11/05/2010

YLE: 57 prosenttia lääkäreistä tinkinyt hoidosta

Viestintätoimisto Kaufmann Agencyn ja Suomen Lääkäriliiton kanssa tekemästä tutkimuksesta tulee ilmi, että kaikkiaan 57 prosenttia suomalaisista lääkäreistä kertoo joutuneensa tinkimään potilaan kannalta ihanteellisesta hoidosta terveydenhuollon kustannuspaineista takia. Tutkimukseen osallistuneista lääkäreistä 72 prosenttia oli huolissaan tai erittäin huolissaan kuntien terveydenhuollon rahoituksen riittävyydestä.

YLE 02.11.2010
57 prosenttia lääkäreistä tinkinyt hoidosta

57 prosenttia suomalaisista lääkäreistä sanoo joutuneensa tinkimään potilaan kannalta ihanteellisesta hoidosta terveydenhuollon kustannuspaineiden vuoksi. Yli puolet lääkäreistä on kokenut potilaiden saavan myös joskus epätasa-arvoista hoitoa.

Viestintätoimisto Kaufmann Agencyn yhteistyössä Suomen Lääkäriliiton kanssa tekemän tutkimuksen mukaan rajalliset resurssit, vanheneva väestö ja väestön vanhenemisen myötä kasvava tautitaakka aiheuttavat jo potilaiden hoitoon vaikuttavia kustannuspaineita.

Lääkärit kokevat selkeiden ja yhtenäisten priorisointikäytäntöjen puutteen hankaloittavan lääkäreiden työtä ja lisäävän potilaiden eriarvoisuutta.
Linjauksia hoidon priorisoinnista kaivataan yhä

- Lääkärit kokevat, että ainoa mahdollisuus tasa-arvoisen hoidon saavuttamiseksi on tehdä priorisointipäätökset valtakunnallisella tasolla, sanoo Kaufmann Agencyn toimitusjohtaja Jani Ahonala.

Lääkäreistä kolmasosa haluaisi viranomaistahon, kuten Kelan tai sosiaali- ja terveysministeriön tekevän päätökset hoidon priorisoinnista, kolmasosa odottaa priorisointia eduskunnalta ja kolmasosa säilyttäisi priorisoinnin lääkäreillä.

Sairaanhoitopiirin tai sairaalan johdolle priorisointivastuun antaisi vain kuusi prosenttia lääkäreistä.
Terveydenhuollon rahoitus huolestuttaa

Tutkimukseen osallistuneiden lääkäreiden mielestä terveydenhuollon palveluiden tarjoaminen on kuntien tehtävä. Valtaosa vastanneista uskoo kuitenkin, että tulevaisuudessa potilaat joutuvat vastaamaan yhä enemmän hoidon kustannuksista, koska terveydenhuollon rahoitus näyttää synkältä.

Kuntien terveydenhuollon rahoituksen riittävyydestä oli huolissaan tai erittäin huolissaan 72 prosenttia lääkäreistä. Lisäksi suuri osa lääkäreistä arveli terveydenhuollon olevan merkittävissä rahoitusvaikeuksissa vuonna 2020.

Verkko- ja kirjekyselynä toteutettuun tutkimukseen osallistui lähes kaksi tuhatta Suomessa asuvaa lääkäriä.