihmisille luontaista. On siis turhaa pyrkiä hahmottelemaan ja rakentamaan reilumpia pelisääntöjä ja yhteistyötä kannattelevia instituutioita, koska ihmiset kuitenkin omivat etuuksia, käyttävät kyynärpäätaktiikkaa ja kilpailevat toisiaan vastaan. Eikö osallisuustalouden ehdotuksissa oleteta turhan sinisilmäisesti, että kaikki ihmiset ovat jalosydämisiä auttajia?

Itsekkyys otettu huomioon

Osallisuustalouden alkuperäiset kehittäjät Robin Hahnel ja Michael Albert laativat tarkan taloustieteellisen mallin osallisuustaloudesta teoksessaan "The Political Economy of Participatory Economics". Mallin tarkoituksena oli selvittää, mitä osallisuustaloudessa tapahtuisi, jos yksilöiden oletettaisiin toimivan taloustieteistä tutun "homo economicus" -oletuksen mukaisesti: rationaalisesti ja omaa etuaan tavoitellen.

Lähtökohtana eivät olleet siis yhteiskunnallisesti vastuulliset pyhimykset, vaan pikemminkin kokoelma instituutioita ja pelisääntöjä, jotka kannustavat kohti yhteiskunnallisesti tehokasta ja reilua toimintaa – myös silloin, kun ihmiset toimivat itsekkäästi. Toisin sanoen osallisuustalouden yhtenä perimmäisenä tavoitteena on yhdistää yksilön edut heidän ympäristönsä ja yhteisönsä etuihin. 

Lienee naiivia odottaa, että ahneus ja epärehellisyys katoaisivat täysin, mutta on perusteltua kehittää sellaisia menettelytapoja, jotka minimoivat itsekkäästä toiminnasta koituvat vahingot. Analyysissa osoitettiin, että osallisuustalouden kannustimet tukevat markkinoita johdonmukaisemmin talouden tehokasta toimintaa, kun oletetaan, että yksilöt toimivat itsekkäästi.

Kannustimet tärkeitä

Tärkein osallisuustalouden kannustin tehokkaaseen toimintaan on työntekijöiden itse omistamat ja johtamat yritykset. Heidän on osoitettava muille yrityksille ja kuluttajille, että heidän tuotantonsa on tarpeeksi hyödyllistä, jotta heidän aiheuttamat yhteiskunnalliset kustannukset tulevat vähintäänkin katettua. Yrityksillä on näin ollen selvät kannustimet käyttäytyä vastuuntuntoisesti, sillä jos yrityksen tuottama nettohyöty jääkin pakkasen puolelle, resurssit siirtyvät jatkossa niihin projekteihin, jotka tuottavat positiivista tulosta. 

Tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeää tehdä eroa nykyisten markkinamittarein tehtyjen tulosten ja osallisuustalouden välillä. Nykyisellään yritys voi tehdä erinomaista tulosta, mutta osa yksityisyrityksen voitosta saattaa perustua muun muassa luonnon köyhdyttämiseen ja ala-arvoisiin työoloihin ja muihin näennäisen tehokkaisiin toimiin. Osallisuustaloudessa työntekijät päättävät itse yrityksissään työn tekemisen tavoista ja tuotannon ulkoisvaikutukset, kuten ympäristöhaitat ja -hyödyt, sisältyvät suoraan hintoihin.

Palkkausperusteena ahkeruus

Mitä osallisuustaloudessa ehdotetaan palkkauksen perusteeksi? Jos jokainen työntekijä päättäisi itse omasta palkastaan, tilanne saattaisi karata nopeasti käsistä. Taloustieteilijä Robin Hahnelin mukaan osallisuustalouden palkitseminen on pyritty laatimaan niin, että se on kannustavaa ja oikeudenmukaista:
"Tärkein mekanismi, joka pakottaa yksilöllisesti vastuuntuntoiseen käyttäytymiseen, on työtovereiden antama ahkeruusarvio ja siihen perustuvat kulutusoikeudet. Niinpä mitä ilmeisimmin emme olettaneet [taloustieteilijä Thomas Weiskopfin esittämän epäilyksen mukaisesti] ’kokonaisvaltaista inhimillisten käyttäytymiskaavioiden muutosta, uutta ihmistä jonka koko tietoisuus on orientoitunut pikemminkin yhteiskunnallisesti kuin yksilöllisesti’. Emme myöskään olettaneet, että ihmiset saisivat motivaationsa solidaarisuudesta ja suhtautuisivat välinpitämättömästi omaan mukavuuteensa ja statukseensa." 
(Ote kirjasta “Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää”, sivu 285)
Yrityksen sisällä siis päätettäisiin demokraattisesti, miten palkkapotti jaetaan työntekijöiden kesken. Hahnel ja Albert ovat perustelleet useassa yhteydessä, kuinka ahkeruuden ja vaivannäön palkitseminen on sekä kannustavaa että oikeudenmukaista. Mallissa tehdään kuitenkin selväksi, että varsinainen päätösvalta palkitsemistavoista on itse johdetuilla yrityksillä. Tästä vapaudesta johtuen yritysten palkitsemiskäytännöissä esiintyisi todennäköisesti runsaasti vaihtelua, ja ihmiset hakeutuisivat töihin sellaisiin yrityksiin, joiden toimintatavat sopisivat heille parhaiten.

Raha puutteellinen kannustin

Vaikka Hahnelin ja Albertin osallisuustalouden muodollisessa analyysissa oletettiinkin ihmisten toimivan säännönmukaisesti omaa etuaan ajaen, on kuitenkin paljon syitä uskoa, että ihmisiä motivoivat myös monet muut seikat. On runsaasti tuoretta tutkimustietoa siitä, kuinka työn koettu merkitys ja vaikuttavuus ovat monissa tilanteissa rahaa tärkeämpiä kannustimia. Lisätienesti näyttäisi nykytutkimuksen mukaan parantavan työtehokkuutta vain erittäin yksinkertaisissa, mekaanisissa työtehtävissä.

On myös paljon todisteita siitä, että ihmiset pystyvät ottamaan toisiaan huomioon lukuisin eri tavoin. Esimerkiksi perheenjäsenten ja ystävien parissa ei ole vierasta auttaa toisia ja tehdä yhteistyötä. Myös monissa laajemmissa yhteisöissä ihmiset luottavat toisiinsa ja välittävät toisistaan ilman erillisiä rahapalkintoja. Tämä käyttäytyminen vaikuttaisi olevan ihmiselle mahdollista ja jopa luontaista niissä yhteyksissä, kun ilmapiiri on täynnä luottamusta eikä sisällä jatkuvaa epäilyä.

On syytä miettiä, että kun kerran ihmisillä on kiistattomasti taipumuksia itsekkääseen käytökseen, miksi oman edun tavoittelua ja kyynärpäätaktiikkaa tulisi vielä erikseen palkita? Varsinkin nykytutkimuksen valossa, jonka mukaan ihmisten kannustaminen parempiin suorituksiin onkin luultua monimutkaisempaa – kannustimiksi tarkoitetut rahapalkkiot voivat monissa tilanteissa jopa heikentää työtehoa.

Yhteenveto

Osallisuustalouden ideat itse johdetuista yrityksistä ja ahkeruuden palkitsemisesta eivät lähtökohtaisesti edellytä uutta ihmisluontoa, vaan ne on pikemminkin johdettu melko varovaisista oletuksista mitä tulee ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja myötätuntoon toisia kohtaan. Talouden kannalta olisi kuitenkin oleellisinta pohtia, minkälaista toimintaa ylipäätään halutaan tukea ja selvittää, mikä saa ihmiset innostumaan, ahkeroimaan ja kehittämään vapaasti kaikkia hyödyttäviä innovaatioita. Tuhoisan itsekkyyden ja vastuunpakoilun sijaan tulisikin kannustaa järkevään, toisia ihmisiä ja heidän vapauksiaan kunnioittavaan ja yhteisöä hyödyttävään toimintaan.

11/28/2013

Tutkimus: Optimaalinen perintöveroprosentti paljon nykyistä korkeampi

Tutkijat Thomas Piketty ja Emmanuel Saez:
We propose a calibration using micro-data for France and the United States. We find that, for realistic parameters, the optimal inheritance tax rate might be as large as 50%–60%—or even higher for top bequests, in line with historical experience.
Toistuvasti ongelmista kärsivien valtavirran taloustieteen oletustenkin pohjalta optimaalinen perintöveroprosentti saattaa olla jopa yli 50. Tähän lopputulokseen ovat tulleet taloustieteen tutkijat Thomas Piketty ja Emmanuel Saez tieteellisessä Econometrica-journaalissa julkaistussa artikkelissaan.

Kysymys perintöjen verotuksesta ei ole tärkeä ainoastaan talouden tehokkuuden tai optimaalisen markkinavaihdannan edustamasta kapeasta näkökulmasta. On selvää, että perinnöt palkitsevat ihmisiä ansioista, joihin he eivät itse voi vaikuttaa. Ihmiset myös saavat erisuuruisia perintöjä, ja näin heillä on myös erilaiset taloudelliset lähtökohdat elämään. Olemme havainnollistaneet ongelmaa aiemmin, käyttäen kuvitteellista "Jorma Ollilan pojanpojan tapausta" esimerkkinä. Esimerkkien ja tutkimusten valossa kysymykset perinnönjaosta laajenevat niin talouden toimivuutta kuin yksilöiden perustavia vapauksia koskevaksi tärkeäksi aiheeksi.

Lue myös:



11/18/2013

IT-suuryritysten veronkiertokikan pääarkkitehti haastattelussa

Ars Technica:
The 49-year-old Irishman is the head of the PricewaterhouseCoopers tax services practice in Ireland. He advises the Irish government and corporations including Google. 
O’Rourke comes from a longstanding line of Irish powerhouse politicians. His mother, Mary O’Rourke, is a longtime veteran of Irish government. Among other positions, she served from 2002 until 2007 as the leader of the Seanad Éireann, the upper house of the Irish legislative body. Mary O’Rourke’s late brother, Brian Lenihan, served as Tánaiste (deputy prime minister), minister for foreign affairs, and minister for justice. One of Lenihan’s sons, the late Brian Lenihan, Jr., also served as Finance Minister from 2008 to 2011.
Tietotekniikka-alan suuryritykset, kuten Google, Apple ja Facebook, ovat vuosia hyödyntäneet Irlannin verotuksen aukkoja kiertääkseen miljardien edestä veroja. "Tuplairlantilaiseksi" kutsuttu veronkiertokikka perustuu yritysten sisäiseen byrokratiaan, jonka avulla esimerkiksi suomalaisilta asiakkailta saadut varat siirretään ensin irlantilaiseen tytäryhtiöön ja sieltä Bermudalla sijaitsevaan holding-yhtiöön. Irlannin yritysystävällinen verolainsäädäntö mahdollistaa nämä koukut ilman erillisiä maksuja verottajalle.

Haastattelussa huomionarvoista on, kuinka vahvasti irlantilaisen verokikkailun pääsuunnittelija Feargal O'Rourke on verkostoitunut sekä poliittisen että liike-elämän johdon kanssa. Hän on perheensä kautta saanut kasvaa poikkeuksellisen etuoikeutetussa asemassa tutustuen erittäin tärkeisiin kontakteihin uransa alkuvaiheista asti.

Nyt O'Rourke menestyy laatimalla hallituksille ja yrityksille verosuunnitelmia, joiden avulla lukuisat maat pakotetaan asteittain syvenevään kansainväliseen verokilpailuun ja sen myötä asteittaiseen hyvinvointipalvelujen rapauttamiseen. Toiminnalla on siis merkittäviä vaikutuksia valtavan ihmismäärän vaikuttamismahdollisuuksiin ja vapauteen.

O'Rourken niin kutsuttu menestystarina nostaakin esiin nykyisen yksityisyrityksiin perustuvan sekamarkkinatalouden valtavan epätasapainon sekä ihmisten lähtökohdissa että mahdollisuuksissa vaikuttaa talouskehityksen suuntaan.

Lue myös:

Maailma.net: Yritysten veronkierto riistää kehitysmailta miljardeja
M&M: Näin Google kiertää verot Suomessa
Tutkijat: Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?

11/15/2013

Onko köyhyys itseaiheutettua?

Viime aikoina julkisuudessa yleistyneet kannanotot talouspoliittisen äärioikeiston suunnalta ovat painottaneet, että köyhyys johtuu laiskuudesta ja heikkoudesta. Työmarkkinoilla menestyminen puolestaan esitetään vetoavan yksinkertaisesti: mitä enemmän ponnistelee, sitä paremmin pärjää.

Nämä näkemykset eivät rajoitu pelkästään muutamiin talousaiheisiin ääriajattelijoihin – asenteet ovat kovenemassa yhteiskunnassa kautta linjan. Turvaverkkoihin, kuten sosiaaliturvaan ja muihin etuuksiin, tukeutuvat onkin leimattu laajalti vapaamatkustajiksi, jotka elävät muiden siivellä. Yhteiskunnallisten turvaverkkojen ylläpitoa ja hyödyntämistä ei nähdä tarpeellisena ja välttämättömänä paikkausmekanismina, jolla korjataan työmarkkinoiden puutteita, vaan pikemminkin hävettävänä asiana ja merkkinä henkilökohtaisesta epäonnistumisesta.

Työttömyys on järjestelmätason ongelma

On kuitenkin selvää, että järjestelmätason ongelmat aiheuttavat valtaosan työttömyydestä. Suomalaisessa talouspolitiikassa on jo pitkään noudatettu kansainvälisiä trendejä: tietty työttömyyden taso on hyväksytty luonnollisena ilmiönä sen sijaan, että sitä pyrittäisiin aktiivisesti torjumaan. Aiemmin työttömyys nähtiin syystäkin valtavana resurssien hukkana ja sen yhteiskunnallisia haittoja pyrittiin mahdollisimman paljon välttämään. Työttömyys aiheuttaa valtavaa stressiä, kärsimystä ja taloudellista epävarmuutta ihmisten elämään.

Tästä syystä hyvinvointivaltiot Ruotsin johdolla kehittivät työllistämisohjelmia, joilla pyrittiin aktiivisesti korjailemaan työmarkkinoiden haitallisia vaikutuksia. Nyt talousasiantuntijoiden piirissä on kuitenkin palattu pitkälti ajattelemaan, että työmarkkinat toimivat parhaiten, kun niiden toimintaan puututaan mahdollisimman vähän. Kehityksen seurauksena työttömyysaste on vakiintunut Suomessakin aiempia vuosikymmeniä korkeammalle tasolle.

Työttömyysaste Suomessa vuosina 1900-2008. Lähde: Tilastokeskus


Naiivit näkemykset menestymisestä

Ryhmä sosiaalialan ammattilaisia kirjoitti vastikään tekstin, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta köyhyyden ja muiden sosiaalisten ongelmien syistä. Kirjoituksessa painotetaan, kuinka on naiivia kuvitella, että työmarkkinoilla menestyminen on kiinni yksinomaan omista ponnisteluista. Perhetausta ja -tilanne vaikuttavat merkittävästi ihmisen mahdollisuuksiin edetä koulutusputkessa ja uran aloituksessa sosiaalisilla verkostoilla, varakkuudella ja käytössä olevalla infrastruktuurilla (kuten asunnoilla) on suuri merkitys.

Blogissamme on tuotu useaan otteeseen esiin, että tuoreet aivotutkimukset ovat osoittaneet köyhyyden vaikuttavan merkittävästi ihmisten toimintakykyyn. Tilapäisetkin taloudellisen epävarmuuden aiheuttamat voimakkaat stressitilat heikentävät ihmisen kapasiteettia päätöksentekoon ja valintoihin

Erityistä huomiota on kiinnitettävä lapsuuden kasvuympäristöön, joka määrittää pitkälti ihmisen mahdollisuuksia pärjätä omalla ahkeruudellaan tulevaisuudessa. Vaikka taloudellinen eriarvoisuus on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna suhteellisen alhainen, tilastojen mukaan lapsiköyhyys on Suomessa kasvussa. Perhetaustoissa on usein päihteiden väärinkäyttöä ja työttömyyttä.

Tukea hädän hetkellä

Tuoreen tutkimustiedon valossa onkin entistä perustellumpaa pyrkiä tukemaan ihmisiä hädän hetkellä, sillä markkinoilla juuri taloudellisessa epävarmuudessa elävät joutuvat usein koronkiskonnan uhreiksi. Esimerkiksi pikavipit ja kulutusluotot ovat asiakkaalle kalleimpia lainamuotoja, mutta niiden helpon saatavuuden vuoksi suosittuja pienituloisten keskuudessa.

Markkinoiden epäoikeudenmukaisuus näyttäytyy rahoitusmarkkinoilla peittelemättömänä, sillä velkakierteessä olevat pienituloiset maksavat epätoivoisessa tilanteessaan lainoistaan tähtitieteellisiä hoitokuluja, kun taas varakkaiden korot ovat kaikista pienimmät. Velkaloukussa ponnistelu ei näy parempina työmahdollisuuksina ja lisääntyvinä tuloina, vaan päinvastoin epätoivoisena selviytymistaisteluna laskujen eräpäivien ja byrokratian viidakossa.

Osallisuustalouden lähtökohdista


Järjestömme esittelemissä osallisuustalouden ratkaisuissa on lähdetty siitä ajatuksesta, ettei epätoivoiseen elämäntilanteeseen ajaminen ole toimiva tai oikeudenmukainen tapa motivoida ihmisiä työntekoon. Nykyisillä työmarkkinoilla merkittävä määrä ihmisiä on joko epävarmassa työtilanteessa tai työttömänä, mikä aiheuttaa tarpeetonta pahoinvointia. Ahkeruuden ja ponnistelujen johdonmukainen palkitseminen olisi asianmukaista ja reilua, mutta nykytilanne on kaukana siitä. Neuvotteluvoima, oikeat sosiaaliset verkostot, koulutustaso ja tuottavat omistukset vaikuttavat suuresti ihmisten sijoittumiseen kilpailussa työpaikoista. Osallisuustaloudessa pyritäänkin tarjoamaan toimivia työkaluja tasavertaisten lähtökohtien toteuttamiseen, johdonmukaiseen ja reiluun palkitsemiseen sekä työttömyyden poistamiseen.

11/14/2013

Robin Hahnelin haastattelu osallisuustaloudesta



Taloustieteilijä Robin Hahnel, toinen osallisuustalouden alkuperäisistä kehittäjistä, kertoo Escape Velocity Radio -ohjelmassa osallisuustalouden ideasta ja uusimmasta teoksestaan Of the People, By the People – The Case for a Participatory Economics. Varsinainen keskustelu alkaa kohdassa 2:50.

11/11/2013

The Atlantic: Lapsiköyhyys vahingoittaa aivoja

Those who grew up poor later had impaired brain function as adults—a disadvantage researchers could literally see in the activity of the amygdala and prefrontal cortex on an fMRI scan. Children who were poor at age 9 had greater activity in the amygdala and less activity in the prefrontal cortex at age 24 during an experiment when they were asked to manage their emotions while looking at a series of negative photos. This is significant because the two regions of the brain play a critical role in how we detect threats and manage stress and emotions. 
Poor children, in effect, had more problems regulating their emotions as adults (regardless of what their income status was at 24). These same patterns of "dysregulation" in the brain have been observed in people with depression, anxiety disorders, aggression and post-traumatic stress disorders.
The Atlantic uutisoi tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan köyhyyden keskellä lapsuutensa viettäneillä oli aivotoiminnassa havaittavissa selkeitä eroja verrattuna muihin ryhmiin. Lapsiköyhyys vaikuttaa tutkimuksen mukaan myöhemmällä iällä omien tunteiden hallintaan sekä stressin sietokykyyn.

Tutkimus syventää viimeaikaista tutkimustietoa, jonka avulla ollaan vasta hiljattain alettu ymmärtää köyhyyden valtavaa vaikutusta ihmisen toimintakykyyn. Näiden tutkimusten valossa on erityisen tärkeää pyrkiä huolehtimaan erityisesti lasten ja nuorten kasvuympäristön turvallisuudesta, tasapainoisuudesta ja stressittömyydestä.

Yhteiskunnan kerrostuminen vie monilta ihmisiltä mahdollisuuden toteuttaa vapaasti itseään ja tehdä arvokkaaksi kokemaansa työtä yhteisen hyvän eteen. Sosiologian piirissä on pitkään ymmärretty, kuinka jo lapsuudessa syntyy ihmisten välille suuria eroja yhteiskunnallisissa lähtökohdissa. Osa lapsista saa kasvaa turvallisessa, virikkeellisessä ja suhteellisen stressittömässä ilmapiirissä, kun taas toiset joutuvat alituisesti taistelemaan stressin kanssa johtuen esimerkiksi vanhempien työttömyyden aiheuttaman taloudellisen epävarmuuden takia.

Tämän lisäksi yhteiskunnan ylempiin kerroksiin – sosioekonomisesti korkeaan asemaan – syntyvä lapsi nauttii elämänsä eri vaiheissa lukuisista merkittävistä eduista: käytettävissä oleva varallisuus, infrastruktuuri ja ihmisverkostot ovat tutkitusti tärkeitä apuvälineitä työelämään lähdettäessä. Näin ollen kerrostuneessa yhteiskunnassa ensimmäistä työpaikkaa haettaessa tai yritystä perustettaessa talouden kilpajuoksuun lähdetään selvästi eri kohdista. Tuoreet aivotutkimukset ovat osoittaneet, että lähtökohtien eriarvoisuus vaikuttaa luultuakin enemmän ihmisten mahdollisuuksiin menestyä omalla ahkeruudellaan.

Lue myös:

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää
Tutkimus: Köyhyys heikentää päätöksentekoa
The New Republic: Why Can’t More Poor People Escape Poverty?

11/07/2013

Video: Julkinen sektori tärkein innovaattori



Taloustieteilijä Mariana Mazzucato esittelee TED-luennossaan tutkimustensa keskeisiä tuloksia. Mazzucato on perehtynyt tutkimuksissaan siihen, mistä innovaatiot tulevat. Hän kyseenalaistaa Suomessakin laajalle levinneen ajatuksen, jonka mukaan laaja julkinen sektori tukahduttaa energisen yksityisen sektorin innovaatioita. Todellisuudessa merkittävä osa rahoituksesta ja tutkimustyöstä keskeisten uudistusten ja keksintöjen taustalla tapahtuu julkisella sektorilla.

Lue myös:

Mistä innovaatiot tulevat?

11/04/2013

Taloushistorioitsija Michael Perelman kapitalismin syntyvaiheista

Kalifornian yliopiston taloustieteilijä ja taloushistorioitsija Michael Perelman on tutkinut teoksessaan "The Invention of Capitalism" taloushistorian merkittäviä käännekohtia Englannissa. Perelmanin mukaan historian oppikirjoista tuttu esitys kapitalismin alkuvaiheista – kaupan vapautumisesta ja työmarkkinoiden synnystä – on liian yksinkertainen ja harhaanjohtava.

Perelman lainaa teoksessaan arvostettua Englannin varhaiseen maanviljelyyn erikoistunutta historioitsijaa Joan Thirskia, jonka mukaan maaseudulla viljeltiin yhteistyössä, ja maihin oli kaikilla käyttöoikeus – hieman samalla lailla kuin Suomessa sarkajaon ollessa voimassa. Yhteinen työskentely kattoi muun muassa satojen kierron, laidunmaan käytön ja ylläpidon sekä peltojen aidoituksen. Pelloilla työskenneltiin vierekkäin ja päivän päätteeksi kylään käveltiin samaa matkaa. Ihmiset olivat kiinteä osa yhteisöä, jonka tavat ja säännöt omaksuttiin lapsesta saakka. Kun maata alettiin siirtää yksityisomistuksen piiriin, yhteistyö alkoi vähetä ja viljelijäperheet alkoivat eristyä omiin oloihinsa. Thirskin mielestä tämä oli vielä mullistavampi muutos aikakauden ihmisille, kuin taloudelliset muutokset.

Perelman tuo teoksessaan monipuolisesti esiin, että tämä yhteismaan yksityistäminen ei ollut vapaaehtoista, vaikkakin se oli muodollisesti laillista. Maaseudun asukkailla oli maankäyttöön oikeus tradition kautta, mutta heillä ei ollut maankäyttöön virallisia omistusoikeuksia. Aateliset ja myöhemmin porvarit säätivät valtion lakeihin maaomistusta koskevia lakeja, jotka mahdollistivat maiden omistusten siirtämisen heidän haltuunsa. Vaikka talonpojat menettivät näiden lakien myötä mahdollisuuden viljellä maata vapaasti, he silti pitkälti kieltäytyivät erittäin alhaisesti palkatusta tehdastyöstä keksien moninaisia selviytymisstrategioita.

Esimerkiksi Adam Smithin laskelmat osoittavat, että hänen aikanaan tehtaassa työskentelevän talonpojan olisi täytynyt työskennellä yli kolme päivää vaarallisissa tehdasoloissa pystyäkseen ostamaan kaupallisesti tuotetut kengät. Talonpojilla oli kuitenkin jo kyky ja tietotaito tehdä perinteiset nahkakengät muutamassa tunnissa – lopun ajasta saattoi käyttää omiin kiinnostuksenkohteisiin ja taitojen kehittämiseen, ajan viettämiseen perheen kanssa tai muihin yhteisöllisiin puuhiin. Ymmärrettävästi monet valitsivat palkkaorjuuden sijaan omavaraisuuden niin kauan kuin se vain oli mahdollista.

Halveksunta talonpoikien omavaraisuutta kohtaan oli ylempien säätyjen keskuudessa niin yleistä, että jopa tunnettu humanisti David Hume piti köyhyyttä ja nälkää positiivisina kehityskulkuina alempien luokkien työteliäisyyden parantamisen kannalta. Filosofit, talousasiantuntijat, poliitikot ja johtavat kauppiaat alkoivat ajaa hallituksen kautta erilaisia toimia saadakseen maaseudun massat liikkeelle kaupunkeihin tehtaisiin halvaksi työvoimaksi.

Patrick Colquhoun, yksi aikakauden tunnetuista kauppiaista, tiivisti kirjassaan ylempien säätyjen asenteita osuvasti:
“Poverty is therefore a most necessary and indispensable ingredient in society… It is the source of wealth, since without poverty, there could be no labour; there could be no riches, no refinement, no comfort, and no benefit to those who may be possessed of wealth.”
Ajan myötä säädettiin runsaasti lakeja ja säädöksiä, joiden tarkoituksena oli tehdä maaseudun asukkaiden omavaraisuudesta mahdotonta. Esimerkiksi talonpoikia kiellettiin lailla metsästämästä ja yhteismaita aidattiin uusien säädösten turvin jatkuvasti pienempiin tilkkuihin, mikä heikensi tasaisesti viljelyn tuottavuutta ja mahdollisuuksia omavaraisuuteen.

Nykytiedon valossa on perusteltua todeta, että kapitalistisen teollistumisen edellyttämät työmarkkinat syntyivät lukuisten pakkokeinojen avulla ja yhteiskunnan ylempien kerrosten tietoisessa ohjauksessa.

Lue myös:

Forbes: Orjakaupan ajan käytännöt näkyvät työelämässä
Talouden suunnittelusta
Tosielämän markkinat

11/01/2013

Olli Tammilehto: Elämän jatkumiseen ei ole varaa nykytaloudessa

Olli Tammilehto:
Meillä ei ole varaa tähän kouluun eikä tuohon kirjastoon. Meillä ei ole varaa hoitaa sairaita, lapsia ja vanhuksia. 
Tämä virsi on meille niin perin tuttu. Poliitikot ja talousasiantuntijat toistavat sitä jatkuvasti siitä huolimatta, että tilastojen mukaan Suomi on rikkaampi kuin koskaan: 1980-luvun puolivälistä bruttokansantuote on kaksinkertaistunut. Emme olleet köyhiä 1980-luvullakaan, mutta kumma kyllä valtava rikastuminen ei ole lisännyt mahdollisuuksiamme tuottaa hyvinvointia. 
Kaikkien mielettömintä tämä talousmiesten puhe on, kun se kääntyy ympäristönsuojeluun. Meillä ei ole muka varaa puhtaaseen ilmaan ja veteen eikä lukemattomien eläinten, kasvien ja eliöyhteisöjen pitämiseen hengissä.
Tutkija Olli Tammilehto summaa Kansan Uutisissa julkaistussa kirjoituksessaan tarkkanäköisesti nykyisen kapeakatseisen talousajattelun perustavampia ongelmakohtia. Osuvan kritiikin lisäksi Tammilehto osoittaa myös toivottavia kehityskulkuja, kuten yhteisöllisen pankkitoiminnan ja erimuotoiset paikallisen järjestäytymisen muodot ympäristötuhojen ja ihmisyhteisöjen hyvinvoinnin rapautumisen estämiseksi.

Tammilehto nostaa tekstissään yhdeksi keskeiseksi ongelmaksi talouskasvun. Monet kapitalismia kritisoivat painottavat valitettavan usein kysymystä kasvusta, vaikka talouden varsinaiset ongelmakohdat piilevät syvemmällä rakenteissa. Tammilehdon tekstin pääasiallinen fokus on tosin toisaalla, joten kenties talouskasvun ongelmallisuuteen ei pureuduta siksi sen tarkemmin. On kuitenkin syytä pohtia tarkemmin, mikä nykyisen talouskasvun varsinainen ongelma on?

Monet kapitalismin kannattajat nimittäin puolustavat kasvua yksinkertaisesti sillä, että asioita tehdään tehokkaammin ja järkevämmin kuin ennen – siksi tuotannon arvo kasvaa. Kellään tuskin on mitään sitä vastaan, että sama tuotanto saadaan tehtyä pienemmällä työmäärällä ja vähäisemmillä luonnonresursseilla – tällainen tehokkuushan on ympäristön ja työtä tekevien kannalta erittäin suositeltavaa. Nykytalouden kasvu ei kuitenkaan tarkoita tätä.

Onkin tärkeää huomioida, että kapitalistista talouskasvua ryydittävät teollisuudenalat ovat usein ympäristöä voimakkaasti kuormittavia. Kasvua ja markkina-arvoa luodaan köyhdyttämällä luontoa. Tämä on mahdollista, koska luonnonresurssien kohdalla kannustimet ovat pahasti vinossa. Mitä enemmän öljyä saa porattua tai metsää hakattua, sitä suuremmat ovat mahdollisuudet liikevoittojen kasvattamiseen. Myös päästöjen kohdalla ongelma on ilmeinen – esimerkiksi kasvihuonekaasujen päästämisellä ilmakehään ei ole markkinoilla lainkaan hintaa. Näin ollen yrityksillä on kaikki kannustimet valmistaa tuotteensa mahdollisimman halvalla, huolimatta päästöjen määrästä tai ympäristölle välittömästi aiheutuvista vahingoista.

Toinen nykykasvun ongelma liittyy siihen, minkälaista kulutusta suositaan. Talouden pyörät pyörivät pääosin yksityisen kulutuksen voimalla. Yritykset pyrkivät stimuloimaan mainonnalla kuluttajien ostohaluja ja mieltymyksiä satojen miljardien edestä vuosittain.

Ympäristön kannalta olisi järkevää panostaa julkisiin palveluihin, jotka tutkitusti kuluttavat yksityiseen kulutukseen verrattuna vähemmän luonnonvaroja. Markkinat kuitenkin kannustavat agressiivisesti yksityiseen kulutukseen, kuten uusimpiin teknologisiin vempaimiin ja autoihin, sillä julkinen kulutus on markkinoilla vaivalloista. Markkinat kannustavat jokaista ostamaan itselleen omat välineet, vaikka yhteisö saisi vähäisemmillä resursseilla varustettua julkisen lainaamon laatutavaralla ja -henkilökunnalla.

Miksei tuotannon arvon kasvua sitten hyödynnetä lisääntyvänä vapaa-aikana tai vihreämpänä kulutuksena, kuten palveluina? Johtuuko se yksinkertaisesti ihmisten valinnoista, kuten nykytalouden kannattajat asian muotoilevat?

Markkinatalous sisältää lukuisia rakenteellisia vikoja, jotka kannustavat yrityksiä ja yksilöitä ympäristölle haitalliseen toimintaan. Koska ympäristöhaitat eivät sisälly markkinahintoihin, ympäristöystävälliset tuotteet ovat kalliita. Koska luontoon heitetyt jätteet eivät maksa markkinoilla yritykselle mitään, on kannattavaa pyrkiä maksattamaan tuotannon ympäristöhaitat muilla.

Nykymuotoisessa taloudessa talouskasvu näyttäisi siis vääjäämättä kuluttavan lisää luonnon resursseja ja aiheuttavan lisääntyviä saasteita ja päästöjä. Ajan myötä tulisi pystyä kuitenkin asteittain rakentamaan reilumman talouden pelisäännöt, jotka ottavat ympäristön hyvinvoinnin rakenteellisesti huomioon. Paremmassa taloudessa kasvu voi todella tarkoittaa sitä, mitä markkinaintoilijat peräjälkeen toistelevat – asioita yksinkertaisesti tehdään paremmin ja järkevämmin kuin ennen. Tämä edellyttää kuitenkin perinpohjaisia uudistuksia talouden kannustimiin ja rakenteisiin.

Lue myös:

Vääristynyt taloustiede ja sen ylikorostunut asema
Robin Hahnel: Talouskasvusta
Robin Hahnel: Ekologisesta paikallistaloudesta

10/31/2013

Vallan tunne heikentää empatiakykyä

Monilla on omakohtaista kokemusta siitä, kuinka pienikin määrä valtaa voi muuttaa ihmistä. Esimerkiksi ylennys työpaikalla voi vaikuttaa kollegan käytökseen nopeasti: yhtäkkiä työkavereille ei ollakaan niin ystävällisiä ja olemuksessa on hitunen ylimielisyyttä.

Aivotutkijat ovat pyrkineet selvittämään syitä tähän käyttäytymiseen, ja esimerkiksi Wilfrid Laurier Universityn tutkija Sukhvinder Obhin mukaan valta muuttaa selvästi ihmisaivojen toimintaa.

Obhi tutkijakollegoineen asetti satunnaisotannalla osan tutkittavista henkilöistä kokemaan vallan tunnetta ja osan puolestaan voimattomuuden tunteita. He pyysivät voimattomuutta kokeneita kirjoittamaan päiväkirjaansa jostain tapahtumasta, jolloin he ovat olleet riippuvaisia toisten ihmisten avusta. Vallan tunnetta kokeneet puolestaan kirjoittivat tilanteista, joissa he päättivät asioiden kulusta.

Tämän jälkeen kaikki katsoivat videopätkän, jossa kuvataan pelkkää kättä puristamassa kumipalloa useamman kerran. Videon pyöriessä tutkijat seurasivat tutkimushenkilöiden aivoja etsien vihjeitä peilisolujen toiminnasta. Peilisolut ovat hermosoluja, jotka reagoivat muun muassa muiden olentojen liikkeisiin, ääniin ja ilmeisiin. Niiden tehtävänä on jäljitellä toisten ihmisten tekemistä ja tunteita – tästä syystä niitä kutsutaan myös empatianeuroneiksi. Voidaankin yleistää, että empatianeuronit aktivoituessaan asettavat ihmisen toisen ihmisen asemaan.

Obhin tutkijaryhmä halusi selvittää, vaikuttaako vallan tunne ihmisaivojen peilisolujen toimintaan. Tutkimuksessa ilmeni, että voimattomuuden ja avuttomuuden tunteet aktivoivat peilisolujen toimintaa entisestään – ihmisten empatiakyky lisääntyi merkittävästi. Kun taas ihmiset saivat lisää valtaa, heidän peilisolujen antamat signaalit olivat melko alhaiset. Valta näyttäisi tutkimuksen tulosten perusteella heikentävän ihmisten kykyä asettua toisen ihmisen asemaan.

Sosiaalipsykologiaan erikoistunut tutkija Dacher Keltner Kalifornian yliopistosta huomauttaa, että uudet tutkimukset aiheen tiimoilta antavat ymmärtää, että valtaapitäviä voidaan harjoitusten avulla palauttaa empaattisemmiksi, joten vaikutus ei ole välttämättä pysyvä.

Psykologian ja aivotutkimuksen uudet löydökset tarjoavat kiinnostavan puolustuksen esimerkiksi työpaikkojen hierarkioiden alentamiseen. Vain harvan luulisi kannattavan työelämässä rakenteita, jotka aiheuttavat ihmisessä tunnetusti empatiakyvyn heikkenemistä. Osallisuustalouden sisältämä ehdotus työpaikkojen osallistuvasta ja demokraattisesta päätöksenteosta, ja edustus- sekä johtotehtävien tarkoituksenmukaisesta kierrättämisestä saavat näin ollen epäsuoraa tukea viimeaikaisesta tutkimuksesta.

Lue myös:

Co-opoly: Lautapeli demokraattisesta työpaikasta
Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin 

10/28/2013

Vääristynyt taloustiede ja sen ylikorostunut asema

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa taloustieteellä on yhä merkittävämpi rooli. Taloustieteilijät ottavat entistä rohkeammin kantaa myös yhteiskunnallisen elämän muilla alueilla, ja taloustieteellistä tarkastelutapaa sovelletaan usein sellaisenaan talouden kentän ulkopuolelle. Talouskeskustelu puolestaan on rajoittunut pitkälti samoihin kapeakatseisiin ja teknisiin näkökulmiin. Näkökulma talouteen on siis tullut yhä yksinkertaisemmaksi samaan aikaan, kun talouden kieli ja lainalaisuudet ovat levinneet yhä laajemmalle yhteiskuntaan. On myös tärkeää huomata, kuinka nykytalouden lainalaisuudet rajoittavat yleisesti mahdollisuuksia ja mielikuvitusta rakentaa erilaisia talouden ja elämisen vaihtoehtoja.

Vaikka työmme Parecon Finlandissa – tämä blogi mukaanlukien – keskittyy talouden alueelle, on tarpeen myös huomauttaa että talous ylipäätään ei ole missään tapauksessa ainoa tai jotenkin tärkeämpi kysymys kuin moni muu ihmisten omaehtoisuutta ja vapautta rajoittava kysymys yhteiskunnassa. Niin poliittiseen päätöksentekoon, eri vähemmistöjen, eri alueilla asuvien ihmisten sekä esimerkiksi sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja ylipäätään kulttuuriin kokonaisuudessaan tullaan tarvitsemaan nykyistä paljon laajempaa katsantokantaa. Esittelemässämme demokraattisen suunnittelun mallissa, osallisuustaloudessa, onkin pyritty ottamaan tämä oleellinen seikka huomioon antamalla toisista yhteiskunnan osa-alueista kumpuaville ratkaisuille niiden tarvitsemaa tilaa ja tukea talouden rakenteissa.

Tämä lähtökohta on vahvassa ristiriidassa sen kanssa, kuinka talouteen nykyään suhtaudutaan. Valitettavan monia marxisteja ja markkinaintoilijoita yhdistää kuvitelma siitä, että talous olisi koko yhteiskuntaa kaiken muun yläpuolelta määrittävä kokonaisuus. Valitettavasti tämä harhaluulo muuttuu yhä enemmän todellisuudeksi, kun sen vallassa tehdään päätöksiä eri ministeriöissä ja suuryrityksissä. Vapaamman yhteiskunnan saavuttaminen tuleekin vaatimaan taloustieteen vääristyneen aseman purkamista, ja taloustieteen puutteiden tunnistamista.

Puutteellinen taloustiede

Käsityksemme taloudesta on vaihtunut läpi historian. Aristoteles käsitti talouden täysin eri tavalla kuin vaikkapa amerikkalainen alkuperäisasukas ennen eurooppalaisten saapumista. Itsestäänselvyytenä pitämämme ajatus markkinoista ja hyödykkeiden markkinaistamisesta on kohtalaisen uutta jopa Suomessa. Esimerkiksi vielä 1900-luvun Suomessa talkooapu oli pitkään merkittävä yhteisöjen taloudellisen toiminnan muoto. Toisin kuin selkeässä markkinavaihdantaprosessissa, vastavuoroisessa talkoovaihdannassa ei katsottu hyvällä pikkutarkkaa mittaamista ja lyhytnäköistä oman edun maksimointia, vaan taloudellista vaihdantaa määrittivät muut normit. Ajan kuluessa taloutta on kuitenkin alkanut määrittää yhä suuremmassa määrin markkinatalouden rakenteet ja olettamukset. Uusi ei kuitenkaan aina ole parempi.

Vallalla oleva käsitys taloudesta ja markkinatalouden toimivuudesta rakentuu merkittäviltä osin puutteellisiin oletuksiin. Esimerkiksi taloustieteilijät esittävät markkinoiden olevan tehokas allokaatiomuoto silloin, kun ulkoisvaikutuksia ei ole, kaikilla toimijoilla on täydellinen informaatio ja kaikki markkinat ovat kilpailtuja ja tasapainossa. Usein myös oletetaan, että ihmisten preferenssit – eli toiveet ja halut – ovat täysin sisäsyntyisiä, eli mikään ulkopuolinen toiminta, kuten mainonta, ei vaikuta ihmisten preferensseihin ja kulutustoiveisiin. Sanomatta lienee selvää, että nämä olettamukset ovat tuulesta temmattuja.

Monet arkipolitiikan ehdotuksetkin pohjautuvat puutteellisiin olettamuksiin. Esimerkiksi puheet kestävyysvajeesta ja huoltosuhteesta perustuvat staattisina pidettyihin oletuksiin tuottavuuden kasvusta, kasvun jakautumisesta tai talouskasvusta. Esimerkiksi taloustieteilijä Dean Baker on tuonut esille, kuinka tuottavuuden kasvulla voidaan kattaa huoltosuhteen heikkenemisestä koituvat kulut. Baker tuo kuitenkin esille – monista valtavirran taloustieteilijöistä poiketen – politiikan merkityksen. Baker nimittäin olettaa, että tuottavuuden kasvusta tulevat hyödyt jakautuisivat tasaisesti yhteiskuntaan, eikä pääosin rikkaimmalle väestönosalle, kuten viime vuosikymmeninä on tapahtunut.

Puutteellinen ihmiskäsitys

Valtavirtaisessa taloustieteessä on myös muita olettamuksia, jotka yksinkertaistavat todellisuutta. Ihmisten rationaalinen toiminta esitetään egoistisena, kapeasti määriteltynä oman edun tavoitteluna markkinoilla. Taloustiede tarkastelee harvemmin ihmisen käyttäytymisen sosiaalista puolta. Ihminen kuitenkin on, mitä suuremmassa määrin, sosiaalinen olento, jonka tavat mallintaa todellisuutta rakentuvat sosiaalisessa kanssakäymisessä. Yhteiskunnan moraaliset ja sosiaaliset normit saavat ihmiset käyttäytymään usein omaa välitöntä etuaan vastaan. Lisäksi laumakäyttäytyminen ja ihmisten puuttellinen informaatio vaikuttavat ihmisten taloudellisen toimintaan enemmän kuin usein myönnetään. Yhteiskunnalliset asenteet, kuten käsitykset suoraselkäisyydestä ja asianmukaisesta käytöksestä, vaikuttavat kaikki vaikeasti ennustettavin mutta oleellisin tavoin siihen, miten yksilöt toimivat ja miten he pyörittävät taloutta.

Taloustietelijät tarkastelevat perustellusti kannustimia. Syntyy kuitenkin ongelmia, kun oletetaan, että ihmiset reagoivat kannustimiin suoraviivaisen konemaisesti. Toisin kuin monet taloustietelijät olettavat, yksilöiden tulkinta sosiaalisista tilanteista – kuten kannustimista – vaikuttaa paljon ihmisen reaktioon. Toisin sanoen ihmiset voivat reagoida eri tavalla samaan kannustimeen riippuen siitä, miten ihmiset tulkitsevat muutoksen. Ja vaikka kannustimet ovatkin talousasiantuntijoina esiintyvien puheissa keskeisessä asemassa, unohtuu puheenvuoroista usein esimerkiksi markkinamekanismien perustavat kannustimet niin ympäristön hyväksikäyttöön kuin toisten ihmisten kärsimyksen sivuuttamiseenkin.

Parhaimmillaankin taloustiede pystyy vain ennustamaan, mutta harvemmin se pystyy kuvaamaan, mitä oikeasti tapahtuu. Talous on yksinkertaisesti niin monimutkainen yhteiskunnallinen ja sosiaalinen prosessi, että se ei taivu selkeisiin matemaattisiin malleihin. Taloustieteellinen näkökulma tarkastelee myös usein pientä osaa taloudesta, mikä väistämättä tarkoittaa sitä, että monet muut taloudellisen ja yhteiskunnallisen elämän osa-alueet jäävät tarkastelematta. Jos ja kun keskinäisriippuvuuden ja kaaosteorian maailmassa pienilläkin muutoksilla on helposti suuria seurauksia, on hyvä muistaa, että valtavirtainen taloustiede ei kykene ennustamaan ja hahmottamaan talouden kenttää niin hyvin, kun se matemaattisessa tarkkuudessaan haluaisi.

Talouspuhe talouden ulkopuolella

Vallalla olevan taloustieteen puutteelliset käsitykset taloudesta eivät valitettavasti vaikuta vain talouden piirissä. Taloustieteeseen vetoamalla ollaan usein mielellään antamassa näennäisen kiistattomuuden turvin lausuntoja niin työttömyyden hoidon keinoista kuin vaikkapa ihmisluonnosta. Ihmisen kompleksisuus, moniulotteisuus ja ainutkertaisuus yksinkertaistetaan omaa taloudellista etuaan ajavaksi robotiksi.

Tämä näkökulma on tietenkin helppo, mutta todellisuudelle vieraana vähintäänkin haitallinen ihmisyhteisöille. Kuten Adam Smith jo aikanaan huomautti, vaatii toimiva ja vapaa yhteiskunta aina laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja eri näkökulmien esiintuomista. Smith itsekin varoitti kapean ihmiskuvan ja “kauppiaiden ja valmistajien” kaappaavan helposti taloutta koskevien väitteiden suhteen ylivallan, liioittelemalla esimerkiksi palkkojen nostamisen haittoja ja vähättelemällä voittojen keräämiseen liittyviä monia ongelmia.

Tilaa uudenlaisille käsityksille taloudesta ja yhteiskunnasta



Nykyisen talouskeskustelun puutteet nostavat yhä konkreettisemmin esille tarpeen uudenlaisille ajattelutavoille koskien niin taloutta, ihmistä kuin yhteiskuntaakin. Nykyisten talous- ja ympäristökriisien valossa on yhä selvempää, että nykyiset tavat mallintaa taloutta ovat puutteellisia ja vahingollisia niin ihmisille kuin luonnollekin.

Talouskäsityksiä muuttaessa on kuitenkin tärkeää pitää mielessä, että talous ei ole yhteiskunnan suurin ja merkittävin osa-alue. Talouden rinnalla on tärkeää keskustella muista elämän osa-alueista ja antaa tilaa monenlaisille elämisen muodoille. Talousintituutioiden osalta on puolestaan tärkeää huolehtia, että yhä tarpeellisemmaksi käyvät uudet tuotannon ja vaihdannan instituutiot antavat tilaa myös muille ihmiselämän osa-alueille.

Lue myös:

Mikä aiheutti vuoden 2008 finanssiromahduksen?
Tutkijat: Leikkauspolitiikan teoreettiset perusteet murenemassa
Yhteyksien kirja - Etappeja ekososiaalisen hyvinvoinnin polulla

10/18/2013

Forbes: Orjakaupan ajan käytännöt näkyvät työelämässä

Forbes:
The evolution of modern management is usually associated with good old-fashioned intelligence and ingenuity—”a glorious parade of inventions that goes from textile looms to the computer,” Rosenthal says. But in reality, it’s much messier than that. Capitalism is not just about the free market; it was also built on the backs of slaves who were literally the opposite of free. 
“It’s a much bigger, more powerful question to ask, If today we are using management techniques that were also used on slave plantations,” she says, “how much more careful do we need to be? How much more do we need to think about our responsibility to people?”
Johtamiskäytäntöjä tutkinut palkittu apulaisprofessori Caitlin Rosenthal avaa yhtä yleensä ruusuisena kuvattua markkinatalouksien historian osa-aluetta Forbes-lehden haastattelussa. Tutkimustyössään Rosenthal on tullut törmänneeksi useisiin oleellisiin yhteyksiin yritysten nykyisten palkitsemis- ja kannustinkäytäntöjen ja Yhdysvalloissa 1800-luvulla miljoonia ihmisiä pakkotyövoimana käyttäneiden 1800-luvun orjaplantaasien välillä.

Haastattelussa käydään läpi esimerkkejä plantaaseilla kehitetyistä työntekijöiden tuloksen mittaamisen ja työntekijöiden rankaisemisen tavoista, joiden vaikutus on edelleen nähtävissä työelämässä nykytalouksissa.

Lue myös:

Peliyritys ilman pomoja
Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin

10/09/2013

Psykologi: Rikkaat eivät välitä toisista

Turning a blind eye. Giving someone the cold shoulder. Looking down on people. Seeing right through them. 
These metaphors for condescending or dismissive behavior are more than just descriptive. They suggest, to a surprisingly accurate extent, the social distance between those with greater power and those with less — a distance that goes beyond the realm of interpersonal interactions and may exacerbate the soaring inequality in the United States. 
A growing body of recent research shows that people with the most social power pay scant attention to those with little such power.
Motivaatiota ja menestystä tutkinut palkittu psykologi ja kirjailija Daniel Goleman kirjoittaa New York Timesissa miksi tulo- ja varallisuuserojen kasvulla on perustavia vaikutuksia mahdollisuuksien tasa-arvon rapautumisen lisäksi ihmisten väliseen empatiakykyyn.

Nämä havainnot tukevat osaltaan myös muun muassa Parecon Finlandin julkaisussa läpikäytyjä esimerkkejä markkinatalouden vaikutuksista ihmisten käyttäytymiseen, sekä antavat pohdittavaa ihmisten vapaan toiminnan edistämisestä kiinnostuneille.

Lue myös:

Tutkimus: Ihmisen vaistot ohjaavat yhteistyöhön, ei oman edun ajamiseen
The Atlantic: Rikkaat lahjoittavat vähemmän hyväntekeväisyyteen kuin köyhät
Frans de Waal: How bad biology killed the economy
Harvard Business Review: The Unselfish Gene