3/10/2011

Taloussanomat: "SAK tutki: Kansalaiset kiristäisivät hyvätuloisten verotusta"

Taloussanomat:
Suomalaisista 86 prosenttia on sitä mieltä, että verotuksen tulisi määräytyä nykyistä enemmän veronmaksukyvyn mukaan.
86% on enemmän kuin kokonaisäänestysprosentti yksissäkään eduskuntavaaleissa Suomen historiassa.

Taloussanomat 9.3.2011
SAK tutki: Kansalaiset kiristäisivät hyvätuloisten verotusta

Tutkimuksen mukaan kansalaiset pitävät tärkeänä myös sitä, että pätkä-, osa-aika- ja keikkatyöntekijöiden asema työmarkkinoilla saataisiin samalle tasolle vakituisten työntekijöiden kanssa.

Kyselyyn vastanneista 72 prosenttia koki, että eläkeiän alarajan nostamisesta käydyn keskustelun sijaan ensi vaalikaudella olisi tärkeää keskittyä siihen, miten työuria voitaisiin pidentää työelämää parantamalla.

SAK kertoo tiedotteessaan neljän suurimman puolueen verolinjausten osoittavan, että ainoastaan kokoomus olisi valmis keventämään palkkaverotusta.

Keskustan linjaus puolestaan kävisi palkansaajan kukkarolle ankarimmaksi.

SAK:n arvion mukaan tuloerot kasvaisivat eniten kokoomuksen ja keskustan veronlinjausten toteutuessa.

Sekä kokoomus että keskusta olisivat valmiita kiristämään arvonlisäveroa kahdella prosenttiyksiköllä, mutta vain kokoomus kiristäisi energiaverotusta. Perussuomalaiset sen sijaan olisivat keventämässä energiaverotusta.

Jokainen neljästä suurimmasta puolueesta on nostamassa terveysveroja. Tämän lisäksi Sdp olisi valmis myös pakkausveroon.

– Välillisen verotuksen kiristämiseen perustuva linja kasvattaa tuloeroja ja uhkaa etenkin pienipalkkaisten työntekijöiden ostovoimaa, sanoo SAK:n pääekonomisti Olli Koski järjestön tiedotteessa.