3/30/2012

The Real News: Korkeammat verot eivät saa rikkaita muuttamaan



Video on kolmas osa The Real Newsin kolmiosaisesta reportaasista, joka käsittelee Massachusettsin yliopistossa tehtyä laajaa tutkimusta rikkaiden käyttäytymisestä suhteessa veroihin ja niiden korotuksiin Yhdysvalloissa. Kyseessä on sama tutkimus, johon eilen blogiimme poimima Talouselämän uutinenkin pohjasi. Videolla The Real Newsin Paul Jay haastattelee tutkimuksen tehnyttä Jeffrey Thompsonia.

Thompsonin tutkimukset osoittavat, että ansiotuloverojen muutaman prosenttiyksikön korotus ei saa rikkaita muuttamaan. Tutkittaessa ihmisten muuttokäyttäytymistä ei verotus ole merkittävä taustalla vaikuttava tekijä. Ja tämä pätee jopa Yhdysvalloissa, missä verotus vaihtelee eri osavaltioiden välillä ja muutto osavaltiosta toiseen on helpompaa kuin esimerkiksi maasta toiseen muuttaminen Euroopassa. Syy tähän on, että jokaisella meistä on voimakkaat siteet asuinpaikkaamme, ja että muuttaminen on erittäin suuri operaatio.
Why wouldn't a rich person leave the state if you hike their income tax rate by a couple of percentage points? Well, they have ties to the state, meaningful, deep ties to the state, just like most people. It's costly for them to move. It's costly for them to sell their house. It's costly for them to go through the process of finding new schools for their kids. They have business connections. They have deep ties to a community. And they appreciate quality public services, good roads, good schools, public safety, just like anybody else. And so when you look at, dig into the evidence on the migration behavior, we find that they don't leave.
Sen sijaan tutkimuksessa huomattiin, että todennäköisin reaktio tuloverojen korotuksiin on verosuunnittelun lisääminen. Ne, joilla on siihen mahdollisuus, yrittävät entistä voimakkaammin välttyä maksamasta nousseita veroja.
It's very costly to up and move, to relocate yourself to a different state. It's very costly to shut down a business, for example, or change a career, but it's not very costly to hire tax attorneys or tax planners to help you find ways to get around it. And that's probably the most abundant area that people are reacting in. But the primary impact of this kind of tax shifting—you know, using deductions more aggressively, using tax shelters more aggressively—is that it actually diminishes the tax revenue haul that you would expect otherwise, but doesn't necessarily impact the economy.
Kuitenkaan, tällä ei Thompsonin mukaan ole suurta vaikutusta itse talouteen. Ansiotulojen verotuksen kiristyessä veronkierto lisääntyy ja korotetusta verosta ei saada maksimaalista tuottoa, mutta tuloverojen kiristämisellä ei ole juurikaan vaikutusta sijoittamis- ja työllistämishalukkuuteen. Ihmiset jatkavat edelleen liikevoittojen tavoittelemista ja silloin he sijoittavat sekä työllistävät.
Just because someone is sheltering some tax income more aggressively, they're not less likely to make real investments. They're making those investments to make as much profit as they can, and that doesn't change anything. They're not less likely to employ workers. That's all based on economic fundamentals. 
It will mean that the tax policy change will bring in less revenue than it would otherwise, but when policymakers confront that reality and they ask themselves, we know we're going to lose some money through aggressive tax planning—. But that revenue loss pales in comparison to the revenue gained from actually following through and raising the tax.
Ja vaikka lisääntyneen veronkierron johdosta veronkiristys ei tuo julkiselle sektorille niin suuria tuloja kuin mahdollista, veronkierrosta aiheutuva tappio on silti minimaalinen suhteessa verojen nostamisesta koituneisiin tuottoihin. Lisäksi tappioita voidaan pyrkiä vähentämään viranomaisten toimesta tukkimalla erilaisia veronkierron mahdollistamia porsaanreikiä tai lakkauttamalla sen suoraan mahdollistamia käytäntöjä, kuten hallintarekisteri Suomessa.

Lue Myös:

TE: Tekeydy ulko­maalaiseksi, vältä verot
Suomen Attac: Pörssin hallintarekisteröinnin laajentaminen edesvastuutonta

3/29/2012

Talouselämä: Rikkaat eivät vähennä työntekoa verotuksen kiristyessä

Talouselämä:
Ansiotuloverotusta ei saa kiristää, koska se vähentäisi hyvätuloista motivaatiota tehdä työtä. Tätä argumenttia on käytetty usein hyvätuloisten verotuksen kiristämisen vastustamiseen.

Uusi Massachusettsin yliopistossa tehty amerikkalaistutkimus kuitenkin viittaa siihen, että argumentti ei ole kovin pätevä. (...) Tutkimuksen mukaan hyvätuloiset kotitaloudet eivät todellisuudessa tee merkittäviä muutoksia taloudelliseen käyttäytymiseensä pienten veronkorotusten vuoksi.

Esimerkiksi hyvätuloiset lääkärit eivät tutkimuksen mukaan muuttaneet työtuntiensa määrää veromuutosten vuoksi.

3/28/2012

Talouselämä: Nuoret joutuvat valitsemaan ammattinsa liian aikaisin

Talouselämä:
Suomen koulutusjärjestelmä pakottaa nuoren valitsemaan ammatin liian aikaisin, sanoo Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kiti Müller.

Ammatin joutuu valitsemaan hänen mukaansa jo silloin, kun itseymmärrys on vasta kehittymässä. Prosessissa tärkeitä ovat otsalohkot, jotka kypsyvät noin 25-vuotiaaksi asti.

- Nuoren älyllinen suorituskyky saattaa olla aikuisen tasolla, mutta tuntemus siitä, mitä hän haluaa tehdä elämässään ei välttämättä ole sellaisessa vaiheessa, että ratkaisuja kykenee tekemään, professori sanoo
Taloussanomat, 6.4.2011:
Viidennes työssä käyvistä ruotsalaista kokee olevansa jumissa työpaikassaan. Sekä ammatti että työpaikka tuntuvat heistä vääriltä.

– Ihmiset jäävät työpaikkoihin, jotka tekevät heidät sairaiksi, ja joissa he eivät viihdy, sanoo asiaa tutkinut työpsykologian professori Gunnar Aronsson Tuhkolman yliopistosta

(...) Vaikka työ tuntuukin väärältä, niin silti moni päättää jäädä. Aronssonin mukaan työpaikasta lähteminen ei ole helppoa. Moni pelkää pysyvän työpaikan menettämistä tai palkan putoamista. Myöskään sopivaa työtä ei ole helppo löytää, joten moni valitsee sopeutumisen.

(...) Tämä on hänen mukaansa iso ongelma, ja tarkoittaa, että ihmiset eivät saa käyttää täyttä potentiaaliaan työssä.

3/27/2012

Taloussanomat: Islanti osoittautumassa ihannevelalliseksi

Taloussanomat:
Islanti aikoo maksaa osan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Pohjoismaiden sille myöntämistä lainoista takaisin ennen määräaikaa.

(...) Summa vastaa reilua viidennestä Islannin IMF:tä ja Pohjoismailta vuonna 2008 saamasta rahoituksesta. Islanti joutui tukeutumaan kansainväliseen apuun sen jälkeen, kun maan suurimmat pankit jättivät maksamatta kymmenien miljardien eurojen velat.
Kepa, 22.11.2011:
Islanti hoiti kriisiään toisin kuin perinteiset opit olisivat velvoittaneet: hyvinvointi säilytettiin ja sitä jopa vahvistettiin. Talous lähti nousuun, vaikka kaikki valtavirran talousopit sanoivat, että sen olisi pitänyt lähteä laskuun.

Islanti teki oikein, kun se päätti vuonna 2008 antaa kriisipankkien kaatua eikä suostunut sosialisoimaan niiden tappioita. Vahvasti elvyttävä talouspolitiikka oli oikea ratkaisu, samoin kuin pääomaliikkeiden vahva kontrolli.

Näin totesi kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Islannin edustaja Franek Rozwadowski konferenssissa, jonka IMF järjesti 27. lokakuuta Reykjavikissa yhdessä maan hallituksen kanssa.

(...) Vaikka IMF:n edustajien avaukset ovat yllättäviä, ne eivät tule aivan puun takaa. Noin 30 vuoden kokemukset kehitysmaiden velkakriiseistä ovat opettaneet, että eurooppalainen budjettikuri- ja sanelupolitiikka eivät ole paras lääke talouslaman hoidossa.
Lue myös:

IMF: Islanti teki oikein antaessaan pankkien ja sijoittajien kärsiä
Robin Hahnel: “Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu”

3/23/2012

Talouden suunnittelusta

Blogitekstissä esitetään perusteluita sille, että talouden suunnittelu on yleinen käytäntö eri talousjärjestelmissä ja talouden eri tasoilla. Talouden suunnittelu ei itsessään ole ongelmallista, vaan keskeistä on tapa, jolla suunnitellaan. Kommunistiset suunnitelmataloudet olivat keskusjohtoisia komentotalouksia. Sekä nykyisissä että menneissä markkinatalouksissa on turvauduttu valtioissa ja yrityksissä talouden suunnitteluun. Osallisuustalouden kaltaisia demokraattisen suunnittelun ideoita on punnittava kriittisesti teoriassa ja käytännössä, mutta niitä ei tulisi hylätä ideologisesta pelosta talouden suunnittelua kohtaan. 

Esitellessämme osallisuustalouden ideaa kohtaamme usein yleisen käsityksen siitä, että talouden suunnittelu on kommunistista ja näin ollen vältettävää. Kommunistisissa maissa käytössä ollut keskusjohtoinen suunnitelmatalous on osoitettu sekä teoreettisesti että käytännössä erittäin ongelmalliseksi muun muassa ekologisuuden, oikeudenmukaisuuden, tehokkuuden ja demokraattisuuden suhteen. Keskusjohtoinen suunnitelmatalous on myös osoitettu äärimmäisen epädemokraattiseksi ja hierarkkiseksi talouden suunnittelun malliksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että talouden suunnittelu ylipäätään on pahasta. Eikä se myöskään tarkoita sitä, että reaalisosialismeilla, kuten Neuvostoliitolla ja Kiinalla, olisi ollut yksinoikeus talouden suunnitteluun.

Vapaiden markkinoiden ideaaliin kuuluu ajatus siitä, että suhteellisen samankokoiset tuottajat kilpailevat keskenään kuluttajista ja tämän kilpailun ansiosta yhteiskunta laajemmin hyötyy, sillä kilpailuasetelma saa tuottajat tehostamaan toimintaansa. Taloustoimijoiden, kuten tässä tapauksessa tuottajien, koolla on merkitystä, sillä jos osa toimijoista saavuttaa merkittävästi toisia paremman valta-aseman, markkinakilpailu alkaa hyödyttää määräävässä asemassa olevaa toimijaa. Suurempi yritys voi väliaikaisella tappiohinnoittelulla pudottaa kilpailijoita pois pelistä tai esimerkiksi ostaa kilpailijoiden ideat, lahjakkuudet tai peräti koko toiminnan itselleen. Tästä syystä nykyisissä markkinatalouksissa on eriasteisia kilpailulainsäädäntöjä, joilla pyritään takaamaan tuottajien suhteellinen samanarvoisuus markkinakilpailussa ja turvaamaan taloudellisen toiminnan yhteiskunnallisia hyötyjä.

Miten tämä kaikki liittyy talouden suunnitteluun? Viime vuosikymmeninä maailmantaloudessa toimivien suuryritysten koko on kasvanut säännöllisesti ja tämän kasvun myötä enenevä osa taloudellisesta toiminnasta on siirtynyt uudenkaltaisen suunnittelun piiriin. Kansainväliset talousinstituutiot, kuten Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto, ovat kannustaneet erityisesti talousvaikeuksissa rämpiviä maita avaamaan lainsäädäntöänsä niin, että maiden veropolitiikka suosisi ulkomaista omistusta ja monikansallisia suuryhtiöitä. Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen kirjoitti Helsingin Sanomissa, että käytännön kapitalismi on erkautunut kauaksi markkinaintoilijoiden teoreettisista ideaaleista:
Maailmankaupasta kiistellessään sen enempää oikeisto kuin vasemmistokaan ei liiemmin vaivaa päätään sillä, että huomattava osa kansainvälisestä kaupasta käydään monenlaista säätelyä harjoittavien suuryritysten sisällä. OECD:n uusimpien arvioiden mukaan jopa yli puolet maailmankaupasta käydään kansainvälisten konsernien eri maissa sijaitsevien tytäryhtiöiden välillä.  
Kun yritysten yhteenliittymä ostaa itseltään ja myy itselleen, hinnanmuodostus poikkeaa taloustieteen ideaalimallien olettamasta vapaasta kysynnästä ja tarjonnasta. Siirtohinnoittelulla suuryritysten strategisen suunnittelun konttorit pyrkivät ohjaamaan voitot sinne, missä se on niille verotuksellisesti hyödyllisintä. Tällöin on vapaiden markkinoiden sijaan aiheellista puhua kapitalistisesta suunnitelmataloudesta. 
Yhdysvaltain tulliviranomaisten tilastoista löytyy satojen dollareiden yksikköhintaan Trinidadista ostettuja kuulakärkikyniä ja Israelista hankittuja appelsiinimehupurkkeja. Yritykset säätelevät voittojensa kohdentumista myös kirjaamalla markkinahinnasta poikkeavia konsulttipalkkioita tai velkajärjestelyjä omille yksiköilleen. 
Tarkkaan suunnitelluilla kirjanpitokoukkauksilla alhaisen tai olemattoman verotuksen alueelle suuret banaaniyritykset ovat saaneet Latinalaisen Amerikan tuottajamaiden tytäryhtiöitään tarvittaessa näyttämään tappiollisilta. Ne ovat kirjanneet Jerseyn tai Caymansaarten kaltaisissa veroparatiiseissa sijaitsevat toiset tytäryhtiönsä veloittamaan tuottajayhtiöitään erilaisten hallinto-, rahoitus- ja vakuutuspalveluiden käytöstä.  
Teivainen huomauttaa myös, että hänen kuvaamansa 'kapitalistinen suunnitelmatalous' on pääasiassa lainmukaista, koska verosuunnitteluun erikoistuneet asiantuntijayritykset osaavat ottaa asiakkaidensa 'kirjanpitokoukkauksissa' paikallisen verottajan vaatimukset hyvin huomioon.

Verosuunnittelun lisäksi yritykset harjoittavat muitakin suunnittelun muotoja. Yksinkertainen esimerkki voidaan ottaa yrityksestä, joka lanseeraa uutta tuotetta markkinoille. Kuluttajien kiinnostusta on saatettu mitata erilaisin koekäyttäjäryhmien testein, mutta lopullista tuotteen kysyntää on hyvin vaikea ennustaa etukäteen. Yritys suunnittelee julkaisuaikataulun, ottaa huomioon tuotannossa vaadittavat panokset ja muut kustannukset, asettavat julkaisemansa tuotteen hinnat niin, että arviolta tuotetta ei jää varastoihin, mutta ei myöskään tulisi ylikysyntää ja niin edelleen. Näissä kaikissa vaiheissa suunnittelulla on keskeinen rooli.

Yritykset harjoittavat myös strategista suunnittelua. Markkina-arvoltaan maailman suurimmaksi yhtiöksi hiljattain noussut Apple on harjoittanut strategista suunnittelua tuottaessaan kosketusnäyttölaitteita, joiden teknologia on niin uutta, ettei komponentteja pystytä valmistamaan niin paljon, että määrä vastaisi kysyntää. Tilanne on johtanut siihen, että Apple on tehnyt useiden vuosien mittaisia sopimuksia komponenttivalmistajien kanssa sekä tallennuskomponenteista (flash-muisti) että kosketusnäyttöpaneeleista. Osa näistä sopimuksista sisältää Applen investointeja uusiin tehtaisiin sekä pidemmän aikavälin ostositoumuksia.

Johtuen Applen poikkeuksellisen suuresta käteisvarannosta, yhtiö on voinut ostaa suuren osan valmistettavista komponenteista jo etukäteen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka kilpailijat kehittäisivät merkittävästi paremman tuotteen, heillä ei ole mahdollisuutta valmistaa tuotetta samalla mittakaavalla. Johtuen Applen edullisesta neuvotteluasemasta, yhtiö maksaa komponenteista alan analyytikoiden mukaan selvästi muita alhaisempaa hintaa. Apple on myös pyrkinyt solmimaan yksinoikeussopimuksia komponenttivalmistajien kanssa. BusinessWeekin artikkelissa kuvataan, kuinka Apple hamstrasi lasereiden valmistajien tuotantoa yksinoikeudella itselleen. Tätä yhtiöiden suunnittelun muotoa kutsutaan kauppatieteissä 'toimitusketjun hallinnaksi' (supply chain management). Applen harrastama suunnittelu, 'toimitusketjun hallinta', on yleistä suuryhtiöiden toiminnassa. Esimerkiksi maailman suurimpiin kuuluvat öljy-yhtiöt kontrolloivat Applen tavoin koko tuotantoketjua kuljetuksista ja jalostusprosessista myyntiin asti.

Myös kapitalistiset valtiot ovat harjoittaneet historiansa aikana monen muotoista talouden suunnittelua tuotantokapasiteettinsa parantamiseksi ja talouskehityksensä turvaamiseksi. Kehittyneiden länsimaiden harjoittama protektionismi, jonka avulla esimerkiksi Englanti aikanaan ja myöhemmin Yhdysvallat vakiinnuttivat taloudellisen johtoasemansa, on yksi tällaisen suunnittelun muoto. Arvovaltaisen taloushistorioitsijan Paul Bairochin mukaan Yhdysvallat harjoitti voimakasta protektionismia valtion itsenäistymisestä alkaen 1920-luvulle asti ja Bairoch painottaa, että tämä vahvan protektionismin aikakausi kiihdytti Yhdysvaltain kasvua ja sen myötä myös kaupankäyntiä. [1] Alexander Hamilton, yksi Yhdysvaltojen talousohjelman merkittävimmistä suunnittelijoista, piti englantilaisten ideoita "vapaasta kaupasta" haitallisina Yhdysvaltojen kehitykselle, koska hänen mielestään "vapaa kauppa" suosii voimakkaasti kolonialistisia ja imperialistisia valtoja. Hamilton puolusti voimakkaasti valtion roolia talouden suunnittelussa erilaisten tullien ja tariffien muodossa. Bairochin mukaan 1900-luvulle tultaessa Yhdysvallat oli maailman protektionistisin valtio.

Toinen valaiseva esimerkki kapitalististen valtioiden taloussuunnittelusta on Yhdysvallat toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeisinä vuosikymmeninä. Sodan aikaan Yhdysvaltojen talous oli voimakkaassa valtion ohjauksessa ja merkittävä osa taloustuotannosta oli suoraan tai epäsuorasti valtion rahoittamaa. Yhdysvaltojen teollinen tuotantokapasiteetti yli kolminkertaistui sodan aikana ja sodanaikainen taloussuunnittelu loi perustan yhdelle taloushistorian suurimmista kasvukausista sodan jälkeisillä parilla vuosikymmenellä. Yhdysvallat ja Iso-Britannia laativat keskenään sodan jälkeisen talousohjelman Bretton Woods -konferenssissa. Tätä vuonna 1944 laadittua ohjelmaa oli suunnittelemassa muun muassa englantilainen taloustieteilijä John Maynard Keynes, joka piti valtioiden taloudellista suvereniteettiä keskeisenä tekijänä taloudellisen kasvun turvaamisessa. Järjestelmä perustui pääoman rajoituksiin ja säädeltyihin valuuttoihin, ja näillä toimilla pyrittiin valtioiden taloudellisen suvereniteetin turvaamiseen. Järjestelmällä mahdollistettiin valtioiden väliintulot markkinoille sosiaalidemokraattisten toimenpiteiden toteuttamiseksi.

Talouden vakauttamiseen pyrkiviä suuryhtiöiden pelastuspaketteja voidaan myös perustellusti kutsua valtioiden harjoittamaksi talouden suunnitteluksi. Tuoreimpia esimerkkejä aiheesta ovat viimeaikaisten finanssikuplien seurauksena myönnetyt valtioiden pelastuspaketit suurille rahoituslaitoksille. Sadoissa miljardeissa euroissa liikkuvat tuet perustellaan välttämättömänä pahana, jotta yhteiskunnalle tärkeää infrastruktuuria tuottavien suuryhtiöiden kaatuminen ei aiheuttaisi yhteiskunnalle valtavan mittakaavan haittoja. On myös tärkeää huomata, että viime vuosikymmeninä jaetut pelastuspaketit eivät rajoitu pelkästään rahoitusyhtiöihin, vaan esimerkiksi Yhdysvalloissa on 1970-luvulta asti pelastettu pankkien ohella autoteollisuutta (esim. Chrysler Corporation), sotateollisuutta (esim. Lockheed Corporation) ja vakuutusyhtiöitä.

Yllä on kuvattu erilaisia talouden suunnittelun muotoja nykyisissä markkinatalouksissa perusteluksi väitteelle, että talouden suunnittelussa itsessään ei varsinaisesti ole mitään uutta. Suuryhtiöiden suunnitteluprosessit ovat kuitenkin äärimmäisen epädemokraattisia johtuen yritysten päätöksentekorakenteesta, joka on lähes poikkeuksetta hierarkkinen. Markkinarakenteet sisältävät myös rakenteellisia vinoumia, jotka johtavat taloudelliseen tehottomuuteen ja ympäristön turmelemiseen.

Osallisuustalouden ideassa esitetty malli demokraattisesta suunnittelusta on laadittu, jotta eriasteiset kokeilut demokraattisemman ja ekologisen talouden kehittämiseksi helpottuisivat. Seuraavaksi tässä tekstissä kuvataan osallistavan suunnittelun eri vaiheet ideaksi siitä, kuinka talouden suunnittelua voitaisiin toteuttaa nykyistä demokraattisemmin.

Osallistava suunnittelu on demokraattisen taloudellisen suunnittelun malli, jossa kuluttajat ja tuottajat luovat yhdessä tarkemman ja tehokkaamman pohjan kysynnän ja tarjonnan täyttämiselle. Kuka tahansa ymmärtää, kuinka tärkeitä järkevä taloudellinen kohdentaminen, työnjako ja tehokkuus ovat. Osallistava suunnittelu tarjoaa tähän vastauksia, jotka eroavat huomattavasti niin keskusjohtoisista suunnitelmatalouksista kuin erilaisista markkinatalouksista.

Kuvaus, joka annetaan ohessa on hyvin yksinkertaistettu, eikä voikaan antaa riittäviä ja vertailukelpoisia taloustieteellisiä vastauksia siihen, miksi ja miten tällainen suunnittelu voisi olla sekä erilaisia markkinatalouksia että merkittävästi epäonnistuneita keskusjohtoisia suunnitelmatalouksia huomattavasti tehokkaampaa. Tarkoituksena on antaa lyhyt yleiskuvaus tästä yksittäisestä teoreettisesta esimerkistä, sekä ensisijaisesti kannustaa lukemaan lisää niin talouden demokraattisesta suunnittelusta kuin markkinaratkaisujen sisäsyntyisistä ongelmista.

Osallistava suunnittelu koostuu pääpiirteittäin seuraavista vaiheista:

1) Yritykset kirjaavat ylös edellisen kauden tuotantonsa ja arvionsa tarvitsemistaan resursseista seuraavan kauden tuotantoa varten. Yritykset ja eri tuotannonalojen liitot antavat myös arvionsa seuraavan vuoden tuotannon muutoksista: mahdollisuuksista kasvattaa tuotantoa, tuoda uusia tuotteita ja palveluja talouteen tai vastaavasti aikeista pienentää tai muuttaa olemassaolevaa tuotantoa.

2) Vastaavasti asuinalueiden kuluttajien yhdistykset ilmoittavat korttelin, kaupunginosan ja kaupungin tasolla suunnitelmansa tulevan kauden hankinnoista: teiden korjauksista, koulujen laajennuksista, uusista rakennuksista ja niin edelleen. Nämä kuluttajayhdistysten arviot suunnittelemastaan kulutuksesta verrataan tuotannon arvioituihin kustannuksiin, työpaikkojen ja työpaikkayhdistysten laskemien arvioiden mukaisesti.

Samaan aikaan kuluttajien ei yksilöinä tarvitse tehdä mitään tähän suunnitelmaan liittyen. Talouden suunnittelu ei tarkoita “yhtä ostosläjää vuodessa”, vaan suunnittelun tarkoitus on nimenomaan antaa alustavat hintatiedot vuoden mittaan toteutettavaa kulutusta varten. Päivittäinen kulutus tapahtuisi siis hyvin pitkälti nykyisten kaltaisten kauppojen, verkkokauppojen ja palvelupisteiden kautta.

Kuluttajat voivat kuitenkin niin halutessaan ilmoittaa osana suunnitteluprosessia jostain suuremmasta hankinnastaan. Tähän heitä kannustaa tieto siitä, että varhaisemmin ilmoitettu muutos suunnitelmaan on helpompi laskea tarkemmin korjattuihin hintoihin, joka tulee erityisesti (ja lähinnä) suurempien ostosten kohdalla edullisemmaksi. Kuluttajat voivat myös esimerkiksi eritellä joitakin tiettyjä tuotteita, joita ovat vaikkapa aiemmin runsaasti käyttäneet ja tietävät nyt etteivät aio tulevan kauden aikana käyttää, mutta nämä muutokset heidän on aivan yhtä mahdollista tehdä kauden mittaan.

3) Yksinkertaistaen voidaan summata molemmat vaiheet. Tuottajat yrityksissään sanovat periaatteessa muulle yhteiskunnalle: “Jos te muut, joiden kanssa harjoitamme keskinäistä työnjakoa, annatte meidän käyttää tuotannossamme kaikkien yhteisiä tuotannollisia resursseja, me puolestamme lupaamme toimittaa seuraavat tuotteet ja palvelukset muiden käytettäviksi.

Vastaavasti kuluttajien yhdistykset tehdessään ehdotuksia pyytävät lupaa kuluttaa tuotteita ja palveluksia, joiden tuotanto aiheuttaa sosiaalisia kustannuksia. Niiden ehdotusten viesti on siis tämä: ”Uskomme, että työtovereiltamme saamamme arviot näkemästämme vaivannäöstä työpaikoillamme yhdessä kotitalouksien jäsenten saamien palkkioiden kanssa osoittavat meidän ansainneen oikeuden kuluttaa tuotteita ja palveluksia, joiden tuotannon sosiaaliset kustannukset ovat näiden palkkojen tasolla.”

4) Näin saatu ensimmäinen arvio kulutuksen ja tuotannon hinnoista ja vaikutuksista palautetaan arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi niin kuluttajille kuin tuottajille. Näitä arvioita voidaan pitää niin kutsuttuina hintaindikaattoreina, koska ne antavat viitteitä siitä, mitä kustannuksia yhteiskunnalle aiheutuu resurssien käyttämisestä ja esimerkiksi saastepäästöjen aiheuttamisesta, sekä mitä tiettyjen tuotteiden ja palvelusten tuottaminen maksaa yhteiskunnalle. Näin jokainen kuluttajayhdistys voi esimerkiksi tarkistaa, haluaako se jatkaa alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti vai esimerkiksi karsia kalliita tuotteita pois alkuperäisestä suunnitelmastaan. Toisaalta yritykset voivat muuttaa tuotantoaan vastaamaan suurempaa kysyntää, joka vastaavasti nostaa heidän työstään saamaa korvausta.

5) Nyt jo huomattavasti tarkemmat hinnat palautetaan vielä arvioitavaksi ja suunnitelma siirtyy käytäntöön ellei suuria, kaikkia koskevia valituksenaiheita ole. Tuotantoon on näin mahdollista tuoda mukaan esimerkiksi ympäristöhuolenaiheet tai muut seikat, joiden ratkaiseminen riippuu tuottajien ja tuotannon vaikutukset kantavien kuluttajien (esimerkiksi louhinta-alueen tai uuden rautatien lähialueiden asukkaiden) välisistä päätöksistä. Isompien päätösten kanssa apuna on jatkuvasti mahdollisimman tarkat ja täysin avoimet tiedot tuotannon kustannuksista ja vaikutuksista, sillä millään osapuolella ei ole rakenteellisia kannustimia arvioida näitä vaikutuksia väärin.

Suunnitteluprosessi on laadittu sellaiseksi, että käy selväksi, milloin yrityksen tuotantoehdotus sisältää tuhlausta ja milloin kuluttajayhdistyksen ehdotus on epäreilu ja kohtuuton. Prosessi antaa muille yrityksille ja kuluttajayhdistyksille mahdollisuuden evätä ehdotuksia, jos ne vaikuttavat tuhlailevilta tai epäreiluilta. Mutta prosessin alussa tehdyt alkuperäiset ehdotukset ja ehdotuksiin sittemmin tehdyt korjaukset ovat täysin kunkin yrityksen ja kuluttajayhdistyksen harkinnassa. Toisin sanoen, jos yrityksen työntekijäyhdistyksen tuotantoehdotusta tai asuinalueyhdistyksen kulutusehdotusta ei hyväksytä, vain ehdotuksen tehnyt yhdistys voi korjata ehdotustaan arvioimalla hintasignaaleja haluamallaan tavalla. Tämä osallistavan suunnittelun piirre erottaa sen myös merkittävällä tavalla kaikista muista suunnittelumalleista. Taloudellisen vapauden kannalta on nimittäin oleellista, että työntekijät yrityksissään ja kuluttajat voivat harjoittaa todellista itsehallintoa ilman byrokraattien tai erilaisten keskusjohtoisten tahojen saneluvaltaa.

Osallistavan suunnittelun mallissa tavoitellaan yksilöille vapautta päättää joustavasti kulutuksestaan yksilöinä ja yhteisöinä, hyläten järjestelmällisesti talouden keskusjohtoisen suunnittelun tunnetut ja perustavanlaatuiset ongelmat. Kuluttajat voivat tehdä valintoja vielä markkinatalouksiakin joustavammissa olosuhteissa ilmoittaen kulutustoiveitaan tarkkojen hintasignaalien avulla tuottajille niin varsinaisen suunnittelukierroksen aikana kuin jatkuvasti oman arkisen kulutuksensakin kautta. Osallistava suunnittelu on toisin sanoen demokraattinen prosessi investointien vapaaseen ohjaamiseen ja suunnitteluun yritysten ja kuluttajien välillä.

Tämän tekstin yhteydessä ei ole tilarajoitteiden vuoksi mielekästä syventyä osallistavan suunnittelun yksityiskohtiin, mutta aiheesta voi selvittää lisää osallistumalla Parecon Finlandin järjestämään tilaisuuteen tai tutustumalla aiheesta kirjoitettuun kirjallisuuteen. Osallistavasta suunnitteluprosessista on suositeltava kokonaisesitys luettavissa muun muassa teoksista The Political Economy of Participatory Economics (Michael Albert & Robin Hahnel) ja Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää (Robin Hahnel).


---
[1] Paul Bairochin yleisteos Economics and World History (Chicago: University of Chicago Press, 1993) on suositeltavaa luettavaa erityisesti Yhdysvaltain taloushistorian alkuvaiheista kiinnostuneille.
---
[2] Osallistavan suunnittelun kuvausta päivitetty 14.3.2013

3/22/2012

YLE: Rikkaat käyttävät eniten terveyspalveluita

YLE:
Suurituloiset käyttävät Suomessa edelleen pienituloisia enemmän terveydenhuollon palveluita, vaikka ovat yleensä terveempiä, OECD:n tuore tutkimus osoittaa. Osin tämä johtuu hyvästä työterveyshuollosta, jonka ansiosta työssäkäyvä väestö pääsee hoitoon nopeammin ja helpommin kuin työelämän ulkopuolella olevat, jotka ovat myös pienituloisempia.
Lue myös:

Turun Sanomat: Rikkaiden ja köyhien väliset kuolleisuuserot Suomessa jyrkemmät kuin muissa Länsi-Euroopan maissa
Köyhyyden anatomia
Talouselämä: Tuloerojen kasvu muuttuu terveyserojen kasvuksi
Syrjäytyminen alkaa jo lapsena

3/19/2012

YLE: Maailmanpankki haluaa lisää suojeltuja merialueita

YLE:
Maailmanpankki aikoo kerätä viidessä vuodessa 1,5 miljardia dollaria eli lähes 1,2 miljardia euroa parantaakseen maailman merien tilaa. Noin 85 prosenttia valtamerien kalakannoista on ylikalastettuja tai tyhjennettyjä.
- Merien pelastamiselle on jo omistauduttu, mutta tarvitaan maailmanlaajuinen pyrkimys, sellaista ei ole, Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick sanoi valtamerien tilaa käsitelleessä kokouksessa Singaporessa. 
Zoellick esitti useita tavoitteita. Kymmenessä vuodessa on tarkoitus muun muassa palauttaa ainakin puolet maailman kalakannoista. Lisäksi suojeltujen merialueiden määrä on tarkoitus kaksinkertaistaa. Merien pinta-alasta on nykyisin suojeltu kaksi prosenttia, maapallon maapinta-alasta puolestaan 12 prosenttia.
Kalakantojen suojelemisen tarve liittyy markkinoiden rakenteellisiin ongelmiin. Markkinatalouden kannustinjärjestelmä tarjoaa vain vähän välineitä kalastusmäärien vähentämiseen. Yksittäisellä kalastajalla ei kannustimien näkökulmasta ole syitä ottaa huomioon liikakalastuksesta aiheutuvia ongelmia.

Markkinoiden hintojen muodostuksessa ei oteta huomioon kalastuksen ulkoisvaikutuksia, esimerkiksi kalakantojen romahtamista ja siitä seuraavia haittoja ekosysteemeille, vaan hinta määräytyy ainoastaan ostajien ja myyjien välisten lyhyen aikavälin neuvottelujen perusteella. Täten kun kalan hinta on noussut niin korkealle, etteivät kuluttajat sitä enää halua ostaa, ovat kalakannat todennäköisesti jo romahtaneet hälyttävän alhaiselle tasolle.

Lue myös:

Sääntöjen puute tuhoaa eteläisen Tyynenmeren kalakantoja
Petokalakannat romahtaneet kaksi kolmasosaa viimeisen sadan vuoden aikana

3/16/2012

Köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää: osa 1

Tämä on ensimmäinen osa kirjoitusta, joka käsittelee köyhyyttä, menestystä ja tasavertaisia mahdollisuuksia. Kirjoituksen toinen osa täällä.

Taloussanomat:
Ovatko menestymättömät mielestäsi tyhmiä? Kuljetko leuka pystyssä, kyynärpäät ojossa ja toitotat, että sinulla on oikeus, koska sinulla on rahaa?
Asenteiden koveneminen ei vaikuttaisi olevan pelkästään suomalainen ilmiö. Taannoin tehdyn kyselytutkimuksen mukaan brittiläisten asenteet varallisuuden uudelleenjakoa kohtaan ovat koventuneet 80-luvulta. Tällöin vielä 51% tuki varallisuuden uudelleenjakoon tähtäävää politiikkaa, kun luku nyt viimeisimmän tutkimuksen mukaan on 31%. Raportissa sanotaan, etteivät hyvätuloiset halua menettää enempää rahaa tilipussistaan tukeakseen köyhempien ihmisten laiskuutta.

Viime vuosina psykologit ja hermostotutkijat ovat havainneet ihmisen tuntevan luonnostaan vastenmielisyyttä epätasa-arvoa kohtaan ja suosivat varallisuuden tasaista jakamista, vaikka se tarkottaisi, että itse saisi vähemmän. Erilaisissa peliteoria- ja rahanjakokokeissa on huomattu, että neutraalissa tilanteessa ihmiset pääasiallisesti suosivat rahan tasajakoa.

"Rikkaat" näissä kokeissa tuntevat enemmän mielihyvää siitä, että tuntemattomalle köyhälle annetaan rahaa kuin että he itse saisivat lisää. Kyseisessä kokeessa osallistujien asemat oli arvottu, ja asetelma muuttuukin kun osallistujien asema määräytyy jonkinlaisen kilpailun, esimerkiksi tietovisan perusteella. Tällöin "rikkaimpien" halu tasaisempaa tulonjakoa kohtaan vähenee. Tutkijoiden näkemys oli, että nyt oma etuoikeutettu asema voidaan perustella omalla menestyksellä ja mahdollinen koettu syyllisyys eriarvoisuudesta sekä omasta paremmasta asemasta voidaan näin selittää pois.

Paul Piff:n johtama tutkijaryhmä Berkeleyn yliopistosta on suorittanut sarjan kokeita, joissa mitataan yhteiskuntaluokan vaikutusta ihmiseen. Alemmalle yhteiskuntaluokalle on ominaista vähäisemmät resurssit, suurempi turvattomuus ja alhaisempi itsekontrollin taso. Tällä perusteella voisi olettaa alempien yhteiskuntaluokkien osoittavan voimakkaampaa taipumusta itsekkääseen käytökseen, koska heidän asemansa saa heidät asettamaan oman hyvinvointinsa muiden edelle. Kuitenkin, tutkijaryhmä on tuloksissaan havainnut juuri päinvastaisen ilmiön.

Kokeissa, joissa osallistujille tarjottiin mahdollisuus jakaa 10 dollaria tuntemattoman ihmisen kanssa. Ennen koetta osallistujat täyttivät kyselyn, jossa he arvioivat yhteiskunnallista asemaansa. Kokeessa itsensä alhaisempaan yhteiskunnalliseen asemaan arvioineet olivat huomattavasti ylempien yhteiskuntaluokkien edustajia anteliaampia. Kuitenkin, jos ennen koetta ylempien yhteiskuntaluokkien osallistujissa nostatettiin pintaan myötätunnon kokemusta, he olivat aivan yhtä anteliaita kuin alempien yhteiskuntaluokkien edustajatkin.

Toisessa tutkimusten sarjassa sama tutkijaryhmä huomasi alempien yhteiskuntaluokkien edustajien olevan parempia lukemaan tunteita toisten kasvoilta, mitä pidetään yhtenä mittarina empaattiselle herkkydelle. Tutkijat havaitsivat kuinka ylempien yhteiskuntaluokkien edustajat suoriutuivat tehtävästä huomattavasti huonommin. Tutkijoden mielestä tunne vallasta ja siitä ettei ole muiden "armoilla" heikentää kykyä asettua muiden asemaan, koska sille ei ole niin suurta tarvetta.

Kolmannessa koesarjassa testattiin eri yhteiskuntaluokkien taipumusta "epäeettiseen" toimintaan. Tutkijat huomasivat, että ylempien yhteiskuntaluokkien edustajat valehtelivat ja huijasivat keskimääräistä enemmän pelatessaan tai neuvottelutilanteissa. Lisäksi he myös ajoivat autoa itsekkäämmin ja hyväksyivät muita herkemmin epäreilun toiminnan työpaikoilla. Piff:n mukaan ylempien ja alempien yhteiskuntaluokkien edustajat eivät välttämättä eroa kyvykyydeltään epäeettiseen toimintaan vaan enemmänkin taipumuksiltaan.

Tutkimuksista voidaan vetää johtopäätös, että ihmiset eivät toimi epäeettisesti sen takia, että he ovat epätoivoisia ja huonossa asemassa. Epäeettiseen toimintaan kannustaa ennemminkin ahneus ja halu menestyä paremmin sekä käsitys siitä, että on tähän oikeutettu. Korkeampi yhteiskunnallinen asema ennustaa vähäisempää ystävällisyyttä, anteliaisuutta, empatiakykyä sekä voimakkaampaa taipumusta rikkoa sääntöja ja toimia epäreilusti.

Empatiakyky on sekä toisen asemaan asettumisen että moraalin ja eettisen toiminnan kulmakivi. John Lanzetta ja Basil English havaitsivat tutkimuksissaan kuinka kilpailuasetelma vaikuttaa ihmisen empatiakykyyn. Kun ihmisten välillä vallitsee yhteistyöasetelma, tunnetaan mielihyvää toisten tuntiessa sitä (toisten onnistumisista) ja mielipahaa toisten tuntiessa sitä (toisten epäonnistumisista). Kilpailuasetelman vallitessa asetelma kääntyy päälaelleen. Silloin tunnetaan mielihyvää toisten epäonnistumisista ja mielipahaa toisten onnistumisista. Täten mitä voimakkaammin yhteiskunnassa vallitsee kilpailu asemista ja etuisuuksista, sitä todennäköisemmin ihmiset eivät kykene suhtautumaan empaattisesti toisiaan kohtaaan ja asettumaan toistensa asemaan.

Asenteiden koveneminen on vahvasti luokkayhteiskunnan ilmiö. Empaattinen suhtautuminen edellyttää myös konkreettista ymmärrystä toisen ihmisen elämistodellisuudesta. Helsingin sanomien pääkirjoitustoimittaja Marjut Lindberg kirjoittaakin kolumnissaan kuinka
Tuloerojen kasvu rakentaa yhteiskuntaan kerroksia, joissa kaikenlaisten mahdollisuuksien erot kasvavat lopulta niin suuriksi, ettei eri ryhmillä ole yhtenäistä kulttuuria, kieltä eikä taitoja työskennellä yhdessä. Silloin on mahdotonta kuvitella, että kansan kaikki kerrokset löytäisivät yhteiset tavoitteet, puhumattakaan yhteisistä menetelmistä, joilla koko kansan hyvinvointia yritettäisiin kohentaa.
Mitä etäämmälle yhteiskunnan eri kerrokset etääntyvät toistensa maailmasta, sitä vaikeampi on oikeasti ymmärtää millaisessa todellisuudessa toiset elävät ja mitkä ovat heidän mahdollisuutensa. Tällöin saatetaan helposti ajatella, että kuka tahansa voi pärjätä jos vain oikeasti yrittää, koska itsekin on pärjännyt. Taloussanomat jatkaa
Vaikka meillä on ilmainen peruskoulu ja edulliset opiskelumahdollisuudet, lähtökohdat eivät ole samat kaikille. Koti ja vanhempien asema on monen etenemisen avain.
Tiede-lehti uutisoi Washingtonin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan äidin antama tuki ja turva varhaislapsuudessa ennustaa hippokampuksen tilavuutta kouluiässä. Hippokampuksen alue on vastuussa muistista, oppimisesta ja itsekontrollista, joten sen kehitystaso vaikuttaa voimakkaasti menestykseen koulussa ja myöhemmin työelämässä. Seurantatutkimukseen osallistui lähes sata lasta, joiden aivoja kuvannettiin ja sen lisäksi havainnoitiin vanhemmuutta. Tutkimus osoitti, että 3-5-vuotiailla, joita äiti auttoi ja kannusti, oli laajemmat muisti- ja stressinhallinta-alueet 7-13-vuotiaina kuin muilla.

Wisconsin-Madisonin yliopiston tutkijaryhmä tutki lasten aivojen hippokampuksen alueen kehityksen ja perheen sosio-ekonomisen aseman yhteyttä. Stressi vaikuttaa negatiivisesti kyseisen alueen kehittymiseen. Tutkimus osoitti köyhempien perheiden lapsilla hippokampuksen alueen olevan heikommin kehittynyt kuin rikkaampien lapsilla. Tutkijat epäilevät köyhemmissä perheissä koetun enemmän stressin vaikuttavan negatiivisesti hippokampuksen alueen kehittymiseen, mikä selittää erot pitkäkestoisessa muistissa, oppimisessa ja itsehallinnassa. Nämä ovat kaikki tekijöitä, jotka vaikuttavat suuresti lasten myöhempään opiskelumenestykseen.

Teksasilaisen yliopiston tutkijaryhmä on kaksostutkimuksissaan saanut selville, että köyhät elinolosuhteet voivat tukahduttaa lapsen geneettisen potentiaalin. Tutkijaryhmä teki erilaisia ajattelun kyvykkyyttä mittavia testejä eri kaksospareille. Köyhemmistä taustoista tulevat lapset, sekä identtiset että ei-identtiset kaksoset, suoriutuivat testeistä samankaltaisesti. Rikkaimmista perheistä tulevat identtiset kaksoset suoriutuivat testeistä samankaltaisin tuloksin, kun taas ei-identtisten kaksosten keskuudessa eroja oli jo havaittavissa, mikä viittaa erojen selittyvän geneettisillä tekijöillä.

Tämä ei tarkoita sitä, että rikkaiden perheiden lapset olisivat geneettisesti "parempia", vaan että rikkaissa perheissä lapsilla on mahdollisuus kasvaa geeniensä mahdollistamaan täyteen kukoistukseen, kun taas alhainen yhteiskunnallinen asema tukahduttaa tämän potentiaalin. Tämä eriarvoisuus näkyy jo niinkin aikaisin kuin kahden vuoden iässä. Näiden tutkimusten pohjalta voidaan perustellusti todeta, että erilaisista sosiaalisista taustoista tulevat lapset ponnistavat kilpailuun sekä koulussa että työelämässä merkittävästi eri viivalta.

Professori David Z. Hambrick ja Elizabeth J. Meinz Vanderbiltin yliopistosta tekivät tutkimuksen, jossa selvitettiin älykkyyden merkitystä myöhemmälle menestykselle elämässä. Ihmisen älykkyys on suuresti riippuvainen sekä muistista että oppimiskyvystä. Tutkimuksen perusteella älykkäimmistä 0,1 prosenttiin kuuluvat ihmiset menestyivät myöhemmin elämässään jopa kolmesta viisi kertaa todennäköisemmin kuin ne, jotka kuuluivat vain 0,9 prosenttiin älykkäimmistä. Tutkijoiden mukaan työn merkitystä on ylikorostettu ja todellisuudessa korkea älykkyys antaa suuren etulyöntiaseman elämässä. Lisäksi älykkyys on ominaisuus, johon ihminen ei voi itse vaikuttaa vaan se säilyy melko vakaana koko ihmisen elinajan.

Myös Helsingin Sanomien pääkirjoitus 24.1. arvioi lähtökohtien tasa-arvoisuuden epäonnistuneen Suomessa, viitaten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 90-luvun laman lapsista tekemästä laajasta tutkimuksesta, jossa seurattiin kaikkia vuonna 1987 syntyneitä aikuisiksi asti lähes kaikkien kuviteltavissa olevien rekisterien avulla.
Kuva kertoo ennen kaikkea sen, että suuri osa köyhyydestä ja huono-osaisuudesta periytyy seuraavalle sukupolvelle. Se ei periydy geeneissä vaan puutteellisina henkisinä, sosiaalisina ja aineellisina elämänhallinnan voimavaroina.
Minkälaiseen perheeseen sattuu syntymään määrittää voimakkaasti yksilön mahdollisuuksia jo perustavanlaatuisella fysiologisella tasolla. Hyvillä perheoloilla on myös ratkaiseva vaikutus yksilön elämän varrella. Taloussanomien taannoisessa artikkelissa Kelan tutkimusprofessori Olli Kangas ja THL:n tutkija Reija Paananen esittelivät monia tekijöitä yksilön elämänkaaren varrelta, jotka vaikuttavat vahvasti yksilön menestymiseen. Vanhempien ja läheisten tuki, kannustus ja ohjaus vaikuttavat voimakkaasti jokaisen itsetuntoon, motivaatioon, käsitykseen omista kyvyistään ja menestykseen sekä koulussa että myöhemmin työelämässä.
Ongelmat näyttävät kasaantuvan. Huostaanotot, mielenterveysongelmat, rikollisuus, kouluttamattomuus ja toimeentulo-ongelmat yleistyivät merkittävästi, jos vanhemmat ovat pitkään saaneet toimeentulotukea.

Jos vanhemmat joutuvat jatkuvasti kamppailemaan toimeentulonsa kanssa, heillä ei välttämättä riitä energiaa lasten tarpeisiin.
Sen lisäksi, että perhetausta vaikuttaa voimakkaasti, vaikuttaa myös köyhyydessä eläminen yksilön mahdollisuuksiin menestyä, kuten Taloussanomien artikkelissakin korostetaan.
Reilun palkkion työstään saaneet tavallaan ehkä kovettavat itsensä ja ajattelevat helposti, että on tyhmyyttä, jos joku suostuu huonoihin sopimuksiin tai työoloihin.

Ajatus siitä, että jokainen voi valita, mihin kurottaa ja päätyy, on Järvisen mielestä yleistynyt. Samalla on unohdettu, että osa meistä tekee valintoja toinen toistaan epäedullisempien vaihtoehtojen välillä.
Aikaisemmin tällä viikolla nostimme blogissamme esille kolme tutkimusta. Ensimmäisessä osallistujat, joiden oli aiemmin täytynyt vastustaa kiusausta syödä herkkuja luovuttivat kaksi kertaa nopeammin kuin muut koittaessaan ratkaista mahdottomia geometrisiä tehtäviä. Kiusauksen vastustaminen oli psykologisesti kuormittavaa, mikä heijastui myöhempään toimintakykyyn.

Toisessa kokeessa joutuessaan samanaikaisesti sekä tekemään ongelmanratkaisutehtäviä että pohtimaan auton korjaukseen käytettävää rahaa matalapalkkaiset osallistujat suoriutuivat sitä huonommin mitä korkeammalle kustannukset nousivat. Ajatus siitä, että joutuisi käyttämään rahaa auton korjaamiseen vaikutti heidän kykyynsä ajatella rationaalisesti.

Kolmannessa kokeessa intialaiset viljelijät suoriutuivat älykkyysosamäärätesteistä paremmin silloin, kun heidän taloudellinen tilanteensa oli hyvällä tolalla ja huonommin kun heidän tilanteensa oli epävarma. Tiukan taloudellisen tilanteen aiheuttama stressi vaikutti selvästi heidän ajatteluunsa ja päätöksentekokykyynsä.

Tutkijoiden johtopäätös näistä kokeista oli, että köyhyys vaikuttaa ihmiseen perustavanlaatuisella psykologisella tasolla. Princetonin yliopiston professori Eldar Shafirin mielestä on ironista, kuinka ne meistä, joiden tulisi eniten ajatella tulevaisuuttaan, ovat psykologisesti siihen kaikkein kyvyttömimpiä taloudellisista tekijöistä johtuen. Jatkuvien, kuormittavien valintojen tekeminen vaikeuttaa kykyä ajatella rationaalisesti ja vaikeat taloudelliset olosuhteet tekevät tämänhetkisistä tarpeista kiireellisiä, ja tästä johtuen ihmiset tekevät paljon virheitä ja toimivat "tyhmästi".

Yksilön asema yhteiskunnallisessa hierarkiassa vaikuttaa anteliaisuuteen, ystävällisyyteen, rehellisyyteen ja empatiakykyyn. Käsitys omilla ansioilla menestymisestä vaikuttaa voimakkaasti siihen, miten suhtautuu eriarvoisuuteen. Tämän voi perustellusti olettaa korostuvan sitä voimakkaammin mitä eriarvoisempi yhteiskunta on. Mitä etäämmällä eri yhteiskuntaluokat ovat toisistaan, sitä vaikeampi on ymmärtää erilaisissa oloissa elävän todellisuutta, asettua muiden asemaan ja ymmärtää heidän lähtökohtiaan ja mahdollisuuksiaan.

Edellä mainitun perusteella näkemys "köyhyys on tyhmyyttä" ei vaikuta perustellulta. Vaikuttaisi olevan enemmänkin niin, että köyhyys aiheuttaa "tyhmyyttä". Köyhiin oloihin syntymisellä sekä köyhyydessä kasvamisella ja elämisellä on huomattavan negatiivinen vaikutus yksilön mahdollisuuksiin niin fysiologisella, psykologisella kuin sosiaalisellakin tasolla. Näin perhetausta ja elinolosuhteet vaikuttavat voimakkaasti menestykseen opinnoissa ja työelämässä sekä mahdollisuuksiin menestyä kilpailussa yhteiskunnallisista asemista ja varallisuudesta.

Seuraavassa osassa käsittelemme tutkimuksia, jotka valottavat tekijöitä menestyksen taustalla sekä pyrimme yhdistämään kirjoituksen molemmissa osissa esille nostetut ilmiöt talouden rakenteisiin.

3/14/2012

Maailma.net: Osuuskunnat luovat voittoa ja parantavat elämänlaatua

Maailma.net uutisoi Worldwatch-instituutin tuoreesta tutkimuksesta:
Demokraattiseen omistajuuteen ja johtamiseen perustuva osuustoiminta on huimassa kasvussa maailmanlaajuisesti ja osuuskuntien jäsenien määrä on tutkimuksen mukaan kasvanut yli miljardiin 96 maassa.

[...] Lähes joka kolmas isoimmista osuuskunnista perustuu maatalouteen. Näissä osuuskunnissa viljelijät hyötyvät yhteisistä työkaluista ja koneista, mutta käyttävät myös kollektiivista voimaansa hyväkseen taistellakseen työajoista ja palkoista sekä neuvotellakseen korkeampia hintoja tuotteilleen markkinoilla.

Worldwatch Instituutin mukaan osuuskunnat myös tarjoavat esimerkin demokraattisesta hallinnosta lukuisissa epäoikeudenmukaisissa yhteiskunnissa ja levittävät ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa maailmanlaajuisesti.

Tutkimuksen mukaan demokraattisen johtamisen ansiosta osuuskunnat myös pärjäävät taloudellisesti paremmin kuin monet tavalliset yritykset, kestävät yhteiskunnallisia muutoksia ja menestyvät maailmanlaajuisen talouskriisin keskelläkin.

3/13/2012

The New Republic: Why Can’t More Poor People Escape Poverty?

The New Republic:
Purchasing decisions that the wealthy can base entirely on preference, like buying dinner, require rigorous tradeoff calculations for the poor. As Princeton psychologist Eldar Shafir formulated the point in a recent talk, for the poor, “almost everything they do requires tradeoff thinking. It’s distracting, it’s depleting … and it leads to error.” The poor have to make financial tradeoff decisions, as Shafir put it, “on anything above a muffin.”
Haaretz:
Most of us judge poor people, viewing them at worst as lazy, at best as suffering from deficient financial behavior. We've gotten used to thinking that being poor is their fault: If they were smarter or more industrious they surely would have overcome their poverty.

Shafir, however, claims that the real culprit isn't lack of ability but problems created by poverty.
Artikkeleissa mainitaan kolme koetta. Ensimmäisessä kokeessa Case Western Reserven yliopiston tutkijat Roy Baumeister, Ellen Bratslavsky, Mark Muraven ja Dianne Tice tarjosivat osallistujille ensin sekä retiisejä että keksejä ja suklaata. Joitakin osallistujia kehoitettiin sen jälkeen olemaan syömättä herkkuja ja syömään retiisit sen sijaan. Tämän jälkeen osallistujien tuli koittaa ratkaista mahdottomia geometrisiä tehtäviä. Ne osallistujat, jotka olivat aiemmin joutuneet vastustamaan kiusausta syödä herkut, luovuttivat kaksi kertaa nopeammin kuin muut. Kiusauksen vastustaminen oli psykologisesti kuormittavaa, mikä heijastui myöhempään toimintakykyyn.

Toisessa kokeessa professorit Eldar Shafir ja Jiaying Zhao Princetonin yliopistosta ja professori Sendhil Mullainathan Harvardin yliopistosta käskivät osallistujia pohtimaan auton korjaamista, joko 150 tai 1500 dollarin hintaan. Samalla kuin osallistujat koittivat tehdä päätöstä heille annettiin ratkaistavaksi pieniä älyllisiä harjoituksia ja pulmia. Yli keskitason tienaavat suoriutuivat molemmista tehtävistä hyvin. Keskituloiset tai matalapalkkaiset taas suoriutuivat sitä huonommin, mitä korkeammaksi auton korjauskustannukset kohosivat. Jo pelkkä ajatus siitä, että joutuisi käyttämään rahaa auton korjaamiseen vaikutti heidän kykyynsä ajatella rationaalisesti.

Kolmannessa kokeessa Shafir ja Mullainathan tutkivat Intialaisten viljelijöiden älykkyysosamäärää sekä ennen että jälkeen sadonkorjuun. Viljelijöiden saamat tulokset  olivat korkeammat sadonkorjuun jälkeen kuin ennen sitä. Sadonkorjuun jälkeen viljelijöiden taloudellinen tilanne on suhteellisen hyvä, kun taas ennen sadonkorjuuta heidän tilanteensa on kaikkein niukin. Tiukan taloudellisen tilanteen aiheuttama stressi vaikutti selvästi heidän ajatteluunsa ja päätöksentekokykyynsä.

Tutkijoiden johtopäätöksenä oli, että köyhyys vaikuttaa ihmiseen perustavanlaatuisella psykologisella tasolla.
"You're so concerned about the present that you can't begin thinking about the future, and that's the big irony: People with the greatest need to think about the future don't have the leisure or emotional capacity to do so. The very essence of poverty complicates decisions and makes immediate needs so urgent that you start making wrong choices."
Lue myös:

Tutkimus: Köyhyys saattaa ehkäistä muistin ja oppimiskyvyn kehittymistä
Tutkimus: Köyhyys voi tukahduttaa lapsen geneettisen potentiaalin
Taloussanomat: Syrjäytyminen alkaa jo lapsena

3/12/2012

Parecon Finland Vallilan kirjastossa 15.3

Parecon Finlandin järjestämien avointen tilaisuuksien sarja pääkaupunkiseudun kirjastoissa jatkuu tällä viikolla Vallilan kirjastossa. Tervetuloa torstaina 15.3. klo 17 tilaisuuteemme Vallilan kirjaston Galleria-tilassa.

Tietoa tilaisuuksista ja kaikkien kevään kirjastoesitysten ajat myös kotisivuillamme.

3/09/2012

Työnjaon vaikutuksista hyvinvointiin ja päätöksentekovalmiuksiin

Työnjaon merkitys ihmisten hyvinvointiin nousi viime viikolla uutisotsikoihin, kun eri ammattiryhmien kuolleisuutta tarkastelleen tutkimuksen tulokset julkaistiin.

Uusi Suomi uutisoi Kuntoutussäätiön tutkimuksesta:
Tuoreen tutkimuksen mukaan kuolleisuuserot eri ammattiryhmissä ovat Suomessa merkittävät. 
[…] Kuolleisuus oli tutkimuksen perusteella pieni muun muassa seuraavissa ammateissa: opettajat, lastentarhanopettajat, papit, lääkärit, elektroniikka- ja it-alan erityisasiantuntijat, teknikot, asiantuntijajohtajat ja miehillä myös muut johtajat. 
Keskimääräistä korkeampi naisten ja miesten kuolleisuus oli ammateissa, joihin sisältyi rutiinityötä ja joissa oli vähäiset koulutusvaatimukset sekä korkea työttömyysprosentti. Näitä olivat muun muassa sekatyöntekijät, tarjoilijat, siivoojat, kiinteistönhuoltajat, sairaala- ja hoitoapulaiset, rahdinkäsittelijät ja varastotyöntekijät sekä henkilökohtaiset avustajat ja omaishoitajat.
Nykyisissä markkinatalouksissa eri ammattien välillä on suurta eroa siinä, kuinka miellyttäviä ja valtauttavia niiden tyypilliset työtehtävät ovat. Esimerkiksi siivoojan ja varastotyöntekijän työtehtävät ovat keskimäärin varsin yksitoikkoisia ja mekaanisia. Lääkärin tai asiantuntijajohtajan työ puolestaan sisältää käsitteellisempiä, luovempia ja luonteeltaan yleensä vaihtelevampia työtehtäviä.

Työtyytyväisyyteen keskittyneiden tutkimusten tulokset eivät siis tule yllätyksenä. Psykologian professori Markku Ojasen mukaan johtajat ovat keskimäärin alaisiaan tyytyväisempiä, koska heidän työssään on runsaammin hyväksi koetun työn ominaisuuksia: mahdollisuus omaehtoisesti hallita työtehtäviä, vaihtelua, sosiaalista arvostusta ja hyvää palkkaa. Vastikään Journal of Business Psychology –journaalissa julkaistun tutkimuksen mukaan kontrolloiva ilmapiiri työpaikalla altistaa muun muassa pitempiaikaisille sydänsairauksille ja äkillisille sydänkohtauksille. Tutkimuksen perusteella ne työntekijät, jotka tunsivat saavansa ohjata omaa työtään ja jotka kokivat saavansa kannustusta työstään, voivat paremmin. Tuoreen tutkimustiedon valossa on siis perusteltua väittää, että työntekijöiden kokema omaehtoisuus työssään ja sosiaalinen arvostus omaa työtään kohtaan vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin.

Työnjaolla on vaikutusta myös päätöksentekovalmiuksiin. Valtauttavampien ja vaihtelevampien työtehtävien parissa työskentelevät ihmiset kykenevät helpommin kehittämään itsessään niitä taitoja ja ominaisuuksia, joita tarvitaan, kun pyritään tehokkaasti osallistumaan erilaisiin poliittisiin foorumeihin. Rutiininomaisissa ja tylsistyttävissä työtehtävissä päivänsä viettävät työntekijät ovat heikommassa asemassa omien oikeuksiensa puolustamisessa poliittisten instituutioiden kautta, koska heidän työssään ei kykene samalla tavalla luomaan hyödyllisiä kontakteja, opettelemaan päätöksenteon rakennetta ja kehittämään strategista ymmärrystä instituutioiden toiminnasta. Valtauttavamman työn tekijät kykenevät hyötymään päätöksentekojärjestelmistä tehokkaammin, koska he saavat äänensä päätöksentekoprosessissa paremmin kuuluville.

Työnjaolla tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että jokaisella työpaikalla on valikoima erilaisia välttämättömiä työtehtäviä ja nämä työtehtävät on jaettava jollain tavalla työntekijöiden kesken. Osallisuustalouden visiossa työnjaon eriarvoisuutta pyritään korjaamaan tasapainotettujen työkokonaisuuksien avulla. Koska tasavertaisuus, omaehtoisuus ja solidaarisuus kuuluvat osallisuustalouden idean lähtökohtaisiin arvoihin, olisi myös työnjaon tuettava näitä tavoitteita. Tasapainotetut työkokonaisuudet voitaisiin rakentaa niin, että ensin työntekijät arvioisivat työtehtävät valtauttavuuden ja raskauden perusteella, jonka jälkeen työntekijöille muodostettaisiin työkokonaisuuksia, jotka ovat valtauttavuudeltaan ja raskaudeltaan keskimäärin samantasoisia.

Jos tasapainotetut työkokonaisuudet olisivat käytössä laajemmalla tasolla, esimerkiksi kaikissa kunnan työpaikoissa, työkokonaisuudet tasapainotettaisiin myös eri työpaikkojen välillä. Tasapainottaminen voidaan toteuttaa tietyn aikavälin sisällä, esimerkiksi vuoden aikana, jos työpaikkojen välinen säännöllinen tasapainotus koetaan epämiellyttävänä tai jos se aiheuttaa tuottavuuden heikentymistä. On tärkeää huomata, ettei tasapainotetussa työkokonaisuudessa tarvitse tehdä kaikkia työpaikan työtehtäviä, vaan tarkoituksena on pelkästään tarjota kaikille tasavertainen kokoelma valtauttavia ja tylsistyttäviä työtehtäviä.

Osallisuustalouden esimerkkiä oikeudenmukaisemmasta työnjaosta voi pyrkiä toteuttamaan osittain jo nykyisten talousinstituutioiden sisällä. Tasapainotettujen työkokonaisuuksien idea sisältää hyödyllisiä elementtejä esimerkiksi demokraattisten osuuskuntien ja yhteiskunnallisten yritysten työnjaon suunnitteluun. Myös muut omaehtoisuutta ja tasavertaisuutta kannattavat instituutiot, kuten lukuisat kansalaisjärjestöt, voisivat pyrkiä toteuttamaan sisäisessä työnjaossaan erilaisin kokeiluin niitä samoja arvoja, joita järjestöt pyrkivät edistämään laajemmin yhteiskunnassa.

3/07/2012

Tietoviikko: Kontrolloiva johtaminen aiheuttaa sairauksia

Tietoviikko:
Uusi Journal of Business Psychologyssä julkaistu amerikkalaistutkimus väittää, että huono pomo vaikuttaa alaistensa fyysiseen terveyteen enemmän kuin on uskottu. Huono johtaminen todellakin altistaa sekä pitempiaikaisille sydänsairauksille että äkilliselle sydänkohtaukselle. 
Business Insider -verkkopalvelun mukaan johtajan negatiivinen suhtautuminen säteilee myös alaisiin. Kontrolloivien ja käskyttävien johtajien alaiset voivat huonommin kuin kannustavien. 
Kun työntekijät taas tunsivat, että he saivat työskennellä itsenäisesti ja että heitä kannustettiin vastuunottoon, he voivat paremmin.

3/05/2012

HS: Rikkaiden leskien eläke keskimäärin 6750 euroa

Helsingin sanomat:
Työeläkejärjestelmä kustantaa sadalle eniten leskeneläkettä saavalle erikoislääkärin tulotason. Sadan eniten leskeneläkettä saavan suomalaisen leskeneläkkeen keskiarvo on 6 750 euroa kuukaudessa, vaikka he eivät ole sitä koskaan säästäneet. Näin korkeita leskeneläkkeitä eivät muiden maiden sosiaalivakuutukset maksa.
[…] Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Reija Liljan mukaan suomalainen leskeneläkejärjestelmä on kallis ja epätasa-arvoinen. Leskeneläkkeisiin ei ole kiinnitetty huomiota eläkekeskustelussa, jossa paljon pienempiä etuuksia ollaan karsimassa. 

3/02/2012

Jorma Ollilan pojanpojan tapaus

Olemme kirjoittaneet toistuvasti varallisuuden valtavista ja yhä kasvavista eroista niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Suomessa lapsiperheiden köyhyys on korkeimmalla tasolla vuosikymmeniin, nuorten hyvinvoinnissa on kasvavia ongelmia sekä kasvavaa eriarvoisuutta ja kaikkein köyhimpien asema on esimerkiksi terveydenhuollon yksityistämisen ja odotettavasti kohonneiden kustannusten seurauksena huonontunut entisestään.

Maailmanlaajuisesti varallisuus on jakautunut äärimmäisen epätasa-arvoisesti. Puolet maailman väestöstä, noin kolme ja puoli miljardia ihmistä, omistaa YK:n selvitysten mukaan yhteensä juuri ja juuri prosentin maailman varallisuudesta. Luvut ovat vain suuntaa-antavia, ja onneksi köyhimmät ovat useissa maissa luoneet keskenään toisiaan tukevia avunannon verkostoja, joiden avulla he voivat saada tukea joutumatta maksamaan "markkinahintaa" esimerkiksi kasviksista, vedestä, lasten hoitamisesta tai vaikkapa lainopillisesta avusta.

Kuitenkin on selvää, että valtava osa ihmisistä joutuu elämään epätoivoisissa oloissa erityisesti kaikkein köyhimmissä maissa, joissa toimivat ruoantuotannon ja yhteisen avunannon verkostot ovat säännönmukaisesti joutuneet yritysten voitontavoittelun tähtäimiin. Tämä on näennäisesti kasvattanut maiden varallisuutta (ja tätä näkee toisinaan käytettävän perusteluna esimerkiksi ruoantuotannon laajemmalle yksityistämiselle perheiltä ja paikallisilta yhteisöiltä), mutta näitä puheenvuoroja käyttävät jättävät usein mainitsematta niin hyvinvoinnin epätasaisen jakautumisen kuin markkinajärjestelyjen tehottomuuden tuottaa yleistä hyvinvointia verrattuna aiempiin, paikallisiin ja usein vuosisatoja tasapainoisesti toimineisiin järjestelyihin.

Usein väitetäänkin, että taloudellinen kasvu lisää hyvinvointia, ja kansan hyvinvointi voidaan mitata sen bruttokansantuotteesta. Näin tuloerot ovat oikeutettuja, jos ne lisäävät yhteistä kakkua. Tätä taustaoletusta voidaan kuitenkin kritisoida havainnollistavan esimerkin kautta.

Voimme lähteä liikkeelle yleisestä määritelmästä: "kansakunnan" hyvinvointi lasketaan kaikkien yksittäisten yksilöiden hyvinvoinnin summana, kuten tämä hyvinvointi on tapana mitata. Tästäkin lähtökohdasta katsottuna tulee tuloeroille todella merkittävä rooli hyvinvoinnin kuvaajana. Lisäksi tuloerot ovat näin entistäkin merkittävämmät mitä huonommat julkiset palvelut ovat, ja mitä suurempi osa inhimillisestä toiminnasta on markkinoiden piirissä. Tämä johtuu siitä, että mitä niukemmin julkisia palveluja on saatavilla, sitä isompi painoarvo muodostuu markkinoilta ostettaville palveluille, joiden saatavuus puolestaan on kiinni yksilön varallisuudesta.

Miksi näin? Tämän ymmärtämisessä auttaa rajahyödyksi kutsutun käsitteen tarkastelu. Voimme olettaa taloustieteen yleisesti käytössä olevien periaatteiden mukaisesti tuotteilla olevan niiden saatavuuden mukaan laskeva rajahyöty yksilöille. Yksinkertainen esimerkki rajahyödystä: jos minulla ei ole yhtään vettä, niin yksi pullo vettä tuo minulle paljon hyötyä. Mutta jos minulla on 100 pulloa vettä, niin en saa hirveästi "hyötyä" uudesta pullosta vettä.

Näin voimme olettaa, että köyhä, joka saa 100 euroa, saa siitä enemmän hyötyä/hyvinvointia kuin upporikas, joka saa 100 euroa. Näin tulonjako ei olekaan aivan niin merkityksetön kuvaaja hyvinvoinnin kannalta kuin joissakin puheenvuoroissa annetaan ymmärtää, ja tämä siis riippumatta siitä, kuinka iso tai pieni kakku on.

Tämä kuvaus voi toivottavasti tuoda havainnollistavasti esiin sen, kuinka varallisuuden jakautumisella on taloudessa väliä jo aivan yksinkertaisella, teoreettisellakin tasolla.

On tarpeen myös huomauttaa, ettei varallisuuden jakautuminen tai itseasiassa talous ylipäätään ole missään tapauksessa ainoa tai jotenkin erityisesti tärkeämpi kysymys kuin moni muu ihmisten omaehtoisuutta ja vapautta rajoittava kysymys yhteiskunnassa. Niin poliittiseen päätöksentekoon, eri vähemmistöjen, maantieteellisten alueiden sekä sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja ylipäätään kulttuuriin kokonaisuudessaan tarvitaan vakavia, juurille meneviä puheenvuoroja ja toimintaa nykyisten ongelmien ratkaisemisen aloittamiseksi. Esittelemässämme demokraattisen suunnittelun mallissa, osallisuustaloudessa, on pyritty ottamaan tämä oleellinen seikka huomioon keskittymällä talouteen ja antamalla toisista yhteiskunnan osa-alueista kumpuaville ratkaisuille niiden tarvitsemaa tilaa ja tukea.

Talouttakin tarkasteltaessa varallisuuden jakautuminen on toki vain yksi monista oleellisista kysymyksistä. Osallisuustalouden mallissa taloutta katsotaankin kokonaisvaltaisesti, kuten näkyy sen ratkaisuissa koskien niin vallan jakautumista, päätöksenteon uusia rakenteita kuin valtauttavien työtehtävien ja työpaikkojen mielekkyyden tarkastelua.

Kysymys varallisuuden jakautumisesta on kuitenkin myös yksi oleellisista seikoista parempaa yhteiskuntaa tavoiteltaessa. Keskustelua aiheesta on käyty pitkään. Talousfilosofi Adam Smith kuvaili vallan ja varallisuuden jakautumisen yhteyttä jo teoksessaan Wealth of Nations (Kansojen varallisuus):
The workmen desire to get as much, the masters to give as little, as possible... It is not, however, difficult to foresee which of the two parties must, upon all ordinary occasions, have the advantage in the dispute, and force the other into a compliance with their terms.... In all such disputes, the masters can hold out much longer [because they are wealthier].
Smith kirjoitti jo oman aikansa kauppiaista ja omistajista valtakunnallisen politiikan kiistattomina arkkitehteinä ("by far the principal architects"), jotka pystyivät lobbausvoimallaan kääntämään poliittista päätöksentekoa ja keskustelua omien intressiensä mukaiseksi.
Civil government, so far as it is instituted for the security of property, is in reality instituted for the defence of the rich against the poor, or of those who have some property against those who have none at all.
Smithin huomiot varallisuuden jakautumisen vaikutuksista hänen aikansa päätöksentekoon ovat ehkä vielä huomionarvoisempia nykyaikana. Varallisuuden ja päätäntävallan yhteydet ovat erityisen tärkeä seikka sellaisille valtioille, kuten Suomelle, jotka perustuslakinsa ja valtiollisen järjestelmänsä kautta korostavat lähtökohtien tasavertaisuutta ja päätöksenteon demokraattisuutta.

Varallisuuden huomattava, eriarvoinen jakautuminen haittaa yksilöiden vapautta ja omaehtoisuutta siis monin erilaisin tavoin, esimerkiksi kallistamalla demokraattisen päätöksenteon kenttää varakkaampien hyväksi.

Toinen tarkastelemisen arvoinen esimerkki on lähtökohtien tasavertaisuus, jota usein pidetään kannatettavana tavoitteena toimivan ja tehokkaan talouden kannalta. Lähtökohtien tasavertaisuuden nykyisellään heikosta toteutumisesta olemme nostaneet aiemmin useita ongelmallisia esimerkkejä, alkaen sen perustavista vaikutuksista jo aivan lapsuudesta alkaen.

Perityn omaisuuden ongelmallisuus kasvaa, kun siihen yhdistetään mahdollisuus vaurastua yksityisomaisuuden ja pääoman tuottamalla hyödyllä. Yksilön palkitseminen hänen yksityisomaisuutensa tuottaman hyödyn mukaan perustuu ajatukseen siitä, että yksilön pitäisi saada yhteiskunnalta suunnilleen yhtä paljon kuin hän tai hänen tuottava omaisuutensa hyödyttää yhteiskuntaa. Kukin voi vaikuttaa siihen, miten ja millaista tulosta syntyy joko tekemällä työtä ja/tai tuomalla hyödyllisiä tuotannon välineitä työn tekemiseen.

Yksinkertaistettuna esimerkkinä tästä: jos toinen tuo kuokan ja toinen traktorin, on traktorilla työtä tekevän panos nopeasti huomattavasti suurempi ja yhteiskunta hyötyy tästä enemmän. Kun henkilö tuo kansantalouden käyttöön traktorin tai vaikka 4000 hehtaaria tuottoisaa mäntymetsää, se kasvattaa ja parantaa yhteiskunnan vaurautta aivan kuin jos toinen henkilö poimii perunoita ja tekee niistä ruokaa perheelleen - ero on vain määrässä. Siksi pääoman perusteella palkitsemista kannattavien mukaan on reilua, että traktorin tai perityn metsäomaisuutensa yhteiskunnan kokonaispottiin mukaan tuonut saa suuremman palkkion kuin kuokan kanssa perunoita poimineet.

Tämän säännön keskeinen heikkous on "Jorma Ollilan pojanpojan tapaus". Kuvaillun periaatteen mukaan Jorma Ollilan pojanpojan tulisi saada tuhatkertaista palkkiota verrattuna korkeasti koulutettuun, ahkeraan ja erittäin tuottoisaa työtä tekevään köyhän perheen tyttäreen. Tämä sääntö pätee siinäkin tapauksessa, ettei Jorma Ollilan pojanpoika tee päivääkään työtä koko elämänsä aikana ja köyhän perheen tytär raataa viisikymmentä vuotta tuottaen suurta hyötyä toisille. Pojanpoika on perinyt omaisuuden, joka "työskentelee hänen puolestaan" koska "yhteiskunta hyötyy siitä enemmän" - ja kuvaillun säännön mukaanhan yhteiskunta palkitsee tuotannon välineiden tuottamasta hyödystä.

Osaksi näistä syistä, ja kilpaillumpien markkinoiden edistämiseksi, perityn omaisuuden valtaa ja varallisuutta keskittäviä vaikutuksia on korjattu perintöoikeutta rajoittamalla. Kyse on valinnasta, kumpaa vapautta haluamme edistää: jos varakkailla on vapaus jättää lapsilleen suuria perintöjä, tulevilla sukupolvilla ei ole vapautta nauttia tasavertaisista taloudellisista mahdollisuuksista.

Tätä esimerkkiä ja myös taloustieteilijä Milton Friedmanin markkinoita käsittelevia tarkastelemisen arvoisia huomioita, sekä niiden perustavia olettamuksia, käsitellään Parecon Finlandin suomeksi julkaisemassa Robin Hahnelin artikkelissa Perusteet markkinoita vastaan. Artikkelia saa vapaasti kotisivuiltamme ja tilaisuuksistamme.