10/25/2010

"Köyhyyden poistaminen on liian suuri tavoite"

Tutkija Eija Soinin kirjoittaa kehitysavun ongelmista ja ristiriidoista Helsingin Sanomissa.

Vaihtoehdottomuuden myytti on yksi keskeisiä perusteluja nykyisenkaltaiselle tai sitä huomattavasti muistuttaville markkinajärjestelyille, joissa köyhyys ja huomattava eriarvoisuus on historiallisesti aina ollut kiinteänä osana.

Helsingin Sanomat 25.10.2010
Köyhyyden poistaminen on liian suuri tavoite

Suomessa on viime aikoina keskusteltu vilkkaasti siitä, miksi kehitysyhteistyötä pitää tehdä. Hedelmällisempää olisi kuitenkin pohtia, mitä kehitysyhteistyöllä voidaan saada aikaan: ovatko odotukset realistiset, ja mihin voimavarat pitäisi keskittää?

Jo vuonna 1857 walesiläinen teollisuusjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Robert Owen kehotti maailman johtavia valtioita tekemään suunnitelman, jonka avulla kaikille turvattaisiin oikeus ruokaan, vaatteisiin, asuntoon, koulutukseen, työhön ja virkistäytymiseen. Hän vakuutti, että tämä kaikki on ensi kertaa mahdollista ja myös helpompaa kuin oli kuviteltu.

Vuonna 1949 Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Truman ehdotti uutta, rohkeaa ohjelmaa, jolla alikehittyneiden maiden talouskasvu saataisiin käyntiin. Ihmiskunnalla oli hänen mielestään ensimmäistä kertaa tarpeeksi tietoa ja taitoa maailman köyhimpien ihmisten kärsimysten lievittämiseksi.

Vuonna 1961 presidentti John F. Kennedy puolestaan ehdotti kehitysohjelmissa täyskäännöstä, jotta näkisimme päivän, jolloin kehitysapua ei enää tarvita.

Vuonna 2000 maailman johtajat hyväksyivät YK:n vuosituhattavoitteet. Järjestön pääsihteeri Kofi Annan totesi, että nykyinen sukupolvi on ensimmäinen, jolla on tarvittavat resurssit ja tekninen osaaminen kaikkien ihmisten vapauttamiseksi puutteesta.

Vuonna 2005 brittiministerit Tony Blair ja Gordon Brown asettivat köyhyyden poistamisen Afrikassa G8-huippukokouksen asialistan kärkeen. Samana vuonna ilmestyi ekonomisti Jeffrey Sachsin teos The End of Poverty, joka käsittelee köyhyyden poistamisen keinoja. Sachs vakuuttaa, että köyhyyden kitkeminen on paljon helpompaa kuin yleensä ajatellaan.

Suuret suunnitelmat eivät ole toteutuneet. New Yorkin yliopiston professorin William Easterlyn mukaan suurin ongelma on se, ettei kukaan ole niistä tulosvastuussa. Kehitysyhteistyöjärjestöillä ja valtioilla on jonkinlainen koordinoimaton kollektiivinen vastuu näistä moninaisista päämääristä. Easterlyn mielestä tämä on huonoin kannustin, mitä on koskaan keksitty.

Ongelmia voidaan kartoittaa yhdessä niin sanotun ongelmapuun avulla. Joku mainitsee ongelman, joka kirjoitetaan lapulle ja teipataan seinälle. Sen jälkeen mietitään ongelman syitä ja seurauksia. Ongelmapuu alkaa kasvaa. Joku nostaa esille ongelman, joka ei liity edelliseen. Aloitetaan uusi puu. Joskus eri puiden oksat liittyvät syy-seuraussuhteilla toisiinsa.

Köyhyys ei kelpaa yhdelle lapulle kirjoitettavaksi ongelmaksi. Köyhyys on juuri se ongelmavyyhti, jota kymmenet laput syy-seuraussuhteineen kuvastavat.

Köyhyyden poistaminen ei käytännössä toimi yksittäisen projektin tavoitteena. Sen sijaan on pohdittava, mitä ongelmia paikalliset ihmiset haluavat ratkaista ja mihin resurssit riittävät. Köyhyyden poistaminen kehitysavun päämääränä on samalla tavalla liian suuri pala purtavaksi.

Tilastollisessa tutkimuksessa ei ole löydetty todisteita siitä, että avun ehdollistaminen toimisi. Todella huonot hallinnot ottavat apua vastaan siinä missä muutkin. Runsaan avun on myös todettu huonontavan hallinnon laatua ja demokratian kehitystä. Kun huonot hallinnot eivät kuuntele köyhiä, niiden kautta välitetty apu ei kanavoidu tehokkaasti ongelmien ratkaisemiseen.

Auttaako kehitysapu kehitysmaita sitten saavuttamaan talouskasvun? Osa tutkimuksista tukee tätä näkemystä jonkin verran, osa ei lainkaan.

Väestönkasvu syö kehityksen saavutuksia sitä mukaa kuin niitä syntyy. 58 maan tieteen edustajat totesivat jo vuonna 1993 New Delhin väestöaiheisessa tiedehuippukokouksessa, että perhesuunnittelu voisi tuoda suurelle määrälle ihmisiä enemmän hyötyä kuin mikään muu yksittäinen keino. Myös kehitysmaiden naiset toivovat perhesuunnittelua, mutta sitä ei useinkaan ole tarjolla.

Easterly jakaa kehitysyhteistyön toimijat kahteen kategoriaan, suunnittelijoihin ja etsijöihin. Suunnittelijat julistavat suuria tavoitteita ja ruokkivat tulevaisuuden odotuksia mutta eivät ota vastuuta tavoitteiden toteuttamisesta. Suunnittelijat päättävät, mitä muut tarvitsevat, ja suosivat maailmanlaajuisia ratkaisuja. Heillä ei ole tietoa paikallisten ihmisten tarpeista eikä siitä, saavuttiko apu kohteen.

Etsijät pyrkivät löytämään toteuttamiskelpoisia ideoita ja toteuttamaan ne. He ottavat vastuun tekemisistään. Etsijät kysyvät avunsaajilta, mitä tarvitaan, ja sopeuttavat ratkaisut paikallisiin tarpeisiin. He myös selvittävät, onko avunsaaja tyytyväinen.

Suunnittelija kysyy, miten kehitysyhteistyötä pitäisi tehdä, jotta köyhyys poistuisi maailmasta. Etsijä kysyy, mitä kehitysavulla voidaan tehdä.

Moni järjestö mainitsee tavoitteikseen lähes kaikki YK:n vuosituhattavoitteet ja pyrkii samalla olemaan ilmastonmuutoksen asiantuntija. Kaupallisella alalla erikoistutaan tiettyyn tuotteeseen, käytetään erikoistuneita asiantuntijoita ja kuunnellaan asiakkaita, jotta tiedettäisiin, miten tuotetta voisi kehittää paremmaksi. Kehitysyhteistyön onnistuminen vaatii vähintäänkin samaa.

Kehitysyhteistyö ei ole helppoa. Kestäviä tuloksia on vaikea saavuttaa, ja kovalla työllä aikaansaatu ratkaisu ei välttämättä toimi sellaisenaan toisella alueella.

Kehitysavun parhaimmat saavutukset ovat etsijöiden ja erikoistujien aikaansaannosta. Niissä on pureuduttu paikallisten kanssa selvästi rajattuun ongelmaan rajatulla alueella.