2/21/2011

HS: Valtion omistamissa yhtiöissä satojen tuhansien eurojen johtajaeläkkeet

Helsingin Sanomat uutisoi johtajien eläkkeistä valtion omistamissa yhtiöissä.
Valtion omistamien yhtiöiden toimitusjohtajat pääsevät lähivuosina eläkkeelle, jonka suuruus vaihtelee 160 000 eurosta 530 000 euroon vuodessa. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan seitsemän lähivuosina eläköityvän oloneuvoksen eläke on keskimäärin noin 330 000 euroa vuodessa.

Suomalaisen keskieläke on noin 17 000 euroa vuodessa, joten valtio-omisteisen yhtiön toimitusjohtaja saa noin 20 kertaa tavallista suomalaista enemmän eläkettä.
Mitä artikkelissa ei nosteta esille, on kuinka kapitalistisen talouden markkinamekanismit kannustavat tämänkaltaiseen palkkaukseen sekä tarjoavat toisille ihmisille niin vahvat neuvotteluasemat, että tämänkaltaisten palkkojen sopiminen on mahdollista. Jos palkkaus perustuisi työn kohdalla vertaisarviointiin ja yksittäisen henkilön kohdalla tehtyihin tunteihin ja työn raskauteen, ei tämänkaltaisia eroja ihmisten välillä pääsisi syntymään.


Helsingin Sanomat 19.2.2011
Valtion omistamissa yhtiöissä satojen tuhansien eurojen johtajaeläkkeet


Valtion omistamien yhtiöiden toimitusjohtajat pääsevät lähivuosina eläkkeelle, jonka suuruus vaihtelee 160 000 eurosta 530 000 euroon vuodessa. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan seitsemän lähivuosina eläköityvän oloneuvoksen eläke on keskimäärin noin 330 000 euroa vuodessa.

Suomalaisen keskieläke on noin 17 000 euroa vuodessa, joten valtio-omisteisen yhtiön toimitusjohtaja saa noin 20 kertaa tavallista suomalaista enemmän eläkettä.

Suurimman eläkkeen saa Outokummun jo potkut saanut toimitusjohtaja Juha Rantanen, 59, jonka eläke nousee 530 000 euroon vuodessa. Sitä aletaan maksaa tammikuussa 2012.

Lähivuosien toiseksi suurinta eläkettä pääsee nauttimaan Kemiran Harri Kerminen, 59, arviolta noin 460 000 euroa vuodessa. Hänen eläkeikänsä on 62 vuotta.

Kolmannella sijalla on Rautaruukin Sakari Tamminen, 57, joka pääsee 60-vuotiaana nauttimaan arvioiden mukaan noin 430 000 euron vuosieläkkeestä.

Tammisen eläkkeen koon ratkaisee kuluva ja kaksi seuraavaa vuotta, sillä hänen eläkesopimuksensa painottaa poikkeuksellisen paljon loppu-uran ansioita.