8/30/2011

Johanna Korhonen: Reiluuden jano

Toimittaja Johanna Korhonen kirjoittaa Helsingin Sanomissa:
[Itävaltalaisen taloustieteilijä Ernst] Fehrin tutkimuksissa lapset ja nuoret hyväksyvät ongelmitta sen, että läksyjen parissa ponnistellut saa palkinnon vaivoistaan. "Yksi minulle ja kaksi sinulle vielä menettelee, mutta yksi-viisi menee sietorajan yli", Fehr sanoi taannoin The New York Timesille.

Aikuiset sietävät paljon pahempaa: tuhannesosa amerikkalaisista saa 11 prosenttia kaikista tuloista. Niin sanottu huippujohtaja ansaitsee 260-kertaisesti keskivertoon nähden. Heimon enemmistö kärvistelee työttömyyden ja velkakriisin takia.
Korhosen tekstissään kuvailemat seikat ulottuvat yksilöiden lähtökohtiin, varallisuuteen, elinolosuhteisiin ja päätösvallan jakautumiseen. Korhonen ei ole yksin puolustaessaan mahdollisuuksien ja lähtökohtien tasa-arvoa ja vaivannäön ja uhrausten reilua palkitsemista, molemmat ihmisyhteisöjen tutkitusti kannattamia tavoitteita joita Parecon Finlandin blogissa on nostettu toistuvasti esiin.

Korhosen kuvaileman tasavertaisuuden ja reilumman palkitsemisen tavoittelemiseksi on tärkeää tunnistaa, miten yksityisomistukseen nojaava markkinatalous ei rakenteillaan tue lähtökohtien kehittämistä tasapainoisemmiksi (esimerkiksi nykyisellään köyhyyteen tuomittujen lahjakkuuksien esiinnostamiseksi), päätösvallan jakamista muun kuin varallisuuden perusteella tai ostajien ja myyjien välisen kaupankäynnin kolmansille osapuolille koituvien seurausten todenmukaista seuraamista.

HS 13.7.2011
Reiluuden jano

Rauno meni uuteen työpaikkaan ja neuvotteli kuukausipalkaksi 20 000 euroa. Laura osti kuudenkymmenen tonnin auton. Niemiset esittelivät lehdessä neljänsadan neliön kotiaan, jonne mahtui näppärä kuntosali ja kotikylpylä. Jape kertoi saaneensa rahoitusalan työstään niin tukevat bonukset, että niiden sijoittamista piti ihan miettiä.

Miten näihin pitäisi suhtautua? Iloita iloitsevien kanssa? Ihailla? Kadehtia? Viisveisata?

Eräiden evoluutiobiologien mukaan lähimmäistemme rahanhehkun pitäisi herättää meissä sääliä ja huolta. Meidän tulisi lempeällä, mutta lujalla otteella auttaa Raunoa, Lauraa, Niemisiä ja Japea eroon ahnehtimisesta – vaikka he kuinka parkuisivat kovasta työstään, oikeudestaan nauttia rahoistaan ja siitä, että maailmassa on paljon heitä rikkaampiakin.

Totisesti on. Lauman vahvimmat ja röyhkeimmät kahmivat aina, jos muut antavat heidän niin tehdä.

Rikkaiden hilluminen ei ole harmiton eikä huvittava, vaan huolestuttava merkki. Yhdysvaltalainen evoluutiobiologi Sloan Wilson on havainnut, että ihmiskunta on kautta historiansa mennyt hunningolle aina, kun heimo on sallinut joidenkin yksilöidensä ahnehtia yli kohtuuden rajan.

Ja toisin päin: merkittävä kehityshyppäys on seurannut aina, kun yhteisön erilaiset yksilöt ovat sekä osanneet toimia yhdessä että jakaa tulokset oikeudenmukaisesti. Wilson väittää, että oikeudenmukaisuuden jano on ihmisen kehityshistoriassa muovautunut ominaisuus, joka on edistänyt lajin selviytymistä.

Mikä on oikeudenmukaista? Sama kaikille? Ei, vaan kohtuudessa pysyminen.

Itävaltalainen taloustieteilijä Ernst Fehr vahvistaa monien vanhempien arkihavainnon, että lapsilla on hyvin kehittynyt oikeudentunto. Kuusivuotias näkee paljon vaivaa, että karkkipussin sisältö jaetaan oikein.

Fehrin tutkimuksissa lapset ja nuoret hyväksyvät ongelmitta sen, että läksyjen parissa ponnistellut saa palkinnon vaivoistaan. "Yksi minulle ja kaksi sinulle vielä menettelee, mutta yksi-viisi menee sietorajan yli", Fehr sanoi taannoin The New York Timesille.

Aikuiset sietävät paljon pahempaa: tuhannesosa amerikkalaisista saa 11 prosenttia kaikista tuloista. Niin sanottu huippujohtaja ansaitsee 260-kertaisesti keskivertoon nähden. Heimon enemmistö kärvistelee työttömyyden ja velkakriisin takia.

Ihminen ei elä haalimisesta, vaan jakamisesta. Ahneus on sairaus, jota hyysäämisen sijaan pitää hoitaa.

Rauno ja Jape kitisevät aina veroista. Kerron heille paraguaylaisesta aché-intiaaniheimosta, jossa terve aikuinen luovuttaa kokoamastaan ruoasta 70–90 prosenttia yhteiseen pataan. Se pata ei tyhjene.