5/31/2012

Weisbrot: EU:n johto ja EKP purkavat hyvinvointirakenteita

Mark Weisbrot:
I have argued for some time now that the recurring crisis in the eurozone is not driven by financial markets' demands for austerity in a time of recession, as is commonly asserted. Rather, the primary cause of the crisis and its prolongation is the political agenda of the European authorities – led by the European Central Bank (ECB) and European commission.
(…) Of course, the deficit reduction is making Spain's current recession worse – the Spanish government has estimated that this years' budget tightening will by itself reduce GDP by 2.6%. In a country that has about 25% unemployment and more than half its youth unemployed, this will push hundreds of thousands more people out of work. 
Taloustieteilijä Mark Weisbrot kirjoittaa Guardianissa julkaistussa kolumnissaan, että Euroopan jatkuvan talouskriisin taustalla vaikuttaa EU:n johdon ja Euroopan keskuspankin ajama politiikka, jolla pyritään hyvinvointirakenteiden purkamiseen. Weisbrotin mukaan yleinen käsitys siitä, että nykyinen julkisen sektorin leikkausinto johtuisi pääasiallisesti kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden aiheuttamasta paineesta lamamaille, on virheellinen. Euroopan heikommissa talouksissa ajetaan nyt väkisin läpi poliittisia uudistuksia, jotka eivät menisi normaalissa poliittisessa prosessissa läpi kansalaisten vastustusten takia. 

Espanjan valtavat leikkaukset valtion budjettiin, muun muassa terveydenhuoltoon, ja heikennykset työntekijöiden oikeuksiin ajavat valtion entistä syvemmälle lamaan ja aiheuttavat lisääntyvää työttömyyttä sekä samalla tarpeetonta kärsimystä Espanjan kansalaisille. Espanjan vuotuiset velanhoitokulut ovat Weisbrotin mukaan edelleen keskitasoa ja rahoitusmarkkinoiden nostamat korot saataisiin rauhoitettua Euroopan keskuspankin yksinkertaisella väliintulolla Espanjan velkakirjamarkkinoille – tämän voisi toteuttaa ilman kustannuksia muiden Euroopan maiden veronmaksajille. EKP teki vastaavanlaisia väliintuloja viime vuonna useampaan kertaan. 

Weisbrot varoittaa, että Euroopan unionin johto, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Euroopan hallitukset, tietoisesti tai tietämättään, ajavat tarpeettomia rajoituksia valtioiden julkisen kulutuksen rahoitukseen, ja näin ollen eurooppalaisia hyvinvointivaltion rakenteita puretaan systemaattisesti talouskriisin varjolla.

Lue myös:

Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin
Robin Hahnel: Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu
Joseph Stiglitz: Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä
Jussi Ahokas: Talouden realiteetit ja yhteiskuntapolitiikka

5/29/2012

YLE: Huipputuloisilla ei veroprogressiota

YLE:
Kaikkein suurituloisimmat, miljoonan tai enemmän saavat suomalaiset, maksavat veroja keskimäärin noin 29 prosenttia. Heidän veroasteensa on sama kuin tulonsaajilla, joiden keskimääräinen bruttotulo on noin 45 000 euroa vuodessa. Bruttotuloissa ovat mukana sekä pääoma- että ansiotulot ja veroasteessa kaikki välittömät verot ja maksut, kirkollisveroa lukuun ottamatta. 
Veroprogression loppuminen tulohuipulla on seurausta eriytetystä tuloverojärjestelmästä, joka otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1993. Suurituloisimpien suomalaisten tulot ovat pääasiassa osinkoja ja myyntivoittoja. Niitä verotetaan pääomatulojen tasaveroprosentilla, joka nyt on 28.
Aalto-yliopiston vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas huomioi uutisessa mainitussa MOT-ohjelmassa, kuinka nykyinen verotustilanne on epäoikeudenmukainen: kaikkein suurituloisimmat, joiden tulot muodostuvat osingoista ja myyntivoitoista, maksavat selvästi vähemmän veroja kuin esimerkiksi suurehkojen ansiotulojen saajat. Nykyinen tilanne mahdollistaa sen, että monet suurituloiset maksavat tuloistaan selvästi alhaisempaa veroprosenttia, kuin alemman tulotason palkansaajat.

Nykyinen järjestelmä juontaa juurensa vuonna 1993 toteutettuun verouudistukseen, jolloin pääomatulot irrotettiin progression piiristä. Tämä uudistus mahdollisti nykyisen kehityksen, jossa tulo- ja varallisuuserot kasvavat.

Lue myös:

Tutkijat: Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?
Tutkimus: Verotuksen korkeampi progressiivisuus lisää ihmisten hyvinvointia
Tilastokeskus: Varallisuus on hyvin epätasaisesti jakautunut
TE: Tuloerojen kasvu muuttuu terveyserojen kasvuksi

5/24/2012

Tilastokeskus: Tuloerot taas kasvuun

Tilastokeskus:
Kotitalouksien tuloerot kääntyivät parin supistumisvuoden jälkeen kasvuun vuonna 2010. Tuloerojen kasvu ilmenee kotitalousväestön tulokymmenysten eli desiiliryhmien tulo-osuuksien muutoksissa.

Suurituloisimman tulokymmenyksen saama tulo-osuus kokonaiskakusta oli 22,2 prosenttia vuonna 2010, kun se vuotta aikaisemmin oli 0,2 prosenttiyksikköä vähemmän. Tulo-osuudet kasvoivat saman verran myös toiseksi ja kolmanneksi suurituloisimmassa tulokymmenyksessä.

(...) Tulojen kasvu oli hyvätuloisilla parempaa kuin keskituloisilla kotitalouksilla. Hyvätuloisten suotuisampi tulokehitys johtuu ennen kaikkea siitä, että voimakkaasti kasvaneet omaisuustulot kohdentuivat enemmän hyvätuloisille kotitalouksille vuonna 2010.
Tulonjaon kehitys näkyy havainnollistavasti seuraavista Tilastokeskuksen julkaisemista kuvaajista.

Tämä kuvaaja havainnollistaa, kuinka suurituloisin kymmenys on vuodesta 1987 kasvattanut tasaisesti prosentuaalista osuuttaan talouden kokonaiskakusta. Samana aikana alimman tulokymmenyksen suhteellinen osuus kokonaikakusta on laskenut.

Eri tuloluokkien talouden kokonaispotista saamien osuuksien muutos noudattaa samankaltaista trendiä kuin Yhdysvalloissa, jossa talouden tuottavuuden kasvu johti toisen maailmansodan jälkeisillä vuosikymmenillä työväestön elintason paranemiseen (vuosina 1947-1979), kun taas 1980-luvulta alkaen työntekijöiden tulot polkivat käytännössä paikallaan. Ennen 1980-lukua, kun hyödykkeiden ja palvelujen arvo kasvoi (tuottavuus nousi), myös palkat nousivat. 1980-luvulta eteenpäin yhteiskunnan rikkaimmat keräsivät selvästi suurimman potin talouden tuottavuuden kasvusta, kun taas heikoimmat tuloluokat polkivat lähes paikallaan tai heidän tulonsa jopa heikkenivät.

Tässä kuvaajassa taas tarkastellaan tulokehitystä suhteessa vuoden 1987 tasoon, jolloin eri tuloluokkien osuuksien muutos näkyy vieläkin dramaattisemmin. Suurituloisimman tulokymmenyksen osuus on nyt lähes 30 prosenttia korkeampi kuin vuonna 1987. Samalla ajanjaksolla pienituloisimman kymmenyksen osuus talouden kokonaiskakusta on piennentynyt lähes 20 prosenttia.

Vuoden 1993 jälkeistä voimakasta ylimmän kymmenyksen tulo-osuuden nousua selittää pitkälti kyseisenä vuonna tehty verouudistus, jossa ansio- ja pääomatulojen verotus eriytettiin toisistaan.  Tämän jälkeen joidenkin hyvätuloisten on ollut mahdollista nostaa palkkansa progressiivisen verotuksen alaisten ansiotulojen sijaan pääomatuloina, joihin sovelletaan veroprosenttia 28, riippumatta tulojen suuruudesta. Tämän lisäksi pörssiin osinkoa saa nostaa verottomana aina 90 000 euroon asti pörssiin listautumattomista yhtiöistä sekä yhtiöistä, joista osinkojen nostaja omistaa yli 10 prosenttia.


Tässä kuvaajassa taas kuvataan kaikkien tulokymmenysten ansiokehitystä käytettävissä olevien tulojen mukaan.

Vuosina 1990–2007 parhaiten ansaitsevien 50 000 suomalaisen tulot kasvoivat viisi kertaa nopeammin kuin keskituloisen suomalaisen tulot. Kaikkien suomalaisten tulot kasvoivat 41 prosenttia, mutta hyvätuloisimmalla prosentilla ne nousivat 209 prosenttia. Pienituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat tänä aikana yhdellä prosentilla.

Lue myös:

TE: Suomessa tuloerot kasvavat nopeimmin
Tutkimus: 1990-luvulla rikkaimman prosentin tulot lisääntyivät räjähdysmäisesti
Taloussanomat: Tuloerot kasvavat kehittyneissä maissa
Tutkijat: Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?
New York Times: Vaurauden (1947-1979) ja taantuman (1980-) aika
Väitös: Suuret tuloerot haittaavat talouskasvua
Kepa: IMF:n pääjohtaja vaatii tuloerojen kaventamista
Marjut Lindberg: Tuloerot rakentavat luokkayhteiskuntaa
Richard Wilkinson: Kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus vahingoittaa yhteiskuntia

5/22/2012

Tutkimus: Tulospalkkiolla voi olla kielteisiä merkityksiä työntekijälle

Talouselämä uutisoi Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen tutkija Anu Hakosen väitöskirjatutkimuksesta.
"Aiemmat tutkimustulokset tulospalkkioiden vaikutuksesta työsuoritukseen ovat olleet ristiriitaisia, eikä ole tiedetty, milloin palkkiot vaikuttavat. Vaikutukset syntyvät tutkimukseni perusteella palkkioihin liitettyjen merkitysten kautta," Hakonen tiivistää työnsä tuloksen.

Palkkioilla on merkitystä silloin, kun ne kuvastavat työssä onnistumista, työntekijän asemaa organisaation hierarkiassa sekä johdolta saatua arvostusta.

(...) Esimerkiksi palkkioiden määrän pienentäminen voidaan tulkita arvostuksen puutteeksi. Palkkiojärjestelmä saatetaan kokea myös kontrollin ja hiostamisen välineeksi.

"Todella suuret palkkiot motivoivat toki vain rahankin vuoksi, mutta voimakkain motivaatio työhön syntyy symbolisista merkityksistä. Ihmisiä ei kannata motivoida vain rahalla."
Lue myös:

Talouselämä: Loppukäyttäjien palaute voi tehostaa työntekoa enemmän kuin omat päälliköt
Taloussanomat: Korkeat palkat eivät kannusta
Uutta tutkimustietoa työmotivaatiosta
Tutkimus: Muiden rahallinen auttaminen tekee onnelliseksi
Talouselämä: Itsekkyyden myytti murtuu

5/18/2012

Suomenlinnaan oma valuutta?

Suomenlinna Money Lab -projekti tutkii saarta paikkana, jossa tapahtuu sekä sosiaalista ja kulttuurista kanssakäymistä että taloudellista vaihtoa. Tarkoituksena on tutkia ”paikallista rahaa” sekä sosiaalisena konseptina, joka yhdistää ihmisiä sekä konkreettisena esineenä, joka edustaa Suomenlinnaa maantieteellisenä paikkana. Tarkoituksena on toteuttaa sarja työpajoja, joiden kautta tutkitaan miten erilaiset sosiaaliset ja maantieteelliset seikat luovat ja muokkaavat paikallista käsitystä ”arvosta”.  Projekti on avoin kaikille jotka haluavat osallistua.
Suomenlinnassa toteutettava paikallisrahaprojekti on yksi esimerkki niistä kiinnostavista konkreettisista talouskokeiluista, joita jo tällä hetkellä toteutetaan ympäri maailmaa. Nämä kokeilut ovat arvokkaita, sillä osallisuustalouden kaltaisten demokraattisuuteen ja ekologiseen kestävyyteen pyrkivien vaihtoehtoisten talousteoreettisten mallien kehittämisen ja vertailun ohella on ensisijaisen tärkeää etsiä tapoja luoda kestäviä taloudellisia verkostoja nykyisen kapitalismin sisälle, joiden avulla voidaan testata erilaisia tasavertaiseen yhteistyöhön perustuvan talouden käytännön kokeiluja.

Mitä on paikallisraha? Paikallisrahajärjestelmiä eri muodoissaan on toteutettu tähän asti muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Iso-Britanniassa ja Australiassa. Kaikissa paikallisrahajärjestelmissä perusideana on, että toisen yhteisön jäsenen voi palkata tekemään jonkun palvelun, ja tästä palvelusta maksetaan paikallisessa valuutassa. Yhdysvalloissa kenties laajimmalle levinnyt paikallisrahakokeilu on Time Dollar -järjestelmä, jossa työtä vaihdetaan "työtunti työtunnista" -periaatteella.

Järjestelmä on muun muassa mahdollistanut vanhusten palveluiden tuotannon ja kuluttamisen organisointia niin, että hyödyllisiä palveluita on pystytty tuottamaan yhteisöllisellä tavalla. Esimerkiksi 60-vuotias voi lukea 80-vuotiaalle tietyn tuntimäärän tai ajokortin omaava henkilö voi viedä toisen ajokortittoman kauppareissulle, joka kestää puolestaan tietyn tuntimäärän. Nämä kerätyt "aikadollarit" voi käyttää myöhemmin palveluihin, joita itse tarvitsee. Suomalainen Aikapankki-järjestelmä muistuttaa Yhdysvaltalaista Time Dollar -järjestelmää ja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. 

Ideoiden taustalla vaikuttaa kritiikki nykyistä rahajärjestelmää sekä rahoitusmarkkinoita kohtaan. Paikalliset alueet eivät usein välttämättä nousekaan lamasta, vaikka kansantalouden rattaat alkaisivatkin pyöriä rivakammin. Rahoitusmarkkinat myös usein keräävät köyhien yhteisöjen säästöt ja investoivat nämä pääomat muualle, vaikka alueella olisi huutava tarve investoinneille.

Paikallisrahajärjestelmät ovat hyödyllisiä vähentämään paikallista työttömyyttä ja palkitsemaan ihmisiä työstään reilummin kuin työmarkkinoilla. On kuitenkin tärkeää huomioida, että vaikka paikallisrahat voivat tuoda mukanaan edellä kuvatun kaltaisia parannuksia, muut reformit voivat olla yhtä tehokkaita tai tehokkaampia samojen tavoitteiden toteuttamisessa. Esimerkiksi rahoituslaitosten pääomien vienti köyhiltä alueilta muualle on yleensä estettävissä tehokkaammin muun muassa yhteisön kehitykseen tarkoitetuilla rahoitushankkeilla ja pankkeihin kohdistetuilla velvoitteilla paikallisen investoinnin lisäämisestä. 

Paikallisrahakokeilujen yksi keskeinen etu on kuitenkin siinä, että ne tarjoavat osallistujilleen työkaluja talouden instituutioiden uudelleen arviointiin – esimerkiksi pohdinnat työnjaon oikeudenmukaisuudesta syntyvät automaattisesti paikallisrahajärjestelmien toteuttamisen yhteydessä.

Parecon Finland on osallistunut Suomenlinna Money Lab -projektin suunnitteluprosessiin.

5/16/2012

WWF: Vauraat länsimaat ulkoistavat luonnon köyhtymisen

WWF:
”Olemme rikkaissa länsimaissa onnistuneet muun muassa lainsäädännön ja suojelualueiden avulla kääntämään useiden eliölajien, kuten merikotkan, saukon ja saimaannorpan, kehitystä parempaan suuntaan. Emme voi kuitenkaan huokaista helpotuksesta, sillä samalla kulutus- ja tuotantotapamme hävittävät lajeja ja niiden elinympäristöjä trooppisissa maissa”, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen. 
Living Planet -indeksin mukaan luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on jatkunut maailmassa. Monimuotoisuus on vähentynyt lähes 30 prosentilla vuodesta 1970 vuoteen 2008.  Erityisesti lajien tila on heikentynyt trooppisella vyöhykkeellä, yli 60 prosentilla.
WWF:n raportti kuvaa huolestuttavasti niitä valtavan mittaluokan ympäristökatastrofeja, joita syntyy nykyisen taloustuotannon ja -kulutuksen seurauksena. Ongelmat juontavat juurensa markkinoiden hinnanmuodostusmenetelmään, markkinakilpailuun, jossa ei huomioida lainkaan tuotannon ja kulutuksen ohessa syntyviä haittoja ympäristölle ja ihmisille – negatiivisia ulkoisvaikutuksia.

Markkinoilla ainoa tapa hillitä WWF:n raportin kuvaamaa luonnon köyhtymistä on asettaa rajoituksia ja korjaavia veroja kehityksen hillitsemiseksi. Näillä korjausliikkeillä voidaan pyrkiä huomioimaan taloustoiminnan sosiaalisisa, ympäristöllisiä ja taloudellisia vaikutuksia ja tuomaan hyödykkeiden ja palveluiden hintoja lähemmäs niiden todellisia kustannuksia.

Markkinamekanismeissa ei siis itsessään ole rakenteellista keinoa ottaa ulkoisvaikutuksia huomioon, ja tästä syystä edellä mainitun kaltaiset korjausliikkeet etenevät usein taloudessa vastavirtaan. Johtuen tuotantoyksiköiden omistusten lisääntyvästä keskittymisestä kansainväliset suuryhtiöt kykenevät myös tehokkaasti lobbausvoimallaan pysäyttämään kansalaisjärjestöjen tai asiantuntijoiden vaatiman tehokkaan sääntelyn toteutumisen.

5/14/2012

HS: Yrityksille ja kuluttajille myönnetyt lainat vähentyneet

Helsingin Sanomat:
Euroalueen pankkien myöntämien lainojen määrän vähenemiseen on kaksi syytä, sanoo OP-Pohjola-pankin pääekonomisti Reijo Heiskanen. 
Pankit ovat kiristäneet lainaehtojaan, koska pelkäävät taantumaa ja asiakkaiden maksukyvyttömyyttä. Mutta myös esimerkiksi yritykset, jotka tuntevat heikon talouskehityksen nahoissaan, ovat haluttomia investoimaan lainarahalla. 
Edes huomattavan alhaiset korot eivät rohkaise yrityksiä pahimmissa velkamaissa. 
"Kun taloustilanne on vaisu, niin ei kysyntää luotoillekaan juuri ole", Heiskanen sanoo.
OP Pohjolan pääekonomistin lausunnot tukevat huomioita, joita useat arvovaltaiset asiantuntijat, kuten taloustieteen nobelistit Paul Krugman ja Joseph Stiglitz, ovat esittäneet leikkauspolitiikan vaaroista talouskehityksen kannalta. Ilmiselvien valtavan mittakaavan sosiaalisten ongelmien lisäksi julkisen kulutuksen leikkaaminen heikentää julkisen sektorin työntekijöiden ostovoimaa sekä myöskin yksityisen sektorin tulevaisuudennäkymiä, sillä valtio ja kunnat tilaavat hyödykkeitä ja palveluja runsaasti yksityiseltä sektorilta.

Köyhät ja keskituloiset käyttävät suuremman osan tuloistaan arkipäiväiseen kulutukseen, kuin rikkaat, joten heidän tulojensa alentuminen ja palveluiden leikkaukset vähentävät merkittävällä tavalla kokonaiskysyntää. Kun kokonaiskysyntä laskee, yksityisen sektorin investointihalukkuus heikkenee, sillä heidän tuotteilleen ei ole samaa määrää ostajia, kuin ennen. Näin ollen leikkaukset aiheuttavat talouteen itseään toistavan kierteen, joka johtaa entistä syvempään lamaan.

Lue myös:

Robin Hahnel: Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu
Joseph Stiglitz: Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä
Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin
YLE: Leikkauksien tilalle talouden elvytystä

5/13/2012

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää: osa 2

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle osalle, jossa tarkasteltiin luokkayhteiskunnan vaikutuksia ihmisten asenteisiin ja ihmisten mahdollisuuksia nousta köyhyydestä sekä pärjätä kilpailussa työmarkkinoilla.

Tässä osiossa tarkastelemme tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisten tulotasoon ja menestymiseen työmarkkinoilla. Yrittämisen ja ahkeruuden merkitystä ei tule väheksyä. On kuitenkin perusteltua olettaa, että niiden roolia korostetaan yleisesti liikaa yksilön menestymisen syitä arvioitaessa ja että monet muut tekijät vaikuttavat etenkin ihmisen tulotason määrittymiseen huomattavasti voimakkaammin kuin ahkeruus, työnteko ja yrittäminen.


Taloussanomat:
Akatemiatutkija Jani Erola Turun yliopistosta sanoo, että kaikki menestys ei liity omiin ansioihin, vaikka tätä usein tuntuu pidettävän totuutena.
Yksilön menestymiseen työmarkkinoilla - ja siten hänen tulotasoonsa - vaikuttavat monet seikat. Ensinnäkin koulutus vaikuttaa voimakkaasti siihen, kuinka ihminen tulee sijoittumaan työelämässä, ja koulutus on tekijä, joka perityy voimakkaasti. Sen lisäksi, että köyhempien perheiden lapset ovat jo fysiologisella ja psykologisella tasolla lähtökohtaisesti huonommassa asemassa suhteessa opiskelumenestykseen, rikkaampien perheiden lapset saavat monessa muussakin suhteessa paremmat eväät opiskelumenestykseen.
Koulutussosiologit puhuvat ”koulunsiedosta” – ylempien luokkien lapset on kasvatettu siihen paremmin. Kun kotikulttuuri tukee koulun arvomaailmaa, lapset eivät pidä koulua niin ikävänä paikkana. He saavat enemmän irti opetuksesta ja sosiaalisesta ympäristöstä. Tyypillistä on hyvä ”koulutusitsetunto”. (Taloussanomat, 08.05.2011)
Siihen, mihin perheeseen kukakin meistä sattuu syntymään, ei kenelläkään meistä ole mitään vaikutusvaltaa. Tämä on täyttä arpapeliä, joka kuitenkin määrittää hyvin pitkälle jokaisen mahdollisuuksia - niin asenteiden kuin kykyjenkin tasolla - kilpailussa paremmista työpaikoista ja ansioista. Kotoa omaksuttu arvomaailma sekä saatu kannustus ja tuki määrittävät hyvin pitkälle kuinka suhtaudumme omaan itseemme, työhön ja mitä tavoittelemme elämässä. Tämä muodostaa hyvin suuren osan tulevasta "menestyksestämme", ja riippuu tekijöistä, joihin emme itse voi vaikuttaa.
Olennaista on, minkä keskellä on elänyt. Jos perheystävät ja kummit ovat koulutettuja ja hyvässä asemassa, lapsestakin vähän huomaamatta tulee heidän verkostojensa osa.
Miles Corak ja Patrizio Piraino havaitsivat tutkimuksissaan,että isän tulotaso korreloi erittäin voimakkaasti sen todennäköisyyden kanssa, että lapsi tulee työskentelemään saman työnantajan palveluksessa. Useat työpaikat löydetään perhe-, ystävä, ja tuttavaverkostojen kautta tai usein saattaa olla helpompi saada työpaikka, jos hakijaa suosittelee joku, jonka työhönottaja tuntee ja joka voi mennä takuuseen hakijan pätevyydestä ja luotettavuudesta. Kaikki vanhemmat ja sukulaiset haluavat auttaa lapsia niin paljon kun vaan voivat. On melko itsestäänselvää, että mitä vaikutusvaltaisemmissa asemissa he ovat, sitä voimakkaammin he voivat vaikuttaa toisten etenemiseen uralla tai mahdollisuuksiin päästä alkuun. Lisäksi etenkin perheen ja sukulaisten kautta ihminen saa suuren osan sosiaalisesta ja kulttuurisesta pääomastaan, olemisen tavan, puhetyylin, keskustelukulttuurin, oikeanlaisen käytöksen, ihmissuhteiden muodostamisen mallit yms. jotka ovat huomattavan merkittävässä asemassa tulevaisuuden työelämässä.

On monta tekijää, joita ihmiset eivät ota huomioon arvioidessaan omaa menestymistään - kuinka paljon siitä on omaa ansiota ja kuinka paljon onnea, sattumaa tai muista ihmisistä riippuvaista. Monet ihmiset ovat taipuvaisia ylikorostamaan omaa kovaa työtään, mikä on täysin ymmärrettävää. Monet edellä kuvatun kaltaiset seikat otetaan monesti itsestäänselvyytenä, ei ymmärretä niiden vaikutusta tai oletetaan asetelmien olevan samankaltaiset kaikilla - paitsi mitä tulee jokaisen yksilön biologiseen erilaisuuteen - varsinkin jos omassa tuttavapiirissä ei ole ihmisiä erilaisista perhetaustoista. Tämä luokkayhteiskunnan ilmiö tuli esille Työterveyslaitoksen hiljattaisessa tutkimuksessa.
Suomalainen yhteiskunta on hankkeen tulosten mukaan eriytynyt sosiaaliluokkien ja ammattien mukaan. Perhe- ja ystävyysverkostoihin valikoituvat samaan sosiaaliluokkaan kuuluvat. Toimihenkilöt ystävystyvät keskenään, työntekijät keskenään ja johtajat keskenään.
Ihmisten menestymisen mittarina käytetään usein tämän ansioita ja varallisuutta, varsinkin kun tarkastellaan ihmisen menestymistä työmarkkinoilla. Tämän vuoksi on syytä myös pohtia hieman, mistä yksilön ansiot koostuvat, ja mitä tekijöitä tässä on taustalla.

Yksi tekijä ihmisen ansioista on tuottavan omaisuuden omistaminen. Olemme pohtineet tämän kaltaisen palkitsemiseen liittyvää problematiikkaa toisaalla, tässä yhteydessä tarkastelemme kysymystä ainoastaan siitä näkökulmasta, ovatko tuottavan omaisuuden suomat tulot yksilön omaa ansiota. Tuottavaa omaisuutta eli tuotantovälineiden omistusta voidaan saada perimällä tai lahjana, tai sitten hankkia omalla työllä. Lienee itsestään selvää, ettei ensin mainitussa tapauksessa yksilön omilla ansioilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Toisessa tapauksessa, jossa yksilö on itse hankkinut omaisuutensa, ei kuvio ole niin selkeä. Tässäkin tapauksessa perhe- ja tuttavaverkosto on tärkeässä asemassa, koska niillä, joilla on paremmat yhteydet tai sisäpiirin tietoa, on paremmat asemat tuottavan omaisuuden hankkimiseen. Lisäksi tuotantovälineiden avulla tienatut voitot perustuvat siihen, että omistajat saavat osuuden muiden ihmisten tuottavuuden kasvusta, joka syntyy muiden tehdessä töitä tuotantovälineillä. Tässäkin tapauksessa ajatus yksilön omista ansioista on erittäin kyseenalainen.

Toinen tapa ansaita tuloja on työn tekeminen. Jos oletetaan, että ihmisen asema työmarkkinoilla ja palkka määrittyy edes jossain määrin sen perusteella, kuinka ahkera ja tuottava kukin on, on perusteltua ajatella, että suuret tulot ovat jossain määrin omaa ansiota. Varsinkin jos emme ota huomioon edellä mainittuja perhetaustaan liittyviä tekijöitä.

Taloustieteilijät määrittelevät mihin tahansa tuotantopanokseen sijoitetun työn tuon panoksen "rajatuotoksi". Toisin sanoen, jos lisäämme yhden kysymyksessä olevan panosyksikön kaikkiin tuotannossa jo käytettyihin tuotantopanoksiin, paljonko tuotannon arvo kasvaisi? Vastaus määritellään kysymyksessä olevan panoksen rajatuotoksi.

Mutta valtavirran taloustieteilijät opettavat, että rajatuotos eli panoksen lisääminen riippuu yhtä paljon tuon panoksen tarjolla olevien yksiköiden määrästä ja muiden, sitä korvaavien panosten määrästä ja laadusta kuin mistään itse panoksen perimmäisestä ominaisuudesta. Eli jos vastaavaa työtä on helposti saatavilla muualta, kyseisen työn rajatuotos laskee. Jos taas vastaavaa työtä ei ole saatavilla helposti, eli työntekijä ei ole helposti korvattavissa, rajatuotos kasvaa.

Erilaisten työsuoritusten rajatuotos riippuu etupäässä kuhunkin työntekijäryhmään kuuluvien ihmisten lukumäärästä ja heidän käytössään olevien muusta kuin työstä koostuvien panosten määrästä ja laadusta. Ihmisen työn arvo määrittyy tästä näkökulmasta hyvin sattumanvaraisesti, sen perusteella onko vastaavanlaista työtä tai "kyvykkyyttä" paljoa tarjolla vai ei.

Tämän ohella useimmat jäljelle jäävät erot ihmisten henkilökohtaisessa tuottavuudessa aiheutuvat henkilökohtaisista eroista. Nämä taas riippuvat sekä biologisista että kasvuympäristöön liittyvistä tekijöistä, eikä näihin kumpaankaan ihminen voi juurikaan vaikuttaa, joten on harhaanjohtavaa sanoa, että yksilön tuottavuus perustuisi hänen omiin ansioihinsa. Ainoastaan jokaisen ahkeruus ja työn määrä on tiettyjen reunaehtojen puitteissa yksilön itsensä määriteltävissä.

Käsitys työnsä tuloksista omien ansioiden seurauksena saattaa jopa joskus lähemmässä tarkastelussa osoittautua täydellisessä harhaksi. Taloustieteen nobelisti, psykologi Daniel Kahneman seurasi tutkimuksissaan rahoitusmarkkinoilla työskenteleviä sijoittajia kahdeksan vuoden ajan. Hän havaitsi, että vaikka he elättelevät suuria luuloja kyvykkyydestään, todellisuudessa heidän suoriutumisensa oli tällä aikavälillä täysin sattumanvaraista, ilman minkäänlaista jatkuvuutta. Ne, jotka onnistuivat, olivat ainoastaan onnekkaita. Aivan kuin nopanheitossa, kyvykkyydellä ei ollut mitään tekemistä heidän menestymisensä taustalla. Kuitenkin he pitivät kiinni uskostaan oman työnsä vaikuttavuuteen, jopa vielä senkin jälkeen, kun olivat kuulleet tutkimuksen tuloksista.

Markkinatalouden työnjako jakaa erilaiset työtehtävät hierarkkisesti. Tällöin yksilöiden neuvotteluasemat työmarkkinoilla nousevat suureen rooliin heidän palkkansa määrittelyssä, kun työstä maksettava palkka määräytyy markkinatilanteiden mukaan. Ne, joille markkina-asetelmat takaavat voimakkaat neuvotteluasemat -  joiden työpanos ei ole helposti korvattavissa toisella vastaavalla - pääsevät edulliseen asemaan työnsä hinnan määrittelyssä. Myös työntekijän sosiaaliset verkosto nousevat merkittävään rooliin. Havainnollistava esimerkki on toimitusjohtajien palkat Suomessa, mistä Helsingin Sanomat uutisoi viime vuoden puolella.
Osa suomalaisista toimitusjohtajista päättää toistensa palkoista ja palkitsemisesta ristiin yritysten hallituksissa. Hyvä esimerkki on Suomen suurimman työeläkeyhtiön Varman ympärille muodostunut piiri, joka päättää vastavuoroisesti miljoonien eurojen eduista. (HS, 19.5.2011)

Toimitusjohtajien palkkioista päättävät hallitukset ja konsultit eivät ole olleet riittävän riippumattomia toimitusjohtajista itsestään. Tämä johtuu muun muassa siitä, että Suomessa palkoista ja palkkioista päättävät piirit ovat pienet (...) "Toimiva johto on päässyt nauttimaan valta-asemastaan suhteessa hallituksiin pitkään. Tämä haaste on edelleen ajankohtainen". (HS, 18.08.2011)
Kun ihmiset toteuttavat ahkeruuttaan erilaisissa työtehtävissä, erilaisista töistä maksetaan erilaista palkkaa. Työn hinnan määrittyessä markkinoilla, jäävät toiset taas huomattavan epäedullisiin asemiin. Toiset eivät ole halunneet tai heillä ei ole ollut mahdollisuuksia kouluttautua ja erikoistua pitkälle. Tällöin kun he päätyvät tekemään työtä, josta on paljon tarjontaa ja jonka tekijät ovat helposti vaihdettavissa keskenään, markkinat hinnoittelevat heidän työpanoksensa verraten alhaiseksi, huolimatta siitä, miten raskasta ja kuluttavaa heidän tekemänsä työ on. Heidän huono neuvotteluasemansa markkinoilla johtaa siihen, että tekivätpä he työnsä kuinka ahkerasti tahansa, heille maksetaan silti alhaista palkkaa, koska markkinat hinnoittelevat heidän työnsä niin alas. Näin ahkera ja työtä tekevä ihminen saattaa jäädä tulotasonsa johdosta suhteellisen köyhäksi, ja on hyvin harhaanjohtavaa väittää, että tämä on yksilön omaa syytä.

Tämä pätee varsinkin sen takia, koska yhteiskunnassa jonkun täytyy aina nämä työt tehdä. Hierarkkisesta ja eriarvoisesta työnjaosta johtuen osa työtätekevästä väestöstä on "tuomittu" suhteelliseen köyhyyteen, eikä se johdu pelkästään heidän yritteliäisyyden puutteesta tai "tyhmyydestään". Samaa pätee osaan työttömistä. Silloin kun yhteiskunnassa on rakenteellista työttömyyttä, osa työkykyisestä ja -haluisesta väestöstä päätyy väistämättä työttömäksi. Esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan suomessa oli vuoden 2012 maaliskuussa 250 000 työtöntä työnhakijaa ja ainoastaan 115 000 avointa työpaikkaa.

Usein kuulee tähän väittämään esitetyn vastalauseen, jonka mukaan he voisivat itse työllistää itsensä ryhtymällä yrittäjiksi. Kuitenkaan todellisuudessa kyse ei ole ainoastaan yksinkertaisesta valinnasta ryhtyäkö yrittäjäksi vai ei. Kuten edellisessä osassa esitimme, jo pelkkä epävarman toimeentulon tilanteessa eläminen tekee tulevaisuuteen tähtäävän ja rationaalisen ajattelun vaikeaksi, tämän hetken tarpeiden kuormittaessa ajattelun kapasiteettia niin voimakkaasti. Lisäksi yrittäjäksi ryhtyminen vaatii pääomia, joita kaikille halukkaille ei ole täysin vastikkeetta ja helposti tarjolla.

Monet silti peräänantamattomasti väittävät, että on ihmisten oma vika, kun he jäävät joko työttömiksi tai alhaisen palkkatason töihin, eivätkä pyri korkeammalle. He olettavat, että jokainen, jolla on tarpeeksi älykkyyttä, yritystä ja peräänantamattomuutta voi nousta korkeammalle työnjaon hierarkiassa kohti parempia palkkoja ja asemia. Kuitenkin tämä vaatii tietynlaisia luonteenpiirteitä tai tietynlaista sopeutumista ja muovautumista, joihin kaikki eivät täysin luonnollisista syistä ole kykeneväisiä tai edes halukkaita.

Belinda Board ja Katarina Fritzon tutkivat 39:ää johtavissa tehtävissä yritysmaailmassa toimivaa henkilöä. He vertasivat kokeiden tuloksia toisiin samanlaisiin kokeisiin, jotka oli tehty eräässä vankimielisairaalassa. Vertailussa kävi ilmi, että yritysmaailman johtajat saivat joko yhtäläiset tai suuremmat pisteet eräillä osa-alueilla, jotka ilmentävät psykopaattista persoonallisuushäiriötä. Jotkut, jopa "peittosivat" potilaita, jotka oli diagnosoitu psykopaateiksi. Näitä piirteitä olivat egosentrisyys, valmius hyväksikäyttää muita, voimakas kokemus oikeutuksesta oman asemansa ajamisessa sekä empatian ja omatunnon puute. Tämän kaltaiset ihmiset ovat erittäin kykeneväisiä miellyttämään ja manipuloimaan toisia ihmisiä, mikä palvelee vahvasti sekä heidän omaansa että edustamansa yrityksen etua.

Jos yritysjohtajan asema otetaan kriteeriksi menestykselle työelämässä, vaikuttaisi väite "pelurit pärjäävät" pitävän paikkansa. Muiden manipuloiminen ja säälimätön oman edun tavoitteleminen edesauttaa etenemistä yritysmaailman hierarkiassa. Voimakkaisiin neuvotteluasemiin hankkiutuminen ja niiden häikäilemätön hyväksikäyttö auttaa neuvottelemaan itselleen tähtitieteelliset ansiot suhteessa muihin palkansaajiin. Kapitalistisen markkinatalouden hierarkkinen organisaatiorakenne ja työnjako sekä yksityiseen voitontavoitteluun valjastettu talous edesauttaa ja kannustaa edellä kuvatun kaltaisilla luonteenpiirteillä varustettujen ihmisten nousemista yrityshierarkiassa vaikutusvaltaisimpien ja kovimpia ansioita tienaavien palkansaajien pallille.

Samalla "tavalliset" ihmiset, jotka ovat joko tehneet valinnan tai ajautuneet tekemään töitä, jotka vaativat vain vähän kouluttautumista tai erikoistumista ovat tuomitut suhteellisen epäedulliseen asemaan mitä tulee heidän tuloihinsa ja etuoikeuksiinsa, markkinajärjestelmän hinnoitellessa heidän työnsä hinnan alhaiseksi ja tarjotessa heille heikot neuvotteluasemat vaatia etuoikeuksia ja joustavuutta työhönsä. Näiden ihmisten tulotaso jää suhteellisen alhaiseksi huolimatta siitä, kuinka tärkeää heidän työnsä on tai kuinka ahkerasti he yrittävät ja työskentelevät.

5/10/2012

YLE: Joka neljännellä työntekijällä työuupumuksen oireita

YLE:
Työuupumuksen oireita on Suomessa joka neljännellä työntekijällä. Vakavasta työuupumuksesta kärsii pari prosenttia työntekijöistä. 
(...) Helsingin kaupungin työterveyskeskuksen tuoreessa työterveyskyselyssä noin kolmannes työntekijöistä koki, että voimavarat työssä ovat heikentyneet. Vaikka työ innostaa, siitä ei palauduta hyvin tai stressiä on paljon.

5/09/2012

Leikkauspolitiikka ei ratkaise Euroopan talouskriisiä

Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz kirjoittaa kolumnissaan, kuinka julkisen kulutuksen säästöohjelmat eivät auta palauttamaan sijoittajien, kuluttajien ja liike-elämän luottamusta talouteen.
"How can confidence be restored as the crisis economies plunge into recession? How can growth be revived when austerity will almost surely mean a further decrease in aggregate demand, sending output and employment even lower?

This we should know by now: markets on their own are not stable. Not only do they repeatedly generate destabilizing asset bubbles, but, when demand weakens, forces that exacerbate the downturn come into play. Unemployment, and fear that it will spread, drives down wages, incomes, and consumption – and thus total demand."
Markkinat ovat luonnostaan epävakaat, ja kokonaiskysynnän laskemisesta aiheutuvasta laskusuhdanteesta syntyy helposti itseään vahvistava kierre. Stiglitzin mukaan julkisen kulutuksen säästöohjelmat vain pahentavat kriisiä, koska ne vähentävät kokonaiskysyntää entisestään, mikä taas ajaa yrityksiä vähentämään tuotantoa ja työllistämään vähemmän. Myös toinen taloustieteen nobelisti Paul Krugman ja IIF:n johtaja Charles Dallara ovat samoilla linjoilla.

Kansan Uutiset:
Krugmanin mukaan kahden viime vuoden kokemukset ovat vakuuttavasti osoittaneet, ettei julkisten menojen leikkaaminen rohkaise kuluttajia ja liike-elämää kuluttamaan enemmän. ”Menoleikkaukset laskusuhdanteessa saavat laskukauden vain syvemmäksi”, kirjoittaa Krugman.

Krugman toteaa, että oikeaoppiset käyttävät Irlantia esimerkkinä leikkauspolitiikan onnistumisesta, mutta todellisuudessa Irlannin lainakulut ovat edelleen korkeammat kuin Espanjan tai Italian.
Taloussanomat:
Eurooppa ja ennen kaikkea sen päärahoittaja Saksa ovat keskittyneet liian paljon säästötoimiin kasvun kustannuksella, kansainvälisen rahoitusalan yritysten Institute of International Finance -yhdistyksen johtaja Charles Dallara sanoo.
Markkinat ovat luonnostaan epävakaat, koska niillä vaikuttavat epävakauttavat voimat - markkinatoimijoiden täysin rationaalinen toiminta - ajavat markkinoita koko ajan kohti kuplia ja taantumia. Laskusuhdanteessa kokonaiskysynnän väheneminen kannustaa yrityksiä vähentämään tuotantoa ja työllistämään vähemmän, koska nyt on odotettavissa, etteivät he saa tuotteitaan myydyksi yhtä hyvin kuin ennen. Ja kun yritykset vähentävät tuotantoa, tämä vähentää kokonaiskysyntää entisestään ja vahvistaa kierrettä. Tämän vuoksi julkisen kulutuksen leikkaaminen laskusuhdanteessa pahentaa tilannetta, koska se edesauttaa kokonaiskysynnän pienenemistä ja täten pahentaa laskusuhdannetta. Julkista kulutusta lisäämällä taas voidaan kasvattaa kokonaiskysyntää ja yrittää kääntää talouden suunta noususuhdanteiseksi.

Lue myös:

Taloussanomat: Islanti osoittautumassa ihannevelalliseksi
Paul Krugman: Julkinen velka ymmärretään väärin
Jussi Ahokas: Talouden realiteetit ja yhteiskuntapolitiikka
Robin Hahnel: Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu
Harvard Business Review: There is no invisible hand
Robin Hahnel: Perusteet markkinoita vastaan

5/04/2012

Usein kysyttyjä kysymyksiä, osa 1

Julkaisemme vastedes blogissamme ajoittain vastauksia yleisimpiin osallisuustalouden visiota ja järjestömme toimintaa koskeviin kysymyksiin. Vastaamme mielelläme kysymyksiin sähköpostitse ja järjestämissämme tilaisuuksissa paikan päällä. Kysymykset voi lähettää osoitteeseen kommentit(at)parecon.fi.

Tekisivätkö osallisuustaloudessa kaikki töitä? Eikö tämä vaatisi väkivaltakoneiston, sillä aina on ihmisiä, jotka eivät halua tehdä töitä?

Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan, että kaikki työkykyiset tekisivät töitä. Töihin kykenemättömistä ihmisistä pidettäisiin puolestaan huolta julkisin varoin.

Vaikka oletettaisiinkin, että on merkittävä määrä ihmisiä, jotka eivät halua osallistua edes mielekkäiden ja yhteisölle tärkeiden töiden toteuttamiseen, niin siinäkin tapauksessa ihmisiä voidaan talouden rakenteilla kannustaa hyödyllisten töiden tekemiseen ilman väkivaltaa. Osallisuustalouden visiossa ehdotetaan useita eri talouden instituutioita, jotka osaltaan kannustavat työn tekemiseen.

Työnjaon perustaksi ehdotetaan tasapainotettuja työkokonaisuuksia, jotka mahdollistaisivat sen, että työ olisi kaikille ihmisille mielekästä (ei vain pienen eliitin tai korkeakoulutetun koordinaattoriluokan etuoikeus). Näin ollen ihmisillä olisi suurempi valinnanvapaus työtehtäviensä suhteen. Voidaan hyvällä syyllä olettaa, että laiskottelijoiden määrä olisi vähäisempi, sillä työ ei olisi läheskään niin vieraannuttavaa ja uuvuttavaa kuin nykyään. Päinvastoin työ voi olla parhaimmillaan tärkeä osa ihmisen kasvua ja luovaa toimintaa. Tätä tunnetta kuvaavat nykyisilläkin työmarkkinoilla monet niistä ihmisistä, jotka ovat onnekseen päässeet kiinnostavaan työhön, jossa he pääsevät hyödyntämään monipuolisesti omia kykyjään. Esimerkiksi lukuisat tiedemiehet, insinöörit ja suunnittelijat saattavat puurtaa omaehtoisten työtehtäviensä parissa vuorokauden ympäri, vaikkei palkka olisikaan tähtitieteellinen.

On myös tärkeää pohtia tarkemmin, mikä ihmisiä motivoi töihin? Viime aikainen tutkimus eri aloilta on osoittanut laaja-alaisesti, kuinka ihmistä motivoi työhön muun muassa työn merkittävyys lähiympäristölle ja mahdollisuus vaikuttaa oman työn toteuttamistapoihin. Ja vaikka ihminen olisikin perinpohjaisen laiska ja itsekäs, osallisuustalouden kannustimet pyrkivät ottamaan tämän huomioon, sillä palkitsemisperusteena on työntekijöiden uutteruus.

Sosiaalinen paine yhteisölle hyödyllisten töiden tekemiseen olisi myös verrattain suurempi kuin nykyään, eikä nykyisen kaltaista työntekijän ja työnantajan alituista jännitettä olisi heikentämässä työmotivaatiota.

Eikö tasapainotetuissa työkokonaisuuksissa ole se vaara, että ihmisistä tehdään "klooneja", kun kerran kaikki tekevät samaa työtä?

On totta, että jos kaikki työntekijät tekisivät samaa työtä, tällainen vaara olisi ilmeinen. Samoin voidaan ajatella, että jos jokainen työntekijä työpaikalla tekisi kaikkia työtehtäviä, siitä seuraisi epäselvyyksiä ja merkittävää tehottomuutta. Tasapainotetuissa työkokonaisuuksissa ei onneksi ehdoteta kumpaakaan näistä skenaarioista.

Tasapainotetun työkokonaisuuden tarkoituksena on pyrkiä takaamaan jokaiselle työntekijälle miellyttävä päätyö, johon sitten sisällytetään ohessa myös hieman ikävämpinä koettuja työtehtäviä. Yksinkertaisesti ilmaistuna työkokonaisuuden raskaus ja epämiellyttävyys pyritään tasoittamaan tietyllä aikavälillä työntekijöiden välillä. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että työntekijä tekisi kaikkia työpaikan työtehtäviä eikä sitä, että kaikkien työkokonaisuudet olisivat samanlaisia.

Miten osallistuvassa suunnittelussa päästäisiin ikinä toteutukseen, jos kaikkien mielipiteet pitää huomioida?

Jos kaikki sopisivat yhdessä kaikista talouden asioista, ei toteutukseen luultavasti ikinä päästäisikään! Osallistuvassa suunnittelussa jokainen kuluttaja tekisi vain oman ehdotuksensa ja hän on myöskin ainoa taho, joka ylipäätään pystyy hiomaan omaa suunnitelmaansa. Alueen yhdistykset ilmoittavat, onko suunnitelma mahdollinen ja vastaako se työntekijän palkkaa. Jos ongelmia ilmenee, tai hinnat muuttuvat ensimmäisen kierroksen aikana merkittävästi, omaa ehdotusta hiotaan hieman lisää.

Sama periaate pätisi työpaikoilla. Esimerkiksi viinipullottamo huolehtisi korkkien ja lasipullojen sekä työvoiman riittävyydestä. Jos pullottamo vaatisi liikaa työvoimaa suhteessa ehdotettuihin tuotoksiin, pullottamon on tehostettava toimintaansa tai muuten panokset menisivät muualle. Muut eivät päsmäröi työpaikan asioihin, paitsi jos suunnitelma kokonaisuudessaan on liian optimistinen. Siinäkin tapauksessa suunnitelman hiominen jää pullottamon itsensä tehtäväksi.

--

Yksityiskohtaisempia vastauksia voi lukea aihetta koskevasta kirjallisuudesta. Michael Albertin teoksessa Parecon – Kapitalismin jälkeinen elämä (Sammakko 2004) sekä Robin Hahnelin teoksessa Economic Justice and Democracy – From Competition to Cooperation (Routledge 2005) on kattavat osiot, joissa käsitellään osallisuustalouden instituutioita kohtaan esitettyä kritiikkiä.

5/03/2012

Suomalaisnuorten terveyserot kasvussa

Talouselämä:
Suomalaisnuorten terveyserot ovat kasvussa, kertoo kansainvälinen koululaistutkimus. Perheen taloustilanne on yhä selvemmin yhteydessä nuoren terveyteen ja elintapoihin. 
Tutkijat pitävät hälyttävinä tuloksia, joiden mukaan nuorten sosioekonominen asema vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa. Aiemmin tätä eroa ei vastaavassa tutkimuksessa ole havaittu. 
WHO-tutkimukseen osallistui Suomesta keväällä 2010 noin 6 600 oppilasta.
Myös Helsingin sanomat ja Kansan uutiset uutisoivat WHO:n tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimuksen lehdistötiedotteessa kuvataan tutkimustulosten merkitystä tarkemmin:
Perheen korkea koettu taloudellinen tilanne oli yhteydessä nuorten terveempiin elämäntapoihin. Nuorten elintavat myötäilevät perheen tapoja. Heikomman sosioekonomisen aseman on todettu liittyvän terveyden kannalta epäedullisempiin terveystottumuksiin. Kansainvälisessä aineistossa perheen korkea koettu taloudellinen tilanne oli lisäksi yhteydessä nuorten ja vanhempien väliseen parempaan vuorovaikutukseen, koulussa luokkatovereilta saatuun runsaampaan tukeen sekä nuorten ilmoittamaan vähäisempään psykosomaattiseen oireiluun. 
Tutkimustulokset ovat hälyttäviä nuorten sosioekonomisten terveyserojen suhteen. Aiemmissa koululaistutkimuksissa suomalaiset nuoret eivät ole erottuneet kielteisesti terveyserojen suhteen, tilanne on nyt kuitenkin muuttunut. Lasten ja nuorten terveyserot indikoivat terveyseroja aikuisuudessa, mikä tietää suuria yhteiskunnallisia kustannuksia niin taloudellisesti kuin inhimillisesti.
Tutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan WHO:n sivustolta.

Lue myös:

Jani Kaaro: Köyhyyden anatomia
TE: Tuloerojen kasvu muuttuu terveyserojen kasvuksi
Turun Sanomat: Rikkaiden ja köyhien väliset kuolleisuuserot Suomessa jyrkemmät kuin muissa Länsi-Euroopan maissa

5/02/2012

Näillä 10 yhtiöllä on hallussaan valtava määrä tuotemerkkejä

Ranskalainen blogi Convergence Alimentaire julkaisi havainnollisen infografiikan 10 suuryhtiön omistamista tuotemerkeistä. Grafiikkaa kuvaa osuvasti omistusten keskittymistä yhä suurempien monikansallisten suuryritysten haltuun.


Kehityksen tulisi huolestuttaa markkinakriitikoiden ohella myös vankimpia markkinatalouden tukijoita, sillä taloustieteissä kautta linjan ymmärretään, että muutaman suuryhtiön oligopoli vähentää markkinakilpailua ja näin ollen heikentää taloudellista tehokkuutta. Kehitys ei ole varsinaisesti uusi, sillä esimerkiksi yhdysvaltalaisten markkinoiden kilpailua tutkineen John Munkirsin mukaan jo vuonna 1980 suurimmasta osasta Yhdysvaltojen BKT:sta vastasivat yritykset, jotka toimivat vähäisen kilpailun markkinoilla. Suuryritysten fuusiot ovat entisestään kiihtyneet 1980-luvusta lähtien, ja esimerkiksi Thom Hartmannin laskelmien mukaan 2000-luvun alussa 1000 suurinta yritystä tuotti suurin piirtein 70 %:a Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta.

Valtavirran taloustieteissä korostetaan voimakkaasti, kuinka markkinataloudessa liikevoittoa voi saada yhteiskunnallisesti tuottoisalla ja hyödyllisellä toiminnalla, mutta voittoja on usein helpompi saada esimerkiksi markkinakilpailua vähentämällä. Innovaatioihin panostamisen sijaan suuryhtiöt voivat ostaa innovatiivisia pienyrityksiä, ja näin ollen kasvattaa liikevoittojaan. Näin ollen yhä useammilla markkinoilla kilpailu vähentyy.

Lue myös:

Robin Hahnel: Perusteet markkinoita vastaan