1/05/2012

KU: Köyhyys Suomessa tuplaantui

Suomalaisten köyhyys on yli kaksinkertaistunut parin viime vuosikymmenen aikana. 
– Kun Suomen köyhyysaste pienituloisuudella mitattuna oli vuonna 1993 kuusi prosenttia, vuonna 2009 se oli 13,1 prosenttia, Helsingin yliopiston taloustieteen professori Vesa Kanniainen kirjoittaa tuoreessa Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä. 
Kansan Uutiset 27.12.2011

Suomalaisten köyhyys on yli kaksinkertaistunut parin viime vuosikymmenen aikana.

– Kun Suomen köyhyysaste pienituloisuudella mitattuna oli vuonna 1993 kuusi prosenttia, vuonna 2009 se oli 13,1 prosenttia, Helsingin yliopiston taloustieteen professori Vesa Kanniainen kirjoittaa tuoreessa Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä.

Euroopan komissio ja YK käyttävät köyhyysrajan mittarina sitä, että ihmisen tulotaso jää alle 60 prosentin suuruusjärjestykseen asetettujen kaikkien tulojen keskimmäisestä arvosta.

– Vaikka nämä mediaanitulot ovat kasvaneet lähes 20 vuotta, pienituloisten tulokehitys on ollut hitaampaa. Ihmisiä joutuu köyhyysrajan alapuolelle joko heikon ansio- tai eläketulon tai heikentyneen perusturvan johdosta.

Palkansaajissa vain vähän köyhiä

Todellinen köyhyys Suomessa löytyy työttömistä ja kansaneläkkeen varassa elävistä ikääntyneistä.

– Työttömistä oli vuonna 2008 pienituloisia joka toinen, vuonna 1995 yksi viidestä.

Kanniaisen mukaan ansiosidonnaisella turvalla elävät eivät ole köyhiä, peruspäivärahalla elävät ovat. Palkansaajista köyhiä on vain kaksi prosenttia.

75 vuotta täyttäneiden ikäluokka on kasvanut merkittävästi ja samalla myös heidän köyhyysriskinsä.

Lapsiköyhiä oli 13,2 prosenttia vuonna 2009. Lapsiköyhyydellä tarkoitetaan pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien alle 18-vuotiaiden lasten osuutta kaikista alle 18-vuotiaista.

Köyhyys tapaa myös periytyä.

– Osa lapsista syntyy perheisiin, joiden tarjoamat lähtökohdat elämälle ovat heikommat kuin muilla.

Kanniaisen huomio kiinnittyi köyhyysluvuissa yhden hengen talouksien suureen osuuteen. Se on lähellä 30 prosenttia.

– Suurin ryhmä ovat kuitenkin alle 35-vuotiaat köyhät, joiden osuus on ajoittain ylittänyt jopa 40 prosentin rajan.

Toimeentulotuen luonne on muuttunut

Toimeentulotuki ja sen saajien määrä on Kanniaisen mukaan yksi tapa arvioida köyhyyttä. Vuonna 1996 toimeentulotukea sai 600 000 ihmistä. Vuoteen 2005 saajien määrä putosi 400 000:een, mutta on viime vuosina ollut taas nousussa.

Kanniaisen mukaan toimeentulotuen saajissa oli yllättävän vähän lapsiperheitä ja iäkkäitä. Lähes yhdeksän kymmenestä tuen saajasta on työikäisiä ja työkykyisiä.

– Pitää kysyä, eikö siis ole työpaikkoja vai eikö ole työhalua vai puuttuuko molempia.

Toimeentulotuen määrä kasvoi vuosina 2000 – 2009 reaalisesti 43 prosenttia. Kanniaisen mukaan tämä viittaa siihen, että toimeentulotuen luonne on muuttunut.

– Sen piti olla viimeinen oljenkorsi, mutta siitä onkin tullut osa perustuloa.