4/04/2014

Parecon Finlandin luento Kontulan kirjastolla

Parecon Finland järjestää avoimen luennon Kontulan kirjastolla ensi keskiviikkona, 9.4. kello 17.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa!

“Markkinoiden myytit ja osallisuustalouden mahdollisuudet” 

Luennolla tarkastellaan markkinatalouden perustavia kysymyksiä: haitallisen talouskasvun juuria sekä markkinatalouden epäkohtia. 
Markkinatalouden umpikujien rinnalle nostetaan joukko osallisuustalouden ratkaisuehdotuksia vapaan ja ekologisesti kestävän talouden perustaksi.  
Tilaisuuksien yhteydessä on ostettavissa myös taloustieteen professori Robin Hahnelin syksyllä 2012 julkaistu kirja "Kilpailusta yhteistyöhön" erikoishintaan (vain käteinen).  
Luennoitsijoina ovat Parecon Finlandin Antti Jauhiainen (pj.) ja Aki Tetri.

3/16/2014

Parecon Finlandin luento Rikhardinkadun kirjastossa ensi keskiviikkona

Parecon Finland järjestää avoimen luennon Rikhardinkadun kirjastolla ensi keskiviikkona, 19.3. kello 17.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa!

“Markkinoiden myytit ja osallisuustalouden mahdollisuudet” 

Luennolla tarkastellaan nykytalouden myyttejä, haitallisen talouskasvun juuria sekä markkinatalouden heikkouksia.
Markkinatalouden umpikujien rinnalle nostetaan joukko osallisuustalouden ratkaisuehdotuksia vapaan ja ekologisesti kestävän talouden perustaksi.  
Tilaisuuksien yhteydessä on ostettavissa myös taloustieteen professori Robin Hahnelin syksyllä 2012 julkaistu kirja "Kilpailusta yhteistyöhön" erikoishintaan (vain käteinen).  
Luennoitsijoina ovat Parecon Finlandin Antti Jauhiainen (pj.) ja Aki Tetri.

3/13/2014

Kaupankäynti terveydellä ei ole ongelmatonta

Matti Apunen kaipasi Helsingin Sanomissa 11.2. julkaistussa sote-uudistusta kritisoivassa kolumnissaan suomalaiseen terveydenhuoltoon lisää kilpailua ja markkinatalouden lainalaisuuksia. Sote-uudistuksen kokonaisuuden epäselvyys ja tiedotuksen sekavuus ovat perusteltuja kritiikin kohteita. On kuitenkin tärkeää tunnistaa, että markkinarakenteet sopivat huonosti terveydenhoitoon.

Terveydenhoitomarkkinat ovat poikkeukselliset. Torilla hedelmiä on helppo vertailla ja poimia parhaat kauppakassiin, mutta terveyspalveluissa vertailu on vaikeampaa. Alalla tarjontapuoli, kuten lääkäri ja sairaala, on tavallista aktiivisemmassa roolissa kuluttajien tehdessä valintojaan. Sairas ihminen ei yleensä ole taloustieteen oppikirjojen kuvailema rationaalinen toimija, jolla on runsaasti energiaa vertailla eri toimenpiteiden kustannuksia ja hyötyjä.

Yrityksillä on merkittävä vaikutusvalta myymiensä palvelujen kysyntään, sillä potilailla ei ole käytännössä mahdollisuuksia kyseenalaistaa hoidossa saamiaan suosituksia. Kaupankäynti perustuu pitkälti luottamukseen lääkäriä ja yritystä kohtaan, mikä poikkeaa selvästi perinteisestä markkina-asetelmasta. Terveyspalveluissa ei myöskään ole muun kaupankäynnin tapaan takuuta tai palautusoikeutta.

Lisäksi terveydenhoitomarkkinat kärsivät kilpailun puutteesta, mikä heikentää niiden toimivuutta. Toimiva kilpailuasetelma on tunnetusti vaikeaa saavuttaa Suomen kaltaisilla pienillä markkina-alueilla, ja vaikka tässä onnistuttaisiinkin, usean toimijan pirstaleinen pelikenttä päällekkäisine palveluineen on vaikeasti hahmotettava.

Yritysten kannustimetkin ovat ristiriitaiset. Ennaltaehkäisevä terveydenhoito on huonoa liiketoimintaa, sillä katteet ovat alhaiset ja hoidon tepsiessä asiakas ei enää palaa. Yrityksen kannattaakin kaupata monimutkaisempia operaatioita ja tutkimuksia, joissa on paremmat katteet. Esimerkiksi Yhdysvalloissa niitä teetetään potilaille enemmän kuin Euroopassa. Hoidon määrä ei kuitenkaan ole kulkenut käsi kädessä hoidon laadun kanssa. Yhdysvaltalainen yksityiseen sektoriin nojaava terveydenhuolto on kansainvälisissä vertailuissa korostetun kallista ja heikkotasoista, kun taas eurooppalaiset julkiset järjestelmät ovat säännöllisesti kärkisijoilla.

Yksityiset sairausvakuutukset lisäävät päällekkäisyyksiä ja byrokratiaa, sekä välillisesti hoidon kustannuksia. Työterveydenhuolto on puolestaan erittäin kannattavaa liiketoimintaa, koska työssäkäyvät asiakkaat ovat valtaosin terveitä. Tämä yksityinen järjestelmä ymmärrettävästi kukoistaa markkinamittarein, koska sen ulkopuolelle jäävät keskimäärin kalleimmat asiakkaat – kroonisesti sairaat, työttömät ja vanhukset.

Eri maiden ratkaisuja vertailtaessa on tullut selväksi, että kilpailuun perustuva terveydenhuolto ei tuota toivottuja lopputuloksia. Pohjoismaissa kaukonäköisesti toteutettu julkinen terveydenhuolto on osoittautunut tehokkaaksi järjestelmäksi. Suomalaista terveydenhuoltoa tuleekin kehittää huolellisesti ja muiden maiden virheistä oppien.

Lue myös:

2/28/2014

Parecon Finlandin avoimet luennot keväällä 2014

Parecon Finland järjestää jälleen keväällä 2014 avoimia luentoja Helsingin kirjastoissa.

Ensimmäinen luento on jo ensi keskiviikkona, 5. maaliskuuta, Kallion kirjastossa. Tervetuloa!

“Markkinoiden myytit ja osallisuustalouden mahdollisuudet”  
Luennolla tarkastellaan nykytalouden myyttejä, haitallisen talouskasvun juuria sekä markkinatalouden heikkouksia. 
Markkinatalouden umpikujien rinnalle nostetaan joukko osallisuustalouden ratkaisuehdotuksia vapaan ja ekologisesti kestävän talouden perustaksi.  
Tilaisuuksien yhteydessä on ostettavissa myös taloustieteen professori Robin Hahnelin syksyllä 2012 julkaistu kirja "Kilpailusta yhteistyöhön" erikoishintaan (vain käteinen).  
Luennoitsijoina ovat Parecon Finlandin Antti Jauhiainen (pj.) ja Aki Tetri.
Kevään 2014 luennot Helsingin kirjastoissa:

Kallion kirjasto keskiviikko 5.3. kello 17 

Rikhardinkadun kirjasto keskiviikko 19.3. kello 17 

Kontulan kirjasto keskiviikko 9.4. kello 17 

Käpylän kirjasto torstai 24.4. kello 17 

2/27/2014

Guardian: Euroopan tyhjiin asuntoihin majoittaisi mantereen kodittomat kahteen kertaan

More than 11m homes lie empty across Europe – enough to house all of the continent's homeless twice over – according to figures collated by the Guardian from across the EU.
Euroopassa on tyhjillään valtavasti asuntoja. Asuntoja on noin kaksi kertaa yhtä paljon kun Euroopassa on asunnottomia. 

Merkittävä osa asunnoista on rakennettu 2000-luvun alun taloudellisen nousukauden aikana, mutta talouden romahduksen takia asuntoja ei ole välttämättä edes koskaan käytetty.

Guardianin uutinen on käytännön esimerkki siitä, kuinka käytännön kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen on markkinatalouksissa usein ongelmallista, ja yhteiskunnan resursseja käytetään monesti tuhlailevalla ja lyhytnäköisellä tavalla. 

Lue myös:

2/24/2014

Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen: "Kehityskeskustelut eivät kehitä"

Yle:
Raha antaa onnea vain lyhytaikaisesti, toteaa Pohjolan lääkäripäivillä Oulussa puhunut psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen. Palkankorotuskin vain luo odotuksia seuraaville korotuksille. Poikkeuksena on selvään palkkakuoppaan juuttuminen, mikä koetaan epäoikeudenmukaisuutena. 
– Raakaa puhetta, mutta bonukset hyvälle työntekijälle eivät enää paranna tulosta. 
– Kannustuspalkkioilla pitäisi motivoida huonoja työntekijöitä. Silloin yrityksen tulos paranisi, professori lataa. 
Vuotuiset kehityskeskustelut ovat professorin mielestä suorastaan absurdeja, eivätkä lisää onnellisuutta.
Työelämän laadun kannalta olisi tärkeää, että ihmisillä olisi vaikutusmahdollisuuksia myös työelämässä ja palkitseminen olisi oikeudenmukaista. Ahkeruudesta palkitseminen ja aidot vaikutusmahdollisuudet kannustaisivat työntekoon ja parantaisivat työtyytyväisyyttä. 

Osallisuustalouden ratkaisut ovat perusteellinen esimerkki siitä, miten talous voisi perustua oikeudenmukaiselle palkitsemiselle ja demokraattisille työpaikoille.

Lue myös:

2/20/2014

Michael Albertin haastattelu osallisuustaloudesta

Michael Albert, toinen osallisuustalouden idean kehittäjistä, avaa saksalaisen Kontext-verkkosivuston haastattelussa osallisuustalouden idean lähtökohtia ja sen ratkaisujen tarjoamia mahdollisuuksia.

Lue myös:

2/18/2014

Yle: Yksi mittari ei riitä kertomaan julkisen talouden kokoa

Yle:
Suomen julkisen sektorin kokoa on alkuvuodesta päivitelty maan johtoa myöten. Yksi mittari ei kuitenkaan riitä kertomaan, miten iso Suomen julkinen talous on – tai onko se paisunut kestämättömän suureksi. 
[…] Yksinkertaisin mittari julkisen sektorin koon selvittämiseksi lienee kuitenkin työntekijöiden määrän tarkastelu. Vuonna 2012 Suomessa 24,3 prosenttia kaikista työllisistä oli julkisen sektorin palveluksessa. 
Kunnille on tullut lisää tehtäviä esimerkiksi koulutuksessa ja terveydenhuollossa, mikä on kasvattanut julkisen sektorin työntekijöiden määrää 1970-luvulta tähän päivään. Suurimmillaan suhdeluku kävi kuitenkin lamavuonna 1994, jolloin julkinen sektori työllisti Suomessa 26,9 prosenttia kaikista työllisistä. Viime vuosina luvussa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Lue myös:

2/16/2014

HS: Näin työnantaja velvoittaa palkattomiin ylitöihin

"Ekonomeille tämä on aivan arkipäivää", sanoo Suomen Ekonomiliitto Sefen asiamies Kosti Hyyppä. 
"Työnantaja sanoo harvoin suoraan, että 'jää palkattomiin ylitöihin', koska se on laitonta. Sen sijaan työnantaja voi määritellä työtehtävät sellaisiksi, että niistä ei suoriudu normaalissa työajassa, tai ilmoittaa, että ison projektin deadline onkin viikon kuluttua", Hyyppä jatkaa.
Työtä tekevien mahdollisuus päättää työtehtävistään ja heidän asemansa suhteessa työn tarjoajiin ja sen toteuttamisesta päättäviin on yksi tarkastelemisen arvoinen seikka kaikissa talousjärjestelmissä.

Lue myös:

"Rakenneuudistukset" – tie huonoon työelämään?
New York Times: Toistasataa kuollutta ompelimon tulipalossa
The Economist: Korkeampi minimipalkka saattaa parantaa työllisyyttä ja nostaa palkkoja

2/14/2014

Ympäristökatastrofi on nykyrakenteissa väistämätön

Nykyinen talousjärjestelmä on kestämätön. Hiilidioksidipäästöjä ja jätettä tuotetaan liikaa. Energiaa sekä luonnonvaroja kulutetaan kestämättömästi. Maapallosta ollaan tekemässä elinkelvotonta, koska talouden rakenteet ovat kyvyttömiä ottamaan huomioon ihmisille ja luonnolle tuotannosta koituvia haittoja. Hintasignaalien puutteellisuus  tuotannon ympäristöhaittojen huomioimisessa ja taloutta koskevan päätösvallan monopolisoituminen keskittyvän varallisuuden myötä kasvattavat ongelmia entisestään. Toisin sanoen talous ei kykene reagoimaan ihmisten tarpeisiin ja ympäristöongelmiin riittävästi, vaan sitä leimaa lyhytnäköisyys ja yhteisen hyvän jääminen pelkkien korupuheiden varaan.

Olennainen kysymys kuuluukin: missä on ongelma, ja miten rakennetaan tulevaisuudessa parempaa?

Eroon nykyrakenteista ja -ajattelumalleista

Kestämättömiä talousrakenteita on monella yhteiskunnan tasolla. Esimerkiksi Euroopan unionin tavoitteet, jotka asettavat markkinoiden vapauttamisen ja tuottavuuden kasvattamisen etusijalle, jättävät ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden kysymykset toissijaisiksi. EU-maat ovat profiloituneet ilmastoneuvotteluissa huomattavasti vastuullisempina osapuolina kuin esimerkiksi Yhdysvallat, mutta myös Euroopassa talouskehitys on ympäristön kannalta kestämätöntä.

Euroopan unionin asteittainen purkaminen saattaa olla edessä, kuten monet kommentaattorit ovat esittäneet, siitäkin syystä, ettei ekologiselle muutokselle ole tilaa nykyisessä yhdentymisprojektissa. Nykymuotoisen, markkinatalouden ongelmille sokean, jäykkää parlamentarismia pönkittävän unionin sijaan tarvitaan yhdentymistä, joka asettaisi keskiöön sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden - unohtamatta ihmisten vapautta.

Lisäksi nykyään keskitytään liiaksi vaillinaisiin mittareihin, kuten bruttokansantuotteeseen. Poliittinen johto ja elinkeinoelämä uskovat yhä sokeasti nykymuotoiseen talouskasvuun, vaikka on selvää, että bruttokansantuote mittaa hyvinvoinnin sijaan tuotettujen asioiden rahallista arvoa.

Liian usein talouden kasvua pidetään synonyyminä talouden kehittymiselle. Samoin talouden kehitys rinnastetaan yhteiskunnan kehitykseen. Asiat eivät kuitenkaan ole näin yksinkertaisia. Kun tavoitteet ovat epäselviä tai suoranaisesti vääriä, ei ainoastaan jätetä tekemättä oikeita asioita, vaan voidaan tehdä myös suoranaisesti haitallisia asioita.

Baumolin tauti ja väärät lääkkeet

Tarpeellinen esimerkki nykyrakenteiden ja –ajattelumallien ongelmista on myös niin kutsuttuun Baumolin tautiin liitetyt oletukset. Baumolin taudilla viitataan siihen, kuinka palvelutyövaltaisen julkisen sektorin näennäisen heikko tuottavuus tuo jatkuvasti painetta veronkorotuksiin, ja ajaa näin hyvinvointivaltiota kriisiin.

Palvelusektorin tavaratuotantoa heikempi tuottavuuskehitys ei kuitenkaan tarkoita hyvinvointivaltion välttämätöntä loppua, vaikka monet haluavat asian näin esittää. Se, että palvelut näyttävät kalliilta, tarkoittaakin tosiasiassa vain sitä, että ne ovat ihan yhtä halpoja kuin ennen, mutta tavarat ovat halventuneet enemmän.

Kuten tutkija Elina Aaltio toteaa: “[Palvelujen hidas tuottavuuskehitys] saa palvelut ehkä näyttämään kalliilta, mutta tosiasiassa niihin on varaa.”

Ekologisen kriisin keskellä oleellista olisikin kiinnittää huomiota juuri tähän muutokseen. Aaltio jatkaa:

“Ongelmana sen sijaan on tavaratuotannon nopea tuottavuuskehitys, jonka ansiosta meillä on yhä enemmän varaa ympäristön ja turvallisuuden kannalta kestämättömään kulutukseen.”

Markkinatalouden vinoutuneet rakenteet

Vakavimmat esteet ekologisesti kestävälle taloudelle ovat markkinatalouden pelikirjassa. Ulkoisvaikutukset ovat yksi markkinatalouksia tunnetusti vaivaava vakava ongelma. Markkinatalouksissa on vähän mahdollisuuksia ottaa huomioon sitä, mitä vaikutuksia tuotannolla tai kulutuksella on muihin ihmisiin kuin myyjään ja ostajaan. Huomiotta jäävät myös tulevat sukupolvet ja ympäristötuhot. Ongelma korostuu mitä enemmän taloutta rakennetaan ihmisten tasavertaisen osallisuuden sijaan markkinatalouden varaan.

Talvivaara on hyvä esimerkki markkinatalouden kyvyttömyydestä mitata ihmisten ja luonnon hyvinvoinnille elintärkeitä asioita. Talvivaaran tapauksessa tuotannon aloittamisesta päättivät ihmiset jotka eivät joudu kärsimään Talvivaaran ympäristövahingoista. Haitallisesta tuotannosta aiheutuva reaalinen, inhimillinen tai ekologinen hinta ei näy millään muotoa siinä laskutoimituksessa, kun omistajat miettivät, kannattaako louhintatoimintaa aloittaa.

Ulkoisvaikutusten vinoumat toimivat molempiin suuntiin. Esimerkiksi joukkoliikenteen hyvät puolet, kuten vähempi parkkipaikkojen tarve, kaupunkien parempi ilmanlaatu tai useammalle ihmiselle mahdollistunut liikkuminen, eivät näy joukkoliikenteen halvempana hintana markkinoilla.

Markkinaintoilijat sivuuttavat ulkoisvaikutusten ongelmat järjestelmällisesti. Kenties ongelmaa väistellään sen merkittävyyden vuoksi – keskustelu ulkoisvaikutuksista paljastaa nopeasti sen, että markkinoilla tehdään, ei ainoastaan epädemokraattisia, vaan myös haitallisia päätöksiä ihmisten ja luonnon kannalta.

Ympäristön, tehokkuuden ja tasa-arvon kannalta olisi myös tärkeää, että yksityistä kulutusta korvataan julkisella kulutuksella silloin kun se on toimivampi ratkaisu. Toimivien vuokrausjärjestelmien kehittäminen esimerkiksi sähköautoille ja yhteisten toimintatilojen ja varusteiden hankkiminen taloyhtiöihin ovat käytännön esimerkkejä yhteisöllisestä kuluttamisesta. On kaikkien kannalta järkevämpää investoida resursseja yhteiseen prameaan leikkipuistoon tai naapuruston lehti -tai kuntosaliin. Näin luonnonvaroja käytetään vähemmän ja ihmiset hyötyvät niistä enemmän. Markkinatalous tekee yksityisestä kuluttamisesta tunnetusti helppoa, mutta julkisesta kulutuksesta erittäin vaivalloista.

Suuntaviivoja paremmalle taloudelle

Minkälainen olisi parempi talous? On selvää, että toimivat talouden rakenteet tarjoavat työtä ja toimeentuloa kaikille. On selvää, että kunnon taloudessa ei tuijotettaisi yksisilmäisesti markkinamittareita, jätettäisi ulkoisvaikutuksia huomiomatta, eikä keskityttäisi ainoastaan tällä tavoin määritettyihin talouden kasvulukuihin. Selvää on myös se, että talouden tulisi lähteä liikkeelle konkreettisista talouden resursseista. Luonto asettaa tiukat reunaehdot taloudelliselle toiminnalle, eikä niitä voida ylittää. Sen on oltava taloudellisen toiminnan lähtökohta, ei jälkikäteen neuvoteltava sivuseikka.

Uusi talous voi nähdä myös keinotekoisen yksityinen-julkinen –vastakkainasettelun yli, ja se voi keskittyä vastaamaan ihmisten tarpeisiin niin yksilöinä kuin yhteisöinäkin. Talous voi kerskakulutuksen sijaan kannustaa palveluiden tuotantoon ja kulutukseen sekä vapaa-ajan lisäämiseen.

Toimivassa taloudessa ihmiset ovat aktiivinen osa tuotantoa ja kulutusta, ja he voivat tuoda esille muiden toimien vaikutukset omaan elämäänsä ja päinvastoin.

Osallisuustalouden rakenteelliset ehdotukset ovat keskustelun avaus tiellä kohti uutta taloutta. Talouden demokraattisessa suunnittelussa markkinatalouksille ominainen haitallinen kilpailu ja luonnonvarojen tuhlaus voidaan korvata asteittain tasavertaisella yhteistyöllä, rakentavalla kilpailulla ja ekologisesti kestävillä investoinneilla. Talouden demokraattinen suunnittelu tarjoaakin hyödyllisiä työkaluja ihmisten taloudellisen vapauden lisäämiseen sekä ympäristön hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Lue myös:

Miksi talous kannustaa ympäristön turmelemiseen?
Robin Hahnel: Talouskasvusta
Olli Tammilehto: Elämän jatkumiseen ei ole varaa nykytaloudessa

2/13/2014

Markkinoilla myytävä ruoka mitä sattuu

The Guardian:
Consumers are being sold food including mozzarella that is less than half real cheese, ham on pizzas that is either poultry or "meat emulsion", and frozen prawns that are 50% water, according to tests by a public laboratory. 
The checks on hundreds of food samples, which were taken in West Yorkshire, revealed that more than a third were not what they claimed to be, or were mislabelled in some way. 
Kolmannes markkinoilla myytävistä elintarvikkeista ei sisältänyt sitä, mitä luvattiin, kirjoittaa The Guardian. Guardianin siteeraaman West Yorkshiressa tehdyn tutkimuksen mukaan kuluttajille myydään muun muassa mozzarellaa, jossa alle puolet on oikeaa juustoa, tai laihdutukseen sopivaa yrttiteetä, jossa oli yrttien ja teen sijaan glukoosijauhoa, jota oli terästetty myynnistä poistetulla laihdutuslääkkeellä.

Julkiseen sektoriin kohdistuvien leikkauksien takia viranomaisilla on yhä pienemmät resurssit tarkastella markkinoilla myytävän ruoan laatua.

Lue myös:


2/06/2014

HS: Joka viides tinkii ruoka- ja lääkemenoista rahapulan vuoksi

HS:
Joka viides suomalainen eli noin miljoona ihmistä on tinkinyt ruuasta, lääkkeistä tai lääkärissä käynnistä rahapulansa vuoksi, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuore tutkimus. 
Joka kymmenes on pelännyt, että ruoka loppuu ennen kuin he saavat lisää rahaa. 
"Absoluuttinen köyhyys Suomessa yllättää karuudellaan", sanoo THL:n kehittämispäällikkö Risto Kaikkonen.
Lue myös:

2/03/2014

Miksi valtiot ovat nyt velkakriisissä?

Suomessa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että pidemmän päälle velkaantuminen ei saa jatkua nykytasolla. Muuten voisi pahimmillaan käydä kuin Kreikalle, jolle rahoittajat eivät enää halunneet antaa uutta lainaa. 
Suomi saa nyt lainaa pienellä korolla. Budjetin menopuolelta käy kuitenkin ilmi, että jo nykyisen valtionvelan korkomenoilla maksaisi kaksi kertaa esimerkiksi oikeusministeriön hallinnonalan kustannukset. 
Velkaantumisen hillitsemisen keinoista yksimielisyyttä on vähemmän. Joidenkin mielestä jopa kovempikin velkaantuminen olisi jonkin aikaa perusteltua talouden elvyttämiseksi.
Aiempina vuosikymmeninä Suomen talouden menestyksen tilaa arvioitiin pitkälti työllisyysluvuilla. Työttömyyden lisääntymistä pidettiin hälyttävänä, ja hyvästä syystä. Työttömyys aiheuttaa usein erittäin hankalan elämänvaiheen, koska se sisältää voimakasta epävarmuutta. Pahimmillaan työttömyys johtaa epätoivoon ja elämä voi suistua raiteiltaan. Työpaikan menetys onkin Suomessa yleinen syy köyhyyteen putoamisessa. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi työttömyys on erittäin haitallista talouden tehokkuuden kannalta. Työttömyyden ollessa suurta haaskataan valtavasti resursseja.

Katse julkista velkaa kohti

Vuonna 2007 Yhdysvalloista alkaneen talouskriisin jälkeen talousuutisoinnissa ja myös yhteiskunnallisessa keskustelussa on painotettu erityisesti valtioiden velkaa. Vaikka monien toimivina pidettyjen talouksien historiassa velkaa on ollut merkittävästi nykyistä enemmän, on valtioiden velkaantumisesta nostettu vuoden 2008 jälkeen yksi keskeinen nykytalouksia vaivaava ongelma. Samaan aikaan esimerkiksi työttömyyslukujen tarkastelu on jäänyt selvästi taka-alalle, ja tietylle tasolle asettuvaa työttömyyttä pidetäänkin nykyään jopa luonnollisena ilmiönä.

Valtioiden velkataakkoihin keskittymisen rinnalla on alkanut myös esiintyä entistä voimakkaampia puheenvuoroja julkisen sektorin menojen karsimisesta. Talouden ongelmiin on alettu esittää lukuisilta asiantuntijatahoilta yksinkertaista ratkaisua: julkisten menojen leikkaamista.

Onkin syytä kiinnittää huomiota useampaan seikkaan. Miksi valtiot ovat yhtäkkiä velkaantuneet niin voimakkaasti? Minkälaista säästämistä julkisten menojen leikkaaminen on? Ja kenen taskusta säästetään, kun karsitaan julkisista palveluista?

Velkapiikin taustalla pankkikriisit & taantuma

Vuoden 2007 finanssikriisi, sen rantautuminen Eurooppaan vuonna 2008 ja sitä seurannut eurokriisi muuttivat valtioiden velkatilannetta nopeasti. Kriisin alussa Euroopan maiden keskimääräinen velkamäärä oli 70 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun vuoden 2012 loppuun mennessä se oli kivunnut jo 90 prosenttiin.

Vain Kreikan tapauksessa voidaan perustellusti todeta, että velkaantuminen on ollut jo ennen tätä selvästi holtitonta ja johtunut suurilta osin julkisen sektorin toiminnasta. Sama ei kuitenkaan päde muihin Euroopan maihin – ovat ne sitten akuutteja kriisimaita, tai kriisistä tähän asti paremmin selvinneitä. Esimerkiksi Irlannin ja Espanjan kansantalouksien huomattavat vaikeudet sälytettiin nopeasti julkisen sektorin tuhlailun syyksi. Väite ei kuitenkaan kestä tarkempaa tarkastelua, sillä maat olivat velanhoitonsa suhteen EU:n mallioppilaita – ennen kriisiä (vuonna 2007) Irlannin velka oli 12 % BKT:sta ja Espanjan 27 % BKT:sta. Vakavaraisena juhlitun Saksan velka oli samalla hetkellä 50% BKT:sta.

Varsinainen syy valtioiden velkataakkojen suurenemiseen on yksityisen sektorin aiheuttamat kriisit, jotka käynnistivät tämän prosessin. Esimerkiksi Irlannissa ja Espanjassa puhkesi asuntomarkkinakupla, joka oli paisunut pankkien varomattoman lainanannon seurauksena. Pankkien pelastamisen yhteydessä valtio otti pankkien tappiot hoitaakseen.

Sama kaava onkin toistunut useampaan otteeseen. Rahoituslaitosten kaatuessa ensin Yhdysvalloissa ja sen jälkeen Euroopassa, erimuotoiset pelastustoimet ovat siirtäneet valtavan mittaluokan tappioita pankeilta valtioiden vastuulle. Arviointitavasta riippuen, globaalin pankkijärjestelmän pelastaminen on tullut maksamaan 3000–13000 miljardia dollaria, ja suurin osa tästä kustannuksesta on siirretty valtioiden maksettavaksi. Tämän lisäksi valtioiden verotulot ovat heikenneet selvästi, koska kansantaloudet ovat joutuneet kriisin seurauksena taantumaan.

Pienituloiset joutuvat maksajiksi

Kun valtio leikkaa menojaan, suurimmat menetykset kohdistuvat julkisia palveluja eniten käyttäviin ihmisiin. Eniten julkisia palveluja hyödyntävät tunnetusti pienituloiset, koska heillä ei ole varaa shoppailla yksityiseltä sektorilta.

Vähiten leikkauspolitiikka koskettaa varakkaita, koska he käyttävät julkisia palveluita puolestaan vähiten. Heillä on myös parempi puskuri menetyksiin varallisuutensa ansiosta, joten mahdolliset menetykset eivät vaikuta arkielämän perustarpeiden tyydyttämiseen.

Väärinymmärtäminen voi johtaa hyvinvoinnin rapautumiseen

Valtioiden velkaantumisen syitä tulisi nostaa esiin julkisessa keskustelussa nykyistä paremmin. Muuten on vaarana, että talouspoliittiset päätökset tehdään yksisilmäisesti liiallisen valtion velkaantumisen pelossa. On myös haitallista syyttää yleishyödyllisiä palveluita ja hyvinvointirakenteita nykyisen velkakriisin aiheuttamisesta, sillä tämä virheellinen uskomus johtaa helposti tarpeettomaan hyvinvoinnin rapauttamiseen ja eriarvoisuuden kasvuun.

Lue myös:

Espanjan talousongelmien taustalla yksityisen sektorin virheet
Mikä aiheutti vuoden 2008 finanssiromahduksen?
Lisää leikkauspolitiikasta


1/31/2014

Espanjan talousongelmien taustalla yksityisen sektorin virheet

Talouskriisi on kurittanut Espanjaa jo viiden vuoden ajan. Ongelmat maassa alkoivat vuonna 2008, kun maailmantalous alkoi yskähdellä Yhdysvaltain finanssikriisin vanavedessä. 
Espanjaan oli kehkeytynyt löysän rahan vuosina asunto- ja luottokupla, joka puhkesi kohtalokkain seurauksin. Asuntojen hinnat romahtivat, pankit ajautuvat vaikeuksiin kun kansalaiset eivät pystyneet maksamaan usein löysin perustein myönnettyjä luottojaan takaisin ja työttömyys alkoi nousta.
Euroopan talouskriisiä käsittelevässä keskustelussa puhutaan paljon Kreikasta, mutta huomattavan vähän muista kriisimaista. Erikoista tässä on se, että Kreikka on äärimmäinen poikkeustapaus verrattuna kaikkiin muihin kriisimaihin – Kreikan kohdalla on nimittäin perusteltua kritisoida julkisten menojen tarpeetonta kasvua. Kaikkien muiden maiden kohdalla velkakriisin todellinen syy löytyy yksityisen sektorin valtavista virheistä.

Espanjan esimerkki on kuvaava. Maassa kehittyi valtava asuntomarkkinakupla, jota ryyditti pankkien holtiton lainananto. Kun korttitalo romahti, kustannukset siirrettiin valtion maksettavaksi. Espanja on Kreikkaa kuvaavampi esimerkki siitä dynamiikasta, joka on johtanut valtioiden velkakriisiin, sillä kriisimaiden ongelmien taustalla on säännönmukaisesti pankkikriisin tai markkinakuplan aiheuttamien kustannusten hoitaminen.

Espanjan kohdallakin on esitetty väitteitä liiallisesta julkisesta törsäilystä. Nämä väitteet eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Ennen talouskriisiä Espanjalla oli velkaa 26 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun taas esimerkiksi vakavarauden esikuvana pidetyllä Saksalla oli velkaa 50 prosenttia BKT:sta. Toisin sanoen Espanja oli euroalueen mallioppilaita velanhoidossaan. Silti kriisi osui Espanjaan – ja voimakkaasti.

Nyt kun Suomessakin toistellaan Kreikkaa varoittavana esimerkkinä julkisen kulutuksen vaaroista, on tärkeää pitää mielessä talouskriisin runtelemien maiden todellinen opetus: valtion velkakriisin syynä ovat yksityisen sektorin virheet, joita valtiot avuliaasti ottavat kriisin edetessä hoitaakseen.

Lue myös:

1/28/2014

Real News: Osuustoiminnan mahdollisuuksista ja rajoituksista


Professori Gar Alperovitz käy läpi Real Newsin haastattelussa osuustoiminnan edistysaskeleita ja rajoituksia. Haastattelu on tiivis ja pätevä läpileikkaus osuustoiminnan positiivisista puolista. Samaan aikaan Alperovitz kuitenkin muistuttaa hyvin, kuinka osuuskunnat joutuvat edelleen toimimaan markkinarakenteiden asettamissa reunaehdoissa. 

Alperovitz muistuttaa myös, että jonkinasteinen talouden suunnittelu on tärkeää markkinatalouksien virheiden korjaamiseksi. Tänäkin päivänä suuryritykset harrastavat itsestäänselvästi monin merkittävin tavoin talouden suunnittelua, mutta suuryrityksissä tapahtuva suunnittelu on täysin epädemokraattista. Toisin sanoen nykyjärjestelmässäkin toteutetaan jatkuvasti talouden suunnittelua eri tasoilla, mutta suunnittelusta vastaavat suuromistajat yhdessä poliittisen ja valtiollisen eliitin kanssa. Alperovitz peräänkuuluttaakin demokraattisen suunnittelun merkitystä paremman talousjärjestelmän saavuttamiseksi.

Osallisuustalouden insitutionaaliset ratkaisut ovat hyvä lähtökohta keskustelulle siitä, miten osuustoiminnalliset yhteenliittymät voisivat koordinoida tehokasta taloudellista toimintaansa ihmislähtöisesti ja yksilöiden omaehtoisuutta tukien, yhteiskunnallisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.

Lue myös:

1/27/2014

Miksi taloudellinen epätasa-arvo on ongelma?

Varallisuus keskittyy globaalisti yhä harvempiin käsiin. Näin kertoo kansalaisjärjestö Oxfam raportissaan, jonka mukaan maailman 85 rikkainta omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia köyhintä.

Varallisuuden ja tulojen epätasa-arvo on vakava globaali ja yhteiskunnallinen ongelma. Taloudellinen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon, heikentää talouden tehokkuutta ja vähentää ahkeruudesta palkitsemista. Epätasa-arvo rapauttaa myös demokratiaa. 

Poliittiset päätökset ovat olleet edesauttamassa taloudellisen epätasa-arvon kasvua viime vuosikymmeninä. Taloudellisen epätasa-arvon perustana ovat kuitenkin markkinatalouden rakenteet.

Taloudellisen epätasa-arvon vähentäminen tärkeää kehitykselle ja hyvinvoinnille

Taloudellinen tasa-arvon edistäminen on tärkeää yhteiskunnan kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta. Tulojen eriarvoisuutta tutkineen Kate Pickettin mukaan taloudellinen epätasa-arvo heijastuu laajasti ympäri yhteiskuntaa. Taloudellinen epätasa-arvo on yhteydessä esimerkiksi väestön heikkoon terveyteen, lyhyeen elinajanodotteeseen ja korkeampaan kuolleisuuteen.

Lisäksi tasa-arvoisemmissa maissa luottamus yhteiskuntaan ja niin kutsuttu sosiaalinen pääoma ovat korkeampia kuin epätasa-arvoisissa maissa. Unicefin ylläpitämän lasten hyvinvointia tarkastelevan indeksin mukaan myös lasten hyvinvointi on merkittävästi parempi taloudelliseti tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa.

Taloudellisella epätasa-arvolla on myös ekologisesti vahingollinen ulottuvuutensa. Epätasa-arvoinen tulonjako rohkaisee kulutuspohjaiseen statuskamppailuun, joka rasittaa sekä elinympäristöä että oravanpyörässä ahkeroivia ihmisiä. Rikkaiden rikastuminen käy siis muille kalliiksi.

Tulojen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon

Toisin kuin usein väitetään, mahdollisuuksien tasa-arvo edellyttää tulojen suhteellisen tasaista jakautumista yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien epätasa-arvo konkretisoituu esimerkiksi siinä, kuinka lapsen tulevaisuus määräytyy sosiaalisten olojen perusteella, tarkemmin sanottuna syntymäpaikan ja vanhempien sosio-ekonomisen aseman pohjalta, eikä niinkään oman osaamisen, kyvykkyyden, lahjakkuuden tai ahkeruuden perusteella. Tutkimusten perusteella onkin yhä selvempää, että sosioekonominen asema vaikuttaa merkittävästi ihmisen toimintakykyyn (1,2).

Jopa Suomessa, joka on kansainvälisesti verraten tasa-arvoinen maa, sosiaaliset tekijät määrittävät merkittävästi yksilön tulevaisuutta. Uuden tutkimuksen mukaan esimerkiksi vanhempien tulotaso periytyy voimakkaasti, etenkin suurituloisten ja pienituloisten keskuudessa. Tulotasossa ei ole kyse ainoastaan kulutusmahdollisuuksista, vaan laajasti elämän edellytyksistä, kuten koulutuksesta tai terveydenhuollosta. Tuloerojen kasvu näkyy Suomessa esimerkiksi terveyserojen kasvuna tai äänestysaktiivisuuden laskuna.

Epätasa-arvo rapauttaa demokratian

Ennen kaikkea on tärkeää muistaa, että tulojen epätasa-arvoinen jakautuminen tarkoittaa myös epätasa-arvoa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Markkinataloudessa päätöksiä tehdään ääni per euro -periaatteella. Toisin sanoen niiden ihmisten toiveita ja haluja kuunnellaan tarkemmin, joilla on enemmän maksuvalmiutta. Kapitalismissa tuotetaan rikkaille yleisen hyödyn jäädessä jalkoihin. Tämä selittää myös sen, miksi markkinataloudessa resurssit kohdentuvat usein järjettömällä tavalla: samaan aikaan kun Guggenheimille suunnitellaan tonttia Helsingin parhaille paikoille, ovat tontit kaupungin edullisille vuokra-asunnoille tiukassa.

Epätasa-arvoinen toiveiden kuuleminen markkinataloudessa tulee esille kahta kautta. Ensinnäkin epätasa-arvo vahvistuu suoran kulutuksen kautta. Koska kulutus ohjaa tuotantoa, vaikuttaa tulonjako merkittävästi siihen, mitä tuotetaan. Kun tulonjako on suhteellisen tasainen, on kulutuskin tasaisempaa ja kohdistuu perushyödykkeisiin. Voimakkaan epätasaisen tulonjaon vallitessa löytyy kysyntää ökytuotteille ja mahdollisimman halvalla tehdyille tuotteille, vaikka ympäristön ja hyvinvoinnin kannalta viisas tuotanto rakentuisi eri tavalla.

Hyvätuloisilla on lisäksi muita parempi mahdollisuus tukea sellaisia poliitikkoja, ajatuspajoja ja ideologioita, jotka he kokevat tärkeiksi. Näin tulojen epätasa-arvo johtaa rikkaiden äänen voimakkaampaan kuulemiseen yhteiskunnassa. Kun taloudellinen ja poliittinen valta yhdistyvät, alkaa päätöksentekoa hallita hyvätuloisten intressit – demokratian kustannuksella.

Epätasa-arvo syvällä markkinatalouden rakenteissa

Talouden epätasa-arvon taustalla vaikuttavat markkinatalouden rakenteet. Markkinatalouden oppikirjaversiossa ihmisiä palkitaan heidän omaisuutensa ja tuottavuutensa mukaan. Tämä markkinoiden palkitsemisperuste on epäoikeudenmukainen yksinkertaisesti siitä syystä, etteivät ihmiset voi vaikuttaa, mihin perheeseen he syntyvät, tai siihen, minkälaisia geneettisiä tai synnynnäisiä ominaisuuksia heissä on. Usein tuottavuudenkin lisääntyminen on tuurista ja mahdollisuuksista kiinni. Esimerkiksi Rovion Angry Birds -pelisarjan huippumenestystä edelsi vuosien tappiollinen toiminta. Menestystä avittivat vauraan suvun kärsivälliset investoinnit ja onnekas ajoitus mobiilipelien läpimurron kynnyksellä.

Merkittävä tekijä varallisuuden epätasaisessa jakautumisessa ovat perinnöt. Olemme kuvailleet perintöoikeuden ongelmaa tarkemmin Jorma Ollilan pojanpojan tapauksen yhteydessä. On totta, että kun perinnön saanut ihminen tuo perintönsä kansantalouden käyttöön, hän kasvattaa sillä kansantaloutta. Voi myös olla, että perinnön antaja on tehnyt paljon työtä perinnön kasaamiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että oikeus antaa perintöä olisi muiden oikeuksien yläpuolella, tai että perintö-oikeus olisi yhteiskunnallisesti tehokasta.

Tulojen epätasa-arvon myötä perintöjen määrät eriytyvät, jolloin myös seuraavien sukupolvien mahdollisuuksien tasa-arvo heikentyy. Perintöjen avulla toiset lähtevät talouden sadan metrin kilpajuoksuun 90 metriä muita edellä. Perintöjen rooli varallisuuden määrittäjänä on todella merkittävä: esimerkiksi Huffington Postin mukaan puolet maailman rikkaimpien ihmisten terävimmästä kärjestä tulee vain kahdesta perheestä.

On selvää, että perintöjen kasvava merkitys taloudessa tarkoittaa, että työnteolla ja ahkeruudella on yhä pienempi merkitys.

Lisäksi perinnöt heikentävät talouden tehokkuutta. Esimerkiksi taloustieteilijät Thomas Piketty ja Emmanuel Saez ovat tulleet tutkimuksessaan lopputulokseen, jonka mukaan optimaalinen perintövero olisi jopa 50 prosenttia tai yli. 

Myös työmarkkinat palkitsevat ihmisiä epäoikeudenmukaisesti. Kun työmarkkinat palkitsevat ihmisten tuottavuuden mukaan, saattaa toimitusjohtaja tienata vuodessa saman verran kuin ahkera ja pitkää päivää tekevä siivooja viidessäkymmenessä vuodessa. Palkitsemisen epätasa-arvo ei tietenkään johdu siitä, että toimitusjohtaja olisi tehnyt suhteessa yhtä paljon ahkerammin töitä tai ikävämpiä töitä. Hänen työsuoritustaan vain arvostetaan markkinoilla enemmän. Vaikka toimitusjohtajan suhteeton palkitseminen olisi tehokasta yrityksen kannalta, se ei tarkoita, että palkitseminen olisi yhteiskunnallisesti tehokasta, saati oikeudenmukaista.

Epätasa-arvo on aito ongelma

Tulojen ja varallisuuden epätasa-arvo on aito ongelma, joka tulisi ottaa vakavasti niin globaalisti kuin valtiollisessa mittakaavassakin. Taloudellinen epätasa-arvo vähentää hyvinvointia, rapauttaa demokratiaa, haittaa talouden tehokkuutta ja heikentää ahkeruuden merkitystä. 

Taloudellinen epätasa-arvo ja epäoikeudenmukainen palkitseminen juontuvat pohjimmiltaan suurelta osin talousjärjestelmästämme. Markkinatalouden rakenteellisiin ongelmiin on tästä syystä puututtu historiassa muun muassa erilaisin veroin, minimipalkoin ja julkisin palveluin. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovatkin olleet merkittävä esimerkki, miten markkinataloudesta voidaan tehdään oikeudenmukaisempi, ekologisempi, kestävämpi ja tehokkaampi.

Tästä syystä on tärkeää ylläpitää ja edistää hyvinvointivaltion rakenteita. Markkinataloutta korjaavien poliittisten liikkeiden rinnalla on tarkasteltava, minkälaiset talouden instituutiot olisivat lähtökohtaisesti oikeudenmukaisempia ja kestävämpiä kuin markkinatalouden puutteelliset ratkaisut.

Lue myös:

1/26/2014

Jani Kaaro: Rahamoodissa rikkaat ovat ahneempia kuin pienituloiset

Nämä tutkimukset näyttävät vahvistavan kirkonmiehien havainnon: Pienituloiset antavat vähästään, mutta suurituloiset eivät anna edes paljostaan. Mutta silti on pakko kysyä miksi. Kymppi tai viisikymppinen on 150 000 vuodessa ansaitsevalle pikkuraha –miksi hän ei tutkimuksessa antaisi siitä osaa pois tai miksi hän petkuttaisi saadakseen sen? 
Se ei johdu siitä, että kaikki rikkaat olisivat manipuloivia kieroilijoita. Ilmiö johtuu siitä, että rahalla on oma hyvin spesifi vaikutuksensa ihmismieleen.
Jani Kaaro kokoaa kolumnissaan yhteen tutkimuksia, joiden tarkoituksena on ollut selvittää varallisuuden vaikutusta ihmisen käytökseen ja erityisesti anteliaisuuteen. Tutkimusten havainnot ovat ajankohtaisia. Suomessakin ovat viime aikoina yleistyneet talouspoliittisen äärioikeiston äänenpainot, joissa esitetään yleishyödyllisten palveluiden tuottamista verotuksen sijaan hyväntekeväisyyden kautta.

Pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin on kuulunut progressiivinen tuloverotus, vaikka kehitys onkin kulkenut kokonaisuudessaan tasaveroa kohti. Järjestelyyn on sisältynyt ajatus siitä, että on oikeudenmukaista, kun erilaisia yhteiskunnan palveluja hyödyntäneet korkeatuloiset kansalaiset maksavat suuremman osan yhteiseen kassaan kaikkien hyvinvoinnin lisäämiseksi. Yhteiskunnan rahoituksen valvonnassa on myös jonkinasteista demokraattista kontrollia vaaleilla valittujen edustajien kautta, ja jokaisella kansalaisella on demokraattisten perusperiaatteiden mukaisesti yksi ääni. Hyväntekeväisyyttä painotettaessa varakkaimmat pääsevät vaikuttamaan eniten siihen, mitkä asiat saavat rahoitusta.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat nostaneet esiin, että pienituloiset antavat suhteessa jopa enemmän hyväntekeväisyyteen kuin varakkaat johtuen varallisuuden ja vallan tunteen aiheuttamista psykologisista vaikutuksista. Näin ollen on perusteltua väittää, että kun yleishyödyllisiä palveluita siirretään hyväntekeväisyyden piiriin, niiden rahoituspohja kokonaisuutena heikkenee ja yhteiskunnan ylempien kerrosten vastuunkanto ajan myötä vähenee.

Lue myös:

Onko köyhyys itseaiheutettua?
YLE: Suomessa noin 700 000 pienituloista
STT: Lapsiköyhyys kolminkertaistunut

1/24/2014

Krugman: Hyvinvointivaltiota tulisi suojella leikkauksia vastaan

For people who like to claim that the welfare state was the source of the crisis, you can look at Sweden, which has done not great, but relative to almost anybody else in the world, has ridden out the crisis pretty well,” Krugman said. That’s “despite a welfare state that’s very generous.
Vuonna 2008 taloustieteen Nobelilla palkittu Princetonin yliopiston professori Paul Krugman, yksi maailman tunnetuimmista taloustieteilijöistä, kehottaa Bloombergin tekemässä haastattelussa suojelemaan pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia. Krugman painottaa Ruotsin esimerkin osoittavan, ettei hyvinvointivaltio ole talouskriisin syynä. Maalla on edelleen yksi maailman laajimmista julkisista hyvinvointijärjestelmistä, ja se on selvinnyt kriisistä suhteellisen hyvin.

Bloombergin jutussa tuodaan myös esiin, ettei hyvinvointirakenteiden laajuus ole heikentänyt valtioiden vakavaraisuutta. Esimerkiksi sekä Tanskan että Ruotsin budjettialijäämä on merkittävästi pienempi kuin Yhdysvaltojen. Mailla on myös poikkeuksellisen vahva luottamus rahoitusmarkkinoilta, joten velanhoitokustannukset ovat pieniä.

Parecon Finlandin blogista voi lukea lisää leikkauspolitiikasta.

1/22/2014

Nathan Taylor: "Towards a less impoverished view of humanity"

Tekniikkaan ja talouteen erikoistunut kirjoittaja Nathan Taylor selvittää yhteistyön ja jalouden kehittymistä ihmisyhteisöissä. Yleinen myytti itsekkäästä ihmisestä on pahasti hakoteillä ja kaipaa päivitystä:
[...]The Selfish Gene itself (the book) got off too easy. Though not for the reasons Dobbs wrote about. Everyone involved in the debate, Dobbs included, was careful to note that of course everyone knows selfish genes don’t imply selfish people. As Dawkins himself has said many times. But let’s get real. Dawkins’s book influenced the public into making exactly that superficial mistake. To be fair, the real issue was a larger 1970′s social science movement portraying humans as primarily selfish. But Dawkins’s book was part of this. And it led to an impoverished view of humanity from which we’re still recovering. 
Taylorin kirjoitus on huolellinen ja lukemisen arvoinen tiivistys aiheesta käydystä tieteellisestä keskustelusta.

Kokonaisveroaste ei ole jatkuvasti noussut Suomessa

Suomalaisessa talouskeskustelussa kohtaa ajoittain kauhistelua kokonaisverotuksen noususta. Verotuksen lisääntymisen nähdään näissä puheenvuoroissa tukehduttavan taloudellisen toimeliaisuuden. Asia ei todellisuudessa kuitenkaan ole niin yksinkertainen. On syytä tarkastella myös verotuksen kehitystä – onko kokonaisveroaste ollut jatkuvasti nousussa, niin kuin jotkut väittävät?


Valtiovarainministeriön julkaisemassa kaaviossa kuvataan Suomen kokonaisveroasteen kehitys vuosina 1975–2009 (vuodet 2010–2013 ovat ennusteita). Kaavio havainnollistaa selvästi, kuinka kokonaisverotus laski tuntuvasti 1990-luvun huipuista vuosituhannen vaihteen jälkeen. Kokonaisverotus on jälleen noussut vuodesta 2011 eteenpäin, ja vuoden 2012 kokonaisveroaste on Tilastokeskuksen mukaan 44,1%.

Verokeskustelussa on luonnollisesti otettava huomioon kokonaisveroasteen muutosten lisäksi lukuisia muita asioita. Tärkeitä ovat esimerkiksi verotuksen oikeudenmukaisuuden toteutuminen sekä verotaakan jakautumisen kaltaiset kysymykset. Suomessa on kansainvälistä trendiä seuraten siirrytty kohti tasaveroa, koska progressiivisen tuloveron merkitystä on vähennetty säännönmukaisesti.

1990-luvun verouudistuksessa pääomatulojen verotuksen progressiivisuus poistettiin, jonka jälkeen pääomia verotettiin tasaverolla. Viimeisimmässä verotusuudistuksessa pääomaverotukseen luotiin jälleen yhden portaan pieni progressio (pääomavero on 30% ja 50 000 € ylittävältä osalta maksetaan 32% veroa). Pääomaverotus on edelleen merkittävästi alhaisempaa, ja progressio lievempi, kuin ennen 1990-luvun verouudistusta. Pääomaverotusta on myös helpompi kiertää ja suunnitella, joten todellinen toteutuva veroprosentti on entistä alhaisempi.

Lue myös:

Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?
Taloussanomat: Suomalaisilla vääristynyt käsitys johtajien palkkatasosta
Tutkimus: Rikkaiden veroaste ei yhteydessä kasvuun
The Atlantic: Verojen alentaminen ei johda automaattisesti kasvuun


1/21/2014

Maailman 85 rikkainta omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia köyhintä

Maailman varallisuus kasaantuu yhä harvempiin käsiin. 
Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam sanoi raportissaan maanantaina, että maailman 85 rikkaimman ihmisen omistama 1,7 biljoonan dollarin eli noin 1250 miljardin euron varallisuus on yhtä suuri kuin maailman köyhimmän puoliskon varallisuus. 
"On hämmästyttävää, että 2000-luvulla puolet maailman ihmisistä - yli kolme ja puoli miljardia ihmistä - omistavat vähemmän kuin pieni eliitti, joka mahtuisi mukavasti kaksikerroksiseen bussiin", sanoo Oxfamin toimitusjohtaja Winnie Byanyima tiedotteessa. 
Oxfam sanoo raportissaan myös, että maailma rikkain prosentti väestö omistaa lähes puolet kaikesta varallisuudesta.
Lue myös:

Jorma Ollilan pojanpojan tapaus
Yritysten veronkierto riistää kehitysmailta miljardeja
Rikkain prosentti omistaa 40 prosenttia maailman varallisuudesta

1/20/2014

Taloussanomat: Harva pienituloisen perheen lapsi on 30-vuotiaana isotuloinen

Taloussanomat:
Pieni- ja suurituloisuus näyttää tutkimuksen mukaan periytyvän varsinkin kaikkein pienituloisimmassa ja suurituloisimmassa päässä. 
[…] Pienituloisen perheen kasvatista tulee siis neljä kertaa todennäköisemmin pienituloinen kuin suurituloisesta perheestä tulevalla. 
Tutkimuksessa tarkasteltiin 1973–1976 syntyneiden suomalaisten tulotasoa 30-vuotiaana ja heidän lapsuudenperheidensä tuloa silloin, kun tutkittavat olivat 14–17-vuotiaita. Aiempien tutkimusten mukaan 30-vuotiaana saavutettu sosioekonominen asema ennustaa loppuelämän asemaa. 
Voimakkaimmin tulotaso periytyy pienituloisimmassa ja suurituloisimmassa viidenneksessä. Lapsuudenperheen tulotaso selittää enemmän miesten kuin naisten tuloja 30-vuotiaana, mikä voi johtua perinteisten naisten ja miesten alojen erilaisuudesta.
Lue myös:


1/18/2014

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet: osa 4

Kirjoitus on neljäs osa kokonaisuudessaan Peruste-lehdessä julkaistua artikkelia "Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet". Kirjoituksen ensimmäiset osat ovat luettavissa täällä (1, 2, 3).

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (4/4): Keskustelua demokraattisesta suunnittelusta ja byrokratiasta

Demokraattisesta suunnittelusta ja osallisuustalouden ratkaisuista on käyty paljon yksityiskohtaista keskustelua. Demokraattiseen suunnitteluun liitetään usein kysymys byrokraattisuudesta.

Pohdittaessa demokraattisen suunnittelun byrokraattisuutta on tärkeää pitää mielessä, kuinka jo nykyisissä kapitalistisissa yhteiskunnissa on valtava määrä byrokratiaa talouden eri tasoilla. Erilaiset kokoukset ja tiedonkulku vievät kapitalistisissa yhteiskunnissa merkittävän osan työntekijöiden ajasta. Osa tästä toiminnasta johtuu siitä, että kapitalismin ulkoisvaikutusten ongelmien lieventäminen edellyttää muun muassa virkamiehiä, tarkastajia, vankiloita ja poliiseja. Suuryritysten harjoittama kansainvälinen verosuunnittelu, patenttilainsäädäntö ja oikeudenkäynteihin vaadittavat resurssit, lukuisten keskeisten markkinoiden toimivuuden ylläpitämiseksi tarvittava laajamittainen sääntely sekä yritysten sisäinen valvonta ovat kaikki esimerkkejä valtavasta resurssien sitomisesta sellaisiin talouden toimintoihin, jotka eivät itsessään tuota hyödyllisiä tavaroita ja palveluja. 

On tärkeää huomata, että demokraattinen suunnittelu osallistaa työntekijät suoraan tuotantoa koskevaan päätöksentekoon, joten ulkoisen kontrollin tarve poistuu tai ainakin vähenee. Tilanne poikkeaa selvästi epädemokraattisista ja hierarkisista talousmalleista, kuten kapitalismista ja keskusjohtoisesta suunnitelmataloudesta. 

Työntekijöiden määrätessä itse tuotannostaan heillä on mahdollisuus vähentää valvontaa ja työskennellä omaehtoisesti. Nykyisen motivaatiota koskevan tutkimustiedon mukaan tämä on myös mikrotasolla huomattavasti tehokkaampaa kuin ylhäältä päin johdettu, työstä vieraannuttava johtamismalli. Taloustoimijoiden autonomia vähentää juuri byrokratiaa.

Lopuksi

On totta, että osallisuustalouden kantava idea markkinoiden täydellisestä hylkäämisestä on kaukainen. Osallisuustaloutta muistuttavia ideoita ja rakenteita on kuitenkin jo käytössä monissa erilaisissa muodoissa. Ilman johtajia toimivan työpaikan käytäntöjä on toteutettu muun muassa peliyhtiö Valvessa ja osallistavaa budjetointia on kokeiltu onnistuneesti niin Porto Alegressa kuin New Yorkissakin. 

Myös Suomessa on pitkä osuuskuntien historia, ja osuuskuntamuotoinen yrittäminen on erittäin suosittua tänäkin päivänä. Maailmanlaajuista huomiota on saanut myös espanjalainen monialainen suuryritys Mondragon, joka on onnistunut yhdistämään osuuskuntien osallistavan tuotannon markkinoiden tehokkuusvaatimuksiin. 

Lisäksi esimerkiksi talousnobelisti Elinor Ostromin tutkimustyö onnistui viime vuosikymmeninä osoittamaan, kuinka yhteisresurssien rooli on nykytaloudessakin paljon merkittävämpi, kuin mitä yksityisomistusta ihannoivassa talouspuheessa annetaan ymmärtää. Ostromin havainnot tukevat osallistavan suunnittelun lähtökohtia. Demokraattinen ja autonominen yhteisomistus voi toimia uskottavasti pitkäkestoisen taloudellisen toiminnan selkärankana.

Nykyistä osallistavampaan tuotantoon on mahdollista päästä myös markkinatalouksien puitteissa. Esimerkiksi David Schweickart, Pat Devine, David Laibman ja John O'Neill sekä Christian Felber ovat tuoneet esille ehdotuksia siitä, miten taloudesta tehtäisiin demokraattisempi ilman markkinatalouden rakenteiden hylkäämistä.

Lisäksi monet muut lähestymistavat, kuten commons-ajattelu, vertaistuotanto, funktionaalinen rahoitus ja degrowth-ajattelu antavat tärkeitä rakennuspalikoita ja suuntaviivoja demokraattisempaan ja ekologisempaan talouteen. Osallisuustalouden malli rohkaisee kuitenkin kohtaamaan markkinatalouksien perustavanlaatuiset ongelmat juuria myöten luomalla kokonaan uudet lähtökohdat talouden instituutioiden toiminnalle ja tuotannon järjestämiselle. 

Osallisuustalouden malli voidaankin nähdä visiona, tai suuntana, jota kohti talouden rakenteita tulisi kehittää. Se voi toimia mallina, jonka tarjoamia työkaluja otetaan käyttöön siinä jatkuvassa prosessissa, jossa pyritään tekemään taloudesta tehokkaampi, inhimillisempi, tasa-arvoisempi ja ekologisempi.

Lähteet:

Albert, Michael & Hahnel, Robin (1991) The political economy of participatory economics. Princeton University Press, Princeton.

Albert, Michael (2003) Parecon: Life after capitalism. Verso, New York.

Donnaruma, Colin & Partyka, Nicholas (2012) Challenging the presumption in favor of markets. Review of Radical Political Economics 44.1: 40-61. 

Devine, Pat & Laibman, David & O'Neill, John (2002) Participatory planning through negotiated coordination. Science & Society 66.1: 72-93.

Felber, Christian (2013) Näkyvä käsi. Gaudeamus, Helsinki.

Hahnel, Robin (2011) Perusteet markkinoita vastaan. Parecon Finlandin julkaisuja 1. 

Hahnel, Robin (2012) Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää. Like & Rauhanpuolustajat, Helsinki.

Hahnel, Robin & Wright, Erik Olin (2013) A conversation between Erik Olin Wright and Robin Hahnel about alternatives to capitalism. Julkaisematon. 

Ostrom, Elinor (1990) Governing the commons: The evolution of institutions for collective action. Cambridge university press, Cambridge.

Schweickart, David (2011) After capitalism. Rowman & Littlefield Publishers, Lanham.

Shalom, Stephen (2006) A review essay: In search of economic justice. New Politics, Winter, Vol:X-4.


Lue myös:

1/16/2014

HS: Finnwatch: Suomen suuryrityksillä on yli 200 yhtiötä veroparatiiseissa

Helsingin Sanomat:
Suurilla suomalaisilla yhtiöillä on sadoittain holding- eli omaisuudenhoitoyhtiöitä eri veroparatiiseissa, ilmenee kansalaisjärjestö Finnwatchin selvityksestä. 
Järjestön mukaan Suomen 20:llä liikevaihdolla mitattuna suurimmalla yrityksellä on veroparatiiseissa ainakin 225 tytäryhtiötä.
Lue myös:

1/14/2014

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet: osa 3

Kirjoitus on kolmas osa Peruste-lehdessä julkaistua artikkelia “Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet”. Kirjoituksen edelliset osat ovat täällä (1, 2).

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (3/4):
Demokraattinen suunnittelu osallisuustaloudessa

Osallisuustalouden demokraattiseen suunnitteluprosessiin osallistuvat osuuskuntamaiset yritykset ja niiden yhteenliittymät sekä kuluttajayhdistykset ja niistä koostuvat yhteenliittymät. Keskenään verkottuneiden taloustoimijoiden tukena ovat myös jatkuvasti päivittyvät ja tähän perehtyneissä yrityksissä koottavat kaikille avoimet hintatiedot tuotannosta.

Yritysten tuotannon organisoivat yritysten työntekijät yhdistyksissään, joissa jokaisella jäsenellä on, kuten osuuskunnissa, yksi ääni. Yrityksillä on halutessaan vapaus perustaa myös pienempiä toimipisteitä tai yhdistyksiä, jotta toimijoiden vapaus päättää omasta työnteostaan säilyisi.

Ideana on, että vain työntekijät ottavat osaa yrityksen päätöksentekoon. Näin päätöksenteko pystyy keskittymään nimenomaan yrityksen omiin asioihin. Demokraattiseen suunnitteluprosessiin kuuluu osallisuustaloudessa myös ajatus siitä, että yritysten tulee osoittaa demokraattisen suunnitteluprosessin aikana tuotannon hyödyllisyys – muuten se ei saa kaipaamiaan resursseja eikä pysty pyörittämään toimintaansa.

Demokraattisessa suunnittelussa jokainen voi osallistua asuinalueensa kuluttajayhdistykseen, joka puolestaan on osa kunta-alueen laajempaa kuluttajien verkostoa. Kunnan kuluttajayhdistys taas on puolestaan osa suurempaa yhteenliittymää, esimerkiksi maanosan tai muun halutun alueen puitteissa. Jokainen asuinalueen kuluttajayhdistys ja jokainen kuluttajayhdistysten yhteenliittymä suunnittelee oman kulutuksensa.

Kotitaloudessa ihmiset kuluttavat niin julkisia kuin yksityisiä tavaroita ja palveluja. Jos esimerkiksi asuinalueen kuluttajayhdistys aikoo hankkia uusia keinuja puistoonsa, sen jäsenet arvioivat yleistä hintatasoa tarkastelemalla, kuinka kallis keinuhankinta olisi. He voivat halutessaan arvioida asukkaiden osuudet hankinnasta ja jakaa kustannukset toivomallaan tavalla. Samalla jokainen on vapaa itsenäisesti kuluttamaan sen mitä haluaa. Mahdollisuus yhteisölliseen kulutukseen on kuitenkin helposti tarjolla.

Demokraattinen suunnitteluprosessi koostuu suunnittelukierroksista, joiden aikana kerätään alustavaa informaatiota kulutuksesta ja tuotannosta sekä niiden yhteiskunnallisista kustannuksista ja hyödyistä. Varsinainen tuotanto ja kulutus jatkuvat taukoamatta. Suunnitteluprosessit yhdistettynä nykyisiin sähköisiin seurantajärjestelmiin mahdollistavat suunnitelmien joustavan tarkentamisen ja korjailun.

Suunnitteluprosessi kuvataan seuraavaksi ymmärrettävyyden helpottamiseksi yksinkertaistetusti kronologisessa muodossa. Prosessin kulku on verrattain suoraviivainen. Jokaisella kierroksella on käytössä avustavien lautakuntien tarjoamat sen hetkiset arviot kaikkien luonnonvarojen, työn kategorioiden ja pääomavarantojen vaihtoehtoiskustannuksista, arviot eri tavaroiden ja palvelujen tuottamisen yhteiskunnallisista kustannuksista sekä arviot eri tuotannonalojen päästöjen aiheuttamista vahingoista. Nämä arviot toimivat hintaindikaattoreina, koska ne antavat viitteitä siitä, mitä kustannuksia resurssien käyttäminen ja saastuttaminen aiheuttavat yhteiskunnalle. Indikaattorit siis kertovat, mitä tiettyjen tuotteiden tuottaminen maksaa yhteiskunnalle.

Tämän tiedon keräämistä ja jakamista voi ajatella samansuuntaisena prosessina kuin nykyisten suuryritysten keräämää reaaliaikaista tietoa tuotteiden kysynnästä ja tuotantoketjujen toiminnasta. Keskeisin ero on siinä, ettei avustavilla lautakunnilla ole kannustimia pimittää tietoa muilta taloustoimijoilta, toisin kuin kapitalistisilla yrityksillä kilpailluilla markkinoilla.

Kuluttajayhdistysten ja yhteenliittymien tehtävänä on tässä vaiheessa laatia omat kulutusehdotuksensa. Ne kertovat, mitä tavaroita ja palveluksia ne haluavat kuluttaa, ja minkälaisia saasteiden tai luonnonympäristön muutoksien aiheuttamia kustannuksia ihmiset ovat valmiita hyväksymään. Yritykset puolestaan laativat tuotantoehdotukset, joissa eritellään, mitä ne tuottavat, ja mitä resursseja ne tuotantoaan varten tarvitsevat.

Avustavat lautakunnat kokoavat osapuolten ehdotuksista saatavan vapaan informaation yhteen. Näiden tietojen perusteella määrittyvät yhteiskunnalliset kustannukset ja hyödyt sekä vaihtoehtoiskustannusten tasot ylikysynnän ja -tarjonnan huomioon ottaen. Suunnittelukierros on toistuva prosessi, joka jatkuu kunnes on saavutettu kysynnän ja tarjonnan tasapaino.

Talouden suunnittelun tarkoitus on antaa mahdollisimman tarkat, mutta kuitenkin vain alustavat hintatiedot jakson tuotantoa ja kulutusta varten. Kuten nykyisinkin, näin voidaan tehdä ennakkoon tilauksia tai suunnitella yhteisiä laajempia hankkeita. Kuitenkaan esimerkiksi vuoden alussa ei tarvitse tietää koko vuoden henkilökohtaista kulutusta. Päivittäinen kulutus tapahtuu nykyisten kaltaisten kauppojen, verkkokauppojen ja palvelupisteiden kautta, mutta yhteisöillä on myös vapaus rakentaa ja kehittää laaja skaala erilaisia kuluttamisen tapoja.

Suunnitteluprosessin aikana jokaisen taloustoimijan on hiottava omia ehdotuksiaan, jos niissä vaaditaan esimerkiksi liikaa kulutusoikeuksia tai yhteisten resurssien käyttöoikeuksia. Tässä vaiheessa ylioptimistiset ja yhteiskunnallisesti haitalliset ehdotukset torjutaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että tuotantopuolen ehdotuksissa yhteiskunnallisten hyötyjen on ylitettävä yhteiskunnalliset haitat – muuten ehdotus muodostuu liian kalliiksi. Suunnitelmien hiominen on kuitenkin vain ja ainoastaan yritysten ja yhdistysten sisäinen tehtävä. Muilla toimijoilla ei ole sananvaltaa ehdotusten sisältöön.

Näin ollen yritysten on käytettävä yhteisiä resursseja tehokkaasti tuottamalla tuotteita, joilla on kysyntää. Kuluttajien on puolestaan sopeutettava kulutuksensa tulojensa rajoihin tai yhteiskunnallisesti vähemmän maksaviin tuotteisiin. Suunnitteluprosessin on tarkoitus päätyä kysynnän ja tarjonnan tasapainoon, joka on kyennyt vastaamaan sekä tärkeäksi koettuihin arvoihin, että markkinatalouksia vaivaamiin rakenteellisiin ongelmiin, kuten ulkoisvaikutuksien huomiotta jättämiseen ja yhteisöllisen kulutuksen aliarvioimiseen.

Osallisuustalouden demokraattisen suunnitteluprosessin voi kuvailla yksinkertaisemminkin. Kun yritykset tekevät ehdotuksia, ne pyytävät lupaa käyttää joitakin kaikille kuuluvia tuotannontekijöitä. Yritykset siis pyytävät, että ne saavat käyttää tietyn verran yhteisiä talouden resursseja, jos ne tuottavat tietyn määrän tiettyjä talouden tuotteita tai palveluja.

Kuluttajat taas pyytävät lupaa kuluttaa yhteisesti tuotettuja tavaroita tai palveluja siinä määrin, kun heidän tulonsa sen mahdollistavat. Suunnitteluprosessin aikana talouden toimijoille paljastuu, milloin yrityksen tuotantoehdotus sisältää tuhlausta ja milloin kuluttajayhdistyksen ehdotuksessa vedetään kotiinpäin.

Prosessi antaa muille taloustoimijoille mahdollisuuden evätä ehdotukset, jos ne vaikuttavat tuhlailevilta tai epäoikeudenmukaisilta. Koska ehdotuksiin tehtävät korjaukset ovat vapaasti yritysten ja kuluttajayhdistysten itse päätettävissä, yksikään byrokraatti ei tule määräämään, miten heidän tulisi toimia.

Osallisuustalouden demokraattinen suunnittelu eroaa merkittävästi muista demokraattisen suunnittelun malleista. Tuotanto- tai kuluttajapuolella ei tarvitse väitellä siitä, mitä niiden tulisi tehdä, sillä heidän ehdotuksensa yksinkertaisesti hylätään tai hyväksytään.

On yhdistysten oma asia, miten ne toteuttavat yhteiskunnallisesti tehokasta talouden toimintaansa. Vain harvoissa erityistapauksissa on selostettava pyrkimyksiään kokouksissa. Tähän on kuitenkin hyvä varata mahdollisuus, koska on olemassa tilanteita, joihin pelkät numerot eivät kykene vastaamaan.

Lähtökohtaisesti demokraattisessa suunnittelussa tuotannontekijät – kuten raaka-aineet, tietotaito ja työvoima –  ovat yhteistä omaisuutta, jonka tuotannosta ja kuluttamisesta päätetään yhteisessä suunnitteluprosessissa. Yhteisöt saavat käyttöoikeuksia resursseihin, mutta käyttöoikeuden edellytyksenä on tehokas, tarpeellinen ja ekologiset reunaehdot huomioiva tuotanto.

Artikkelisarjan viimeinen osa käsittelee kysymyksiä byrokraattisuudesta ja kokoaa artikkelin sisällön lopuksi yhteen.


Lue myös:

12/23/2013

Talvitauko

Parecon Finlandin blogin julkaisu siirtyy lyhyelle talvitauolle. Myös tauon aikana otamme mielellämme vastaan linkkejä ja kommentteja toiminnastamme kuluneen vuoden aikana.

Vuoden 2013 aikana julkaisimme jälleen kuukausittain linkityksiä, kommentaareja ja artikkelitekstejä sivuillamme. Esimerkkejä muutamista kiinnostusta herättäneistä teksteistä:
Harvojen rikastuminen ei hyödytä meitä kaikkia. Tuloerojen kasvaminen ei ole hyväksi meille kaikille eikä yhteiskunnalle. Harjoitettu talouspolitiikka ei ole vähentänyt globaalia eriarvoisuutta, vaan pikemminkin lisännyt sitä. Eriarvoisuus on lisääntynyt niin maiden sisällä kuin myös rikkaimman ja köyhimmän maan välillä. Voimakkaat eriarvoisuudet ovat ongelmallisia muutenkin kuin taloudellisen suorituskyvyn näkökulmasta: tulojen epätasa-arvo johtaa mahdollisuuksien epätasa-arvoon ja muihin yhteiskuntaa rapauttaviin ongelmiin.
Lue lisää: "Rikkaiden rikastuminen ja tulonjaon merkitys"
Hieman kuten sosialismin kannattajat läpi 1900-luvun, tuntuvat markkinaintoilijat uskovan ratkaisuihinsa naiivin sokeasti – todellisuudesta välittämättä.
Lue lisää: "Tosielämän markkinat"
Viime aikoina julkisuudessa yleistyneet kannanotot talouspoliittisen äärioikeiston suunnalta ovat painottaneet, että köyhyys johtuu laiskuudesta ja heikkoudesta. Työmarkkinoilla menestyminen puolestaan esitetään vetoavan yksinkertaisesti: mitä enemmän ponnistelee, sitä paremmin pärjää.
Lue lisää: "Onko köyhyys itseaiheutettua?"
Esitellessämme osallisuustalouden ideaa olemme kohdanneet useaan otteeseen ajatuksen siitä, että uusi ja parempi talous edellyttäisi myös muutosta ihmiskunnassa. Näkemyksen voi kiteyttää niin, että ihmiset ovat tuomittuja kilpailun ja ahneuden talouteen, koska itsekkyys on ihmisille luontaista. On siis turhaa pyrkiä hahmottelemaan ja rakentamaan reilumpia pelisääntöjä ja yhteistyötä kannattelevia instituutioita, koska ihmiset kuitenkin omivat etuuksia, käyttävät kyynärpäätaktiikkaa ja kilpailevat toisiaan vastaan. Eikö osallisuustalouden ehdotuksissa oleteta turhan sinisilmäisesti, että kaikki ihmiset ovat jalosydämisiä auttajia?
Lue lisää: "Ihmisluonnosta & osallisuustaloudesta?"

Vuonna 2013 jatkoimme avoimien kirjastotilaisuuksien pitämistä pääkaupunkiseudulla. Parecon Finland sai myös kunnian pitää päätöspuheenvuoron Itä-Suomen yliopistolla Joensuussa keväällä pidetyssä "Pelon taloustiede" -seminaarissa, jossa järjestöstämme puheenjohtaja Antti Jauhiainen ja Tuomas Salonen puhuivat talouskasvusta ja demokraattisesta suunnittelusta.

Parecon Finlandin toiminta jatkuu uusin julkaisuin ja tilaisuuksin ensi vuonna. Tuoreimmat uutiset toiminnastamme kerrotaan ensisijaisesti blogissamme ja kotisivuillamme. Suuret kiitokset kaikille tilaisuuksiimme osallistuneille ja toiminnassamme korvaamattomalla tavalla vuoden aikana eri tavoin auttaneille.

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet: osa 2

Kirjoitus on osa Peruste-lehdessä julkaistua artikkelia Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet. Kirjoitus on saatavilla pdf-muodossa täältä. Kirjoituksen ensimmäinen osa on puolestaan luettavissa täältä.

Osallisuustalous haastaa puutteelliset markkinarakenteet (2/4):
Osallisuustalouden arvot


Osallisuustalouden institutionaalisten ratkaisujen pohjalla on joukko selkeästi esiin tuotuja arvoja. Näitä arvoja ovat taloudellinen demokratia, taloudellinen oikeudenmukaisuus, solidaarisuus, moniarvoisuus, tehokkuus, ekologinen kestävyys ja omaehtoisuus.

Taloudellisella demokratialla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan jokaisella on valtaa vaikuttaa talouden piirissä tehtäviin päätöksiin samassa suhteessa kuin päätökset vaikuttavat häneen itseensä. Jos esimerkiksi oletetaan, että kehitteillä oleva patohanke vaikuttaa suuresti yksilön elämään, tulee hänellä olla patohankkeen päätöksessä suurempi sananvalta kuin henkilöllä, jonka elämään muutos vaikuttaa vähän.

Taloudellinen päätösvalta ei siis rakennu markkinatalouden ääni per euro -periaatteen mukaan, eikä perinteisen demokratiakäsityksen mukaan, jossa jokaisella on päätöksestä riippumatta yksi ääni. Taloudellisen demokratian käsite pohjautuu ajatukseen, että yksilöillä ja yhteisöillä on mahdollisimman suuri vapaus ja itsenäisyys heitä koskeviin asioihin.

Rajallisessa maailmassa toimivissa moderneissa talouksissa ihmisten vapaudet ovat usein ristiriidassa keskenään. Osallisuustalous on ehdotus modernista taloudesta, jossa taloudellinen vapaus voisi toteutua ilman, että poljetaan muiden ihmisten vapautta päättää omista asioistaan.

Osallisuustalouden arvoissa on määritelty myös periaatteet, joiden mukaan taloudessa palkittaisiin kaikkia oikeudenmukaisella tavalla. Hahnel ja Albert määrittelevät talousjärjestelmien palkitsemisperiaatteet yleisesti kolmeen eri kategoriaan. Konservatiivisen näkemyksen mukaan ihmisiä tulee palkita heidän omaisuutensa ja työn tuottavuuden mukaan. Liberaalin näkökannan mukaan yksilöitä tulee palkita puolestaan vain heidän työnsä tuottavuudesta. Kolmannen palkitsemisperiaatteen mukaan palkitseminen on oikeudenmukaista, mikäli palkitseminen on seurausta ahkeruudesta ja vaivannäöstä.

Albertin ja Hahnelin mukaan sekä konservatiivinen malli että liberaali malli ovat epäoikeudenmukaisia siitä syystä, että yksilöä palkitaan asioista, joihin hän ei voi itse vaikuttaa. Osallisuustaloudessa ahkeruuden ja työnteon tulee olla palkitsemisen lähtökohtia niukkojen resurssien jakamiselle.

Kapitalismissa yksilöä palkitaan lähtökohtaisesti hänen omaisuutensa ja tuottavuutensa mukaan. Lisäksi kapitalismissa merkittävä osa yksilön materiaalisesta palkitsemisesta tulee yleensä neuvotteluaseman, puhtaan onnen, syntyperän tai sattuman kautta. Kapitalismin kannattajien retoriikassa ahkeruus ja yritteliäisyys ovat keskeisiä, mutta tosielämän kapitalismissa nämä ominaisuudet määrittävät palkitsemista verrattain vähän.

Osallisuustalouden taloudellisen oikeudenmukaisuuden periaate on myös ristiriidassa monien markkinasosialististen talousjärjestelmien palkitsemisperiaatteiden kanssa. Osallisuustaloudessa ei tarkastella yksiselitteisesti vain ja ainoastaan työhön käytettyä aikaa, vaan ahkeruuden määrittelyssä työntekijöiden on mahdollista ottaa huomioon myös muita työn aspekteja. Jokainen työtunti ei ole yhtä arvokas, vaan epämiellyttävämmästä ja vähemmän valtaa antavasta työstä tulee saada suurempi korvaus.

Demokraattisuuden ja oikeudenmukaisuuden rinnalla osallisuustalouden malli pyrkii myös ruokkimaan solidaarisuutta ja moniarvoisuutta. Toisten ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin huomioonottamisesta tulisi palkita päätöksentekoprosessissa. Moniarvoisuudella taas viitataan siihen, että talouden tulee kyetä tarjoamaan ja rakentamaan erilaisia tuotannon ja kulutuksen tapoja. Tavoitteena on antaa ihmisille tilaa ja valinnanvapautta talouden piiriin kuuluvassa toiminnassaan.

Osallisuustalouden ratkaisut on pyritty rakentamaan tavalla, joka säästää talouden resursseja sekä ottaa huomioon ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden reunaehdot. Tehokkuus, yksi osallisuustalouden tavoitteista, on usein väärinymmärretty termi. Osallisuustalouden yhteydessä tehokkuudella tarkoitetaan yksinkertaisesti periaatetta, jonka mukaan yhteisesti tärkeiksi nähtyjä taloudellisia tavoitteita pyritään saavuttamaan mahdollisimman vähällä resurssien käytöllä.

Tehokkuuden saavuttamiseksi tarvitaan sellaisia talouden instituutioita, jotka pystyvät ottamaan nykyistä tarkemmin huomioon yhteiskunnallisia kustannuksia ja hyötyjä. Yhteiskunnallisten hyötyjen ja kustannusten huomioonottaminen on tärkeää myös ekologisen kestävyyden kannalta.

Lisäksi taloudessa ja tuotannossa tulisi ottaa huomioon ympäristön ja sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kannalta tärkeitä periaatteita, kuten varovaisuusperiaate. Varovaisuusperiaatteen mukaan epävarmassa tilanteessa on syytä vaikuttaa ekosysteemeihin mahdollisimman vähän.

Toinen tärkeä periaate on ympäristökestävyyden periaate, jossa pyritään jättämään jokaista luonnon pääomaa seuraavalle sukupolvelle yhtä paljon, kuin sukupolvemme on sitä saanut. Nämä periaatteet auttavat kestävyyden arvon saavuttamisessa.

Tekstin kolmannessa osassa käsitellään demokraattista suunnittelua osallisuustaloudessa. 

Lue myös:

12/21/2013

Peruste-lehdessä artikkeli osallisuustaloudesta

Parecon Finlandin Aki Tetri esitteli osallisuustalouden ideaa Peruste-lehdessä julkaistussa artikkelissaan. Artikkeli on löydettävissä pdf-muodossa täältä.

Julkaisemme artikkelin blogissamme neljässä osassa. Ensimmäinen osa käsittelee markkinoiden ongelmia ja osallisuustalouden lähtökohtia. Toinen osa pureutuu osallisuustalouden arvoihin, ja kolmannessa osassa käsitellään demokraattista suunnittelua osallisuustaloudessa. Neljännessä osassa tarkastellaan osallisuustaloudesta käytyä keskustelua.

Osallisuustalous haastaa puuttelliset markkinarakenteet (1/4): 

Markkinoiden ongelmat ja osallisuustalouden lähtökohdat


Osallisuustalous on malli, joka hylkää sekä kapitalismin että keskusjohtoisen suunnitelmatalouden. Osallisuustaloudessa osuuskuntamaiset yritykset ja kuluttajayhdistykset suunnittelevat tuotantoa sekä kulutusta demokraattisesti ja itsenäisesti, ilman markkinoita tai keskusvallan ja byrokraattien väliintuloa.

Finanssikriisin myllerryksissä yhä useampi on saanut muistutuksen kapitalismin luonteesta. Nykyiset talousrakenteet pystyvät vastaamaan yhä harvemman kansalaisen perustarpeisiin. Samaan aikaan kapitalismi on vauhdittamassa ihmiskunnan tietä kohti ilmastokatastrofia ja biodiversiteetin peruuttamatonta kuihduttamista.

Yhä useampi näkee kapitalismin rakenteelliset puutteet, mutta harvalla on vastausta siihen, mikä olisi toivottavampi järjestelmä. Markkinarakenteiden puutteiden vuoksi on kuitenkin tärkeää kehittää parempia, ekologisempia ja demokraattisempia tuotanto- ja talousrakenteita. Taloustieteilijä Robin Hahnelin ja yhteiskuntafilosofi Michael Albertin hahmottelema osallisuustalous (participatory economy) on yksi tällainen ehdotus.

Osallisuustalous ei ole mikään kiveen hakattu yksityiskohtainen suunnitelma, vaan yksi ehdotus paremmista talouden instituutioista. Osallisuustalouden arvoja ja institutionaalisia ratkaisuja tulee täydentää, kehittää ja muokata sitä mukaa, kun tulee lisää uusia näkökulmia, ajatuksia, tietoa ja käytännön kokemuksia.

Esittelen seuraavaksi Hahnelin ja Albertin työn pohjalta osallisuustalouden perusteita ja tuotannon demokraattista suunnittelua osallisuustaloudessa. Lopuksi pohdin osallisuustalouden mahdollisuuksia tänä päivänä.

Markkinoiden perustavanlaatuiset ongelmat ja osallisuustalouden lähtökohdat

Vaikka markkinoita mainostetaan usein tehokkaiksi talouden rakenteiksi, ne paljastuvat tarkemmassa tarkastelussa tehottomiksi ja epädemokraattisiksi. Jo valtavirran taloustieteen oletukset johdattavat markkinatehottumuuksien äärelle.

Taloustieteilijät esittävät markkinoiden olevan tehokas allokaatiomuoto silloin, kun ulkoisvaikutuksia ei ole, kaikilla toimijoilla on täydellinen informaatio ja kaikki markkinat ovat kilpailtuja ja tasapainossa. Usein myös oletetaan, että ihmisten preferenssit, toiveet ja halut, ovat täysin sisäsyntyisiä. Tämä tarkoittaa, että mikään ulkopuolinen toiminta, kuten mainonta, ei vaikuta ihmisten preferensseihin ja kulutustoiveisiin. Nämä oletukset eivät kestä kriittistä tarkastelua. Tosielämän markkinatalous - vai pitäisikö sanoa reaalikapitalismi - kärsiikin huomattavista tehottomuuksista.

Osallisuustalous on taloudellinen malli, jossa hylätään sekä keskusjohtoinen sosialismi että markkinatalouden rakenteet. Osallisuustalous keskittyy nimenomaan talouteen, mutta se tarvitsee rinnalleen osallistavampia ja toimivampia rakenteita myös muualle yhteiskuntaan, kuten kulttuurin, perhe-elämän ja politiikan piiriin.

Osallisuustalouden ytimessä on demokraattisen suunnittelun prosessi. Demokraattisessa suunnittelussa keskeisiä toimijoita ovat työntekijöiden omistamat yritykset sekä kuluttajayhteisöt. Demokraattisen suunnittelun avulla otetaan huomioon markkinoita vaivaavat ulkoisvaikutukset. Näin voidaan päästä kohti oikeudenmukaisempaa ja vapaampaa taloutta. Yhteisöllisen kuluttamisen helpottamisella ja yhteisten resurssien avoimella hallinnalla pyritään puolestaan edistämään talouden tehokkuutta ja lisäämään talouden kestävyyttä ja demokraattisuutta.

Yksilöiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä tavoitellaan myös tasapainottamalla työnjakoa. Työtehtävien tasapainottaminen mahdollistaa kaikille pääsyn päätöksenteon kannalta keskeiseen informaatioon ja tärkeisiin verkostoihin. Töiden tasapainottaminen tuo myös paljon uusia mahdollisuuksia omien töiden hallintaan.

Tekstin toisessa osassa pureudutaan osallisuustalouden arvoihin ja lähtökohtiin.

Lue myös:

12/12/2013

IT-yrittäjä: Yrityksen perustaminen ei ihmelääke

Kun tuo esille perusteltuja huolenaiheita ja puutteita nykytalouden toiminnasta, kuten elämiseen riittämättömän palkan, työelämän stressaavuuden, sanelun ja käskyttämisen työpaikalla tai yrityksen aiheuttamat ympäristöongelmat, ratkaisuksi tarjotaan usein yhtä ja samaa reseptiä – oman yrityksen perustamista. "Jos kerran nykyisen työpaikan käytännöt eivät miellytä, mikset perusta omaa?"

On asiallista vaatia silkan valittamisen sijaan tekoja, mutta onko uuden yrityksen perustaminen ratkaisu kaikkiin näihin ongelmiin?

IT-alalla menestynyt yrittäjä Aaron Hillegass tuo esille artikkelissaan "Don't Start a Company, Kid" lukuisia ongelmia, jotka liittyvät uuden yrityksen perustamiseen.

1) Uudet yritykset epäonnistuvat paljon useammin kuin yleisesti luullaan. Mediassa esitetyt yritystarinat ovat oikeastaan poikkeuksetta voittajien kertomuksia, ja niiden pohjalta saa epärealistisen kuvan uusien yritysten menestysmahdollisuuksista. On tosiasia, että enemmistö uusista yrityksistä epäonnistuu jo alkuvaiheessa. Tästä syystä uusien yritysten perustaminen ei ole paras lääke esimerkiksi työttömyyteen.

2) Menestyksen ja epäonnistumisen takana on usein runsaasti onnea ja sattumaa. Hillegass painottaa, kuinka hänen oman yrityksensä menestyksen taustalla vaikutti paljon hänestä riippumattomia asioita. Hän sattui olemaan ideansa ja osaamisensa kanssa oikeaan aikaan oikeassa paikassa, ja sen ansiosta pyörittää nykyisin yli sadan työntekijän IT-yritystä.

3) Uuden yrityksen perustaminen on arvailua. Yrityksen taustalla on aina idea jostain ongelmasta, jonka yritys tuotteillaan pyrkii ratkaisemaan. Uuden yrityksen perustaminen on kuitenkin arvailua, ja oma ratkaisu voi olla vaikea saada kuuluviin markkinoilla, joilla on jo useita vakiintuneita suuria kilpailijoita. Monien asioiden tekeminen on tehokkaampaa suuremmassa mittakaavassa ja tämän lisäksi vakiintuneilla kilpailijoilla on jo selkeä käsitys siitä, miten tuotanto toimii. Uuden yrittäjän on tästä syystä vaikeaa päästä alkuun – huolimatta siitä, kuinka toteuttamisen arvoinen idea on.

Hillegassin huomioiden lisäksi on tärkeää panna merkille, kuinka uuden yrityksen perustaminen on selvästi helpompaa osalle ihmisistä. Jos on suora pääsy halpoihin lainoihin, tärkeisiin sosiaalisiin verkostoihin ja valtavirran mediaan, yrityksen markkinointi ja rahoituspohja on jo käytännössä kunnossa. Uuden yrityksen perustamiseen liittyvät siis samat yhteiskunnallisen kerrostumisen ongelmat, kuin terveyseroihin ja lähtökohtien tasavertaisuuden heikkenemiseen yleensäkin. Tämä kaikki tekee yritysten pelikentästä epätasaisemman, mikä tunnetusti heikentää markkinakilpailua ja siten nykytalouden tehokkuutta.

Uuden yrityksen perustaminen osallisuustaloudessa

Osallisuustalouden ratkaisuissa on pyritty siihen, että uusien yritysten ja innovaatioiden olisi helpompi saada alustava rahoitus toiminnalleen, jottei taloudellinen toiminta vakiintuisi vain muutamien suurten toimijoiden käsiin ja jäisi näin ollen junnaamaan paikoilleen. Kaikki taloustoimijat olisivat samalla viivalla rahoitusta haettaessa, ja rahoituksen toteutumisesta päättäisivät vain ja ainoastaan kuluttajat.

Uuden yrityksen voisi perustaa yksin tai yhdessä muiden kanssa niin, että osallistavassa suunnitteluprosessissa haetaan tiettyjä resursseja oman tuotannon aloittamiseksi. Uudet yritykset olisivat vakiintuneiden yritysten kanssa samalla viivalla resursseja pyydettäessä, ja tuotannosta päivittyvät reaaliaikaiset seurantatiedot osoittaisivat nopeasti, toteutuuko luvattu tuotanto vai jääkö yrityksen toiminta pakkasen puolelle. Jatkossa tehottomat yritykset eivät saisi resursseja, mutta toimivat projektit puolestaan jatkaisivat ja kehittäisivät toimintaansa edelleen kuluttajilta saamansa suoran palautteen avulla.

Erityisen tästä osallistuvan suunnittelun prosessista tekee sen, että kuluttajat ovat suoraan yhteydessä tuottajiin valitessaan sen, mitä haluavat kuluttaa. Yritysten ei siis tarvitse nykyisen yksityisyrityksiin perustuvan markkinatalouden tapaan etukäteen arvailla tuotteidensa kysyntää, koska se kuuluu keskeisenä osana osallisuustaloudessa demokraattisten yritysten verkoston tuottamaan julkiseen ja jatkuvasti päivittyvään tietoon.