8/12/2011

HS: Toivottomien raivoa Britanniassa

Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan Lontoon köyhillä alueilla syttyneistä mellakoista, yhdistäen niihin asianmukaisesti Iso-Britanniassakin kiihtyneen leikkauspolitiikan lähes rikollisiksi (leikkauspolitiikan rikkoessa useiden maiden perustuslaeissa sekä YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa määritettyä tasa-arvoista oikeutta esimerkiksi asialliseen terveydenhoitoon ja koulutukseen) luettavat seuraukset.
Kun sosiaalipalveluja, koulutustukia ja nuorisotoiminnan määrärahoja leikataan, poliisi jää köyhissä lähiöissä monien ainoaksi kontaktiksi viranomaisiin.
Helsingin Sanomat nostaa keskeiseksi ongelmaksi ja leikkauspolitiikan seuraukseksi viranomaiskontaktien kapenemisen, mutta tämä tuskin on eriarvoistavan politiikan keskeisimpiä ongelmia. Parecon Finlandin blogissa on kerätty huolestuttavaa tilastotietoa ja uutisointia eriarvoistumisen seurauksista, ja Lontoon mellakoiden takana yksiä keskeisiä tekijöitä ovat päätösvallan keskittymisestä seuraava vieraantuminen omasta yhteisöstä ja sen päätöksenteosta, epätasapainosten neuvotteluasemien seurauksena kurjistuva mahdollisuus omaehtoisuuteen omassa elämässä ja työnteossa sekä mahdollisesti veronkiertoa, miljoonavoittojen piilottamista ja vain oman edun tavoittelua (toisille siitä koituvista seurauksista piittaamatta) ruokkiva ilmapiiri.

Esimerkiksi veroa kiertävien yritysten jatkuva rankaisemattomuus ja finanssiyritysten miljoonatuhlausten palkitseminen julkisella rahalla sekä julkisten palvelujen myymisellä pilkkahintaan ovat kaikki seurauksiltaan äärimmäisen vahingollisia ja taloudellisesti kalliita virheitä, joiden syitä on mahdollista jäljittää talouden rakenteellisiin ongelmiin.

Helsingin Sanomien kirjoitus ei myöskään osoita aivan selvästi, että mellakat eivät ole millään muotoa yllätys kun esimerkiksi poliisiväkivallan merkille pantava rankaisemattomuus, kaikkein vähäosaisimpien laajamittainen huono terveydentila ja jatkuvasti leikattavat terveyspalvelut, nuorisotalojen sulkeminen sekä asumisen ja ruoan hintojen kallistuminen otetaan huomioon.

Lisäksi, jo ainoana vaihtoehtona esitetyn leikkauspolitiikan on selkeästi nähty johtavan mellakoinnin ja epävakauden lisääntymiseen. Eriarvoisuus ja omaehtoisuuden puute omaa elämää ja yhteisöä koskevista asioista eivät yksinkertaisesti ole hyväksyttäviä piirteitä yhteiskunnassa, ja talouden osalta sen rakenteiden tulisi ottaa tämä huomioon järkevästi ja ennaltaehkäisevästi.

HS 10.8.2011
Toivottomien raivoa Britanniassa

Lontoo ja useat muut Britannian suurkaupungit ovat viikonvaihteesta lähtien ilta illan jälkeen kokeneet pahimmat mellakkansa sitten 1980-luvun. Valtaosa riehujista on teini-ikäisiä poikia köyhiltä, etnisesti kirjavilta asuinalueilta.

Konservatiivinen pääministeri David Cameron keskeytti levottomuuksien vuoksi lomamatkansa. Hallitus puhuu tapahtumista ensi sijassa rikollisuutena.

Järjestyksen palauttaminen on tietenkin Cameronin kiireellisin huoli, mutta se yksin ei riitä.

On paljastavaa, että Cameron lupasi tiistai-illaksi Lontoon kaduille edellisiin päiviin verrattuna yli kaksin verroin poliiseja, mutta hänen hallituksensa armoton säästöohjelma on leikkaamassa satojentuhansien valtion työpaikkojen mukana myös poliisin miesvahvuutta jopa viidenneksen.

Mellakat lähtivät liikkeelle lauantaina, kun poliisi ampui mustan miehen epäselvissä olosuhteissa Tottenhamin alueella.

Vaikka Britannian poliisi on sitten 1980-luvun yhteenottojen parantanut suhteitaan etnisiin vähemmistöihin, kauna poliisia kohtaan leimahtaa yhä herkästi. Kun sosiaalipalveluja, koulutustukia ja nuorisotoiminnan määrärahoja leikataan, poliisi jää köyhissä lähiöissä monien ainoaksi kontaktiksi viranomaisiin.

Järjestyksenvalvojien hetkellinen voimattomuus on päästänyt lähiönuoret harvinaiseen vallan makuun, joka on ollut omiaan laajentamaan rähinöintiä.

Mielijohteesta ja laumakäyttäytymisestä syntyvää rettelöintiä ei pidä kaunistellen nimittää yhteiskunnalliseksi toiminnaksi. Kiukku ei tee ryöstelystä ja kanssaihmisten omaisuuden tuhoamisesta hyväksyttävää. Naapurien kerrostalokoteja on palanut poroksi, kun katutason kauppa on tuikattu tuleen. Varkaudet ovat vahingoittaneet paitsi suuryhtiöiden liikeketjuja myös paikallisia pienyrittäjiä.

Toivottomuus ja köyhyys eivät pakota ketään rikoksiin ja väkivaltaan. Satojen nuorten sitkeä mellakointi on silti vakava ilmiö, jonka ehkäiseminen on mahdollista vain selvittämällä sen taustat.

Britanniassa myös oppositiopuolue Labourin ja tuhokuvista intoutuvan median on syytä miettiä rooliaan. Poliittinen järjestelmä ei täytä tehtäväänsä, jos epäoikeudenmukaisuuden kokemuksille ei löydy muuta näkyvää ilmaisukeinoa kuin silmitön riehuminen.