6/21/2012

Kesätauko

Parecon Finlandin blogin viikottainen julkaisu siirtyy elokuun alkuun asti kesätauolle, mutta ajoittaisia artikkeleita saatamme päivittää blogiin kesälläkin.

Kuluneen vuoden aikana olemme julkaisseet blogissamme lähes sata linkitystä tai kommentaaria, ja vajaan kahden vuoden aikana päivityksiä on kertynyt lähemmäs 400. Kiitokset kaikille linkkejä ja kommentteja lähettäneille, sekä eri medioissa kirjoituksiimme linkittäneille!

Vastaamme tietysti kesälläkin mielellämme kysymyksiin ja kommentteihin, sekä otamme vastaan kommentaareja, linkkejä ja artikkeleita lukijoiltamme.

Alkusyksystä Parecon Finland järjestää runsaasti tilaisuuksia eri yhteistyötahojen kanssa Robin Hahnelin vieraillessa Suomessa kirjansa "Kilpailusta yhteistyöhön - kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää" julkaisun yhteydessä. Näistä kaikista tilaisuuksista julkaistaan tarkempaa tietoa heti syksyn alussa, ja tuoreimmat tiedot tilaisuuksistamme ja toiminnastamme voi saada jatkossa myös sähköpostilistamme kautta.

6/19/2012

Patenteista ja markkinoiden tehottomuudesta

Vapaamarkkinaideologian kannattajat esittävät usein, että markkinoilla kannustetaan liikeyrityksiä pyrkimään innovaatioihin, koska siten ne voivat lisätä liikevoittoaan. Argumentin mukaan yrityksen kannattaa esimerkiksi kehittää uusia tehokkaampia tuotantotapoja, joiden seurauksena yritys voisi lisätä tehokkuuttaan, sillä tämä tehokkuuslisä johtaisi suurempiin voittoihin. Samoin usein oletetaan, että nämä uudistukset leviävät kulovalkean tavoin muihin saman teollisuusalan yrityksiin, mikä puolestaan lisää taloudellista tehokkuutta laajemmassa mittakaavassa, koska alan yrityksissä vanhat tehottomammat toimintatavat korvataan tehokkaammilla menetelmillä.

Tarkemmassa tarkastelussa kuitenkin selviää, että nämä oletukset ovat ilmiselvässä ristiriidassa keskenään. Jos nimittäin uusi innovaatio leviää nopeasti kaikkiin yrityksiin, alkuperäisen idean kehittäjä menettää kilpailuedun ja näin ollen myös lisääntyneet liikevoitot häviävät nopeasti. Markkinatalouteen liittyykin perustavanlaatuinen ristiriita dynaamisen (yritysten kannustaminen innovaatioihin) ja staattisen (uusien innovaatioiden leviäminen alan muihin yrityksiin) tehokkuuden välillä.

Tästä markkinakilpailuun liittyvästä tehokkuusongelmasta ollaan oltu jo pitkään jossain määrin perillä, ja ristiriitaa on pyritty ratkaisemaan erilaisin käytännön järjestelyin. Tunnetuimpia näistä erityisjärjestelyistä ovat patenttijärjestelmät sekä tekijänoikeussopimukset. Kaikissa eri taloustieteen koulukunnissa ollaan yksimielisiä siitä, että markkinat toimivat tehokkaimmin, kun niillä on runsaasti kilpailua. Tämä markkinakilpailu kuitenkin tukahduttaa innovaatioita, sillä muut yritykset voivat nopeasti mallintaa innovatiivisen yrityksen toimintaa ja tämä puolestaan heikentää kannustimia ryhtyä laajamittaiseen kehitystyöhön. 

Tästä syystä patenteilla pyritään turvaamaan monopolihinnoittelu alkuperäisen innovaation kehittämälle yritykselle joksikin tietyksi määräajaksi, jotta yritys voisi nauttia innovaatioidensa hedelmistä suurempina liikevoittoina. Innovaattoreita suojellaan näin markkinakilpailun voimilta, jotka nopeasti söisivät keksinnön mukanaan tuoman kilpailuedun. Tämä yleisesti käyttöön otettu ratkaisu ei kuitenkaan poista edellä mainittua ristiriitaa, vaan aiheuttaa talouteen merkittävää tehottomuutta rajoittaessaan kilpailua ja tehokkaampien innovaatioiden leviämistä.

Yhtenä valaisevana esimerkkinä ratkaisun tehottomuudesta voidaan ottaa lääketeollisuus, jota pidetään arkikeskustelussa usein malliesimerkkinä markkinamekanismien tehokkuudesta. “Lääkemarkkinoiden” realismi on kuitenkin useiden alan asiantuntijoiden mielestä kaukana näistä mielikuvista. Patenttien vaikutusta lääkemarkkinoilla tutkineen taloustieteilijä Dean Bakerin mukaan esimerkiksi laajat patenttimonopolit Yhdysvalloissa ovat johtaneet lääkkeiden valtavaan ylihinnoitteluun, lääkekehityksen heikkenemiseen ja täten myös välillisesti terveydenhuollon tilan merkittävään huonontumiseen. 

Baker osoittaa, kuinka lääkeyhtiöiden kasvaneet voitot eivät mene lääkkeiden kehityskustannuksiin, kuten järjestelmän puolestapuhujat usein väittävät. Baker painottaa, että lääkeyritysten kasvaneiden voittojen myötä lisääntynyt taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta on johtanut siihen, että nämä yritykset käyttävät enenevässä määrin resursseja yhteiskunnan kannalta haitallisella tavalla – esimerkiksi laajoihin tunteisiin vetoaviin mainoskampanjoihin ja lobbaukseen. Lisäksi lääkeyritykset käyttävät suuren määrän resursseja kehittämään kopiolääkkeitä kilpailijoiden menestystuotteista. Tässä toimintamallissa tuhlaantuu tarpeettomasti kehitysresursseja, sillä tietotaito kyseisten lääkkeiden kehitykseen on jo olemassa. On myös tärkeää huomata, että lääkekehitystä toteutetaan suuressa määrin suorin tai epäsuorin julkisin panostuksin.

Suurin yksittäinen ongelma on Bakerin mukaan kuitenkin lääkepatenttien aiheuttamien hintamonopolien vaikutus terveydenhuollon kustannuksiin. Baker painottaa, kuinka Yhdysvalloissa käytössä oleva laaja lääkkeiden patenttijärjestelmä on paisuttanut lääkkeiden hintoja jopa tuhansiin dollareihin reseptiä kohden, vaikka tavallisilla kilpailluilla markkinoilla hinnat olisivat kymmenen dollarin luokkaa. Lääkkeiden ylihinnoittelu johtaa siihen, että käytännössä monilla ei ole varaa ostaa edes niitä lääkkeitä, joiden tuotanto on suhteellisen halpaa.

Lääkepatenttijärjestelmä on hyvä esimerkki siitä, kuinka markkinat usein toimivat todellisuudessa. Laajojen patenttien yhteydessä vapaata kilpailua ei ole lainkaan johtuen patenttisopimusten yrityksille turvaamasta oikeudesta monopolihinnoitteluun, mikä puolestaan tuo mukanaan merkittävää talouden tehottomuutta. “Vapaan kilpailun” ja markkinaretoriikan takaa paljastuukin voimakkaita julkisen sektorin tukia ja markkinatalouden rakenteellisia tehottomuuksia.

Lue myös:

6/18/2012

Weisbrot: Latvian kutsuminen leikkauspolitiikan "menestystarinaksi" harhaanjohtavaa

Mark Weisbrot:
IMF Managing Director Christine Lagarde has made conflicting remarks in the last few months indicating that she might have doubts – shared by IMF economists – about the self-destructive economic policies that are pushing the eurozone deeper into recession and causing a financial crisis.

But this week, she flipped to the far-right end of the policy spectrum. In a 5 June speech in Latvia, she praised that country's government's economic policy as a "success story" that "could serve as an inspiration for European leaders grappling with the euro crisis".
Weisbrotin mielestä IMF:n pääjohtaja Lagarden ja muiden leikkauspolitiikan ylistäjien viesti Latviasta "menestystarinana" on harhaanjohtava. Hän kirjoittaa, kuinka finanssikriisin ja vuosien 2009-2009 laman myötä Latvia menetti lähes neljänneksen kansantulostaan. Samanaikaisesti työttömyys kasvoi 5,3 prosentista aina 20 prosenttiin työkykyisistä. Jos työttömyyslaskelmiin sisällytetään ne ihmiset, jotka jäivät pois työelämästä tai siirtyivät työskentelemään ainoastaan osa-aikaisesti, työttömyyslukemaksi nousee yli 30 %. Tämän lisäksi kriisien johdosta n. 10 % työtätekevistä lähti ulkomaille, useat pysyvästi.

Latvian talous kasvoi viime vuonna 5,5 % ja ennusteet tälle vuodelle liikkuvat 2 prosentin tienoilla. Työttömyysaste on edelleen korkea, 16,3% virallisen arvion mukaan ja 23,6% kun mukaan lasketaan osa-aikaiset ja työelämän ulkopuolelle jääneet. IMF:n ennusteiden mukaan Latvia tarvitsee vuosikymmenen saavuttaakseen kriisiä edeltäneen BKT:n tason.

Weisbrotin mukaan pahinta Lagarden viestissä on ajatus, jonka mukaan muut euroalueen maat voisivat ottaa oppia Latviasta. Latviassa yritettiin "sisäisen devalvaation" (internal devaluation) avulla laskea maan työvoimakustannuksia ja täten parantaa maan asemaa maailmanmarkkinoilla. "Sisäisellä devalvaatiolla" tarkoitetaan valtion suhteellisen kilpailukyvyn parantamista erilaisin toimin, jotka laskevat tuotantokustannuksia. Työvoima- ja tuotantokustannuksien laskeminen voidaan saavuttaa luomalla suurtyöttömyyttä ja ajamalla sitä kautta palkkoja alemmas, kuten Weisbrotin mukaan uusliberaalien talousoppien mukaisesti Latvian tapauksessa yritettiin. Kun tämän johdosta vienti kasvaisi ja tuonti laskisi, maksutase, joka on karkeasti ottaen viennin ja tuonnin erotus, paranisi. Tämä parantaisi maan taloudellista tilannetta.

Weisbrot kirjoittaa, että Latvia ei kuitenkaan onnistunut työvoimakustannuksiaan laskemalla saavuttamaan kilpailukykyisempää asemaa maailmanmarkkinoilla ja näin parantamaan maksutasettaan. Latvia onnistui kyllä luomaan massatyöttömyyttä, mutta tämä ei saanut aikaiseksi kasvaavaa vientiä tai laskenutta tuontia, joten maan maksutaseen paraneminen ei ollut syynä Latvian talouden "elpymiseen".

Pääsyynä Latvian talouden elpymiseen oli Weisbrotin mukaan se, että he eivät toimineet kuten olivat luvanneet Kansainväliselle valuuttarahastolle ja Euroopan viranomaisille. He olivat luvanneet kiristää huomattavasti budjettiaan, mitä he eivät kuitenkaan tehneet. Odottamaton inflaatio sai aikaan suunniteltua voimakaamman ekspansiivisen rahapolitiikan ja vähensi julkisen velan kasvua. Latvia sai myös paljon rahallista tukea Euroopan viranomaisilta, jotka halusivat varmistaa, ettei Latvia devalvoi valuuttaansa, koska se olisi aiheuttaneet mittavat tappiot mm. ruotsalaisille pankeille.

Weisbrotin mielestä Latvian esimerkistä tulisi oppia, että perinteinen vyönkiristyspolitiikka johtaa laajaan työttömyyteen ja pahaan taantumaan, kuten Kreikassa ja Espanjassa. Työvoima- ja tuotantokustannuksien laskeminen Latvian tyyliin ei toimi. Jos euroalueen maat lakkaisivat harjoittamasta leikkauspolitiikkaa, saattaisi niiden talouksien elpymisestä olla toivoa. Hänen mukaansa on erittäin harhaanjohtavaa kutsua Latvian tapausta menestykseksi. Samalla logiikalla voitaisiiin Yhdysvaltain 1930-luvun lamaa kutsua menestykseksi, koska siitäkin Yhdysvaltain talous lopulta elpyi.
It is amazing to hear Lagarde, who almost certainly knows better, calling Latvia a "success". It is like calling the Great Depression a success – after all, the US economy did eventually recover in the 1940s. And the US lost a comparable amount of output during 1929-33 to what Latvia lost in just two years (2008 and 2009). Spain, Greece, Portugal, Ireland and the rest of the eurozone will also recover, eventually – and most likely, they will do so after a change of macroeconomic policy.
Lue myös:

Ha-Joon Chang: Austerity has never worked
Weisbrot: EU:n johto ja EKP purkavat hyvinvointirakenteita
Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä

6/15/2012

Ha-Joon Chang: Leikkauspolitiikka ei ole koskaan toiminut

Ha-Joon Chang:
Last week saw a string of bad economic news reports. (...) The remedies on offer are well known. Reduce budget deficits by cutting spending – especially "unproductive" social welfare spending that reduces growth by making poor people less willing to work. Cut taxes at the top and deregulate business (euphemistically called "cutting red tape") so that the "wealth creators" have greater incentives to invest and generate growth; and make hiring and firing easier.
Ha-Joon Chang Cambridgen yliopistosta kyseenalaistaa The Guardianissa perinteisten vyönkiristysreseptien mahdollisuudet taata talouden elpymistä. Hänen mukaansa sen lisäksi etteivät nämä keinot toimi nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, historia tarjoaa paljon näyttöä sen puolesta, etteivät ne ole koskaan muulloinkaan toimineet. Hän nostaa esimerkeiksi vuoden 1982 kehittyvien maiden velkakriisin, vuoden 1994 Meksikon kriisin, vuoden 1997 Aasian kriisin, vuoden 1998 Brasilian ja Venäjän kriisit sekä Argentiinan talouskriisin vuodelta 2002, joista kärsivät maat pakotettiin - useimmiten IMF:n toimesta - leikkaamaan julkista kulutusta ja tekemään ylijäämäisiä budjetteja velkojen maksamisesksi. Tämän seurauksena kyseisten maiden taloudet ainoastaan ajautuivat pahempaan lamaan.

Chang kyseenalaistaa todistusaineistoon vedoten myös näkemyksen, jonka mukaan sosiaalipalvelujen leikkaaminen elvyttäisi kasvua. Hänen mukaansa vuosien 1945 ja 1990 välillä väestön keskiansiot kasvoivat huomattavasti voimakkaammin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa, huolimatta siitä, että Euroopan maiden hyvinvaltiorakenteet olivat keskimäärin kolmanneksen Yhdystvaltoja suuremmat. Kun Euroopan talouskasvu hidastui vuoden 1990 jälkeen, kasvoivat esimerkiksi Suomen ja Ruotsin taloudet nopeammin kuin Yhdysvaltojen, vaikka nämä maat kuluttivat sosiaalipalveluihin huomattavasti enemmän kuin Yhdysvallat.

Chang muistuttaa myös, että vuoden 1980 jälkeen yritettiin sijoituksia ja talouskasvua kannustaa leikkaamalla rikkaiden verotusta ja purkamalla talouden sääntelyä. Verrattuna sitä edeltäneisiin kolmeen korkeamman verotuksen ja tiukemman sääntelyn vuosikymmeneen, sijoitukset suhteessa BKT:hen sekä talouskasvu laskivat kyseistä politiikkaa harjoittaneissa maissa. Lisäksi hänen mukaansa huolimatta alhaisemmasta verotuksesta (osalla maista ei ollut edes tuloverotusta) ja vähäisestä sääntelystä, maailmantalous kasvoi 1800-luvulla huomattavasti hitaammin kuin korkean verotuksen ja tiukan sääntelyn vuosikymmeninä 1945-80.

Changin mukaan myöskään politiikat, jotka tähtäävät työvoiman joustavuuden lisäämiseen, palkkaamisen ja irtisanomisen helpottamiseen, eivät saa historiallisesta näytöstä tukea toimivina keinoina työllisyyden parantamiseksi. Vuosina 1945-80 työllisyysaste merkittävimmissä kapitalistisissa talouksissa oli 0% ja 4% välillä, huolimatta voimistuvasta työmarkkinoiden sääntelystä. Työttömiä oli huomattavasti enemmän 1800-luvulla, jolloin työntekijöiden palkkaamista ja irtisanomista ei säännelty juuri lainkaan.

Chang kysyykin, miksi tämän päivän poliittiset ja taloudelliset johtohahmot kannattavat keinoja, jotka historian valossa eivät selvästikään toimi. Hän epäilee, että selitys piileekin heidän halussaan säilyttää ja jopa vahvistaa taloudellista järjestelmää, joka on palvellut heitä hyvin viimeisten vuosikymmenien aikana.
Do we want a society where 50% of young people are kept out of work in order to bring the deficit down from 9% of GDP to 3% in three years? A society in which the rich have to be made richer to work harder (at their supposed jobs of investing and creating wealth) while the poor have to be made poorer in order to work harder?

Where a tiny minority (often called the 1% but more like the 0.1% or even 0.01%) control a disproportionate, and increasing, share of everything – not just income and wealth but also political power and influence (through control of the media, thinktanks, and even academia)?
Lue myös:

Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä
Robin Hahnel: Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu
Taloussanomat: Islanti osoittautumassa ihannevelalliseksi
Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin
Jussi Ahokas: Talouden realiteetit ja yhteiskuntapolitiikka
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika

6/14/2012

Jani Kaaro: Kannustin kaverille kanssa

Jani Kaaro:
Lajimme mielenlaatu on kehittynyt metsästäjä-keräilijäyhteisöissä, jotka ovat tasa-arvoisia, ja joissa tärkein operatiivinen periaate on "kaverille kanssa". Aivokuvaukset ovat osoittaneet, ettei mielenlaatumme ole noista päivistä mihinkään muuttunut. Kun olemme epäitsekkäitä, annamme pois tai teemme pyyteettömiä palveluksia, mielihyväkeskuksemme tulkitsee sen yhtä palkitsevana kuin suklaan syömisen.

Harvard Business Schoolin tutkijat tarkastelivat hiljattain, voisiko tämän epäitsekkyyden ulottaa kannustinjärjestelmiin. He valitsivat joukon työntekijöitä parista firmasta ja antoivat heille muutaman kympin. Ihmiset jaettiin ryhmiin siten, että yhdellä osastolla ihmiset saivat ostaa rahalla jotakin itselleen, mutta toisella osastolla ihmisten piti käyttää raha tavalla tai toisella työkavereidensa hyväksi.

Kun ihmiset törsäsivät rahat itseensä, mikään ei työpaikan ilmapiirissä muuttunut. Sen sijaan ryhmässä, jossa rahat käytettiin työkaverin hyväksi, kaikki oli toisin. Työilmapiiri parani ropisten, ja ihmiset kertoivat olevansa huomattavasti kiinnostuneempia sen työtoverin elämästä, jolle he olivat palveluksen tehneet, ja halukkaita auttamaan häntä jatkossakin.
Kaaro kirjoittaa myös toisesta tutkimuksesta, jossa tutkittiin rahallisen palkitsemisen vaikutuksia. Psykologi Dan Ariely suoritti Intiassa tutkimuksia, joissa testattiin aineellisten kannustimien vaikutuksia luovaan työhön. Palkkioiden suuruus vaihteli ryhmittäin, yhdet saivat päivän palkkaa vastaavan summan, toiset kahden kuukauden palkkaa vastaavan summan ja kolmansien palkkio vastasi puolen vuoden palkkaa. Palkkion suuruus ennusti ihmisten suoriutumista, mutta päinvastoin kuin voisi kuvitella. Mitä suurempi kannustin, sitä huonommin ihmiset suoriutuivat tehtävistään.

Kaaron mukaan tämä johtuu sisäisen motivaation korvautumisesta ulkoisella. Aiemmin jo palkitseva ja itsessään motivoiva työ kannustaa ihmisiä tekemään sen hyvin, mutta tulospalkkoiden tullessa mukaan kuvioihin kääntyy ihmisten huomio niihin. Kun ihmiset tavoittelevat työstä saatavia aineellisia palkkioita, erittäin voimakkaasti kannustavat sisäiset motivaatiotekijät lakkaavat vaikuttamasta, ja yleinen motivaatiotaso sekä tehtävästä suoriutumisen taso laskee.

Lue myös:

Taloussanomat: Korkeat palkat eivät kannusta
Talouselämä: Itsekkyyden myytti murtuu
Tutkimus: Muiden rahallinen auttaminen tekee onnelliseksi
WSJ: Tasavertaisuus on ihmiselle tärkeämpää kuin raha
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta
Talouselämä: Loppukäyttäjien palaute voi tehostaa työntekoa enemmän kuin omat päälliköt

6/13/2012

Tutkimus: Kannustimet eivät kannusta johtajia

Helsingin Sanomat:
Yritysjohdon kannustinjärjestelmistä on tullut niin monimutkaisia ja epävarmoja, että ne eivät enää motivoi johtohenkilöitä. Kannustimet tulevat usein yrityksille suhteessa kalliimmaksi kuin johtohenkilöiden niille antama arvo, ilmenee konsulttiyhtiö PwC:n ja London School of Economicsin tutkimuksesta.

Moni tutkimukseen osallistunut henkilö työskentelisi mieluummin nykyistä pienemmällä palkalla, jos kannustimet olisivat selkeämpiä ja vähemmän alttiita vaihteluille. (...) "Hieman kärjistäen tutkimuksesta voi vetää sen johtopäätöksen, että jos meillä olisi yksinkertaisempia ja varmempia kannustinjärjestelmiä, useat johtohenkilöt tyytyisivät pienempään kokonaiskompensaatioon"

Yli puolelle vastaajista kokonaiskorvauksen määrän kasvattamista tärkeämpää oli se, että heillä on suurempi palkka kuin kollegoilla.
Lue myös:

Taloussanomat: Korkeat palkat eivät kannusta
Tutkimus: Tulospalkkiolla voi olla kielteisiä merkityksiä työntekijälle
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta


6/11/2012

Noam Chomsky Parecon Finlandista

Parecon Finland on perustamisestaan asti ollut jatkuvasti yhteydessä lukuisiin eri järjestöihin, asiantuntijoihin, aktivisteihin ja toimittajiin. Tavoitteena on kerätä tietoa ja palautetta niin toiminnastamme kuin osallisuustalouden vision ehdottamista instituutioista ja ideoista.

Toimintaamme aloittaessamme kysyimme ajatuksia ja suuntaviivoja toiminnalle myös lukuisilta talouden asiantuntijoilta ja yhteiskunnallisilta ajattelijoilta. Saimme rohkaisevaa palautetta myös yhdysvaltalaiselta kielitieteilijältä, emeritusprofessori Noam Chomskylta. Chomsky on tunnettu yhteiskunnallisten kysymysten kommentaattori, ja olemme olleet iloisia häneltä saamastamme tuesta. Chomsky kommentoi keväällä viimeaikaista toimintaamme, ja oheisen lainauksen lisäksi olemme nostaneet hänen ystävälliset sanansa myös kotisivuillemme.

Noam Chomsky Parecon Finlandista:
On ajankohtaista ja erityisen rohkaisevaa, että Parecon Finland vie eteenpäin demokraattisen suunnittelun projektia yhteiskunnan eri alueille. Järjestöllä on käytännöllisiä ehdotuksia nykypäivään sekä pohdittu visio merkittävästi oikeudenmukaisemmasta ja vapaammasta yhteiskunnasta. Tämä visio tarjoaa suuntaviivoja tulevaisuuden toiminnalle.
Parecon Finlandin toiminnasta voi lukea englanniksi myös artikkeleita, joita olemme kirjoittaneet kuluneiden kahden vuoden aikana kansainvälisesti tunnetulle ZCommunications sivustolle.

Parecon's First Steps in Finland
Designing Parecon Finland
Campaigning for Participatory Economics in Finland: An Update

Chomskyn alkuperäinen kommentti kokonaisuudessaan alla.

6/09/2012

Stiglitz: The Price Of Inequality

Joseph E. Stiglitz:
America likes to think of itself as a land of opportunity, and others view it in much the same light. While we can all think of examples of Americans who rose to the top on their own, what really matters are the statistics: to what extent do an individual’s life chances depend on the income and education of his or her parents?

Nowadays, these numbers show that the American dream is a myth. There is less equality of opportunity in the United States today than there is in Europe – or, indeed, in any advanced industrial country for which there are data.
Taloustieteen nobelisti Jospeh E. Stiglitzin mukaan vuosina 2009-2010 rikkain prosentti Yhdysvaltain palkansaajista kahmi itselleen 93% palkkojen kasvusta. Mitattuna muiden indikaattoreiden, kuten varallisuuden, terveyden tai elianajanodotteen mukaan, eriarvoisuus näyttäytyy aivan yhtä pahana tai pahempana. Hän myös kyseenalaistaa täysin ns. trickle-down -teoriat, eli että rikkaimpien vaurastuminen hyödyttäisi automaattisesti kaikkia. Stiglitzin mukaan suurimman osan amerikkalaisista reaalipalkat ovat - inflaatio huomioon ottaen - matalammat nyt, kuin mitä ne olivat vuonna 1997. Tämän aikavälin talouskasvun hedelmät ovat päätyneet pääosin rikkaimpien käsiin.

Stiglitz kyseenalaistaa myös olettamuksen, että rikkaimman väestönosan suurempi osuus talouden kakusta johtuisi heidän suuremmasta panoksestaan kakun kasvattamiseen. Tosiasiassa jopa pankkiirit, jotka ajoivat sekä omat yrityksensä että kansainvälisen talouden konkurssin partaalle, nauttivat palkinnoksi mittavista bonuksista. Stiglitzin mukaan monet eniten tienanneet saivat tähtitieteelliset tulonsa monopoliasetelmien ansiosta. Toimitusjohtajat käyttivät hyväkseen neuvotteluasemiaan yhtiöiden johdossa ja junailivat itselleen leijonanosan yhtiöiden tuotoista. Monet käyttivät hyväkseen poliittisia kytköksiään hyötyäkseen julkisesta kulutuksesta ja tuesta, joko myymällä julkiselle sektorille kalliilla esim. lääkkeitä tai ostamalla valtiolta halvalla esim. kaivosoikeuksia. Lisäksi osa rikkaampien tuloista tulee suoraan köyhempien kustannuksella esimerkiksi lainojen korkojen sekä luottokorttimaksujen muodossa.

Rikkaiden puolustajat esittävät usein, että matala- ja keskituloisten ei tulisi valittaa. Vaikka he saavatkin nykyisin pienemmän osuuden talouden kakusta, se kasvaa rikkaiden ansiosta niin voimakkaasti, että köyhempien ja keskituloisten osuus on todellisuudessa suurempi kuin aiemmin. Stiglitz kyseenalaistaa tämänkin väittämän vedoten tutkimuksiin, joiden mukaan Yhdysvaltain talous kasvoi nopeammin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, kun taloudellinen eriarvoisuus väheni, kuin talous on kasvanut vuoden 1980 jälkeen, jolloin taloudellinen eriarvoisuus kääntyi taas nousuun.

Taloudellisella eriarvoisuudella on sen inhimillisten vaikutusten lisäksi suuri vaikutus myös talouden tehokkuuteen sekä talouskasvuun, kuten Stiglizkin korostaa.
Inequality leads to lower growth and less efficiency. Lack of opportunity means that its most valuable asset – its people – is not being fully used. Many at the bottom, or even in the middle, are not living up to their potential, because the rich, needing few public services and worried that a strong government might redistribute income, use their political influence to cut taxes and curtail government spending. This leads to underinvestment in infrastructure, education, and technology, impeding the engines of growth.
Lue myös:

New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika
New York Times: Rikkaat heikentävät julkista sektoria
New York Timesin kolumni: Kasautuva varallisuus ja politiikka
Ketkä rikastuvat keskitulotason kasvaessa Yhdysvalloissa?
Yhdysvalloissa suurempi eriarvoisuus kuin Egyptissä, Jemenissä ja Tunisiassa
New York Timesin kolumni: Yhdysvaltojen tuloerot banaanitasavaltojen luokkaa
Talouselämä: Tuloerot nakertavat talouskasvua
IMF: Tuloerot haitallisia talouskasvulle
Väitös: Suuret tuloerot haittaavat talouskasvua


6/08/2012

Parecon Finlandin sähköpostilista

Parecon Finlandilla on lukuisia tilaisuuksia tulevana syksynä. Taloustieteen professori Robin Hahnelin teoksen "Kilpailusta yhteistyöhön - kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää" (Like 2012) julkaisun yhteydessä Suomeen kutsumamme Hahnel luennoi lukuisissa tilaisuuksissa, joita järjestetään yhteistyössä mm. Kansaneläkelaitoksen, Helsingin ja Joensuun yliopistojen sekä Aallon kauppakorkeakoulun kanssa.

Myöhemmin syksyllä Parecon Finland jatkaa erilaisten tilaisuuksien järjestämistä sekä uusien artikkelien julkaisemista. Kaikista tapahtumistamme saa tietoa kotisivujemme ja blogimme kautta, sekä pian myös sähköpostilistamme välityksellä. Jos olet kiinnostunut saamaan lisätietoa Parecon Finlandin toiminnasta, lähetä tyhjä viesti osoitteeseen lista@parecon.fi.

Keräämme aluksi yhteystietoja, ja lähetämme elokuussa ensimmäinen kokoavan viestin koskien professori Robin Hahnelin vierailun ja kirjajulkaisun yleisötilaisuuksien aikataulua.

6/07/2012

Robin Hahnel: Ekologisesta paikallistaloudesta

Parecon Finlandin käännösartikkelien julkaisusarjan toinen osa on taloustieteen professori Robin Hahnelin artikkeli Ekologisesta paikallistaloudesta. Hahnel kartoittaa artikkelissaan kahden vaihtoehtoisen talousmallin, paikallistalouden ja osallisuustalouden, yhtäläisyyksiä ja eroja.

Artikkelin esimerkit käsittelevät kysymyksiä oikeudenmukaisesta työnjaosta ja eri yhteisöjen välisestä vaihdannasta. Tämä keskustelu on erittäin ajankohtaista aikana, jolloin erilaiset paikallistalouden kokeilut pyrkivät löytämään rakenteita paremman talouden saavuttamiseksi. Hahnel pyrkii artikkelillaan rakentamaan pohjaa eri vaihtoehtojen kannattajien keskinäiselle yhteistyölle ja rakentavalle ajatustenvaihdolle nostaen samalla esille tärkeitä kysymyksiä talouskeskustelun jatkeeksi.

Toivomme järjestössämme että artikkelin esimerkit voivat toimia apuna eri paikallistalouskokeilujen kanssa työskenteleville, esimerkiksi tarjoamalla työkaluja kokeilujen erilaisten haasteiden voittamiseen tai kokeilujen arvon osoittamiseen laajemmin.

Vastaamme mielellämme uusimmasta artikkelistamme nouseviin kysymyksiin, kommentteihin ja yhteistyöideoihin.

Julkaisu on ladattavissa kotisivuiltamme.

6/01/2012

Peliyritys ilman pomoja

Teknologiablogeissa kuhistiin, kun pari kuukautta sitten suuren tietokonepeliyrityksen Valven sisältä vuodettiin julkaisu, joka jaetaan yrityksen uusille työntekijöille. Käsikirjan alaotsikko "A fearless adventure in knowing what to do when no one's there telling you what to do" antaa ensimmäisen vihjeen käsikirjan sisällöstä. Lukijalle selviää nopeasti, että yrityksessä on pyritty poistamaan perinteisiä työntekijöiden välisiä hierarkioita, toisin sanoen pomoja ei ole ollenkaan. Työnjako perustuu työntekijöiden oma-aloitteisuuteen, autonomiaan ja keskinäiseen sopimiseen. Julkaisun tarkoituksena on helpottaa uusien työntekijöiden sopeutumista poikkeukselliseen työilmapiiriin ja toimintaympäristöön.

Käsikirjan kantavana teemana on työntekijöiden omaehtoisuuden tukeminen. Työprojekteja ei määritellä ulkoapäin, esimerkiksi johtoportaan toimesta, vaan työntekijä saa itse ratkaista, mitä hän ryhtyy tekemään ja miten hän aikoo kyseisen projektin toteuttaa. Työntekijät jakautuvat keskenään tarkoituksenmukaisiin ryhmiin toteuttamaan isompia projekteja ja nämä ryhmät muuttuvat ja elävät tilannekohtaisesti. 

Ratkaisu muistuttaa osallisuustalouden ideassa ehdotettuja institutionaalisia ratkaisuja, joilla pyritään takaamaan työpaikoille ja työntekijöille runsaasti sananvaltaa heitä itseään koskevissa päätöksissä. Osallisuustalouden visiossa työpaikat saavat sisäisesti päättää toimintatavoistaan, ja esimerkiksi työntekijöillä on täysi valta päättää työnsä toteuttamisen tavoista. Työpaikkojen sisällä noudatetaan osallistuvaa demokraattista päätöksentekoa, mutta sen muoto voi luonnollisesti osallisuustaloudessa vaihdella työpaikkojen välillä, kunhan ratkaisut noudattavat omaehtoisuuden periaatetta siitä, että ihmisillä on oikeus vaikuttaa asioihin suhteessa siihen, kuinka paljon asiat koskettavat heitä.

Jo nykyään lukuisissa yrityksissä on käytössä Valven käsikirjassa kuvatun kaltaista horisontaalista, ei hierarkista, päätöksentekoa ja työnjakoa. Esimerkiksi monissa osuuskuntamuotoisissa yrityksissä demokraattisuutta pyritään tukemaan sillä, että työntekijät omistavat yhdessä yrityksen. Valvesta erityisen tekee kuitenkin sen mittakaava. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä lähes 300 työntekijää, joten kyseessä on horisontaalisen päätöksenteon kannalta poikkeuksellisen suuri työpaikka. On tietysti tärkeää huomata, ettei pelkän työntekijöille tarkoitetun käsikirjan perusteella voi vetää pitkälle vietyjä johtopäätöksiä Valven rakenteiden toimivuudesta, mutta Valven menestys pelisuunnittelun ja -levityksen aloilla kertovat osaltaan siitä, että työpaikkojen työnjako ja päätöksenteko voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Näin ollen voidaan myös huomata, etteivät demokraattisuuden lisääminen ja hierarkioiden vähentäminen automaattisesti vähennä työpaikan tuottavuutta, toisin kuin yleisesti oletetaan.

On kuitenkin perusteltua kysyä, miksi nykyisille työpaikoille niin epätyypillinen rakenne näyttäisi toimivan Valven kohdalla? Valveen kohdistuu kuitenkin samat markkinoiden asettamat kilpailupaineet kuin muihin yrityksiin, joissa puolestaan työntekijöiden asema on merkittävästi heikompi. Yksi syy omaehtoisuuden tukemisen onnistumiseen Valven sisällä voi olla siinä, että pelisuunnitteluun liittyvät työtehtävät ovat pitkälti luovuutta vaativaa, käsitteellistä työtä. Tämän tyyppisessä työssä vapaus määritellä työn tekemisen tapoja johtaa tutkitusti tuottavuuden lisääntymiseen. 

On realistista olettaa, ettei nykytaloudessa Valvella toteutetun kaltainen vapaus valita työtehtäviä ja määritellä kollegojen palkkausta välttämättä johda samanlaisiin tuloksiin yrityksessä, jossa tehdään esimerkiksi paljon mekaanisia työtehtäviä. Liukuhihnapakkaukseen erikoistunut yritys, jossa työntekijät päättäisivät työntekemisen tavoistaan ja palkoistaan, voisi ajautua nopeasti vaikeuksiin markkinakilpailun aiheuttamien paineiden takia, sillä muut firmat voisivat hinnoitella oikeudenmukaisemman ja demokraattisemman pakkausyrityksen pois markkinoilta. Esimerkiksi reilun pakkausyrityksen työntekijöiden hyvinvointi tai valtautuneisuus, työpaikan toimintatapojen todennäköinen positiivinen ulkoisvaikutus, ei näkyisi suoraan markkinahinnoissa ja näin ollen kehnompien palkkojen ja työolojen yritykset voisivat hinnoitella reilun yrityksen konkurssiin.

Onkin tärkeää huomata, ettei nykyisten markkinatalouksien suuria rakenteellisia ongelmia pystytä korjaamaan yksittäisillä taikaresepteillä, esimerkiksi korkeasti koulutettujen ja käsitteellistä työtä tekevien ihmisten työpaikkojen demokratisoinnilla. Siirtyminen kilpailun ja ahneuden kestämättömästä kasvutaloudesta kohti ekologisesti kestävää tasavertaisen yhteistyön taloutta edellyttää uudistuksia talouteen mikro- sekä makrotasolla. Tästä syystä osallisuustalouden ideassa esitetään institutionaalisia uudistuksia eri talouden tasoille siihen, miten työviihtyvyyttä ja -hyvinvointia voitaisiin tasapainottaa sekä työpaikkojen sisällä että työpaikkojen välillä. 

Osallisuustalouden kaltaiset talouden demokraattisen suunnittelun mallit ovat arvokkaita apuvälineitä paremman talouden hahmottamisessa, sillä ne tarjoavat ihmisille taloudellista mielikuvitusta ja helpottavat kuvittelemaan nykyisten talouden instituutioiden rajojen ulkopuolelle. Valven kaltaiset yritykset puolestaan tarjoavat tärkeää käytännöllistä tietoa siitä, miten ja missä määrin työpaikkoja voidaan demokratisoida jo nykyisten markkinatalouksien sisällä. Mitä enemmän saadaan näkyviä esimerkkejä siitä, etteivät hierarkiat ole välttämättömiä työpaikkojen päätöksenteossa ja työnjaossa, sitä helpompi on kehittää edelleen uusia ratkaisuja demokratian lisäämiseksi talouden eri tasoilla.

Lue myös: