5/24/2011

Taloussanomat: Perhetaustat syynä nuorten köyhyyteen

TS:
Pienituloisten nuorten mukaan syyt heidän köyhyyteensä johtuvat heidän perhetaustoistaan, nykyisestä sosioekonomisesta asemastaan, äkillisistä elämänmuutoksista ja korkeista elinkustannuksista.

[...]

– Jos pienituloisuus suomalaisessa yhteiskunnassa yhä lisääntyy, alkaa perheen varallisuus vaikuttaa yhä enemmän siihen miten lapset ja nuoret voivat elämässään edetä. Tästä seuraisi väestöryhmien yhä voimakkaampi eriytyminen, [tutkija Juha] Mikkonen sanoo.
Lähtökohtien eriarvoisuus ja eri yksilöiden mahdollisuuksien lahjakkuuksiensa kehittämiseen varallisuuden perusteella heikentää yhteiskunnan tehokkuutta. Kun vain pienellä osalla väestöstä, varakkailla, on mahdollisuus toteuttaa mahdollisuuksiaan, jää suuri osa yhteisön ja yhteiskunnan lahjoista käyttämättä.

Lisäksi Suomea ja lähes kaikkia maailman valtioita sitovat yleiset ja yhtäläiset (siis ei varallisuuden mukaan jakautuvat) oikeudet esimerkiksi koulutukseen ja asumiseen, joihin myös Suomi on kansainvälisissä sopimuksissa toisen maailmansodan jälkeen sitoutunut.


Taloussanomat 23.05.2011
Perhetaustat syynä nuorten köyhyyteen

Pienituloisten nuorten mukaan syyt heidän köyhyyteensä johtuvat heidän perhetaustoistaan, nykyisestä sosioekonomisesta asemastaan, äkillisistä elämänmuutoksista ja korkeista elinkustannuksista.

Nuoret kokevat köyhyytensä takia syyllisyyttä ja eristäytymistä kuluttamiseen keskittyvässä maailmassa. Lisäksi he kokevat kielteiseksi sen, että ovat riippuvaisia toisten ihmisten tuesta. Myös rahan vähyydestä johtuvat ihmissuhdevaikeudet painavat heidän mieltään.

Nuorten mielestä köyhyys on epävarmuutta, stressiä ja mahdollisuuksien puutetta.

Valtiotieteiden maisteri Juha Mikkonen tutki Helsingin yliopistossa tekemässään pro gradu -työssään pienituloisten 14–29-vuotiaiden suomalaisnuorten omaelämäkerrallisia kirjoituksia. Ne ovat peräisin Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailusta. Mikkonen selvitti tutkimuksessaan, miten nuoret ymmärsivät pienituloisuutensa syyt ja seuraukset.

– Jos pienituloisuus suomalaisessa yhteiskunnassa yhä lisääntyy, alkaa perheen varallisuus vaikuttaa yhä enemmän siihen miten lapset ja nuoret voivat elämässään edetä. Tästä seuraisi väestöryhmien yhä voimakkaampi eriytyminen, Mikkonen sanoo.

Mikkosen mukaan eriytyminen todennäköisesti heikentäisi myös parempiosaisten elämänlaatua muun muassa yleisen turvattomuuden lisääntyessä.

Useat alle 29-vuotiaat uskovat parempaan tulevaisuuteen. He tavoittelevat sitä ennen kaikkea opiskelemalla.