12/01/2012

Talvivaara & ulkoisvaikutusten ongelma

Markkinatalouden keskeisiä vahvuuksia on tehdä ostajien ja myyjien välinen kaupankäynti sujuvaksi. Tämän mahdollistaa markkinataloudessa se, kuinka ostajat ja myyjät saavat (toimiessaan lainsäädännön puitteissa) käydä rajoitteitta keskenään kauppaa ilman, että he tarvitsevat toimilleen kolmansien osapuolien hyväksyntää. Tämä tekee liiketoiminnasta ja kaupankäynnistä jouhevaa.

Vaikka kolmansien osapuolien jättäminen kaupankäynnin ulkopuolelle on selvästi markkinoiden vahvuus, on se myös niiden heikkous. Monesti liiketoiminta ja eri tahojen keskinäinen kaupankäynti koskettaa myös muita kuin kaupan osapuolia joko positiivisten tai negatiivisten ulkoisvaikutusten muodossa.

Markkinoiden heikkouksiin lukeutuukin se, että liiketoiminnasta kolmansille osapuolille koituvat hyödyt tai haitat jäävät markkinamekanismeilta huomiotta. Tämä on markkinoita vaivaava vakava rakenteellinen ongelma, joka johtuu hintojen muodostumisesta ainoastaan ostajien ja myyjien välisten neuvottelujen perusteella. Näissä neuvotteluissa kolmansien osapuolien ääni jää huomiotta, eivätkä heille koituvat mahdolliset hyödyt tai haitat näy palvelujen tai tuotteiden loppuhinnoissa.

Edelleen vakavammaksi ongelman tekee se, että markkinoilla on sekä ostajien että myyjien etujen mukaista jättää nämä kolmannet osapuolet huomiotta. Mitä enemmän tuotannosta aiheutuvia kustannuksia tuottaja pystyy sälyttämään ulkopuolisten niskoille, sitä halvemmaksi tuotteen lopullinen hinta muodostuu, ja sitä todennäköisemmin tuottaja saa tuotteensa kaupaksi. Mitä enemmän ostaja pystyy jättämään muiden niskoille tuotteen käytöstä kolmansille osapuolille aiheutuvia kustannuksia, sitä kannattavampaa tuotteen käyttäminen on hänen näkökulmastaan.

Yksi keskeisistä yrityksen, tuotannonalan tai valtion kilpailukykyyn vaikuttavista tekijöistä on tuotannon kustannukset. Mitä halvemmalla yritys pystyy lopputuottensa valmistamaan, sitä paremmin se pärjää hintakilpailussa muiden saman alan yritysten kesken. Mitä halvemmalla Suomessa toimiva kaivosteollisuus saa oikeudet louhintaan ja mitä enemmän kaivokset pystyvät venyttämään erilaisia päästörajoituksia sekä jättämään mahdollisten ympäristöhaittojen kustannuksia kolmansien osapuolten harteille, sitä kannattavampaa heidän toimintansa on suhteessa kilpailijoihinsa.

Tämän takia on kaivosten etujen mukaista pyrkiä päästämään ympäristöön erilaisia jätteitä niin paljon kuin mahdollista ja vastustaa erilaisia veroja ja maksuja, joita niiltä saatettaisiin vaatia toimilupiensa edellytyksenä.

Markkinat eivät rakenteellisesti tarjoa juurikaan keinoja kolmansien osapuolten huomioimiseen liiketoiminnasta päätettäessä. Talvivaaran tapauksessa kaivoksen toiminnasta kärsineet paikalliset asukkaat eivät esimerkiksi ole saaneet vaikuttaa kaivostoiminnan toteutustapaan huolimatta heihin kohdistuvista merkittävistä haittavaikutuksista. He eivät myöskään ole saaneet korvausta heille aiheutuneesta haitasta. Kaivoksen ei ole tarvinnut maksaa paikallisille asukkaille aiheuttamastaan vesistöjen kuormituksesta, melusta, pölystä ja saasteista, ja se on näin pystynyt jättämään huomattavan osan niistä pois tuotannon kustannuksista. Samalla kaivoksen osakkeenomistajat sen sijaan saavat tästä johtuen suurempia voittoja, koska tuotannon kustannukset ovat alhaisemmat, kuin jos kaivos olisi joutunut maksamaan korvausta paikallisille asukkaille ja sopeuttamaan kustannuksia sen mukaisesti.

Tätä ongelmaa voidaan tarkastella myös omistusoikeuksien ongelmana, jolloin paikalliset asukkaat omistaisivat kukin tietyn osuuden alueen puhtaasta ilmasta, meluttomasta äänimaailmasta sekä saasteettomasta ympäristöstä ja vesistöistä. Markkinat saattaisivat ottaa tällöin paikallisten asukkaiden mielipiteet huomioon siinä ihanteellisessa tilanteessa, että he kaikki todella omistavat yhtäläisen osan alueen päästöoikeuksista.

Tämän seurauksena markkinoiden toiminta kuitenkin muuttuisi todennäköisesti hyvin jäykäksi ja tehottomaksi, jota voidaan havainnollistaa muutaman esimerkin kautta. Ensinnäkin hinta erilaisille päästöille olisi hyvin vaikea määrittää. Jokaisen asukkaan etujen mukaista olisi ilmoittaa haittansa määrä mahdollisimman suureksi ja hinta täten korkeaksi. Kaivoksen etujen mukaista taas olisi esittää päästöistä saatava hyöty mahdollisimman pieneksi ja hinta täten alhaiseksi. Näin markkinatoimijoiden omaa etua tavoitteleva toiminta vääristäisi tarkoituksenmukaisen informaation saamista päästöjen todellisista vaikutuksista.

Jos päästöoikeuksien haltijat eivät perustaisi jonkinlaista yhteenliittymää neuvotteluissa kaivoksen kanssa, tulisi kaivoksen edustajan käydä neuvotteluja jokaisen päästöoikeuksien omistajan kanssa erikseen. Tällöin päästöoikeuksien haltijan transaktiokustannukset eli neuvotteluihin kuluva aika ja vaiva olisivat todennäköisesti suhteettoman suuria neuvotteluista saatavaan hyötyyn, kun vaikutukset yksittäiseen ihmiseen ovat suhteellisen pienet. Samat syyt myös hillitsisivät ihmisten liittymistä kaivoksen kanssa päästöoikeuksista neuvottelevaan porukkaan.

Näin päästöoikeuksien suhteettoman suuret transaktiokustannukset rajoittaisivat ihmisten innokkuutta osallistua neuvotteluihin. Tämä vaikeuttaisi ja hidastaisi huomattavasti neuvottelujen etenemistä ja näin tekisi liiketoiminnasta jälleen vaivalloisempaa ja tehottomampaa.

Lisäksi jokaisen päästöoikeuksien haltijan kannattaisi viivytellä myymistä niin kauan kuin mahdollista. Mitä myöhempään yksittäinen päästöoikeuksien haltija pystyy myymään osuutensa kaivokselle, sitä paremman hinnan hän pystyisi neuvottelemaan oikeudelleen. Mitä vähemmän myyjiä on jäljellä, sitä paremman neuvotteluasemat heillä on suhteessa kaivokseen, koska kaivos on jo investoinut päästöoikeuksiin, eikä sen ole enää helppo perääntyä neuvotteluissa tai löytää toisia päästöoikeuksien myyjiä. Tämäkin tekisi pahimmillaan liiketoiminnasta erittäin hidasta ja vaikeaa.

Jotta edellä kuvatun kaltainen tilanne olisi alunperinkään mahdollinen, tulisi erilaiset omistusoikeudet määritellä hyvin pikkutarkasti. Jokaisella asukkaalla olisi tietynsuuruinen omistusoikeus meluttomaan, pölyttömään ja saasteettomaan ympäristöön, ja jokainen joka haluaisi aiheuttaa melua, pölyä tai muita päästöjä tietyn kriittisen rajan yli joutuisi käymään läpi samat neuvottelut kaikkien tahojen kesken. Ei ole vaikea kuvitella, kuinka hankalaa jokapäiväisestä elämästä ja tavallisesta liiketoiminnasta tulisi.

Todennäköisesti tietyn alueen omistussoikeuden haltijat perustaisivat pysyvän yhdistyksen tällaisten tapausten ratkomiseksi, mutta niidenkin tapauksessa jokaisen niihin osallistuvan yksilön etujen mukaista olisi liiotella itselleen aiheuttamaa haittaa, ja näin vääristää päästöoikeuksien markkinahintoja pois toiminnan todellisista kustannuksista. Lisäksi yksilöiden etujen mukaista ei edes välttämättä olisi liittyä yhdistykseen, jos he saavat paremmat neuvotteluasemat suhteessa ostajaan toimiessan itsenäisesti ja myymällä mahdollisimman myöhään.

Koska omistusoikeudet ovat tämän hetken markkinatalouksissa puutteellisesti määritellyt, on tätä ulkoisvaikutusten ongelmaa pyritty ratkaisemaan erilaisten verojen ja säädösten muodossa. Kuitenkin, vaikka omistusoikeudet olisivat tarkasti määritellyt, päästöoikeuksien määrän sekä niistä maksettavan hinnan tarkka määritteleminen markkinamekanismien kautta olisi hyvin hankalaa, koska markkinat tekevät kolmansien osapuolien osallistumisen päätöksentekoon hankalaksi sekä kannustavat eri markkinaosapuolia vääristelemään ratkaisevan tärkeää informaatiota oikean päästörajatason määrittämiseksi.

Näin ollen omistusoikeuksien määrittäminen ei välttämättä ratkaise ulkoisvaikutusten ongelmaa eikä täten mahdollista tuotannon todellisten haittojen ja hyötyjen tarkkaa mittaamista ja taloudellisten resurssien ja tuotannon tehokasta kohdentamista.

Erilaiset verot ja säädökset ovatkin nykytaloudessa välttämättömiä ekologisesti kestävän taloudellisen toiminnan takaamiseksi ja täten erittäin kannatettavia. Pitkällä aikavälillä tulisi kuitenkin pyrkiä pohtimaan talouden rakenteita uusiksi tavalla, joka mahdollistaisi ulkoisvaikutuksista kärsivien tai hyötyvien kolmansien osapuolien sujuvan osallistumisen taloudelliseen päätöksentekoon sekä tuotannon haittojen ja hyötyjen tarkan mittaamisen, jotta taloudelliset resurssit saatettaisiin kohdentaa mahdollisimman tehokkaasti.

Lue myös:

YLE: Talvivaaran ympäristövaikutukset pahenevat